SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 12
Robottiviikko 
2014
Robottiviikko 2013 
• 1000 kävijää paikan päällä Yle Studio 7:ssa 
- Ohjelmilla 100-1000 katsojaa on-line Yle Areenalla 
- Ohjelmat katsottavissa Areenalla ainakin vuoden loppuun. Tällä hetkellä km. 250 
katsojaa/ohjelma. 
• 35 puhujaa, Suomesta, Ranskasta, Ruotsista, USA:sta ja Iso-Britanniasta 
• Näytteilleasettajia 14, mukana mm. maailman kolme suurinta robotinvalmistajaa, 
maailman johtava humanoidien valmistaja sekä pitkälle robotisoitunut auto. 
• Erinomainen medianäkyvyys. Juttuja mm. Yle, HS, Salon Sanomat, Tekniikka ja talous, 
Image, Kauppalehti, Soveltaja, Reset, Metropolian juhlajulkaisu, Radio Helsinki, Radio 
Rock, STT ja Huvudstadsbladet. 
• Palaute ollut erittäin hyvää. Robottiviikko koettiin tarpeelliseksi ja sitä pidettiin 
tärkeänä avauksena suomalaiselle robotisaatiokeskustelulle ja –kehitykselle.
Vaikuttavuutta 
• Keskustelu robotisaatiosta lähti toden teolla käyntiin vuoden 2013 
Robottiviikon jälkeen. 
• Näkyvyys mediassa jatkunut ja kasvanut v. 2014 
• Pääministeri kannusti rohkeuteen tarttua robotisaation 
mahdollisuuksiin 24.9.2014 
• Uusien yhteyksien ansiosta käynnistynyt innovatiivisia hankkeita. 
• Tietoisuus suomalaisesta robotiikan- ja automaattisten systeemien 
klusterista on kehittynyt myös kansainvälisesti. 
• Verkosto laajentunut, uudet ihmiset ja yritykset ovat löytäneet 
toisensa. 
www.roboticsfinland.fi
Suomi tarvitsee robottiviikkoa ja robottilaaksoa! 
• A recent report by McKinsey estimated 
that the application of advanced 
robotics could generate a potential 
economic impact of $1.9 trillion to 
$6.4 trillion per year by 2025. 
• This impact would result from 
improved health, new products and 
transforming the way in which 
products are built and services are 
delivered. 
• By acting soon, decisively and in 
concert, we have the opportunity to 
capture the early mover advantage and 
establish the UK as a leader in the 
implementation of RAS technology 
- Britannian robotiikkastrategia 2014
Ohjelma
Robottiviikko 2014 – teemat 
• Maanantai: Avajaiset. Robotisaatio Suomessa. 
• Tiistai: Teknologia ja teollisuus. Robotisoinnin mahdollisuudet 
talouskasvun ja kestävän kehityksen näkökulmasta. Botshoring. Start-upit. 
Robottiteknologia ja innovaatiot Suomessa. IOT. 
• Keskiviikko: Työ. Kehittyvä keinoäly ja työelämän muutos. Ihmisen ja 
robotin yhteistyö. Näytelmä työelämän muutoksesta, pääosassa Veeti 
Kallio. 
• Torstai: Robottiautoista älykkääseen liikenteeseen. Missä mennään juuri 
nyt? Mihin ollaan matkalla? 
• Perjantai: Palvelut ja hoivarobotiikka. Roboteilla SoTe sektorin haasteita 
ratkomaan. Robottilaakso – mahdollisuus Suomelle.
Aikataulu 24.11. – 30.11.2014 
• Maanantaina 24.11 klo 14-17 avajaiset. 
• Klo 9-11 ja 12-14 Innokas työpajat. Robottien ohjelmointia 
koululaisille. (ei maanantaina) 
• Klo 10-11 Robostudio. Keskusteluohjelma päivän teemaan liittyen. 
• Klo 14 – 17 Seminaariohjelma ja paneelikeskustelu 
• Näyttely avataan 24.11 klo 14 ja on auki päivittäin klo 9 – 17.
Mediakonsepti 
• Tilaisuudet striimataan ja taltioidaan. 
• Robottiviikolle avataan nettisivut tai hyödynnetään 
www.roboticsfinland.fi sivustoa. Ohjelmia myös YouTube kanavalla. 
• Twitter- Facebook ja Instagram raportointi. 
• Aamuisin 10-11 Robostudio keskusteluohjelma. 
• Lyhyitä videohaastatteluita ohjelmien välissä. 
• Partnereiden kanssa sovittavia erityisohjelmia. 
• Ohjelmalehtinen. 
• Yhteistyössä Metropolian kanssa.
Tärppejä robottiviikolta 
• Kansainvälinen robotiikan huippuasiantuntija. Robotiikan globaalit trendit. 
• Robottien turvallisuus. 
• Reshoring/botshoring Suomen mahdollisuutena. 
• Sijoittaminen robotiikkaan ja robotiikan start-upien erikoispiirteet. 
• Robottiautot ja älyliikenne palveluna. Missä mennään? 
• Palvelurobotiikka – huima mahdollisuus ja SoTe sektorin ongelmien 
ratkaisija. 
• Robottilaakso mahdollistajana, kaupallistajana ja kasvun vauhdittajana. 
• Kaupunkien puheenvuorot. 
• Työn tulevaisuus. Kuka ohjelmoi robotteja? 
Viekö robotti työpaikat?
Mukana robottiviikolla 2014:
Paikka: Robottilaakso 
Kuninkaankartanon saarella, Tekniikan 
museon vieressä – Helsingin elinvoiman 
alkulähteillä, vesivoiman äärellä. 
Viikintie 1 Ohjeet: 
http://www.tekniikanmuseo.fi/sijaintijayhteydet.html 
Robottilaakso on kohtaamispaikka robotiikan- ja automaattisten järjestelmien ekosysteemin eri toimijoille. 
Robottilaakso on valmisteluvaiheessa, käynnistystyön on tarkoitus alkaa robottiviikolla.
Yhteydenotto: 
Cristina Andersson 
Develor Productions Oy 
Robotics Finland vo. 
Cristina.andersson@develor.fi 
0400-633190 
@winninghelix 
www.roboticsfinland.fi Twitter @roboticsfinland 
Facebook https://www.facebook.com/groups/roboticsfinland/ 
Slideshare http://www.slideshare.net/RoboticsFinland/ 
Robottiviikon järjestäjä on Robotics Finland vo. 
Brändiä hallinnoi Develor Productions Oy.

Mais conteúdo relacionado

Destaque

HashTAG# Mídias Sociais
HashTAG# Mídias SociaisHashTAG# Mídias Sociais
HashTAG# Mídias SociaisMárcia Raele
 
Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013
Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013
Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013Allan V. Braverman
 
Η Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων Γλωσσών
Η Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων ΓλωσσώνΗ Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων Γλωσσών
Η Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων ΓλωσσώνStavroula Sokoli
 
Prosesualitas (Processuality)
Prosesualitas (Processuality)Prosesualitas (Processuality)
Prosesualitas (Processuality)Didi Sugandi
 
Presentacio canvi climatic
Presentacio canvi climaticPresentacio canvi climatic
Presentacio canvi climaticJoel Sans
 
Happy fridays 2012 12-07
Happy fridays 2012 12-07Happy fridays 2012 12-07
Happy fridays 2012 12-07SM Digital
 
Efeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento Infantil
Efeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento InfantilEfeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento Infantil
Efeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento InfantilBiblioteca Virtual
 
1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонии
1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонии1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонии
1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонииVladimir Dudchenko
 
Reconocimientos 1
Reconocimientos 1Reconocimientos 1
Reconocimientos 1Joel Sans
 
Cegueira trocada por Miudos
Cegueira trocada por MiudosCegueira trocada por Miudos
Cegueira trocada por Miudosasustecnologia
 
Modulo II contextualización de Computación e Informática
Modulo II contextualización de Computación e Informática Modulo II contextualización de Computación e Informática
Modulo II contextualización de Computación e Informática Dante PACHA APAZA
 
Process and Project Management, Labor Organisation and Logistics
Process and Project Management, Labor Organisation and LogisticsProcess and Project Management, Labor Organisation and Logistics
Process and Project Management, Labor Organisation and LogisticsSwanepoel Louis
 

Destaque (20)

No.89 wdm chrematistic_28.09.2014
No.89 wdm chrematistic_28.09.2014No.89 wdm chrematistic_28.09.2014
No.89 wdm chrematistic_28.09.2014
 
Día 4- web & e-mail mk expert
Día 4- web & e-mail mk expertDía 4- web & e-mail mk expert
Día 4- web & e-mail mk expert
 
HashTAG# Mídias Sociais
HashTAG# Mídias SociaisHashTAG# Mídias Sociais
HashTAG# Mídias Sociais
 
Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013
Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013
Estudio de Inversión Publicitaria en Internet de México 2013
 
Η Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων Γλωσσών
Η Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων ΓλωσσώνΗ Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων Γλωσσών
Η Οπτικοακουστική Μετάφραση στη Διδασκαλία Ξένων Γλωσσών
 
Prosesualitas (Processuality)
Prosesualitas (Processuality)Prosesualitas (Processuality)
Prosesualitas (Processuality)
 
Presentacio canvi climatic
Presentacio canvi climaticPresentacio canvi climatic
Presentacio canvi climatic
 
Happy fridays 2012 12-07
Happy fridays 2012 12-07Happy fridays 2012 12-07
Happy fridays 2012 12-07
 
Efeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento Infantil
Efeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento InfantilEfeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento Infantil
Efeito Das PráTicas Alimentares Sobre O Crescimento Infantil
 
Tvi P.P.Espano Llargo
Tvi P.P.Espano LlargoTvi P.P.Espano Llargo
Tvi P.P.Espano Llargo
 
Curso tactico negociacion experta
Curso tactico negociacion expertaCurso tactico negociacion experta
Curso tactico negociacion experta
 
Paris 2.0 christian cappe cristal festival
Paris 2.0 christian cappe cristal festivalParis 2.0 christian cappe cristal festival
Paris 2.0 christian cappe cristal festival
 
Black scholars 2013
Black scholars 2013Black scholars 2013
Black scholars 2013
 
1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонии
1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонии1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонии
1 современные малобюджетные методы построения колл-центров и систем ip-телефонии
 
Reconocimientos 1
Reconocimientos 1Reconocimientos 1
Reconocimientos 1
 
Cegueira trocada por Miudos
Cegueira trocada por MiudosCegueira trocada por Miudos
Cegueira trocada por Miudos
 
Modulo II contextualización de Computación e Informática
Modulo II contextualización de Computación e Informática Modulo II contextualización de Computación e Informática
Modulo II contextualización de Computación e Informática
 
INTELIGENCIA EMOCIONAL Y DESEMPEÑO
INTELIGENCIA EMOCIONAL Y DESEMPEÑOINTELIGENCIA EMOCIONAL Y DESEMPEÑO
INTELIGENCIA EMOCIONAL Y DESEMPEÑO
 
Process and Project Management, Labor Organisation and Logistics
Process and Project Management, Labor Organisation and LogisticsProcess and Project Management, Labor Organisation and Logistics
Process and Project Management, Labor Organisation and Logistics
 
1019 3159-1-pb
1019 3159-1-pb1019 3159-1-pb
1019 3159-1-pb
 

Semelhante a Robottiviikko2014 ohjelma

Robottilaakso selvitys 11.6.2014
Robottilaakso selvitys 11.6.2014Robottilaakso selvitys 11.6.2014
Robottilaakso selvitys 11.6.2014RoboticsFinland
 
Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014
Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014
Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014RoboticsFinland
 
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...VTT Technical Research Centre of Finland Ltd
 
Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...
Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...
Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...Prizztech
 
Risto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointia
Risto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointiaRisto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointia
Risto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointiaSitra / Ekologinen kestävyys
 
Culture Dqn laatufoorumi 08042010
Culture Dqn laatufoorumi 08042010Culture Dqn laatufoorumi 08042010
Culture Dqn laatufoorumi 08042010Kirsi Mikkola
 
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenäPekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenäSitra / Ekologinen kestävyys
 
HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013
HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013
HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013Kari A. Hintikka
 
Growing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo EskelinenGrowing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo Eskelinengerttusimm
 
Avointa kaupunkia rakentamassa
Avointa kaupunkia rakentamassaAvointa kaupunkia rakentamassa
Avointa kaupunkia rakentamassaforumvirium
 
Urban Mill WrapUp 17.10.2013
Urban Mill WrapUp 17.10.2013Urban Mill WrapUp 17.10.2013
Urban Mill WrapUp 17.10.2013Kari Mikkelä
 
Johdatus sosiaalimediaan
Johdatus sosiaalimediaanJohdatus sosiaalimediaan
Johdatus sosiaalimediaanJuhana Mykrä
 
Case FNE Operaattoritiski
Case FNE OperaattoritiskiCase FNE Operaattoritiski
Case FNE OperaattoritiskiAmbientia
 
Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitys
Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitysTekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitys
Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitysTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010
Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010
Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010Teemu Ropponen
 

Semelhante a Robottiviikko2014 ohjelma (20)

Robottilaakso selvitys 11.6.2014
Robottilaakso selvitys 11.6.2014Robottilaakso selvitys 11.6.2014
Robottilaakso selvitys 11.6.2014
 
Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014
Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014
Esitelmä: Pohjois karjalan aikuisopisto 1syys2014
 
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
 
Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...
Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...
Kansallinen Robottiviikko, Robocoast.fi ja robotiikka hallituksen kärkihankke...
 
ABB Aruc 2015
ABB Aruc 2015ABB Aruc 2015
ABB Aruc 2015
 
Kehitystä Kanta-Hämeessä v 1.5
Kehitystä Kanta-Hämeessä v 1.5Kehitystä Kanta-Hämeessä v 1.5
Kehitystä Kanta-Hämeessä v 1.5
 
Risto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointia
Risto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointiaRisto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointia
Risto Linturi 15.5.2013: Seminaari bioenergiasta - katalysointia
 
Culture Dqn laatufoorumi 08042010
Culture Dqn laatufoorumi 08042010Culture Dqn laatufoorumi 08042010
Culture Dqn laatufoorumi 08042010
 
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenäPekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
Pekka Sivonen: Teollinen internet Suomen uuden kasvun lähteenä
 
HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013
HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013
HUMAK: Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.2013
 
Growing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo EskelinenGrowing an Open City - Jarmo Eskelinen
Growing an Open City - Jarmo Eskelinen
 
Matti Mannonen
Matti MannonenMatti Mannonen
Matti Mannonen
 
Jyrki Lehtonen: Päätelaitepalvelu VALTTI valtionhallinnon henkilöstön käyttöön
Jyrki Lehtonen: Päätelaitepalvelu VALTTI valtionhallinnon henkilöstön käyttöön Jyrki Lehtonen: Päätelaitepalvelu VALTTI valtionhallinnon henkilöstön käyttöön
Jyrki Lehtonen: Päätelaitepalvelu VALTTI valtionhallinnon henkilöstön käyttöön
 
Avointa kaupunkia rakentamassa
Avointa kaupunkia rakentamassaAvointa kaupunkia rakentamassa
Avointa kaupunkia rakentamassa
 
Marko Luomi, Liira
Marko Luomi, LiiraMarko Luomi, Liira
Marko Luomi, Liira
 
Urban Mill WrapUp 17.10.2013
Urban Mill WrapUp 17.10.2013Urban Mill WrapUp 17.10.2013
Urban Mill WrapUp 17.10.2013
 
Johdatus sosiaalimediaan
Johdatus sosiaalimediaanJohdatus sosiaalimediaan
Johdatus sosiaalimediaan
 
Case FNE Operaattoritiski
Case FNE OperaattoritiskiCase FNE Operaattoritiski
Case FNE Operaattoritiski
 
Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitys
Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitysTekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitys
Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuuden esitys
 
Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010
Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010
Monimos Somus Järjestötyöpaja_12.11.2010
 

Robottiviikko2014 ohjelma

  • 2. Robottiviikko 2013 • 1000 kävijää paikan päällä Yle Studio 7:ssa - Ohjelmilla 100-1000 katsojaa on-line Yle Areenalla - Ohjelmat katsottavissa Areenalla ainakin vuoden loppuun. Tällä hetkellä km. 250 katsojaa/ohjelma. • 35 puhujaa, Suomesta, Ranskasta, Ruotsista, USA:sta ja Iso-Britanniasta • Näytteilleasettajia 14, mukana mm. maailman kolme suurinta robotinvalmistajaa, maailman johtava humanoidien valmistaja sekä pitkälle robotisoitunut auto. • Erinomainen medianäkyvyys. Juttuja mm. Yle, HS, Salon Sanomat, Tekniikka ja talous, Image, Kauppalehti, Soveltaja, Reset, Metropolian juhlajulkaisu, Radio Helsinki, Radio Rock, STT ja Huvudstadsbladet. • Palaute ollut erittäin hyvää. Robottiviikko koettiin tarpeelliseksi ja sitä pidettiin tärkeänä avauksena suomalaiselle robotisaatiokeskustelulle ja –kehitykselle.
  • 3. Vaikuttavuutta • Keskustelu robotisaatiosta lähti toden teolla käyntiin vuoden 2013 Robottiviikon jälkeen. • Näkyvyys mediassa jatkunut ja kasvanut v. 2014 • Pääministeri kannusti rohkeuteen tarttua robotisaation mahdollisuuksiin 24.9.2014 • Uusien yhteyksien ansiosta käynnistynyt innovatiivisia hankkeita. • Tietoisuus suomalaisesta robotiikan- ja automaattisten systeemien klusterista on kehittynyt myös kansainvälisesti. • Verkosto laajentunut, uudet ihmiset ja yritykset ovat löytäneet toisensa. www.roboticsfinland.fi
  • 4. Suomi tarvitsee robottiviikkoa ja robottilaaksoa! • A recent report by McKinsey estimated that the application of advanced robotics could generate a potential economic impact of $1.9 trillion to $6.4 trillion per year by 2025. • This impact would result from improved health, new products and transforming the way in which products are built and services are delivered. • By acting soon, decisively and in concert, we have the opportunity to capture the early mover advantage and establish the UK as a leader in the implementation of RAS technology - Britannian robotiikkastrategia 2014
  • 6. Robottiviikko 2014 – teemat • Maanantai: Avajaiset. Robotisaatio Suomessa. • Tiistai: Teknologia ja teollisuus. Robotisoinnin mahdollisuudet talouskasvun ja kestävän kehityksen näkökulmasta. Botshoring. Start-upit. Robottiteknologia ja innovaatiot Suomessa. IOT. • Keskiviikko: Työ. Kehittyvä keinoäly ja työelämän muutos. Ihmisen ja robotin yhteistyö. Näytelmä työelämän muutoksesta, pääosassa Veeti Kallio. • Torstai: Robottiautoista älykkääseen liikenteeseen. Missä mennään juuri nyt? Mihin ollaan matkalla? • Perjantai: Palvelut ja hoivarobotiikka. Roboteilla SoTe sektorin haasteita ratkomaan. Robottilaakso – mahdollisuus Suomelle.
  • 7. Aikataulu 24.11. – 30.11.2014 • Maanantaina 24.11 klo 14-17 avajaiset. • Klo 9-11 ja 12-14 Innokas työpajat. Robottien ohjelmointia koululaisille. (ei maanantaina) • Klo 10-11 Robostudio. Keskusteluohjelma päivän teemaan liittyen. • Klo 14 – 17 Seminaariohjelma ja paneelikeskustelu • Näyttely avataan 24.11 klo 14 ja on auki päivittäin klo 9 – 17.
  • 8. Mediakonsepti • Tilaisuudet striimataan ja taltioidaan. • Robottiviikolle avataan nettisivut tai hyödynnetään www.roboticsfinland.fi sivustoa. Ohjelmia myös YouTube kanavalla. • Twitter- Facebook ja Instagram raportointi. • Aamuisin 10-11 Robostudio keskusteluohjelma. • Lyhyitä videohaastatteluita ohjelmien välissä. • Partnereiden kanssa sovittavia erityisohjelmia. • Ohjelmalehtinen. • Yhteistyössä Metropolian kanssa.
  • 9. Tärppejä robottiviikolta • Kansainvälinen robotiikan huippuasiantuntija. Robotiikan globaalit trendit. • Robottien turvallisuus. • Reshoring/botshoring Suomen mahdollisuutena. • Sijoittaminen robotiikkaan ja robotiikan start-upien erikoispiirteet. • Robottiautot ja älyliikenne palveluna. Missä mennään? • Palvelurobotiikka – huima mahdollisuus ja SoTe sektorin ongelmien ratkaisija. • Robottilaakso mahdollistajana, kaupallistajana ja kasvun vauhdittajana. • Kaupunkien puheenvuorot. • Työn tulevaisuus. Kuka ohjelmoi robotteja? Viekö robotti työpaikat?
  • 11. Paikka: Robottilaakso Kuninkaankartanon saarella, Tekniikan museon vieressä – Helsingin elinvoiman alkulähteillä, vesivoiman äärellä. Viikintie 1 Ohjeet: http://www.tekniikanmuseo.fi/sijaintijayhteydet.html Robottilaakso on kohtaamispaikka robotiikan- ja automaattisten järjestelmien ekosysteemin eri toimijoille. Robottilaakso on valmisteluvaiheessa, käynnistystyön on tarkoitus alkaa robottiviikolla.
  • 12. Yhteydenotto: Cristina Andersson Develor Productions Oy Robotics Finland vo. Cristina.andersson@develor.fi 0400-633190 @winninghelix www.roboticsfinland.fi Twitter @roboticsfinland Facebook https://www.facebook.com/groups/roboticsfinland/ Slideshare http://www.slideshare.net/RoboticsFinland/ Robottiviikon järjestäjä on Robotics Finland vo. Brändiä hallinnoi Develor Productions Oy.