SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 11
Turvaa ja palveluita
Sähköisen liiketoiminnan iltapäivä
21.4.2016
Jari Taimi
Tietojen kalastelua
 PÄIVITYS 15.4.2016: Danske Bankin nimissä
tehtävä tietojenkalastelu.
 Pankkitunnuksia kalastelevien sivujen linkkejä
on jaettu sähköpostilla, jonka otsikkona on
ollut ainakin "Verkkopankin Päivittää" ja
"tekninen työ". Viestissä pyydetään
kirjautumaan verkkopankkiin päivityksen
suorittamiseksi sähköpostissa olevan linkin
kautta.
 Linkki johtaa ohjaa väärennetylle sivustolle,
jolla pyritään varastamaan käyttäjän
pankkitunnukset.
 Pankki ei koskaan ota yhteyttä suoraan
sähköpostilla
Verkkomainoksiin ujutettu haittakoodia
 Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on
saanut maanantaina 11.4. tietoja suurten
uutissivustojen mainosten kautta levitettävistä
haittaohjelmista.
 Tieto koskee tällä hetkellä yhtä suomalaista
uutissivustoa.
 Vastaavia havaintoja on myös ainakin
alankomaalaisista sivustoista.
 Alustavien tietojen mukaan näyttää siltä, että
sekä suomalaiset että ulkomaiset tapaukset
liittyvät saman kansainvälisen verkkomainosten
jakeluyrityksen jakelemaan sisältöön.
Kiristysohjelmat kaappaavat nyt koko
yrityksen verkon
 Helmikuussa Yhdysvalloissa yksityinen
sairaala maksoi 17 000 dollaria
kiristysohjelmalle, joka piti sen koko
verkkoa hallussaan.
 Kanadan Ottawassa sairaala on
myöntänyt, että myös sen tietokoneille on
isketty kiristysohjelmalla.
 Sairaala on joutunut jälleen Yhdysvalloissa
kiristysohjelman uhriksi. Kuukautta
aiemmin yksityinen sairaala Los
Angelesissa maksoi haittaohjelman
vaatimat lunnaat.
Pidä ohjelmistot ja tietoturvaohjelmisto
ajan tasalla
 Ajantasainen tietoturvaohjelmisto on erittäin
tärkeässä roolissa käyttäjien ja organisaatioiden
suojaamiseksi verkkohyökkäyksiltä. Sen lisäksi
tietoturvaa kannattaa parantaa huolehtimalla
ohjelmistojen, kuten selaimen ja sen liitännäisten
tietoturvapäivityksistä.
 Selainliitännäiset, kuten Adobe Flash ovat
verkkorikollisten suosiossa haittaohjelmien
tartuttamiseksi levitysjärjestelmien (exploit kit)
välityksellä. Useimmissa selaimissa liitännäiset
käynnistyvät automaattisesti, ellei sitä erikseen estä.
Viestintävirasto suosittelee säätämään selaimen Click-
to-Play-ominaisuudesta liitännäiset odottamaan
käyttäjän klikkausta käynnistyäkseen.
Sähköpostin tietoturva
 Jos sähköpostiviestin otsikko näyttää epäilyttävältä, älä avaa viestiä. Myös
tutuilta tullut sähköposti voi sisältää viruksen.
 Suhtaudu varauksella viesteihin, jotka on kirjoitettu kielellä, jota lähettäjä ei
yleensä käyttäisi. Tarvittaessa varmista viestin alkuperä sen lähettäjältä.
 Älä avaa epäilyttäviä sähköpostin liitetiedostoja. Erityisesti tiedostopäätteet
.COM, .EXE, .SHS, .PIF ja .VBS ovat yleisiä sähköpostitse leviävissä
haittaohjelmissa. Joissakin tiedostoissa voi olla kaksi tiedostopäätettä peräkkäin,
esimerkiksi kuva.jpg.VBS tai teksti.rtf.EXE.
 Varmista, että sähköpostiohjelmasi näyttää tiedostopäätteen, koska muuten
näet vain harmittomilta vaikuttavat tiedostonimet "kuva.jpg" ja "teksti.rtf".
 Jos sähköpostiohjelmassasi on esikatselutoiminto, määritä toiminnon tietoturva-
asetukset niin, ettei esikatselu näytä muualta linkitettyjä kuvia.
 Vältä html:ää tai rich textiä sisältäviä viestejä. Ne eivät välttämättä näy
vastaanottajalla oikein, jolloin haluamasi viesti ei mene perille.
 Aseta sähköpostiohjelmasi käyttämään pelkkää tekstiä (plain text).
 Vastatessasi sähköpostiin lainaa vastausviestiin vain
tarvittava määrä viestiä.
Tietokone – Tabletti – Puhelin – Televisio –
Jääkaappi (pian)
 Top5 Android-haittaohjelmat
 SmsSend: lähettää tekstiviestejä maksullisiin
numeroihin
 Slocker: salaa laitteen tiedostoja ja vaatii
lunnaita
 Fakeinst: on asentavinaan halutun sovelluksen,
mutta lähettää tekstiviestejä maksullisiin
numeroihin
 Gingerbreak: varastaa tietoja puhelimesta ja
lähettää ne rikollisille
 SmsPay: lähettää tekstiviestejä maksullisiin
numeroihin
Mihin tarvitaan IT -laitteita
 Vuonna 2000
 Työkäytössä oleva tietokone maksoi
1,5 kk:n henkilökulut ja oli
vanhentunut parissa vuodessa ja
yleensä vielä rikki kerran pari
vuodessa.
 Tietokoneella käytetiin ohjelmia
 Tietokone oli fyysinen ”pömpeli”
 Vuonna 2016
 Työkäyttöön tuleva tietokone maksaa
noin viikon henkilökulut ja toimii noin
neljä vuotta ja tuskin koskaan
laitehuollossa.
 Tietokoneella käytetään palveluita,
jotka päivittyvät automattisesti.
 Kaikki laitteet sisältävät pian
tietokoneen (IoT, Internet of Things =
Esineiden internet)
Laite on kuollut – eläköön palvelu
 Ennen
 Mitä ohjelmia käytät?
 EmCe, Outlook, Photoshop, Word ja
Excel
 Mikä tietokone sinulla on?
 Fujitsu, IBM, Hewlett-Packard
 Mikä prosessori ja paljonko muistia?
 Pentium, 512 Mb ja 500 Mb
 Nyt
 Millaisia palveluita käytät?
 Teen taloushallintaa, viestintää,
kuvankäsittelyä ja raportointia
 Miten näitä palveluja käytät?
 Töissä, kotona, kännykällä, tietsikalla
ja tabletilla
 Koska käytät palvelua?
 Aina? Vai mitä tarkoitat?
Palveluita vain kun niitä tarvitaan
 Tapa hankkia IT:tä muuttuu
 Laitteita tarvittaessa
 Palveluita (ent. ohjelma) tarvittaessa
 Kuka enää viitsii maksaa palvelusta 24
tuntia ja 365 päivää, kun sitä tarvitaan
vain 7,5 tuntia ja 200 päivää?
 Kaikesta tietotekniikasta tulee
palvelu, jolla on käyttöajat ja
vasteajat. Hinnoittelusta tulee
”pelimäistä”, saat parempaa kun
maksat vähän lisää – on line.
Kiitos
SataCom Oy
Jari Taimi
jari.taimi@satacom.fi

Mais conteúdo relacionado

Destaque

2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by HubspotMarius Sescu
 
Everything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTEverything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTExpeed Software
 
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsPixeldarts
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthThinkNow
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfmarketingartwork
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024Neil Kimberley
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)contently
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024Albert Qian
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsKurio // The Social Media Age(ncy)
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Search Engine Journal
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summarySpeakerHub
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Tessa Mero
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentLily Ray
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best PracticesVit Horky
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementMindGenius
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...RachelPearson36
 

Destaque (20)

2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot
 
Everything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTEverything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPT
 
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
 
Skeleton Culture Code
Skeleton Culture CodeSkeleton Culture Code
Skeleton Culture Code
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 

Turvaa ja palveluita

  • 1. Turvaa ja palveluita Sähköisen liiketoiminnan iltapäivä 21.4.2016 Jari Taimi
  • 2. Tietojen kalastelua  PÄIVITYS 15.4.2016: Danske Bankin nimissä tehtävä tietojenkalastelu.  Pankkitunnuksia kalastelevien sivujen linkkejä on jaettu sähköpostilla, jonka otsikkona on ollut ainakin "Verkkopankin Päivittää" ja "tekninen työ". Viestissä pyydetään kirjautumaan verkkopankkiin päivityksen suorittamiseksi sähköpostissa olevan linkin kautta.  Linkki johtaa ohjaa väärennetylle sivustolle, jolla pyritään varastamaan käyttäjän pankkitunnukset.  Pankki ei koskaan ota yhteyttä suoraan sähköpostilla
  • 3. Verkkomainoksiin ujutettu haittakoodia  Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on saanut maanantaina 11.4. tietoja suurten uutissivustojen mainosten kautta levitettävistä haittaohjelmista.  Tieto koskee tällä hetkellä yhtä suomalaista uutissivustoa.  Vastaavia havaintoja on myös ainakin alankomaalaisista sivustoista.  Alustavien tietojen mukaan näyttää siltä, että sekä suomalaiset että ulkomaiset tapaukset liittyvät saman kansainvälisen verkkomainosten jakeluyrityksen jakelemaan sisältöön.
  • 4. Kiristysohjelmat kaappaavat nyt koko yrityksen verkon  Helmikuussa Yhdysvalloissa yksityinen sairaala maksoi 17 000 dollaria kiristysohjelmalle, joka piti sen koko verkkoa hallussaan.  Kanadan Ottawassa sairaala on myöntänyt, että myös sen tietokoneille on isketty kiristysohjelmalla.  Sairaala on joutunut jälleen Yhdysvalloissa kiristysohjelman uhriksi. Kuukautta aiemmin yksityinen sairaala Los Angelesissa maksoi haittaohjelman vaatimat lunnaat.
  • 5. Pidä ohjelmistot ja tietoturvaohjelmisto ajan tasalla  Ajantasainen tietoturvaohjelmisto on erittäin tärkeässä roolissa käyttäjien ja organisaatioiden suojaamiseksi verkkohyökkäyksiltä. Sen lisäksi tietoturvaa kannattaa parantaa huolehtimalla ohjelmistojen, kuten selaimen ja sen liitännäisten tietoturvapäivityksistä.  Selainliitännäiset, kuten Adobe Flash ovat verkkorikollisten suosiossa haittaohjelmien tartuttamiseksi levitysjärjestelmien (exploit kit) välityksellä. Useimmissa selaimissa liitännäiset käynnistyvät automaattisesti, ellei sitä erikseen estä. Viestintävirasto suosittelee säätämään selaimen Click- to-Play-ominaisuudesta liitännäiset odottamaan käyttäjän klikkausta käynnistyäkseen.
  • 6. Sähköpostin tietoturva  Jos sähköpostiviestin otsikko näyttää epäilyttävältä, älä avaa viestiä. Myös tutuilta tullut sähköposti voi sisältää viruksen.  Suhtaudu varauksella viesteihin, jotka on kirjoitettu kielellä, jota lähettäjä ei yleensä käyttäisi. Tarvittaessa varmista viestin alkuperä sen lähettäjältä.  Älä avaa epäilyttäviä sähköpostin liitetiedostoja. Erityisesti tiedostopäätteet .COM, .EXE, .SHS, .PIF ja .VBS ovat yleisiä sähköpostitse leviävissä haittaohjelmissa. Joissakin tiedostoissa voi olla kaksi tiedostopäätettä peräkkäin, esimerkiksi kuva.jpg.VBS tai teksti.rtf.EXE.  Varmista, että sähköpostiohjelmasi näyttää tiedostopäätteen, koska muuten näet vain harmittomilta vaikuttavat tiedostonimet "kuva.jpg" ja "teksti.rtf".  Jos sähköpostiohjelmassasi on esikatselutoiminto, määritä toiminnon tietoturva- asetukset niin, ettei esikatselu näytä muualta linkitettyjä kuvia.  Vältä html:ää tai rich textiä sisältäviä viestejä. Ne eivät välttämättä näy vastaanottajalla oikein, jolloin haluamasi viesti ei mene perille.  Aseta sähköpostiohjelmasi käyttämään pelkkää tekstiä (plain text).  Vastatessasi sähköpostiin lainaa vastausviestiin vain tarvittava määrä viestiä.
  • 7. Tietokone – Tabletti – Puhelin – Televisio – Jääkaappi (pian)  Top5 Android-haittaohjelmat  SmsSend: lähettää tekstiviestejä maksullisiin numeroihin  Slocker: salaa laitteen tiedostoja ja vaatii lunnaita  Fakeinst: on asentavinaan halutun sovelluksen, mutta lähettää tekstiviestejä maksullisiin numeroihin  Gingerbreak: varastaa tietoja puhelimesta ja lähettää ne rikollisille  SmsPay: lähettää tekstiviestejä maksullisiin numeroihin
  • 8. Mihin tarvitaan IT -laitteita  Vuonna 2000  Työkäytössä oleva tietokone maksoi 1,5 kk:n henkilökulut ja oli vanhentunut parissa vuodessa ja yleensä vielä rikki kerran pari vuodessa.  Tietokoneella käytetiin ohjelmia  Tietokone oli fyysinen ”pömpeli”  Vuonna 2016  Työkäyttöön tuleva tietokone maksaa noin viikon henkilökulut ja toimii noin neljä vuotta ja tuskin koskaan laitehuollossa.  Tietokoneella käytetään palveluita, jotka päivittyvät automattisesti.  Kaikki laitteet sisältävät pian tietokoneen (IoT, Internet of Things = Esineiden internet)
  • 9. Laite on kuollut – eläköön palvelu  Ennen  Mitä ohjelmia käytät?  EmCe, Outlook, Photoshop, Word ja Excel  Mikä tietokone sinulla on?  Fujitsu, IBM, Hewlett-Packard  Mikä prosessori ja paljonko muistia?  Pentium, 512 Mb ja 500 Mb  Nyt  Millaisia palveluita käytät?  Teen taloushallintaa, viestintää, kuvankäsittelyä ja raportointia  Miten näitä palveluja käytät?  Töissä, kotona, kännykällä, tietsikalla ja tabletilla  Koska käytät palvelua?  Aina? Vai mitä tarkoitat?
  • 10. Palveluita vain kun niitä tarvitaan  Tapa hankkia IT:tä muuttuu  Laitteita tarvittaessa  Palveluita (ent. ohjelma) tarvittaessa  Kuka enää viitsii maksaa palvelusta 24 tuntia ja 365 päivää, kun sitä tarvitaan vain 7,5 tuntia ja 200 päivää?  Kaikesta tietotekniikasta tulee palvelu, jolla on käyttöajat ja vasteajat. Hinnoittelusta tulee ”pelimäistä”, saat parempaa kun maksat vähän lisää – on line.