1. Sotakorvaukset
”Suomen sotakorvaukset olivat sotakorvauksia, joita Suomen piti toisen maailmansodan jälkeen
maksaa Neuvostoliitolle. Joulukuussa 1944 vahvistetun välirauhansopimuksen mukaisesti Suomen
oli maksettava Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana sotakorvauksia 300 miljoonan kultadollarin
(ns. sotakorvausdollari) arvosta.
Maksuaika pidennettiin vuoden 1945 lopussa kahdeksaan vuoteen ja kesällä 1948 korvausten
nimellisarvo alennettiin 226,5 miljoonaan kultadollariin. Viimeinen sotakorvausjuna ohitti
Vainikkalan raja-aseman 18. syyskuuta 1952. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille
määrätyt sotakorvaukset.
Ensimmäisenä sotakorvausvuonna jouduttiin luovuttamaan puutavaran sekä metsätalous- ja
metalliteollisuuden tuotteiden lisäksi 119 alusta, mikä oli neljäsosa Suomen jo sodan johdosta
puoleen supistuneesta kauppalaivastosta. Toisesta korvausvuodesta lähtien luovutukset olivat
uustuotantoa, pääasiassa metalliteollisuuden tuotteita. Tämä vaati metalliteollisuutemme olennaista
laajentamista.
Huomattavan erän sotakorvauksista muodosti rautatiekalusto, esimerkiksi yhteensä 728
kapearaiteista veturia, joista suurin osa oli höyryvetureita; merkittävin yksittäinen eli 525 yksilöä
käsittänyt tyyppi oli PT-4, joka muodostaakin maailman suurimman yhtenäisen sarjan
kapearaiteisia höyryvetureita.”

2. Alueluovutukset
(Oppikirja s. 78)
Jatkosodassa luovutetut alueet. Porkkalan vuokra-alue palautettiin Suomelle 1956.
Jatkosodan päättyessä solmitun Moskovan välirauhan yhteydessä Suomi joutui luovuttamaan
käytännössä uudelleen Neuvostoliitolle talvisodassa menettämänsä alueet ja lisäksi Petsamosta
muut osat kuin Kalastajasaarennon ennen talvisotaa Suomelle kuuluneen osan.
Tämän lisäksi vuonna 1947 myytiin Petsamon vierestä Inarista Jäniskosken–Niskakosken alue, jolla
sijaitsi luovutetuille Petsamon nikkelikaivoksille energiaa antava Jäniskosken voimalaitos. Se ei
kuulunut Neuvostoliiton sodanjälkeisiin aluevaatimuksiin. Alueluovutuksella kuitattiin Suomen
maksettaviksi määrätyt saksalaissaatavat.

3. Lapin sota
(Oppikirja s. 78-79)
Aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944
mennessä. Saksan ja Suomen välillä puhkesi Lapin sota. Saksalaiset katsoivat tärkeimmiksi
tavoitteikseen Petsamon nikkelikaivosten tuotannon turvaamisen itselleen, ja Pohjois-Norjassa
olevien joukkojensa paluureitin varmistamisen. Saksalaisjoukot ryhmittyivät uudelleen ja ryhtyivät
vetäytymiseen ennalta valmistellun operaatio Birken mukaisesti.
Aluksi vetäytyminen tapahtui rauhassa ja hyvässä yhteistyössä, mutta Neuvostoliiton painostuksesta
suomalaisten oli käytettävä kovempia otteita saksalaisjoukkoja kohtaan osoittaakseen
Neuvostoliitolle, että Suomen ja Saksan välillä ei olisi enää yhteistyötä.
Saksan armeija vetäytyi taistellen suomalaisjoukkojen tieltä pohjoiseen, samalla turvautuen poltetun
maan taktiikkaan. Talvella sota muuttui asemasodaksi Käsivarressa, kunnes viimeisetkin
saksalaisjoukot huhtikuun lopussa 1945 vetäytyivät Norjan puolelle.

4. Sotarikollisten tuomitseminen
(Oppikirja s.79)
Neuvostoliitto vaati Suomen poliittisen johdon tuomittavaksi välirauhansopimuksen artiklan 13
perusteella. Pääministeri Paasikivi teki kaikkensa saadakseen poliitikot pois artiklan piiristä, mutta
keskusteltuaan valvontakomission kanssa maaliskuussa 1945 hän joutui antamaan periksi. Paasikivi
yritti pelata aikaa jättäen asian taka-alalle, mutta valvontakomissio tiukensi otettaan entisestään.
Eduskunta sääti taannehtivan poikkeuslain, jonka perusteella muodostettu erikoistuomioistuin aliotti
sotasyyllisyysoikeudenkäynnit 15.11.1945. Syytettyjen joukko laajennettiin käsittämään kaikkia
sodanaikaisen hallituksen ulkoasiainvaliokunnan jäseniä. Ongelmallisin oli marsalkka Mannerheim,
jonka asettamisen syytteeseen pelättiin aiheuttavan yhteiskunnallisia levottomuuksia, joten hän
säästyi syytöksiltä.
Sotasyyllisyysoikeus tuomitsi 21.2.1946 kahdeksan sota-ajan poliitikkoa. Presidentti Risto Ryti 10
vuotta kuritushuonetta, pääministerit J. W. Rangell 6 vuotta vankeutta ja Edwin Linkomies 5,5
vuotta, ministeri V. Tanner 5,5 vuotta ja suurlähettiläs T. M. Kivimäki 5 vuotta sekä ministerit A.
Kukkonen, H. Ramsay ja T. Reinikka 2-2,5 vuotta vankeutta.
Presidentti Paasikivi armahti Rytin terveydellisien syiden perusteella 1949. Muut tuomitut kärsivät
rangaistuksistaan puolet.

5. Porkkalan vuokra-alue
(Oppikirja s. 77-78)
Porkkalan vuokra-alue oli Neuvostoliitolle Moskovan välirauhan mukaisesti 1944
sotilastukikohdaksi 50 vuodeksi vuokrattu alue. Alueen suomalainen väestö ja kotieläimet
määrättiin evakuoitavaksi kymmenessä päivässä sopimuksen solmimisen jälkeen eli 29. syyskuuta
1944 mennessä, jolloin alue siirtyi Neuvostoliiton haltuun. Alueen vuokraus vahvistettiin uudelleen
vuonna 1947 myös Pariisin rauhansopimuksen 4. artiklassa.
Neuvostoliitto maksoi alueesta vuokraa 5 miljoonaa Suomen markkaa vuodessa. Sillä oli
sopimuksen mukaan myös oikeus henkilö- ja tavaraliikenteen kannalta tarpeellisiin kulkuyhteyksiin
Suomen alueen kautta Porkkalaan.
Vuonna 1947 Suomi sai läpiajo-oikeuden alueen läpi kulkevaa rautatietä pitkin. Tällöin olivat
kuitenkin junanvaunujen ikkunat suljettava teräsluukuilla, sillä matkustajat eivät saaneet nähdä,
mitä alueella tapahtuu.
Nikita Hruštšovin tultua Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi Neuvostoliitto
päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen Suomelle kansainväliseen politiikkaan liittyen käyttäen
sitä lännelle esimerkkinä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta Suomen ja Neuvostoliiton välisissä
suhteissa.
Neuvostoliiton johto päätti alueen palauttamisesta jo vuoden 1955 alussa. Julkisuuteen tieto tuli
kuitenkin vasta, kun Suomi ja Neuvostoliitto olivat virallisesti sopineet asiasta Moskovassa
Paasikiven valtiovierailun aikana 19. syyskuuta 1955, jolloin samalla YYA-sopimuksen
voimassaoloa jatkettiin 20 vuodella. Palautus toteutui 26. tammikuuta 1956. Alkuperäisen
sopimuksen mukaan vuokra-aika olisi kestänyt vuoteen 1994 saakka.

6. Porkkalan vuokra-alue
(Oppikirja s. 77-78)
Porkkalan vuokra-alue oli Neuvostoliitolle Moskovan välirauhan mukaisesti 1944
sotilastukikohdaksi 50 vuodeksi vuokrattu alue. Alueen suomalainen väestö ja kotieläimet
määrättiin evakuoitavaksi kymmenessä päivässä sopimuksen solmimisen jälkeen eli 29. syyskuuta
1944 mennessä, jolloin alue siirtyi Neuvostoliiton haltuun. Alueen vuokraus vahvistettiin uudelleen
vuonna 1947 myös Pariisin rauhansopimuksen 4. artiklassa.
Neuvostoliitto maksoi alueesta vuokraa 5 miljoonaa Suomen markkaa vuodessa. Sillä oli
sopimuksen mukaan myös oikeus henkilö- ja tavaraliikenteen kannalta tarpeellisiin kulkuyhteyksiin
Suomen alueen kautta Porkkalaan.
Vuonna 1947 Suomi sai läpiajo-oikeuden alueen läpi kulkevaa rautatietä pitkin. Tällöin olivat
kuitenkin junanvaunujen ikkunat suljettava teräsluukuilla, sillä matkustajat eivät saaneet nähdä,
mitä alueella tapahtuu.
Nikita Hruštšovin tultua Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi Neuvostoliitto
päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen Suomelle kansainväliseen politiikkaan liittyen käyttäen
sitä lännelle esimerkkinä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta Suomen ja Neuvostoliiton välisissä
suhteissa.
Neuvostoliiton johto päätti alueen palauttamisesta jo vuoden 1955 alussa. Julkisuuteen tieto tuli
kuitenkin vasta, kun Suomi ja Neuvostoliitto olivat virallisesti sopineet asiasta Moskovassa
Paasikiven valtiovierailun aikana 19. syyskuuta 1955, jolloin samalla YYA-sopimuksen
voimassaoloa jatkettiin 20 vuodella. Palautus toteutui 26. tammikuuta 1956. Alkuperäisen
sopimuksen mukaan vuokra-aika olisi kestänyt vuoteen 1994 saakka.