3. Millaisen ay-liikkeen Sinä haluaisit? 3
Työn merkitys muuttuu 4
Epävarmuus pysyy 5
Suurin muutos koulutustasossa 6
Kansanliike vai vakuutuslaitos? 8
Maailmanparantajia vai asiakkaita 8
Keskusteleva uudistaja 9
Keskitettyjä sopimuksia ja kolmikantaa 11
Tarvitaanko kolmikantaa? 12
Sopimuksia rajojen yli 13
Luopumisia tulevien sukupolvien hyväksi? 15
Työllisyyden puolustaja… 16
… vai kestävän kehityksen airut? 17
Kestävätkö arvomme ajan hammasta? 18
Työtä, työtä, työtä tehdään… 18
Solidaarisuutta kansainvälisesti 19
Päätökset ovat päättäjien näköisiä 21
Siedämmekö erilaisuutta? 22
Haasteena monikulttuurisuus 22
Seinät leveällä ja katto korkealla? 24
Yhteiskunnallinen edunvalvoja 24
Kenen lippua kannat? 25
Liittojen liitto tulevaisuudessakin? 26
Edunvalvonta- vai palveluorganisaatio? 26
Yksi, kaksi vai kolme? 28
Vain hulluko jättää liittymättä? 29
Mitä hyötyä? 31
Satavuotiset toimintatavat 33
Suoraan vai edustajan välityksellä? 34
4. Millaisen ay-liikkeen Sinä haluaisit?
Elämme muutoksessa. Tulevaisuuden tutkijoiden mukaan tässä ajassa tapahtuu
enemmän muutoksia kuin koskaan aiemmin koko ihmiskunnan historiassa. Meidän
ei kuitenkaan tarvitse pelkästään sopeutua muutoksiin, vaan voimme aktiivisesti
tavoitella sitä, minkä katsomme oikeaksi. Tulevaisuuden rakentamisessa on kyse
valinnoista, joita teemme tänään. Minkälaisia valintoja pitäisi nyt tehdä, jotta tule-
vaisuuden ammattiyhdistysliike olisi sellainen kuin toivomme?
SAK:n tulevaisuusprojektissa on määritelty kymmenen niin sanottua kriittistä
kysymystä. Niiden kautta pyrimme hahmottamaan, minkälainen suomalaisen am-
mattiyhdistysliikkeen pitäisi olla vuonna 2025.
Etsimme vastauksia siihen, minkälainen edunvalvonta ja ay-toiminta pystyvät
vastaamaan tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Takaako palkansaajien turvan par-
haiten se, että SAK:lainen ammattiyhdistysliike on vuonna 2025 edelleen suurin
palkansaajaliike ja palkansaajien järjestäytymisaste on Suomessa edelleen korkea?
Edistämmekö jatkossakin palkansaajien asioita vastuullisena yhteiskunnallisena sopi-
jana ja työmarkkinaosapuolena? Vai näkisimmekö kehityksen menevän mieluummin
keski- ja eteläeurooppalaiseen suuntaan, jossa ay-liike on ärhäkkä, radikaali ja miljoo-
nat ei-jäsenetkin liikkeelle saava pieni etujoukko?
Pitääkö ay-liikkeen olla vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka ottaa laajasti kan-
taa kaikkiin palkansaajien hyvinvointia koskeviin asioihin. Vai olisiko parempi kehi-
tyssuunta ammattiliittojen keskittyminen oman alansa ja omien jäsentensä tiukaksi
edunvalvojaksi.
Tässä aineistossa esitämme kysymyksiä, joihin toivomme Sinulta mielipiteitä.
Millainen Sinun mielestäsi pitäisi SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen olla vuonna
2025? Pitäisikö jotain muuttaa vai jatketaanko samaan malliin?
Keskustelua teemoista käydään osoitteessa www.sak.fi/tulevaisuushanke.
SAK:n tulevaisuusprojektin ohjausryhmä
Ps. Olemme tehneet aineiston nostattaaksemme keskustelua ja jopa provosoi-
daksemme. Siksi olemme välttäneet itsestään selvinä pidettyjen näkökantojen
toistamista. Asiat myös limittyvät toisiinsa, joten samaa asiaa on voitu pohdiskella
useammassakin kokonaisuudessa.
Tekstin tarkoitus on kuvata kehityssuuntia ja keskustelua, jota yhteiskunnassa
näistä asioista tällä hetkellä käydään.Varsinaiset tulevaisuushankkeen kriittiset kysy-
mykset on esitetty kunkin kokonaisuuden lopussa.
3
5. Työn merkitys muuttuu
SAK:lainen ammattiyhdistysliike on
työn liike. Työn tekeminen, työstä
syntyvä hyvinvointi, työstä saatava ” Juuri työn tekeminen on erottanut meidät
palkka ja työhön perustuva sosi- herroista. Helposti käy niin, että vastapuoleksi
aaliturva ovat olleet jo sata vuotta ei enää mielletäkään suurpääomaa vaan ”ne
toimintamme johtotähti ja punai- pummit”, jotka kieltäytyvät ansiotyöstä tai
nen lanka. Työn merkitys ihmisten ainakin tekevät sitä niin vähän kuin mahdol-
elämässä on kuitenkin muuttunut. lista.”
Työhön sinänsä saatetaan edelleen Anna Kontula, sosiologian tutkija
suhtautua jossain määrin kuin py-
hään velvollisuuteen. Mutta sen
ohella työntekijöiden vaatimukset
työn sisällölle, vaihtelulle, elämyk-
sille ja jopa kepeydelle ovat lisääntyneet. Työ ei mielestämme saa olla pelkkää
raatamista, ja elämässä pitää olla muutakin kuin työ. Joillekin työ on vain se vält-
tämätön paha, jolla rahoitetaan vapaa-ajan harrastukset.
Mitä korkeammin suomalainen työntekijä on koulutettu, sitä harvemmin
hän pitää työtä erittäin tärkeänä elämänalueena. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä,
että paremmin koulutetut käyttäisivät vähemmän aikaa ja energiaa työn hyväksi
– pikemminkin päinvastoin. Kyse on siitä, että koulutustason kohoamisen myötä
ihmisten mielissä työ ei ole itseisarvoisesti niin tärkeää kuin joskus aiemmin ja
työlle asetetaan myös ehtoja. Työ ei saisi olla vain toimeentulon väline. Elämän
pitäisi olla tyydyttävää kaikilla sen osa-alueilla. Työn pitäisi olla samaan aikaan
kiinnostavaa, palkitsevaa ja haastavaa, mutta se ei kuitenkaan saisi viedä liikaa
aikaa ja voimavaroja.
4
6. Epävarmuus pysyy
Epävarmuus työelämässä lienee yksi tekijä, joka ei ole muutoksessa. Epävarmuus
lisääntyy elinikäisten työsuhteiden vähetessä. Epävarmuuden myötä palkansaajat
tuskin sitoutuvat tulevaisuudessa työpaikkoihin samalla tavalla kuin ennen. Elämä
ylipäätään muuttuu projektimaiseksi ja tästä kehityksestä saa myös ammattiyh-
distysliike osansa. Virta työstä toiseen, ammatista toiseen, työstä koulutukseen,
työttömyyteen, yrittäjyyteen ja takaisin palkkatyöhön voimistuu. Ehjät, pitkät ja
ennustettavat työurat käyvät entistä harvinaisemmiksi.
Työelämän muutoksen suunnat
1 Palvelutyövaltaistuminen 5 Toimintatapojen joustavoituminen
• Enemmistö työntekijöistä tekee palveluiksi • Henkilöstön monitaitoisuus,
luokiteltavaa työtä. työnkierto, tulospalkkausjärjestelmät,
• Enemmistö suomalaisista palkansaajista tiimi- ja ryhmätyöt, matalat
voidaan lukea toimihenkilöiksi. hierarkiat, autonomisuus
työssä ja kehitystoimintaan
2 Tietoyhteiskunnallistuminen
osallistuminen sekä yritysten välinen
• Kaksi kolmannesta työllisistä on työssään verkostoituminen lisääntyvät.
tekemisissä informaatioteknologian kanssa.
• Työelämässä toimivilta vaaditaan aikaisem- • Vaatimukset henkilöstön
osaamisesta, muutosvalmiudesta ja
paa enemmän tietoja, taitoja ja osaamista.
sitoutumisesta kasvavat.
• Työn tekemisen ajan ja paikan merkitys
muuttuu. • Paikallinen sopimistoiminta lisääntyy.
• Työn vaativuuden kohotessa riski syrjäytyä 6 Kansainvälistyminen ja globalisaatio
työelämästä kasvaa. • Suomalaiset yritykset siirtävät
tuotantoaan ulkomaille.
3 Verkottuminen
• Voidaan puhua verkostotaloudesta, joka • Suomalaiset yritykset investoivat
entistä enemmän ulkomaille.
käsittää yritysverkkoja, toimialaverkkoja,
kaupallisia verkkoja ja henkilöverkkoja. • Maahan- ja maastamuutto
lisääntyy.
• Tiimi- ja ryhmätyö lisääntyy, myös yritysra-
jat ylittäen.
(Työministeriön työpoliittinen tutkimus
4 Epätyypillistyminen 252 vuodelta 2003)
• Kokoaikaiset, kiinteät työsuhteet vähenevät.
• Huomattava osa työllisistä työskentelee
määräaikaisissa tai osa-aikaisissa palve-
lussuhteissa, vuokratyössä tai työllistävät
itsensä.
5
7. Yksi vahvimmista yhteiskunnal-
lisista kehityssuunnista on yksilölli-
” On ihmisiä, joille pätkätyöt ovat mahdolli- syyden voimistuminen. Sama pätee
suus. Se voi olla keino tutkailla työnantajan tar- työelämään. Irrallisuus ei ole kuiten-
joamaa työkulttuuria, katsastaa erilaisia työn kaan itseisarvo, vakituinen työpaikka,
tekemisen malleja ja yrittää samalla löytää oma työyhteisön tuki, yhdessä tekeminen
tie, ainakin hetkellisesti... on tunnustettava, että ja taloudellinen turvallisuus ovat
projektinomaiset pätkätyöt ovat tulleet jäädäk-
myös tulevaisuudessa palkansaajien
seen vakituisten töiden rinnalle ja ryhdyttävä
toivelistalla. Kyse on yksilöllisyyden
kohtelemaan niitä vakituiseen työsuhteeseen
ja yhteisöllisyyden välisen suhteen
rinnastettavana eduiltaan ja säännöiltään.”
muuttumisesta. Miten SAK osaa koh-
Elina Moisio, työelämän tutkija data tämän kehityksen? Miten yksi-
lölliset odotukset edunvalvonnalle
pystytään täyttämään – olipa kysees-
sä sitten osa-aikainen tai vuokratyö,
työaikojen joustaminen tai vaikkapa
tulospalkkaus, joihin eri elämäntilan- Tulevaisuudessa ihmisen keskeisin
teissa olevat palkansaajat suhtautuvat ”
identiteetti on hän itse yksilönä.
eri tavalla. Minkälainen edunvalvonta
Mika Mannermaa,
saa tulevaisuudessa nuoren ammat- tulevaisuustutkija
tilaisen maksamaan ammattiliiton jä-
senmaksun?
Suurin muutos koulutustasossa
Yksittäisistä työelämämuutoksista kaikkein merkittävin on palkansaajien yleisen
koulutustason nousu. Kolmisenkymmentä vuotta sitten yli puolet palkansaajista
hankki vain perustason koulutuksen. Nykyään tällaisia palkansaajia on Suomessa
vain 14 % ja osuus on vähenemään päin. Toisin sanoen palkansaajakunnan profiili
on kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut dramaattisesti.
SAK:n edustama keskivertojäsen ei ole enää kouluttamaton teollisuuden mies,
vaan yhä useammin hän on koulutettu ammattilainen – mies tai nainen, joka työs-
kentelee osaamista vaativilla työvälineillä teollisuudessa tai palvelualalla.
6
8. Palkansaajat koulutusasteen mukaan
%
100
80
Korkea-aste
60 Keskiaste
40 Perusaste
20
0
1977 1984 1990 1997 2003 2008
Työelämän ja tulevaisuuden tutkijoiden mukaan työn merkitys ihmiselle ja työn
tekemisen tavat ovat muutoksessa. Osaamisen ja joustavuuden vaatimukset kas-
vavat, koulutustaso nousee ja työsuhteiden muodot monipuolistuvat. Työntekijät
eivät ole enää yhdenmukainen ryhmä, vaan yksilöllisyys korostuu niin työn teke-
misen tyylin kuin joustavuudenkin suhteen.
Mitä työn merkityksen muuttuminen merkitsee SAK:laiselle
ammattiyhdistysliikkeelle?
• Onko työn merkitys ja palkansaajien odotukset työlle murroksessa? Miten?
Kasvavatko työhön kohdistuvat vaatimukset?
• Mitä tämä vaikuttaa ammattiyhdistysliikkeen tavoitteisiin tai
toimintatapoihin?
• Miten pätkittyvä suhde työhön ja työn ja työtehtävien nopea muutos
vaikuttaa edunvalvontapolitiikkaan ja ay-liikkeeseen kiinnittymiseen?
• Pitäisikö ammattiyhdistysliikkeen ottaa aktiivisempi ote elämän muilla osa-
alueilla (perhe, lasten hyvinvointi, kansalaistoiminta, kuluttajakysymykset)?
7
9. Kansanliike vai vakuutuslaitos?
SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen
alkuvuosikymmenet olivat epäile- ” Alussa oli liike. Joukko ihmisiä toimi jonkin asian
mättä kansanliikkeen aikaa. Järjestö puolesta tai (vielä useammin) jotakin vastaan. Usein
haki paikkaansa suomalaisessa yh- käytetään laajempaa ilmaisua, kansalaisliike... Jos
kansalaisliike kasvaa, se alkaa jossain vaiheessa jär-
teiskunnassa ja haastoi perintei-
jestäytyä. Valitaan toimihenkilöitä ja -elimiä, jotka
siä valtarakenteita. Samaan aikaan
vakiinnuttavat toimintaa. Ryhdytään keräämään
jäsenmäärä kasvoi ja työpaikoille
jäsenmaksuja ja/tai avustuksia. Syntyy kansalaisjär-
rakennettiin laaja ay-organisaatio.
jestö.”
1960-luvulla alkaneen tulopolitiikan
myötä liikkeen vaikutusvalta kasvoi. Kimmo Kevätsalo, työelämän tutkija
Samalla SAK kiinnittyi lähelle val-
tiovaltaa, joidenkin mielestä kenties
liiankin lähelle, suorastaan valtiovallan jatkeeksi. Syntyi ns. kolmikanta.
Tulopolitiikan ja kolmikannan huippuvuodet tuottivat monia tärkeitä yhteiskun-
nallisia uudistuksia. Samalla alkoi julkisuudessa näyttää siltä, että ammattiyhdistysliik-
keen toiminta keskittyy sen ylimpiin kerroksiin väsyneiden tupo-miesten ilmestyes-
sä tv-kameroiden eteen kertomaan, mitä kulloinkin on sovittu yön viime tunteina.
Ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta alkoi välittyä kuva kabinettipolitiikkana, jossa
jäsenillä ei ollut toimivaa roolia. Kansalaiset ja liittojen jäsenet sekä ay-aktiivit näyt-
tivät olevan vain katsojan roolissa tässä uudessa politiikan teon tavassa, jota media
nimitti tupo-teatteriksi.
Tulopolitiikan kaudella saatettiin unohtaa, ettei yhdelläkään ammattiyhdistysjoh-
tajalla ole vahvaa neuvotteluasemaa, ellei hänen takanaan ole vahvaa järjestöllistä
voimaa, joka voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön. Tämä pelotevoima on viime kä-
dessä kyky menestykselliseen työtaisteluun. Se ei voi onnistua, ellei järjestöllä ole
kykyä saada jäseniään liikekannalle. Onko SAK sitten kansanliike, kunhan sillä on
hyvä työtaistelukyky?
Maailmanparantajia vai asiakkaita
SAK:lainen ammattiyhdistysliike on pitänyt tärkeänä säilyttää kansalaisjärjestön
luonteensa. Liikkeen toiminta perustuu jäsenten vapaaehtoiseen aktiivisuuteen eikä
lepää ainoastaan palkallisten työntekijöiden varassa. Tässä yhteydessä on kuiten-
kin olennaista kysyä: Miksi palkansaajat ovat liittyneet ammattiliittonsa jäseneksi?
Odottavatko he liitolta ensisijaisesti turvaa ja palvelua vai mahdollisuutta vaikuttaa
ja osallistua – olla mukana parantamassa maailmaa tai ainakin työelämää?
8
10. Tämän päivän kehitys näyttää siltä, että yhä useampi suomalainen haluaa istua
katsomossa ja käydä halutessaan shoppailemassa ammattiyhdistysliikkeenkin anti-
mia. Yhteiskunnallisiin tai aatteellisiin liikkeisiin ei nykyään enää samaistuta samoin
kuin aiemmin. Kun yhä useampi haluaa ostaa ay-liikkeeltä edunvalvontapalveluita, ei
jäsenyys enää ole aktiivista osallisuutta, vaan asiakkuutta. Viime vuosina ay-liikkeen
piirissä onkin paljon pohdittu, ovatko ammattiliitot muuttuneet pelkiksi vakuutus-
laitoksiksi.
Tulevaisuuden aikuisten eli nykyisten nuorten arvomaailma ja oman elämän ta-
voitteet ovat paljon yksilöllisempiä ja varsin erilaisia kuin vanhempien sukupolvien.
Suomalaiset nuoret ovat kansainvälisesti verrattuna erittäin vähän kiinnostuneita yh-
teiskunnallisesta toiminnasta – olipa sitten kyse äänestämisestä, liittymisestä puoluei-
siin tai osallistumisesta ylipäätään jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen järjestötoimintaan.
Sen sijaan nuoret kaipaavat elämyksiä, harrastuksia ja laadukkaita palveluita.
Olisiko meidän määriteltävä tulevaisuuden ammattiyhdistysliikkeen luonne jo-
tenkin muuten kuin tähän saakka? Vai pidämmekö yllä toivetta, että vuonna 2025
ammattiliittojen toimintaan osallistuu aktiivisesti kymmeniä tuhansia vapaaehtois-
työntekijöitä. Entäpä sellainen vaihtoehto, että jäsenet maksaisivat jäsenmaksunsa ja
ammattiliittojen työpaikoille palkkaamat edunvalvojat hoitaisivat hommat? Vai käykö
meille niin, että ihmiset käyvät ostamassa työttömyysvakuutuksen sieltä, mistä hal-
vimmalla saavat, ja luottavat siihen, että ”joku muu” pitää lopusta huolen?
Vai mennäänkö niin kuin tähän saakka – antaa aktiivien hoitaa asiat muiden puo-
lesta? Mistä sitten puolestaan nuo järjestöaktiivit, vapaaehtoistyöntekijät jaksavat
ammentaa voimansa? Ovatko odotuksemme heidän panokselleen kohtuuttomia? Ja
riittääkö heille pelkkä osallistumisen riemu vai pitäisikö heitä palkita työstään?
Keskusteleva uudistaja
Uudistushenkisyys ja järjestöllinen vireys yhdistetään usein kansanliikkeen omi-
naisuuksiin. Miltä SAK näyttää mielikuvissamme? Näyttääkö se vilkkaasti keskus-
televalta, ketterästi kantaa ottavalta, virkeältä ja uudistuvalta liikkeeltä vai jäyhältä,
varovaiselta, kenties hieman vanhahtavalta? Olemmeko jumittuneet saavutettujen
etujen puolustajaksi ja ei-liikkeeksi, kuten väitetään?
Kansanliikkeen luonteeseen kuuluu myös sisäinen, keskusteleva vuorovaikutus.
Kokoustilanteissa saatetaan useinkin huomata, etteivät valitut edustajat puhu toisilleen
ja vie keskustelua eteenpäin, vaan toimivat ennalta päätetyn käsikirjoituksen mukaan.
Keskustelusta muodostuukin vain sarja puheenvuoroja, jotka eivät juuri liity toisiinsa.
Nykyaikainen sähköinen tiedonvälitys, internet, sähköposti ja erilaiset verkko-
pohjaiset keskustelufoorumit antavat uusia teknisiä mahdollisuuksia aitoon vuoro-
puheluun. Niiden avulla niin luottamushenkilöillä kuin tavallisilla jäsenillä on todelli-
nen mahdollisuus osallisuuteen.
9
11. Verkon mahdollisuuksia hyödyntävät yleensä ne, jotka muutoinkin ovat aktiivi-
simpia. Erityisesti nuorten keskuudessa netti on lisännyt myös yhteiskunnallista osal-
listumista. Samalla arvioidaan, että noin prosentti erilaisten nettifoorumien käyttäjistä
tuottaa niihin pääasiallisesti sisällön ja yhdeksän prosenttia antaa yhteisöön jonkinlai-
sen panoksen. Loput 90 prosenttia keskittyy kuluttamaan muiden tuotoksia.
Noin 450 000 suomalaista on liittynyt internetissä toimivaan Facebookiin.
Lukema on kansainvälisessäkin vertailussa korkea. Samaisesta palvelusta löytyy jo
useampia ammattiyhdistysliikkeeseen ja sen tavoitteisiin liittyviä ryhmiä, joissa ihmi-
set vaihtavat mielipiteitä ja kertovat ay-liikkeen tarjoamista mahdollisuuksista muil-
lekin. Voisimmeko kuvitella, että täältä löytyy siemen paljon puhutulle uuden ajan
työväentalolle?
Verkon käyttö ei voi kokonaan korvata ihmisten kohtaamisia kasvokkain. Voiko
verkossa syntyä tunne yhteenkuuluvuudesta, joka saisi jäsenet jopa toimimaan? Sen
ainakin tiedämme, että kohtaamiset yhteisissä tilaisuuksissa oikein toteutettuina
synnyttävät tätä yhteenkuuluvuutta ja tunnesidettä järjestöön. Järjestöside ei todel-
lakaan ole vain järjen asia.
Aktiiveilla ja jäsenillä on nykyään aikaisempaa vähemmän tilaisuuksia kokea suu-
ren yhteisön voima ja yhteisöllisyys. Käsitys omasta organisaatiosta voi kapeutua
ja yksipuolistua. Eikö myös SAK tarvitse koko liikkeen aktiiveja kokoavia suuria ti-
laisuuksia? Kansanliikkeeksi ei voi tulla ilman vahvaa vuorovaikutusta ja kokemusta
yhteisöön kuulumisesta.
Entä vuorovaikutus muiden kansalaisjärjestöjen ja liikkeiden kanssa? SAK:ta voisi
osaltaan luonnehtia Suomen suurimmaksi kuluttajaliikkeeksi. Pitäisikö sen näkyä jär-
jestömme toiminnassa? Ja voisiko SAK:lainen ammattiyhdistysliike olla ihan järjestö-
näkin mukana spontaanisti syntyvissä yhden asian liikkeissä? Esimerkiksi Kemijärven
sellutehtaan sulkemista voimakkaasti vastustanut massaliike herätti sympatioita ay-
aktiivien joukossa ja nostatti kritiikkiä siitä, miksei SAK pistänyt arvovaltaansa peliin
ja mennyt mukaan liikkeen toimintaan. Olisiko se jotenkin vähentänyt järjestön us-
kottavuutta vastuullisena työmarkkinasopijana?
Miten voimme vahvistaa SAK:ta kansanliikkeenä, uudistajana ja
keskustelun avaajana?
• Miten voimme toimia valtakunnallisesti ja paikallisesti niin, että SAK:lainen
liike on myös aktiivinen ja uudistuskykyinen kansanliike?
• Voimmeko toimia samanaikaisesti uskottavana sopimuksia tekevänä
etujärjestönä ja kansanliikkeenä?
• Voisimmeko olla aktiivinen kuluttajaliike? Voisimmeko/pitäisikö meidän
profiloitua arvoliikkeenä?
• Mikä on vapaaehtoistyön tulevaisuus ylipäätään?
10
12. Keskitettyjä sopimuksia ja kolmikantaa
Suomessa on muiden Pohjoismaiden ta-
paan pitkät perinteet sopia työelämän
asioista järjestäytyneesti ammattiliittojen ”... keskitettyjen tulopoliittisten rat-
kaisujen tielle Suomi tuskin enää palaa.
ja työnantajajärjestöjen kesken. Jo 1960- Liittokierrokset ja paikalliset sopimukset
luvun lopulta lähtien meillä on tehty tu- ovat tulevaisuutta, jossa SAK:n olisi kyet-
lopoliittisia kokonaisratkaisuja eli tupoja, tävä säilyttämään työmarkkinaroolinsa
joissa työmarkkinajärjestöt yhdessä val- kentän etujen valvojana.”
tion kanssa sopivat palkkojen, sosiaalitur- Helsingin Sanomat 23.1.2009
van ja verotuksen kehittämisestä.
”Fakta ontupojenettä myös useimmatsopimista toki
kaipaavat
sekin,
aikaa. Paikallista
työnantajat
tarvitaan, mutta harvalla yrityksellä on mitään
halua tai mahdollisuutta ryhtyä käymään paikal-
lisia neuvotteluja siinä mittakaavassa kuin EK:n
kiilusilmäisimmät paikallisen sopimisen apostolit
antavat ymmärtää.”
Karjalainen 26.1.2009
Tulopolitiikalla on ollut vastustajansakin. Esimerkiksi 70-luvulla äärivasemmisto
vastusti ”luokkasopuilua” ja 90-luvulta lähtien työnantajapuoli on tuominnut jär-
jestelmän liian jäykäksi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK sanoutui irti tulopoliittisis-
ta sopimuksista vuonna 2008. Tällä hetkellä paluu entisen kaltaiseen sopimiseen ei
vaikuta todennäköiseltä, vaan palkoista, työajoista ja muista työehdoista sopimisen
painopiste näyttää siirtyneen selvästi liitto- ja toimipaikkatasolle.
Työnantajajärjestön näkemyksen mukaan palkankorotuksista pitäisi sopia työ-
paikoilla ja yrityksissä. Keskusjärjestöjen tehtävänä olisi ”keskustella työmarkki-
noiden ja palkanmuodostuksen yleisistä puitteista”. Työnantaja- ja työntekijäliitot
puolestaan määrittäisivät tältä pohjalta palkankorotusten perälaudan ja sopisivat
työrauhasta. Ammattiliittojen kannalta tuo ajattelutapa on kummallinen. Miten liitot
voisivat myydä ja valvoa työrauhaa, jos palkoista sovitaan yrityksissä ja vieläpä jokai-
nen henkilökohtaisesti, kuten työnantajilla näyttää olevan toiveena.Vai voivatko?
Vaikka palkoista ja muista työehdoista sopiminen on siirtymässä liitto- ja paikal-
listasolle, ammattiliitoilla voi edelleenkin olla mahdollista sovittaa palkkaratkaisuja
11
13. yhteen sekä ajaa yhteisiä tavoitteita. Tätä voi kutsua sopimustoiminnan koordinoi-
miseksi. Esimerkiksi Ruotsissa sikäläisen LO-keskusjärjestön jäsenliitot sopivat vii-
me sopimuskierroksella yhteisistä palkkatavoitteista. Minkälaista sopimuspolitiikan
yhteensovittamista me haluamme?
Valtakunnan tasolla on käynnissä lähes ennätysmäärä erilaisia työryhmiä ja ko-
miteoita, joissa työmarkkinajärjestöt ovat mukana. Kolmikantainen valmistelu on
siis jatkunut ainakin muodollisesti. Työlainsäädäntöä on myös edelleen valmisteltu
kolmikantaisesti. Mutta miten on tulevaisuudessa? Jos liittokenttä keskittyy edelleen
ja muodostuu lisää suurliittoja, voi esimerkiksi elinkeinopolitiikan kolmikantaisessa
valmistelussa päävastuu kuulua luonnollisesti isoille liittokokonaisuuksille eikä niin-
kään keskusjärjestöille.
Mitä roolia keskusjärjestöille sitten enää jää? Jos se ei osallistu palkkapolitiik-
kaan, sopimiseen työehdoista eikä kolmikantaiseen valmisteluun? Jääkö sille pelkkä
neuvoa-antavan asiantuntijajärjestön rooli vai onko sillä roolia ollenkaan? Olisiko
luontevaa, että työnantaja- ja palkansaajakeskusjärjestöistä tulisi entistä selkeämmin
etujärjestöjä, joiden tehtävänä olisi työelämän kehittäminen sekä vaikuttaminen työ-
elämän lainsäädännön ja sosiaaliturvan kehittämiseen? Ja minkälaisia palveluita liitot
puolestaan odottavat keskusjärjestöltään?
Tarvitaanko kolmikantaa?
Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että hyvinvointiyhteiskuntamme
on tulosta hyvin toimivasta sopimisen kulttuurista, ns. kolmikannasta. Siitä että
valtiovalta, työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat pystyneet yhdessä sopimaan
talous-, työllisyys-, eläke-, vero- ja sosiaalipolitiikkaan liittyvistä uudistuksista.
Olemme käyttäneet siitä jopa nimitystä Suomen malli.
Viime aikoina julkisuuteen on noussut puheenvuoroja, joissa kolmikannan tule-
vaisuus asetetaan kyseenalaiseksi. On kysytty, vääristääkö kolmikantainen sopiminen
demokratiaa. Eikö kulloisenkin hal-
lituksen pitäisi kantaa vastuu yhteis-
kunnallisesta päätöksenteosta, eikä
piiloutua etujärjestöjen selän taakse? Kolmikanta on taannut uudistusten lä-
Kritiikki kolmikantaa kohtaan liit-
”
pimenon ja estänyt poliittiset tyhmyydet.
tyy myös yritysten kilpailuun kansainvä- Se on pitänyt myös ihmiset levollisina.”
lisillä markkinoilla. Työnantajapuolella Aamulehti 7.3.2009
suhtautuminen sopimisen malliimme
voi muuttua, jos yritykset ajattelevat
vain omaa kansainvälistä menestys-
tään. Silloin Suomen talous-, työmark-
12
14. kina- ja yhteiskunnalliseen kehitykseen liittyvät päätökset eivät ole enää niiden kan-
nalta kiinnostavia.
Miten me näemme kolmikannan tulevaisuuden? Pysyykö se jatkossakin tavoite-
luettelossamme? Vai pitäisikö ammattiyhdistysliikkeen keskittyä entistä enemmän
perustehtäväänsä eli neuvottelemiseen palkka- ja työehdoista? Monet ovat sitä
mieltä, että pitäisi lopettaa vuosikausia kestänyt sopuilu ja antaa poliitikkojen hoitaa
politiikka. Lopetetaan kompromissit eikä mennä mukaan siihen kuoroon, jossa ylis-
tetään, että vastakkainasettelun aika on ohi. Kuuluko tehtävälistaamme ”kaikki muu
paitsi ulkopolitiikka”?
” Kolmikantaohitse. Nyttemmin suomalaisessa kolmikan-
kulkenut sen
on palvellut Suomea hyvin, mutta aika lienee
nassa on enenevästi kyse eri päätösten toisiinsa kytkemi-
sestä tavalla, jolle on asiallisesti ottaen heikot perustelut,
joka on omiaan hämärtämään eri toimijoiden vallan ja
vastuun jakoa ja joka ruokkii itseään pönkittämällä kes-
kusjärjestöjen yhteiskunnallista arvovaltaa ja asemaa.”
Sixten Korkman, EVA:n ja ETLA:n toimitusjohtaja
Sopimuksia rajojen yli
Kun pääomat, tuotanto ja työpaikat siirtyvät entistä helpommin maasta toiseen
ja monikansalliset työnantajat vertaavat eri maiden työvoimakustannuksia toisiin-
sa, kansallisen tason työehtosopimukset uhkaavat joutua kilpailuun keskenään.
Kohtuullisetkin vaatimukset etujen parantamisesta törmäävät helposti siihen, että
jossain toisessa maassa on työpaikkojen säilyttämisen vuoksi tehty työnantajalle
edullisempi sopimus. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että eri maiden lii-
tot tinkivät oikeutetuista vaatimuksistaan suojellakseen työpaikkoja kovassa kan-
sainvälisessä kilpailussa.
Periaatteessa ratkaisumalli tämän kierteen katkaisuun on ay-liikkeelle tuttu.
Siinä missä liittojen tekemät työehtosopimukset estävät työnantajia kilpailuttamas-
ta työntekijöitä toisiaan vastaan, estäisivät kansainvälisen ay-liikkeen kollektiivisesti
neuvottelemat ylikansalliset sopimukset eri maiden työehtojen kilpailuttamisen.
Sopimusten siirtäminen kansainväliselle tasolle ei kuitenkaan ole yksinkertaista.
Työehtojen nykytaso ja toisaalta myös kustannustaso eroavat eri maissa niin paljon
13
15. toisistaan, että jo EU-tason vähimmäistyöehdoista sopimista pidetään epärealistise-
na ajatuksena. Myös eri maiden erilaiset työmarkkina- ja sopimusjärjestelmät mut-
kistavat ajatusta kansainvälisistä työehtosopimuksista.
Toisaalta varsinkin Euroopassa askeleita kohti ylikansallisia sopimuksia on kui-
tenkin jo otettu. Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ja eri alojen eurooppa-
laiset liitot käyvät Euroopan tason työnantajajärjestöjen kanssa ns. sosiaalidialogia,
joka on jo johtanut muun muassa vanhempainvapaita, osa-aikatyötä ja etätyötä kos-
keviin sopimuksiin. Myös yksittäisten monikansallisten yritysten kanssa on solmittu
kansainvälisiä puitesopimuksia, joissa yritykset sitoutuvat yhteistyössä ay-liikkeen
kanssa turvaamaan työntekijöiden perusoikeuksien toteutumisen työpaikoillaan
ympäri maailman.
Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka varsinaisiin rajat ylittäviin työehtosopi-
muksiin. Valmius kansainvälisiin sopimuksiin merkitsisi myös valmiutta toimiin näitä
sopimuksia rikottaessa. Olisimmeko valmiita työtaisteluun, jos Euroopan tason so-
pimukseen kirjattuja oikeuksia rikottaisiin vaikkapa Espanjassa?
Mikä on keskusjärjestön rooli sopimustoiminnassa
(ml. kolmikantaneuvottelut)?
• Mikä on keskusjärjestön rooli liitto- ja toimialakohtaisissa neuvotteluissa?
• Mitkä asiat kolmikantaisesta sopimisesta kuuluvat keskusjärjestölle?
• Miten, missä laajuudessa ja millä ehdoin edistämme paikallista/
yrityskohtaista sopimista? Voisiko paikallinen/yrityskohtainen sopiminen
aktivoida työpaikkatoimintaa?
• Olemmeko tulevaisuudessa valmiita tekemään sopimuksia myös
kansainvälisesti?
14
16. Luopumisia tulevien sukupolvien hyväksi?
Keskustelu kestävästä ympäristökehityksestä kilpistyy ay-liikkeessä usein kysy-
myksiin jatkuvan taloudellisen kasvun välttämättömyydestä, valinnasta ympä-
ristönsuojelun ja työllisyyden välillä sekä energian tuottamisesta ydinvoimalla.
Kysymykset ovat kieltämättä olennaisia, kun pohditaan kestävää kehitystä laa-
jemminkin.
Yleisimmin hyväksytty kestävän kehityksen määritelmä on ns. Brundtlandin
komission määritelmä, jonka mukaan:
Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken väestön tarpeet
vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat
tarpeensa.
Määritelmä pitää sisällään ajatuksen, että päätöksiä tehtäessä otetaan tasaver-
taisesti huomioon niin ihminen, ympäristö kuin talouskin. Kestävää kehitystä
edistettäessä olisikin löydettävä malleja, joissa kaikki kolme näkökulmaa voivat
yhdistyä. Taloudellinen kehitys on toteutettava ympäristön kannalta kestävästi
ja ympäristönsuojelussa on puolestaan löydettävä keinoja, jotka ovat sekä ta-
loudellisesti että yhteiskunnallisen tasa-arvon ja kulttuurien säilymisen kannalta
kestäviä.
Kokonaisuus on vaikea, sillä sen osien välillä voidaan nähdä myös ristirii-
taisuuksia. Miten ihmisen aina vaan lisääntyvä kulutus vaikuttaa luonnon säily-
miseen? Entä maailmantalouden kasvun vaikutus luonnonvarojen ehtymiseen ja
ilmastoon? Ilmastonmuutostahan pidetään osoituksena siitä, että taloudellinen
kasvu ei enää ole kestävällä pohjalla. Kestääkö ympäristömme maailmanlaajuisen
taloudellisen tasa-arvon?
15
17. Maailman tila
Amerikkalaisen, ympäristöasioihin keskittyneen Maasta on pidettävä huolta.
Worldwatch-instituutin raportissa Maailman • Metsäkato ja aavikoituminen on pysäy-
tila 2009 esitettiin kymmenen ratkaisun avainta tettävä.
ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi: Tarvitaan vahvoja instituutioita.
On opittava ajattelemaan pitkäjänteisesti. • Ilmastokysymys on globaali ongelma,
• Ihmisen on opittava ottamaan vastuuta joka vaatii kokonaisvaltaista näkemystä,
tulevaisuudesta. uusia instituutioita ja lisää rahoitusta.
Tarvitaan uudistuksia. Oikeudenmukaisuuden on toteuduttava.
• On kehitettävä edelleen teknologiaa, jolla • Köyhien maiden huomioonottaminen.
voidaan tuottaa ja käyttää mahdollisimman Tarvitaan tasapainoista taloutta.
paljon hiiletöntä energiaa mahdollisimman • Ilmastosopimuksessa on otettava huo-
pienin kustannuksin. mioon taloudelliset realiteetit ja sovit-
Väestön määrän on vähennyttävä. tava kustannusten jakamisesta.
• Keskeisessä asemassa ovat perhesuun- Poliittinen vakaus on tarpeen.
nittelu sekä naisten terveydenhuollon ja • Maiden on tajuttava riippuvuutensa
koulutuksen kehittäminen. muusta maailmasta ja ymmärrettävä
Elämäntapoja on muutettava. ihmiskunta yhdeksi haavoittuvaksi ko-
• Ihmisten on tyydyttävä pienempiin asun- konaisuudeksi, ei keskenään kilpaileviksi
toihin ja autoihin, lihan syöntiä on vähen- kansoiksi.
nettävä ja kertakäyttötuotteita vältettävä. Ihmiset on saatava liikkeelle.
Työllisyyden puolustaja…
Ilmasto- ja energiapolitiikka on aikamme keskeisin ympäristökysymys. Se vaikuttaa
palkansaajien elämään monella tavalla niin työssä kuin vapaa-aikana. Yksi kipuky-
symyksistä on pelko energianhinnan noususta sekä yksityisen ihmisen että yritys-
tenkin näkökulmasta. Sähkön ja muun energian kallistuminen lisää teollisuuden
kustannuksia ja heikentää vientiteollisuuden hintakilpailukykyä. Se merkitsee myös
kotitalouksien ostovoiman leikkaantumista. Eli riittääkö tulevaisuuden Suomessa
työpaikkoja, ja voiko täällä elääkö hyvin mahdollisesta energian kallistumisesta
huolimatta?
Pitäisikö SAK:n painokkaammin tukea sellaisia teknisiä ratkaisuja, jotka mahdol-
listavat ympäristöystävällisemmän sähkön tuottamisen, kuten esim. tuuli-, vesi- tai
ydinenergia? Emmekö usko, että uusiutuvat energiamuodot luovat myös uusia työl-
lisyysmahdollisuuksia?
Ammattiyhdistysliikkeen roolina ilmastonmuutosasioissa on ollut muutenkin
kuin energiatuotannon kannalta työllisyysnäkökulman painottaminen. Usealla toi-
mialallahan on lähdetty siitä, että kulutuksen väheneminen merkitsisi työllisyyden
heikkenemistä. Mitä sitten ammattiyhdistysliike voi tehdä edistääkseen kestävän ke-
hityksen elämäntapaa – tyytymistä vähempään kulutukseen? Voisiko laatu korvata
16
18. määrän ja samalla synnyttää uusia Ihmisen perustarve on kuulua yhteisöön. Ja kun va-
työpaikkoja?
”
litaan yhteisöä, johon kuulua ja jossa toimia, tuon
Olisiko meidän jatkossa pidettä- yhteisön on vastattava johonkin tarpeeseemme, oltava
vä huolta työllisyydestä ja tulonjaon sellainen johon voimme identifioitua. Tämän ajan ihmi-
siä yhdistää pelko ilmaston ylikuumenemisesta ja kärjis-
kohtuullisuudesta rikkaan lännen li-
tymisestä ilmastokatastrofiksi, ja vieläpä huomattavasti
säksi myös kehitysmaissa. Ja jos näin
nopeammin kuin olimme osanneet ennakoida.
on, niin missä mittakaavassa?
Yhteinen kokemus johtaa yhteisön muodostumiseen.
… vai kestävän kehityksen
”
Mitä voimakkaammin koen tämän uhkan, sitä vahvem-
airut? paa vetoa tunnen yhteisöihin, joissa se otetaan vakavasti
ja sille yritetään aidosti tehdä jotakin tavalla, johon voin
Kun puhutaan kestävästä kehityk- itsekin osallistua ja jonka muotoilussa olen osallisena.”
sestä, ei kaikkien mielestä enää riitä,
Jaana Airaksinen, kirjailija, kansalaisaktivisti
että keskitymme pelkkään energia-
politiikkaan – ei edes ammattiyh-
distysliikkeessä. SAK:lta on toivottu näkemyksiä kestävän kehityksen koko prob-
lematiikkaan. Odotuksia on myös ympäristövaikutuksia koskevan tiedotuksen ja
koulutuksen lisäämiselle. Miten saisimme laajennettua näkökulmaa energia-asioista
enemmän kestävän kehityksen suuntaan vai onko siihen edes tarvetta? Pitäisikö
meidän yrittää saada ympäristöasiat osaksi yhteistoimintaa työpaikoilla? Voisiko
ympäristöasioiden edistäminen vaikuttaa jopa työehtosopimuksien sisältöön?
Pitäisikö SAK:laisen ammattiyhdistysliik-
keen olla mukana myös kuluttajille suunna-
Vaihtoehtoa päästöttömälle energialle tun tiedon kehittämisessä ja edistämisessä?
”
ei ole! Nyt on tultu viimeiseen pisteeseen! Esimerkiksi erilaiset tuotteiden ja palvelui-
Sademetsät on säästettävä! On lopetettava den hiilimerkinnät tulevat yleistymään. Näin
lässytys ilmastonmuutoksesta - on sanotta-
yksittäinen kuluttaja voi jokapäiväisessä elä-
va reilusti: meitä uhkaa ilmastokatastrofi!”
mässään oppia valitsemaan ilmastonmuutok-
Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja sen kannalta parempia vaihtoehtoja.
Voisivatko pohdinnat omista kulutustot-
tumuksistamme ja elintavoistamme liittyä jotenkin ammattiyhdistysliikkeen toimintaan?
Ostopäätöksiämme ohjaavat monet erilaiset elementit, kuten hinta, kotimaisuus tai
elintarvikkeiden puhtaus. Mahtuvatko kestävän kehityksen arvot ostoskoreihimme?
Miten edistämme kestävää ympäristökehitystä osana muuta
edunvalvontaa?
• Miten voimme konkreettisesti edistää kestävää ympäristökehitystä
toimialoilla ja työpaikoilla?
• Miten talous- ja työllisyystavoitteet sovitetaan yhteen ympäristön
kestävyyden kanssa?
17
19. Kestävätkö arvomme ajan hammasta?
Tasa-arvo, demokratia, oikeudenmukai-
suus, solidaarisuus, yhdenvertaisuus, yh- ” SAK:n toiminta perustuu vapauden,
teisöllisyys – kaikki kauniita sanoja, joita solidaarisuuden, tasa-arvon, demo-
käytämme kun kuvaamme SAK:laisen kratian ja rauhan ihanteisiin kaikkea
ammattiyhdistysliikkeen perusarvoja. riistoa ja sortoa vastaan”.
Tuskin kukaan haluaisi väittää, että nois- SAK:n periaateohjelma
ta arvoista on luovuttava ja tilalle pitäisi
löytää uusia. Kyse onkin enemmän siitä,
ovatko arvojemme sisällöt muuttuneet? Ymmärrämmekö me kaikki niiden tar-
koituksen samalla tavalla? Mitä tarkoittavat tasa-arvo tai oikeudenmukaisuus palk-
kapolitiikassamme? Edistämmekö esimerkiksi edelleen vaatimusta ”sama palkka
samanarvoisesta työstä” ottamatta huomioon eri alojen tuottavuutta?
Solidaarisuus ja yhteisöllisyys ovat SAK:laisen ay-liikkeen arvojen ydintä.
Yhteisvoimin voimme pitää huolta yhteisistä eduistamme ja myös siitä, ettei meis-
tä heikoimpiakaan kohdella väärin. Mutta keitä olemme ”me”? SAK:laisten liittojen
jäsenet, kaikki suomalaiset työntekijät tai peräti kaikki suomalaiset? Suomalaisessa
keskustelussa me-henkemme laajenee usein koko kansaa koskevaksi. Entä muiden
maiden työntekijät, ay-toverit muissa EU-maissa ja ympäri maailman – tai ulkomaa-
laiset työntekijät Suomessa? Kuinka laajan joukon kanssa olemme samassa veneessä?
Näemmekö tulevaisuudessa tilanteen, jossa teollisuusliitot lähtevät lakkotaisteluun
palvelualojen pätkätyöntekijöiden puolesta – tai jopa terveydenhoitohenkilöstön?
Entä espanjalaisen maataloustyöntekijän?
Kuinka paljon olemme valmiita panostamaan ulkomaisten työntekijöiden ja
maahanmuuttajien etujen ajamiseen? Joissain maissa ay-liike on työehtojen polku-
myynnin estämiseksi päättänyt panostaa myös niiden ulkomaisten työntekijöiden
auttamiseen, jotka eivät vielä kuulu liittoon.
Työtä, työtä, työtä tehdään…
SAK:lainen ammattiyhdistysliike markkinoi itseään työn liikkeenä – työstä syntyy
palkansaajan hyvinvointi. Mutta työn merkitys on muuttunut eivätkä nuoret suh-
taudu työn tekemiseen enää yhtä ryppyotsaisesti kuin vanhemmat sukupolvet.
Olisiko meidän aika vähän höllentää arvostuksiamme? Voisimmeko kuvitella, että
tulevaisuudessa kansalaisten toimeentulo ei olisikaan riippuvainen kokoaikaisesta
työstä? Miten suhtaudumme jatkossa kansalaispalkkaan tai perustuloon, millä ni-
mellä sitä kutsutaankin?
18
20. ”Koska vasemmisto ylistää työtä, sekohdis-
suostu näkemään vastarintaa, joka
ei
tuu työhön... ihmisten vastarinta ei enää
noudata vasemmiston ”arvoja” Vasemmisto
haluaa auttaa nuoria löytämään vakituisen
työpaikan... mutta he haluavat tehdä työtä
puoli vuotta, kerätä rahaa ja lähteä Balille
” Perustulo lisäisi kaikkien työvoimaansa
myyvien neuvotteluvoimaa. Se toisi lak-
surffaamaan.” koaseen myös pätkätyöläisen ulottuville.
Freelancer ei voi lakkoilla eikä osa-aikainen
Eetu Viren, prekariaatti-aktivisti
myyjä kantele työturvallisuusrikkomuksista,
sillä silloin ei tule työtunteja eikä palkkaa.”
Anna Kontula, sosiologian tutkija
Solidaarisuutta kansainvälisesti
Ammattiyhdistysliike on koko historiansa ajan ollut kansainvälinen liike. Maailma
on kuitenkin muuttunut ja voidaankin kysyä, riittääkö ay-liikkeen tähänastinen
kansainvälisyys kiihtyvän globalisaation maailmassa. Riittääkö nykyisenlainen soli-
daarisuus ja yhteistyö tilanteessa, jossa yhä useammat työnantajat ovat tuotantoa
sujuvasti maasta toiseen siirtäviä monikansallisia yrityksiä?
Tänään on selvempää kuin koskaan, että huonot työehdot missä tahansa maail-
massa voivat johtaa työpaikkojen menetykseen toisaalla, myös Suomessa. Yritykset
voivat kilpailuttaa työntekijöitä, ammattiliittoja ja jopa valtioita saadakseen tarvit-
semansa työvoiman mahdollisimman halvalla. Pystyykö ay-liike nykyisen kansainvä-
lisyytensä voimin puuttumaan tähän? Jos ei pysty, niin mitä pitäisi tehdä toisin? Mitä
toimenpiteitä tai ajattelutavan muutosta se edellyttäisi SAK:lta?
Kansainvälistyminen merkitsee myös sitä, että työntekijät liikkuvat entistä enem-
män yli valtioiden rajojen. Ay-liikkeen solidaarisuuden laajuutta mitataan silloinkin.
Nähdäänkö heikompiin työehtoihin tyytyvä ulkomaalainen työntekijä saavutettujen
etujen uhkana vai ensisijaisesti potentiaalisena ay-toverina, joka on saatava liikkee-
seen mukaan?
Entä paljon puhuttu yhteisöllisyys? Koemmeko, että yhteisöllisyys ja yksilöllisyys
ovat toisilleen vastakkaisia asioita? Perinteisesti olemme korostaneet yhteisön voi-
maa ja turvaa ristiriitatilanteissa. Tällä hetkellä ajan henki on kuitenkin yksilöllisyy-
den korostuminen ja yksilöllisten ratkaisujen etsiminen. Sanotaan, että yhteisöllisyys
mahdollistaa yksilöllisten unelmien toteuttamisen. Pystyykö ammattiyhdistysliike
tarjoamaan saman? Miten vastaamme entistä yksilöllisempiin vaatimuksiin edunval-
vonnassa ja järjestömme toiminnassa?
19
21. ”SAK:n kollektivisteillemyös identiteettiä ja yhteisöl-
nen liike, joka tarjoaa
ay-liike on yhteiskunnalli-
lisyyttä. Yhteisöllisyyttä ei kylläkään tarjota moniar-
voisesti, vaan perinteisesti ylhäältä ohjaten ja sanel-
len. SAK:n yksilöllisesti orientoituville jäsenille (joita
on kasvava osuus jäsenistöstä) SAK on nimenomaan
palveluorganisaatio. Yhtenäiskulttuuri on tulevai-
suudessa mahdottomuus, mikäli SAK haluaa edelleen
olla edustamassa puolta palkansaajakunnasta.”
Kaj Ilmonen, sosiologian professori
Olennainen kysymys on myös kysymys tulevaisuuden yhteiskunnan arvoista.
Minkälainen on yhteiskunnan turvaverkko? Onko meidän tehtävämme huolehtia
siitä? Pidämmekö edelleen lähtöajatuksena, että kaveria ei jätetä ja huolehditaanko
myös heikommista? Vai lähdemmekö siitä, että kukin huolehtii omista asioistaan?
Miten ajanmukaistamme arvojamme ja vahvistamme liikkeen yhteistä
arvopohjaa?
• Mitä SAK:n arvot konkreettisesti tarkoittavat tänä päivänä?
• Mikä on yksilön vapauden ja yhteisön tavoitteiden suhde, murentavatko
yksilölliset ratkaisut yhteisöllisyyden? Mitä tarkoitamme yhteisöllisyydellä?
• Mitä kansainvälisyys merkitsee SAK:n arvoissa?
• Mitä voimme konkreettisesti tehdä, että liike edelleenkin sitoutuu yhteiseen
arvopohjaan?
• Onko liike sisäisesti ehjä ja aidosti solidaarinen? Mitä ymmärrämme
solidaarisuudella tänä päivänä?
• Miten pystyisimme entistä tehokkaammin haastamaan nykyisen yhteiskunta-
ja talouskehityksen? Onko tehtävämme (missiomme) kirkas?
• Mitkä ovat tulevaisuuden tärkeimmät edunvalvonnan ”isot linjat”,
keskeisimmät tavoitteet? Miten nivotaan yhteen eri alojen erilaiset tavoitteet?
20
22. Päätökset ovat päättäjien näköisiä
” Joskus tulevaisuuden arviointi ei olemo-
vaikeaa. Suomen kaltaisessa erityisen
kovin
nokulttuurisen historian omaavassa maassa
SAK:laisen liikkeen perusarvot koros- muutos ei voi olla kuin yhdensuuntainen:
tavat tasa-arvoa, oikeudenmukaisuut- kohti kulttuurien, arvojen, etnisten ryhmien
ta ja solidaarisuutta. Historiallisesti ja rotujen kirjavuutta … Monikulttuurisessa
katsoen liike on lähtenyt puolusta- yhteiskunnassa eläviltä edellytetään … en-
maan heikoimpien oikeuksia valtaa tistä huomattavasti parempaa erilaisuuden
pitäviä ja markkinavoimia vastaan. sietokykyä.”
Elintason nousun ja osin vahvan ay- Mika Mannermaa, tulevaisuustutkija
liikkeen myötä yhä useamman SAK:
laisen toimeentulo ja ammatillinen
koulutus ovat parantuneet. Liikettä kritisoidaankin nykyään siitä, että välitämme
enää vain keskiluokkaistuneesta, hyvin voivasta jäsenkunnastamme.
Voiko sanoa: millaiset päättäjät – sellaista edunvalvontaa? Mielikuva SAK:laisesta
ammattiyhdistysaktiivista ja päättäjästä on hyvin yksioikoinen: olemme keski-ikäi-
siä, valkoihoisia, suomenkielisiä, heteroseksuaaleja, evankelisluterilaiseen kirkkoon ja
jompaankumpaan työväenpuolueeseen kuuluvia, vakituisessa teollisuustyössä olevia
miehiä.Vastaavatko liikkeen päätökset tätä mielikuvaa?
Ammattiyhdistysliikkeen valtaa pitävien joukko on peruspiirteiltään melko ho-
mogeeninen, samankaltainen. Monimuotoisuuteen hallintoelinten kokoonpanoissa
on vielä pitkä matka. Olemme asettaneet edustajakokouslinjauksissa tavoitteeksi
sen, että ay-liikkeen päättävien elinten on vastattava mahdollisimman hyvin jäsen-
kunnan kirjoa niin sukupuolen, iän kuin muidenkin tekijöiden suhteen. Naisten mää-
rää on saatu lisättyä, mutta muutoin monimuotoistuminen on hidasta.
Naisten ja nuorten edustavuuden lisäämiseksi on edustajakokouslinjauksissa eh-
dotettu harkittavaksi kiintiöiden käyttöön ottoa. Perinteisesti ay-liikkeessä ei kiinti-
öitä ole pidetty ihanteellisena ratkaisuna, paitsi paikkojen jakamisessa puoluepoliit-
tisesti – oikein desimaalipilkun tarkkuudella. Pitäisikö puoluepoliittiset kannat ottaa
samanlaiseen tarkasteluun kuin muutkin monimuotoisuuden lajit?
Voisi myös pohtia, onko pitkällä puoluepoliittisella perinteellä ay-liikkeessämme
ollut yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden kasvua hidastava merkitys.Tiukka jako
meihin ja teihin, oikeaoppisiin ja vääräoppisiin, on voinut olla omiaan ylläpitämään
ennakkoluuloista ilmapiiriä ylipäänsä erilaisuutta ja erilailla ajattelevia kohtaan. Miten
tässä poliittisessa kulttuurissa on käynyt erilaisuuden sietämisen, saati tukemisen?
21
23. Siedämmekö erilaisuutta?
Tuskin koskaan aikaisemmin eri su-
Toimintaympäristömme on muuttunut vii- ”kupolvien ymmärrys todellisuudesta ja
me vuosien aikana paljon.Työntekijäkunta
heidän elämänmallinsa ovat olleet niin
edustaa yhä moninaisempaa kirjoa.
kaukana toisistaan kuin nyt.”
Nuoret työmarkkinoille tulevat ikäluokat
ajattelevat ja toimivat ehkä meille tunte- Mika Mannermaa,
mattomalla tavalla. Toisessa ääripäässä tulevaisuustutkija
ovat eläkettä odottavat tai työttömyys-
putkeen joutuneet raskaan työn raatajat.
Vuokratyö ja pätkätyöt yleistyvät – syntyykö yhä syvenevä kahden kerroksen
työväki? Kykeneekö vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa oleva edes ymmär-
tämään pätkätyöntekijän tarpeita?
Osatyökykyisten täysistä työmarkkinaoikeuksista puhutaan samaan aikaan, kun
paljon sairastavia katsotaan työpaikalla kieroon.Työnantaja odottaa, että kaikki ovat
tuottavia, tehokkaita ja joustavia. Tähän ajattelutapaan eivät kuulu krempat ja omai-
sista huolehtiminen. Entä ajattelemmeko itse samalla tavalla? Voimmeko sietää sitä,
että myös heillä, joilla työkyky on alentunut, on oikeus mielekkääseen työhön voi-
mavarojensa mukaan?
Onko feminismi jo arkipäiväinen, kulunut sana liikkeessämme vai vieläkö tunteet
kuumenevat? Entä homot ja lesbot? Eikö ammattiyhdistysliikkeen pitäisi puolustaa
myös heidän ihmisoikeuksiaan työssä?
Samaan aikaan kun maailma muut-
tuu ympärillämme kovaa vauhtia, tuntu-
Yhdenvertaisuus tarkoittaa kaikkien ihmisten
vat toimintatapamme jääneen jonnekin
samanarvoisuutta erilaisuudesta huolimatta.
vuosikymmenten taa. Monissa instituuti-
Yhdenvertaisuus työelämässä tarkoittaa
oissa on yleistä, että valta keskittyy har-
yhdenvertaisia oikeuksia esimerkiksi
vojen samanmielisten käsiin – erilaisten
työhön, toimeentuloon, uralla etenemiseen
on turha pyrkiä valtaapitävien joukkoon.
ja ammattiyhdistystoimintaan riippumatta
esimerkiksi ihonväristä, sukupuolesta tai iästä.
Onko meillä halua ja uskallusta tarttua
vanhakantaisiin asetelmiin omassa jär-
jestössämme?
Haasteena monikulttuurisuus
SAK:laisiin ammattiliittoihin kuluu noin 14 000 maahanmuuttajajäsentä. Suomeen
muuttaa kaiken aikaa turvapaikanhakijoita, joiden kotoutuminen ja työllistyminen
on hidasta. Yleensä maahanmuuttajaperheiden miehet työllistyvät kielitaidon kar-
tuttua SAK:laisiin työntekijäammatteihin, kuten siivoojiksi, autonkuljettajiksi, va-
rastotyöntekijöiksi ja ravintola-ammatteihin.
22
24. Työperäistä maahanmuuttoa kaivataan Suomeen lisää. Pysyvästi maahan muut-
taakin erikoiskoulutettuja, kuten tietotekniikan asiantuntijoita, yliopistojen opettajia
sekä muusikkoja ja tanssitaiteilijoita. Ulkomaalaistaustaisia on kaikista työllisistä vain
2,5 prosenttia. Heistä lähes kymmenen prosenttia oli yrittäjiä. Venäjän-, viron- ja
englanninkieliset olivat suurimmat ryhmät. Suomessa vakinaisesti asuvien ulkomaa-
laisten työllisyysaste on kasvusuunnassa, vuonna 2007 se oli noin 50 prosenttia.
Tulevaisuudessa yhä enemmän maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä tulee
SAK:laisiin ammatteihin. Mitä se merkitsee ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnalle
ja toimintatavoille? Kuuluuko ammattiyhdistysliikkeelle myös asennekasvatuksesta
huolehtiminen?
Asiantuntijoiden arvioiden mukaan
Suomessa käy vuosittain myös kymmeniä
Myönteistä muutosta vie eteenpäin se, tuhansia ulkomaalaisia eripituisilla keikoilla.
”
että emme romantisoi monikulttuurisuutta. Usein tähän ilmiöön liittyy vuokratyö, eri-
Se on haasteellinen ja vaikea ilmiö, johon lainen alihankinta tai harmaa talous – jopa
kuitenkin sisältyy myös suuria mahdolli- ihmiskauppa. Viranomaisten ja ammatti-
suuksia. Monikulttuurisuus on tie sivistyk- liittojen voimavaroja kuluu paljon näiden
sen, inhimillisyyden ja yhteiskuntarauhan työntekijöiden oikeuksien puolustami-
takaamiseen.” seen. Useimmat heistä eivät ole ammat-
Mikko Heikka, Espoon piispa tiliittojen jäseniä. Osa heistä tekee työtä
vapaasta tahdostaan laittomissakin työ-
suhteissa, koska siitäkin ansiot ovat suu-
remmat kuin lähtömaassa. Tämä herättää
ristiriitoja suomalaisissa työntekijöissä. Monikulttuurisuus voikin olla monella raken-
nustyömaalla kirosana. Miten pystymme vastaamaan näihin haasteisiin? Olemmeko
halukkaita puolustamaan ulkomaalaisia, jotka eivät kuulu ammattiliittoon ja saattavat
tehdä työtään epäinhimillisissä oloissa alle vähimmäispalkkojen?
Miten edistämme moniarvoisuutta/yhdenvertaisuutta omassa
toiminnassamme?
• Mitä ymmärrämme moniarvoisuudella/yhdenvertaisuudella?
• Miten voisimme kehittää toimintakulttuuriamme niin, että arvostaisimme ja
antaisimme tilaa toisillemme, myös ”erilaisuudelle”?
• Miten samanaikaisesti huolehdimme sisäisestä yhtenäisyydestä?
• Pitäisikö SAK:laisen liikkeen olla aktiivisempi monikulttuurisuuden edistäjä?
23
25. Seinät leveällä ja katto korkealla?
Poliittinen toiminta ja erityisesti poliittinen ryhmätoiminta ammattiyhdistys-
liikkeen sisällä on aihe, josta saa aina synnytettyä kiivaan keskustelun. Joidenkin
mielestä vaatimus politiikan poistamisesta ay-liikkeestä on pelkkää populismia ja
tarkoittaa samaa kuin vaatisi politiikkaa pois politiikasta. Toiset taas pitävät puo-
luepoliittisten kytkösten hävittämistä elinehtona ammattiliittojen toiminnan jat-
kumiselle tulevaisuudessa.
Poliittisella toiminnalla on vahvat perinteet SAK:laisessa ammattiyhdistysliik-
keessä. Sen taustalla on historiallinen yhteys työväenliikkeen syntyyn, sillä ay-liike
syntyi Suomessa pääosin poliittisen työväenliikkeen osaksi. Tämä osaltaan selittää
aina näihin päiviin asti jatkuneen vahvan yhteyden poliittisen työväenliikkeen ja SAK:
laisen ay-liikkeen välillä.
Mutta pitääkö näin olla tulevaisuudessakin? Kun asiaa kysyttiin SAK:n valtuuston
jäseniltä, lähes kaksi kolmasosaa valtuutetuista vastasi ”ei”. Heidän mielestään puo-
luepolitiikan merkityksen SAK:n toiminnassa pitäisi vähentyä.
Suurin osa suomalaisista palkan-
saajista ei ajattele puoluepoliittisesti,
vaan vierastaa puolueita. SAK:lainen SAK:n tulee määritellä oma tehtävänsä ja
ammattiyhdistysliike näyttäytyy mo-
”
tarkoituksensa kristallinkirkkaaksi ja toimit-
nille kuitenkin punasävyisenä SDP: tava sen mukaan. Tehtävä ja tarkoitus synty-
n rinnalla kulkijana. Onko se tulevai- vät ja muotoutuvat palkansaajien arjesta, ei
suutemme kannalta viisasta vai luon- puoluepolitiikasta.”
nollista historian jatkumoa? Kuinka Heiskanen, SAK:n tulevaisuusblogi
paljon se työntää potentiaalisia jäseniä
luotaan?
Yhteiskunnallinen edunvalvoja
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei sinänsä ole sidoksissa siihen, onko SAK:laisen
ammattiyhdistysliikkeen sisällä poliittista ryhmätoimintaa. Palkansaajien yhteis-
kunnallinen edunvalvonta toteutuu parhaimmillaan siten, että etujärjestönä SAK
pitää yhteyksiä kaikkiin puolueisiin eikä sillä itsellään olen puoluepoliittisia tarkoi-
tusperiä.Toki on niinkin, että työväenpuolueiden kannat palkansaajien elämää kos-
kevissa kysymyksissä ovat perinteisesti olleet lähempänä SAK:n tavoitteita kuin
porvarillisten puolueiden.
SAK:n rooli yhteiskunnallisena edunvalvojana sai 1990-luvulla tavallaan uuden
merkityksen, kun se ulotti toimintansa vaalien kautta vaikuttamiseen – ennen kaik-
24
26. kea eduskuntavaaleissa. Tavoitteena oli yhtäältä nostaa vaalien alla käytävään kes-
kusteluun palkansaajien kannalta tärkeitä kysymyksiä ja nostaa SAK:n jäsenten ää-
nestysaktiivisuutta. Jälkimmäisen tavoitteen taustalla oli tosiasia, että duunareiden
äänestysaktiivisuus eri vaaleissa oli tutkimusten mukaan muuta väestöä selvästi
alhaisempi. Pyrkimyksenä oli toki myös palkansaajien asemaa ymmärtävien kansan-
edustajien määrän lisääminen. Onko tulevaisuudessa ammattiyhdistysliikkeen tehtä-
vä huolehtia jäsentensä äänestysaktiivisuudesta eduskunta-, kunta- ja eurovaaleissa?
Kenen lippua kannat?
SAK:n jäsenkunnassa on kannatusta kaikilla poliittisilla puolueilla. Miksi sitten
SAK:n sisällä ei ole tilaa muiden puolueiden kuin työväenpuolueiden näkemyksille?
Esteitä myös muiden puolueiden ryhmien muodostamiseen ei muodollisesti ole.
Valtaosa aktiiveista kuitenkin on juuri mainituista historiallisista syistä demarei-
ta tai vassareita. Vuoden 2006 SAK:n edustajakokouksessa oli edustajina jokunen
keskustalainen ja useita sitoutumattomia.
Pitäisikö niiden, joilla on olemassa aitoa, jäsenistön kannatukseen perustuvaa
ryhmätoimintaa, lopettaa se sen vuoksi, että joillakin puolueilla ei sellaista ole?
SAK:n julkilausuttuihin periaatteisiin kuuluvat tasa-arvo ja demokratia. Monien
mielestä poliittinen ryhmätoiminta on kuitenkin rajoittanut jäsenten tasa-arvoisen
osallistumisen mahdollisuuksia. Luottamushenkilöiden on pitänyt valita puolensa
– kuulutko meihin vai noihin toisiin? Mahdollisuus edetä päättäviin elimiin on saatta-
nut tyssätä puuttuvaan jäsenkirjaan. Kamppailua on käyty liiton enemmistöryhmän
ja vähemmistöryhmän välillä niin asioissa kuin äänissäkin. Jotkut, jotka ovat halun-
neet asemia ja valtaa, ovat vaihtaneet poliittista leiriä.
Mihin poliittista ryhmätoimintaa tarvitaan tulevaisuuden ammattiyhdistysliik-
keessä? Vai tarvitaanko sitä? Voisiko pelkkä sitoutuminen palkansaajien edunval-
vontaan riittää? Vai onko loppujen lopuksi jälleen kerran vain kysymys vallasta?
Olemmeko valmiit jakamaan valtaa muillekin kuin työväenpuolueita kannattaville
jäsenillemme?
Mikä on poliittisen toiminnan merkitys ja toimintatavat
tulevaisuudessa ay-liikkeessä?
• On arvioitu, että yhteiskuntapoliittinen edunvalvonta painottuu
aiempaa enemmän ay-liikkeen tavoitteissa ja toiminnoissa. Jos näin
tapahtuu, mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä?
• Millaista poliittista toimintaa ay-liikkeessä tulevaisuudessa tarvitaan?
25
27. Liittojen liitto tulevaisuudessakin?
SAK on liittojen liitto. Liitot ovat antaneet keskusjärjestönsä tehtäväksi hoitaa
pääasiassa kolmikantaisesti sovittavia asioita sekä vaikuttaa työlainsäädännön ke-
hittämiseen ja palkansaajien kannalta tärkeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin – oli-
pa sitten kyse elinkeino-, vero- tai sosiaalipolitiikasta tai vaikuttamisesta EU-tason
päätöksentekoon. Työelämän ja sopimustoiminnan muuttuminen jättää jälkensä
myös tähän tehtävälistaan ja siihen, kenen tehtäväkenttään nuo asiat tulevaisuu-
dessa kuuluvat.
SAK:n jäsenliittojen piirissä on viimeisten vuosien aikana ollut vallalla suunta-
us entistä suurempiin liittokokonaisuuksiin. Yksityisen palvelualan liitot yhdistyivät
PAMiksi ja julkisen palvelualan liitot JHL:ksi. Kuuden teollisuusliiton yhdistyminen
toteutunee ensi vuonna, ja myös kuljetusalan liitot pohtivat parhaillaan liittojen yh-
teistyön tiivistämistä ja mahdollista yhdistymistä. SAK:lla oli viime vuosikymmenellä
parhaimmillaan 29 jäsenliittoa, nyt niitä on 22, ensi vuonna ilmeisesti 17 ja viiden
vuoden kuluttua ehkä kymmenen.Yhdistymisissä on kyse edunvalvontavoiman kas-
vattamisesta myös tilanteessa, jossa työnantaja on keskittänyt voimansa yhden kes-
kusjärjestön katon alle.
Miten suurten liittokokonaisuuksien syntyminen vaikuttaa palkansaajien edun-
valvonnan järjestämiseen tulevaisuudessa? Ottavatko suuret liitot tehtäväkseen
myös vaikuttamisen yhteiskunnalliseen ja kukin oman alansa elinkeinopoliittiseen
päätöksentekoon? Entä vaikuttaminen työlainsäädäntöön niin kansallisella kuin kan-
sainväliselläkin tasolla? Onko luontevampaa ainakin kansainvälisillä markkinoilla toi-
mivilla aloilla, että liitot panostavat tulevaisuudessa entistä enemmän rajat ylittävään
sopimustoimintaan ja lobbaukseen kukin omalla alallaan?
Edunvalvonta- vai palveluorganisaatio?
Kysymys keskusjärjestön roolista ammattiyhdistysliikkeessä ei ole pelkästään ky-
symys rakenteista, vaan myös järjestön luonteesta. Se, missä määrin myös keskus-
järjestö on sopimuksia tekevä osapuoli työmarkkina- tai kolmikantakysymyksissä,
onkin keskeinen kysymys myös työnjaon ja keskusjärjestön tarpeellisuuden näkö-
kulmasta.
Monen mielestä keskusjärjestö voi olla uskottava vaikuttaja vain, jos se on
edelleen myös sopija edunvalvontajärjestön roolissa. Muita mahdollisia rooleja
keskusjärjestölle voisivat olla asiantuntijajärjestön, palvelujärjestön tai kan-
salaisjärjestön roolit. Keskusjärjestö voi varmaan jossain määrin toimia näissä kai-
kissakin rooleissa, mutta peruskysymys on: Mikä rooleista on painavin ja ensisijaisin?
Miten keskusjärjestön tehtävät muuttuisivat, jos määrittelisimme SAK:n vain lainsää-
26
28. däntöön vaikuttavaksi asiantuntijajärjestöksi? Mikä olisi silloin alueellisen järjestötoi-
minnan tulevaisuus? Jäisikö kansalaisjärjestön rooli liitoille?
Kysymys on ennen kaikkea SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen yhteisen voiman
ja yhtenäisyyden vahvistamisesta. Minkä lisäarvon liitot saavat siitä, että tavoitteiden
takana on 22 jäsenliittoa ja miljoona jäsentä? Keskusjärjestön olemassaolo ei ole
itsetarkoitus. Sen tehtävänä on sovittaa yhteen jäsenliittojen tavoitteita ja tarpeita ja
toimia niiden puolesta.Tämä tahtoo joskus unohtua sekä keskusjärjestössä että liit-
tojen toimijoilta. Keskusjärjestö ei ole liittojen ulkopuolella, vaikka joskus tuntuukin
siltä, että keskusjärjestö on liittojen vastapuoli.
Keskusjärjestön tehtävät tänään
Keskusjärjestön tehtäviksi on määritelty: Konkreettisia kehittämiskohteita ovat:
• työllisyyden edistäminen • panostaminen elinkeinopolitiikkaan
• jäsenistön ansiokehityksen ja ostovoiman • aluetoiminnan tehtäväalueiden täsmen-
varmistaminen sekä oikeudenmukainen täminen
tulonjako • ay-opistojen yhteistyön tiivistäminen
• työhyvinvoinnin edistäminen • järjestäytymisen periaatteiden ja menet-
• palkkaperusteisen sosiaaliturvan vahvistami- telytapojen täsmentäminen ristiriitatilan-
nen teissa
• EU-edunvalvonnan tehostaminen ja globali- (SAK:n ja liittojen työnjakotyöryhmä 2005)
saation hallinta
• sopimusyhteiskunnan turvaaminen ja kehit-
täminen
• jäsenkiinnittymisen ja järjestäytymisen edis-
täminen.
(SAK:n strategia 2006)
Jäsenliittojen odotukset keskusjärjestön palveluille painottuvat eri tavoin jo nyt
liiton koosta riippuen. Mitä isompi liitto, sen enemmän liitto tekee itse erilaisia toimin-
toja, kun taas pienemmät liitot ovat SAK:n palveluista riippuvaisempia. Vaikuttaako
suurien liittokokonaisuuksien synty keskusjärjestön palvelutarjontaan? Pitäisikö pal-
veluita entistä enemmän ”räätälöidä” kunkin liiton tarpeisiin? Keskustelujahan on jo
nyt käyty esimerkiksi liittojen ja keskusjärjestön yhteisestä lakitoimistosta.
Kun keskustellaan liittopalveluista ja keskusjärjestön ja liittojen keskinäisestä
työnjaosta, keskitytään yleensä kysymykseen resurssien tehokkaasta käytöstä ja tar-
peesta järkiperäistää toimintoja. Löydämmekö tehokkaita keinoja taata tulevaisuu-
dessakin tasavertaiset palvelut kaikille liitoille? Keskustelu tehtävistä ja työnjaosta ei
saisi kuitenkaan keskittyä liikaa resurssien käytön ympärille. Tässäkin kohdin pitäisi
palata peruskysymykseen ja liikkeemme arvoihin: Miksi me olemme olemassa, ja
miten hoidamme yhdessä laadukkaita palveluja kaikille jäsenliitoille?
27
29. Yksi, kaksi vai kolme?
Aika ajoin julkisuuteen pompahtaa kysy- ”Keskusjärjestörakennetta tulee arvioida
vain palkansaajien edunvalvonnan tar-
mys palkansaajien keskusjärjestöjen mää-
peista. Rakenteilla ei pidä vahvistaa jakoja,
rästä. Mihin Suomen kokoisessa maassa
joilla ei ole enää vastaavuutta modernissa
tarvitaan kolme eri palkansaajakeskusjär- työelämässä: työntekijät ja toimihenki-
jestöä? Asiaa voidaan perustella tietysti löt tai korkeasti ja vähemmän koulutetut.
historiallisesta näkökulmasta ja palkan- Työelämän haasteet koskevat kaikkia pal-
saajien työmarkkina-asemasta. Voidaan kansaajia työtehtävästä, asemasta tai koulu-
kuitenkin kysyä, onko tämän päivän työ- tuksesta riippumatta.”
elämässä enää mitään eroa sillä, onko
Tuire Santamäki-Vuori, JHL:n pj., SAK:n
palkansaaja työntekijä vai toimihenkilö? valtuuston pj.
Miten korkeasti koulutetun palkansaajan
edut poikkeavat työntekijän eduista? Vai
voisiko kyse olla enää vain järjestöpolitiikasta tai poliittisista suuntaumuksista?
Tarvitsemmeko samalle työpaikalle SAK:laisen, STTK:laisen ja Akavalaisen liiton
puolustamaan työntekijöiden oikeuksia?
SAK:n valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori nosti aiheen viimeisim-
mäksi esille, kun hän esitti harkittavaksi, että suomalaisilla ammattiliitoilla olisi tule-
vaisuudessa vain yksi keskusjärjestö – miksi edetä yhdentymisessä hitaasti kahden
keskusjärjestön kautta, kun voisimme ottaa loikan suoraan yhteen järjestöön?
Hänen mukaansa työn maailman muuttuminen korostaa niin tuotanto- kuin
palveluketjussa mukana olevien, kaikkien eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä.
Edunvalvontajärjestön rakenteen pitäisi tukea tätä eikä haitata järkevää toimintaa
keinotekoisilla erotteluilla. Myös keskusjärjestöjen väliset näkemyserot esimerkiksi
palkankorotusten euro- ja prosenttilinjasta menettävät merkitystään, jos keskitetty-
jä sopimuksia ei enää tehdä.
Pitäisikö suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen valmistautua suureen loikkaan?
Löydämmekö perusteluita sille, että kunkin keskusjärjestön pitäisi pysyä lestissään?
Mitkä ovat keskusjärjestön tehtävät liittokokonaisuuksien kasvaessa ja
niiden keskinäisen yhteistyön lisääntyessä?
• Mitkä ovat keskusjärjestön perustehtävät valtakunnallisesti, alueellisesti ja
kansainvälisesti?
• Mitkä liittopalvelut – sekä valtakunnallisesti että paikallisesti – ovat ensisijaisia?
• Olisiko SAK valmis siihen, että palkansaajakeskusjärjestöjen määrää ja
yhteistyömalleja tarkastellaan?
• Miten varmistamme vahvan yhteiskunnallisen vaikuttajan roolin
sopimustoiminnan painopisteen muuttuessa?
28
30. Vain hulluko jättää liittymättä?
Liittoon liittymisestä ja SAK:sta sanottua:
• Kyllä mä haluan siihen kuulua. Se on sellainen turva, jos tulee jotain asioita,
joita pitää ajaa.
• Jos ammattiyhdistysliikettä ei olisi, se pitäisi keksiä.
• Se ei ole antanut sitä, mitä takavuosina ja se on jäänyt etäiseksi.
• SAK on menneiden vuosien vaikuttaja, enemmän piilossa nykyään.
• Jos on vakituinen työpaikka ja menee hyvin, ei siinä ole mitään ideaa maksaa
turhasta.
• Mä vaan totesin, että ku mulla ei oo aikomus jäädä työttömäksi.
• Se on vähän niin kuin jumala – kaikki siihen uskoo, mutta kukaan ei ole nähnyt.
(SAK:n mielikuvatutkimus 2008)
Työn merkityksen muuttuminen merkitsee myös muutoksia suhteessa työn liik-
keeseen. Ennen pidettiin itsestään selvänä, että tehdään töitä ja kuulutaan ammat-
tiliittoon. Tulevaisuudessa kumpikaan ei ole itsestään selvää.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan päätös ammattiliittoon liittymisestä
tehdään lähes poikkeuksetta alle 30-vuotiaana. Miksi nuori sitten liittyisi ammat-
tiliittoon? Liiton jäsenyys ei enää siirry äidinmaidossa niin kuin ehkä joskus ennen.
Nuoren ihmisen pitää kokea, että hänelle on jäsenyydestä jotain selkeää hyötyä.
Hyötyykö hän ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta tai liiton tarjoamasta turvasta
niin paljon, että liittyminen kannattaisi? Vai ostaako hän työttömyysturvaa jostain
muualta kuin ammattiliiton työttömyyskassasta?
Suurin työttömyyskassa on ns. Loimaan kassa. Ennakkotietojen mukaan sen
jäsenmäärä näyttäisi kasvavan voimakkaammin kuin ammattiliittojen työttömyys-
kassojen. 90-luvun malli ei siis enää toimikaan, eli liittoihin kuulumattomat eivät
koe edunvalvontaa tarpeelliseksi, vaan haluavat vain vakuutusturvan. Vai eivätkö he
enää tiedä, mikä ero on työttömyyskassalla ja ammattiliitolla? Olettavatko he, että
Loimaan kassa tarjoaa vastaavat etuudet kuin liitot pelkän työttömyysvakuutuksen
hinnalla?
Edellisellä sopimuskierroksella terveydenhuoltoalan liitto Tehy neuvotteli sopi-
muksen, joka tuo etuuksia vain liittoon kuuluvalle, mikä on poikkeus yleiseen käy-
29
31. täntöön. Olisiko tässä lääke siihen, että
myös liittoon liittyminen kiinnostaisi?
Saman työpaikan pätkä- ja osa-
”
aikaisilla työntekijöillä voi olla keske-
Konkretisoituisiko liiton merkitys, jos
liitot neuvottelisivat sopimukset vain jä-
nään aivan yhtä vähän yhteistä, kuin
senilleen? Toisaalta sellaiset sopimukset
R-kioskin satunnaisella lottoporukal-
murentaisivat työehtosopimusten yleis-
la, jonka jäsenistä kukaan ei tunne
toisiaan.”
sitovuuden, mitä kukaan ei varmaan-
kaan pidä toivottavana suuntauksena.
Outi Alanko-Kahiluoto,
Mikäli ammattiliiton jäsen ei näe
kansanedustaja
mieltä maksaa jäsenmaksua, eli ei koe
saavansa riittävästi hyötyä, hän lopet-
taa maksamisen. Kyse on täysin järki-
peräisestä valinnasta, jonka kanssa tunteilla tai aatteilla on hyvin vähän tekemis-
tä. Tulevaisuudessa SAK:n jäsenistö oletettavasti vaatii parempia ja uskottavampia
perusteluja liittoon kuulumiselle. Myös tulevaisuudessa vielä vahvemmin korostuva
yksilöllisyys asettaa meille suuria haasteita. Miten pystymme vastaamaan jokaisen
jäsenen yksilöllisiin tarpeisiin? Vai pitääkö meidän?
Nuoren pitäisi pystyä löytämään yhteys oman elämän ja ammattiliiton välillä – ja
aina eri elämäntilanteissa uudelleen. Nyt se yhteys usein puuttuu, koska ay-liike on
aivan liian kaukana tavallisten ihmisten arkielämästä. Ay-slangi ei avaudu tavalliselle
nuorelle, ja liike näyttäytyy julkisuudessa valtionhallinnon tai eduskunnan jatkeelta.
Ammattiyhdistysliikkeen ihmiset näkyvät aivan liian harvoin julkisuudessa ottamassa
kantaa arkipäivän asioihin, arkielämän haasteisiin ja vaikeuksiin. Kunnia menneisyy-
den saavutuksille ja kunnia tekijöille, mutta suurten saavutusten hehkuttaminen ei
puhuttele tai herätä nykynuorissa sellaisia intohimoja kuin aikaisempien sukupolvien
keskuudessa.
Nuoret eivät ole mikään 300 000 samalla lailla ajattelevan ihmisen joukko, vaan
hyvinkin heterogeeninen ryhmä, jota karkeasti sanottuna yhdistää vain ikä. Heitä on
turha yrittää puhutella yhdellä sapluunal-
la. On aivan eri asia lähestyä 23-vuotiasta
elämäntapaduunaria, joka omasta vapaasta
Nuoret elävät aivan toista
tahdosta seikkailee pätkätyön viidakossa ” todellisuutta kuin vanhempansa,
ja hankkii välillä elämänkokemusta kau-
isovanhemmista puhumatta-
komailta, kuin 32-vuotiasta juuri perheen
kaan.”
perustanutta amk-tutkinnon suorittanutta
Mika Mannermaa,
metalliteollisuuden ammattilaista.
tulevaisuustutkija
30
32. Mitä hyötyä?
Kyselytutkimusten mukaan nuoret pitävät SAK:ta vahvana järjestönä, joka toimii
työntekijöiden puolesta ja turvaksi. Toisaalta SAK:laista ammattiyhdistysliikettä
pidetään kuitenkin etäisenä, tavoittamattomissa olevana ja poliittisesti liian vä-
rittyneenä. Voisiko ammattiliiton jäsenyys olla nuorille houkutteleva? Vastaus on
kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että yli 90 prosenttia nuorista, pätkätyöntekijöistä ja
maahanmuuttajista katsoo, että jäsenyydestä on jotain hyötyä. Mutta jäsenyydestä
ei juurikaan ole hyötyä opintojen ohessa kahvilassa töitä paiskivalle 80-luvulla syn-
tyneelle nuorukaiselle, joka ei katso tarvitsevansa mitään ay-liikkeen tarjoamista
palveluista: ”Jos työpaikka menee alta, vaihdan toiseen.”
Opiskelijoiden työllisyysasteen merkittävällä kasvulla 2000-luvun taitteen jälkeen
on ollut erityisen suuri merkitys nuorten järjestäytymisasteeseen. Työmarkkinoille
on siis tullut paljon uutta väkeä, joista opiskelijoiden osuus on suuri. Helppoa olisi
tietysti lohduttautua sillä, että toki opiskelijat liittyvät liittoon valmistuttuaan, mutta
opitaanko jo opintojen ohessa paiskitussa työssä työelämään, johon liitto ei kuulu?
Suomalaisten palkansaajien järjestäytyminen ammattiliittoon on vähentynyt pa-
rin viimeisen vuosikymmenen aikana tasaisesti. Jonkin verran into liittyä ammatti-
liittoon vaihtelee taloudellisten nousu- ja laskusuhdanteiden mukaan, mutta mikään
tutkimus ei osoita, että kehityksen suunta muuttuisi – ellemme sitten pysty sitä itse
muuttamaan.
Nuorten, pätkätyöläisten ja maahanmuuttajien järjestäytyminen on ollut viime
vuosina vielä heikompaa. Epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien työntekijöi-
den järjestäytymisaste on painunut alle 50 prosentin, kun se vielä vuonna 1998 oli
hieman 60 prosentin yläpuolella. Alle 25-vuotiaat työntekijät eivät myöskään ole
löytäneet ay-liikkeen ja oman elämän
yhteyttä. Heistä vain noin kolmannes
on tällä hetkellä ammattiliiton jäseniä,
Olen aina sanonut, että katsokaa
kun vielä kymmenisen vuotta sitten
saman ikäisistä oli järjestäytynyt lähes
”nuoria ja sitä miten he organisoituvat.
Se on verkottuvaa, tilannekohtaista
puolet.
ja siinä korostuvat paikalliset arvot.
Tiedämmekö me, mitä nuoret ay-
Aikaisemmin oli isoja yhteiskunnallisia
liikkeeltä oikeasti odottavat? Vai onko
missioita ja laajoja organisaatioita, nyt
ongelma jopa niin syvä, etteivät nuoret
etsitään paikallisia, pieniä ratkaisuja
itsekään tiedä, millaiseen ay-liikkee-
arkeen.”
seen he olisivat valmiita liittymään ja
Juha Heikkala, järjestötutkija
kiinnittymään?
31
33. Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että taloustaantuma tai lama hoitaa puo-
lestamme järjestäytymistyön. Epävarmuudella voi korkeintaan olla se vaikutus, että
ay-liikkeen sanoma menee aiempaa paremmin perille.
Voisiko olla totta väite, että ammattiyhdistysliike on tehnyt itsensä jo tarpeet-
tomaksi? Suomalainen ay-liike on ollut mukana rakentamassa hyvinvointiyhteiskun-
taa, ja kaikki työelämän suuret tavoitteet ovat toteutuneet; työaikalaki, vuosilomat
ja ansioihin suhteutettu työttömyys- ja sosiaaliturva. Joidenkin väitteiden mukaan
ammattiyhdistysliike on muuttunut valtiovallan jatkeeksi.Voisiko vastauksemme olla
entistä radikaalimpi ote ja suuret unelmat? Eli paluu juurillemme?
Miten voimme lisätä järjestäytymisen houkuttelevuutta?
• Miten madallamme mm. nuorten ja maahanmuuttajien kynnystä liittyä
jäseneksi?
• Miten jäsenyys tehdään aidosti houkuttelevaksi?
• Miten vahvistamme työpaikoilla tapahtuvaa jäsenhankintaa?
• Jäsenhankinta on liittojen tehtävä, mikä on keskusjärjestön rooli
järjestäytymisen edistämisessä?
• Haluammeko, että SAK on jatkossakin suurin ammatillinen keskusjärjestö
ja jos haluamme niin, miten meidän tulee muuttaa järjestöllistä työtämme/
järjestäytymisen pohjaa?
32
34. Satavuotiset toimintatavat
Yli sata vuotta säilynyt SAK:lainen or-
ganisaatio on luonut omia toimintata-
pojaan. Yhteiskuntamme on kuitenkin Olen sanonut monesti järjestöissä,
kehittynyt vinhaa vauhtia maatalousval- ”että lakatkaa huutamasta sen sitoutu-
taisesta teollistuneeseen. Tällä hetkellä misen perään. Nyt vain eletään löyhän
ollaan useimpien tutkijoiden mielestä sitoutumisen ja jäsenten läpivirtaavuu-
jo tietoyhteiskunnassa. Ja se vaikuttaa den aikoja. Ihmisiä ei kiinnosta organi-
myös ihmisten asenteisiin ja käyttäy- saatio vaan toiminta.”
tymiseen. Ay-liikkeessä on ollut tapa- Juha Heikkala, järjestötutkija
na hoitaa asioita työväentaloilla, jonne
kokoonnutaan kerta toisensa jälkeen
pohtimaan, miten asioihin vaikutetaan.
Nykyihminen keskittyy mieluummin
oman elämänsä projekteihin.
Pitkäjänteinen vaikuttaminen on useimmiten paras tapa saada isoja asioita läpi,
mutta voisiko ammattiyhdistysliikkeeseen mahtua pienempiäkin asioita? Sellaisia, joi-
den hoitamiseen ei tarvitse sitoutua määrättömän pitkäksi aikaa, mutta jotka silti
merkitsevät monelle jäsenellemme paljon. Jäsen osallistuisi toimintaamme aktiivi-
sesti vaikka vain yhden asian hoitamisen ajan ja siirtyisi sen jälkeen muihin puuhiin.
Jos tällaista haluamme, pitäisikö meidän miettiä keinoja, joilla yksittäisenkin jäsenen
huolet tai riemut saadaan selville?
Vaikutusvaltamme perustuu jäsenistön tukeen ja aktiivisuuteen työpaikoilla sekä
vahvaan ja osaavaan luottamushenkilöverkostoon. Työtahdin kiihtyminen, työpaik-
kojen pirstaloituminen ja työaikojen monipuolistuminen merkitsevät käytännössä
sitä, ettei työpaikalla ole enää samanlaista mahdollisuutta vaihtaa mielipiteitä päivän-
polttavista asioista. Monilla työpaikoilla on niin vähän ihmisiä, ettei luottamusmiestä
ole edes valittu.
Toimiiko nyky-yhteiskunta niin, että tiedotusvälineet hoitavat yksilön tiedontar-
peen ay-asioissakin? Kun ennen ammattiosasto oli tärkeä tiedotusväylä, on samat
asiat nykyisin jo kuultu ja luettu moneen kertaan viestimistä. Jos ei ammattiosastolla
ole viestinviejän virkaa, mitä se sitten tekee? Pitäisikö meidän miettiä kokoustoimin-
nan rinnalle muitakin keskustelumuotoja? Sellaisia, joiden avulla voisi kerätä nopeasti
mielipiteitä päätösten pohjaksi? Uskaliaimmat ovat esittäneet, että ay-toiminta voi-
taisiin siirtää verkkoon. Siten olisi mahdollista kertoa mielipiteensä asioista ennak-
koon, itselle sopivana aikana, tai jopa kokoustilanteen jälkeen.
33
35. Suoraan vai edustajan välityksellä?
Kokeeko ammattiliiton jäsen, että hänellä
on mahdollisuus vaikuttaa liiton, puhumat- ” Edustuksellinen demokratia on kuin Web
takaan keskusjärjestön päätöksentekoon? 1.0, se on tehty asiantuntijoiden näkökul-
Jäsenäänestyksiä ammattiyhdistysliikkeessä masta. Suoraan demokratiaan siirtyminen
onkin jo järjestetty ainakin työehtosopi- on kuin Web 2.0 Siinä korostuu käyttäjän
musten hyväksymisestä ja liittojen yhdis- näkökulma, tehdään asioita yhdessä.”
tymisistä, mutta esimerkiksi järjestön pu- Rolf Büchi, valtiotieteilijä
heenjohtajaa niin ei voi Suomessa valita.
Voisimmeko täydentää edustuksellista de-
mokratiaa niin sanotulla suoralla demokratialla? Päätettäisiinkin jäsenäänestyksel-
lä kaikki asiat, joita vaikkapa viisi tai kolme prosenttia liittojen jäsenistä vaatii?
Tukkeutuisiko ay-päättäjien asialista, jos yksittäinen jäsen voisi tehdä aloitteita
suoraan liittojohdolle? Menetetäänkö
sellaisessa menettelyssä yhteisöllisen
Edustuksellinen demokratia on pa-
käsittelyn voima?
”
ras mitä on keksitty: ihmiset valitsevat
Saisimmeko me suuremmat jou-
edustajansa ja, jos ovat tyytymättö- kot mukaan vaikuttamaan, jos jäsen-
miä, vaihtavat ne.” äänestyksiä järjestettäisiin useammin?
Liittovaaleissa erinomaisena saavu-
Lasse Lehtinen,
tuksena on pidetty 50 prosentin ää-
europarlamentaarikko
nestysaktiivisuutta. Voisiko joissakin
asiakysymyksissä 30 prosentin kanta
olla merkittävä ja tärkeä, jopa sitova?
Toisaalta jäsenäänestyksissä vastausvaihtoehdot on typistettävä yksinkertaisiksi ja
selkeiksi, vaikka ongelmat ovat usein monimutkaisia ja niillä on vaikutuksia moniin
muihinkin asioihin. Tuottaako kyllä – ei-asetelma riittävän harkittuja vastauksia, ja
onko sillä merkitystä?
Joidenkin mielestä demokratia ja aktiivisuus voi lisääntyä vain silloin, kun asi-
at päätetään ihmisten lähellä ja kun ne koskettavat itse kutakin henkilökohtaisesti.
Myös paikallisen sopimisen sanotaan lisäävän jäsenistön aktiivisuutta. Olisiko tässä-
kin asiassa tulevaisuuden vastaus edustuksellisuuden vähentäminen ja päätösvallan
siirtäminen keskusjärjestö- ja liittotasolta paikallistasolle?
Internet on noussut nopeasti keskeiseksi vaikuttamisen kanavaksi. Yli 80 pro-
senttia suomalaisista käyttää internetiä säännöllisesti, joskin siellä pääosin vielä
hoidetaan juoksevia asioita tai viihdytään. Kaikkiaan noin kolmannes suomalaisista
on käyttänyt internetiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Erittäin hyvä esimerkki
uudenlaisesta vaikuttamisesta oli hallituksen eläkeiän nostamispäätöstä vastustava
34
36. nettiadressikampanja. Jo muutamassa päivässä adressin kävi allekirjoittamassa yli
150 000 ihmistä ja kampanja sai laajasti tilaa tiedotusvälineissä.Tällaista mielenilmai-
sua päättäjät eivät voi jättää huomiotta.
Pitäisikö meidän aktiivisemmin käydä keskustelua internetin yhteisöissä, joissa
jäsenemmekin ovat? Saisiko liittopuheenjohtaja uusia eväitä tunnin chat-keskuste-
lusta? Kaikki eivät nettiä halua käyttää, eikä kaikilla ole kotona yhteyksiäkään.Voisiko
sitä silti käyttää vaikkapa perinteisen kokouksen rinnalla? Löytyisikö sitä kautta uusia
vaikuttajia?
Usein porukka aktivoituu heti, kun päätös on tehty. ”Eihän tuossa ole mitään jär-
keä. Itse olisi taas pitänyt olla päättämässä!” Saisimmeko nämä jäsenet mukaan, jos
päätösesitys laitettaisiin ensin yleiseen keskusteluun, ja lopullinen päätös tehtäisiin
vasta sitten?
Entä onko meillä keinoja löytää ne maan hiljaiset? Jotkut väittävät, ettei enää
edes ole olemassa enemmistöä. On vain suuri joukko vähemmistöjä, joiden ääni ei
kanna.Tuottaisiko lisäarvoa, jos vaikkapa nuoria koskevasta asiasta kysyttäisiin heiltä
itseltään sen sijaan, että katsotaan suurta kokonaisuutta? Voisiko enemmistön ääntä
käyttävä joukko antaakin pätkätyöläisille päätösvaltaa? Tai maahanmuuttajille?
Totta kai kyse on vallasta. Entistä useamman jäsenen osallistuminen tarkoittaa
vallan uusjakoa. Haluammeko me sitä?
Miten voimme lisätä jäsenen vaikuttamisen mahdollisuuksia?
• Millainen olisi järjestörakenteemme, jos voisimme rakentaa sen ”puhtaalta”
pöydältä?
• Mitä muita kanavia jäsenten vaikuttamiseksi voisi olla: jäsenäänestykset, netti-
tai tekstiviestikyselyt?
• Onko työpaikkatoiminta edelleenkin avainasemassa, miten elvytämme sen?
Mikä on ammattiosastojen tuleva rooli? Vai onko niin, että tulevaisuudessa
jäsensuhdetta hoidetaan suurelta osin median kautta?
• Kyse on vallasta – haluammeko, että entistä useampi ihminen jakaa sen?
35