2. Eilen Entressen kirjastossa vietettiin Nallepäivää.
Päivä oli kirjaston lastenosaston järjestämä.
Tärkeintä päivässä oli, että saimme talon
täyteen ihmisiä ja ihmisillä näytti olevan todella
hauskaa.
Mutta miten päivä näkyi Entressen kirjaston
verkkotiloissa?
3. Olimme julkaisseet tapahtumasta ilmoituksen Entressen kirjaston kotisivulla.
Tilaisuuden yleisö hankitaan muita reittejä pitkin, mutta koska Entressen
kirjasto on profiloitunut tekemään työtä lasten, nuorten ja
maahanmuuttajien kanssa, näille ryhmille tarkoitettujen palveluiden pitää
näkyä myös kirjaston kotisivulla.
Karhupäivän aamuna toin linkin kotisivumme tapahtumaan kirjaston
Facebook-sivulle.
Ei ole järkevää mainostaa
tapahtumaa tunti ennen sen
alkua, mutta halusin linkin
kotisivulle näkyviin. Oletin, että
kohta alamme tuomaan
valokuvia tapahtumasta
Facebook-sivullemme. Oletin,
että kuvat tuovat kiinnostavuutta
myös linkkiin, joka yleensä ei
innosta ihmisiä.
4. Nallepäivä alkoi, lapset pitivät hauskaa ja me postasimme
Facebook-sivullemme 5 kuvaa.
Yhteensä postasimme Facebook-sivullemme 6 kertaa. Meillä olisi
ollut eilen myös toinen iso uutisaihe, uusi digitointikeskus, mutta
osasimme keskittyä vain yhteen teemaan päivässä.
Postasimmeko liikaa?
Mitä Facebook-ystävämme tykkäsivät?
Saiko kotisivumme lisää näkyvyyttä?
5. Olin jakanut Nallepäivä-linkkiä myös kirjaston Twitterissä ja
Google+sivulla. Eilen kotisivullemme tultiin poikkeuksellisen paljon
sosiaalisen median kautta. Kotisivun sisällön jakaminen toimi tällä
kertaa. Sisältö oli tarpeeksi kiinnostavaa. On hyvin mahdollista, että
saimme myytyä kotisivuamme myös ihmisille, jotka eivät olleet sivulla
vielä käyneet.
Koska haluamme panostaa kotisivuumme, meidän on tehtävä
kaikkemme, jotta sivulla julkaiseminen olisi kannattavaa.
6. Miten Facebookimme pärjäsi? Normaalisti julkaisemme 1-3 kertaa
päivässä. Tällä kertaa kaksinkertainen julkaisumäärä ei syönyt yksittäisten
julkaisujen näkyvyyttä. Me emme tavoita koskaan kaikkia tykkääjiämme.
Päätavoitteemme, vuorovaikutus toimi hyvin. Kommenttien ja
tykkäämisten määrä oli huomattavasti normaalia suurempi.
7. Nallepäivä oli suuri menestys.
Entressen kirjaston
verkkotoiminnalla ei ollut
suurtakaan osuutta tässä
menestyksessä, mutta me
onnistuimme hyödyntämään
hyvää tapahtumaa ja luomaan
hyvää mieltä myös kirjaston
verkkoyhteisöön.
Jaakko Sannemann Entressen kirjasto