SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 19
Nooa Uskoa ilman näkemistä Santeri Marjokorpi Nuorten aikuisten ilta 27.11.2009
Nooa Tuttu kertomus 1. Moos 6:5- Nooa rakentaa arkin ja tulee vedenpaisumus Nooa ja 7 sukulaistaan pelastuivat arkissa Mitä sanottavaa tällä tekstillä on 2000-luvun kristitylle? Katsomme miten Jeesus ja apostolit käyttivät tätä tekstiä
Ihmisen tila ”Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa.” ”Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, Hän katui, että oli tehnyt ihmisen ja murehti sitä sydämessään.” Ihminen turmeltui syntiinlankeemuksessa Osaamme tehdä luonnostamme vain pahaa Jumala murehtii meidän pahoja tekojamme Synti kohdistuu aina Jumalaan. Myös lähimmäisiämme vastaan tehty synti.
Ihmisen tila (2) ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.” Jumalalla on oikeus tuhota paha, muutenhan hän ei olisi hyvä Jumala. Teodikean eli pahan ongelmaan on siis ratkaisu: Jumala tuhoaa ihmisen ja luomakunnan. Kuitenkin Jumala rakastaa meitä niin paljon, että ei tahdo tätä ratkaisua käyttää.
Nooa ”Mutta Nooa oli Herralle mieluinen.” Mistä tämä johtuu? Hepr. 11:7  Usko sai Nooan taipumaan Jumalan tahtoon, kun hän sai ilmoituksen sellaisesta, mikä ei vielä ollut nähtävissä. Hän rakensi arkin, ja näin koko hänen perheensä pelastui. Hänen uskonsa langetti maailmalle tuomion ja antoi hänelle itselleen uskovien perinnön, vanhurskauden.
Usko Nooa sai Jumalan ilmoituksen Hän uskoi sen ja taipui Jumalan tahtoon Vaikka se ei vielä ollut nähtävissä Vastoin ympäröivän yhteiskunnan mielipidettä Nooa luotti Jumalan sanaan Ja myös teki sen mukaan ”älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” Kristitty on maailmassa, mutta ei maailmasta Tämän päivän eettisiin kysymyksiin kristityllä on vastauksia, joita muilla ei ole
Usko (2) Hepr. 11:1 ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko on todellisuutta, ei teoriaa, kielipeliä, näytelmää tai toiveunta Elämä uskossa on elämistä Jumalan todellisuudessa, emme voi vaihtaa siitä ”vapaalle” Uskosta seuraa myös hyvät teot Meidän täytyy ottaa todesta se, mitä Raamattu sanoo, oli sillä millaisia seurauksia tahansa
Usko (3) ”Hänen uskonsa langetti maailmalle tuomion ja antoi hänelle itselleen uskovien perinnön, vanhurskauden.” Nooa pelastui uskosta Vanhurskaus eli Jumalalle kelpaavuus tulee uskon kautta. Usko ei ole meidän tekomme Jumalalle, vaan hän lahjoittaa sen meille, kuten Nooallekin sanansa kautta ”usko syntyy kuulemisesta” Hepr. 11:6 ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.”
Uskoa ilman näkemistä? Jumala on luoja, joten kaikki maailmassa muistuttaa hänestä Jumalan yleinen ilmoitus Luonnossa Ihmiskohtaloissa Omassatunnossa Tämä ei vielä kuitenkaan riitä saadaksemme oikeaa tietoa Jumalasta, vrt. muut uskonnot Tarvitsemme Jumalan erityisen ilmoituksen eli Raamatun
Uskoa ilman näkemistä 1. Kor. 2:9 ”Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” Tässä puhutaan ylösnousemuksesta, joka on vielä toivon asteella Uskon sisältö on sellaista, jota me emme luonnollisen järkemme, emmekä aistiemme välityksellä kykene löytämään 1. Kor. 13:12 ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” Ainoastaan meille jää se, mitä on kirjoitettu Julistammeko siitä, mitä silmä ei ole nähnyt?
Usko ja tieto Mark Twain: ”Usko on sitä, että uskoo sellaista, mistä tietää, että se ei ole totta.” Hume: ”Kuka tahansa tulee uskon liikuttamaksi, on hän tietoinen jatkuvasta ihmeestä omassa persoonassaan, joka kääntää päälaelleen kaikki ymmärtämisen periaatteet ja antaa hänelle päättäväisyyden uskoa sitä, mikä on mitä jyrkimmässä ristiriidassa yleisen tavan ja kokemuksen kanssa” Anselm Canterburylainen: ”En etsi ymmärrystä voidakseni uskoa, vaan uskon, jotta ymmärtäisin” Millaista uskoa Nooa edusti?
Lopunajoista Pahuus lisääntyi maan päällä 2. Tim. 3:1-5 Matt. 24:37-39 ”Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin.” ”Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun ihmisen poika tulee.” Nooalla on yhtymäkohtansa tähän päivään Kun Jeesus tulee, toinen otetaan ja toinen jätetään, samoin kuin Nooan aikoina. Valvokaa!
Väärät opettajat 2. Piet. 2:5,8 ”Eikä hän säästänyt muinaisajan maailmaa, vaan antoi vedenpaisumuksen hyökyä yli jumalattoman ihmiskunnan. Kuitenkin hän pelasti Nooan vanhurskauden julistajan, ja seitsemän muuta.” Puhutaan väärille opettajille tulevasta tuomiosta Nämä ”salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät Herransa, joka on ostanut heidät omakseen.” Jeesus on tie, totuus ja elämä, niinpä totuuden kieltäminen on Jeesuksen kieltämistä Meidän tulee olla tarkkoja sen opetuksen kanssa, mitä kuulemme täällä Suomessakin
Kaste 1. Piet. 3:19-21 Vedenpaisumus on esikuva kasteesta Vesi erotti Nooan pahoista ihmisistä, kuten myös Israelin kansan faaraon sotajoukoista Kasteessa meidät pestään puhtaaksi synnistä Niinpä se on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa Kasteessa alkanut taistelu, jossa vanha ihminen hukutetaan ja uusi tulee tilalle, jatkuu meissä joka päivä
Arkki Kirkkoisät: Kuvaa Kristuksen kirkkoa Se kantaa meidät maailman myrskyissä taivaaseen ja myös silloin kuin maailman toisen kerran tuomitaan Siinä ovat ne, jotka Jumala pelastaa Nooan tapauksessa 8 ihmistä koko ihmiskunnasta eli kaikki jotka uskoivat Jumalaan Kasteessa tullaan sen jäseniksi ja ehtoollisella meillä on yhteys Kristuksen ruumiiseen eli kirkkoon
Evankeliumi Jumala: ”Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.” Sen sijaan Jumala ratkaisi pahuuden ongelman tulemalla itse maailmaan ja kärsimällä sen rangaistuksen, joka pahalle kuului eli kuoleman Sinäkin voit turvautua armoon, jonka Jeesus lahjoittaa
Evankeliumi Nooa on esikuva siitä kuinka Jumala pelastaa häneen uskovat Tänäänkin meillä on olemassa arkki, joka kantaa meidät taivaaseen Ja sinä olet siinä arkissa sisällä!

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Yhdeksäs ja kymmenes käsky
Yhdeksäs ja kymmenes käskyYhdeksäs ja kymmenes käsky
Yhdeksäs ja kymmenes käsky
Vesa Pöyhtäri
 
Help from above finnish
Help from above finnishHelp from above finnish
Help from above finnish
WorldBibles
 
Usko jeesukseen kristukseen
Usko jeesukseen kristukseenUsko jeesukseen kristukseen
Usko jeesukseen kristukseen
hassu123
 
Heinä ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä  ja elokuun 2012 saarna karttaHeinä  ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä ja elokuun 2012 saarna kartta
Vesa Pöyhtäri
 
Huhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna KarttaHuhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna Kartta
Vesa Pöyhtäri
 

Mais procurados (19)

Yhdeksäs ja kymmenes käsky
Yhdeksäs ja kymmenes käskyYhdeksäs ja kymmenes käsky
Yhdeksäs ja kymmenes käsky
 
Jumalan kuva - millaisia me oikein olemme?
Jumalan kuva - millaisia me oikein olemme?Jumalan kuva - millaisia me oikein olemme?
Jumalan kuva - millaisia me oikein olemme?
 
Miksi
MiksiMiksi
Miksi
 
Kolmas käsky
Kolmas käskyKolmas käsky
Kolmas käsky
 
Help from above finnish
Help from above finnishHelp from above finnish
Help from above finnish
 
Usko jeesukseen kristukseen
Usko jeesukseen kristukseenUsko jeesukseen kristukseen
Usko jeesukseen kristukseen
 
Yön varjoissa
Yön varjoissaYön varjoissa
Yön varjoissa
 
Kylmää ja lämmintä Cold and warm
Kylmää ja lämmintä   Cold and warmKylmää ja lämmintä   Cold and warm
Kylmää ja lämmintä Cold and warm
 
Missä ikinä kuljet
Missä ikinä kuljetMissä ikinä kuljet
Missä ikinä kuljet
 
Jeesus jumalan poika b
Jeesus jumalan poika bJeesus jumalan poika b
Jeesus jumalan poika b
 
Ilmestyskirja
IlmestyskirjaIlmestyskirja
Ilmestyskirja
 
Ensimmäinen käsky
Ensimmäinen käskyEnsimmäinen käsky
Ensimmäinen käsky
 
Käskyjen tarkoitus
Käskyjen tarkoitusKäskyjen tarkoitus
Käskyjen tarkoitus
 
Ihmeellistä
IhmeellistäIhmeellistä
Ihmeellistä
 
Heinä ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä  ja elokuun 2012 saarna karttaHeinä  ja elokuun 2012 saarna kartta
Heinä ja elokuun 2012 saarna kartta
 
Huhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna KarttaHuhtikuun 2011 Saarna Kartta
Huhtikuun 2011 Saarna Kartta
 
Pyhä Henki uskon uudistaja
Pyhä Henki uskon uudistajaPyhä Henki uskon uudistaja
Pyhä Henki uskon uudistaja
 
Joulupäivä 2015 pp käsiohjelma
Joulupäivä 2015 pp käsiohjelmaJoulupäivä 2015 pp käsiohjelma
Joulupäivä 2015 pp käsiohjelma
 
Uskontunnustukset Johdanto
Uskontunnustukset  JohdantoUskontunnustukset  Johdanto
Uskontunnustukset Johdanto
 

Semelhante a Nooa - uskoa ilman näkemistä

Leipis 14.10.2012
Leipis 14.10.2012Leipis 14.10.2012
Leipis 14.10.2012
kohtasa
 
Tammikuun 2012 saarna kartta
Tammikuun 2012 saarna karttaTammikuun 2012 saarna kartta
Tammikuun 2012 saarna kartta
Vesa Pöyhtäri
 

Semelhante a Nooa - uskoa ilman näkemistä (16)

Minä Uskon Jumalaan
Minä Uskon JumalaanMinä Uskon Jumalaan
Minä Uskon Jumalaan
 
Minä Uskon Jumalaan
Minä Uskon Jumalaan Minä Uskon Jumalaan
Minä Uskon Jumalaan
 
Rippi on sielunhoitoa
Rippi on sielunhoitoaRippi on sielunhoitoa
Rippi on sielunhoitoa
 
"Koodausta - PRISON WORLD MATRIX OUT SPIRITUAL
"Koodausta - PRISON WORLD MATRIX OUT SPIRITUAL "Koodausta - PRISON WORLD MATRIX OUT SPIRITUAL
"Koodausta - PRISON WORLD MATRIX OUT SPIRITUAL
 
Leipis 14.10.2012
Leipis 14.10.2012Leipis 14.10.2012
Leipis 14.10.2012
 
Pelastusarmeija osana kristittyä kirkkoa - sakramentit ja oppi
Pelastusarmeija osana kristittyä kirkkoa - sakramentit ja oppiPelastusarmeija osana kristittyä kirkkoa - sakramentit ja oppi
Pelastusarmeija osana kristittyä kirkkoa - sakramentit ja oppi
 
Ensimmäinen käsky
Ensimmäinen käskyEnsimmäinen käsky
Ensimmäinen käsky
 
Finnish Soul Winning Gospel Presentation - Only JESUS CHRIST Saves.pptx
Finnish Soul Winning Gospel Presentation - Only JESUS CHRIST Saves.pptxFinnish Soul Winning Gospel Presentation - Only JESUS CHRIST Saves.pptx
Finnish Soul Winning Gospel Presentation - Only JESUS CHRIST Saves.pptx
 
Kaste
KasteKaste
Kaste
 
Finnish - The Epistle of Paul the Apostle to the Laodiceans.pdf
Finnish - The Epistle of Paul the Apostle to the Laodiceans.pdfFinnish - The Epistle of Paul the Apostle to the Laodiceans.pdf
Finnish - The Epistle of Paul the Apostle to the Laodiceans.pdf
 
Tuhkakeskiviikko ja luontovastuu
Tuhkakeskiviikko ja luontovastuuTuhkakeskiviikko ja luontovastuu
Tuhkakeskiviikko ja luontovastuu
 
Toukokuun 2012 saarna kartta
Toukokuun 2012 saarna karttaToukokuun 2012 saarna kartta
Toukokuun 2012 saarna kartta
 
Sydänääniä Heartbeats
Sydänääniä   HeartbeatsSydänääniä   Heartbeats
Sydänääniä Heartbeats
 
Avent 2014 v22 1er dimanche
Avent 2014  v22 1er dimancheAvent 2014  v22 1er dimanche
Avent 2014 v22 1er dimanche
 
Tammikuun 2012 saarna kartta
Tammikuun 2012 saarna karttaTammikuun 2012 saarna kartta
Tammikuun 2012 saarna kartta
 
Ihminen ja aika, kuolema
Ihminen ja aika, kuolemaIhminen ja aika, kuolema
Ihminen ja aika, kuolema
 

Nooa - uskoa ilman näkemistä

  • 1. Nooa Uskoa ilman näkemistä Santeri Marjokorpi Nuorten aikuisten ilta 27.11.2009
  • 2. Nooa Tuttu kertomus 1. Moos 6:5- Nooa rakentaa arkin ja tulee vedenpaisumus Nooa ja 7 sukulaistaan pelastuivat arkissa Mitä sanottavaa tällä tekstillä on 2000-luvun kristitylle? Katsomme miten Jeesus ja apostolit käyttivät tätä tekstiä
  • 3.
  • 4. Ihmisen tila ”Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa.” ”Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, Hän katui, että oli tehnyt ihmisen ja murehti sitä sydämessään.” Ihminen turmeltui syntiinlankeemuksessa Osaamme tehdä luonnostamme vain pahaa Jumala murehtii meidän pahoja tekojamme Synti kohdistuu aina Jumalaan. Myös lähimmäisiämme vastaan tehty synti.
  • 5. Ihmisen tila (2) ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.” Jumalalla on oikeus tuhota paha, muutenhan hän ei olisi hyvä Jumala. Teodikean eli pahan ongelmaan on siis ratkaisu: Jumala tuhoaa ihmisen ja luomakunnan. Kuitenkin Jumala rakastaa meitä niin paljon, että ei tahdo tätä ratkaisua käyttää.
  • 6. Nooa ”Mutta Nooa oli Herralle mieluinen.” Mistä tämä johtuu? Hepr. 11:7 Usko sai Nooan taipumaan Jumalan tahtoon, kun hän sai ilmoituksen sellaisesta, mikä ei vielä ollut nähtävissä. Hän rakensi arkin, ja näin koko hänen perheensä pelastui. Hänen uskonsa langetti maailmalle tuomion ja antoi hänelle itselleen uskovien perinnön, vanhurskauden.
  • 7. Usko Nooa sai Jumalan ilmoituksen Hän uskoi sen ja taipui Jumalan tahtoon Vaikka se ei vielä ollut nähtävissä Vastoin ympäröivän yhteiskunnan mielipidettä Nooa luotti Jumalan sanaan Ja myös teki sen mukaan ”älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” Kristitty on maailmassa, mutta ei maailmasta Tämän päivän eettisiin kysymyksiin kristityllä on vastauksia, joita muilla ei ole
  • 8. Usko (2) Hepr. 11:1 ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko on todellisuutta, ei teoriaa, kielipeliä, näytelmää tai toiveunta Elämä uskossa on elämistä Jumalan todellisuudessa, emme voi vaihtaa siitä ”vapaalle” Uskosta seuraa myös hyvät teot Meidän täytyy ottaa todesta se, mitä Raamattu sanoo, oli sillä millaisia seurauksia tahansa
  • 9. Usko (3) ”Hänen uskonsa langetti maailmalle tuomion ja antoi hänelle itselleen uskovien perinnön, vanhurskauden.” Nooa pelastui uskosta Vanhurskaus eli Jumalalle kelpaavuus tulee uskon kautta. Usko ei ole meidän tekomme Jumalalle, vaan hän lahjoittaa sen meille, kuten Nooallekin sanansa kautta ”usko syntyy kuulemisesta” Hepr. 11:6 ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.”
  • 10. Uskoa ilman näkemistä? Jumala on luoja, joten kaikki maailmassa muistuttaa hänestä Jumalan yleinen ilmoitus Luonnossa Ihmiskohtaloissa Omassatunnossa Tämä ei vielä kuitenkaan riitä saadaksemme oikeaa tietoa Jumalasta, vrt. muut uskonnot Tarvitsemme Jumalan erityisen ilmoituksen eli Raamatun
  • 11. Uskoa ilman näkemistä 1. Kor. 2:9 ”Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” Tässä puhutaan ylösnousemuksesta, joka on vielä toivon asteella Uskon sisältö on sellaista, jota me emme luonnollisen järkemme, emmekä aistiemme välityksellä kykene löytämään 1. Kor. 13:12 ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” Ainoastaan meille jää se, mitä on kirjoitettu Julistammeko siitä, mitä silmä ei ole nähnyt?
  • 12. Usko ja tieto Mark Twain: ”Usko on sitä, että uskoo sellaista, mistä tietää, että se ei ole totta.” Hume: ”Kuka tahansa tulee uskon liikuttamaksi, on hän tietoinen jatkuvasta ihmeestä omassa persoonassaan, joka kääntää päälaelleen kaikki ymmärtämisen periaatteet ja antaa hänelle päättäväisyyden uskoa sitä, mikä on mitä jyrkimmässä ristiriidassa yleisen tavan ja kokemuksen kanssa” Anselm Canterburylainen: ”En etsi ymmärrystä voidakseni uskoa, vaan uskon, jotta ymmärtäisin” Millaista uskoa Nooa edusti?
  • 13. Lopunajoista Pahuus lisääntyi maan päällä 2. Tim. 3:1-5 Matt. 24:37-39 ”Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin.” ”Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun ihmisen poika tulee.” Nooalla on yhtymäkohtansa tähän päivään Kun Jeesus tulee, toinen otetaan ja toinen jätetään, samoin kuin Nooan aikoina. Valvokaa!
  • 14. Väärät opettajat 2. Piet. 2:5,8 ”Eikä hän säästänyt muinaisajan maailmaa, vaan antoi vedenpaisumuksen hyökyä yli jumalattoman ihmiskunnan. Kuitenkin hän pelasti Nooan vanhurskauden julistajan, ja seitsemän muuta.” Puhutaan väärille opettajille tulevasta tuomiosta Nämä ”salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät Herransa, joka on ostanut heidät omakseen.” Jeesus on tie, totuus ja elämä, niinpä totuuden kieltäminen on Jeesuksen kieltämistä Meidän tulee olla tarkkoja sen opetuksen kanssa, mitä kuulemme täällä Suomessakin
  • 15.
  • 16. Kaste 1. Piet. 3:19-21 Vedenpaisumus on esikuva kasteesta Vesi erotti Nooan pahoista ihmisistä, kuten myös Israelin kansan faaraon sotajoukoista Kasteessa meidät pestään puhtaaksi synnistä Niinpä se on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa Kasteessa alkanut taistelu, jossa vanha ihminen hukutetaan ja uusi tulee tilalle, jatkuu meissä joka päivä
  • 17. Arkki Kirkkoisät: Kuvaa Kristuksen kirkkoa Se kantaa meidät maailman myrskyissä taivaaseen ja myös silloin kuin maailman toisen kerran tuomitaan Siinä ovat ne, jotka Jumala pelastaa Nooan tapauksessa 8 ihmistä koko ihmiskunnasta eli kaikki jotka uskoivat Jumalaan Kasteessa tullaan sen jäseniksi ja ehtoollisella meillä on yhteys Kristuksen ruumiiseen eli kirkkoon
  • 18. Evankeliumi Jumala: ”Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.” Sen sijaan Jumala ratkaisi pahuuden ongelman tulemalla itse maailmaan ja kärsimällä sen rangaistuksen, joka pahalle kuului eli kuoleman Sinäkin voit turvautua armoon, jonka Jeesus lahjoittaa
  • 19. Evankeliumi Nooa on esikuva siitä kuinka Jumala pelastaa häneen uskovat Tänäänkin meillä on olemassa arkki, joka kantaa meidät taivaaseen Ja sinä olet siinä arkissa sisällä!