SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 3
Tärkeintä on hyvä
suunnitelma - sitten vain
lapiot heilumaan
VESISTÖ-
SANKARI
Risto Kauhala,
Vesijärven ystävät,
Matjärven suojelyhdistys,
Mustojan alajuoksun
suojeluyhdistys
Vesijärven pilaantumisesta
harmistunut Risto Kauhala kääri
hihat ja alkoi töihin vesien tilan
parantamiseksi. Vuosien saatossa
hänestä kehkeytyikin varsinainen
vesistökunnostuskonkari.
Mikä synnytti kipinän vesien kunnostamiseen?
1.
2. Mitä vesistötekoja olet tehnyt?
Muutin Hollolan Lahdenpohjaan lähelle Vesijärven rantaa 1993. Vuonna 2002
havahduin ongelmaan: hauet kuolivat katiskaan ja verkot limaantuivat hetkessä.
Kalansaanti tyrehtyi. Lisäksi ranta oli alkanut voimakkaasti maatua, kasvaa puita
ja haista pahalle. Silloin päätin kääriä hihat ja aloittaa työt.
Kolmen yhdistyksen vetäjänä olen ollut mukana monissa kunnostushankkeissa.
Kunnostimme esimerkiksi Lahdenpohjan rantaa 1,2 km matkalta. Vesialueella
ruoppaus tehtiin ponttoonikaivurilla, muuten ranta ruopattiin normaalilla kaivurilla
ja alue maisemoitiin. Rantaan rakennettiin myös lintutorni. Olen ollut mukana yli
kahdenkymmenen kosteikon rakentamisessa Lahdenpohjaan laskeviin jokiin sekä
Matjärvelle ja Kutajärvelle. Olen ollut tekemässä virtavesikunnostuksia Vironojaan ja
Mustojaan. Mustojan hankkeessa putkitimme uoman 1,2 km pituudelta, eli virtaus
siirrettiin putkiin maan alle. Luontoarvojen lisäksi olemme parantaneet vesistöjen
virkistysarvoa. Kunnostimme esimerkiksi Laitialan uimarannan oikeaksi
virkistyskeitaaksi! Olen tehnyt lisäksi paljon muita pienempiä hankkeita vuodesta
2002 lähtien noin 11 000 talkootunnin verran. Työ jatkuu.
Mikä on mielestäsi merkittävin vesistötekosi?
3.
4. Terveiset muille vesistökunnostajille
www.vesistokunnostusverkosto.fi Vesistökunnostusverkosto
Merkittävämpänä vesistötekonani pidän sitä, että 2002 laatimani Lahdenpohjan
alueen kokonaissuunnitelma (ensin laskuojiin kosteikot ja pellon putkitus, jonka
jälkeen rannan kunnostus ja lintutorni) on saatu kokonaan valmiiksi muutamine
lisäyksineen ja toiminnastani on ollut selvästi hyötyä vesistölle, luonnolle ja
lähiasukkaille. Kiitos kuuluu rahoittajille, viranomaisille, talkoolaisille ja
yhteistyökumppaneille, joiden kanssa hommat ovat hoituneet hyvässä hengessä
ja hyvällä yhteistyöllä.
Vesistökunnostus vaatii pitkäjänteisyyttä, kovapäisyyttä, neuvottelutaitoja ja paljon
muitakin ominaisuuksia. Tärkeintä kuitenkin on, että suunnitelma on hyvä ja
uskottava, jotta sen pohjalta saadaan hankkeelle rahoitus ja talkoolaiset
innostumaan. Sitten vain lapiot heilumaan.

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Mais procurados (8)

Vesistosankarisarkiaho2 191001070940
Vesistosankarisarkiaho2 191001070940Vesistosankarisarkiaho2 191001070940
Vesistosankarisarkiaho2 191001070940
 
Vesistosankari Olavi Kammonen
Vesistosankari Olavi KammonenVesistosankari Olavi Kammonen
Vesistosankari Olavi Kammonen
 
Vesien tila ja ihmistoiminnan paineet Juvan seudulla, Liisa Muuri, Juva 24.9....
Vesien tila ja ihmistoiminnan paineet Juvan seudulla, Liisa Muuri, Juva 24.9....Vesien tila ja ihmistoiminnan paineet Juvan seudulla, Liisa Muuri, Juva 24.9....
Vesien tila ja ihmistoiminnan paineet Juvan seudulla, Liisa Muuri, Juva 24.9....
 
Vesienhoito ja vesistöjen tila Kyyveden pohjoisella valuma-alueella
Vesienhoito ja vesistöjen tila Kyyveden pohjoisella valuma-alueellaVesienhoito ja vesistöjen tila Kyyveden pohjoisella valuma-alueella
Vesienhoito ja vesistöjen tila Kyyveden pohjoisella valuma-alueella
 
Vesistosankari Riikka Juutinen
Vesistosankari Riikka JuutinenVesistosankari Riikka Juutinen
Vesistosankari Riikka Juutinen
 
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutukset
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutuksetHei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutukset
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutukset
 
Talousmetsien luonnonhoitotarpeet - ajatuksia ja innostelua luonnonhoidosta P...
Talousmetsien luonnonhoitotarpeet - ajatuksia ja innostelua luonnonhoidosta P...Talousmetsien luonnonhoitotarpeet - ajatuksia ja innostelua luonnonhoidosta P...
Talousmetsien luonnonhoitotarpeet - ajatuksia ja innostelua luonnonhoidosta P...
 
Hei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaan
Hei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaanHei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaan
Hei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaan
 

Mais de Finnish Environment Institute / Suomen ympäristökeskus / Finlands miljöcentral

Mais de Finnish Environment Institute / Suomen ympäristökeskus / Finlands miljöcentral (20)

Hinku-kuntien ilmastoviestintä & -imago tutkimuksen tuloksia
Hinku-kuntien ilmastoviestintä & -imago tutkimuksen tuloksiaHinku-kuntien ilmastoviestintä & -imago tutkimuksen tuloksia
Hinku-kuntien ilmastoviestintä & -imago tutkimuksen tuloksia
 
Hei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmistelu.pptx
Hei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmistelu.pptxHei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmistelu.pptx
Hei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmistelu.pptx
 
WasteLess Karelias -hankkeessa tehtyjen toimien ilmastovaikutusten arviointi
WasteLess Karelias -hankkeessa tehtyjen toimien  ilmastovaikutusten arviointiWasteLess Karelias -hankkeessa tehtyjen toimien  ilmastovaikutusten arviointi
WasteLess Karelias -hankkeessa tehtyjen toimien ilmastovaikutusten arviointi
 
WasteLess Karelias -hankkeen kyläkyselyjen tulokset
WasteLess Karelias -hankkeen kyläkyselyjen tuloksetWasteLess Karelias -hankkeen kyläkyselyjen tulokset
WasteLess Karelias -hankkeen kyläkyselyjen tulokset
 
Hei me kunnostetaan! lupa ja rahoitus
Hei me kunnostetaan! lupa ja rahoitusHei me kunnostetaan! lupa ja rahoitus
Hei me kunnostetaan! lupa ja rahoitus
 
Osa1. hei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaan
Osa1. hei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaanOsa1. hei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaan
Osa1. hei me kunnostetaan! tarpeesta suunnitelmaan
 
Minne kierrätyskelpoinen jäte päätyy Suomessa? Esimerkkinä Juuan Timanttikylä...
Minne kierrätyskelpoinen jäte päätyy Suomessa? Esimerkkinä Juuan Timanttikylä...Minne kierrätyskelpoinen jäte päätyy Suomessa? Esimerkkinä Juuan Timanttikylä...
Minne kierrätyskelpoinen jäte päätyy Suomessa? Esimerkkinä Juuan Timanttikylä...
 
Hinku-kuntien ilmastoviestintä- ja bränditutkimuksen alustavia tuloksia
Hinku-kuntien ilmastoviestintä- ja bränditutkimuksen alustavia tuloksia Hinku-kuntien ilmastoviestintä- ja bränditutkimuksen alustavia tuloksia
Hinku-kuntien ilmastoviestintä- ja bränditutkimuksen alustavia tuloksia
 
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutukset vvk
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutukset vvkHei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutukset vvk
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen vaikutukset vvk
 
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen toteuttaminen
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen toteuttaminenHei me kunnostetaan! kunnostuksen toteuttaminen
Hei me kunnostetaan! kunnostuksen toteuttaminen
 
Hei me kunnostetaan! kunnostustoiden valmistelu vvk
Hei me kunnostetaan! kunnostustoiden valmistelu vvkHei me kunnostetaan! kunnostustoiden valmistelu vvk
Hei me kunnostetaan! kunnostustoiden valmistelu vvk
 
Vesistosankari Heikki Holsti
Vesistosankari Heikki HolstiVesistosankari Heikki Holsti
Vesistosankari Heikki Holsti
 
Hei me kunnostetaan! Kunnostuksen toteuttaminen
Hei me kunnostetaan! Kunnostuksen toteuttaminenHei me kunnostetaan! Kunnostuksen toteuttaminen
Hei me kunnostetaan! Kunnostuksen toteuttaminen
 
Hei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmistelu
Hei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmisteluHei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmistelu
Hei me kunnostetaan! Kunnostustöiden valmistelu
 
Hei me kunnostetaan! Lupa ja rahoitus
Hei me kunnostetaan! Lupa ja rahoitusHei me kunnostetaan! Lupa ja rahoitus
Hei me kunnostetaan! Lupa ja rahoitus
 
Hei me kunnostetaan! Tarpeesta suunnitelmaan
Hei me kunnostetaan! Tarpeesta suunnitelmaanHei me kunnostetaan! Tarpeesta suunnitelmaan
Hei me kunnostetaan! Tarpeesta suunnitelmaan
 
Vesistosankari riinarahkila
Vesistosankari riinarahkilaVesistosankari riinarahkila
Vesistosankari riinarahkila
 
Vesistosankari Birger Ylisaukko-oja
Vesistosankari Birger Ylisaukko-ojaVesistosankari Birger Ylisaukko-oja
Vesistosankari Birger Ylisaukko-oja
 
Hei me kunnostetaan! lupa ja rahoitus
Hei me kunnostetaan! lupa ja rahoitusHei me kunnostetaan! lupa ja rahoitus
Hei me kunnostetaan! lupa ja rahoitus
 
Evaluation to connect national priorities with the sdgs
Evaluation to connect national priorities with the sdgsEvaluation to connect national priorities with the sdgs
Evaluation to connect national priorities with the sdgs
 

Vesistosankari Risto Kauhala

  • 1. Tärkeintä on hyvä suunnitelma - sitten vain lapiot heilumaan VESISTÖ- SANKARI Risto Kauhala, Vesijärven ystävät, Matjärven suojelyhdistys, Mustojan alajuoksun suojeluyhdistys Vesijärven pilaantumisesta harmistunut Risto Kauhala kääri hihat ja alkoi töihin vesien tilan parantamiseksi. Vuosien saatossa hänestä kehkeytyikin varsinainen vesistökunnostuskonkari.
  • 2. Mikä synnytti kipinän vesien kunnostamiseen? 1. 2. Mitä vesistötekoja olet tehnyt? Muutin Hollolan Lahdenpohjaan lähelle Vesijärven rantaa 1993. Vuonna 2002 havahduin ongelmaan: hauet kuolivat katiskaan ja verkot limaantuivat hetkessä. Kalansaanti tyrehtyi. Lisäksi ranta oli alkanut voimakkaasti maatua, kasvaa puita ja haista pahalle. Silloin päätin kääriä hihat ja aloittaa työt. Kolmen yhdistyksen vetäjänä olen ollut mukana monissa kunnostushankkeissa. Kunnostimme esimerkiksi Lahdenpohjan rantaa 1,2 km matkalta. Vesialueella ruoppaus tehtiin ponttoonikaivurilla, muuten ranta ruopattiin normaalilla kaivurilla ja alue maisemoitiin. Rantaan rakennettiin myös lintutorni. Olen ollut mukana yli kahdenkymmenen kosteikon rakentamisessa Lahdenpohjaan laskeviin jokiin sekä Matjärvelle ja Kutajärvelle. Olen ollut tekemässä virtavesikunnostuksia Vironojaan ja Mustojaan. Mustojan hankkeessa putkitimme uoman 1,2 km pituudelta, eli virtaus siirrettiin putkiin maan alle. Luontoarvojen lisäksi olemme parantaneet vesistöjen virkistysarvoa. Kunnostimme esimerkiksi Laitialan uimarannan oikeaksi virkistyskeitaaksi! Olen tehnyt lisäksi paljon muita pienempiä hankkeita vuodesta 2002 lähtien noin 11 000 talkootunnin verran. Työ jatkuu.
  • 3. Mikä on mielestäsi merkittävin vesistötekosi? 3. 4. Terveiset muille vesistökunnostajille www.vesistokunnostusverkosto.fi Vesistökunnostusverkosto Merkittävämpänä vesistötekonani pidän sitä, että 2002 laatimani Lahdenpohjan alueen kokonaissuunnitelma (ensin laskuojiin kosteikot ja pellon putkitus, jonka jälkeen rannan kunnostus ja lintutorni) on saatu kokonaan valmiiksi muutamine lisäyksineen ja toiminnastani on ollut selvästi hyötyä vesistölle, luonnolle ja lähiasukkaille. Kiitos kuuluu rahoittajille, viranomaisille, talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille, joiden kanssa hommat ovat hoituneet hyvässä hengessä ja hyvällä yhteistyöllä. Vesistökunnostus vaatii pitkäjänteisyyttä, kovapäisyyttä, neuvottelutaitoja ja paljon muitakin ominaisuuksia. Tärkeintä kuitenkin on, että suunnitelma on hyvä ja uskottava, jotta sen pohjalta saadaan hankkeelle rahoitus ja talkoolaiset innostumaan. Sitten vain lapiot heilumaan.