SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 13
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros (tammi-helmikuu 2017)
Viljelijätukien merkitys suomalaisessa
ruuantuotannossa
- EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sääntöjen
noudattaminen rahoituksen ehtona
Arja-Leena Kirvesniemi
maatalousneuvos, yksikön päällikkö
MMM/ruokaosasto/maatalousyksikkö
• Maatalouden ja maaseudun EU-rahoituksen säilyttäminen on
olennaisen tärkeää Suomen EU-politiikalle ja
nettomaksuasemalle (= tulot EU:sta - EU-jäsenmaksut)
=> CAP:n osuus Suomen EU-tuloista vuonna 2015 oli 960 milj. € eli 72 %
• Erityisen tärkeää EU-rahoituksen varmistaminen on
suomalaiselle ruuantuotannolle ja koko Suomen
elintarviketeollisuudelle.
2
Miksi maatalouden EU-rahoitus ja sitä täydentävä
kansallinen rahoitus on tärkeää?
Miksi maataloustukia maksetaan 1/2?
• Ruokahuoltoa ei voi jättää vain markkinoiden hoidettavaksi.
”Vallankumous on muutaman aterian päässä”; huoltovarmuus
pitää taata.
• EU-vaikuttamisen ja tukirahoituksen kautta voimme
Suomessakin tehdä linjauksia ja ratkaisuja ympäristön
kestävyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja maaseudun
eduksi.
• Maailman väestö kasvaa yli yhdeksään miljardiin vuoteen 2050
mennessä – ruokaa tarvitaan.
Miksi maataloustukia maksetaan 2/2?
• Tuilla turvataan kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus.
• Suomalaiset kuluttajat haluavat ostaa vapaista markkinoista
huolimatta suomalaista ruokaa.
• Koko elintarvikeketju työllistää Suomessa lähes 300 000
henkilöä.
• Maatalouden nopea rakennekehitys koskettaa erityisen
voimakkaasti Itä- ja Pohjois-Suomea > Maatalous on merkittävä
työllistäjä.
• Lajien ja luontotyyppien kannalta maaseudun perinnemaisemat
ovat lähes yhtä uhanalaisia kuin metsät.
• Maaseudusta hyötyvät myös kaupunkilaiset; ilman vakituisia
asukkaita ei ole esim. matkailijoiden, retkeilijöiden ja
mökkiläisten palveluja tarjolla.
Mikä tapahtuisi, jos maataloustukia ei maksettaisi?
• Suomalaisen maatalouden kannattavuus romahtaisi.
> Merkittävä osa esim. leipä- ja rehuviljasta tuotaisiin
ulkomailta ja ruoka tuotaisiin Suomeen
maailmanmarkkinoilta.
• Lisääntyvä kysyntä kiihdyttäisi uusien viljelymaiden
raivaamista kehittyvissä maissa, mikä
todennäköisesti tapahtuisi luonnon kustannuksella.
6
”KUN MAATALOUSTUOTTAJA SAA YHDEN EURON MARKKINOILTA,
KUINKA PALJON RUUAN TUOTTAMINEN MAATILALLA MAKSAA?”
(EU-maat keskimäärin ja Pohjois-Euroopan jäsenmaat)
Onko ruuantuotannon tukeminen Suomessa niin
välttämätöntä?
Miksi tukijärjestelmä on niin monimutkainen?
• Nykyinen järjestelmä on pitkän prosessin tulos, johon
ovat vaikuttaneet eri eturyhmien vaatimukset ja
paineet. Alueellinen ja tuotantosuuntien tasapaino on
haluttu säilyttää.
• Päätökset ovat ristiriitaisten tavoitteiden ja toiveiden
kompromisseja.
• Merkittävä osa tukijärjestelmien yksityiskohdista ja
ehdoista perustuu suoraan EU-lainsäädäntöön.
• Sääntöjen noudattamisella voidaan turvata Suomen saama EU-
rahoitusosuus ja EU-sääntöihin perustuva kansallinen rahoitus.
• EU-säännöt edellyttävät yhdenmukaista ja keskitettyä
hallinto- ja valvontajärjestelmää (IACS) ja kerroksellista
valvontaa.
• Sääntöjen vähäinenkin laiminlyönti voi johtaa
takaisinperintään, maksujen keskeytykseen tai vähennykseen
ja/tai rahoituskorjaukseen.
• Suomen maksajavirastokokonaisuuteen kuuluvien
hallintotehtävien hoitaminen varmistetaan maakuntien kanssa
tehtävällä maksajavirastosopimuksella.
8
Miksi hyvin monimutkaisten sääntöjen noudattaminen
yhdenmukaisella ja tarkalla tavalla on tärkeää?
Yhteisen hallinnoinnin varmennus- ja vakuutusmalli
26.01.17 9
Tuen saaja
EU komissio (DG AGRI)
•Maksajaviraston lähettämien menoilmoitusten tarkastus ja maksu niiden perusteella
•Vuosittaisten tilien tarkastaminen ja hyväksyminen
•Komission systeemitarkastukset ja sääntöjenmukaisuuden tarkastmainen
•Rahoitusoikaisut
Todentamisviranomainen
Lausunto maksajaviraston:
-tilinpäätöstiedoista
-sisäisen tarkastuksen asianmukaises-ta
toiminnasta
-menojen laillisuudesta ja sääntöjen-
mukaisuudesta
-johtajan antaman lausunnon
luotettavuuteen kohdistuvasta epäilystä
Raportti ja
lausunto
Todentaa ja
suorittaa
uudelleen
otoksen
hallinnolli-sia
ja paikan
päällä tehtyjä
valvontoja
Akkreditoitu maksajavirasto (MV)
•hallinnolliset tarkastukset kaikkiin tukihakemuksiin 15.5. (N-1)
mennessä
•paikan päällä tehtävien valvontakohteiden valinta riski- ja
satunnaisotannalla
•paikan päällä tehtävän valvonnan suorittaminen
•tuen vahvistus ja maksu (12 (N-1) – 6(N))
Tukihake-
mus
Paikan pääl-lä
tehtävä valvonta
Tuen maksu (12 (N-1)
– 6(N))
Menoilmoitus
tukimaksuista
(12 x v/4 x v ),
Vuositilit,
Valvontatilas-
tot
Vahvistuslau-
suma
Sään-
töjen-
mukai-
suus
tarkas
tukset
Maksujen
palautus,
Tilien hyväksymi-
nen,
Sääntöjenmukais
uutta koskevat
päätökset,
Rahoitusoikaisut
Mielipi-
de MV:n
lausun-
nosta
Tarkastusten kerroksellisuus
26.01.17 10
Maksajavirasto
Yksityiskohtaiset ennalta suoritettavat hallinnolliset ja
paikan päällä tehtävät tarkastukset -> Johtajan
vahvistuslausuma
Maksajavirasto
Akkreditointikriteerien täyttyminen
Tilitietojen täydellisyys, täsmällisyys ja todenperäisyys.
Komissio
Tilien
tarkastaminen
ja
hyväksyminen
Vuosiselvitys
Todentamisviranomainen
Tilien ja menojen laillisuuden ja
sääntöjenmukaisuuden
tarkastus
Euroopan
tilintarkastustuomiois
-tuin (vuosi- ja
erityiskertomukset)
Euroopan parlamentti
vastuuvapaus
26.01.17 11
EU varojen moitteeton hallinnointi
12
Maatalouspolitiikan lähtökohdat Suomessa
– viljelijätuet tuotannon jatkumisen turvana
Ydintavoite: maatalouspolitiikan
ratkaisut turvaavat kotimaisen,
vastuullisen ruuantuotannon
- nyt ja tulevaisuudessa
Ydintavoite: maatalouspolitiikan
ratkaisut turvaavat kotimaisen,
vastuullisen ruuantuotannon
- nyt ja tulevaisuudessa
KIITOS!
13

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Mais procurados (20)

Maakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / Leena Gunnar
Maakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / Leena GunnarMaakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / Leena Gunnar
Maakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / Leena Gunnar
 
Maatalous ja maaseudun kehittäminen (tiivistelmä)
Maatalous ja maaseudun kehittäminen (tiivistelmä)Maatalous ja maaseudun kehittäminen (tiivistelmä)
Maatalous ja maaseudun kehittäminen (tiivistelmä)
 
Ympäristöterveydenhuolto (tiivistelmä)
Ympäristöterveydenhuolto (tiivistelmä)Ympäristöterveydenhuolto (tiivistelmä)
Ympäristöterveydenhuolto (tiivistelmä)
 
Maakuntiin siirtytvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / Keränen
Maakuntiin siirtytvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / KeränenMaakuntiin siirtytvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / Keränen
Maakuntiin siirtytvät ruoka- ja luonnonvarasektorin tehtävät / Keränen
 
Maakuntiin siirtyvät luonnonvarasektorin tehtävät
Maakuntiin siirtyvät luonnonvarasektorin tehtävätMaakuntiin siirtyvät luonnonvarasektorin tehtävät
Maakuntiin siirtyvät luonnonvarasektorin tehtävät
 
Luonnonvaratalous (tiivistelmä)
Luonnonvaratalous (tiivistelmä)Luonnonvaratalous (tiivistelmä)
Luonnonvaratalous (tiivistelmä)
 
Valtion aluehallinnon puheenvuoro: Maakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvara...
Valtion aluehallinnon puheenvuoro: Maakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvara...Valtion aluehallinnon puheenvuoro: Maakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvara...
Valtion aluehallinnon puheenvuoro: Maakuntiin siirtyvät ruoka- ja luonnonvara...
 
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Heli Hantula Pirkanmaan ELY-k...
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Heli Hantula Pirkanmaan ELY-k...Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Heli Hantula Pirkanmaan ELY-k...
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Heli Hantula Pirkanmaan ELY-k...
 
ylijohtaja Kaj Kaski, Pohjanmaan ELY
ylijohtaja Kaj Kaski, Pohjanmaan ELYylijohtaja Kaj Kaski, Pohjanmaan ELY
ylijohtaja Kaj Kaski, Pohjanmaan ELY
 
Finanssialan sääntelyn arviointi ja parempi sääntely
Finanssialan sääntelyn arviointi ja parempi sääntelyFinanssialan sääntelyn arviointi ja parempi sääntely
Finanssialan sääntelyn arviointi ja parempi sääntely
 
Maakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselta / Pentti Mäkinen
Maakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselta / Pentti MäkinenMaakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselta / Pentti Mäkinen
Maakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselta / Pentti Mäkinen
 
Arovuori kyösti, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...
Arovuori kyösti, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...Arovuori kyösti, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...
Arovuori kyösti, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...
 
Digitaalinen euro
Digitaalinen euroDigitaalinen euro
Digitaalinen euro
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: EKP käynnisti digitaaliseen euroon tähtääv...
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: EKP käynnisti digitaaliseen euroon tähtääv...Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: EKP käynnisti digitaaliseen euroon tähtääv...
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: EKP käynnisti digitaaliseen euroon tähtääv...
 
Kainuun odotuksia ruoka ja luonnonvaratehtävissä / Knuutinen
Kainuun odotuksia ruoka  ja luonnonvaratehtävissä / KnuutinenKainuun odotuksia ruoka  ja luonnonvaratehtävissä / Knuutinen
Kainuun odotuksia ruoka ja luonnonvaratehtävissä / Knuutinen
 
Lehtonen heikki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...
Lehtonen heikki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...Lehtonen heikki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...
Lehtonen heikki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudis...
 
Ely-keskusten toimialaneuvottelut - Antti-Jussi Oikarinen
Ely-keskusten toimialaneuvottelut - Antti-Jussi OikarinenEly-keskusten toimialaneuvottelut - Antti-Jussi Oikarinen
Ely-keskusten toimialaneuvottelut - Antti-Jussi Oikarinen
 
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Kansliapäällikkö Jaana Husu-K...
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Kansliapäällikkö Jaana Husu-K...Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Kansliapäällikkö Jaana Husu-K...
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Kansliapäällikkö Jaana Husu-K...
 
Niemi jyrki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudistuu ...
Niemi jyrki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudistuu ...Niemi jyrki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudistuu ...
Niemi jyrki, esitys 25.10.2017, tilaisuus: EU:n maatalouspolitiikka uudistuu ...
 
Suomen Pankki vastuullisena sijoittajana: missä mennään keväällä 2021
Suomen Pankki vastuullisena sijoittajana: missä mennään keväällä 2021Suomen Pankki vastuullisena sijoittajana: missä mennään keväällä 2021
Suomen Pankki vastuullisena sijoittajana: missä mennään keväällä 2021
 

Destaque

Destaque (11)

Kasvua ja hyvinvointia luova ruokaketju elinvoimaisella maaseudulla / osastop...
Kasvua ja hyvinvointia luova ruokaketju elinvoimaisella maaseudulla / osastop...Kasvua ja hyvinvointia luova ruokaketju elinvoimaisella maaseudulla / osastop...
Kasvua ja hyvinvointia luova ruokaketju elinvoimaisella maaseudulla / osastop...
 
MMM:n näkökulmia maakuntauudistukseen ja tulevat lainsäädäntömuutokset / eläi...
MMM:n näkökulmia maakuntauudistukseen ja tulevat lainsäädäntömuutokset / eläi...MMM:n näkökulmia maakuntauudistukseen ja tulevat lainsäädäntömuutokset / eläi...
MMM:n näkökulmia maakuntauudistukseen ja tulevat lainsäädäntömuutokset / eläi...
 
Maksajavirastotehtävät maakunnissa / Antti-Jussi Oikarinen & Jukka Pekonniemi...
Maksajavirastotehtävät maakunnissa / Antti-Jussi Oikarinen & Jukka Pekonniemi...Maksajavirastotehtävät maakunnissa / Antti-Jussi Oikarinen & Jukka Pekonniemi...
Maksajavirastotehtävät maakunnissa / Antti-Jussi Oikarinen & Jukka Pekonniemi...
 
Kestävää kasvua uusiutuvista luonnonvaroista / Juha S. Niemelä
Kestävää kasvua uusiutuvista luonnonvaroista / Juha S. NiemeläKestävää kasvua uusiutuvista luonnonvaroista / Juha S. Niemelä
Kestävää kasvua uusiutuvista luonnonvaroista / Juha S. Niemelä
 
Maatalouden lomitusjärjestelmien toimeenpanon uudistaminen ja siirto maakunti...
Maatalouden lomitusjärjestelmien toimeenpanon uudistaminen ja siirto maakunti...Maatalouden lomitusjärjestelmien toimeenpanon uudistaminen ja siirto maakunti...
Maatalouden lomitusjärjestelmien toimeenpanon uudistaminen ja siirto maakunti...
 
Maakuntien verkostot (tiivistelmä)
Maakuntien verkostot (tiivistelmä)Maakuntien verkostot (tiivistelmä)
Maakuntien verkostot (tiivistelmä)
 
Maakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselle / Aija Tuimala
Maakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselle / Aija TuimalaMaakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselle / Aija Tuimala
Maakuntien ja kuntien odotukset maakuntauudistukselle / Aija Tuimala
 
Evira maakuntien tukena ruoka- ja luonnonvaratehtävissä / pääjohtaja Matti Ah...
Evira maakuntien tukena ruoka- ja luonnonvaratehtävissä / pääjohtaja Matti Ah...Evira maakuntien tukena ruoka- ja luonnonvaratehtävissä / pääjohtaja Matti Ah...
Evira maakuntien tukena ruoka- ja luonnonvaratehtävissä / pääjohtaja Matti Ah...
 
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Esa Halme Pirkanmaa
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Esa Halme PirkanmaaRuoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Esa Halme Pirkanmaa
Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros / Esa Halme Pirkanmaa
 
Kaj Suomela / Landskapsreformen i Österbotten
Kaj Suomela / Landskapsreformen i ÖsterbottenKaj Suomela / Landskapsreformen i Österbotten
Kaj Suomela / Landskapsreformen i Österbotten
 
Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet
Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet
Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet
 

Semelhante a Viljelijätukien merkitys suomalaisessa ruuantuotannossa, yksikön päällikkö Arja-Leena Kirvesniemi

Semelhante a Viljelijätukien merkitys suomalaisessa ruuantuotannossa, yksikön päällikkö Arja-Leena Kirvesniemi (20)

Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
 
Kelan vahvuudet soten toteutamisessa
Kelan vahvuudet soten toteutamisessaKelan vahvuudet soten toteutamisessa
Kelan vahvuudet soten toteutamisessa
 
Anna-Leena Miettinen, MMM - Ruokapoliittinen selonteko
Anna-Leena Miettinen, MMM - Ruokapoliittinen selontekoAnna-Leena Miettinen, MMM - Ruokapoliittinen selonteko
Anna-Leena Miettinen, MMM - Ruokapoliittinen selonteko
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan talous ja rahapolitiikka sodan ja energiakrii...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan talous ja rahapolitiikka  sodan ja energiakrii...Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan talous ja rahapolitiikka  sodan ja energiakrii...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan talous ja rahapolitiikka sodan ja energiakrii...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Kahta aikaa talouspolitiikassa, 19.3.2021
Pääjohtaja Olli Rehn: Kahta aikaa talouspolitiikassa, 19.3.2021Pääjohtaja Olli Rehn: Kahta aikaa talouspolitiikassa, 19.3.2021
Pääjohtaja Olli Rehn: Kahta aikaa talouspolitiikassa, 19.3.2021
 
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Taina Vesanto
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Taina VesantoELY-keskusten toimialaneuvottelut - Taina Vesanto
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Taina Vesanto
 
CAP-seminaari - Euroopan komissio
CAP-seminaari - Euroopan komissioCAP-seminaari - Euroopan komissio
CAP-seminaari - Euroopan komissio
 
Terveydenhuollon yhteisrahoitus
Terveydenhuollon yhteisrahoitusTerveydenhuollon yhteisrahoitus
Terveydenhuollon yhteisrahoitus
 
Mallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteeritMallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteerit
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahapolitiikka, Euro ja talous -tiedotustila...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahapolitiikka, Euro ja talous -tiedotustila...Pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahapolitiikka, Euro ja talous -tiedotustila...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahapolitiikka, Euro ja talous -tiedotustila...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Miten Suomen talous pärjää geopolitiikan kovassa maail...
Pääjohtaja Olli Rehn: Miten Suomen talous pärjää  geopolitiikan kovassa maail...Pääjohtaja Olli Rehn: Miten Suomen talous pärjää  geopolitiikan kovassa maail...
Pääjohtaja Olli Rehn: Miten Suomen talous pärjää geopolitiikan kovassa maail...
 
Kirsi Viljanen MMM Lähiruoka Ruokajamatkailu-päivässä 1.11.2013
Kirsi Viljanen MMM Lähiruoka Ruokajamatkailu-päivässä 1.11.2013Kirsi Viljanen MMM Lähiruoka Ruokajamatkailu-päivässä 1.11.2013
Kirsi Viljanen MMM Lähiruoka Ruokajamatkailu-päivässä 1.11.2013
 
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jyrki Pitkänen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jyrki PitkänenELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jyrki Pitkänen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jyrki Pitkänen
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talous, maksaminen ja kriisinkestävyys
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talous, maksaminen ja  kriisinkestävyysPääjohtaja Olli Rehn: Suomen talous, maksaminen ja  kriisinkestävyys
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talous, maksaminen ja kriisinkestävyys
 
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäinTuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Talouden näkymät, rahoitusvakaus ja rahapolitiikan str...
Pääjohtaja Olli Rehn: Talouden näkymät, rahoitusvakaus ja  rahapolitiikan str...Pääjohtaja Olli Rehn: Talouden näkymät, rahoitusvakaus ja  rahapolitiikan str...
Pääjohtaja Olli Rehn: Talouden näkymät, rahoitusvakaus ja rahapolitiikan str...
 
Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
 Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
 
Maaseutuohjelman mahdollisuudet ja velvoitteet
Maaseutuohjelman mahdollisuudet ja velvoitteetMaaseutuohjelman mahdollisuudet ja velvoitteet
Maaseutuohjelman mahdollisuudet ja velvoitteet
 
Jouni Timonen: Suomen ja euroalueen talousnäkymät sekä pankkiunioni, 31.10.2014
Jouni Timonen: Suomen ja euroalueen talousnäkymät sekä pankkiunioni, 31.10.2014Jouni Timonen: Suomen ja euroalueen talousnäkymät sekä pankkiunioni, 31.10.2014
Jouni Timonen: Suomen ja euroalueen talousnäkymät sekä pankkiunioni, 31.10.2014
 

Mais de Maa- ja metsätalousministeriö

Mais de Maa- ja metsätalousministeriö (20)

CAP-uudistusta koskeva infotilaisuus luonnoksista hallituksen esityksiksi
CAP-uudistusta koskeva infotilaisuus luonnoksista hallituksen esityksiksi CAP-uudistusta koskeva infotilaisuus luonnoksista hallituksen esityksiksi
CAP-uudistusta koskeva infotilaisuus luonnoksista hallituksen esityksiksi
 
Mikael Wigell: Geoeconomic Trend Outlook
Mikael Wigell: Geoeconomic Trend OutlookMikael Wigell: Geoeconomic Trend Outlook
Mikael Wigell: Geoeconomic Trend Outlook
 
Jyrki Niemi: Ukrainan sodan vaikutukset vihreään siirtymään ruuantuotannossa
Jyrki Niemi: Ukrainan sodan vaikutukset vihreään siirtymään ruuantuotannossaJyrki Niemi: Ukrainan sodan vaikutukset vihreään siirtymään ruuantuotannossa
Jyrki Niemi: Ukrainan sodan vaikutukset vihreään siirtymään ruuantuotannossa
 
Tomasz Kozluk: Global development and Impacts of the war in Ukraine
Tomasz Kozluk: Global development and Impacts of the war in UkraineTomasz Kozluk: Global development and Impacts of the war in Ukraine
Tomasz Kozluk: Global development and Impacts of the war in Ukraine
 
Paula Horne: Impact of the Russian war on forest sector.pdf
Paula Horne: Impact of the Russian war on forest sector.pdfPaula Horne: Impact of the Russian war on forest sector.pdf
Paula Horne: Impact of the Russian war on forest sector.pdf
 
EU:n metsäkatolakialoite 17.11.2021
EU:n metsäkatolakialoite 17.11.2021 EU:n metsäkatolakialoite 17.11.2021
EU:n metsäkatolakialoite 17.11.2021
 
Kommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulma
Kommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulmaKommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulma
Kommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulma
 
MMM:n suunnitelmat jatkotoimiksi hiilimarkkinoiden tukemiseksi
MMM:n suunnitelmat jatkotoimiksi hiilimarkkinoiden tukemiseksiMMM:n suunnitelmat jatkotoimiksi hiilimarkkinoiden tukemiseksi
MMM:n suunnitelmat jatkotoimiksi hiilimarkkinoiden tukemiseksi
 
Maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuus
Maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuusMaankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuus
Maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuus
 
Vapaaehtoiset päästökompensaatiot
Vapaaehtoiset päästökompensaatiotVapaaehtoiset päästökompensaatiot
Vapaaehtoiset päästökompensaatiot
 
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
 
Hiilipörssi
HiilipörssiHiilipörssi
Hiilipörssi
 
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Timo Takkunen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Timo TakkunenELY-keskusten toimialaneuvottelut - Timo Takkunen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Timo Takkunen
 
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jaana Korhonen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jaana KorhonenELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jaana Korhonen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Jaana Korhonen
 
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Janne Kärkkäinen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Janne KärkkäinenELY-keskusten toimialaneuvottelut - Janne Kärkkäinen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Janne Kärkkäinen
 
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Tuula Packalen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Tuula PackalenELY-keskusten toimialaneuvottelut - Tuula Packalen
ELY-keskusten toimialaneuvottelut - Tuula Packalen
 
Liisa Saarenmaan loppusanat mmm biotalousseminaarissa 03 03 2020.docx
Liisa Saarenmaan loppusanat mmm biotalousseminaarissa 03 03 2020.docxLiisa Saarenmaan loppusanat mmm biotalousseminaarissa 03 03 2020.docx
Liisa Saarenmaan loppusanat mmm biotalousseminaarissa 03 03 2020.docx
 
Keynote 2 evelyn mora mmm biotalousseminaari presentation332020
Keynote 2 evelyn mora mmm biotalousseminaari presentation332020Keynote 2 evelyn mora mmm biotalousseminaari presentation332020
Keynote 2 evelyn mora mmm biotalousseminaari presentation332020
 
Sdg 16 Johanna Ahola-Launonen biotalous ja oikeudenmukaisuus 3.3.2020
Sdg 16 Johanna Ahola-Launonen biotalous ja oikeudenmukaisuus 3.3.2020Sdg 16 Johanna Ahola-Launonen biotalous ja oikeudenmukaisuus 3.3.2020
Sdg 16 Johanna Ahola-Launonen biotalous ja oikeudenmukaisuus 3.3.2020
 
Sdg 15 niina ihalainen biotalousseminaari mmm esitys 3.3.2020
Sdg 15 niina ihalainen biotalousseminaari mmm esitys 3.3.2020Sdg 15 niina ihalainen biotalousseminaari mmm esitys 3.3.2020
Sdg 15 niina ihalainen biotalousseminaari mmm esitys 3.3.2020
 

Viljelijätukien merkitys suomalaisessa ruuantuotannossa, yksikön päällikkö Arja-Leena Kirvesniemi

  • 1. Ruoka- ja luonnonvarasektorin maakuntakierros (tammi-helmikuu 2017) Viljelijätukien merkitys suomalaisessa ruuantuotannossa - EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sääntöjen noudattaminen rahoituksen ehtona Arja-Leena Kirvesniemi maatalousneuvos, yksikön päällikkö MMM/ruokaosasto/maatalousyksikkö
  • 2. • Maatalouden ja maaseudun EU-rahoituksen säilyttäminen on olennaisen tärkeää Suomen EU-politiikalle ja nettomaksuasemalle (= tulot EU:sta - EU-jäsenmaksut) => CAP:n osuus Suomen EU-tuloista vuonna 2015 oli 960 milj. € eli 72 % • Erityisen tärkeää EU-rahoituksen varmistaminen on suomalaiselle ruuantuotannolle ja koko Suomen elintarviketeollisuudelle. 2 Miksi maatalouden EU-rahoitus ja sitä täydentävä kansallinen rahoitus on tärkeää?
  • 3. Miksi maataloustukia maksetaan 1/2? • Ruokahuoltoa ei voi jättää vain markkinoiden hoidettavaksi. ”Vallankumous on muutaman aterian päässä”; huoltovarmuus pitää taata. • EU-vaikuttamisen ja tukirahoituksen kautta voimme Suomessakin tehdä linjauksia ja ratkaisuja ympäristön kestävyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja maaseudun eduksi. • Maailman väestö kasvaa yli yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä – ruokaa tarvitaan.
  • 4. Miksi maataloustukia maksetaan 2/2? • Tuilla turvataan kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus. • Suomalaiset kuluttajat haluavat ostaa vapaista markkinoista huolimatta suomalaista ruokaa. • Koko elintarvikeketju työllistää Suomessa lähes 300 000 henkilöä. • Maatalouden nopea rakennekehitys koskettaa erityisen voimakkaasti Itä- ja Pohjois-Suomea > Maatalous on merkittävä työllistäjä. • Lajien ja luontotyyppien kannalta maaseudun perinnemaisemat ovat lähes yhtä uhanalaisia kuin metsät. • Maaseudusta hyötyvät myös kaupunkilaiset; ilman vakituisia asukkaita ei ole esim. matkailijoiden, retkeilijöiden ja mökkiläisten palveluja tarjolla.
  • 5. Mikä tapahtuisi, jos maataloustukia ei maksettaisi? • Suomalaisen maatalouden kannattavuus romahtaisi. > Merkittävä osa esim. leipä- ja rehuviljasta tuotaisiin ulkomailta ja ruoka tuotaisiin Suomeen maailmanmarkkinoilta. • Lisääntyvä kysyntä kiihdyttäisi uusien viljelymaiden raivaamista kehittyvissä maissa, mikä todennäköisesti tapahtuisi luonnon kustannuksella.
  • 6. 6 ”KUN MAATALOUSTUOTTAJA SAA YHDEN EURON MARKKINOILTA, KUINKA PALJON RUUAN TUOTTAMINEN MAATILALLA MAKSAA?” (EU-maat keskimäärin ja Pohjois-Euroopan jäsenmaat) Onko ruuantuotannon tukeminen Suomessa niin välttämätöntä?
  • 7. Miksi tukijärjestelmä on niin monimutkainen? • Nykyinen järjestelmä on pitkän prosessin tulos, johon ovat vaikuttaneet eri eturyhmien vaatimukset ja paineet. Alueellinen ja tuotantosuuntien tasapaino on haluttu säilyttää. • Päätökset ovat ristiriitaisten tavoitteiden ja toiveiden kompromisseja. • Merkittävä osa tukijärjestelmien yksityiskohdista ja ehdoista perustuu suoraan EU-lainsäädäntöön.
  • 8. • Sääntöjen noudattamisella voidaan turvata Suomen saama EU- rahoitusosuus ja EU-sääntöihin perustuva kansallinen rahoitus. • EU-säännöt edellyttävät yhdenmukaista ja keskitettyä hallinto- ja valvontajärjestelmää (IACS) ja kerroksellista valvontaa. • Sääntöjen vähäinenkin laiminlyönti voi johtaa takaisinperintään, maksujen keskeytykseen tai vähennykseen ja/tai rahoituskorjaukseen. • Suomen maksajavirastokokonaisuuteen kuuluvien hallintotehtävien hoitaminen varmistetaan maakuntien kanssa tehtävällä maksajavirastosopimuksella. 8 Miksi hyvin monimutkaisten sääntöjen noudattaminen yhdenmukaisella ja tarkalla tavalla on tärkeää?
  • 9. Yhteisen hallinnoinnin varmennus- ja vakuutusmalli 26.01.17 9 Tuen saaja EU komissio (DG AGRI) •Maksajaviraston lähettämien menoilmoitusten tarkastus ja maksu niiden perusteella •Vuosittaisten tilien tarkastaminen ja hyväksyminen •Komission systeemitarkastukset ja sääntöjenmukaisuuden tarkastmainen •Rahoitusoikaisut Todentamisviranomainen Lausunto maksajaviraston: -tilinpäätöstiedoista -sisäisen tarkastuksen asianmukaises-ta toiminnasta -menojen laillisuudesta ja sääntöjen- mukaisuudesta -johtajan antaman lausunnon luotettavuuteen kohdistuvasta epäilystä Raportti ja lausunto Todentaa ja suorittaa uudelleen otoksen hallinnolli-sia ja paikan päällä tehtyjä valvontoja Akkreditoitu maksajavirasto (MV) •hallinnolliset tarkastukset kaikkiin tukihakemuksiin 15.5. (N-1) mennessä •paikan päällä tehtävien valvontakohteiden valinta riski- ja satunnaisotannalla •paikan päällä tehtävän valvonnan suorittaminen •tuen vahvistus ja maksu (12 (N-1) – 6(N)) Tukihake- mus Paikan pääl-lä tehtävä valvonta Tuen maksu (12 (N-1) – 6(N)) Menoilmoitus tukimaksuista (12 x v/4 x v ), Vuositilit, Valvontatilas- tot Vahvistuslau- suma Sään- töjen- mukai- suus tarkas tukset Maksujen palautus, Tilien hyväksymi- nen, Sääntöjenmukais uutta koskevat päätökset, Rahoitusoikaisut Mielipi- de MV:n lausun- nosta
  • 10. Tarkastusten kerroksellisuus 26.01.17 10 Maksajavirasto Yksityiskohtaiset ennalta suoritettavat hallinnolliset ja paikan päällä tehtävät tarkastukset -> Johtajan vahvistuslausuma Maksajavirasto Akkreditointikriteerien täyttyminen Tilitietojen täydellisyys, täsmällisyys ja todenperäisyys. Komissio Tilien tarkastaminen ja hyväksyminen Vuosiselvitys Todentamisviranomainen Tilien ja menojen laillisuuden ja sääntöjenmukaisuuden tarkastus Euroopan tilintarkastustuomiois -tuin (vuosi- ja erityiskertomukset) Euroopan parlamentti vastuuvapaus
  • 11. 26.01.17 11 EU varojen moitteeton hallinnointi
  • 12. 12 Maatalouspolitiikan lähtökohdat Suomessa – viljelijätuet tuotannon jatkumisen turvana Ydintavoite: maatalouspolitiikan ratkaisut turvaavat kotimaisen, vastuullisen ruuantuotannon - nyt ja tulevaisuudessa Ydintavoite: maatalouspolitiikan ratkaisut turvaavat kotimaisen, vastuullisen ruuantuotannon - nyt ja tulevaisuudessa