SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 16
Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä
laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon. Tämä yleisesitys on tarkoitettu ainoastaan vastaanottajan
yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnet Bank
AB:n kirjallista lupaa on kielletty.
Esitykseen kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnet Bank AB:n pyrkimyksenä on
käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä
virheitä. Nordnet Bank AB ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä
esityksessä esiintyvien tietojen käytöstä tai näiden tietojen perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta
tuloksesta.
Mikään tässä esityksessä esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi
ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan
tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa,
taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä.
Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.
Tässä yleisesityksessä esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet Bank AB ei sitoudu ilmoittamaan
mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista.
Vastuunrajoitus
Kurssin sisältö
1. Johdatus treidaamiseen ja
treidaamisen perusteet
2. RSI- indikaattori
3. SMA & EMA- indikaattorit
4. MACD- indikaattori
5. Bollinger bands (BB)
6. Kuviot ja ilmiöt
7. Checklist – Osakevalinta
Kurssin vetäjät
Joonas Nurmi Kauppatieteiden maisteri (KTM) 2016
- Pankkialalla vuodesta 2011
- Nordnetissa vuodesta 2014
- Meklarin tutkinto 2015
- Sijoituspalvelututkinto (APV1) 2015
- Sijoitusneuvojan tutkinto (APV2) 2017
- Tehnyt teknistä analyysia vuodesta 2016
Kurssin vetäjät
Ville Aro Kauppatieteiden maisteri (KTM) 2013
- Pankkialalla vuodesta 2009
- Nordnetissä vuodesta 2009
- Sijoituspalvelututkinto SWEDSEC 2012
- Tehnyt teknistä analyysiä vuodesta 2012
1. Johdatus treidaamiseen
Mistä kurssissa on kysymys?
• Kurssilla käydään läpi lyhyemmän aikavälin sijoittamista (päivän sisäisestä
treidaamisesta muutamaan päivään, viikkoon tai kuukauteen)
• Kurssilla tutustutaan treidaamisen työkaluihin (indikaattorit)
• Käydään läpi, miten indikaattoreita käytetään käytännön esimerkein
• Katsotaan, miten treidattavia osakkeita löydetään:
• Low stock float
• Small & Micro Cap- yhtiöt
• Katalysaattorit  uutiset, tiedotteet, vahva markkina
• Käydään läpi erilaisia sijoitusstrategioita/kaavioita
Mitä treidaaminen käytännössä tarkoittaa?
• Treidaaminen on osakkeiden (tai esim. valuuttojen ja raaka-aineiden) ostamista ja myymistä,
tavoitteena myydä arvopaperi kalliimmalla kuin se on ostettu
• Yksinkertaisuudessaan tarkoitus on ostaa osake halvalla ja myydä kalliilla
• Tarkoitus löytää osakkeita, jotka liikkuvat paljon  suuri volateetti ja volyymi mahdollistavat
tilaisuudet hyötyä osakkeiden liikkeistä
• Pyrkiä löytämään osakkeita, jotka noudattavat historiallisesti tiettyä indikaattoria/trendiä
• Lyhyen aikavälin treidaamisen oppiminen vaatii aikaa ja harjoittelua. Sijoittajan pitää
muistaa olla kärsivällinen - eli unohda pikavoitot
• Aseta itsellesi realistiset tavoitteet
7
Treidaamiseen liittyvät riskit
Fakta: 85% - 90% treidaajista ei kykene tekemään systemaattisesti tuottoa
Tärkeimmät syyt, miksi treidaajat epäonnistuvat:
• Itsekuri ja tunteiden hallinta (viha, pelko ja ahneus)
• Strategiasta poikkeaminen / Strategian puute
• ”Revenge trading” = tappioiden seurauksena sijoittajat pyrkivät joko treidaamaan enemmän tai suuremmalla
positiolla saadakseen tappiot katettua. Tämä johtaa hyvin nopeasti vielä suurempiin tappioihin.
• Huono riskin hallinta = voitolliset sijoitukset myydään liian nopeasti ja tappiollisia sijoituksia pidetään liian pitkään 
realisoi tappiot tarpeeksi ajoissa. Tappiot kuuluvat treidaamiseen, mutta menestyvä treidaaja osaa kuitenkin pitää
tappiot pieninä.
• F.O.M.O = ”Fear of Missing Out” eli pelko siitä, että jo vahvan nousun saavuttanut kurssi jatkaa nousuaan vielä lisää,
jolloin osaketta tulee usein ostettua liian kalliilla (esim. Bitcoin).
8
Menestyksen neljä pilaria
1. Toimiva strategia ja siinä pysyminen
2. Hyvä riskinhallinta
3. Itsekuri ja tunteiden hallinta
4. Keep it simple = keskity olennaiseen, unohda muu
9
2. Perusteet
Treidaamisessa tärkeintä on graafien lukeminen ja
niissä esitetyn tiedon sisäistäminen.
Tässä luvussa esitetään kolme graafien tulkinnan
kannalta tärkeää asiaa, jotka jokaisen treidaajan tulisi
osata:
1. Kynttilägraafi
2. Trendien tunnistaminen graafista
3. Vastustus ja tukitasot graafeissa
4. (Kaupankäyntimäärä eli volyymi, joka käsitellään
luvussa 4.)
Miten kynttilägraafia luetaan?
Candle sticks = kynttilägraafit• Kynttilägraafi kertoo arvopaperin
hinnan muutoksen tarkasteltavalta
aikaväliltä (esim. 1 min, 5 min, päivä)
• Kynttilägraafi voi indikoida neutraalista
trendistä tai vahvasta nousu- tai
laskutrendistä
• Kynttilägraafi antaa enemmän
informaatiota osakkeesta kuin
perinteinen lineaarinen graafi
13
Trendien tunnistaminen
14
Treidaamisen perusteet ja johdanto
Treidaamisen perusteet ja johdanto

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Nordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitys
Nordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitysNordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitys
Nordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitysNordnet Suomi
 
Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017
Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017
Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017Nordnet Suomi
 
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014Nordnet Suomi
 
Nordnet aktiivisen treidaajan tukena
Nordnet aktiivisen treidaajan tukenaNordnet aktiivisen treidaajan tukena
Nordnet aktiivisen treidaajan tukenaNordnet Suomi
 
Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014Nordnet Suomi
 
Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015
Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015
Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015Nordnet Suomi
 
Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017
Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017
Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017Pörssisäätiö
 
Mika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteet
Mika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteetMika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteet
Mika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteetTurun Talouspäivät
 
Finlandia china fund, eur
Finlandia china fund, eurFinlandia china fund, eur
Finlandia china fund, eurTaryn McGee
 
Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020
Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020
Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020Pörssisäätiö
 

Mais procurados (10)

Nordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitys
Nordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitysNordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitys
Nordnetin tuloskausietkot 26.1. - ETF-esitys
 
Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017
Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017
Sijoittaja.fi - Etf-rahastot kustannustehokas sijoitusvaihtoehto 8.6.2017
 
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
 
Nordnet aktiivisen treidaajan tukena
Nordnet aktiivisen treidaajan tukenaNordnet aktiivisen treidaajan tukena
Nordnet aktiivisen treidaajan tukena
 
Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: ETF-sijoittamisen perusteet 2014
 
Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015
Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015
Nordnetin Trader Tour -seminaarit 2015
 
Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017
Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017
Sijoitussuunnitelman laatiminen 3/2017
 
Mika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteet
Mika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteetMika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteet
Mika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulu - Pääomaturvatut sijoitustuotteet
 
Finlandia china fund, eur
Finlandia china fund, eurFinlandia china fund, eur
Finlandia china fund, eur
 
Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020
Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020
Talouden näkymät, Antti Saari, Nordea. Pörssi-ilta Tampere 5.3.2020
 

Semelhante a Treidaamisen perusteet ja johdanto

Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2Sijoittaja.fi
 
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...Sijoittaja.fi
 
FIM - Hedge-rahastot
FIM - Hedge-rahastotFIM - Hedge-rahastot
FIM - Hedge-rahastotFIM
 
Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014
Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014
Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014Nordnet Suomi
 
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fiNordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fiNordnet Suomi
 
Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016
Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016
Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016Rami Suni
 
Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseen
Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseenSijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseen
Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseenFinanssiala ry - Finance Finland
 
Traders' club: Treidausta algoritmien avulla
Traders' club: Treidausta algoritmien avullaTraders' club: Treidausta algoritmien avulla
Traders' club: Treidausta algoritmien avullaNordnet Suomi
 
Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014
Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014
Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014Nordnet Suomi
 
Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015
Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015
Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015Nordnet Suomi
 
Insight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitus
Insight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitusInsight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitus
Insight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitusSpinno Enterprise Center
 
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABCNordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABCNordnet Suomi
 
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudetSijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudetSijoittaja.fi
 
Näin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisenNäin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisenPörssisäätiö
 
Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014
Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014
Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014Nordnet Suomi
 
Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015
Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015
Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015Nordnet Suomi
 
Pääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksiPääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksiLeijonaksi
 
Pääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksiPääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksiLionSteps Oy
 
Yksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli matti lainema
Yksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli   matti lainemaYksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli   matti lainema
Yksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli matti lainemaFiBAN
 
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteilleHannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteilleTurun Talouspäivät
 

Semelhante a Treidaamisen perusteet ja johdanto (20)

Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2
 
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
 
FIM - Hedge-rahastot
FIM - Hedge-rahastotFIM - Hedge-rahastot
FIM - Hedge-rahastot
 
Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014
Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014
Trader Tour -seminaarit 16.-18.9.2014
 
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fiNordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
 
Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016
Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016
Tekninen+analyysi+Vaasa+4 2 2016
 
Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseen
Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseenSijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseen
Sijoittamalla parempaan tulevaisuuteen - 5 vinkkiä antoisaan säästämiseen
 
Traders' club: Treidausta algoritmien avulla
Traders' club: Treidausta algoritmien avullaTraders' club: Treidausta algoritmien avulla
Traders' club: Treidausta algoritmien avulla
 
Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014
Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014
Nordnetin CapMan-aamiaistilaisuus 14.5.2014
 
Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015
Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015
Nordnetin aamiaistilaisuus 11.6.2015
 
Insight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitus
Insight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitusInsight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitus
Insight131210_start-up_kasvu_rahoitus_paaomasijoitus
 
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABCNordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
 
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudetSijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
 
Näin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisenNäin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisen
 
Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014
Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014
Nordnetin Valmet-aamiaistilaisuus 9.1.2014
 
Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015
Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015
Nordnetin Okmetic-aamiainen 7.5.2015
 
Pääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksiPääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksi
 
Pääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksiPääomarakenne oikeanlaiseksi
Pääomarakenne oikeanlaiseksi
 
Yksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli matti lainema
Yksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli   matti lainemaYksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli   matti lainema
Yksityinen riskisijoittaminen ja sen rooli matti lainema
 
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteilleHannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
 

Mais de Nordnet Suomi

”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...
”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...
”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...Nordnet Suomi
 
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...Nordnet Suomi
 
Kolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkku
Kolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkkuKolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkku
Kolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkkuNordnet Suomi
 
Jukka Oksaharjun voittajaosakkeet
Jukka Oksaharjun voittajaosakkeetJukka Oksaharjun voittajaosakkeet
Jukka Oksaharjun voittajaosakkeetNordnet Suomi
 
Inderesin markkinakatsaus
Inderesin markkinakatsausInderesin markkinakatsaus
Inderesin markkinakatsausNordnet Suomi
 
Turboilla vauhtia tuloskauteen
Turboilla vauhtia tuloskauteenTurboilla vauhtia tuloskauteen
Turboilla vauhtia tuloskauteenNordnet Suomi
 
Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018
Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018
Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018Nordnet Suomi
 
Sampo-aamiainen 15.5.2018
Sampo-aamiainen 15.5.2018Sampo-aamiainen 15.5.2018
Sampo-aamiainen 15.5.2018Nordnet Suomi
 
Arvoguru-esitys 3.5.2018
Arvoguru-esitys 3.5.2018Arvoguru-esitys 3.5.2018
Arvoguru-esitys 3.5.2018Nordnet Suomi
 
Tuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitys
Tuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitysTuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitys
Tuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitysNordnet Suomi
 
Tuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitys
Tuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitysTuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitys
Tuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitysNordnet Suomi
 
Panostaja case-ilta, 20.3.2018
Panostaja case-ilta, 20.3.2018Panostaja case-ilta, 20.3.2018
Panostaja case-ilta, 20.3.2018Nordnet Suomi
 
Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018
Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018
Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018Nordnet Suomi
 
Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018
Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018
Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018Nordnet Suomi
 
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitys
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitysTalenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitys
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitysNordnet Suomi
 
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018Nordnet Suomi
 
Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017Nordnet Suomi
 
United Bankers 13.12.2017
United Bankers 13.12.2017 United Bankers 13.12.2017
United Bankers 13.12.2017 Nordnet Suomi
 
Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017Nordnet Suomi
 

Mais de Nordnet Suomi (20)

”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...
”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...
”Investing in the future with megatrends and explore how you can invest susta...
 
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
 
Kolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkku
Kolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkkuKolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkku
Kolme tapaa rakentaa osakesäästötilisalkku
 
Jukka Oksaharjun voittajaosakkeet
Jukka Oksaharjun voittajaosakkeetJukka Oksaharjun voittajaosakkeet
Jukka Oksaharjun voittajaosakkeet
 
Inderesin markkinakatsaus
Inderesin markkinakatsausInderesin markkinakatsaus
Inderesin markkinakatsaus
 
Turboilla vauhtia tuloskauteen
Turboilla vauhtia tuloskauteenTurboilla vauhtia tuloskauteen
Turboilla vauhtia tuloskauteen
 
Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018
Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018
Sampo analyytikon näkökulmasta 15.5.2018
 
Sampo-aamiainen 15.5.2018
Sampo-aamiainen 15.5.2018Sampo-aamiainen 15.5.2018
Sampo-aamiainen 15.5.2018
 
Arvoguru-esitys 3.5.2018
Arvoguru-esitys 3.5.2018Arvoguru-esitys 3.5.2018
Arvoguru-esitys 3.5.2018
 
Tuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitys
Tuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitysTuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitys
Tuloskausietkot 25.4. - SSAB:n esitys
 
Tuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitys
Tuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitysTuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitys
Tuloskausietkot 25.4. - Inderesin esitys
 
Panostaja case-ilta, 20.3.2018
Panostaja case-ilta, 20.3.2018Panostaja case-ilta, 20.3.2018
Panostaja case-ilta, 20.3.2018
 
Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018
Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018
Kamux yhtiöesittely, 20.3.2018
 
Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018
Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018
Elisa sijoituskohteena - Nordnet iltatilaisuus 15.3.2018
 
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitys
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitysTalenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitys
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018 - Inderesin esitys
 
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018
Talenom-iltatilaisuus 27.2.2018
 
Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017Inderes United Bankers 13.12.2017
Inderes United Bankers 13.12.2017
 
United Bankers 13.12.2017
United Bankers 13.12.2017 United Bankers 13.12.2017
United Bankers 13.12.2017
 
Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107
 
Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017Taaleri Inderes 15.11.2017
Taaleri Inderes 15.11.2017
 

Treidaamisen perusteet ja johdanto

  • 1. Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon. Tämä yleisesitys on tarkoitettu ainoastaan vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnet Bank AB:n kirjallista lupaa on kielletty. Esitykseen kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnet Bank AB:n pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet Bank AB ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä esityksessä esiintyvien tietojen käytöstä tai näiden tietojen perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä esityksessä esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä yleisesityksessä esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet Bank AB ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Vastuunrajoitus
  • 2. Kurssin sisältö 1. Johdatus treidaamiseen ja treidaamisen perusteet 2. RSI- indikaattori 3. SMA & EMA- indikaattorit 4. MACD- indikaattori 5. Bollinger bands (BB) 6. Kuviot ja ilmiöt 7. Checklist – Osakevalinta
  • 3. Kurssin vetäjät Joonas Nurmi Kauppatieteiden maisteri (KTM) 2016 - Pankkialalla vuodesta 2011 - Nordnetissa vuodesta 2014 - Meklarin tutkinto 2015 - Sijoituspalvelututkinto (APV1) 2015 - Sijoitusneuvojan tutkinto (APV2) 2017 - Tehnyt teknistä analyysia vuodesta 2016
  • 4. Kurssin vetäjät Ville Aro Kauppatieteiden maisteri (KTM) 2013 - Pankkialalla vuodesta 2009 - Nordnetissä vuodesta 2009 - Sijoituspalvelututkinto SWEDSEC 2012 - Tehnyt teknistä analyysiä vuodesta 2012
  • 6. Mistä kurssissa on kysymys? • Kurssilla käydään läpi lyhyemmän aikavälin sijoittamista (päivän sisäisestä treidaamisesta muutamaan päivään, viikkoon tai kuukauteen) • Kurssilla tutustutaan treidaamisen työkaluihin (indikaattorit) • Käydään läpi, miten indikaattoreita käytetään käytännön esimerkein • Katsotaan, miten treidattavia osakkeita löydetään: • Low stock float • Small & Micro Cap- yhtiöt • Katalysaattorit  uutiset, tiedotteet, vahva markkina • Käydään läpi erilaisia sijoitusstrategioita/kaavioita
  • 7. Mitä treidaaminen käytännössä tarkoittaa? • Treidaaminen on osakkeiden (tai esim. valuuttojen ja raaka-aineiden) ostamista ja myymistä, tavoitteena myydä arvopaperi kalliimmalla kuin se on ostettu • Yksinkertaisuudessaan tarkoitus on ostaa osake halvalla ja myydä kalliilla • Tarkoitus löytää osakkeita, jotka liikkuvat paljon  suuri volateetti ja volyymi mahdollistavat tilaisuudet hyötyä osakkeiden liikkeistä • Pyrkiä löytämään osakkeita, jotka noudattavat historiallisesti tiettyä indikaattoria/trendiä • Lyhyen aikavälin treidaamisen oppiminen vaatii aikaa ja harjoittelua. Sijoittajan pitää muistaa olla kärsivällinen - eli unohda pikavoitot • Aseta itsellesi realistiset tavoitteet 7
  • 8. Treidaamiseen liittyvät riskit Fakta: 85% - 90% treidaajista ei kykene tekemään systemaattisesti tuottoa Tärkeimmät syyt, miksi treidaajat epäonnistuvat: • Itsekuri ja tunteiden hallinta (viha, pelko ja ahneus) • Strategiasta poikkeaminen / Strategian puute • ”Revenge trading” = tappioiden seurauksena sijoittajat pyrkivät joko treidaamaan enemmän tai suuremmalla positiolla saadakseen tappiot katettua. Tämä johtaa hyvin nopeasti vielä suurempiin tappioihin. • Huono riskin hallinta = voitolliset sijoitukset myydään liian nopeasti ja tappiollisia sijoituksia pidetään liian pitkään  realisoi tappiot tarpeeksi ajoissa. Tappiot kuuluvat treidaamiseen, mutta menestyvä treidaaja osaa kuitenkin pitää tappiot pieninä. • F.O.M.O = ”Fear of Missing Out” eli pelko siitä, että jo vahvan nousun saavuttanut kurssi jatkaa nousuaan vielä lisää, jolloin osaketta tulee usein ostettua liian kalliilla (esim. Bitcoin). 8
  • 9. Menestyksen neljä pilaria 1. Toimiva strategia ja siinä pysyminen 2. Hyvä riskinhallinta 3. Itsekuri ja tunteiden hallinta 4. Keep it simple = keskity olennaiseen, unohda muu 9
  • 11. Treidaamisessa tärkeintä on graafien lukeminen ja niissä esitetyn tiedon sisäistäminen. Tässä luvussa esitetään kolme graafien tulkinnan kannalta tärkeää asiaa, jotka jokaisen treidaajan tulisi osata: 1. Kynttilägraafi 2. Trendien tunnistaminen graafista 3. Vastustus ja tukitasot graafeissa 4. (Kaupankäyntimäärä eli volyymi, joka käsitellään luvussa 4.)
  • 12. Miten kynttilägraafia luetaan? Candle sticks = kynttilägraafit• Kynttilägraafi kertoo arvopaperin hinnan muutoksen tarkasteltavalta aikaväliltä (esim. 1 min, 5 min, päivä) • Kynttilägraafi voi indikoida neutraalista trendistä tai vahvasta nousu- tai laskutrendistä • Kynttilägraafi antaa enemmän informaatiota osakkeesta kuin perinteinen lineaarinen graafi
  • 13. 13