1. Hyvä kollega!Parhaista parhaimmat on sinulle (ja sinun parhaalle kaverillesi tehty). Me tunnemme sinut ja sinä tunnet meidät. Me emme tiedä, mitkä ovat opetusalan parhaat käytännöt, mutta me tiedämme, että sinulla on potentiaalia konkretisoida yksi tai useampi opetuskäytön esimerkki. Vastataan huutoon ja keksitään yhdessä. Luodaan itäsuomalaisen pedagogisen hyvinvoinnin kulttuurin perusteet! Taktinen tulokulma – Sinä tunnet jo valmiiksi valmennusfilosofiamme! Tällä kertaa Aducaten väki taktikoi ja lähestyy suoraan juuri (ja vain ja ainoastaan), niitä opettajia ja rehtoreita, joita pitää innokkaina ja aikaansaavina TVT:n opetuskäytön kokeilijoina ja asianharrastaja. Tarvitsemme mukaan kaksikymmentä innokasta eteläsavolaista tekijää. Tarjoamme sekä hyvää seuraa että mahdollisuuden kehittyä tässä mainiossa seurassa vieläkin varmemmaksi tekijäksi. Mutta hei, älä tule yksin! Ota mukaan ainakin yksi uusi kaveri. Ja sellainen kaveri, jota voit vilpittömästi suositella kehittäjä-kokeilijarinkiin, johon itsekin kuulut. Koulujen näkyvyydessä on tänään tärkeää se, että uudistunut ”toisella tapaa tekeminen” näkyy myös verkkosivuilla asti. Olemme luoneet joukon päämääriä, joista yksi on se, että ne hyvät käytänteet, joita olette jo luoneet tai alkaneet työssänne kehittelemään, alkaisivat lopultakin näkyä myös koulusta ulospäin – meille muille tänne sinun koulusi ulkopuoliseen maailmaan!Myös sinun koulusi verkkonäkyvyydessä on edelleen kehittämisen varaa: pääsääntöisesti nyt ulospäin näkyy kehittynyt viestintä, mutta piiloon jää se, mitä opetuksessa - opettamisessa ja oppimisessa on aidosti uudistunut.Mitä ihmettä se myyntimies puhuu? Toinen tavoite taas perustuu siihen faktaan, että me tiedämme, että sinä (ja monet muut kollegasi) olette viime aikoina saaneet hankkeiden tai eri rahoitusinstrumenttien avulla uutta teknologiaa käyttöön. Nyt on aika alkaa systemaattisesti tutkimaan ja kokeilemaan, mitä näillä vempaimilla voidaan saada opetuskäytössä aikaiseksi.Tarkoituksena on siis oppia ymmärtämään sekä myös kertomaan selkokielisesti muille suomalaisille opettajille se, mitä näillä härpäkkeillä voi tehdä, ja mitä teknologiasuunnittelu koulussa ja oppimisympäristön kehittämisessä tarkoittaa.Johtajan ote. Emme tule suoraan puusta alas, vaan olemme sinun ja muiden kollegoidesi kanssa töitä tehdessämme oppineet sen, että esimiehelläsi on keskeinen rooli siinä, miten hyvin valmennuksen ideat saavat omassa työyhteisössäsi tulta alle. Olethan mukaan tullessasi varma siitä, että kehittämistyöpanoksesi TVT:n opetuskäytön saralla on myös oppilaitoksesi pedagogisessa suunnassa? Tukeehan koulusi reksi uuden oppimista, ja auttaa hän sinua pitämään tämän kysymyksen näkyvillä opettajanhuoneen arjessa? Voisitko suositella rehtoriasi mukaan rinkiin?Kiinnostaako sinua rimpsu: ”lapset, nuoret, media ja teknologia” ? Hanskat tiskiin. Jos opetuksen kehittäminen on sinun juttusi, niin tule mukaan – pliide. Jos sinua aidosti kiinnostaa tehdä konkreettiseksi käytänteitä, niin nyt siihen on tarjolla mahdollisuus. Eikä tämä tarina ole yksinpuhelua, vaan me koulutuksen toteuttajat haluamme kuulla sinun äänesi ja tallentaa sen yhdeksi käytänteeksi. Suomme, ja kannustamme, tapamme mukaan riitasointuihin - samaseuraisuus on tylsää.Pitkät kihlajaiset. Kihlajaiset on suunniteltu kestämään puolitoista vuotta: tammikuusta 2012 seuraavan vuoden kesäkuun loppuun. Tapaamisia on kymmenkunta – etä, lähi, etä, lähi, multi, hyper, virtual... Sovitellen siis, tuttuun tapaan. Joskus kuitenkin niin, että kahdella paikkakunnalla samanaikaisesti ja valmentajat paikalla molemmissa, ja sitten tuutin välityksellä yhdessä tekemällä ristiin ja rastiin.Aducaten väki valmentaa. Koulutusta orkesteroi mainio Moilanen, ja ääntä käyttää hyvin voimakkaasti myös Muinonen. Minä ohjaan taustalla tuttuun tapaan pedagogista paattia, luon kehystä ja sisältöä sekä tutkin sitä, mitä kummaa oppimisen suunnassa tapahtuu.Koulutus - on laajuudeltaan kymmenen opintopistettä (10op). Opiskelu alkaa vuoden 2012 alussa ja päättyy keväällä 2013. Koulutus on opetushallituksen rahoittamaa, osallistujille maksutonta (osallistujat hoitavat itse mahdolliset majoitus- ja matkakulunsa).Yst.terv. Kollegasi Maj-Britt KentzP.S. Jos sanot kyllä, niin vastaa heti tai viimeistään 30. syyskuuta 2011. Utele lisää ja tee ehdotuksia asian tiimoilta: mari.muinonen@uef.fi