SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 11
Baixar para ler offline
PSORIASIS SYNTYY IHON ALLA.




•   Lue miten yksi oivallus voi muuttaa psoriaatikon elämän.
PSORIASIS SYNTYY IHON ALLA

•   Aikaisemmin luultiin, että psoriasis on pelkästään ihon uloimmassa
    kerroksessa oleva sairaus.
•   Nyt tiedetään, että psoriasis on pohjimmiltaan tulehduksellinen ihosairaus,
    joka liittyy elimistömme puolustusjärjestelmän häiriöön – psoriasis siis
    syntyy ihon alla.
PSORIASIS SYNTYY IHON ALLA

•   Yleisin psoriasiksen muoto on plakkipsoriasis.
•   Siitä kärsii Suomessa noin 145 000 ihmistä.
•   Plakkipsoriasis voi esiintyä lievänä, keskivaikeana tai vaikeana.
     – On arvioitu, että jopa 30 % psoriasispotilaista kärsii keskivaikeasta tai vaikeasta
       psoriasiksesta.
•   Psoriasiksen puhkeamiseen vaikuttavat monet tekijät. Niitä ovat esimerkiksi
    stressi, tietyt lääkeaineet, tulehdukset, tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja
    ihovauriot. Tietty geeniperimäkin saattaa altistaa psoriasikselle.
PSORIASIKSEN HOITO
PSORIASIKSEN HOITO

•   Eri psoriasistyypit vaativat tietyntyyppisen hoidon. Myös psoriasiksen
    vaikeusaste vaikuttaa hoitomuodon valintaan.
•   Psoriasiksen hoitomuotoja on neljää päätyyppiä: paikallishoidot, valohoidot,
    perinteiset systeemiset hoidot ja biologiset hoidot.
•   Mitä vaikeampi psoriasis sitä ylempänä hoitoportaassa sopiva hoito-
    vaihtoehto on (hoitoporras on suuntaa antava)
•   Ole aktiivinen ja keskustele lääkärin kanssa
    seuraavasta hoitoaskelmasta.
PSORIASIKSEN HOITO

Paikallishoidot

•   Paikallishoidot hidastavat ihosolujen jakautumista, lievittää ihon tulehdusta
    ja/tai vähentää kutinaa.
•   Hoitovalikoima sisältää muun muassa perusvoiteet, kuorintavoiteet,
    kortisonivoiteet, tervavalmisteet sekä D- ja A-vitamiinijohdannaiset.
    Päänahan psoriasiksen hoitoon on olemassa lääkeshampoita ja -voiteita.
•   Paikallisia hoitoja käytetään iholla 1–3 kertaa päivässä.
•   Paikallishoidot ovat yleensä psoriasiksen ensisijainen hoitomuoto lievään tai
    keskivaikeaan psoriasikseen.
PSORIASIKSEN HOITO

Valohoidot

•   On olemassa kahdenlaista ultraviolettisäteilyä (UVA ja UVB), jota annetaan
    erityisissä valohoitolaitteissa.
•   UV-säteily hidastaa solujen jakautumista ja lievittää tulehdusta.
•   PUVA-hoidossa käytetään UV-valon lisäksi psoraleenia (lääke, jota
    levitetään iholle voiteena tai otetaan suun kautta tabletteina ennen hoitoa),
    joka herkistää ihoa pidempiaaltoiselle UVA-säteilylle.
•   Valohoidot edellyttävät säännöllisiä käyntejä sairaalassa
PSORIASIKSEN HOITO

Perinteiset systeemiset hoidot

•   Perinteisiä systeemisiä hoitoja on olemassa useita erilaisia ja ne toimivat
    hieman eri tavoin.
•   Eräät niistä hidastavat ihosolujen jakautumista. Toiset vaikuttavat
    puolustusjärjestelmän toimintaan.
•   Systeemiset hoidot annostellaan lääkkeestä riippuen päivittäin tai kerran
    viikossa joko tabletteina tai pistoksina.
•   Perinteisiä systeemisiä hoitoja käytetään silloin, jos psoriasis on laajalle
    levinnyt tai muut hoitomuodot eivät ole tehonneet.
PSORIASIKSEN HOITO

Biologiset lääkehoidot

•   Biologiset lääkehoidot voivat hidastaa psoriasikseen liittyvää tulehdusprosessia. Niitä
    annetaan pistoksina tai suonensisäisesti.
•   Biologisten lääkehoitojen annosteluväli vaihtelee 4 hoitokerrasta 52 kertaan
    vuodessa.
•   Biologisia lääkkeitä voidaan käyttää keskivaikean tai vaikean psoriasiksen hoitoon
    silloin, kun perinteiset lääkehoidot (mukaan lukien PUVA-hoito) eivät ole tehonneet tai
    niihin on liittynyt haittavaikutuksia.
•   Tällä hetkellä psoriasiksen hoitoon on hyväksytty toimintamekanismiltaan
    kahdentyyppisiä biologisia hoitoja:
     –   1. IL-12/23-vasta-aine. Annetaan pistoksena neljä kertaa vuodessa.
     –   2. Tuumorinekroositekijän (TNF-α) estäjät. Annetaan pistoksena tai suonensisäisesti.
         Annosteluväli vaihtelee kahdesti viikossa annettavasta hoidosta joka kahdeksas viikko
         annettavaan hoitoon.
KESKUSTELE LÄÄKÄRIN KANSSA

Eri hoitovaihtoehdoista on hyvä keskustella lääkärin kanssa. Alla lista, josta voit poimia
kysymyksiä lääkärin vastaanotolle.

•   Mitä tarkoittaa, että psoriasis on ihon alla?
•   Kuinka vakava sairaus psoriasis on?
•   Onko psoriasis parannettavissa?
•   Miten psoriasishoidot toimivat?
•   Minulla on lievä/ keskivaikea/ vaikea psoriasis, mitkä ovat hoitovaihtoehdot?
•   Olen tyytymätön nykyiseen hoitooni. Mitä muita hoitomuotoja on olemassa?
•   Miten biologiset lääkehoidot eroavat perinteisistä lääkehoidoista?
•   Miten usein biologisia lääkehoitoja annetaan?
Psoriasis syntyy ihon alla.

Mais conteúdo relacionado

Destaque

How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
ThinkNow
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Kurio // The Social Media Age(ncy)
 

Destaque (20)

Everything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTEverything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPT
 
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
 
Skeleton Culture Code
Skeleton Culture CodeSkeleton Culture Code
Skeleton Culture Code
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
 

Psoriasis syntyy ihon alla.

  • 1. PSORIASIS SYNTYY IHON ALLA. • Lue miten yksi oivallus voi muuttaa psoriaatikon elämän.
  • 2. PSORIASIS SYNTYY IHON ALLA • Aikaisemmin luultiin, että psoriasis on pelkästään ihon uloimmassa kerroksessa oleva sairaus. • Nyt tiedetään, että psoriasis on pohjimmiltaan tulehduksellinen ihosairaus, joka liittyy elimistömme puolustusjärjestelmän häiriöön – psoriasis siis syntyy ihon alla.
  • 3. PSORIASIS SYNTYY IHON ALLA • Yleisin psoriasiksen muoto on plakkipsoriasis. • Siitä kärsii Suomessa noin 145 000 ihmistä. • Plakkipsoriasis voi esiintyä lievänä, keskivaikeana tai vaikeana. – On arvioitu, että jopa 30 % psoriasispotilaista kärsii keskivaikeasta tai vaikeasta psoriasiksesta. • Psoriasiksen puhkeamiseen vaikuttavat monet tekijät. Niitä ovat esimerkiksi stressi, tietyt lääkeaineet, tulehdukset, tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja ihovauriot. Tietty geeniperimäkin saattaa altistaa psoriasikselle.
  • 5. PSORIASIKSEN HOITO • Eri psoriasistyypit vaativat tietyntyyppisen hoidon. Myös psoriasiksen vaikeusaste vaikuttaa hoitomuodon valintaan. • Psoriasiksen hoitomuotoja on neljää päätyyppiä: paikallishoidot, valohoidot, perinteiset systeemiset hoidot ja biologiset hoidot. • Mitä vaikeampi psoriasis sitä ylempänä hoitoportaassa sopiva hoito- vaihtoehto on (hoitoporras on suuntaa antava) • Ole aktiivinen ja keskustele lääkärin kanssa seuraavasta hoitoaskelmasta.
  • 6. PSORIASIKSEN HOITO Paikallishoidot • Paikallishoidot hidastavat ihosolujen jakautumista, lievittää ihon tulehdusta ja/tai vähentää kutinaa. • Hoitovalikoima sisältää muun muassa perusvoiteet, kuorintavoiteet, kortisonivoiteet, tervavalmisteet sekä D- ja A-vitamiinijohdannaiset. Päänahan psoriasiksen hoitoon on olemassa lääkeshampoita ja -voiteita. • Paikallisia hoitoja käytetään iholla 1–3 kertaa päivässä. • Paikallishoidot ovat yleensä psoriasiksen ensisijainen hoitomuoto lievään tai keskivaikeaan psoriasikseen.
  • 7. PSORIASIKSEN HOITO Valohoidot • On olemassa kahdenlaista ultraviolettisäteilyä (UVA ja UVB), jota annetaan erityisissä valohoitolaitteissa. • UV-säteily hidastaa solujen jakautumista ja lievittää tulehdusta. • PUVA-hoidossa käytetään UV-valon lisäksi psoraleenia (lääke, jota levitetään iholle voiteena tai otetaan suun kautta tabletteina ennen hoitoa), joka herkistää ihoa pidempiaaltoiselle UVA-säteilylle. • Valohoidot edellyttävät säännöllisiä käyntejä sairaalassa
  • 8. PSORIASIKSEN HOITO Perinteiset systeemiset hoidot • Perinteisiä systeemisiä hoitoja on olemassa useita erilaisia ja ne toimivat hieman eri tavoin. • Eräät niistä hidastavat ihosolujen jakautumista. Toiset vaikuttavat puolustusjärjestelmän toimintaan. • Systeemiset hoidot annostellaan lääkkeestä riippuen päivittäin tai kerran viikossa joko tabletteina tai pistoksina. • Perinteisiä systeemisiä hoitoja käytetään silloin, jos psoriasis on laajalle levinnyt tai muut hoitomuodot eivät ole tehonneet.
  • 9. PSORIASIKSEN HOITO Biologiset lääkehoidot • Biologiset lääkehoidot voivat hidastaa psoriasikseen liittyvää tulehdusprosessia. Niitä annetaan pistoksina tai suonensisäisesti. • Biologisten lääkehoitojen annosteluväli vaihtelee 4 hoitokerrasta 52 kertaan vuodessa. • Biologisia lääkkeitä voidaan käyttää keskivaikean tai vaikean psoriasiksen hoitoon silloin, kun perinteiset lääkehoidot (mukaan lukien PUVA-hoito) eivät ole tehonneet tai niihin on liittynyt haittavaikutuksia. • Tällä hetkellä psoriasiksen hoitoon on hyväksytty toimintamekanismiltaan kahdentyyppisiä biologisia hoitoja: – 1. IL-12/23-vasta-aine. Annetaan pistoksena neljä kertaa vuodessa. – 2. Tuumorinekroositekijän (TNF-α) estäjät. Annetaan pistoksena tai suonensisäisesti. Annosteluväli vaihtelee kahdesti viikossa annettavasta hoidosta joka kahdeksas viikko annettavaan hoitoon.
  • 10. KESKUSTELE LÄÄKÄRIN KANSSA Eri hoitovaihtoehdoista on hyvä keskustella lääkärin kanssa. Alla lista, josta voit poimia kysymyksiä lääkärin vastaanotolle. • Mitä tarkoittaa, että psoriasis on ihon alla? • Kuinka vakava sairaus psoriasis on? • Onko psoriasis parannettavissa? • Miten psoriasishoidot toimivat? • Minulla on lievä/ keskivaikea/ vaikea psoriasis, mitkä ovat hoitovaihtoehdot? • Olen tyytymätön nykyiseen hoitooni. Mitä muita hoitomuotoja on olemassa? • Miten biologiset lääkehoidot eroavat perinteisistä lääkehoidoista? • Miten usein biologisia lääkehoitoja annetaan?