SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 27
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1
Ergonomia
henkilökohtaisen
avustajan työssä
Työsuojelu ja työterveyshuolto –
iltapäivätilaisuus Kouvolassa
14.10.2015
26.10.15
Toisen kotona tehtävä työ
TYÖSOPIMUSLAKI (55/2001)
Työnantajan on huolehdittava työturvallisuudesta työntekijän
suojelemiseksi tapaturmilta ja terveydellisiltä vaaroilta niin kuin
työturvallisuuslaissa säädetään
Työntekijän on noudatettava työtehtävien ja työolojen edellyttämää
huolellisuutta ja varovaisuutta sekä huolehdittava käytettävissä olevin
keinoin niin omasta kuin työpaikalla olevien muiden työntekijöiden
turvallisuudesta
Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle työpaikan rakenteissa,
koneissa, laitteissa sekä työ- ja suojeluvälineissä havaitsemistaan
sellaisista vioista ja puutteellisuuksista, joista saattaa aiheutua
tapaturman tai sairastumisen vaaraa
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 226.10.15
Työturvallisuuslaki (738/2002)
 Työpisteen rakenteet ja käytettävät työvälineet
on valittava, mitoitettava ja sijoitettava työn
luonne ja työntekijän edellytykset huomioon
ottaen ergonomisesti asianmukaisella tavalla.
 Niiden tulee mahdollisuuksien mukaan olla siten
säädettävissä, että työ voidaan tehdä
aiheuttamatta työntekijän terveydelle haitallista
tai vaarallista kuormitusta.
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 326.10.15
Lisäksi on otettava huomioon…
 Työntekijällä on riittävästi tilaa työn tekemiseen ja mahdollisuus
vaihdella työasentoa
 Työtä kevennetään tarvittaessa apuvälinein
 Terveydelle haitalliset käsin tehtävät nostot ja siirrot tehdään
mahdollisimman turvallisiksi silloin, kun niitä ei voida välttää tai
keventää apuvälinein
 Toistorasituksen työntekijälle aiheuttama haitta vältetään tai, jollei
se ole mahdollista, se on mahdollisimman vähäinen
 Työnantajan on omalta osaltaan selvitettävä apuvälineiden tarve ja
hankittava niitä, jos työn suorittamisen ergonomiset tavoitteet sitä
edellyttävät
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 426.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 5
Miksi huoli terveydenhuollon
potilassiirroista?
 Tuki- ja liikuntaelimistön haitallinen kuormitus
 niskahartiaseudun vaivat – niskahartiaseudun lihasten ja nivelsiteiden ylikuormittuminen;
pitkäaikaiset työasennot – raskaat toistuvat taakat
 selkäkivut, -vaivat, selkätapaturmat – hankalat työasennot, voimakkaat lihasponnistukset
voimien äärirajoilla, pitkäkestoinen kannattelu, tukeminen
 erityiset kuormittavat työvaiheet: asennon muutokset vuoteessa, pyörätuolissa, pukeminen
 riittämätön rentoutumisaika: voi aiheuttaa kohonneen lihasjännityksen kroonistumiseen ja
johtaa niska- ja selkävaivoihin
 tupakointi
 huono fyysinen kunto, alhainen liikunta-aktiivisuus
 RYHTI
Aiheuttaa n 1/3 kaikista poissaoloista,
kestot pitkiä (yli 5 pv), toistuvuus…
 Sydän ja verenkiertoelimistön kuormitus - kiire, toistuvat nostot, suurten
lihasryhmien käyttö
 Psykososiaalinen kuormitus – alhainen sosiaalinen tuki ja huono työtyytyväisyys,
stressin kokeminen
26.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 6
Mikä avustustilanteissa
kuormittaa
 Avustettava tai
ympäristötekijät
 avustettavan kokonaistilanne
 avustettavan etäisyys
 siirron toistotaajuus
 ”vakaus”
 avustuspaikan tilaratkaisut,
alusta, esteet
 fysikaalinen ympäristö
 avustettavan odottamaton liike
siirron aikana
 siirtoapuvälineet ja niiden
ergonominen toimivuus
 Avustajaan liittyvät tekijät
 sukupuoli ja ikä
 pituus ja paino, kehon
mittasuhteet
 oma terveystilanne
 käytettävissä oleva lihasvoima
 siirtotekniikka – siirtomenetelmä
 oma asento, liikkeet, RYHTI
 vaatetus, jalkineet
 siirtotyön kokemus, hallinta
 tilanteen ennakointikyky
 vaikutusmahdollisuudet omaan
työhön
 työn säätelymahdollisuudet
 saatu palaute, ohjaus ja opetus,
asenne
26.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 726.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 826.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 926.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1026.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1126.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1226.10.15
Työ- ja työmatkatapaturmat
 Sosiaali- ja terveydenhuollossa tapaturmien määrä on
kansainvälisten selvitysten mukaan jopa kolmanneksen
suurempi kuin muulla työvoimalla keskimäärin
 ¼ tapaturmista on syntynyt fyysisen ponnistuksen
seurauksena
 ¼ tapaturmista on syntynyt taakan käsittelyssä
 Kaatuminen ja liukastuminen ovat tapaturmatyyppeinä
tilastojen kärjessä ja tapahtuvat usein työmatkalla –
liukastumista estävät jalkineet, kiireettömyys
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1326.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 14
Siirtoon valmistautuminen
 Arvioi avustettavan voimavarat (yleisesti, mutta myös
sen hetkisesti)
 Arvioi omat voimavarasi
 Arvioi apuvälineiden tai lisäavun tarve
 Järjestä työympäristö, huomioi riskitekijät:
 liian alhainen tai korkea lämpötila, veto, valaistus, liukkaus,
epätasainen alusta, kynnykset
 Sovi toimintatavasta avustettavan kanssa
 Keskustele, mitä tehdään, mitä vaiheita tilanteeseen
liittyy
 Anna avustettavalle mahdollisuus osallistua omien
voimavarojen mukaisesti ja jos mahdollista tarttua
tukeen
26.10.15
Nostolaitteet
Potilasnostimet tyypitellään niiden ominaisuuksien
mukaan seisomanojanostimiin, liinanostimiin-,
lattialla liikuteltaviin potilasnostimiin ja
kattonostimiin.
Seisomanojanostinten käyttö tukee kuntouttavaa hoitotyötä ja niiden käyttö on
suositeltavaa potilailla, joiden alaraajojen lihasvoima on riittämätön seisomaan nousuun
ja askeltamiseen, joiden oma osallistuminen siirtotilanteeseen on vähäistä ja jotka
tarvitsevat aina kahden ihmisen avustuksen siirtotilanteissa.
Lattialla liikuteltavien nostimia suositellaan käytettäviksi passiivisten vuodepotilaiden
lisäksi potilailla, joiden oma aktiviteetti siirtymisissä vähäistä, jotka eivät pysty varaamaan
jaloilleen tai hyödyntämään ylävartaloaan esim. liukulautasiirrossa tai kun
seisomanojanostimella siirtäminen ei onnistu. Nostimen käyttöä suositellaan myös
lattialta ylösnousemisessa, mikäli potilaan alaraajojen lihasvoima ei riitä ponnistamaan
seisomaan. Nostinliinan valintaan vaikuttaa potilaan kunto ja vartalon hallinta: mitä
parempi aktiviteetti, sitä matalampi liina käyttöön.
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1526.10.15
Nostolaitteet
 Kattonostinten käyttö ja käytön suositukset ovat yhteneviä lattialla liikuteltavien
potilasnostimien kanssa. Kattonostinten etuja on niiden helppo saatavuus, vähäinen
tilan tarve säilytettäessä ja potilaan liikuttelu on niillä kevyttä. Kattonostinten
rajoituksia on se, että ne liikkuvat ainoastaan kiskojen kattamalla alueella.
Kiskovaihtoehtoja on suora kisko, vapaasti jaloilla seisova suora kisko, kaareva kisko
ja H-kiskojärjestelmä. Kattokiskojen suunnittelussa on huomioitava hoitokäytännöt,
katto- ja seinärakenteet sekä nostimen latausyksikön paikka. H-kiskojärjestelmä
toimivin ja ergonomisin, koska sen laaja liikuteltavuus mahdollistaa erilaiset
siirtotilanteet.
 Potilasnostinten käyttö vähentää siirtotilanteiden fyysistä kuormitusta. Kuormittavia
työasentoja, esim. potilaan jalkojen asettaminen seisomanojanostimen jalkalaudalle
tai pyörätuolin jalkalautojen poistaminen, voidaan vähentää ergonomiaopetuksella.
Käytettävyyserojen vuoksi potilasnostimia tulisi kokeilla käyttöympäristössä ennen
hankintapäätöstä. Nostinmallin käytettävyydessä oleellista on mallin yhteensopivuus
muiden apuvälineiden, kuten sähkösäätösänkyjen ja geriatristen tuolien kanssa.
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1626.10.15
Siirtojen pienoisapuvälineet Potilassiirtoihin käytettyjen apuvälineiden avulla pyritään antamaan
tukea (tukikahvat, nousutuet, kohottautumistelineet), kannattamaan
avustettavan painoa (nostimet, seisomanojanostimet), vähentämään
kitkaa (liukulakanat ja -patjat, siirtolevyt, liukulaudat) tai estämään
liukumista (liukuesteet) sekä helpottamaan avustettavaan
tarttumista (siirto- tai talutusvyöt, siirtolevyt ja -nauhat, -hanskat).
 Nostimien käyttöä suositellaan, jos avustettava ei pysty
tukeutumaan raajoihinsa tai avustajan fyysinen
kuormitus nousee siirron yhteydessä liian suureksi.
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1726.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 18
Aktivoi ja avusta
 Aktivoi ja ohjaa kertomalla mitä tehdään, käytä
selkeää suullista ohjausta
 Ohjaa vaihe vaiheelta suullisesti, avusta
koskettamalla ja liikkeen suuntaa ohjaamalla
 Tue avustettavan omatoimisuutta –annostele
oma apusi tarpeen mukaan – anna aikaa
 Hyödynnä painovoimaa, luontaisia liikemalleja ja
totuttuja hyviksi havaittuja tapoja
 Suosi käyntiasentoa ja siinä painonsiirtoja
26.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 19
Siirrä – älä nosta
 Siirrä tasaisesti ja rauhallisesti – älä nykäise
 Noston sijasta liúta aina, kun mahdollista
 Poista kitka avustettavan ja siirtoalustan välistä
 Selkä ”neutraaliasennossa”, polvet ja lonkat koukussa
 Laske hartiat alas
 Käytä painonsiirtoa käyntiasennossa, älä nosta käsivoimin
 Ole niin lähellä avustettavaa, kuin voit
 Tarvittaessa ota laaja kämmenote läheltä avustettavan
painopistettä –älä vedä vaatteista, käytä siirtovyötä
 Yritä onnistua nosturisiirrossa niin, ettei pyörätuolissa
asentoa enää tarvitsisi korjata.
 Jos asentoa tarvitsee korjata – vältä nykäisevää nostoa ja
vaatteista nostamista
26.10.15
Muut avustustilanteet
 Pukeutuminen/riisuutuminen/tukien asentaminen
 Peseytyminen
 Hoidolliset toimenpiteet
 Wc-toiminnot
 Ruokaileminen, ruoan laitto
 Siivous, pyykin pesu
 Liikkuminen ulkona ja vieraissa tiloissa
 Auton käyttö
 ym.
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 2026.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 21
Mitä voit itse tehdä
 Pidä huoli fyysisestä kunnostasi, paranna lihasvoimaa, kehitä
tasapainoasi ja koordinaatiotasi.
 Tarkkaile työtapojasi ja –asentojasi, erityishuomio selän
asentoon ja raajojen nivelten asentoon kuormitusvaiheessa
 RYHTI kaikissa tilanteissa
 Työjalkineet
 Harjoittele ja ole avoin ohjaukselle, sillä taitojen oppiminen vie
aikaa – kysy neuvoa, pyydä palautetta, anna palautetta, ideoi
 Kerro, jos sinulla on vaikeuksia suoriutua tai jos sinulle
aiheutuu oireita
 Harjoittelussa pitää edetä vanhojen taitojen poisoppimisen
kautta uusien taitojen omaksumiseen
 Tauota ja rytmitä työtäsi erityisesti raskaiden siirtojen välissä
26.10.15
Mitä avustettava voi tehdä
 Perehdytä työhön
 Ohjaa ja opasta rauhallisesti, etenkin uutta työntekijää
 Kerro hyviksi todetuista käytännöistä
 Hanki tarvittavat apuvälineet
 Ole avoin uusille ideoille
 Anna palautetta. Yleensä parhaiten toimii palaute, jossa
huomioidaan sekä hyvät että kehitettävät asiat
 Avustajien tulisi päästä myös yhdessä keskustelemaan
työtavoista ja -menetelmistä
 Aina voi kokeilla uutta ja palata vanhaan, jos uusi ei
toiminutkaan työfysioterapeutti Tarja Veijonen 2226.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 23
Mitä voitte yhdessä tehdä
 Tehkää yhteinen päätös, että kaikkien avustajien tavoitteena on
avustaa turvallisesti ja terveellisesti
 Pohtikaa yhdessä, mikä on tarkoituksenmukainen ja turvallinen
avustus- ja siirtotapa ja kirjatkaa se näkyville, niin että uusi
työntekijä saa myös tiedon siitä
 Sopikaa apuvälineiden säilytyspaikoista
 Kokeilkaa luovasti eri mahdollisuuksia apuvälineiden käytössä,
kertokaa kokemuksista toisillenne
 Pitäkää apuvälineet kunnossa – tarvittaessa korjaus, huolto
 Noudattakaa yhteisesti sovittuja toimintasopimuksia
 Perehdyttäkää uudet työntekijät hyvin, hyvät käytännöt kaikkien
tietoon ja taitoon
 Arvioikaa ja ohjatkaa toinen toisianne ja organisoikaa jatkuva
koulutus
26.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 24
Mikä auttaa jaksamaan
 Hyvä perehdytys + jatkuva oppiminen työssä
 Persoonallinen työote
 Vuorovaikutus avustettavan kanssa
 Vastuu + haastavuus
 Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön
 Koettu arvostus
 Saatu palaute
 Roolien selvyys
 Riittävä henkilöstömäärä
26.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 2526.10.15
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 26
Hyödyllistä tietoa ergonomiasta
 Työterveyslaitoksen sivustoilta löytyy sekä kirjallista materiaalia että
videoleikkeitä erilaisista potilaan/asiakkaan siirtotilanteista, joissa on
käytössä eri tyyppisiä apuvälineitä sekä eri aloille hyviksi koettuja
ergonomiaratkaisuja mm. siivous, keittiötyö, terveydenhoitoala.
 http://www.ttl.fi/fi/ergonomia/ergonomia_eri_aloille/ter
 http://www.ttl.fi/fi/ratkaisupankki/Sivut/default.aspx?lu
26.10.15
Kiitos Sinulle !!!
työfysioterapeutti Tarja Veijonen 2726.10.15
”Tunturipuro Saariselältä”

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Kiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuus
Kiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuusKiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuus
Kiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuusTyöterveyslaitos
 
装具療法について
装具療法について装具療法について
装具療法についてmurakami yusuke
 
姿勢コントロールについて
姿勢コントロールについて姿勢コントロールについて
姿勢コントロールについてmurakami yusuke
 
Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5
Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5
Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5UKK-instituutti
 
Evolution of hip disarticulation prosthesis
Evolution of hip disarticulation prosthesisEvolution of hip disarticulation prosthesis
Evolution of hip disarticulation prosthesisRani Kumari
 
2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料
2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料
2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料murakami yusuke
 
Walking aids ppt (Tapas)
Walking aids ppt (Tapas)Walking aids ppt (Tapas)
Walking aids ppt (Tapas)tapasiph08
 
Floor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosis
Floor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosisFloor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosis
Floor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosisJoe Antony
 
Terveydenhuollon rakenteinen kirjaaminen
Terveydenhuollon rakenteinen kirjaaminenTerveydenhuollon rakenteinen kirjaaminen
Terveydenhuollon rakenteinen kirjaaminenTHL
 
立ち上がり動作の課題分析
立ち上がり動作の課題分析立ち上がり動作の課題分析
立ち上がり動作の課題分析murakami yusuke
 

Mais procurados (20)

Kiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuus
Kiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuusKiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuus
Kiistanalaisten siirtotapojen kuormittavuus
 
GONIOMETRY LOWER LIMB
GONIOMETRY LOWER LIMBGONIOMETRY LOWER LIMB
GONIOMETRY LOWER LIMB
 
装具療法について
装具療法について装具療法について
装具療法について
 
Gait analysis
Gait analysis Gait analysis
Gait analysis
 
BED MOBILITY.pptx
BED MOBILITY.pptxBED MOBILITY.pptx
BED MOBILITY.pptx
 
姿勢コントロールについて
姿勢コントロールについて姿勢コントロールについて
姿勢コントロールについて
 
Orthotic Knee Joints
Orthotic Knee JointsOrthotic Knee Joints
Orthotic Knee Joints
 
Goniometry 1
Goniometry 1Goniometry 1
Goniometry 1
 
Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5
Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5
Ikäihmisten ohjaaminen – vertaisohjaajan tietopaketti osa 5
 
Evolution of hip disarticulation prosthesis
Evolution of hip disarticulation prosthesisEvolution of hip disarticulation prosthesis
Evolution of hip disarticulation prosthesis
 
La neta de la goniometria
La neta de la goniometriaLa neta de la goniometria
La neta de la goniometria
 
Introduction to Massage Therapy
Introduction to Massage TherapyIntroduction to Massage Therapy
Introduction to Massage Therapy
 
2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料
2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料
2020年1月20日 福山ボバース勉強会資料
 
Handlingについて
HandlingについてHandlingについて
Handlingについて
 
Biomechanics of knee complex 1
Biomechanics of knee complex 1Biomechanics of knee complex 1
Biomechanics of knee complex 1
 
Walking aids ppt (Tapas)
Walking aids ppt (Tapas)Walking aids ppt (Tapas)
Walking aids ppt (Tapas)
 
Human Gait
Human GaitHuman Gait
Human Gait
 
Floor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosis
Floor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosisFloor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosis
Floor reaction Ankle foot orthosis or Gravity reaction ankle foot orthosis
 
Terveydenhuollon rakenteinen kirjaaminen
Terveydenhuollon rakenteinen kirjaaminenTerveydenhuollon rakenteinen kirjaaminen
Terveydenhuollon rakenteinen kirjaaminen
 
立ち上がり動作の課題分析
立ち上がり動作の課題分析立ち上がり動作の課題分析
立ち上がり動作の課題分析
 

Destaque

Työterveyshuollon järjestäminen.
Työterveyshuollon järjestäminen.Työterveyshuollon järjestäminen.
Työterveyshuollon järjestäminen.Samuli Sukkula
 
Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...
Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...
Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...Samuli Sukkula
 
Henkilökohtainen apu eksotessa
Henkilökohtainen apu eksotessaHenkilökohtainen apu eksotessa
Henkilökohtainen apu eksotessaSamuli Sukkula
 
Heta liitto 21.10.2015
Heta liitto 21.10.2015Heta liitto 21.10.2015
Heta liitto 21.10.2015Samuli Sukkula
 
Työsuojelun vastuualue 2015
Työsuojelun vastuualue 2015Työsuojelun vastuualue 2015
Työsuojelun vastuualue 2015Samuli Sukkula
 
Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015
Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015
Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015Samuli Sukkula
 
Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014Samuli Sukkula
 
Kuntatoimijoiden vastaukset 2014
Kuntatoimijoiden vastaukset 2014Kuntatoimijoiden vastaukset 2014
Kuntatoimijoiden vastaukset 2014Samuli Sukkula
 
Henkilökohtainen apu 22.4.2015
Henkilökohtainen apu 22.4.2015Henkilökohtainen apu 22.4.2015
Henkilökohtainen apu 22.4.2015Samuli Sukkula
 
Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015
Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015
Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015Samuli Sukkula
 
Kuusankoski henkka 22.4.15 JHL
Kuusankoski henkka 22.4.15 JHLKuusankoski henkka 22.4.15 JHL
Kuusankoski henkka 22.4.15 JHLSamuli Sukkula
 
Tuntilista - sähkoinen esimerkki
Tuntilista - sähkoinen esimerkkiTuntilista - sähkoinen esimerkki
Tuntilista - sähkoinen esimerkkiSamuli Sukkula
 
23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnittelu
23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnittelu23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnittelu
23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnitteluJeven Oy
 
Kokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivillä
Kokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivilläKokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivillä
Kokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivilläJaakko Savolahti
 
1.kinematiikka
1.kinematiikka1.kinematiikka
1.kinematiikkajukrkulm
 
Aivot eivät pysähdy koskaan
Aivot eivät pysähdy koskaanAivot eivät pysähdy koskaan
Aivot eivät pysähdy koskaanMinna Liminka
 

Destaque (20)

Työterveyshuollon järjestäminen.
Työterveyshuollon järjestäminen.Työterveyshuollon järjestäminen.
Työterveyshuollon järjestäminen.
 
Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...
Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...
Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidä...
 
Henkilökohtainen apu eksotessa
Henkilökohtainen apu eksotessaHenkilökohtainen apu eksotessa
Henkilökohtainen apu eksotessa
 
Heta liitto 21.10.2015
Heta liitto 21.10.2015Heta liitto 21.10.2015
Heta liitto 21.10.2015
 
Työsuojelun vastuualue 2015
Työsuojelun vastuualue 2015Työsuojelun vastuualue 2015
Työsuojelun vastuualue 2015
 
Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015
Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015
Asiakastyytyväisyyskysely pp esitys_2015
 
Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014
 
Kuntatoimijoiden vastaukset 2014
Kuntatoimijoiden vastaukset 2014Kuntatoimijoiden vastaukset 2014
Kuntatoimijoiden vastaukset 2014
 
Heta esittely 2015
Heta esittely 2015Heta esittely 2015
Heta esittely 2015
 
Heta
HetaHeta
Heta
 
Henkilökohtainen apu 22.4.2015
Henkilökohtainen apu 22.4.2015Henkilökohtainen apu 22.4.2015
Henkilökohtainen apu 22.4.2015
 
Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015
Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015
Econia yrityspalvelut oy kouvola 22.4.2015
 
Kuusankoski henkka 22.4.15 JHL
Kuusankoski henkka 22.4.15 JHLKuusankoski henkka 22.4.15 JHL
Kuusankoski henkka 22.4.15 JHL
 
Tuntilista - sähkoinen esimerkki
Tuntilista - sähkoinen esimerkkiTuntilista - sähkoinen esimerkki
Tuntilista - sähkoinen esimerkki
 
Kuolevan ihmisen lähellä - saattohoidosta sairaalapastori Markku Elo
Kuolevan ihmisen lähellä - saattohoidosta sairaalapastori Markku EloKuolevan ihmisen lähellä - saattohoidosta sairaalapastori Markku Elo
Kuolevan ihmisen lähellä - saattohoidosta sairaalapastori Markku Elo
 
23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnittelu
23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnittelu23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnittelu
23.04.2012.ammattikeittiöiden suunnittelu
 
Kokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivillä
Kokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivilläKokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivillä
Kokonaisvaltainen hyvinvointi luento Metsähallitus Laatumaan kehityspäivillä
 
Ppt vv 170215_esitys
Ppt vv 170215_esitysPpt vv 170215_esitys
Ppt vv 170215_esitys
 
1.kinematiikka
1.kinematiikka1.kinematiikka
1.kinematiikka
 
Aivot eivät pysähdy koskaan
Aivot eivät pysähdy koskaanAivot eivät pysähdy koskaan
Aivot eivät pysähdy koskaan
 

Semelhante a Ergonomia henkilökohtaisten avustajien ja työnantajien iltapäiväkoulutus 14.10.2015

Mistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana Suni
Mistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana SuniMistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana Suni
Mistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana SuniUKK-instituutti
 
Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3
Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3
Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3UKK-instituutti
 
Keskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoittelu
Keskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoitteluKeskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoittelu
Keskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoitteluMehiläinen NEO
 
Liikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_Orton
Liikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_OrtonLiikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_Orton
Liikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_OrtonMehiläinen NEO
 
Move!-treenit: alavartalon liikkuvuus
Move!-treenit: alavartalon liikkuvuusMove!-treenit: alavartalon liikkuvuus
Move!-treenit: alavartalon liikkuvuusTervekoululainen
 
Liikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati Pasanen
Liikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati PasanenLiikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati Pasanen
Liikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati PasanenUKK-instituutti
 
Move!-treenit: ylävartalon liikkuvuus
Move!-treenit: ylävartalon liikkuvuusMove!-treenit: ylävartalon liikkuvuus
Move!-treenit: ylävartalon liikkuvuusTervekoululainen
 
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti SiekkinenTEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti SiekkinenTervekoululainen
 
Move!-treeni: lihasvoimaa kuntosalilla
Move!-treeni: lihasvoimaa kuntosalillaMove!-treeni: lihasvoimaa kuntosalilla
Move!-treeni: lihasvoimaa kuntosalillaTervekoululainen
 
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina Husu
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina HusuTerveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina Husu
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina HusuUKK-instituutti
 
Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...
Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...
Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...UKK-instituutti
 
Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012
Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012
Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012Mehiläinen NEO
 
Finecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihde
Finecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihdeFinecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihde
Finecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihdevkrannila
 
1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaaj
1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaaj1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaaj
1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaajLotta Stenholm
 

Semelhante a Ergonomia henkilökohtaisten avustajien ja työnantajien iltapäiväkoulutus 14.10.2015 (16)

Mistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana Suni
Mistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana SuniMistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana Suni
Mistä koostuu vaikuttava lihaskuntoharjoittelu ja selkäneuvonta? Jaana Suni
 
Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3
Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3
Liikuntaryhmässä liikkumisen turvallisuus – vertaisohjaajan tietopaketti osa 3
 
Keskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoittelu
Keskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoitteluKeskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoittelu
Keskivartalon lihastasapaino ja ennaltaehkäisevä harjoittelu
 
Liikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_Orton
Liikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_OrtonLiikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_Orton
Liikkuvuus ja lihashuolto_Kuntoutus_Orton
 
Move!-treenit: alavartalon liikkuvuus
Move!-treenit: alavartalon liikkuvuusMove!-treenit: alavartalon liikkuvuus
Move!-treenit: alavartalon liikkuvuus
 
Liikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati Pasanen
Liikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati PasanenLiikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati Pasanen
Liikehallinnan havainnointi ja harjoittaminen vammojen ehkäisyssä, Kati Pasanen
 
Smart Moves - Liikunta
Smart Moves - LiikuntaSmart Moves - Liikunta
Smart Moves - Liikunta
 
Move!-treenit: ylävartalon liikkuvuus
Move!-treenit: ylävartalon liikkuvuusMove!-treenit: ylävartalon liikkuvuus
Move!-treenit: ylävartalon liikkuvuus
 
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti SiekkinenTEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
TEKO-webinaari: Move! osana fyysisen toimintakyvyn edistämistä. Kirsti Siekkinen
 
Move!-treeni: lihasvoimaa kuntosalilla
Move!-treeni: lihasvoimaa kuntosalillaMove!-treeni: lihasvoimaa kuntosalilla
Move!-treeni: lihasvoimaa kuntosalilla
 
TEKO webinaari 4 Move!
TEKO webinaari 4 Move! TEKO webinaari 4 Move!
TEKO webinaari 4 Move!
 
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina Husu
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina HusuTerveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina Husu
Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville. Pauliina Husu
 
Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...
Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...
Kunnon osa-alueiden harjoittaminen liikuntaryhmissä – vertaisohjaajan tietopa...
 
Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012
Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012
Liikkuvuus ja lihashuolto 22032012
 
Finecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihde
Finecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihdeFinecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihde
Finecvet ksc kuvausmalli mielenterv-päihde
 
1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaaj
1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaaj1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaaj
1aiheet, tekijät, opponentit_ja_ohjaaj
 

Mais de Samuli Sukkula

Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille
Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajilleAsiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille
Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajilleSamuli Sukkula
 
Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015
Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015
Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015Samuli Sukkula
 
Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015
Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015
Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015Samuli Sukkula
 
Yhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksia
Yhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksiaYhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksia
Yhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksiaSamuli Sukkula
 
Lisa Forss - tukea työllistämiseen
Lisa Forss - tukea työllistämiseenLisa Forss - tukea työllistämiseen
Lisa Forss - tukea työllistämiseenSamuli Sukkula
 
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015Samuli Sukkula
 
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunenSosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunenSamuli Sukkula
 
Kunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananoja
Kunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananojaKunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananoja
Kunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananojaSamuli Sukkula
 
Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014Samuli Sukkula
 
henkilökohtainen apu - mitä se on?
henkilökohtainen apu - mitä se on?henkilökohtainen apu - mitä se on?
henkilökohtainen apu - mitä se on?Samuli Sukkula
 
Citywork avustajapalvelut
Citywork avustajapalvelut Citywork avustajapalvelut
Citywork avustajapalvelut Samuli Sukkula
 
Risto loppuseminaari 11.9.2014
Risto loppuseminaari 11.9.2014Risto loppuseminaari 11.9.2014
Risto loppuseminaari 11.9.2014Samuli Sukkula
 
Osaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelma
Osaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelmaOsaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelma
Osaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelmaSamuli Sukkula
 

Mais de Samuli Sukkula (16)

Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille
Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajilleAsiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille
Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille
 
Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015
Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015
Henkilökohtaisen avun päivä 21.10.2015
 
Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015
Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015
Aikuissosiaalityön aamukahvit Petteri Paasio 15.10.2015
 
Yhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksia
Yhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksiaYhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksia
Yhdistykset työllistäjinä - Kyselyn tuloksia
 
Lisa Forss - tukea työllistämiseen
Lisa Forss - tukea työllistämiseenLisa Forss - tukea työllistämiseen
Lisa Forss - tukea työllistämiseen
 
Juha pekka natunen
Juha pekka natunenJuha pekka natunen
Juha pekka natunen
 
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
Geronomiopiskelijoiden posterit 2015
 
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunenSosiaalipolitiikka sanna natunen
Sosiaalipolitiikka sanna natunen
 
Kunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananoja
Kunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananojaKunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananoja
Kunnallinen sosiaalipolitiikka aulikki kananoja
 
Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014Työnantajakysely 2014
Työnantajakysely 2014
 
henkilökohtainen apu - mitä se on?
henkilökohtainen apu - mitä se on?henkilökohtainen apu - mitä se on?
henkilökohtainen apu - mitä se on?
 
Citywork avustajapalvelut
Citywork avustajapalvelut Citywork avustajapalvelut
Citywork avustajapalvelut
 
Kuvio
KuvioKuvio
Kuvio
 
Risto loppuseminaari 11.9.2014
Risto loppuseminaari 11.9.2014Risto loppuseminaari 11.9.2014
Risto loppuseminaari 11.9.2014
 
Osaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelma
Osaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelmaOsaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelma
Osaamiskeskuspäivät 2014 alustava ohjelma
 
Leena Aunola
Leena AunolaLeena Aunola
Leena Aunola
 

Ergonomia henkilökohtaisten avustajien ja työnantajien iltapäiväkoulutus 14.10.2015

  • 1. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1 Ergonomia henkilökohtaisen avustajan työssä Työsuojelu ja työterveyshuolto – iltapäivätilaisuus Kouvolassa 14.10.2015 26.10.15
  • 2. Toisen kotona tehtävä työ TYÖSOPIMUSLAKI (55/2001) Työnantajan on huolehdittava työturvallisuudesta työntekijän suojelemiseksi tapaturmilta ja terveydellisiltä vaaroilta niin kuin työturvallisuuslaissa säädetään Työntekijän on noudatettava työtehtävien ja työolojen edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta sekä huolehdittava käytettävissä olevin keinoin niin omasta kuin työpaikalla olevien muiden työntekijöiden turvallisuudesta Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle työpaikan rakenteissa, koneissa, laitteissa sekä työ- ja suojeluvälineissä havaitsemistaan sellaisista vioista ja puutteellisuuksista, joista saattaa aiheutua tapaturman tai sairastumisen vaaraa työfysioterapeutti Tarja Veijonen 226.10.15
  • 3. Työturvallisuuslaki (738/2002)  Työpisteen rakenteet ja käytettävät työvälineet on valittava, mitoitettava ja sijoitettava työn luonne ja työntekijän edellytykset huomioon ottaen ergonomisesti asianmukaisella tavalla.  Niiden tulee mahdollisuuksien mukaan olla siten säädettävissä, että työ voidaan tehdä aiheuttamatta työntekijän terveydelle haitallista tai vaarallista kuormitusta. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 326.10.15
  • 4. Lisäksi on otettava huomioon…  Työntekijällä on riittävästi tilaa työn tekemiseen ja mahdollisuus vaihdella työasentoa  Työtä kevennetään tarvittaessa apuvälinein  Terveydelle haitalliset käsin tehtävät nostot ja siirrot tehdään mahdollisimman turvallisiksi silloin, kun niitä ei voida välttää tai keventää apuvälinein  Toistorasituksen työntekijälle aiheuttama haitta vältetään tai, jollei se ole mahdollista, se on mahdollisimman vähäinen  Työnantajan on omalta osaltaan selvitettävä apuvälineiden tarve ja hankittava niitä, jos työn suorittamisen ergonomiset tavoitteet sitä edellyttävät työfysioterapeutti Tarja Veijonen 426.10.15
  • 5. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 5 Miksi huoli terveydenhuollon potilassiirroista?  Tuki- ja liikuntaelimistön haitallinen kuormitus  niskahartiaseudun vaivat – niskahartiaseudun lihasten ja nivelsiteiden ylikuormittuminen; pitkäaikaiset työasennot – raskaat toistuvat taakat  selkäkivut, -vaivat, selkätapaturmat – hankalat työasennot, voimakkaat lihasponnistukset voimien äärirajoilla, pitkäkestoinen kannattelu, tukeminen  erityiset kuormittavat työvaiheet: asennon muutokset vuoteessa, pyörätuolissa, pukeminen  riittämätön rentoutumisaika: voi aiheuttaa kohonneen lihasjännityksen kroonistumiseen ja johtaa niska- ja selkävaivoihin  tupakointi  huono fyysinen kunto, alhainen liikunta-aktiivisuus  RYHTI Aiheuttaa n 1/3 kaikista poissaoloista, kestot pitkiä (yli 5 pv), toistuvuus…  Sydän ja verenkiertoelimistön kuormitus - kiire, toistuvat nostot, suurten lihasryhmien käyttö  Psykososiaalinen kuormitus – alhainen sosiaalinen tuki ja huono työtyytyväisyys, stressin kokeminen 26.10.15
  • 6. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 6 Mikä avustustilanteissa kuormittaa  Avustettava tai ympäristötekijät  avustettavan kokonaistilanne  avustettavan etäisyys  siirron toistotaajuus  ”vakaus”  avustuspaikan tilaratkaisut, alusta, esteet  fysikaalinen ympäristö  avustettavan odottamaton liike siirron aikana  siirtoapuvälineet ja niiden ergonominen toimivuus  Avustajaan liittyvät tekijät  sukupuoli ja ikä  pituus ja paino, kehon mittasuhteet  oma terveystilanne  käytettävissä oleva lihasvoima  siirtotekniikka – siirtomenetelmä  oma asento, liikkeet, RYHTI  vaatetus, jalkineet  siirtotyön kokemus, hallinta  tilanteen ennakointikyky  vaikutusmahdollisuudet omaan työhön  työn säätelymahdollisuudet  saatu palaute, ohjaus ja opetus, asenne 26.10.15
  • 13. Työ- ja työmatkatapaturmat  Sosiaali- ja terveydenhuollossa tapaturmien määrä on kansainvälisten selvitysten mukaan jopa kolmanneksen suurempi kuin muulla työvoimalla keskimäärin  ¼ tapaturmista on syntynyt fyysisen ponnistuksen seurauksena  ¼ tapaturmista on syntynyt taakan käsittelyssä  Kaatuminen ja liukastuminen ovat tapaturmatyyppeinä tilastojen kärjessä ja tapahtuvat usein työmatkalla – liukastumista estävät jalkineet, kiireettömyys työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1326.10.15
  • 14. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 14 Siirtoon valmistautuminen  Arvioi avustettavan voimavarat (yleisesti, mutta myös sen hetkisesti)  Arvioi omat voimavarasi  Arvioi apuvälineiden tai lisäavun tarve  Järjestä työympäristö, huomioi riskitekijät:  liian alhainen tai korkea lämpötila, veto, valaistus, liukkaus, epätasainen alusta, kynnykset  Sovi toimintatavasta avustettavan kanssa  Keskustele, mitä tehdään, mitä vaiheita tilanteeseen liittyy  Anna avustettavalle mahdollisuus osallistua omien voimavarojen mukaisesti ja jos mahdollista tarttua tukeen 26.10.15
  • 15. Nostolaitteet Potilasnostimet tyypitellään niiden ominaisuuksien mukaan seisomanojanostimiin, liinanostimiin-, lattialla liikuteltaviin potilasnostimiin ja kattonostimiin. Seisomanojanostinten käyttö tukee kuntouttavaa hoitotyötä ja niiden käyttö on suositeltavaa potilailla, joiden alaraajojen lihasvoima on riittämätön seisomaan nousuun ja askeltamiseen, joiden oma osallistuminen siirtotilanteeseen on vähäistä ja jotka tarvitsevat aina kahden ihmisen avustuksen siirtotilanteissa. Lattialla liikuteltavien nostimia suositellaan käytettäviksi passiivisten vuodepotilaiden lisäksi potilailla, joiden oma aktiviteetti siirtymisissä vähäistä, jotka eivät pysty varaamaan jaloilleen tai hyödyntämään ylävartaloaan esim. liukulautasiirrossa tai kun seisomanojanostimella siirtäminen ei onnistu. Nostimen käyttöä suositellaan myös lattialta ylösnousemisessa, mikäli potilaan alaraajojen lihasvoima ei riitä ponnistamaan seisomaan. Nostinliinan valintaan vaikuttaa potilaan kunto ja vartalon hallinta: mitä parempi aktiviteetti, sitä matalampi liina käyttöön. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1526.10.15
  • 16. Nostolaitteet  Kattonostinten käyttö ja käytön suositukset ovat yhteneviä lattialla liikuteltavien potilasnostimien kanssa. Kattonostinten etuja on niiden helppo saatavuus, vähäinen tilan tarve säilytettäessä ja potilaan liikuttelu on niillä kevyttä. Kattonostinten rajoituksia on se, että ne liikkuvat ainoastaan kiskojen kattamalla alueella. Kiskovaihtoehtoja on suora kisko, vapaasti jaloilla seisova suora kisko, kaareva kisko ja H-kiskojärjestelmä. Kattokiskojen suunnittelussa on huomioitava hoitokäytännöt, katto- ja seinärakenteet sekä nostimen latausyksikön paikka. H-kiskojärjestelmä toimivin ja ergonomisin, koska sen laaja liikuteltavuus mahdollistaa erilaiset siirtotilanteet.  Potilasnostinten käyttö vähentää siirtotilanteiden fyysistä kuormitusta. Kuormittavia työasentoja, esim. potilaan jalkojen asettaminen seisomanojanostimen jalkalaudalle tai pyörätuolin jalkalautojen poistaminen, voidaan vähentää ergonomiaopetuksella. Käytettävyyserojen vuoksi potilasnostimia tulisi kokeilla käyttöympäristössä ennen hankintapäätöstä. Nostinmallin käytettävyydessä oleellista on mallin yhteensopivuus muiden apuvälineiden, kuten sähkösäätösänkyjen ja geriatristen tuolien kanssa. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1626.10.15
  • 17. Siirtojen pienoisapuvälineet Potilassiirtoihin käytettyjen apuvälineiden avulla pyritään antamaan tukea (tukikahvat, nousutuet, kohottautumistelineet), kannattamaan avustettavan painoa (nostimet, seisomanojanostimet), vähentämään kitkaa (liukulakanat ja -patjat, siirtolevyt, liukulaudat) tai estämään liukumista (liukuesteet) sekä helpottamaan avustettavaan tarttumista (siirto- tai talutusvyöt, siirtolevyt ja -nauhat, -hanskat).  Nostimien käyttöä suositellaan, jos avustettava ei pysty tukeutumaan raajoihinsa tai avustajan fyysinen kuormitus nousee siirron yhteydessä liian suureksi. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 1726.10.15
  • 18. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 18 Aktivoi ja avusta  Aktivoi ja ohjaa kertomalla mitä tehdään, käytä selkeää suullista ohjausta  Ohjaa vaihe vaiheelta suullisesti, avusta koskettamalla ja liikkeen suuntaa ohjaamalla  Tue avustettavan omatoimisuutta –annostele oma apusi tarpeen mukaan – anna aikaa  Hyödynnä painovoimaa, luontaisia liikemalleja ja totuttuja hyviksi havaittuja tapoja  Suosi käyntiasentoa ja siinä painonsiirtoja 26.10.15
  • 19. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 19 Siirrä – älä nosta  Siirrä tasaisesti ja rauhallisesti – älä nykäise  Noston sijasta liúta aina, kun mahdollista  Poista kitka avustettavan ja siirtoalustan välistä  Selkä ”neutraaliasennossa”, polvet ja lonkat koukussa  Laske hartiat alas  Käytä painonsiirtoa käyntiasennossa, älä nosta käsivoimin  Ole niin lähellä avustettavaa, kuin voit  Tarvittaessa ota laaja kämmenote läheltä avustettavan painopistettä –älä vedä vaatteista, käytä siirtovyötä  Yritä onnistua nosturisiirrossa niin, ettei pyörätuolissa asentoa enää tarvitsisi korjata.  Jos asentoa tarvitsee korjata – vältä nykäisevää nostoa ja vaatteista nostamista 26.10.15
  • 20. Muut avustustilanteet  Pukeutuminen/riisuutuminen/tukien asentaminen  Peseytyminen  Hoidolliset toimenpiteet  Wc-toiminnot  Ruokaileminen, ruoan laitto  Siivous, pyykin pesu  Liikkuminen ulkona ja vieraissa tiloissa  Auton käyttö  ym. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 2026.10.15
  • 21. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 21 Mitä voit itse tehdä  Pidä huoli fyysisestä kunnostasi, paranna lihasvoimaa, kehitä tasapainoasi ja koordinaatiotasi.  Tarkkaile työtapojasi ja –asentojasi, erityishuomio selän asentoon ja raajojen nivelten asentoon kuormitusvaiheessa  RYHTI kaikissa tilanteissa  Työjalkineet  Harjoittele ja ole avoin ohjaukselle, sillä taitojen oppiminen vie aikaa – kysy neuvoa, pyydä palautetta, anna palautetta, ideoi  Kerro, jos sinulla on vaikeuksia suoriutua tai jos sinulle aiheutuu oireita  Harjoittelussa pitää edetä vanhojen taitojen poisoppimisen kautta uusien taitojen omaksumiseen  Tauota ja rytmitä työtäsi erityisesti raskaiden siirtojen välissä 26.10.15
  • 22. Mitä avustettava voi tehdä  Perehdytä työhön  Ohjaa ja opasta rauhallisesti, etenkin uutta työntekijää  Kerro hyviksi todetuista käytännöistä  Hanki tarvittavat apuvälineet  Ole avoin uusille ideoille  Anna palautetta. Yleensä parhaiten toimii palaute, jossa huomioidaan sekä hyvät että kehitettävät asiat  Avustajien tulisi päästä myös yhdessä keskustelemaan työtavoista ja -menetelmistä  Aina voi kokeilla uutta ja palata vanhaan, jos uusi ei toiminutkaan työfysioterapeutti Tarja Veijonen 2226.10.15
  • 23. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 23 Mitä voitte yhdessä tehdä  Tehkää yhteinen päätös, että kaikkien avustajien tavoitteena on avustaa turvallisesti ja terveellisesti  Pohtikaa yhdessä, mikä on tarkoituksenmukainen ja turvallinen avustus- ja siirtotapa ja kirjatkaa se näkyville, niin että uusi työntekijä saa myös tiedon siitä  Sopikaa apuvälineiden säilytyspaikoista  Kokeilkaa luovasti eri mahdollisuuksia apuvälineiden käytössä, kertokaa kokemuksista toisillenne  Pitäkää apuvälineet kunnossa – tarvittaessa korjaus, huolto  Noudattakaa yhteisesti sovittuja toimintasopimuksia  Perehdyttäkää uudet työntekijät hyvin, hyvät käytännöt kaikkien tietoon ja taitoon  Arvioikaa ja ohjatkaa toinen toisianne ja organisoikaa jatkuva koulutus 26.10.15
  • 24. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 24 Mikä auttaa jaksamaan  Hyvä perehdytys + jatkuva oppiminen työssä  Persoonallinen työote  Vuorovaikutus avustettavan kanssa  Vastuu + haastavuus  Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön  Koettu arvostus  Saatu palaute  Roolien selvyys  Riittävä henkilöstömäärä 26.10.15
  • 26. työfysioterapeutti Tarja Veijonen 26 Hyödyllistä tietoa ergonomiasta  Työterveyslaitoksen sivustoilta löytyy sekä kirjallista materiaalia että videoleikkeitä erilaisista potilaan/asiakkaan siirtotilanteista, joissa on käytössä eri tyyppisiä apuvälineitä sekä eri aloille hyviksi koettuja ergonomiaratkaisuja mm. siivous, keittiötyö, terveydenhoitoala.  http://www.ttl.fi/fi/ergonomia/ergonomia_eri_aloille/ter  http://www.ttl.fi/fi/ratkaisupankki/Sivut/default.aspx?lu 26.10.15
  • 27. Kiitos Sinulle !!! työfysioterapeutti Tarja Veijonen 2726.10.15 ”Tunturipuro Saariselältä”