SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 13
Miten kokeiluja rahoitetaan?
Annukka Berg, VTT
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Kokeilukummien tapaaminen 25.11.2015
● Kokeiluissa kyse uudenlaisesta toimintatavasta, joten
periaatteessa kokeilukulttuuri voi kukoistaa ilman lisärahaa
● Vihreän talouden kokeilu- ja kehittämishankkeiden
arvioinnissa 70 % kuitenkin katsoi, että kokeilutoiminnalle
tarvitaan omat rahoitusmallit, ja 60 % näki, että julkista
rahoitusta myös jalkauttamiseen (Vaahtera et al. 2015)
○ Rahan mahd. jakajia Tekes ja ministeriöt
● Tarve pienelle, korkean riskin siemenrahalle tunnistettu
useammassa selvityksessä (Berg 2013; Berg et al. 2014)
● Lisäksi tavoiteltujen korkean profiilin kokeilukeskittymien
synty vaatinee tuekseen joko uusia varoja tai olemassa
olevien kehitysrahojen uutta suuntaamista 2
Kokeilujen rahoitus Suomessa:
Mitä tiedetään?
● Kentän tarkempi analyysi tekemättä
○ Kirjallisuuskatsaus joulu - tammikuussa
● Tarve kartoittaa
○ Kentällä olevat potentiaalit/kehitystarpeet - erityisesti
ne, jotka jäävät rahoituksen puutteen takia toteuttamatta
○ Mahdolliset mallit rahan keruun ja jaon periaatteiksi
• Hyviä käytäntöjä Suomesta ja maailmalta
○ Toiminnan reunaehdot
• Esim. mittavaa lisärahoitusta tod.näk. vaikeaa löytää
3
Kokeilujen rahoitus Suomessa:
Mitä pitäisi tietää?
4
Esimerkkejä kokeiluista
& rahoitusmalleista
● Tavoitteena innovatiivinen liiketoiminta PK-yrityksissä
○ Yrittäjälle ennakkoon rahoitus keskeneräisen tuotteen
tai yritysidean edistämiseksi nopealla aikataululla ja
mahdollisimman pienellä byrokratialla
○ Etelä-Savon ELY-keskus: 12 hakulomaketta
potentiaalisille yrittäjille
○ Valittiin 2: Molemmille 5000 euroa
● Mahdollisti oman ajan allokoinnin innovaation edistämiselle
ja asiantuntija-avun hankkimisen yksityiskohtiin - antoi
sysäyksen kehittää idean loppuun
● Osa Sitran Kokeilujen maaseutu -hanketta (2012)
5
Yrittäjän kannustinrahakokeilu
Etelä-Savossa
Mikkelin täydellinen
liikuntakuukausi
6
● Valon, Etelä-Savon liikunnan ja Mikkelin
kaupungin kokeiluprosessi (2014)
○ Liikkeen lisääminen ideoiden,
kokeillen ja tarvittaessa korjaten
○ Kokeilujakso kuukauden
○ 700 kokeilua, joihin osallistui n.
puolet mikkeliläisistä (25 000)
● Rahoitus Etelä-Savon ELY-keskukselta
○ Kustannukset: kokeilumanagerin
palkka (3 kk 50% + 3 kk 100%) sekä
markkinointikulut
○ Valosta, Likesiltä ja Kihulta mm.
työnohjausta, viestintä- ja
arviointitukea
Jyväskylän resurssiviisaat
kokeilut
7
● Resurssiviisauteen tähtääviä kokeiluja,
joita etsittiin avoimella ideahaulla
○ Yli 200 ehdotusta, joista 14 toteutui
○ Teemat ruokahävikin vähentämisestä
syrjäkylien palveluiden parantamiseen
● Lähtökohtana 8000 e rahaa ja 4 viikkoa
aikaa - toteutuksessa joustoa
○ Raportointina blogi-kirjoitus
○ Jatkoon kolme pilottia
○ Rahoittajana Sitra (2013-2015): veti
projektia, tuki viestinnässä ja
arvioinnissa
○ Ei mahdollistanut investointeja
Kestävän kulutuksen ja
tuotannon KULTU-kokeilut
8
● Tavoitteena asumisen, liikkumisen ja
syömisen muuttaminen
kestävämmäksi
○ 8 hanketta (2012 – 2014)
○ Mm. HSL:n uusasiakashankinta,
Ilmastolounas, Peloton
laboratorio
● YM:n rahoitus hankkeille 29 000 –
250 000 e
○ Joustavuutta käytössä
○ Kokeiluihin liittyvä riski
hankaloittaa mitoitusta:
Vaiheittaisuus raskas
hallinnollisesti?
○ Yritysten rooli
9
Hyviä käytäntöjä maailmalta
10
The potential and risks
of experimenting
Yhteenveto ja
jatkoaskeleet
● Lähtökohta: Kokeiluissa on potentiaalia!
● Dynaaminen rahoitusmalli: vaiheittaisuus, tarkistuspisteet,
vuoropuhelu
○ Pienissä kokeiluissa hyvä malli esim. kevyt byrokratia,
alle 10 000 e rahaa ja 1 kk aikaa: epäonnistuminen OK
● Hyviä käytäntöjä
○ Keskeisten toimijoiden, käyttäjien ja päättäjien
osallistaminen
○ Tueksi uskottavia tahoja, projektinhallinnan, viestinnän,
arvioinnin ja mahd. liiketoiminnan osaamista
○ Idea muutoksen vipuvarresta
11
Kokeilujen rahoittamisen
reunaehtoja ja kehitysideoita
● Piilossa olevat potentiaalit
● Olemassa olevien rahoitusmuotojen parempi
kartoittaminen ja ymmärtäminen
○ Mitä Suomesta ja maailmalta löytyy?
○ Mitä rahaa voisi käyttää/käytetään jo kokeiluihin, vaikka
sitä ei ole näin kehystetty?
● Yritysten ja innovaatiorahoituksen rooli
○ Iso potentiaali ja merkitys, mutta…
○ Sitra: yritykset ulkopuolelle kilpailun
vääristämishaasteen takia
○ Tekes: rahoitukseen liittyvät ehdot kasvusta ja
kansainvälistymisestä 12
Kokeilujen rahoitusmalli -
avoimia kysymyksiä
13
Kiitos!
Kommentteja?
annukka.berg@ymparisto.fi

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Kokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona - mahdollisuudet ja haasteet
Kokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona - mahdollisuudet ja haasteetKokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona - mahdollisuudet ja haasteet
Kokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona - mahdollisuudet ja haasteet
Annukka Berg
 
Kestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytitKestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytit
Annukka Berg
 
Mais procurados (16)

Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
 
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
 
Kokeilukulttuuri ja kestävät kaupungit
Kokeilukulttuuri ja kestävät kaupungitKokeilukulttuuri ja kestävät kaupungit
Kokeilukulttuuri ja kestävät kaupungit
 
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselleHelena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
 
Tervetuloa kokeilemaan!
Tervetuloa kokeilemaan!Tervetuloa kokeilemaan!
Tervetuloa kokeilemaan!
 
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissaEsimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
 
Kokeilurahoituksen toteutusvaihtoehdot – Miten Suomeen saadaan sujuvasti toim...
Kokeilurahoituksen toteutusvaihtoehdot – Miten Suomeen saadaan sujuvasti toim...Kokeilurahoituksen toteutusvaihtoehdot – Miten Suomeen saadaan sujuvasti toim...
Kokeilurahoituksen toteutusvaihtoehdot – Miten Suomeen saadaan sujuvasti toim...
 
Näin teimme sidosryhmäyhteistyötä JULMA-hankkeessa
Näin teimme sidosryhmäyhteistyötä JULMA-hankkeessaNäin teimme sidosryhmäyhteistyötä JULMA-hankkeessa
Näin teimme sidosryhmäyhteistyötä JULMA-hankkeessa
 
Kestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytitKestävän kulutuksen faktat ja myytit
Kestävän kulutuksen faktat ja myytit
 
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneilleYhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
 
Kokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakkiKokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakki
 
Kokeileva Suomi -kärkihankkeen esittely
Kokeileva Suomi -kärkihankkeen esittelyKokeileva Suomi -kärkihankkeen esittely
Kokeileva Suomi -kärkihankkeen esittely
 
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
 
Jaana Laitinen: Kaikin keinoinko työpaikkaterveyden edistämistä?
Jaana Laitinen: Kaikin keinoinko työpaikkaterveyden edistämistä?Jaana Laitinen: Kaikin keinoinko työpaikkaterveyden edistämistä?
Jaana Laitinen: Kaikin keinoinko työpaikkaterveyden edistämistä?
 
Loppupuheenvuoro - seminaari 26.10.2016
Loppupuheenvuoro - seminaari 26.10.2016Loppupuheenvuoro - seminaari 26.10.2016
Loppupuheenvuoro - seminaari 26.10.2016
 
Destaque

Strategic experiments as an alternative to traditional policy development
Strategic experiments as an alternative to traditional policy developmentStrategic experiments as an alternative to traditional policy development
Strategic experiments as an alternative to traditional policy development
Annukka Berg
 
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaaKokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Annukka Berg
 
Destaque (11)

20151119 an experimental culture in the making yhys annukka berg
20151119 an experimental culture in the making yhys annukka berg20151119 an experimental culture in the making yhys annukka berg
20151119 an experimental culture in the making yhys annukka berg
 
An experimental culture in the making - case Finland
An experimental culture in the making - case FinlandAn experimental culture in the making - case Finland
An experimental culture in the making - case Finland
 
Experimental Finland_Making It Happen
Experimental Finland_Making It HappenExperimental Finland_Making It Happen
Experimental Finland_Making It Happen
 
20151014 finland to become an experimentalist society annukka berg
20151014 finland to become an experimentalist society annukka berg20151014 finland to become an experimentalist society annukka berg
20151014 finland to become an experimentalist society annukka berg
 
Strategic experiments as an alternative to traditional policy development
Strategic experiments as an alternative to traditional policy developmentStrategic experiments as an alternative to traditional policy development
Strategic experiments as an alternative to traditional policy development
 
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaaKokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
 
School of Activism
School of ActivismSchool of Activism
School of Activism
 
Pukuhuone.fi
Pukuhuone.fiPukuhuone.fi
Pukuhuone.fi
 
Hukkatila
HukkatilaHukkatila
Hukkatila
 
Aquaponics@low2no camp
Aquaponics@low2no campAquaponics@low2no camp
Aquaponics@low2no camp
 
100 ways to Eden
100 ways to Eden100 ways to Eden
100 ways to Eden
 
Semelhante a Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015

Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Työterveyslaitos
 
Semelhante a Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015 (20)

Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoilleAnnukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
 
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuuristaMinisteri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
Ministeri Vehviläisen esitys kokeilukulttuurista
 
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimusTyökykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
 
Harkitsetko kehittämishanketta
Harkitsetko kehittämishankettaHarkitsetko kehittämishanketta
Harkitsetko kehittämishanketta
 
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiäKokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
 
OK-hanke - Mistä on kyse?
OK-hanke - Mistä on kyse?OK-hanke - Mistä on kyse?
OK-hanke - Mistä on kyse?
 
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
 
Tieteen tila 2018 -katsauksen tulosten esittely
Tieteen tila 2018 -katsauksen tulosten esittelyTieteen tila 2018 -katsauksen tulosten esittely
Tieteen tila 2018 -katsauksen tulosten esittely
 
Kokeileva Suomi/Ira Alanko
Kokeileva Suomi/Ira AlankoKokeileva Suomi/Ira Alanko
Kokeileva Suomi/Ira Alanko
 
Case Kuopio Living Lab
Case Kuopio Living LabCase Kuopio Living Lab
Case Kuopio Living Lab
 
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, JoensuuVaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
 
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
 
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
 
Mitä voimme oppia alueellisista työllisyyskokeiluista?
Mitä voimme oppia alueellisista työllisyyskokeiluista?Mitä voimme oppia alueellisista työllisyyskokeiluista?
Mitä voimme oppia alueellisista työllisyyskokeiluista?
 
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuusSosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
Sosiaalityön arviointi ja vaikuttavuus
 
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
Mika soininen miten_alueet_vastaavat_kilpailukyvyn_haasteisiin_07102015
 
Yhteisiä tavoitteita ja saavutuksia - Riitta Maijala
Yhteisiä tavoitteita ja saavutuksia - Riitta MaijalaYhteisiä tavoitteita ja saavutuksia - Riitta Maijala
Yhteisiä tavoitteita ja saavutuksia - Riitta Maijala
 
Paula Eskola - ajankohtaista kiertotaloudesta
Paula Eskola -  ajankohtaista kiertotaloudestaPaula Eskola -  ajankohtaista kiertotaloudesta
Paula Eskola - ajankohtaista kiertotaloudesta
 
Kuopio Health - Open Innovation System
Kuopio Health - Open Innovation SystemKuopio Health - Open Innovation System
Kuopio Health - Open Innovation System
 
Paula Saikkonen: Arviointitieto ja vaikuttavuus - johdatus työpajatyöskentelyyn
Paula Saikkonen: Arviointitieto ja vaikuttavuus - johdatus työpajatyöskentelyynPaula Saikkonen: Arviointitieto ja vaikuttavuus - johdatus työpajatyöskentelyyn
Paula Saikkonen: Arviointitieto ja vaikuttavuus - johdatus työpajatyöskentelyyn
 
Mais de Annukka Berg

Degrowth - three things to learn about the economy and the stories told about it
Degrowth - three things to learn about the economy and the stories told about itDegrowth - three things to learn about the economy and the stories told about it
Degrowth - three things to learn about the economy and the stories told about it
Annukka Berg
 
Degrowth - 3 huomiota
Degrowth - 3 huomiotaDegrowth - 3 huomiota
Degrowth - 3 huomiota
Annukka Berg
 
2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle
2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle
2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle
Annukka Berg
 
Mais de Annukka Berg (14)

Empaattinen hallinto
Empaattinen hallintoEmpaattinen hallinto
Empaattinen hallinto
 
Polku2030 - Suomen kestävän kehityksen politiikan arviointi
Polku2030 - Suomen kestävän kehityksen politiikan arviointiPolku2030 - Suomen kestävän kehityksen politiikan arviointi
Polku2030 - Suomen kestävän kehityksen politiikan arviointi
 
ilmastonmuutos ja ruuhkavuodet
ilmastonmuutos ja ruuhkavuodet ilmastonmuutos ja ruuhkavuodet
ilmastonmuutos ja ruuhkavuodet
 
Experimental Finland_the Finnish model of promoting experimental governance
Experimental Finland_the Finnish model of promoting experimental governanceExperimental Finland_the Finnish model of promoting experimental governance
Experimental Finland_the Finnish model of promoting experimental governance
 
Kiertotalous - kohti resurssiviisaampaa taloutta
Kiertotalous - kohti resurssiviisaampaa talouttaKiertotalous - kohti resurssiviisaampaa taloutta
Kiertotalous - kohti resurssiviisaampaa taloutta
 
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
 
The policy robustness and resilience profiles of European renewable energy pa...
The policy robustness and resilience profiles of European renewable energy pa...The policy robustness and resilience profiles of European renewable energy pa...
The policy robustness and resilience profiles of European renewable energy pa...
 
Towards an experimental government
Towards an experimental governmentTowards an experimental government
Towards an experimental government
 
Experimental Finland - the story so far
Experimental Finland - the story so farExperimental Finland - the story so far
Experimental Finland - the story so far
 
Degrowth - three things to learn about the economy and the stories told about it
Degrowth - three things to learn about the economy and the stories told about itDegrowth - three things to learn about the economy and the stories told about it
Degrowth - three things to learn about the economy and the stories told about it
 
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
 
Degrowth - 3 huomiota
Degrowth - 3 huomiotaDegrowth - 3 huomiota
Degrowth - 3 huomiota
 
Henkilökohtaiset päästöoikeudet - kohti kohtuullisempaa kulutusta ja perustuloa?
Henkilökohtaiset päästöoikeudet - kohti kohtuullisempaa kulutusta ja perustuloa?Henkilökohtaiset päästöoikeudet - kohti kohtuullisempaa kulutusta ja perustuloa?
Henkilökohtaiset päästöoikeudet - kohti kohtuullisempaa kulutusta ja perustuloa?
 
2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle
2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle
2009 01 29 Esitys tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmalle
 
Miten kokeiluja rahoitetaan?_Esitys kokeilukummien tapaamisessa 25.11.2015

  • 1. Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen 25.11.2015
  • 2. ● Kokeiluissa kyse uudenlaisesta toimintatavasta, joten periaatteessa kokeilukulttuuri voi kukoistaa ilman lisärahaa ● Vihreän talouden kokeilu- ja kehittämishankkeiden arvioinnissa 70 % kuitenkin katsoi, että kokeilutoiminnalle tarvitaan omat rahoitusmallit, ja 60 % näki, että julkista rahoitusta myös jalkauttamiseen (Vaahtera et al. 2015) ○ Rahan mahd. jakajia Tekes ja ministeriöt ● Tarve pienelle, korkean riskin siemenrahalle tunnistettu useammassa selvityksessä (Berg 2013; Berg et al. 2014) ● Lisäksi tavoiteltujen korkean profiilin kokeilukeskittymien synty vaatinee tuekseen joko uusia varoja tai olemassa olevien kehitysrahojen uutta suuntaamista 2 Kokeilujen rahoitus Suomessa: Mitä tiedetään?
  • 3. ● Kentän tarkempi analyysi tekemättä ○ Kirjallisuuskatsaus joulu - tammikuussa ● Tarve kartoittaa ○ Kentällä olevat potentiaalit/kehitystarpeet - erityisesti ne, jotka jäävät rahoituksen puutteen takia toteuttamatta ○ Mahdolliset mallit rahan keruun ja jaon periaatteiksi • Hyviä käytäntöjä Suomesta ja maailmalta ○ Toiminnan reunaehdot • Esim. mittavaa lisärahoitusta tod.näk. vaikeaa löytää 3 Kokeilujen rahoitus Suomessa: Mitä pitäisi tietää?
  • 5. ● Tavoitteena innovatiivinen liiketoiminta PK-yrityksissä ○ Yrittäjälle ennakkoon rahoitus keskeneräisen tuotteen tai yritysidean edistämiseksi nopealla aikataululla ja mahdollisimman pienellä byrokratialla ○ Etelä-Savon ELY-keskus: 12 hakulomaketta potentiaalisille yrittäjille ○ Valittiin 2: Molemmille 5000 euroa ● Mahdollisti oman ajan allokoinnin innovaation edistämiselle ja asiantuntija-avun hankkimisen yksityiskohtiin - antoi sysäyksen kehittää idean loppuun ● Osa Sitran Kokeilujen maaseutu -hanketta (2012) 5 Yrittäjän kannustinrahakokeilu Etelä-Savossa
  • 6. Mikkelin täydellinen liikuntakuukausi 6 ● Valon, Etelä-Savon liikunnan ja Mikkelin kaupungin kokeiluprosessi (2014) ○ Liikkeen lisääminen ideoiden, kokeillen ja tarvittaessa korjaten ○ Kokeilujakso kuukauden ○ 700 kokeilua, joihin osallistui n. puolet mikkeliläisistä (25 000) ● Rahoitus Etelä-Savon ELY-keskukselta ○ Kustannukset: kokeilumanagerin palkka (3 kk 50% + 3 kk 100%) sekä markkinointikulut ○ Valosta, Likesiltä ja Kihulta mm. työnohjausta, viestintä- ja arviointitukea
  • 7. Jyväskylän resurssiviisaat kokeilut 7 ● Resurssiviisauteen tähtääviä kokeiluja, joita etsittiin avoimella ideahaulla ○ Yli 200 ehdotusta, joista 14 toteutui ○ Teemat ruokahävikin vähentämisestä syrjäkylien palveluiden parantamiseen ● Lähtökohtana 8000 e rahaa ja 4 viikkoa aikaa - toteutuksessa joustoa ○ Raportointina blogi-kirjoitus ○ Jatkoon kolme pilottia ○ Rahoittajana Sitra (2013-2015): veti projektia, tuki viestinnässä ja arvioinnissa ○ Ei mahdollistanut investointeja
  • 8. Kestävän kulutuksen ja tuotannon KULTU-kokeilut 8 ● Tavoitteena asumisen, liikkumisen ja syömisen muuttaminen kestävämmäksi ○ 8 hanketta (2012 – 2014) ○ Mm. HSL:n uusasiakashankinta, Ilmastolounas, Peloton laboratorio ● YM:n rahoitus hankkeille 29 000 – 250 000 e ○ Joustavuutta käytössä ○ Kokeiluihin liittyvä riski hankaloittaa mitoitusta: Vaiheittaisuus raskas hallinnollisesti? ○ Yritysten rooli
  • 10. 10 The potential and risks of experimenting Yhteenveto ja jatkoaskeleet
  • 11. ● Lähtökohta: Kokeiluissa on potentiaalia! ● Dynaaminen rahoitusmalli: vaiheittaisuus, tarkistuspisteet, vuoropuhelu ○ Pienissä kokeiluissa hyvä malli esim. kevyt byrokratia, alle 10 000 e rahaa ja 1 kk aikaa: epäonnistuminen OK ● Hyviä käytäntöjä ○ Keskeisten toimijoiden, käyttäjien ja päättäjien osallistaminen ○ Tueksi uskottavia tahoja, projektinhallinnan, viestinnän, arvioinnin ja mahd. liiketoiminnan osaamista ○ Idea muutoksen vipuvarresta 11 Kokeilujen rahoittamisen reunaehtoja ja kehitysideoita
  • 12. ● Piilossa olevat potentiaalit ● Olemassa olevien rahoitusmuotojen parempi kartoittaminen ja ymmärtäminen ○ Mitä Suomesta ja maailmalta löytyy? ○ Mitä rahaa voisi käyttää/käytetään jo kokeiluihin, vaikka sitä ei ole näin kehystetty? ● Yritysten ja innovaatiorahoituksen rooli ○ Iso potentiaali ja merkitys, mutta… ○ Sitra: yritykset ulkopuolelle kilpailun vääristämishaasteen takia ○ Tekes: rahoitukseen liittyvät ehdot kasvusta ja kansainvälistymisestä 12 Kokeilujen rahoitusmalli - avoimia kysymyksiä