SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 14
Baixar para ler offline
SAK:n keinot
työllisyyden parantamiseksi
8. Maaliskuuta 2017
Pääekonomisti Ilkka Kaukoranta
Kaikki parhaista työllisyyskeinoista eivät ehdi auttaa
hallitusohjelman työllisyystavoitteen saavuttamisessa.
Se ei voi olla syy jättää käyttämättä niitä.
Työllisyys paranee rakenneuudistusten avulla
Toimenpide
Viitteellinen
työllisyysvaikutus
Vaikutus valtiontalouteen
Perhevapaiden uudistaminen 15 000
Kustannusneutraali etuusuudistus,
työllisyyden kautta myönteinen
kokonaisvaikutus
Päivähoitomaksujen alennus yli 5 000
Lyhyellä aikavälillä negatiivinen,
pitkällä positiivinen
Työttömyyden keston lyhentäminen työttömien
laadukkailla ja henkilökohtaisilla palveluilla.
10 000
Myönteinen kokonaisvaikutus; etuuksien
painopistettä siirretään aktiivisuuteen
Vajaakuntoisten työllistymisen mahdollistaminen
kannustinloukkuja purkamalla
5 000 Myönteinen kokonaisvaikutus
Työllisyyttä ja ostovoimaa tukeva Suomen malli 2018 –
2019
10 000
Lyhyt aikaväli: negat. veroporkkana?
Pitkä aikaväli: myönteinen
kokonaisvaikutus
Aikuisväestön osaamistason kohentaminen 5 000
Alkuvaiheessa kustannuksia lisäävä,
mutta kokonaisvaikutus myönteinen
YHTEENSÄ 50 000 Pitkällä aikavälillä noin 1 miljardi
Työehtojen ja sosiaaliturvan heikentäminen
julma tapa kannustaa työtöntä
• Sosiaaliturvan leikkaamisen sijasta tarvitaan inhimillisiä keinoja
työnteon kannustimien parantamiseen.
• Päivähoitomaksujen alentaminen viiteen prosenttiin.
• Uudistus maksaa 90 miljoonaa euroa ja tuo noin 6 000 työpaikkaa = yksi
työpaikka 15 000 euroa.
• Asumistuen suojaosan tuplaaminen.
• Uudistus maksaa 39 miljoonaa euroa ja tuo 900 työpaikkaa = yksi työpaikka
43 000 euroa.
• Samalla tuloerot supistuvat ja 9 400 ihmistä pääsee köyhyysrajan yläpuolelle.
Kannustinloukkujen purkamiseen varoja
varakkaita suosivasta veropolitiikasta
Yrittäjävähennys 123 milj. euroa
Metsälahjavähennys 18 milj. euroa
Perintö- ja lahjaverojen
kevennykset
58 milj. euroa
Osinkoverotuksen
uudistus
288 milj. euroa
Yhteensä 487 milj. euroa
• Parempi veropolitiikka antaa
mahdollisuuden 487 miljoonaan
euron satsauksiin
kannustinloukkujen
purkamiseen
= yli 30 000 työpaikkaa.
• Samalla tuloerot supistuvat ja
köyhyys vähenee.
Varakkaita suosivan veropolitiikan
hylkääminen:
Naisten työllisyyttä tukevat uudistukset
• Työskentelyä tukevan perhevapaajärjestelmän uudistamista on
valmisteltava jo tällä vaalikaudella.
 SAK:n kustannusneutraali perhevapaamalli kannustaa työntekoon, rohkaisee
isiä perhevapaille eikä jätä ketään vanhemmista vaille etuutta.
• Päivähoitomaksujen alentaminen ja maksun suhteuttaminen
hoitoaikaan.
• Yli 3-vuotiaiden osa-aikainen varhaiskasvatus maksuttomaksi.
• Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen peruttava.
Kannustinloukkujen purkaminen
parantaa työllisyyttä
• Asumistuen tuloharkintaa loivennettava.
• Työttömyysturvaan palkansaajan ja yrittäjän tuloille yhdistelmävakuutus.
• Sovitellun päivärahan työaikaraja on poistettava ja työvoimapoliittisen
harkinnan on oltava nykyistä järkevämpää.
• Osatyökykyisten työllisyyttä parannetaan pehmentämällä
työkyvyttömyyseläkkeen tulorajoja.
• Nykyinen lapsivähennys korvataan paremmin työllisyyttä edistävällä
työtulovähennyksen lapsikorotuksella.
• Hallituksen tulee pitää kiinni lupauksestaan olla kiristämättä työn
verotusta.
Sovitellun päivärahan työaikarajan poisto
parantaisi matalapalkkatyön kannattavuutta
Työkyvyttömyyseläkkeen tiukat tulorajat
estävät työntekoa
- €
500 €
1 000 €
1 500 €
2 000 €
2 500 €
3 000 €
3 500 €
4 000 €
- 500 € 500 € 1 500 € 2 500 € 3 500 €
palkka €/kk
Työllistyminen takuueläkkeeltä
eläke tulot
- €
500 €
1 000 €
1 500 €
2 000 €
2 500 €
3 000 €
3 500 €
4 000 €
- 500 € 500 € 1 500 € 2 500 € 3 500 €
Työllistyminen 1 500 €/kk työeläkkeeltä
eläke tulot
Koulutus lieventää kohtaanto-ongelmaa
• Oppivelvollisuusikää on pidennettävä toiselle asteelle ja
nuorisotakuuta vahvistettava.
• Aikuisille alanvaihtajille uusia koulutuskokonaisuuksia.
• Avoimet ammattiopistot helpottavat opiskelua työn ohessa.
• Työttömien saatava opiskella ilman pelkoa rangaistuksesta.
• SAK:n perustaitotakuu edistää matalasti koulutettujen, ikääntyneiden
ja maahanmuuttajien työllistymistä.
• 600 000 aikuisella heikot numero-, luku- ja digitaidot.
Tutkimus ja innovaatiot kasvattavat taloutta
• Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan osuuden
bruttokansantuotteesta on oltava vähintään kolme prosenttia.
• Hallituksen on lisättävä Tekesin suoria tukia tavoitteen
saavuttamiseksi.
• Ilmastosopimuksen työllisyysvaikutukset selvitettävä toimialoittain.
Työttömien palvelut
nopeuttavat työllistymistä
• Työvoimapolitiikan painotettava pitkäaikaistyöttömyyden hoitoa.
• Määräaikaishaastatteluiden laatu edellyttää riittävää rahoitusta.
• Työttömyysturvan karenssijärjestelmä uudistettava kolmikantaisesti.
• Työttömien palvelut uhkaavat unohtua maakuntauudistuksessa.
• Maakuntauudistuksessa perustettava julkinen palvelukeskus joka arvioi
työttömän tarpeet, ohjaa hänet palveluiden luokse ja hoitaa
työttömyysturvan viranomaistehtävät.
• Vaikeimmin työllistyvien palvelut on turvattava SOTE-yhteistyössä.
Muita keinoja työllisyyden parantamiseksi
• Norminpurkutalkoot vauhdittavat asuntotuotantoa.
 Kuntien purettava turhia kaavanormeja.
 Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettava.
• Valtion investoinnit rohkaisevat yrityksiä investoimaan.
 Parlamentaarinen komitea valmistelemaan liikenneinvestointiohjelma.
 Pääradan sujuvuutta kohennettava ratainvestoinneilla. Myös ratapihoja uusittava.
 Matkailua tukee Visit Finlandin voimavarojen nosto pohjoismaiselle tasolle.
• Yritysverouudistuksessa laajat veropohjat takaavat kilpailukykyiset
verokannat.
• Verotuloja lisäävät harmaan talouden torjunta ja työnteonmuodoilla
keinottelun rajoittaminen.
Kiitos.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Hakaniemenranta 1 A,
PL 157, 00531 Helsinki
puh. 020 774 000
www.sak.fi

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013
SDP
 

Mais procurados (20)

Taloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmäTaloupoliittinen linja tiivistelmä
Taloupoliittinen linja tiivistelmä
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
 
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminenSDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
 
Strateginen hallitusohjelma 2015
Strateginen hallitusohjelma 2015Strateginen hallitusohjelma 2015
Strateginen hallitusohjelma 2015
 
On olemassa reilumpi vaihtoehto
On olemassa reilumpi vaihtoehtoOn olemassa reilumpi vaihtoehto
On olemassa reilumpi vaihtoehto
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliike
 
SDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalliSDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalli
 
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksiSDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
 
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseenSDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
SDP-näkökulmia vuoden 2015 ensimmäiseen lisätalousarvioesitykseen
 
Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013Budjettiriihi 29.8.2013
Budjettiriihi 29.8.2013
 
SAK:n tavoitteet kevään 2018 kehysriiheen
SAK:n tavoitteet kevään 2018 kehysriiheenSAK:n tavoitteet kevään 2018 kehysriiheen
SAK:n tavoitteet kevään 2018 kehysriiheen
 
Rakenna kanssamme luottamusyhteiskuntaa
Rakenna kanssamme luottamusyhteiskuntaaRakenna kanssamme luottamusyhteiskuntaa
Rakenna kanssamme luottamusyhteiskuntaa
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus
 
SAK:n kärkiviestit hallituksen vuoden 2021 budjettineuvotteluihin
SAK:n kärkiviestit hallituksen vuoden 2021 budjettineuvotteluihinSAK:n kärkiviestit hallituksen vuoden 2021 budjettineuvotteluihin
SAK:n kärkiviestit hallituksen vuoden 2021 budjettineuvotteluihin
 
Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekartta
 
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksistaTaustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
 
Maahanmuuton vaikutus työelämään
Maahanmuuton vaikutus työelämäänMaahanmuuton vaikutus työelämään
Maahanmuuton vaikutus työelämään
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
 
Sak tavoitteet-vuoden-2021-kehysriiheen
Sak tavoitteet-vuoden-2021-kehysriiheenSak tavoitteet-vuoden-2021-kehysriiheen
Sak tavoitteet-vuoden-2021-kehysriiheen
 

Semelhante a SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi

Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
SDP
 
SDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistä
SDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistäSDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistä
SDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistä
SDP
 
SDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessaSDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessa
SDP
 
Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012
SDP
 

Semelhante a SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi (20)

Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
 
SDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistä
SDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistäSDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistä
SDP:n puoluetoimiston arvio valtiontalouden kehyksistä
 
Kannustinloukut
KannustinloukutKannustinloukut
Kannustinloukut
 
SAK:n työllisyyspuheenvuoro
SAK:n työllisyyspuheenvuoroSAK:n työllisyyspuheenvuoro
SAK:n työllisyyspuheenvuoro
 
SDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessaSDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessa
 
Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012
 
Näkemyksiä keskusteluun työllisyysasteen nostamisesta
Näkemyksiä keskusteluun työllisyysasteen nostamisestaNäkemyksiä keskusteluun työllisyysasteen nostamisesta
Näkemyksiä keskusteluun työllisyysasteen nostamisesta
 
Työttömien osaamisen nostaminen ja työn jakaminen
Työttömien osaamisen nostaminen ja työn jakaminenTyöttömien osaamisen nostaminen ja työn jakaminen
Työttömien osaamisen nostaminen ja työn jakaminen
 
SAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta
SAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksestaSAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta
SAK vastaa Juha Sipilän kysymyksiin yhteiskuntasopimuksesta
 
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
 
Talouspolitiikan arviointineuvosto: vuoden 2016 raportti
Talouspolitiikan arviointineuvosto: vuoden 2016 raporttiTalouspolitiikan arviointineuvosto: vuoden 2016 raportti
Talouspolitiikan arviointineuvosto: vuoden 2016 raportti
 
Parempaan työllisyyteen Suomen mallilla
Parempaan työllisyyteen Suomen mallillaParempaan työllisyyteen Suomen mallilla
Parempaan työllisyyteen Suomen mallilla
 
SAK:n esityksiä valtion talousarvioon vuodelle 2006 ja vuosien 2006–2009 määr...
SAK:n esityksiä valtion talousarvioon vuodelle 2006 ja vuosien 2006–2009 määr...SAK:n esityksiä valtion talousarvioon vuodelle 2006 ja vuosien 2006–2009 määr...
SAK:n esityksiä valtion talousarvioon vuodelle 2006 ja vuosien 2006–2009 määr...
 
Perustulo - kannuste vai lanniste?
Perustulo - kannuste vai lanniste?Perustulo - kannuste vai lanniste?
Perustulo - kannuste vai lanniste?
 
Ministeri Lindströmin esitys työllisyyspaketista
Ministeri Lindströmin esitys työllisyyspaketistaMinisteri Lindströmin esitys työllisyyspaketista
Ministeri Lindströmin esitys työllisyyspaketista
 
Työurasopimus 2012
Työurasopimus 2012Työurasopimus 2012
Työurasopimus 2012
 
SAK:n terveiset budjettiriiheen: Mistä kasvua ja työllisyyttä? – Ilkka Kaukor...
SAK:n terveiset budjettiriiheen: Mistä kasvua ja työllisyyttä? – Ilkka Kaukor...SAK:n terveiset budjettiriiheen: Mistä kasvua ja työllisyyttä? – Ilkka Kaukor...
SAK:n terveiset budjettiriiheen: Mistä kasvua ja työllisyyttä? – Ilkka Kaukor...
 
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen 16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
16.5.2017 YEL-työtulon vaikutus yrittäjän talouteen
 
SAK:n esitykset työurien pidentämiseksi
SAK:n esitykset työurien pidentämiseksiSAK:n esitykset työurien pidentämiseksi
SAK:n esitykset työurien pidentämiseksi
 
Vihreiden työllisyysohjelma - tiivistelmä ja taustat
Vihreiden työllisyysohjelma - tiivistelmä ja taustatVihreiden työllisyysohjelma - tiivistelmä ja taustat
Vihreiden työllisyysohjelma - tiivistelmä ja taustat
 

Mais de Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Mais de Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (20)

kesatyontekijoiden-palkkaaminen-2024.pdf
kesatyontekijoiden-palkkaaminen-2024.pdfkesatyontekijoiden-palkkaaminen-2024.pdf
kesatyontekijoiden-palkkaaminen-2024.pdf
 
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloillaDigiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
 
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdfluottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
 
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
 
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslistaPainava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
 
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
 
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissaSAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
 
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
 
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
 
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
 
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
 
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdfkoyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
 
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdfhaastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
 
Occupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshellOccupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshell
 
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdfluottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
 
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cutsA catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
 
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
 
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressaTyöterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
 
Painava syy -esite
Painava syy -esitePainava syy -esite
Painava syy -esite
 
Pienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman laskuPienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman lasku
 

SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi

  • 1. SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi 8. Maaliskuuta 2017 Pääekonomisti Ilkka Kaukoranta
  • 2. Kaikki parhaista työllisyyskeinoista eivät ehdi auttaa hallitusohjelman työllisyystavoitteen saavuttamisessa. Se ei voi olla syy jättää käyttämättä niitä.
  • 3. Työllisyys paranee rakenneuudistusten avulla Toimenpide Viitteellinen työllisyysvaikutus Vaikutus valtiontalouteen Perhevapaiden uudistaminen 15 000 Kustannusneutraali etuusuudistus, työllisyyden kautta myönteinen kokonaisvaikutus Päivähoitomaksujen alennus yli 5 000 Lyhyellä aikavälillä negatiivinen, pitkällä positiivinen Työttömyyden keston lyhentäminen työttömien laadukkailla ja henkilökohtaisilla palveluilla. 10 000 Myönteinen kokonaisvaikutus; etuuksien painopistettä siirretään aktiivisuuteen Vajaakuntoisten työllistymisen mahdollistaminen kannustinloukkuja purkamalla 5 000 Myönteinen kokonaisvaikutus Työllisyyttä ja ostovoimaa tukeva Suomen malli 2018 – 2019 10 000 Lyhyt aikaväli: negat. veroporkkana? Pitkä aikaväli: myönteinen kokonaisvaikutus Aikuisväestön osaamistason kohentaminen 5 000 Alkuvaiheessa kustannuksia lisäävä, mutta kokonaisvaikutus myönteinen YHTEENSÄ 50 000 Pitkällä aikavälillä noin 1 miljardi
  • 4. Työehtojen ja sosiaaliturvan heikentäminen julma tapa kannustaa työtöntä • Sosiaaliturvan leikkaamisen sijasta tarvitaan inhimillisiä keinoja työnteon kannustimien parantamiseen. • Päivähoitomaksujen alentaminen viiteen prosenttiin. • Uudistus maksaa 90 miljoonaa euroa ja tuo noin 6 000 työpaikkaa = yksi työpaikka 15 000 euroa. • Asumistuen suojaosan tuplaaminen. • Uudistus maksaa 39 miljoonaa euroa ja tuo 900 työpaikkaa = yksi työpaikka 43 000 euroa. • Samalla tuloerot supistuvat ja 9 400 ihmistä pääsee köyhyysrajan yläpuolelle.
  • 5. Kannustinloukkujen purkamiseen varoja varakkaita suosivasta veropolitiikasta Yrittäjävähennys 123 milj. euroa Metsälahjavähennys 18 milj. euroa Perintö- ja lahjaverojen kevennykset 58 milj. euroa Osinkoverotuksen uudistus 288 milj. euroa Yhteensä 487 milj. euroa • Parempi veropolitiikka antaa mahdollisuuden 487 miljoonaan euron satsauksiin kannustinloukkujen purkamiseen = yli 30 000 työpaikkaa. • Samalla tuloerot supistuvat ja köyhyys vähenee. Varakkaita suosivan veropolitiikan hylkääminen:
  • 6. Naisten työllisyyttä tukevat uudistukset • Työskentelyä tukevan perhevapaajärjestelmän uudistamista on valmisteltava jo tällä vaalikaudella.  SAK:n kustannusneutraali perhevapaamalli kannustaa työntekoon, rohkaisee isiä perhevapaille eikä jätä ketään vanhemmista vaille etuutta. • Päivähoitomaksujen alentaminen ja maksun suhteuttaminen hoitoaikaan. • Yli 3-vuotiaiden osa-aikainen varhaiskasvatus maksuttomaksi. • Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen peruttava.
  • 7. Kannustinloukkujen purkaminen parantaa työllisyyttä • Asumistuen tuloharkintaa loivennettava. • Työttömyysturvaan palkansaajan ja yrittäjän tuloille yhdistelmävakuutus. • Sovitellun päivärahan työaikaraja on poistettava ja työvoimapoliittisen harkinnan on oltava nykyistä järkevämpää. • Osatyökykyisten työllisyyttä parannetaan pehmentämällä työkyvyttömyyseläkkeen tulorajoja. • Nykyinen lapsivähennys korvataan paremmin työllisyyttä edistävällä työtulovähennyksen lapsikorotuksella. • Hallituksen tulee pitää kiinni lupauksestaan olla kiristämättä työn verotusta.
  • 8. Sovitellun päivärahan työaikarajan poisto parantaisi matalapalkkatyön kannattavuutta
  • 9. Työkyvyttömyyseläkkeen tiukat tulorajat estävät työntekoa - € 500 € 1 000 € 1 500 € 2 000 € 2 500 € 3 000 € 3 500 € 4 000 € - 500 € 500 € 1 500 € 2 500 € 3 500 € palkka €/kk Työllistyminen takuueläkkeeltä eläke tulot - € 500 € 1 000 € 1 500 € 2 000 € 2 500 € 3 000 € 3 500 € 4 000 € - 500 € 500 € 1 500 € 2 500 € 3 500 € Työllistyminen 1 500 €/kk työeläkkeeltä eläke tulot
  • 10. Koulutus lieventää kohtaanto-ongelmaa • Oppivelvollisuusikää on pidennettävä toiselle asteelle ja nuorisotakuuta vahvistettava. • Aikuisille alanvaihtajille uusia koulutuskokonaisuuksia. • Avoimet ammattiopistot helpottavat opiskelua työn ohessa. • Työttömien saatava opiskella ilman pelkoa rangaistuksesta. • SAK:n perustaitotakuu edistää matalasti koulutettujen, ikääntyneiden ja maahanmuuttajien työllistymistä. • 600 000 aikuisella heikot numero-, luku- ja digitaidot.
  • 11. Tutkimus ja innovaatiot kasvattavat taloutta • Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan osuuden bruttokansantuotteesta on oltava vähintään kolme prosenttia. • Hallituksen on lisättävä Tekesin suoria tukia tavoitteen saavuttamiseksi. • Ilmastosopimuksen työllisyysvaikutukset selvitettävä toimialoittain.
  • 12. Työttömien palvelut nopeuttavat työllistymistä • Työvoimapolitiikan painotettava pitkäaikaistyöttömyyden hoitoa. • Määräaikaishaastatteluiden laatu edellyttää riittävää rahoitusta. • Työttömyysturvan karenssijärjestelmä uudistettava kolmikantaisesti. • Työttömien palvelut uhkaavat unohtua maakuntauudistuksessa. • Maakuntauudistuksessa perustettava julkinen palvelukeskus joka arvioi työttömän tarpeet, ohjaa hänet palveluiden luokse ja hoitaa työttömyysturvan viranomaistehtävät. • Vaikeimmin työllistyvien palvelut on turvattava SOTE-yhteistyössä.
  • 13. Muita keinoja työllisyyden parantamiseksi • Norminpurkutalkoot vauhdittavat asuntotuotantoa.  Kuntien purettava turhia kaavanormeja.  Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettava. • Valtion investoinnit rohkaisevat yrityksiä investoimaan.  Parlamentaarinen komitea valmistelemaan liikenneinvestointiohjelma.  Pääradan sujuvuutta kohennettava ratainvestoinneilla. Myös ratapihoja uusittava.  Matkailua tukee Visit Finlandin voimavarojen nosto pohjoismaiselle tasolle. • Yritysverouudistuksessa laajat veropohjat takaavat kilpailukykyiset verokannat. • Verotuloja lisäävät harmaan talouden torjunta ja työnteonmuodoilla keinottelun rajoittaminen.
  • 14. Kiitos. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry Hakaniemenranta 1 A, PL 157, 00531 Helsinki puh. 020 774 000 www.sak.fi