SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 13
Baixar para ler offline
 1
Vantaan Rotaryklubi ry
Vanda Rotaryklubb rf
Toimintakertomus 2015 ­ 2016
 2
Teksti: presidentti Jukka Ahokas ja klubin hallitus
Kuvat: Vantaan Rotaryklubin digiarkisto, kuvaajina klubin jäsenet
Etukuva: Vantaan Rotaryklubin avustuksella toteutettu Vantaanjoen tilan 
seurantaportaali
Tämän sivun kuvat: Klubin vierailu Tansaniassa ja Yhteisvastuukeräys Tikkurilan 
asemasillalla
 3
PPrreessiiddeennttiinn kkaattssaauuss 22001155 --22001166
Rotarykausi 2015-2016 oli tapahtumarikas. 
Kautta sävyttivät erilaiset vierailut. 
Mielenpainuvampana oli klubin retki 
Tansaniaan. Tämä tehtiin Liike ry:n Ari Koivun 
johdolla. Matkalla oli myös mukana Vantaan 
Myyrmäki ja Vantaa Airport klubin edustajia ja 
matka oli näin Vantaan klubien yhteismatka. 
Kaksiviikkoinen matka oli tapahtumarikas ja 
sen aikana osallistujat pääsivät tekemään 
hyvää konkreettisesti kunnostamalla liitutauluja 
ja pulpetteja sekä rakentamalla 
lentopallokenttiä.  
Edellisellä kaudella aloitettiin Vantaanjoen 
kuntoa seuraava näyttötauluhanke. Tämä 
saatiin kauden aikana valmiiksi siten, että 
kesän 2016 aikana avataan nettiportaali 
www.vantaanjoki.fi, josta voidaan seurata 
Vantaanjoen tilaa neljästä eri paikasta joen 
varrelta. Tätä portaalia voidaan kehittää 
edelleen ja sen informaatio voidaan siirtää 
tulevaisuudessa julkisella paikalla olevaan 
näyttötauluun. Tämän hankkeen kantavana 
ajatuksena on Vantaanjoen tilan tietoisuuden 
lisääminen ja sitä kautta sen kunnon 
parantaminen.
Klubi osallistui hyvän tekemiseen 
yhteisvastuukeräyksessä. Klubimme jäsenet 
keräsivät varoja mm Tikkurilan asemasillalla. 
Yhteistyö Tikkurilan lukion kanssa jatkui myös 
ja klubi hankki lukion TET-tapahtumaan 
luennoitsijan sekä antoi lukiolaisille kaksi 
stipendiä. 
Klubi myös pääsi tutustumaan vantaalaiseen 
elinkeinoelämään erilaisilla vierailuilla. 
Vierailimme TTS Työtehoseurassa, VV-
Autossa, Vantaan Sanomissa, Vantaan 
jätteenpolttolaitoksessa sekä Otaniemessä 
VTT Mikes laboratoriossa. 
Järjestimme Vantaa-Airport klubin kanssa 
kaksi yhteiskokousta, joissa kummassakin oli 
mukana merkittäviä luennoitsijoita. Erkki 
Korhonen vei meidät flyygelillään Sibeliuksen 
sointimaailmaan ja Helena Miranda kertoi 
meille kivun haltuun otosta. 
Rotaryliikkeen sääntöjä muutettiin keväällä 
2016 ja näistä merkittävin käytännön muutos 
oli kokousmäärien muutos. Klubien pitää 
kokoontua vähintään kaksi kertaa 
kuukaudessa kun tätä ennen kokoukset olivat 
viikoittaisia. Tämä otettiin huomioon seuraavan 
kauden suunnittelussa.
Kevään aikana kartoitettiin myös 
kokouspaikkoja ja hallitus päätti siirtää 
kokoukset tiedekeskus Heurekaan. Uusi 
kokouspaikka on parempien liikenneyhteyksien 
päässä ja se tarjoaa mahdollisuuksia myös 
yhteishankkeisiin.
Klubimme osallistuu vaihto-oppilastoimintaan 
yhdessä Vantaa Airport klubin kanssa. 
Menneellä kaudella meillä oli vaihto-oppilas 
Saksassa sekä saksalainen vaihto-oppilas 
Vantaalla. Tämä tarjosi kummallekin 
vaihdokille mieleenpainuvan kokemuksen .
Lopuksi haluan kiittää kaikkia klubimme 
toimihenkilöitä hyvästä ilmapiiristä ja tehdystä 
työstä. 
Jukka Ahokas
Presidentti
 4
Toimihenkilöt
Hallitus 2015 - 2016
Presidentti
Jukka Ahokas
Tuleva presidentti
Minna Vatanen-
Salmi
Edellinen 
presidentti
Pertti Törmälä
Varapresidentti
Risto Ihalainen
1. sihteeri
Urpo Vainio
Rahastonhoitaja
Heikki Isotalo
Rotarysäätiöasiamies
Visa Kiviharju
Toiminnantarkastajat
Björn Backman
Raimo Huvila
Komiteat
Hallintokomitea
Urpo Vainio 1. sihteeri
Ossi Leppänen 2. sihteeri
Unto Kovanen 3. sihteeri
Pirja Rantamäki klubimestari
Heikki Isotalo rahastonhoitaja
Jäsenyyskomitea
Risto Ihalainen pj
Matti Jakonen nuorisovaihtoasiamies
Pentti Hirvonen
Juha Suutarinen
Suhdetoimintakomitea
Pertti Törmälä pj
Pirjo Rantaniemi
Matti Tossavainen
Palveluprojektikomitea
Minna Vatanen-Salmi pj
Pekka Korhonen
Pentti Hirvonen
Airi Kansanen
Rotarysäätiökomitea
Visa Kiviharju pj
Juha Tammivuori
Erkki-Sakari Harju
 5
Jäsenistö
Klubin jäsenmäärä kauden lopussa oli 52 
jäsentä, joista kolme oli kunniajäsentä. Kauden 
aikana klubistamme erosi kaksi jäsentä 
henkilökohtaisten syiden ja muuton takia. 
Kauden lopulla saimme yhden lisäjäsenen kun 
veli Erkki Koskinen palasi klubimme jäseneksi. 
PHF-arvoja hankittiin yksi ja se annettiin 
edelliselle presidentille Pertti Törmälälle. Veli 
Pertti ansioitui edellisenä kautena 
juhlavuotemme järjestelyissä ja voidaan 
sanoa, että hänen luotsaamansa klubin 50-
vuotis juhlakausi oli yhtä juhlaa.
Jäsenten syntymäpäivistä tiedotettiin 
viikkokokouksissa ja tasavuosia juhlivat: 
Raimo Huvila, Kim Zilliacus, Taisto Hintsanen, 
Esa Antikainen, Esko With, Matti Jakonen, Airi 
Kansanen, Erkki Laamanen ja Urpo Vainio. 
Juhlat ja perhe
Kaudella järjestettiin kaksi avec juhlaa, 
joulujuhla sekä puutarhajuhla. Joulujuhla 
pidettiin ravintola Lumissa Fur Centerissä ja 
puutarhajuhla Malmgårdin kartanossa. 
Puutarhajuhlaan sisältyi myös kartanon 
esittely, jonka piti  Loviisan Rotareiden jäsen 
kreivi Johan Creutz. Kulttuuri-illan järjesti veli 
Heikki Säilä. Kävimme katsomassa Helsingin 
kaupunginteatterin esityksen ’Kaktuksen 
kukka’. 
Vaalikokous ja vuosikokous
Vuosikokouksessa edellisen kauden 
presidentti esitteli tilinpäätöksen ja 
toimintakertomuksen. Presidentti Jukka 
Ahokas esitteli kuluvan kauden talousarvion. 
Vuosikokous myönsi vastuuvapauden ja 
hyväksyi budjetin. 
Vaalikokouksessa valittiin seuraavan kauden 
toimihenkilöt. Varapresidentiksi valittiin veli 
Pekka Korhonen ja kolmossihteeriksi valittiin 
veli Juha Suutarinen. Muilta osilta 
virkailijaputkessa olevat siirtyivät 
automaattisesti seuraavaan tehtävään.
Yhteistyö Vantaan Rotaryklubien
kanssa
Intercity kokouksen järjestäjänä oli Vantaa 
Airport Rotaryklubi. Esittelimme omalta 
osaltamme klubimme toimintaa kokouksessa. 
Tansanian vierailulla oli mukana myös Vantaa 
Airport klubin ja Myyrmäen klubien edustajia ja 
kutsuimmekin tätä retkeä Vantaan 
rotaryklubien retkeksi.
Vantaa Airport klubin kanssa järjestimme kaksi 
yhteiskokousta. Erkki Korhonen kertoi 
Sibeliuksesta ja elävöitti esitystä flyygelin 
soitolla. Helena Miranda kertoi kirjailijaksi 
ryhtymisestään ja kirjastaan ’Kipu haltuun’. 
 6
Vierailut
Kauden mainittavin vierailu oli klubimme 
Tansanian retki, josta on kerrottu erikseen 
omassa kappaleessaan. Kehärata otettiin 
käyttöön syksyllä 2015 ja veli Pekka Korhonen 
järjesti meille junamatkan radalle. 
Pysähdyimme asemilla ja kuulimme niiden 
rakennushankkeista.  TTS Työtehoseurassa 
tutustuimme aikuiskoulutukseen ja saimme 
ajaa bussisimulaattorilla. Vantaan Sanomissa 
seurasimme paikallislehden toimitusta. Veli 
Heikki Isotalon työpaikalla VTT Mikes 
Metrologia tutustuimme 
mittanormaalijärjestelmän tarkkuuksiin. 
Edellisellä kaudella sekä Vantaan Energia että 
VV-Auto tukivat 50-vuotis juhlaamme. Keväällä 
tutustuimme uusien autojen hienouksiin sekä 
siihen miten jätteestä tehdään sähköä ja 
lämpöä Vantaan jätteenpolttolaitoksessa. 
Kuvernöörin vierailu
Kuvernöörin vierailu oli alun perin tarkoitus 
pitää joulukuussa 2015, mutta sairastumisen 
takia tämä siirtyi keväälle 2016. Vierailun 
pääsisältö muuttui tämän takia hieman ja 
vierailussa kerrottiin jo enemmän 
aikaansaaduista asioista kuin tulevista 
suunnitelmista. 
Kuvernööri Ritva Heinonen antoi neuvoja 
jäsenhankinnasta ja kertoi rotarien toiminnan 
nykyaikaistamisesta, johon liittyy mm 
lisävapauksien antaminen klubien toimintaan.
 7
Vantaanjoki näyttötaulu
Klubin hanke liittyi Rotareiden 
Itämerihaasteeseen. Julkisella paikalla oleva 
näyttötaulu antaisi ajantasaista tietoa 
Vantaanjoen kunnosta. Tällä herätetään 
suuren yleisön mielenkiinto joen tilaan. 
Tilamuutokset ja etenkin joen tilan 
huonontumiset aiheuttaisivat julkisen reaktion, 
jonka seurauksena joen  ’likaajiin’ kohdistuisi 
paineita tilan parantamiseksi.
Klubi haki Rotarypiiriltä 3 000 € apurahaa 
hanketta varten. Hankkeen 
kokonaiskustannuksiksi arvioitiin 6 000 €. Klubi 
oli kerännyt Vantaanjoki haastehiihdolla 1 550 
€ ja loppusumman klubin oli tarkoitus kerätä 
erilaisilla tapahtumilla. Klubi sai piiriltä 1 000 € 
apurahan eli huomattavasti haettua 
pienemmän summan.
Veden laadun arviointia varten klubilla oli 
kolme esitystä, jotka alan asiantuntijat pitivät. 
Mikko Hakojärvi ja Jari Koskiaho pitivät 
esitykset automaattisista veden laadun 
mittauksista ja Pasi Valkama Vantaanjoen 
tilasta. Näiden sekä Vantaanjoen ja Helsingin 
seudun vesiensuojeluyhdistyksen kanssa 
käytyjen keskustelujen perusteella tehtiin 
jokiveden laadulle sopivia luokitusehdotuksia.
Presidentti Jukka Ahokas selvitti 
mittaustulosten tiedonsiirron ja mittaustulosten 
käsittelyn toteuttamista. Veli Matti Tossavainen 
selvitti näyttötaulutekniikat. 
Rahoituksen pienenemisen takia hanke 
päätettiin toteuttaa aluksi nettipohjaisena. 
Vantaanjoen ja Helsingin seudun 
vesiensuojeluyhdistys toteuttaa 
www.vantaanjoki.fi nettisivuston, jossa on 
ajantasaista tietoa Vantaanjoen veden 
laadusta neljästä eri kohdasta jokea. Lisäksi 
siinä näkyy koko joen valuma-alue. Tämä 
portaali toimii pohjana joen veden laadun 
informaationäytölle ja saatujen kokemusten 
avulla on helppo tarvittaessa toteuttaa 
julkisella paikalla oleva näyttötaulu.
 8
Hyvää tekemässä Tansaniassa
Vantaan Rotarit tutustuivat kouluihin Tansaniassa 
ja osallistuivat myös hyvän tekemiseen tropiikkiin 
suunnatulla retkellä syksyllä 2015. Retki tehtiin 
suomalaisen kansalaisjärjestön, Liikunnan 
Kehitysyhteistyö LiiKe:n  kanssa 
(http://www.liike.fi/). Ari Koivu kyseisestä 
järjestöstä järjesti monipuolisen matkaohjelman, 
jossa mm. lahjoitettiin Dar Es Salaamin, Mtwaran 
ja Mikindandin kouluihin liikuntavälineitä, 
kunnostettiin koulutiloja, rakennettiin pallokenttiä, 
purjehdittiin paikallisilla dhow-veneillä, tutustuttiin 
kalastajayhteiskuntaan ja tansanialaiseen 
kulttuuriin. Matkan lopuksi käytiin safareilla 
katsomassa eläimiä niiden luonnollisessa 
elinympäristössä. 
Matkaan lähti kaikkiaan 15 rotaria ja avecia sekä 
Ari matkanjohtajana. Matkan aikana vierailtiin 
myös paikallisissa Rotaryklubeissa Dar Es 
Salaamissa, Mtwarassa ja Arushassa. Vantaan 
rotareista edustettuina olivat Vantaan 
Rotaryklubin, Vantaa Airport Rotaryklubin ja 
Vantaa Myyrmäki Rotaryklubin jäseniä.
Urheiluvälineet innostavat tulemaan kouluun, 
jolloin koulun käyntikin sujuu paremmin, 
oppiminen tehostuu ja terveys kohenee. Vaikka 
luokkakoot ovat mittavia, jopa 50-80 oppilaan 
luokkia, on tekemisen meininki kova ja oppimisen 
ilo silmiinpistävää. Ongelmana on edelleen 
erityisesti tyttöjen varhainen koulun 
keskeyttäminen yläluokilla, mihin asiantilaan 
LiiKen projektit pyrkivät myös vastaamaan. 
Yksinkertaisetkin opetusvälineet tarvitsevat 
kunnostusta. Niinpä ryhdyimme toimiin. 
Vantaalaisilta rautakaupoilta lahjoituksina 
saatujen työvälineiden avulla maalasimme 
sementistä tehtyjä liitutauluja mustiksi ja 
korjasimme pulpetteja. Puu oli selvästi meidän 
mäntyä vaativampaa ja kovempaa, mutta lyhyen 
harjoittelun jälkeen sahaus onnistui ja paikallisesti 
ostetut naulat saatiin uppoamaan kovempaankin 
puuhun. 
 9
Jokainen matkalainen oli lahjoittanut sata euroa mm. 
uusien pulpettien hankkimiseen. Näillä pulpettirahoilla 
saimme uudet nykyaikaiset pulpetit yhteen 
luokkahuoneeseen. Ylijäämärahat käytettiin mm. 
sementin, maalin, naulojen, lapioiden sekä 
lentopallopylväiden ja -verkkojen hankkimiseen.
Ryhmämme pystytti kahdelle koululle lentopallokentät, 
toinen Mtwara/Mikindanin Sinon yläkoululle ja toinen 
Mnaidan alakoululle. Kentän paikan valinta oli 
helppoa, koska koulualueet olivat hiekkamailla. Aivan 
vaakasuoraa aluetta ei löytynyt, mutta 
lentopallossahan vaihdetaan puolia erien välillä eli 
pieni kaltevuus ei pahemmin haittaa. Urheilun ilo on 
pääasia. 
Vierailimme kolmessa rotaryklubissa Dar Es 
Salaamissa, Mtwarassa ja Arushassa.  Dar Es 
Salaamin Oyster Bay klubi ja Arushan Mount Meru 
klubi olivat aktiivisia. Ne järjestivät tapahtumia, joiden 
avulla kerättiin varoja esimerkiksi koulujen 
kunnostukseen. Oyster Bay klubi oli kunnostanut Dar 
Es Salamin Msasanin alakoululle kirjaston ja 
lahjoittanut kirjoja. Lisäksi he rakensivat vesijohdon 
koululle sekä aidan koulun ympärille. 
Rotarien periaatteena on hyvän tekeminen. Tansanian 
matka osoitti, että tätä tarvitaan. LiiKe ry:n toiminta ja 
sen tukeminen Tansaniassa tarjosi hyvän 
mahdollisuuden retkelle. Liikunta ja terveyskasvatus 
ovat erittäin hyödyllisiä paikallisille nuorille, joista 
monet kärsivät mm. malarian, tuberkuloosin, vähäisen 
proteiinin ja likaisen veden aiheuttamista taudeista. 
Todistimme avun menevän perille kohteisiinsa ja 
näimme iloisia lapsia, jotka nauttivat uusista 
urheilumahdollisuuksista. Toivomme, että osaltamme 
olimme avuksi ja kehotamme myös muita klubeja 
osallistumaan mieleen jäävälle hyvän tekemisen 
retkelle. Lisätietoja hyväntekeväisyysretkistä saa LiiKe 
ry:n toimistolta, ari.koivu@liike.fi. 
10
Juhlittiin Sibeliusta
Kuluvana kautena juhlittiin Sibeliuksen 150-
vuotisjuhlaa kahdella esityksellä. Tero-Pekka 
Henell piti erittäin mielenkiintoisen esityksen 
Sibeliuksesta ja hänen musiikistaan. Henell on 
ollut mm Lahden kaupunginorkesterin 
intendenttinä ja yhdessä kapellimestari Osmo 
Vänskän kanssa he aikaansaivat hyvin 
menestyneet Sibelius levytykset. Esityksessä 
selvisi mm miksi suomalaiset kapellimestarit 
menestyvät maailmalla. He joutuvat 
koulutuksessaan johtamaan Sibeliuksen 
teoksia ja tämä osaaminen avaa ovet moniin 
mahdollisuuksiin.  
Erkki Korhonen kertoi flyygelin avulla 
Sibeliuksen elämästä ja musiikista. Erkki 
Korhonen on suorittanut Sibelius-Akatemiassa 
pianodiplomin ja hän on konsertoinut laajasti. 
Hän on myös ollut Suomen kansallisoopperan 
pääjohtajana ja viimeksi vastannut Sibeliuksen 
150-vuotisjuhlan järjestelyistä. Erkki Korhonen 
esitti Sibeliuksen pianosävellyksiä ja kertoi 
samalla mitä kukin osa kertoo.  Lopuksi 
flyygelillä soitettu Finlandia sai kuulijat 
vakaviksi ja soitto kaikui salissa niin, että lattiat 
tärisivät. 
Tasokkaita esityksiä
viikkokokouksissa
Viikkokokousten pääteemana oli 
näyttötauluhankkeeseen liittyvät esitykset. 
Niiden avulla saatiin tietoa veden laadusta ja 
mittaustekniikasta. Tästä on tarkempi kuvaus 
omassa kappaleessaan.
Sibelius nousi toiseksi pääteemaksi ja nämä 
esitykset olivat erittäin korkealaatuisia ja 
mieleenpainuvia.  Niistäkin enemmän omassa 
kappaleessaan.
Muista esityksistä voidaan nostaa muutama 
esimerkki. Prof Puolanne piti elävän esityksen 
suolan käytöstä liharuuissa. Samoin veli Juha 
Suutarinen demonstroi hyvin esimerkein 
työnteon turvallisuutta. Muidenkin esitysten 
aiheet ja taso olivat korkeita ja esitykset 
mielenkiintoisia.
Vantaalainen liike-elämä tutuksi
Kauden aikana tutustuimme monipuolisesti 
Vantaalaiseen liike-elämään ja kaupungin 
toimintaan.  Vierailimme kaikkiaan viidessä 
vantaalaisessa kohteessa ja tämän lisäksi 
kuulimme esityksen Vantaan kaupungin 
taloustilanteesta ja pakolaisten 
vastaanottotoimista.
11
Vaihto-oppilastoiminta
Vaihto-oppilastoiminta tehdään yhteistyössä Vantaa Airport 
Rotary klubin kanssa. Tämä kausi oli vaihdon osalta vilkas, 
lähetimme vantaalaisen Adele Raunun Saksaan ja Saksasta 
tuli Martin Uerlich meille vaihtoon. Olemme seuranneet 
mielenkiinnolla Adelen kokemuksia hänen blogistaan. 
Vaihtovuosi on ollut hänelle täynnä erilaisia elämyksiä ja 
kokemuksia.
Martin Uerlich kävi esittäytymässä klubissamme syksyllä 
2015 ja keväällä 2016 hän kävi uudelleen kertomassa 
vuodestaan Suomessa.  Martin kävi Lumon lukiota Korsossa 
ja oli saanut luokkatovereistaan monta hyvää ystävää. 
Suomen kieltä hän piti melkoisen vaikeana, mutta osoitti 
kuitenkin puhuvansa ja ymmärtävänsä kieltämme jonkin 
verran. Vaihto-oppilasaikanaan Martin on ehtinyt tutustua 
Helsinkiin, jossa Temppeliaukion kirkko oli yksi kiinnostavista 
käyntikohteista. Lapissakin Martin on ehtinyt matkailla ja 
Pietarikin on tullut nähtyä. Kaiken kaikkiaan Martin kertoi 
vaihto-oppilasaikansa Suomessa olleen tosi hieno kokemus 
ja siitä hän antoi kiitoksensa niin meidän klubillemme kuin 
myös kaikille niille rotaryklubeille, jotka ovat auttaneet häntä 
toteuttamaan tämän matkan.
Klubin näkyvyys mediassa
Klubillamme on omat nettisivut sekä myös 
Facebook-sivut. Kumpiakin päivitettiin lähes 
reaaliajassa. Veli Matti Tossavainen huolehti 
nettisivustomme rakenteesta ja päivityksestä 
ja sisar Arja Oksanen päivitti Facebook 
sivustoamme. Esimerkiksi Tansanian matkan 
aikana muut jäsenet pystyivät seuraamaan 
tekemisiämme päivittäin.
Rotary Norden lehteen teimme myös artikkelin 
Tansanian matkastamme.
Hyvän tekeminen
Klubimme osallistui kirkon 
yhteisvastuukeräykseen. Keräyspaikkana oli 
mm Tikkurilan aseman asemasilta.  Klubimme 
keräsi kaikkiaan 1201,74 € lipaskeräyksellä ja 
sen lisäksi jäsenet avustivat henkilökohtaisesti 
925 €, yhteensä luovutimme kirkolle 2126,74 €
Klubimme hankki kauden aikana yhden phf-
arvon. Tämä hankinta kohdistettiin edellisten 
vuosien tapaan Polio+ toimintaan.
World Vison Finlandin kautta avustimme 
kummilastamme Ushra Jemwetich Kipronaa 
Keniasta 300 € summalla.
Tikkurilan lukioon lahjoitimme kaksi 300 € 
stipendiä ja olimme mukana järjestämässä 
heidän TET tilaisuutta. Sisar Airi Kansanen ja 
veli Pentti Hirvonen toimivat aktiivisesti tässä 
asiassa.
Tansanian matkalaiset lahjoittivat Mtwaran 
kouluun Tansaniaan uusia pulpetteja 1500 € 
edestä. Lisäksi matkaan osallistuneet tukivat 
omilla lahjoituksillaan Liike ry:n toimintaa.
Klubimme otti vastaan Myyrmäen klubin 
haasteen silakkasoutuun ja tuki 
joukkuettamme 360 € summalla. Silakkasoutu 
liittyi Itämeri haasteeseen ja tulot käytettiin 
Vantaanjoen ja Helsingin seudun 
vesiensuojeluyhdistyksen toimintaan. 
12
Rahastonhoitajan katsaus
Tilikauden tulos oli 855,00 € alijäämäinen. 
Suurin osa tästä selittyy nuorisovaihdon 
toteutumisesta kauden aikana. Toimintavuoden 
tuottoja oli yhteensä 52 436,80 €, joista 39 
605,50 € on kerätty klubin jäseniltä vierailujen 
ja eri tilaisuuksien toteuttamiseen. Suurimpana 
yksittäisenä tapahtumana oli Tansanian matka. 
Muita tuottoja oli yhteensä 4771,30 € (piirin 
apuraha, lipaskeräys, jne). 
Jäsenmaksutuottoja oli yhteensä 8000,00 €.
Toimintavuoden kulut olivat yhteensä 48 
572,80 €. Kuluista suurin osa syntyi vierailujen, 
Tansanian matkan ja eri tilaisuuksien 
toteuttamisesta, yhteensä 37 683,34 €. 
Nuorisovaihdon kulut olivat 1 820,30 €. Tähän 
sisältyi vaihto-oppilaan koulukulut sekä pieni 
kuukausittainen käyttöraha. Rotaryjärjestöön 
Iiittyviä maksuja oli yhteensä 7 116,43 € 
(jäsenmaksut, PHF, piirikokous).
Klubin pankkitilillä on rahaa tilikauden 
päättyessä 5510,07 €. Tiilikauden alussa rahaa 
oli 11 180,07 €. Suuri erotus johtuu edellisen 
kauden ennakkomaksuista, jotka olivat 
yhteensä 1 760,00 € ja maksamattomista 
laskuista 3175,00 €. 
Siirtosaamisia oli 80 €. 
Heikki lsotalo
13

Mais conteúdo relacionado

Mais de Vantaan Rotaryklubi ry - Vanda Rotaryklubb rf

Mais de Vantaan Rotaryklubi ry - Vanda Rotaryklubb rf (20)

Rotary club 04-2022 Vantaan ratikka Henry Westlin.pptx
Rotary club 04-2022 Vantaan ratikka Henry Westlin.pptxRotary club 04-2022 Vantaan ratikka Henry Westlin.pptx
Rotary club 04-2022 Vantaan ratikka Henry Westlin.pptx
 
Esko With - Kaupunkilainen metsänomistaja.ppt
Esko With - Kaupunkilainen metsänomistaja.pptEsko With - Kaupunkilainen metsänomistaja.ppt
Esko With - Kaupunkilainen metsänomistaja.ppt
 
Helsingin biopankin esittely 20220224
Helsingin biopankin esittely 20220224Helsingin biopankin esittely 20220224
Helsingin biopankin esittely 20220224
 
Ahokas jukka vähemmän tunnettua Viroa - esitelmä 2022
Ahokas jukka   vähemmän tunnettua Viroa - esitelmä 2022 Ahokas jukka   vähemmän tunnettua Viroa - esitelmä 2022
Ahokas jukka vähemmän tunnettua Viroa - esitelmä 2022
 
Vakuutusratkaisujen muutoksenhausta Risto Ihalainen
Vakuutusratkaisujen muutoksenhausta Risto IhalainenVakuutusratkaisujen muutoksenhausta Risto Ihalainen
Vakuutusratkaisujen muutoksenhausta Risto Ihalainen
 
Rotary 26042018 Hannele Humaloja-Virtanen luokite
Rotary 26042018 Hannele Humaloja-Virtanen luokite Rotary 26042018 Hannele Humaloja-Virtanen luokite
Rotary 26042018 Hannele Humaloja-Virtanen luokite
 
20180201 - Energiakatsaus - jukka ahokas vantaan rotaryklubi ry
20180201 - Energiakatsaus - jukka ahokas vantaan rotaryklubi ry20180201 - Energiakatsaus - jukka ahokas vantaan rotaryklubi ry
20180201 - Energiakatsaus - jukka ahokas vantaan rotaryklubi ry
 
Jukka knuuti, Parole - jp27 - jääkäriliike 100 vuotta
Jukka knuuti, Parole - jp27 - jääkäriliike 100 vuottaJukka knuuti, Parole - jp27 - jääkäriliike 100 vuotta
Jukka knuuti, Parole - jp27 - jääkäriliike 100 vuotta
 
Itsenäinen suomi 100 vuotta, vantaan rotaryklubi 2017
Itsenäinen suomi 100 vuotta, vantaan rotaryklubi 2017Itsenäinen suomi 100 vuotta, vantaan rotaryklubi 2017
Itsenäinen suomi 100 vuotta, vantaan rotaryklubi 2017
 
Kestääkö betoni 2017 11 14
Kestääkö betoni 2017 11 14Kestääkö betoni 2017 11 14
Kestääkö betoni 2017 11 14
 
Risto Ihalainen: Reformaation 500 vuotta
Risto Ihalainen: Reformaation 500 vuottaRisto Ihalainen: Reformaation 500 vuotta
Risto Ihalainen: Reformaation 500 vuotta
 
Pro gradu tutkimustyö: Kuun asento ja ajoituksen taito rauduskoivuvesakon rai...
Pro gradu tutkimustyö: Kuun asento ja ajoituksen taito rauduskoivuvesakon rai...Pro gradu tutkimustyö: Kuun asento ja ajoituksen taito rauduskoivuvesakon rai...
Pro gradu tutkimustyö: Kuun asento ja ajoituksen taito rauduskoivuvesakon rai...
 
Esitys "Kun koulu loppu 2017 –tutkimus" Vantaan Rotaryklubi ry 01062017
Esitys "Kun koulu loppu 2017 –tutkimus" Vantaan Rotaryklubi ry 01062017Esitys "Kun koulu loppu 2017 –tutkimus" Vantaan Rotaryklubi ry 01062017
Esitys "Kun koulu loppu 2017 –tutkimus" Vantaan Rotaryklubi ry 01062017
 
Seed ry
Seed rySeed ry
Seed ry
 
02.02.2017 Rotarysäätiö 100 vuotta
02.02.2017  Rotarysäätiö 100 vuotta02.02.2017  Rotarysäätiö 100 vuotta
02.02.2017 Rotarysäätiö 100 vuotta
 
Terveys ja hyvinvointi luento 17112016
Terveys ja hyvinvointi luento 17112016Terveys ja hyvinvointi luento 17112016
Terveys ja hyvinvointi luento 17112016
 
Bysantista
BysantistaBysantista
Bysantista
 
20160929 - Markkinakatsaus
20160929 - Markkinakatsaus20160929 - Markkinakatsaus
20160929 - Markkinakatsaus
 
Helena.Miranda: "Ota kipu haltuun" -esitelmä / Vantaan Rotaryklubi ry 9.6.2016
Helena.Miranda: "Ota kipu haltuun" -esitelmä /  Vantaan Rotaryklubi ry 9.6.2016Helena.Miranda: "Ota kipu haltuun" -esitelmä /  Vantaan Rotaryklubi ry 9.6.2016
Helena.Miranda: "Ota kipu haltuun" -esitelmä / Vantaan Rotaryklubi ry 9.6.2016
 
Keskiaikaisista kronikoista, ihalainen risto 3.3.2016
Keskiaikaisista kronikoista, ihalainen risto 3.3.2016Keskiaikaisista kronikoista, ihalainen risto 3.3.2016
Keskiaikaisista kronikoista, ihalainen risto 3.3.2016
 

Vantaan Rotaryklubin toimintakertomus 2015 2016