SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 6
Baixar para ler offline
Soneran sosiaalisen median ohjeistus 2015
aktiivinen
osallistumalla ja tuottamalla
sisältöjä.
tarinankertoja
jakamalla oleellisia asioita.
persoonallinen
kertomalla asioista omin sanoin.
seikkailunhaluinen
osallistumalla keskusteluihinja
oppimalla niistä.
Uskalla olla… Muistaolla… Päätä olla…
oman polkusi kulkija
valitsemalla keskustelut joihin
osallistut.
selkeä
viestiessäsi asiakkaille ja muille.
ammattilainen
oman erityisosaamisesi suhteen.
delegointikykyinen
ja ohjata palaute tai keskustelu oikealle
taholle.
ystävällinen
tilanteessa kuin tilanteessa.
huomaavainen
hoitamalla keskustelut
loppuun.
avoin
kertomalla olevasi soneralainen, jos
keskustelu liittyy yritykseemme.
asiallinen
omissa postauksissasi, sekä
reagoidessasi keskusteluihin.
#SONERALAINEN SOSIAALISESSA MEDIASSA
Uskalla olla…
aktiivinen
osallistumalla ja tuottamalla sisältöjä. Voit etsiä esimerkkejäTwitterissä aktiivisestitoimivista soneralaisista
tarinankertoja
jakamalla oleellisia asioita. Hyvät tarinat eivät välttämättä vaadi kissan tai aamupalan kuvaamista. Ne syntyvät
omien mielenkiinnon kohteittesi kautta: tutki muiden blogikirjoituksia ja twiittejä, inspiroidu ja jaa rohkeasti myös
muiden tuottamaa sisältöä. Tsekkaahyvä esimerkki.
persoonallinen
kertomalla oleellisista asioista omin sanoin. Hyvä esimerkki on Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri
Twitterissä@pekkasauri
seikkailunhaluinen
osallistumalla keskusteluihinja oppimalla niistä. Lähde rohkeasti mukaan keskusteluihin, jos sinulla on
kysyttävää, osaat auttaa tai esittää uusia näkökulmia.Lue lisää perusteluja sille, miksi sinun kannattaa hypätä
somen seikkailuihin. Voit linkata oman kommenttisi laajempaan keskusteluun mm. näillä hashtageilla
#SoneraB2D (digitaalisaation liittyvät keskustelut), #koskamävoin (asennetta koskeviinkeskusteluihin) ja
#soneralainen / #soneratwiittaa(esim. työhösi liittyviin keskusteluihin)
Muista olla…
ystävällinen
tilanteessa kuin tilanteessa. Mieti aina kaksi kertaa ennen kuin vastaat ja asetu toisen osapuolen asemaan.
huomaavainen
hoitamalla keskustelut loppuun.
avoin
muista olla avoin ja läpinäkyvä kaikissa keskusteluissa, joihin osallistut. Kerro olevasi Soneran palveluksessa,
jos keskustelu liittyy yritykseemme tai toimialaamme. Tämän voit tehdä ko. nettipalvelun julkisessaprofiilissasi
(esim. omassa esittelytekstissäsi), käyttämällä tarvittaessa hashtagejä#soneralainen / #soneratwiittaatai
tuomalla omin sanoin kirjallisesti esille sen, että työskentelet Soneralla.
asiallinen
omissa postauksissasi, sekä reagoidessasi keskusteluihin. Muista myös asiallisuus kielenkäytössäsija
sanavalinnoissasi.
Päätä olla…
oman polkusi kulkija
valitsemalla keskustelut, joihin osallistut. Jos pystyt antamaan lisäarvoa keskusteluun,tuomaan uusia näkökulmia
tai vaikka oikaisemaan väärää tietoa – kommentoi ja keskustele! Muista kuitenkin,ettei kaikkeen tarvitse
osallistua, etenkään, jos et tiedä aiheesta.
selkeä
viestiessäsi asiakkaille ja muille. Yritysten sisällä puhutaan usein omaa, erityistä kieltä sellaisilla termeillä,
joita ulkopuolinen ei välttämättä ymmärrä. Pysähdy siis miettimään, ymmärtääkö toinen osapuoli, mitä yrität
viestiä.
ammattilainen
oman erityisosaamisesi suhteen. Anna kunnia sinne, minne se kuuluu ja muista linkittää faktat oikeisiin
lähteisiin. Pidä oman yrityksesi puolta, älä syyttele muita tahoja ja ole aina tahdikas.
delegointikykyinen
ja ohjata palaute oikealle taholle. Voit pyytää apua suoraan SoneraPartiolta, Soneran some-
asiakaspalvelulta tai Soneran viestinnältä.
Missä toimimme?
1. Facebookissa (Sonera, Sonera Yrityksille,
Sonera X)
2. Twitterissä (Sonera Uutiset,
SoneraAsiakaspalvelu, Sonera Yrityksille,
Sonera Tietoturva)
3. LinkedInissä
4. Youtubessa (Sonera, Sonera Yrityksille)
5. Slidesharessa
6. Instagramissa (Soneraofficial, Soneraxofficial)
7. Pinterestissä
8. Kasvualusta-blogiportaalissa
9. Google+:ssa
10. Sonera Klaanissa
11. Snapchatissä (soneraofficial)

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Mais procurados (20)

Tietosuoja ja luvat arjen varhaiskasvatustyössä
Tietosuoja ja luvat arjen varhaiskasvatustyössäTietosuoja ja luvat arjen varhaiskasvatustyössä
Tietosuoja ja luvat arjen varhaiskasvatustyössä
 
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, evästeet ja analytiikka tietosuojan näkökulmasta
 
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmastaEU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
EU:n yleinen tietosuoja-asetus oppilaitosten ja opettajien näkökulmasta
 
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media, analytiikka ja evästeet tietosuojan näkökulmasta
 
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminenHenkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen
 
さくらのセキュアモバイルコネクトの仕組み
さくらのセキュアモバイルコネクトの仕組みさくらのセキュアモバイルコネクトの仕組み
さくらのセキュアモバイルコネクトの仕組み
 
IIJmio meeting 24 eSIMプロファイルの取り扱いと今後の展望
IIJmio meeting 24 eSIMプロファイルの取り扱いと今後の展望IIJmio meeting 24 eSIMプロファイルの取り扱いと今後の展望
IIJmio meeting 24 eSIMプロファイルの取り扱いと今後の展望
 
Arjen tietoturvan ABC
Arjen tietoturvan ABCArjen tietoturvan ABC
Arjen tietoturvan ABC
 
Tekijänoikeudet ja kuvausluvat varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa
Tekijänoikeudet ja kuvausluvat varhaiskasvatuksessa ja opetuksessaTekijänoikeudet ja kuvausluvat varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa
Tekijänoikeudet ja kuvausluvat varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa
 
Sosiaalisen median katsaus 07/2022
Sosiaalisen median katsaus 07/2022Sosiaalisen median katsaus 07/2022
Sosiaalisen median katsaus 07/2022
 
Tietosuoja opetuksessa
Tietosuoja opetuksessaTietosuoja opetuksessa
Tietosuoja opetuksessa
 
Tietosuoja: rekisterinpitäjän vastuut ja velvollisuudet
Tietosuoja: rekisterinpitäjän vastuut ja velvollisuudetTietosuoja: rekisterinpitäjän vastuut ja velvollisuudet
Tietosuoja: rekisterinpitäjän vastuut ja velvollisuudet
 
Tietosuoja koulussa käytännössä
Tietosuoja koulussa käytännössäTietosuoja koulussa käytännössä
Tietosuoja koulussa käytännössä
 
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
Sosiaalisen median opetus ja käyttö opetuksessa (Mediakasvatuksen käsikirja, ...
 
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussaTietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
Tietosuoja kunnan viestinnässä ja asiakaspalvelussa
 
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmastaSosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
Sosiaalinen media tietosuojan näkökulmasta
 
Tietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen mediaTietosuoja ja sosiaalinen media
Tietosuoja ja sosiaalinen media
 
Tietosuoja kunnan asiakaspalvelussa ja viestinnässä
Tietosuoja kunnan asiakaspalvelussa ja viestinnässäTietosuoja kunnan asiakaspalvelussa ja viestinnässä
Tietosuoja kunnan asiakaspalvelussa ja viestinnässä
 
Julkisuuslaki sihteereille
Julkisuuslaki sihteereilleJulkisuuslaki sihteereille
Julkisuuslaki sihteereille
 
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuojaSome- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
Some- ja pikaviestisovellusten tietosuoja
 

Semelhante a Soneran sosiaalisen median ohjeistus

Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...
Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...
Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...
Jarno M. Koponen
 

Semelhante a Soneran sosiaalisen median ohjeistus (20)

Kytke KERTOMUKSEEN - yhdytä YHTEISÖ sosiaalisessa mediassa
Kytke KERTOMUKSEEN - yhdytä YHTEISÖ sosiaalisessa mediassaKytke KERTOMUKSEEN - yhdytä YHTEISÖ sosiaalisessa mediassa
Kytke KERTOMUKSEEN - yhdytä YHTEISÖ sosiaalisessa mediassa
 
Reilua Peliä sosiaalisessa mediassa Etelä-Suomi
Reilua Peliä sosiaalisessa mediassa Etelä-SuomiReilua Peliä sosiaalisessa mediassa Etelä-Suomi
Reilua Peliä sosiaalisessa mediassa Etelä-Suomi
 
Reilua Peliä sosiaalisessa mediassa / Lounais-Suomi
Reilua Peliä sosiaalisessa mediassa / Lounais-SuomiReilua Peliä sosiaalisessa mediassa / Lounais-Suomi
Reilua Peliä sosiaalisessa mediassa / Lounais-Suomi
 
Sosiaalisen median ilmiöitä
Sosiaalisen median ilmiöitäSosiaalisen median ilmiöitä
Sosiaalisen median ilmiöitä
 
City brändää itsesi ja menesty
City   brändää itsesi ja menestyCity   brändää itsesi ja menesty
City brändää itsesi ja menesty
 
Vaikuttavan some-viestinnän 10 kohtaa
Vaikuttavan some-viestinnän 10 kohtaaVaikuttavan some-viestinnän 10 kohtaa
Vaikuttavan some-viestinnän 10 kohtaa
 
Ole enemmän sinä, ole kiehtovampi henkilöbrändi
Ole enemmän sinä, ole kiehtovampi henkilöbrändiOle enemmän sinä, ole kiehtovampi henkilöbrändi
Ole enemmän sinä, ole kiehtovampi henkilöbrändi
 
SOME minun mielestäni
SOME minun mielestäniSOME minun mielestäni
SOME minun mielestäni
 
Blogikirjoittaminen
BlogikirjoittaminenBlogikirjoittaminen
Blogikirjoittaminen
 
True Sisältömarkkinointi 13102016
True Sisältömarkkinointi 13102016True Sisältömarkkinointi 13102016
True Sisältömarkkinointi 13102016
 
Vahva henkilöbrändi DIKO
Vahva henkilöbrändi DIKO Vahva henkilöbrändi DIKO
Vahva henkilöbrändi DIKO
 
Skype-klinikka
Skype-klinikkaSkype-klinikka
Skype-klinikka
 
Ilo irti LinkedInistä
Ilo irti LinkedInistä Ilo irti LinkedInistä
Ilo irti LinkedInistä
 
Johtaja sosiaalisessa mediassa
Johtaja sosiaalisessa mediassaJohtaja sosiaalisessa mediassa
Johtaja sosiaalisessa mediassa
 
Pikaopas live-twiittaamiseen
Pikaopas live-twiittaamiseenPikaopas live-twiittaamiseen
Pikaopas live-twiittaamiseen
 
Kerro_tarina -opas
Kerro_tarina -opasKerro_tarina -opas
Kerro_tarina -opas
 
Verkkokirjoittamisen perusvinkit ja some
Verkkokirjoittamisen perusvinkit ja someVerkkokirjoittamisen perusvinkit ja some
Verkkokirjoittamisen perusvinkit ja some
 
Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...
Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...
Vuorovaikutteinen viestintä ja läsnäolo käytännössä - huomioita ja vinkkejä (...
 
Toimittaja sosiaalisessa mediassa
Toimittaja sosiaalisessa mediassaToimittaja sosiaalisessa mediassa
Toimittaja sosiaalisessa mediassa
 
Sarin pitkospuut yhteisöllisyyteen
Sarin pitkospuut yhteisöllisyyteenSarin pitkospuut yhteisöllisyyteen
Sarin pitkospuut yhteisöllisyyteen
 

Mais de Sonera

Mais de Sonera (20)

Strafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsStrafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd Insights
 
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsTampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
 
Telia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsTelia Crowd Insights
Telia Crowd Insights
 
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
 
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
 
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenPilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
 
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
 
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariMonikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
 
Yrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetYrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internet
 
Esineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaEsineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuina
 
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysDigitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
 
Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016
 
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraCreating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
 
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseEroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
 
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
 
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseYrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
 
Ketterää kehitystä asiakastarpeista lähtien - Tarutours - Sonera asiakascase
Ketterää kehitystä asiakastarpeista lähtien - Tarutours - Sonera asiakascaseKetterää kehitystä asiakastarpeista lähtien - Tarutours - Sonera asiakascase
Ketterää kehitystä asiakastarpeista lähtien - Tarutours - Sonera asiakascase
 

Soneran sosiaalisen median ohjeistus

  • 1. Soneran sosiaalisen median ohjeistus 2015
  • 2. aktiivinen osallistumalla ja tuottamalla sisältöjä. tarinankertoja jakamalla oleellisia asioita. persoonallinen kertomalla asioista omin sanoin. seikkailunhaluinen osallistumalla keskusteluihinja oppimalla niistä. Uskalla olla… Muistaolla… Päätä olla… oman polkusi kulkija valitsemalla keskustelut joihin osallistut. selkeä viestiessäsi asiakkaille ja muille. ammattilainen oman erityisosaamisesi suhteen. delegointikykyinen ja ohjata palaute tai keskustelu oikealle taholle. ystävällinen tilanteessa kuin tilanteessa. huomaavainen hoitamalla keskustelut loppuun. avoin kertomalla olevasi soneralainen, jos keskustelu liittyy yritykseemme. asiallinen omissa postauksissasi, sekä reagoidessasi keskusteluihin. #SONERALAINEN SOSIAALISESSA MEDIASSA
  • 3. Uskalla olla… aktiivinen osallistumalla ja tuottamalla sisältöjä. Voit etsiä esimerkkejäTwitterissä aktiivisestitoimivista soneralaisista tarinankertoja jakamalla oleellisia asioita. Hyvät tarinat eivät välttämättä vaadi kissan tai aamupalan kuvaamista. Ne syntyvät omien mielenkiinnon kohteittesi kautta: tutki muiden blogikirjoituksia ja twiittejä, inspiroidu ja jaa rohkeasti myös muiden tuottamaa sisältöä. Tsekkaahyvä esimerkki. persoonallinen kertomalla oleellisista asioista omin sanoin. Hyvä esimerkki on Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri Twitterissä@pekkasauri seikkailunhaluinen osallistumalla keskusteluihinja oppimalla niistä. Lähde rohkeasti mukaan keskusteluihin, jos sinulla on kysyttävää, osaat auttaa tai esittää uusia näkökulmia.Lue lisää perusteluja sille, miksi sinun kannattaa hypätä somen seikkailuihin. Voit linkata oman kommenttisi laajempaan keskusteluun mm. näillä hashtageilla #SoneraB2D (digitaalisaation liittyvät keskustelut), #koskamävoin (asennetta koskeviinkeskusteluihin) ja #soneralainen / #soneratwiittaa(esim. työhösi liittyviin keskusteluihin)
  • 4. Muista olla… ystävällinen tilanteessa kuin tilanteessa. Mieti aina kaksi kertaa ennen kuin vastaat ja asetu toisen osapuolen asemaan. huomaavainen hoitamalla keskustelut loppuun. avoin muista olla avoin ja läpinäkyvä kaikissa keskusteluissa, joihin osallistut. Kerro olevasi Soneran palveluksessa, jos keskustelu liittyy yritykseemme tai toimialaamme. Tämän voit tehdä ko. nettipalvelun julkisessaprofiilissasi (esim. omassa esittelytekstissäsi), käyttämällä tarvittaessa hashtagejä#soneralainen / #soneratwiittaatai tuomalla omin sanoin kirjallisesti esille sen, että työskentelet Soneralla. asiallinen omissa postauksissasi, sekä reagoidessasi keskusteluihin. Muista myös asiallisuus kielenkäytössäsija sanavalinnoissasi.
  • 5. Päätä olla… oman polkusi kulkija valitsemalla keskustelut, joihin osallistut. Jos pystyt antamaan lisäarvoa keskusteluun,tuomaan uusia näkökulmia tai vaikka oikaisemaan väärää tietoa – kommentoi ja keskustele! Muista kuitenkin,ettei kaikkeen tarvitse osallistua, etenkään, jos et tiedä aiheesta. selkeä viestiessäsi asiakkaille ja muille. Yritysten sisällä puhutaan usein omaa, erityistä kieltä sellaisilla termeillä, joita ulkopuolinen ei välttämättä ymmärrä. Pysähdy siis miettimään, ymmärtääkö toinen osapuoli, mitä yrität viestiä. ammattilainen oman erityisosaamisesi suhteen. Anna kunnia sinne, minne se kuuluu ja muista linkittää faktat oikeisiin lähteisiin. Pidä oman yrityksesi puolta, älä syyttele muita tahoja ja ole aina tahdikas. delegointikykyinen ja ohjata palaute oikealle taholle. Voit pyytää apua suoraan SoneraPartiolta, Soneran some- asiakaspalvelulta tai Soneran viestinnältä.
  • 6. Missä toimimme? 1. Facebookissa (Sonera, Sonera Yrityksille, Sonera X) 2. Twitterissä (Sonera Uutiset, SoneraAsiakaspalvelu, Sonera Yrityksille, Sonera Tietoturva) 3. LinkedInissä 4. Youtubessa (Sonera, Sonera Yrityksille) 5. Slidesharessa 6. Instagramissa (Soneraofficial, Soneraxofficial) 7. Pinterestissä 8. Kasvualusta-blogiportaalissa 9. Google+:ssa 10. Sonera Klaanissa 11. Snapchatissä (soneraofficial)