SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 3
Sairausvakuutuksen matkakorvausten
alueelliset erot
Menetelmällinen tarkastelu kiireettömistä kuljetuksista vuonna 2014
Päivi Tillman, Kasimir Kaliva ja Maria Valaste
Työpapereita 127/ 2017
1
Mitkä tekijät ovat yhteydessä sairausvakuutuksen
matkakorvauksiin?
• Tutkimuksessa tarkasteltiin yksilökohtaisten rekisteritietojen
ja kuntakohtaisten tietojen perusteella sairausvakuutuksen
matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä tilastollisilla
malleilla.
• Tutkimusaineistona olivat
• Kelan rekisteritiedot matkakorvauksista, lääkekorvauksista
ja vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta (nyk.
vaativa lääkinnällinen kuntoutus)
• kuntakohtaiset aluetiedot, kuten asukastiheys, taajama-
aste, tilastollinen kuntaryhmä ja kaupunkialueella asuvien
osuus.
2
Sekä sairastavuuteen liittyviä että alueellisia
tekijöitä tarvitaan selittäjiksi
• Erityisesti vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen
osallistuminen sekä virtsa- ja sukupuolielinten sairauden tai
kasvainten perusteella myönnetty lääkkeiden erityiskorvaus-
oikeus selittivät yksilötasolla suuria matkakorvauksia.
• Taustalla voivat olla esimerkiksi säännöllinen fysioterapiakuntoutus,
dialyysihoito tai syöpähoidot.
• Asukastiheys ei yksinään selittänyt alueellista vaihtelua.
• Sekä asukkaiden sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että
kulkuyhteyksiin liittyviä alueellisia tekijöitä tarvitaan
selittämään matkakorvausten alueellista ja yksilöllistä
vaihtelua.
3

Mais conteúdo relacionado

Mais de Kelan tutkimus / Research at Kela

Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsausRaha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsausKelan tutkimus / Research at Kela
 
Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...
Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...
Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...
Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...
Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Blomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdf
Blomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdfBlomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdf
Blomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdfKelan tutkimus / Research at Kela
 
Rinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdf
Rinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdfRinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdf
Rinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdfKelan tutkimus / Research at Kela
 
Nurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdf
Nurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdfNurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdf
Nurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdfKelan tutkimus / Research at Kela
 

Mais de Kelan tutkimus / Research at Kela (20)

Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
 
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
 
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksestaMeneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
 
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
 
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
 
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
 
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinat
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinatKuntoutuksen hankinnat ja markkinat
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinat
 
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsausEtämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
 
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
 
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
 
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
 
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
 
Kuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessa
Kuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessaKuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessa
Kuntoutuksen tutkimus tulevaisuudessa
 
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsausRaha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Raha ja digipeliongelmaisten kuntoutus – Kartoittava kirjallisuuskatsaus
 
Etäkuntoutusta kehitetään tutkitulla tiedolla
Etäkuntoutusta kehitetään tutkitulla tiedollaEtäkuntoutusta kehitetään tutkitulla tiedolla
Etäkuntoutusta kehitetään tutkitulla tiedolla
 
Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...
Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...
Rinne 30.3.2022 Työttömien palveluiden käyttö ja niiden yhteys työllistymisee...
 
Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...
Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...
Perhoniemi 30.3.2022 Runsas avosairaanhoidon käyttö ennakoi sairauspäivärahak...
 
Blomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdf
Blomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdfBlomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdf
Blomgren 30.3.2022 Avosairaanhoidon palveluiden käyttö on eriytynyt.pdf
 
Rinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdf
Rinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdfRinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdf
Rinne 30.3.2022 Kuntoutukseen osallistumisen väestöryhmittäiset erot.pdf
 
Nurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdf
Nurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdfNurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdf
Nurminen 30.3.2022 Hammaslääkärikäynnin todennäköisyys on yhteydessä.pdf
 

Sairausvakuutuksen matkakorvausten alueelliset erot

  • 1. Sairausvakuutuksen matkakorvausten alueelliset erot Menetelmällinen tarkastelu kiireettömistä kuljetuksista vuonna 2014 Päivi Tillman, Kasimir Kaliva ja Maria Valaste Työpapereita 127/ 2017 1
  • 2. Mitkä tekijät ovat yhteydessä sairausvakuutuksen matkakorvauksiin? • Tutkimuksessa tarkasteltiin yksilökohtaisten rekisteritietojen ja kuntakohtaisten tietojen perusteella sairausvakuutuksen matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä tilastollisilla malleilla. • Tutkimusaineistona olivat • Kelan rekisteritiedot matkakorvauksista, lääkekorvauksista ja vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta (nyk. vaativa lääkinnällinen kuntoutus) • kuntakohtaiset aluetiedot, kuten asukastiheys, taajama- aste, tilastollinen kuntaryhmä ja kaupunkialueella asuvien osuus. 2
  • 3. Sekä sairastavuuteen liittyviä että alueellisia tekijöitä tarvitaan selittäjiksi • Erityisesti vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuminen sekä virtsa- ja sukupuolielinten sairauden tai kasvainten perusteella myönnetty lääkkeiden erityiskorvaus- oikeus selittivät yksilötasolla suuria matkakorvauksia. • Taustalla voivat olla esimerkiksi säännöllinen fysioterapiakuntoutus, dialyysihoito tai syöpähoidot. • Asukastiheys ei yksinään selittänyt alueellista vaihtelua. • Sekä asukkaiden sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että kulkuyhteyksiin liittyviä alueellisia tekijöitä tarvitaan selittämään matkakorvausten alueellista ja yksilöllistä vaihtelua. 3