SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 20
3.12.2015 1
Sote-uudistus
Tilannekatsaus 3.12.2015
3.12.2015 2
Sote-uudistuksen tavoitteet
• Sosiaali- ja terveyspalveluiden
uudistamisen tavoitteena on
− kaventaa terveyseroja
− hillitä kustannusten kasvua
• Uudistus toteutetaan
− palveluiden täydellisellä horisontaalisella ja
vertikaalisella integraatiolla; sekä
− vahvistamalla järjestäjien kantokykyä
3.12.2015 3
Sote-uudistus
- toiminnallinen muutos
• Ihminen ja vaikuttavuus keskiössä
• Asiakaskeisyys integraatiossa
– asiakkailla mahdollisuus saada oikeita,
tarpeisiin vaikuttavia palveluita oikea-aikaisesti
– asiakkaan saama palvelu on sujuva kokonaisuus
– palvelussa yhdistetään asiakkaan tarpeiden mukaisesti
joustavasti erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluiden keinoja,
toimenpiteitä ja osaamisia.
– palvelu- ja hoitoketjuja johdetaan kokonaisuutena ja
asiakastieto siirtyy sujuvasti toimijoiden välillä.
– palveluketjut ovat useisiin eri tuottajiin perustuvassa
kokonaisuudessa välttämättä organisaatiorajat ylittäviä.
3.12.2015 4
Sote hallitusohjelmassa
• Kuntaa suuremmat itsehallintoalueet
– Alueita johtavat vaaleilla valitut valtuustot
– Alueita on yhteensä enintään 19
– Hallituksen päätös alueista lokakuussa
• Sote-alueet tuottavat alueensa palvelunsa itse tai voivat käyttää
palvelujen tuottamiseen yksityisiä tai kolmannen sektorin
palveluntuottajia
• Hallitus vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä rakenteellisilla
uudistuksilla
– tavoitteena vähintään 4 miljardin euron taloudelliset
vaikutukset
– sote-uudistuksen osuus 3 mrd euroa
3.12.2015 5
Rahoituksen peruslinjaus
• Hallitus on linjannut rahoituksen jatkovalmistelua
seuraavasti:
– Kunnilla ei voi olla merkittävää vastuuta sote-palvelujen
rahoituksesta. Pääasiallinen rahoitusvastuu olisi ristiriidassa
kunnallisen itsehallinnon kanssa.
– Tulevien itsehallintoalueiden rahoitus valmistellaan ensisijassa
valtion rahoitusvastuun pohjalta.
– Vaihtoehtoisena mallina selvitetään myös mallia, jossa osa
rahoituksesta perustuisi itsehallintoalueiden omaan
verotusoikeuteen.
• Tarkempi rahoitusmalli valmistellaan huhtikuussa 2016
lausunnolle lähetettävään esitysluonnokseen
3.12.2015 6
Digitalisaatio ja tietojärjestelmät
• Uudistuksen tavoitteet otettava huomioon meneillään olevissa
tietojärjestelmähankkeissa.
– Valmistelun aikana jatketaan määrätietoisesti uudistuksen tavoitteita
tukevia toiminnallisia kehittämishankkeita ja niihin liittyviä
tietojärjestelmähankkeita
– Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia toteutuu mahdollisimman laajasti
itsehallintoalueilla vuonna 2020
– ICT-hankinnat tehdään mahdollisimman laajassa yhteistyössä,
suunnitelmallisesti ja koordinoidusti sekä kansallisesti ohjattuna
– Vältetään päällekkäiset ja siirtymäkauden jälkeen tarpeettomat
investoinnit
• Jatkossa valmistellaan ehdotukset tietohallinnon ohjauksesta
kansallisella ja alueellisella tasolla.
– Miten tietojärjestelmäpalvelujen integraatio toteutetaan
– Miten vireillä olevat hankkeet saadaan tukemaan uudistusta
• Toteutus perustuu vapaaehtoiseen yhteistyöhön
– Valtio ei voi ennakkoon antaa sitoumuksia itsehallintoalueiden puolesta
3.12.2015 7
Sote-uudistuksen valmistelun ja itsehallintoalueiden perustamisen
valmisteluorganisaatio
Virkamies-
ohjausryhmä
Parlamentaarinenseurantaryhmä
Asiantuntijaryhmä
Projektiryhmä
pj. Tuomas Pöysti
Itsehallinto-
alueryhmä
Järjestämisen
edellytyksen ja
aluejako-
ryhmä
Rahoitus ja
resurssiohjaus-
ryhmä
Järjestämis-
ja voimaanpano-
ryhmä
Ohjaus,
rahoitus ja
kehittä-
minen
Vaikutta-
vuus ja
kustan-
nustieto
Vero-
ryhmä
Valtion-
osuus-
ryhmä
Digitali-
saatio, ICT
ja tieto-
hallintoHenkilös-
tö
Omaisuus
järjestelyt
Reformiministerityöryhmä
3.12.2015 8
Reformi:
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus
KUVAUS: Sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään kuntaa
suurempien itsehallintoalueiden vastuulle. Järjestäjällä on vastuu
siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat jatkossa sujuvana
palvelukokonaisuutena. Uudistus tukee erillisenä päätöksenä
tehtävää aluehallinnon uudistusta.
TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja
kustannusten hallinta paranee.
PÄÄTOIMENPITEET:
1. Integroidaan julkiset sote-palvelut ja uudistetaan järjestämisen rakenteet
2. Siirrytään yksikanavaiseen rahoitukseen
3. Lisätään valinnanvapautta ja monipuolistetaan tuotannon tapoja
4. Varmistetaan ICT:n, digitalisaation ja hyvien käytäntöjen koordinaatio sote-
uudistuksen yhteydessä.
4/1610/15 10/16 7/17 1/1917-1812/15
Päätös
alueiden
määrästä ja
rahoituksen
perus-
ratkaisusta
Linjaukset
ICT:n
ohjauksesta,
rakennus-
investointien
koordinaatio
sta ja
vaalien
periaatteista
Järjestämis
-laki
lausunto-
kierrokselle
HE
eduskuntaan
Sote-
järjestämis-
laki
Vaalit ja
muutos-
hallinto
Järjestämis-
vastuu
sote-alueille
3.12.2015 9
Hallituksen linjaukset 7.11. ja
tiedotustilaisuus 9.11.2015
Liitteet
• Hallituksen linjaus: aluejaon perusteet, sote-uudistuksen
askelmerkit ja aluejakomalli
• Hallituksen linjausten perustelumuistio
• Diaesitys hallituksen linjauksista
• Arvio sote-uudistuksen säästöistä ja säästömekanismeista
• Diaesitys sote-uudistuksen säästöistä
• Kilpailun ja kilpailullisen vertailuasetelman merkitys sosiaali- ja
terveydenhuollon palveluiden laadulle ja tuotannon
taloudellisuudelle
• Kysymyksiä ja vastauksia hallituksen aluelinjauksesta (STM ja
VM)
• Taustaselvitys uusien itsehallintoalueiden muodostamisesta -
stm.fi
3.12.2015 10
Uusi hallintorakenne ja sote:
KUNNAT
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Yhteinenict
Muutyhteiset
tukipalvelut
18 ITSEHALLINTOALUETTA - SOTE-PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN 15
ALUEEN PUITTEISSA
VALTIO
Lainsäädäntö, rahoitus ja ohjaus
3.12.2015 11
Uusi sote-rakenne ja itsehallintoalueet
KUNNAT
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Yhteinenict
Muutyhteisettukipalvelut
18 itsehallintoaluetta, sote-palveluiden järjestäminen 15 alueen
puitteissa
• Itsehallintoalue järjestää sote-palvelut itse tai lailla säädetyt 3
itsehallintoaluetta järjestää ne sopimalla toisen itsehallintoalueen
kanssa
• Integroitujen palveluiden asiakaslähtöinen järjestäminen
• palvelutuotanto (ja lisäksi käytössä yksityinen ja kolmas sektori)
• sis. laaja 24/7-päivystystoiminta ja erva-tehtävät järjestetään
tukeutuen 5 yliopistolliseen sairaalaan ja 7 muuhun
keskussairaalayksikköön
• yhteistyö yliopistollisen tutkimuksen ja osaamiskeskusten kanssa 5
yliopistollisen sairaala- ja osaamiskeskuksen puitteisiin
• aluehallinnon tehtävät 18 itsehallintoalueella
VALTIONEUVOSTO: Järjestämispäätös
palvelulupaus ja strategiset tavoitteet;
työnjaot ja linjaukset laajakantoisista investoinneista ja tuotantorakenteesta;
itsehallintoalueiden toiminnan yhteensovitus ja tukeutuminen laajan
ympärivuorokautisen päivystyksen palveluihin; valinnanvapauden toteutumisen
varmistaminen
3.12.2015 12
Itsehallintoalueiden aluejako ja sote-
aluejako
• 18 itsehallintoaluetta - perustana maakuntajako
– lähtökohtina
1) läheisyysperiaate ja lähidemokratia
2) sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut - peruspalveluiden
vahvistaminen
3) aluehallinnon tehtävien kokoaminen
- vaalit 18 itsehallintoalueella
- sote -palvelut järjestetään 15 alueen puitteissa
- 3 lailla osoitettavaa aluetta järjestävät palvelut
yhdessä sopimalla toisen itsehallintoalueen kanssa
3.12.2015 13
Sote -palvelut järjestetään 15 alueen
puitteissa
• Pääsääntöisesti kukin itsehallintoalue vastaa sote-palveluiden järjestämisestä
valtioneuvoston järjestämispäätöksen antamissa puitteissa
• Järjestämisvastuu ja ehdotuksen tekeminen omalta osaltaan valtioneuvoston
järjestämispäätökseksi
• POIKKEUS: 3 laissa nimettyä itsehallintoaluetta
• Nämä 3 itsehallintoaluetta järjestävät sote-palvelut yhdessä sopimalla toisen
itsehallintoalueen kanssa
• Näitä ei ole hallituksen ratkaisussa nimetty
• Yhdessä sopimiseen perustuva järjestämisen malli konkretisoidaan
jatkovalmistelussa ja tässä turvataan alueiden asukkaiden
vaikutusmahdollisuudet
• Sote -palvelut 15 selkeän alueen puitteissa - vastuu järjestämisestä siirtyy pois
kunnilta ja kuntayhtymiltä
• Riittävä väestöpohja ja kantokyky
3.12.2015 14
Erillisestä erva-alueesta luovutaan
• Itsehallintoalueiden yhteistyö perustuu valtakunnalliseen ja
alueelliseen työnjakoon, jota valtioneuvosto ohjaa
• Itsehallintoalueet järjestävät tarkoituksenmukaisen
yhteistyön
• Valtioneuvoston järjestämispäätöksellä hoidetaan erva-
aluetta vastannut koordinaatio vahvemmalla mandaatilla:
yhteys yliopistosairaaloihin ja erityistason
sosiaalipalveluihin sekä sosiaalihuollon ja
terveydenhuollon kehittämisrakenteisiin
• Yliopistollisina sairaaloina jatkavat Hyks, Tays, Tyks, OYS
ja Kys
3.12.2015 15
Tehokkuutta tukevat ratkaisut 1
• Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon
monipuolisuutta laajennetaan
– Itsehallintoalue tuottaa tarvittavat palvelut itse tai yhdessä
muiden itsehallintoalueiden kanssa, lisäksi se voi käyttää
yksityisen tai kolmannen sektorin palveluita
– Järjestämistehtävä ja tuotanto erillään itsehallintoalueen
sisäisessä organisaatiossa, tätä tukevat asiantuntijapalvelut
– Eri tuotantotapojen vertailtavuuden ja järjestelmällisen
vertailun lisääminen ja kilpailun tehostaminen
• Julkisten ja julkisesti rahoitettujen yksityisten sote-
palveluiden laatu- ja kustannustietojen tulee olla julkisia
avoimen vertailun mahdollistamiseksi
– Yksityinen sektori ja avoin vertailu julkisen tuotannon
kirittäjänä
3.12.2015 16
Tehokkuutta tukevat ratkaisut 2
• Itsehallintoalueiden omistama yhteishankintayksikkö
– hoitaa itsehallintoalueiden päättämissä hankinnoissa
kilpailutuksen
– tukee strategisen hankintatoimen järjestämisessä ja
innovatiivisissa hankinnoissa
– lisäksi osallistuu itsehallintoalueiden oman tuotannon
tehokkuuden ja talouden arviointiin
• Itsehallintoalueille yhteiset, näiden omistamat
tukipalvelut
– toimitilapalvelut; laiteinfrastruktuuripalvelut
– talous- ja henkilöstöhallinto;
– ICT-palvelut, tavoitteena täydellinen tietointegraatio
3.12.2015 17
Tehokkuutta tukevat ratkaisut 3
• Itsehallintoalueen arviointimenettely
– Itsehallintoalueen aloitteesta: jos itsehallintoalue arvioi
alueensa taloudellisen tai muun kantokyvyn riittämättömäksi
sote-palveluiden järjestämiseen, voi se hakea
valtioneuvostolta mahdollisuutta järjestää palvelut sopimalla
ne toisen itsehallintoalueen kanssa.
– valtioneuvoston aloitteesta: valtioneuvosto voi käynnistää
menettelyn laissa tarkasti säädettyjen kriteerien täyttyessä.
– asiaa arvioidaan ainakin valtioneuvoston sote-
järjestämispäätöksen yhteydessä.
• Itsehallintoalueen kriisimenettely laissa tarkasti säädettyjen
kriteerien täyttyessä.
3.12.2015 18
Toimintaverkon uudistaminen
• Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköiden
määräksi linjataan 12 (sairaala ja siihen liittyvä vaativan
sosiaalipäivystyksen yksikkö)
• Muiden alueiden keskussairaalat jatkavat
ympärivuorokautisen suppeamman päivystyksen
yksiköinä, joita 12 laajan päivystyksen yksikköä ja
ensihoitojärjestelmä tukevat
– Maan eri osissa on näin etäisyydet ja muut alueelliset
erityispiirteet huomioiden saatavilla ympärivuorokautisen
päivystyksen palveluita ja muita erikoistason palveluita
3.12.2015 19
1
Valtionohjausta vahvistetaan
• Valtioneuvosto päättää STM:n esittelystä järjestämispäätöksestä
• julkinen palvelulupaus
• valtakunnallisten erityisyksiköiden tehtävät ja työnjako
• itsehallintoalueiden rajat ylittävien alueellisten tehtävien työnjako
(yliopistolliset sairaalat ja muut laajan ympärivuorokautisen päivystyksen
yksiköt sekä muut osaamiskeskukset) sekä tukeutuminen näihin yksiköihin
• sote-palveluiden kehittämisen valtakunnalliset strategiset tavoitteet,
yleiset linjaukset laajakantoisista investoinneista, tuotantorakenteesta ja eri
tuotantotapojen hyödyntämisestä
• palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden, valinnanvapauden toteutumisen,
asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien sekä kielellisten
oikeuksien turvaamiseksi välttämättömät toimenpiteet.
•Valtion rooli rahoittajana, sote-järjestämislain ja muun lainsäädännön
säännökset sekä valtioneuvoston järjestämispäätös turvaavat
perusoikeuksia toteuttavien peruspalveluiden yhdenvertaisen saatavuuden
3.12.2015 20
Asiakkaan valinnanvapauden
laajentaminen
• Osana uudistusta säädetään valinnanvapauslainsäädäntö:
käyttäjälle mahdollisuus valita itse palveluiden julkinen,
yksityinen tai kolmannen sektorin tuottaja
– valinnanvapaus pääsääntö perustasolla ja soveltuvin osin
erityistason palveluissa
• Monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista koskeva
ja valinnanvapautta laajentava lainsäädäntö saadaan
voimaan 1.1.2019.
– vahvistetaan perustason palveluita ja turvataan nopea
hoitoon pääsy
– yksilön valinnanmahdollisuuksia tuetaan palveluiden
yhtenäisillä laatukriteereillä ja valintaa tukevalla julkisella
tiedolla
• Selvityshenkilöt ja valmistelu käyntiin marraskuussa

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Mais procurados (20)

Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
 
Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti
Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas PöystiKestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti
Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti
 
uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016
 uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016 uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016
uPalvelujen järjestäminen ja tuottaminen, mikä muuttuu sotessa 3.10.2016
 
Jaana Huhta: Valmistelun lähtötilanne
Jaana Huhta: Valmistelun lähtötilanneJaana Huhta: Valmistelun lähtötilanne
Jaana Huhta: Valmistelun lähtötilanne
 
Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016
Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016
Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016
 
Hallituksen sote-linjaukset 7.11.2015
Hallituksen sote-linjaukset 7.11.2015Hallituksen sote-linjaukset 7.11.2015
Hallituksen sote-linjaukset 7.11.2015
 
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
 
Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016
Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016
Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016
 
Sinikka Salon esitys: Maakuntamalli Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016
Sinikka Salon esitys: Maakuntamalli Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016Sinikka Salon esitys: Maakuntamalli Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016
Sinikka Salon esitys: Maakuntamalli Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016
 
Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksestaAjankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
 
Maritta Korhosen esitys Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016
Maritta Korhosen esitys Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016Maritta Korhosen esitys Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016
Maritta Korhosen esitys Terveydenhuollon ATK-päivillä 24.5.2016
 
Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016
Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016
Sote uudistus tilannekatsaus 18.4.2016
 
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyestiSote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti
 
Hallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformit
Hallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformitHallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformit
Hallituksen kärkihankkeet: hyvinvointi ja terveys sekä reformit
 
Sote-uudistuksen yleisesittely 9.9.2015
Sote-uudistuksen yleisesittely 9.9.2015Sote-uudistuksen yleisesittely 9.9.2015
Sote-uudistuksen yleisesittely 9.9.2015
 
Hankepäällikkö Minna Saario: Palvelusetelikokeilun eteneminen - HYTE-kärkihan...
Hankepäällikkö Minna Saario: Palvelusetelikokeilun eteneminen - HYTE-kärkihan...Hankepäällikkö Minna Saario: Palvelusetelikokeilun eteneminen - HYTE-kärkihan...
Hankepäällikkö Minna Saario: Palvelusetelikokeilun eteneminen - HYTE-kärkihan...
 
Sote ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus lokakuu 2016 Tuoma...
Sote  ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus lokakuu 2016 Tuoma...Sote  ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus lokakuu 2016 Tuoma...
Sote ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus lokakuu 2016 Tuoma...
 
Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki, Sinikka Salo 8.6.2016
Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki, Sinikka Salo 8.6.2016Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki, Sinikka Salo 8.6.2016
Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki, Sinikka Salo 8.6.2016
 
Sote-uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekatsaus 4.3.2016
Sote-uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekatsaus 4.3.2016Sote-uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekatsaus 4.3.2016
Sote-uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekatsaus 4.3.2016
 
Sosiaali ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnos 29.6.2016
Sosiaali  ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnos 29.6.2016Sosiaali  ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnos 29.6.2016
Sosiaali ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnos 29.6.2016
 

Semelhante a Sote uudistuksen yleiskatsaus 3.12.2015

Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys- ja lastenneuvolapalvelu...
Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys-  ja lastenneuvolapalvelu...Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys-  ja lastenneuvolapalvelu...
Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys- ja lastenneuvolapalvelu...
THL
 
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
SDP
 

Semelhante a Sote uudistuksen yleiskatsaus 3.12.2015 (20)

Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
 
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
Tarvitaanko sosiaali-, terveys- ja tyollisyyspalvelut -koordinaatiokeskus?
 
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältöKari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
 
SOSTE ja sote
SOSTE ja soteSOSTE ja sote
SOSTE ja sote
 
Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys- ja lastenneuvolapalvelu...
Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys-  ja lastenneuvolapalvelu...Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys-  ja lastenneuvolapalvelu...
Neuvolapäivät 2016 Sote- ja maakuntauudistus äitiys- ja lastenneuvolapalvelu...
 
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
 
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
Alustavat ehdotukset sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi 29.6.2016.
 
Sote-uudistus ja hallitusohjelma 28 5 2015
Sote-uudistus ja hallitusohjelma 28 5 2015Sote-uudistus ja hallitusohjelma 28 5 2015
Sote-uudistus ja hallitusohjelma 28 5 2015
 
Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
 
Toomas Kotkas: Omavalvonnastako ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon valvon...
Toomas Kotkas: Omavalvonnastako ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon valvon...Toomas Kotkas: Omavalvonnastako ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon valvon...
Toomas Kotkas: Omavalvonnastako ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon valvon...
 
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunenSosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
 
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
 
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäUusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
 
Keva päivä 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Keva päivä 17.3.2016 Tuomas PöystiKeva päivä 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Keva päivä 17.3.2016 Tuomas Pöysti
 
Pöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkayntiPöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkaynti
 
Viranomaisvalvonta TERVE-SOS 2018
Viranomaisvalvonta TERVE-SOS 2018Viranomaisvalvonta TERVE-SOS 2018
Viranomaisvalvonta TERVE-SOS 2018
 
Maakunta ja sote-uudistus Uudenmaan maakunta Timo Aronkytö
Maakunta  ja sote-uudistus  Uudenmaan maakunta Timo AronkytöMaakunta  ja sote-uudistus  Uudenmaan maakunta Timo Aronkytö
Maakunta ja sote-uudistus Uudenmaan maakunta Timo Aronkytö
 
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaanRatkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
Ratkaisujen Suomi - SOSTEn näkökulmia hallitusohjelmaan
 
Selvityshenkilöiden ehdotukset esitys
Selvityshenkilöiden ehdotukset esitysSelvityshenkilöiden ehdotukset esitys
Selvityshenkilöiden ehdotukset esitys
 

Mais de Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset

Mais de Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset (20)

Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_ruotsiksi_16.12...
 
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
Iäkkäiden palvelujen lakiuudistuksen toimeenpanon koulutukset_päivitetty 16.1...
 
Åldersprogrammet vår 2022.pptx
Åldersprogrammet vår 2022.pptxÅldersprogrammet vår 2022.pptx
Åldersprogrammet vår 2022.pptx
 
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
Tulevaisuuden ikäohjelma -webinaarin aineisto ja yleisökysymysten tulokset 31...
 
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
Väestö vanhenee- mistä työntekijät/ STM webinaari 02.12.2021
 
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
Utlysning av statsunderstöd för att ersätta de kostnader som orsakas kommuner...
 
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
Valtionavustushaku kunnille covid-19-kustannuksiin 2021
 
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
Ikakyvykkyytta ikaohjelmalla -webinaari 03.06.2021
 
Social Security Reform in Finland
Social Security Reform in FinlandSocial Security Reform in Finland
Social Security Reform in Finland
 
Reform av den sociala tryggheten
Reform av den sociala trygghetenReform av den sociala tryggheten
Reform av den sociala tryggheten
 
Sosiaaliturvauudistuksen esittely
Sosiaaliturvauudistuksen esittelySosiaaliturvauudistuksen esittely
Sosiaaliturvauudistuksen esittely
 
Erikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
Erikoissairaanhoidon järjestäminen UudellamaallaErikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
Erikoissairaanhoidon järjestäminen Uudellamaalla
 
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmisteluUudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
Uudenmaan sote-erillisratkaisua koskeva valmistelu
 
Ehdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
Ehdotus erillisratkaisuksi UudellemaalleEhdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
Ehdotus erillisratkaisuksi Uudellemaalle
 
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksistaUsein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
Usein kysytyt kysymykset Lastensuojelulain muutokset-koulutuksista
 
Ändringar i barnskyddslagen
Ändringar i barnskyddslagenÄndringar i barnskyddslagen
Ändringar i barnskyddslagen
 
Lastensuojelulain muutokset
Lastensuojelulain muutoksetLastensuojelulain muutokset
Lastensuojelulain muutokset
 
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaiheVanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
Vanhuspalvelulain muutokset, ensimmäinen vaihe
 
Secondary use of health and social data
Secondary use of health and social data Secondary use of health and social data
Secondary use of health and social data
 
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)
 

Sote uudistuksen yleiskatsaus 3.12.2015

  • 2. 3.12.2015 2 Sote-uudistuksen tavoitteet • Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on − kaventaa terveyseroja − hillitä kustannusten kasvua • Uudistus toteutetaan − palveluiden täydellisellä horisontaalisella ja vertikaalisella integraatiolla; sekä − vahvistamalla järjestäjien kantokykyä
  • 3. 3.12.2015 3 Sote-uudistus - toiminnallinen muutos • Ihminen ja vaikuttavuus keskiössä • Asiakaskeisyys integraatiossa – asiakkailla mahdollisuus saada oikeita, tarpeisiin vaikuttavia palveluita oikea-aikaisesti – asiakkaan saama palvelu on sujuva kokonaisuus – palvelussa yhdistetään asiakkaan tarpeiden mukaisesti joustavasti erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluiden keinoja, toimenpiteitä ja osaamisia. – palvelu- ja hoitoketjuja johdetaan kokonaisuutena ja asiakastieto siirtyy sujuvasti toimijoiden välillä. – palveluketjut ovat useisiin eri tuottajiin perustuvassa kokonaisuudessa välttämättä organisaatiorajat ylittäviä.
  • 4. 3.12.2015 4 Sote hallitusohjelmassa • Kuntaa suuremmat itsehallintoalueet – Alueita johtavat vaaleilla valitut valtuustot – Alueita on yhteensä enintään 19 – Hallituksen päätös alueista lokakuussa • Sote-alueet tuottavat alueensa palvelunsa itse tai voivat käyttää palvelujen tuottamiseen yksityisiä tai kolmannen sektorin palveluntuottajia • Hallitus vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä rakenteellisilla uudistuksilla – tavoitteena vähintään 4 miljardin euron taloudelliset vaikutukset – sote-uudistuksen osuus 3 mrd euroa
  • 5. 3.12.2015 5 Rahoituksen peruslinjaus • Hallitus on linjannut rahoituksen jatkovalmistelua seuraavasti: – Kunnilla ei voi olla merkittävää vastuuta sote-palvelujen rahoituksesta. Pääasiallinen rahoitusvastuu olisi ristiriidassa kunnallisen itsehallinnon kanssa. – Tulevien itsehallintoalueiden rahoitus valmistellaan ensisijassa valtion rahoitusvastuun pohjalta. – Vaihtoehtoisena mallina selvitetään myös mallia, jossa osa rahoituksesta perustuisi itsehallintoalueiden omaan verotusoikeuteen. • Tarkempi rahoitusmalli valmistellaan huhtikuussa 2016 lausunnolle lähetettävään esitysluonnokseen
  • 6. 3.12.2015 6 Digitalisaatio ja tietojärjestelmät • Uudistuksen tavoitteet otettava huomioon meneillään olevissa tietojärjestelmähankkeissa. – Valmistelun aikana jatketaan määrätietoisesti uudistuksen tavoitteita tukevia toiminnallisia kehittämishankkeita ja niihin liittyviä tietojärjestelmähankkeita – Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia toteutuu mahdollisimman laajasti itsehallintoalueilla vuonna 2020 – ICT-hankinnat tehdään mahdollisimman laajassa yhteistyössä, suunnitelmallisesti ja koordinoidusti sekä kansallisesti ohjattuna – Vältetään päällekkäiset ja siirtymäkauden jälkeen tarpeettomat investoinnit • Jatkossa valmistellaan ehdotukset tietohallinnon ohjauksesta kansallisella ja alueellisella tasolla. – Miten tietojärjestelmäpalvelujen integraatio toteutetaan – Miten vireillä olevat hankkeet saadaan tukemaan uudistusta • Toteutus perustuu vapaaehtoiseen yhteistyöhön – Valtio ei voi ennakkoon antaa sitoumuksia itsehallintoalueiden puolesta
  • 7. 3.12.2015 7 Sote-uudistuksen valmistelun ja itsehallintoalueiden perustamisen valmisteluorganisaatio Virkamies- ohjausryhmä Parlamentaarinenseurantaryhmä Asiantuntijaryhmä Projektiryhmä pj. Tuomas Pöysti Itsehallinto- alueryhmä Järjestämisen edellytyksen ja aluejako- ryhmä Rahoitus ja resurssiohjaus- ryhmä Järjestämis- ja voimaanpano- ryhmä Ohjaus, rahoitus ja kehittä- minen Vaikutta- vuus ja kustan- nustieto Vero- ryhmä Valtion- osuus- ryhmä Digitali- saatio, ICT ja tieto- hallintoHenkilös- tö Omaisuus järjestelyt Reformiministerityöryhmä
  • 8. 3.12.2015 8 Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus KUVAUS: Sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään kuntaa suurempien itsehallintoalueiden vastuulle. Järjestäjällä on vastuu siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat jatkossa sujuvana palvelukokonaisuutena. Uudistus tukee erillisenä päätöksenä tehtävää aluehallinnon uudistusta. TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja kustannusten hallinta paranee. PÄÄTOIMENPITEET: 1. Integroidaan julkiset sote-palvelut ja uudistetaan järjestämisen rakenteet 2. Siirrytään yksikanavaiseen rahoitukseen 3. Lisätään valinnanvapautta ja monipuolistetaan tuotannon tapoja 4. Varmistetaan ICT:n, digitalisaation ja hyvien käytäntöjen koordinaatio sote- uudistuksen yhteydessä. 4/1610/15 10/16 7/17 1/1917-1812/15 Päätös alueiden määrästä ja rahoituksen perus- ratkaisusta Linjaukset ICT:n ohjauksesta, rakennus- investointien koordinaatio sta ja vaalien periaatteista Järjestämis -laki lausunto- kierrokselle HE eduskuntaan Sote- järjestämis- laki Vaalit ja muutos- hallinto Järjestämis- vastuu sote-alueille
  • 9. 3.12.2015 9 Hallituksen linjaukset 7.11. ja tiedotustilaisuus 9.11.2015 Liitteet • Hallituksen linjaus: aluejaon perusteet, sote-uudistuksen askelmerkit ja aluejakomalli • Hallituksen linjausten perustelumuistio • Diaesitys hallituksen linjauksista • Arvio sote-uudistuksen säästöistä ja säästömekanismeista • Diaesitys sote-uudistuksen säästöistä • Kilpailun ja kilpailullisen vertailuasetelman merkitys sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden laadulle ja tuotannon taloudellisuudelle • Kysymyksiä ja vastauksia hallituksen aluelinjauksesta (STM ja VM) • Taustaselvitys uusien itsehallintoalueiden muodostamisesta - stm.fi
  • 10. 3.12.2015 10 Uusi hallintorakenne ja sote: KUNNAT Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhteinenict Muutyhteiset tukipalvelut 18 ITSEHALLINTOALUETTA - SOTE-PALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN 15 ALUEEN PUITTEISSA VALTIO Lainsäädäntö, rahoitus ja ohjaus
  • 11. 3.12.2015 11 Uusi sote-rakenne ja itsehallintoalueet KUNNAT Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhteinenict Muutyhteisettukipalvelut 18 itsehallintoaluetta, sote-palveluiden järjestäminen 15 alueen puitteissa • Itsehallintoalue järjestää sote-palvelut itse tai lailla säädetyt 3 itsehallintoaluetta järjestää ne sopimalla toisen itsehallintoalueen kanssa • Integroitujen palveluiden asiakaslähtöinen järjestäminen • palvelutuotanto (ja lisäksi käytössä yksityinen ja kolmas sektori) • sis. laaja 24/7-päivystystoiminta ja erva-tehtävät järjestetään tukeutuen 5 yliopistolliseen sairaalaan ja 7 muuhun keskussairaalayksikköön • yhteistyö yliopistollisen tutkimuksen ja osaamiskeskusten kanssa 5 yliopistollisen sairaala- ja osaamiskeskuksen puitteisiin • aluehallinnon tehtävät 18 itsehallintoalueella VALTIONEUVOSTO: Järjestämispäätös palvelulupaus ja strategiset tavoitteet; työnjaot ja linjaukset laajakantoisista investoinneista ja tuotantorakenteesta; itsehallintoalueiden toiminnan yhteensovitus ja tukeutuminen laajan ympärivuorokautisen päivystyksen palveluihin; valinnanvapauden toteutumisen varmistaminen
  • 12. 3.12.2015 12 Itsehallintoalueiden aluejako ja sote- aluejako • 18 itsehallintoaluetta - perustana maakuntajako – lähtökohtina 1) läheisyysperiaate ja lähidemokratia 2) sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut - peruspalveluiden vahvistaminen 3) aluehallinnon tehtävien kokoaminen - vaalit 18 itsehallintoalueella - sote -palvelut järjestetään 15 alueen puitteissa - 3 lailla osoitettavaa aluetta järjestävät palvelut yhdessä sopimalla toisen itsehallintoalueen kanssa
  • 13. 3.12.2015 13 Sote -palvelut järjestetään 15 alueen puitteissa • Pääsääntöisesti kukin itsehallintoalue vastaa sote-palveluiden järjestämisestä valtioneuvoston järjestämispäätöksen antamissa puitteissa • Järjestämisvastuu ja ehdotuksen tekeminen omalta osaltaan valtioneuvoston järjestämispäätökseksi • POIKKEUS: 3 laissa nimettyä itsehallintoaluetta • Nämä 3 itsehallintoaluetta järjestävät sote-palvelut yhdessä sopimalla toisen itsehallintoalueen kanssa • Näitä ei ole hallituksen ratkaisussa nimetty • Yhdessä sopimiseen perustuva järjestämisen malli konkretisoidaan jatkovalmistelussa ja tässä turvataan alueiden asukkaiden vaikutusmahdollisuudet • Sote -palvelut 15 selkeän alueen puitteissa - vastuu järjestämisestä siirtyy pois kunnilta ja kuntayhtymiltä • Riittävä väestöpohja ja kantokyky
  • 14. 3.12.2015 14 Erillisestä erva-alueesta luovutaan • Itsehallintoalueiden yhteistyö perustuu valtakunnalliseen ja alueelliseen työnjakoon, jota valtioneuvosto ohjaa • Itsehallintoalueet järjestävät tarkoituksenmukaisen yhteistyön • Valtioneuvoston järjestämispäätöksellä hoidetaan erva- aluetta vastannut koordinaatio vahvemmalla mandaatilla: yhteys yliopistosairaaloihin ja erityistason sosiaalipalveluihin sekä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kehittämisrakenteisiin • Yliopistollisina sairaaloina jatkavat Hyks, Tays, Tyks, OYS ja Kys
  • 15. 3.12.2015 15 Tehokkuutta tukevat ratkaisut 1 • Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon monipuolisuutta laajennetaan – Itsehallintoalue tuottaa tarvittavat palvelut itse tai yhdessä muiden itsehallintoalueiden kanssa, lisäksi se voi käyttää yksityisen tai kolmannen sektorin palveluita – Järjestämistehtävä ja tuotanto erillään itsehallintoalueen sisäisessä organisaatiossa, tätä tukevat asiantuntijapalvelut – Eri tuotantotapojen vertailtavuuden ja järjestelmällisen vertailun lisääminen ja kilpailun tehostaminen • Julkisten ja julkisesti rahoitettujen yksityisten sote- palveluiden laatu- ja kustannustietojen tulee olla julkisia avoimen vertailun mahdollistamiseksi – Yksityinen sektori ja avoin vertailu julkisen tuotannon kirittäjänä
  • 16. 3.12.2015 16 Tehokkuutta tukevat ratkaisut 2 • Itsehallintoalueiden omistama yhteishankintayksikkö – hoitaa itsehallintoalueiden päättämissä hankinnoissa kilpailutuksen – tukee strategisen hankintatoimen järjestämisessä ja innovatiivisissa hankinnoissa – lisäksi osallistuu itsehallintoalueiden oman tuotannon tehokkuuden ja talouden arviointiin • Itsehallintoalueille yhteiset, näiden omistamat tukipalvelut – toimitilapalvelut; laiteinfrastruktuuripalvelut – talous- ja henkilöstöhallinto; – ICT-palvelut, tavoitteena täydellinen tietointegraatio
  • 17. 3.12.2015 17 Tehokkuutta tukevat ratkaisut 3 • Itsehallintoalueen arviointimenettely – Itsehallintoalueen aloitteesta: jos itsehallintoalue arvioi alueensa taloudellisen tai muun kantokyvyn riittämättömäksi sote-palveluiden järjestämiseen, voi se hakea valtioneuvostolta mahdollisuutta järjestää palvelut sopimalla ne toisen itsehallintoalueen kanssa. – valtioneuvoston aloitteesta: valtioneuvosto voi käynnistää menettelyn laissa tarkasti säädettyjen kriteerien täyttyessä. – asiaa arvioidaan ainakin valtioneuvoston sote- järjestämispäätöksen yhteydessä. • Itsehallintoalueen kriisimenettely laissa tarkasti säädettyjen kriteerien täyttyessä.
  • 18. 3.12.2015 18 Toimintaverkon uudistaminen • Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköiden määräksi linjataan 12 (sairaala ja siihen liittyvä vaativan sosiaalipäivystyksen yksikkö) • Muiden alueiden keskussairaalat jatkavat ympärivuorokautisen suppeamman päivystyksen yksiköinä, joita 12 laajan päivystyksen yksikköä ja ensihoitojärjestelmä tukevat – Maan eri osissa on näin etäisyydet ja muut alueelliset erityispiirteet huomioiden saatavilla ympärivuorokautisen päivystyksen palveluita ja muita erikoistason palveluita
  • 19. 3.12.2015 19 1 Valtionohjausta vahvistetaan • Valtioneuvosto päättää STM:n esittelystä järjestämispäätöksestä • julkinen palvelulupaus • valtakunnallisten erityisyksiköiden tehtävät ja työnjako • itsehallintoalueiden rajat ylittävien alueellisten tehtävien työnjako (yliopistolliset sairaalat ja muut laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköt sekä muut osaamiskeskukset) sekä tukeutuminen näihin yksiköihin • sote-palveluiden kehittämisen valtakunnalliset strategiset tavoitteet, yleiset linjaukset laajakantoisista investoinneista, tuotantorakenteesta ja eri tuotantotapojen hyödyntämisestä • palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden, valinnanvapauden toteutumisen, asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien sekä kielellisten oikeuksien turvaamiseksi välttämättömät toimenpiteet. •Valtion rooli rahoittajana, sote-järjestämislain ja muun lainsäädännön säännökset sekä valtioneuvoston järjestämispäätös turvaavat perusoikeuksia toteuttavien peruspalveluiden yhdenvertaisen saatavuuden
  • 20. 3.12.2015 20 Asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen • Osana uudistusta säädetään valinnanvapauslainsäädäntö: käyttäjälle mahdollisuus valita itse palveluiden julkinen, yksityinen tai kolmannen sektorin tuottaja – valinnanvapaus pääsääntö perustasolla ja soveltuvin osin erityistason palveluissa • Monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista koskeva ja valinnanvapautta laajentava lainsäädäntö saadaan voimaan 1.1.2019. – vahvistetaan perustason palveluita ja turvataan nopea hoitoon pääsy – yksilön valinnanmahdollisuuksia tuetaan palveluiden yhtenäisillä laatukriteereillä ja valintaa tukevalla julkisella tiedolla • Selvityshenkilöt ja valmistelu käyntiin marraskuussa