Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Toni Alarannan esitys Eurooppatiedotuksen, Euroopan parlamentin Suomen-toimiston, Historian- ja yhteiskuntaopin opettajien liiton ja Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä opettajien EU-koulutustilaisuudessa 25.11.2022.

1. EU:n ulkosuhteet – case
Turkki
Millaiset ovat EU:n ja Turkin suhteet, missä ovat yhteistyön
alueet ja suurimmat ristiriidat? Millaista roolia Turkki näyttelee
Ukrainan sodassa?
VTT, Vanhempi tutkija Toni Alaranta, Ulkopoliittinen instituutti

2. Neljä tarkastelukulmaa:
• Turkin tasavallan 100-vuotinen historia ja suhde länsimaihin.
• EU:n laajentuminen ja Turkin erityisasema ehdokasmaana.
• Keskinäisriippuvuudet ja yhteistyön muodot uudessa kontekstissa:
talous &kauppa, energia, pakolaiset, turvallisuus, kuljetus.
• EU:n ja Turkin pyrkimykset maailmanpolitiikassa: asemoituminen
Ukrainan sotaan.

3. 1.Turkin tasavallan 100-vuotinen historia ja
suhde länsimaihin.
• Turkin vallankumouksen kaksoisluonne ja Turkin tasavaltalaisen strategisen
kulttuurin synty.
• Turkin tasavalta perustettiin 29. lokakuuta 1923. Ensi syksynä siis 100!
• Itsenäisyyssota + vallankumous (1919–1923)
• Osmanivaltio 1300–1920 = 600-vuotinen islamilainen imperiumi)
• Wienin piiritys 1683 vs. 1850: läntisen Euroopan taloudellis-teknologinen
ylivalta.
• I Maailmansota 1914–1918; Sevres’n rauhansopimus 1920; Lausannen
rauhansopimus 1923 = Turkki.
• Imperialismin vastainen sota (länsimaiden herruutta vastaan); bolshevikit
ja aseapu; Mustafa Kemal Atatürk.

4. Poliittinen vallankumous: sulttaani-kalifaatin Istanbulissa sijaitseva hallinto syrjäytetään, Ankaraan uusi tasavaltalainen
hallinto.
Kaksi kilpailevaa tulkintaa modernisaatiosta: holistinen ja valikoiva. Tarkoittaako modernisointi vain tieteen ja
teknologian omaksumista länsimailta vai onko modernisaatio universaali, kokonaisvaltainen prosessi joka väkisin
muuttaa myös arvoja ja kulttuuria perustavanlaatuisesti.
Radikaali/holistinen modernisaatio vaiko konservatiivinen, valikoiva modernisaatio. Kumpaa Turkissa tulee toteuttaa ja
mikä on suhde länsimaihin? Tämä ollut keskeinen kysymys 1800-luvun puolivälistä saakka ja jatkuu Turkissa tänäkin
päivänä, toki suuresti muuttuneissa olosuhteissa.
Tasavallan perustajat (kemalistinen valtio-ideologia) valitsivat radikaali/holistinen modernisaatiokäsityksen.
AKP ja presidentti Erdogan jatkavat konservatiivisen, valikoivan modernisaation traditiota.
Turkkilainen valtio JA kansakunta: nationalismi ja sekularismi
KOMPLEKSINEN suhde länsimaihin: soditaan länsimaita vastaan & pyritään siirtämään turkkilaiset islamilaisesta
sivilisaatiosta universaaliin, läntisessä Euroopassa kehittyneeseen moderniin sivilisaatioon. Eli mittavat
länsimaalaistamisreformit + epäilevä suhde länsimaiden pyrkimyksiin Lähi-idässä
Tasavaltalainen strateginen kulttuuri: Turkki länsimaiden mukana yhteisessä historiallisessa prosessissa ja saman
universaalin tieteellis-rationaalisen sivilisaation osa, mutta poliittinen liittoutuminen länsimaiden kanssa arveluttavaa.
Suhde korrekti mutta neutraali, keskeistä Turkin kansallisvaltion rajojen koskemattomuus ja itsenäisyys.

5. Toisen maailmansodan (1945-) jälkeen: Stalin & Neuvostoliiton aluevaatimukset pakottavat Turkin etsiytymään
lähemmäs länsimaita = NATO-jäsenyys 1952; Trumanin doktriini USA:ssa, mittava taloudellinen apu, myös
Kreikka mukaan, torpataan kommunismin leviäminen itäisellä Välimerellä.
1950-luku: Turkki tarjoutuu USA:n Lähi-idän politiikan takuumieheksi, sotilaita Korean sotaan; nimitetty jopa
’aktiiviseksi Amerikka-suuntautuneisuudeksi’ (Aktif Amerikancılık).
Turkki ja silloinen EEC (European Economic Community/Euroopan talousyhteisö) allekirjoittivat vuonna 1963 ns.
Ankaran sopimuksen, jonka mukaan EEC ja Turkki sopivat assosiaatiosopimuksen, päämääränä Turkin
täysjäsenyys.
Tämän jälkeen (1960-1974) suhteet länsimaihin pysyvät hyvinä, mutta vuonna 1974 Turkki miehittää Kyproksen
pohjoisosan = USA:n asevientikielto & suhteiden viileneminen
1991 ja kylmän sodan päättyminen: Turkin ulkopolitiikassa etsitään uutta suuntaa. Neuvostoliitto ei enää
eksistentiaalinen uhka, Venäjä aletaan nähdä yhä enemmän mahdollisena partnerina (kauppa & energia).

6. 2. Euroopan unionin laajentuminen (Enlargement)
ja Turkin erityisasema ehdokasmaana
• Lähtökohdat: Turkki ja silloinen EEC (European Economic Community/Euroopan talousyhteisö)
allekirjoittivat vuonna 1963 ns. Ankaran sopimuksen, jonka mukaan EEC ja Turkki sopivat
assosiaatiosopimuksen, päämääränä Turkin täysjäsenyys. Turkin virallinen EU ehdokasmaa-status
vahvistettiin 1999. neuvottelut alkoivat 2005.
• Laajentuminen on monialainen prosessi, jonka kautta unionin oikeudellinen ja poliittinen acquis
eli unionin lakikokonaisuus otetaan käyttöön kolmannessa maassa. Tärkeää huomata, että
jokainen uusi jäsenmaa paitsi että itse astuu mittavan muutoksen polulle, muuttaa myös
merkittävästi itse unionia (sisäisi valtasuhteita, identiteettiä jne).
• Siitä saakka kun EEC:n jäseniksi hakeutui demokratian kannalta kyseenalaisia maita (Espanjan
hakemus Francon hallinon kaudella vuonna 1962, myöhemmin Kreikan ja Turkin hakemukset) EEC
ja sittemmin EU (vuoden 1993 Kööpenhaminan kriteerit) on pyrkinyt määrittelemään ne ehdot,
jotka hakijamaan on täytettävä: demokratia ja vähemmistöjen oikeudet, toimiva markkinatalous
ja kyky omaksua EU:n lakikokonaisuus.
• Paperilla ehdot on aina esitetty objektiivisina, epäpoliittisina ja kaikille yhteisinä kriteereinä.
Käytännössä jokainen laajentuminen on läpeensä poliittinen prosessi, ja Turkin tapaus on ollut
sitä alusta asti aivan erityisellä tavalla → onko Turkki eurooppalainen maa? Edustaako EU jotakin
tiettyä, viime kädessä kristinuskon traditioon tukeutuvaa sivilisaatiota, tai vaihtoehtoisesti
valistukseen perustuvaa universaalia sivilisaatiota? Missä kulkevat Euroopan rajat?

7. Mikä linja valitaan?
• Ehdollistaminen (conditionality) & EU:n normatiivinen valta (Normative Power Europe).
• Euroopan rajat & identiteetti.
• Geopoliittinen EU.
• 1. on EU:n laajentumisen tähänastinen toimintalogiikka ja sen puitteissa Turkin mukaan
ottaminen osaksi Eurooppaa.
• 2. perustuu sivilisaatiokertomuksille, joissa Eurooppa ja Turkki ovat eri sivilisaatioiden
osia ja tekevät yhteistyötä tämän rajan yli (priviledged partnership).
• 3. perustuu ajatukseen EU:sta ja Turkista kilpailijoina tai vihollisina yhteisessä
maantieteellisessä tilassa, jossa kumpikin käyttää valtaa ja ajaa intressejään.
Geopoliittinen = vallankäyttöön ja intressien ajamiseen perustuvat valtioiden väliset
suhteet jollakin maantieteellisellä alueella.
• Kuvaavaa on, että EU:n uudessa ns. ’strategisessa kompassissa’ Turkki esiintyy sekä
tärkeänä partnerina jonka kanssa unioni pyrkii vastaamaan ulkoisiin uhkiin että
uhkatekijänä itäisellä Välimerellä.

8. 3. Keskinäisriippuvuudet ja yhteistyön muodot uudessa
kontekstissa: talous & kauppa, energia, pakolaiset,
turvallisuus, kuljetus
• Leimallista EU-Turkki suhteille vuodesta 2016 alkaen on ollut yhteistyön ja
kanssakäymisen muotojen siirtyminen Turkin EU jäsenyysprosessin ulkopuolelle. Turkin
jäsenyysprosessi on ikään kuin syväjäädytetty: se on edelleen olemassa, mutta sen
suhteen ei tapahdu mitään liikettä. Varsinainen suhteiden hoito tapahtuu
jäsenyysprosessin ulkopuolelle, yhä enemmän intressipohjaisesti, yksi politiikka-lohko
kerrallaan. Voidaan sanoa, että vuodesta 2005 vuoteen 2015 EU:n ja Turkin keskinäistä
suhdetta tarkasteltiin lähes yksinomaan EU:n laajentumisen perspektiivistä, toisin sanoen
Turkki nähtiin yhtenä osana suurempaa laajentumisparadigmaa.
• Vuoden 2015 jälkeen todellisuus on pakottanut etsimään muita tarkastelukulmia. EU:n
puheessa ja toiminnassa korostuu ’strateginen kärsivällisyys’, eli pyritään katsomaan
kanssakäymisen pitkää linjaa, ikään kuin Erdoganin valtakauden taakse. Toisaalta
kriittisesti arvioiden kyse on strategian puutteesta ja eri kantojen yhteensovittamisesta:
Kreikka, Kypros ja Ranska vastaan Saksa, Italia ja Espanja.
• Samaan aikaan kun EU ja Turkki ovat yhä enemmän geopoliittisia kilpailijoita, niiden
suhteelle on leimallista keskinäisriippuvuuksien olemassa olo: siirtolaisuus &
turvapaikanhakijat; talous & kauppa; energia; turvallisuus ja kuljetus ovat kaikkia alueita,
joissa Turkki ja EU ovat ikään kuin pakotettuja etsimään yhteistyötä ja jaettuja käytäntöjä.

9. 3. EU:n ja Turkin pyrkimykset maailmanpolitiikassa:
asemoituminen Ukrainan sotaan
• VIIMEISTEN 20 VUODEN SALDO: AKP:N & ERDOGANIN VALTAKAUSI TURKISSA:
• Ulkopolitiikka vuoden 2002 jälkeen: islamilais-konservatiivisen valtapuolueen (AKP) kaudella edellä esitetty tasavaltalainen
strateginen kulttuuri nähty liian passiivisena.
• Erdoganin ’Uuden Turkin’ uusi ulkopolitiikka kiistää länsi-suhteen ensijaisuuden & haastaa 1900-luvulta periytyvän länsimaiden
johtaman kansainvälisen järjestelmän, sekä Turkille sen puitteissa muodostuneen roolin: Erdogan: ’maailma on suurempi kuin viisi’
(viittauksena YK:n turvallisuusneuvoston viiteen pysyvään jäseneen).
• 2002-2010: aktivismi tarkoitti talousekspansiota ja kulttuurivientiä sekä ns ’Turkin malli’ = Turkki tarjottiin mallimaana Lähi-idän
muslimienemmistöisille maille miten menestyksellisesti yhdistää demokratia, maltillinen islamilainen puolue ja talouskasvu.
Kohteena varsinkin Lähi-idän Muslimiveljeskunta-liikkeen puolueet. Myös USA ja EU tukivat tätä vahvasti vuoden 2001 terrori-
iskujen jälkeisessä maailmassa.
• Vuoden 2011 Lähi-idän kansannousujen (ns. Arabikevät) jälkeen Turkki alkoi harjoittaa aggressiivista interventio-politiikkaa,
puuttuen alueen valtioiden sisäisiin asioihin ja ajaen Muslimiveljeskunta-liikkeen puolueita valtaan. Syyriassa tämä tapahtui
aseistamalla sunni-islamisti kapinallisia, jotka pyrkivät kaatamaan Assadin hallinnon. Turkki löi aseet kouraan kaikille jotka
ilmoittivat taistelevansa Assadia vastaan, olivat sitten ’maltillisia’ tai esim. ISIS-järjestöön myöhemmin liittyneitä radikaaleja.
• Syyrian konflikti on vuosi vuodelta muuttunut yhä enemmän Turkin ja Venäjän väliseksi kokonaisuudeksi ja tällä on merkittäviä
vaikutuksia myös Turkin Venäjä-suhteelle ja asemoitumiselle Ukrainan sotaan.
• Strategisen kulttuurin pysyvyydet ja muutokset:
• A) pysyvyydet: Kurdikysymys; itäinen Välimeri/Kypros; nationalismi
• B) muutokset: islamilainen valtio-identiteetti; länsisuhteen ensisijaisuuden alasajo; moninapaisuuden aktiivinen edistäminen.

10. TURKIN ASEMOITUMINEN UKRAINAN SOTAAN
Kylmän sodan päättymisen kaudella pyrkimyksenä rakentaa entistä autonomisempi asema ja
erityisesti islamilaiskonservatiivisen AKP:n kaudella katkaista materiaalinen ja ideologinen napanuora
länsimaihin.
Päämäärä monivektorinen eli monisuuntainen ulkopolitikka jossa länsimaat vain yksi toimija.
Periaate: Ankara-lähtöinen ulkopolitiikka.
ISO KUVA:
Toisin kuin muissa NATO-maissa, Turkissa käynnissä oleva niin sanotun liberaalin, viime kädessä
Yhdysvaltain takaaman, kansainvälisen järjestyksen murtuminen ja kasvava moninapaisuus (ennen
muuta Kiinan nousun myötä) nähdään enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Taustalta löytyy (aika
laajasti) jaettu käsitys että ensin Osmanivaltio 1800-luvulla ja sittemmin Turkin tasavalta vuodesta
1923 lähtien oli materiaalisesti ja ideologisesti riippuvainen länsimaista, kansainvälisen järjestelmän
hyödyttäessä lähinnä läntisten suurvaltojen etuja.

11. Ibrahim Kalin (Ulko- ja turvallisuuspoliittinen neuvonantaja, presidentin puhemies), kaksi pitkää
haastattelua:
26.6.2022 ’Me olemme riippuvaisia venäläisestä energiasta, harjoitamme Venäjän suhteen
tasapainopolitiikkaa. Jos kaikki polttavat siltoja, kuka voi puhua Venäjän kanssa? Sodan
vaikutukset jatkuvat 10 vuotta. Länsi rakentaa omakuvaansa Venäjä-vastaisuuden varaan. Ei ole
tervettä kieltää Tolstoin kirjoja tai estää venäläisiä urheilijoita osallistumasta kisoihin. Etenemme
kohti hybridiä kylmää sotaa. Länsimaat ovat ajautuneet hölynpölyanalyysiin, pohtien onko Putin
tullut hulluksi. Tämä jättää täysin huomiotta vuodesta 1997 saakka jatkuvan syy-
seuraussuhteiden logiikan. Vaikka tämä ei sinällään oikeuta Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, niin
nykyisen konfliktin taustalla vaikuttaa selvästi nuo edeltävät mekanismit, Yhdysvaltain pyrkimys
nousta ainoaksi suurvallaksi pyramidirakenteessa, jossa muut suuret valtiot ovat pyramidin
alemmalla tasolla, tyytyen tähän järjestelyyn. Venäjä on nyt voimakkaasti kyseenalaistanut
tämän järjestyksen, peräänkuuluttaen uuden järjestyksen syntyä. Putinin hulluksi leimaaminen
kadottaa tämän syy-seuraus logiikan. Myös Turkki haluaa luoda uuden maailmanjärjestyksen,
joka korvaa nykyisen, toimimattoman version.’

12. 11. 10. 2022
’Niin sanottu uusi maailmanjärjestys, joka luotiin kylmän sodan
päättymisen jälkeen, ei ollut sen enempää uusi, globaali kuin
järjestyskään. Se oli vain siirtymä kaksinapaisesta yksinapaiseen
järjestelmään. Tuo yksinapainen järjestelmä on nyt romuttumassa
koska ei-läntinen maailma on vahvistunut. Tämä tarkoittaa, että joko
me lähestymme pitkän sodan kautta, josta nykyinen sota Ukrainassa
on ensimmäinen vaihe, tai sitten globaalia valtionpäämiesten
kokousta, jonka puitteissa maailma rakentuu perustavanlaatuisesti
uusista lähtökohdista’.

13. Seuraavalla, ikään kuin astetta alemmalla tasolla Turkin suhtautumista
voidaan tarkastella kolmesta pääkohdasta käsin:
1. Ukrainan säilyminen itsenäisenä valtiona
2. Hyvien suhteiden säilyttäminen (sodasta huolimatta) sekä Venäjän että
Ukrainan kanssa, sekä välittäjäroolin omaksuminen
3. Turkin kanta suhteessa sodan laukaisemaan NATO:n laajentumiseen =
Ruotsin ja Suomen NATO-hakemuksien käyttäminen omien
turvallisuusuhkien pitämiseen puolustusliiton agendalla/omien, muista
NATO-maista erkaantuneiden intressien ajaminen

14. TURKIN TOIMET:
• Ukrainan alueellisen suvereniteetin säilyttäminen (Ukrainan
säilyminen itsenäisenä valtiona, tasapainottamassa Venäjän valtaa
Mustallamerellä)
• Tämän mahdollistamiseksi aseiden (ennen muuta droonien) ja
humanitaarisen avun tarjoaminen Ukrainalle
• Venäjän miehityksen/alueliitosten tuomitseminen (Krim 2014, itä-
Ukraina 2022)
• Kieltäytyminen osallistumasta Venäjän vastaisiin talouspakotteisin ja
lentokieltoalueeseen, täten säilyttäen erityissuhteen Venäjään
sodankin aikana

15. Viljakuljetusten turvaaminen(ukrainalaisen viljan saattaminen maailmanmarkkinoille).
Montreux’n sopimuksen tulkitseminen niin, että sotakaluston liikuttaminen Turkin salmien läpi on
kielletty paitsi Venäjältä myös länsimailta.
Jatkuva diplomatia sodan lopettamiseksi ja välittäjäroolin ylläpitäminen Ukrainan ja Venäjän välillä.
Diplomaattisten voittojen kerääminen rauhanrakentajana. Länsimaiden kritisoiminen sodan
’tarkoituksellisesta pidentämisetä’.
Energiansaannin turvaaminen edullisesti Venäjältä ja Eurooppaan kuljetettavien energiavirtojen
keskukseksi nouseminen.
Venäläisten turistien, investointien ja energiayhteistyön (Rosataom rakentaa Turkkiin ydinvoimalaa)
jatkumisen turvaaminen.
Venäjän hyökkäyssodan laukaiseman NATO:n laajentumisen (Suomi & Ruotsi) välineellistäminen omien
intressien ajamiseksi NATO:n sisällä (intra-alliance opposition).
Venäjä-suhteen taloudellinen tiivistäminen: Turkin tuonti ja vienti Venäjän kanssa on kasvanut
huomattavasti Venäjän hyökkäyssodan alettua

16. TULEVAISUUS?
• Toistaiseksi Turkin asemoituminen suhteessa sotaan on muuttunut hyvin vähän jos ollenkaan. Konfliktin alkaessa iso joukko
länsimaisista (ja osa turkkilaisista) asiantuntijoista väitti, että Turkki on nopeasti ikään kuin pakotettu valitsemaan puolensa ja että
siihen asti vallalla ollut ’strateginen häilyvyys’ ja tasapainoilu länsimaiden ja Venäjän välillä ei voi jatkua ja että Turkki on pakotettu
lähentymään länsimaiden kantoja.
• Ainakin itse tulkitsen asian siten että emme juurikaan voi puhua tällaisesta lähentymisestä
• Yleisemmin: Turkin pyrkimys on katkaista ideologinen ja materiaalinen napanuora länsimaihin. Nykyisen hallinnon aikana
tasavallan alkukauden länsimaalaistamisreformit tulkitaan ’historiallisena virheenä’ ja 1900-luvun aikana muotoutunut Turkin
paikka maailmassa riippuvuussuhteena.
• Tämän keskustelun iso tausta on niin sanotun (viime kädessä USA:n johtaman) liberaalin maailmanjärjestyksen murtuminen ja
Kiinan ynnä muiden ei-läntisten valtioiden suhteellisen painoarvon kasvu: ns. post-western world. Turkki haluaa olla yksi aktiivinen
tämä uuden maailmanjärjestyksen ’avainvaltio’, vähintäänkin alueellinen suurvalta, jonka kantoja muut ovat pakotettuja
kuuntelemaan.
• Tästä perspektiivistä Turkin johto katsoo myös Venäjän hyökkäyssotaa ja tekee jatkossakin laskelmansa tältä pohjalta, pyrkien
säilyttämään mahdollisuutensa tasapainopolitiikan jatkamiseen.
• Järjestelmän tasolla Kiinan, Intian ja Venäjän asemoituminen suhteessa länsimaihin sekä syntymässä olevan uuden järjestelmän
tuomat uhat/mahdollisuudet = reunaehdot; valtion tasolla Turkin sisäisen valtablokin ideologinen luonne ja me-kertomusten
saamat muodot seuraavien vuosikymmenien aikana.
• EU ja Turkki eivät voi paeta toisiaan, kysymys on siitä miten suhde on järjestettävissä. Nykyisellään kahdenväliset suhteet siirretty
enenevässä määrin (syväjäädytetyn) EU hakijamaaprosessin ulkopuolelle. Tulevaisuuden kanssakäymisen muodot riippuvat siitä
minkälainen valtakoalitio Turkkia jatkossa hallitsee ja miten EU kehittyy.