SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 6
Työhakemus
Työhakemus on normaalisti kaksiosainen hakemus, jolla haetaan
tai anotaan työpaikkaa. Se koostuu yleensä itse hakemuksesta
sekä sinun henkilökohtaisesta ansioluettelosta. Mukaan voi tulla
myös muita liitteitä, mikäli niitä pyydetään
työpaikkailmoituksessa. Työhakemuksen hyvä pituus on kolme
sivua, mistä kaksi kuuluu CV:lle. Mikäli ansioluettelo ei ole
niin pitkä, voit hyödyntää sen hakemuksessa tai lähettää
lyhyemmän hakemuksen.
Työpaikkahakemusta kannattaa ajatella sijoituksena, ei
pakollisena pahana, kuten valitettavan useat tekevät. Se on
kuitenkin sijoitus, josta palkintona on työpaikka. Tavallisesti
ensimmäinen askel on kuitenkin vasta työhaastattelu, jonka
perusteella työntekijä(t) lopulta valitaan. Käytännössä voit
miettiä työhakemusta myyntikirjeenä tai mainoksena itsestäsi.
Sen ja sinun tehtäväsi on myydä itsesi yritykseen töihin. Mukana
tuleva ansioluettelo antaa sitten sinusta, taidoistasi ja
kokemuksistasi lisää tarpeellista tietoa. Usein se jää kuitenkin
paitsioon, jos itse työhakemus ei miellytä työnantajaa.
Hakemiseen ja hakemukseen kannattaa käyttää aikaa, kun
saatava voitto on suuri. Sen laatiminen tulisi tehdä huolellisesti
ja luoda siitä selkeä sekä siisti. Tiettyjä yleisiä virheitä kannattaa
välttää, jotka saattavat näyttää työnantajista huonoilta, kuten
kirjoitusvirheet tai sotkuisuus.
Linkkivinkkejä työnhakijoille
http://tyohakemus.org/
http://tyohaastattelu.fi/
Linkkivinkkejä työnhakijoille
http://tyohakemus.org/
http://tyohaastattelu.fi/

Mais conteúdo relacionado

Mais de Lerno Posta

Työsopimus esimerkki
Työsopimus esimerkkiTyösopimus esimerkki
Työsopimus esimerkkiLerno Posta
 
Työtodistus esimerkki
Työtodistus esimerkkiTyötodistus esimerkki
Työtodistus esimerkkiLerno Posta
 
Tyohaastattelukysymykset
TyohaastattelukysymyksetTyohaastattelukysymykset
TyohaastattelukysymyksetLerno Posta
 
Tyohaastattelukysymykset
TyohaastattelukysymyksetTyohaastattelukysymykset
TyohaastattelukysymyksetLerno Posta
 

Mais de Lerno Posta (10)

Lomaraha
LomarahaLomaraha
Lomaraha
 
Työsopimus
TyösopimusTyösopimus
Työsopimus
 
Työtodistus
TyötodistusTyötodistus
Työtodistus
 
Työsopimus esimerkki
Työsopimus esimerkkiTyösopimus esimerkki
Työsopimus esimerkki
 
Työtodistus esimerkki
Työtodistus esimerkkiTyötodistus esimerkki
Työtodistus esimerkki
 
Eläkkeelle
EläkkeelleEläkkeelle
Eläkkeelle
 
Tyohaastattelukysymykset
TyohaastattelukysymyksetTyohaastattelukysymykset
Tyohaastattelukysymykset
 
Tyohaastattelukysymykset
TyohaastattelukysymyksetTyohaastattelukysymykset
Tyohaastattelukysymykset
 
Ansioluettelo
AnsioluetteloAnsioluettelo
Ansioluettelo
 
Arvonlisävero
ArvonlisäveroArvonlisävero
Arvonlisävero
 

Työhakemus

  • 2. Työhakemus on normaalisti kaksiosainen hakemus, jolla haetaan tai anotaan työpaikkaa. Se koostuu yleensä itse hakemuksesta sekä sinun henkilökohtaisesta ansioluettelosta. Mukaan voi tulla myös muita liitteitä, mikäli niitä pyydetään työpaikkailmoituksessa. Työhakemuksen hyvä pituus on kolme sivua, mistä kaksi kuuluu CV:lle. Mikäli ansioluettelo ei ole niin pitkä, voit hyödyntää sen hakemuksessa tai lähettää lyhyemmän hakemuksen.
  • 3. Työpaikkahakemusta kannattaa ajatella sijoituksena, ei pakollisena pahana, kuten valitettavan useat tekevät. Se on kuitenkin sijoitus, josta palkintona on työpaikka. Tavallisesti ensimmäinen askel on kuitenkin vasta työhaastattelu, jonka perusteella työntekijä(t) lopulta valitaan. Käytännössä voit miettiä työhakemusta myyntikirjeenä tai mainoksena itsestäsi. Sen ja sinun tehtäväsi on myydä itsesi yritykseen töihin. Mukana tuleva ansioluettelo antaa sitten sinusta, taidoistasi ja kokemuksistasi lisää tarpeellista tietoa. Usein se jää kuitenkin paitsioon, jos itse työhakemus ei miellytä työnantajaa.
  • 4. Hakemiseen ja hakemukseen kannattaa käyttää aikaa, kun saatava voitto on suuri. Sen laatiminen tulisi tehdä huolellisesti ja luoda siitä selkeä sekä siisti. Tiettyjä yleisiä virheitä kannattaa välttää, jotka saattavat näyttää työnantajista huonoilta, kuten kirjoitusvirheet tai sotkuisuus.