SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 27
Baixar para ler offline
Kaupunki digitalisaation
kasvualustana
Kiinteistöalan vuosiseminaari 2015
Hotelli Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna
5.11.2015
Päivi Sutinen KT, palvelujen kehittämisjohtaja
Kaupunkiko kasvualusta?
Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin
kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana.
Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja
toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan kehityskumppanuuden
digitalisaation hyödyntämiseksi.
Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa
digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat, avoin
osallisuus ja asiakkuus ja avoin data.
5.11.2015 2
3
Kaupungin asiakkuuksien
monet roolit – asiakas voi olla
• hyödyn saajana
• palvelujen ostajana ja käyttäjänä
• kuluttajana
• yhteisön jäsenenä
• verkostoitujana
• veronmaksajana
Työn muutos
Ammattien muutos
Roolien muutos
Uudet tavat tehdä työtä
Digitalisaatio
Robotisaatio
Väestömuutos
Globalisaatio
Talouden niukkuus
Ymmärrämmekö muutoksen asiakkaissa,
palveluissa, työelämässä ja yhteiskunnassa?
Kaupunkiko kasvualusta?
Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin
kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana.
Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja
toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan
kehityskumppanuuden digitalisaation hyödyntämiseksi.
Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa
digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat, avoin
osallisuus ja asiakkuus ja avoin data.
5.11.2015 4
Kaupunkien haasteista ongelmien
juurisyiden tunnistamiseen
1. Hallintoperustainen toimintamalli
2. Reaali- ja rahavirta eivät kohtaa toiminnassa
3. Toimintaa ohjataan talous- ja resurssiohjauksella
4. Yksilöllä voi olla ristiriitaisia rooleja
5. Valtionohjaus voi hajauttaa kuntajohtamista
6. Johtamisessa hautaudutaan yksityiskohtiin
7. Toiminta, käsitteet ja työkalut ovat yhteensopimattomia
5.11.2015 5
Juurisyyt taltutettava, jotta
kaupunki voi toimia
digitalisaation kasvualustana
Kriittistä tulevaisuuden
kannalta: miten muutetaan
• johtaminen ja toiminta hallinnoinnista
asiakkuusperustaiseen toiminnan
hallintaan ja kehittämiseen
• tehtävien ja velvoitteiden
hoitaminen professio-
perustaisuudesta aitoon
asiakaspalveluun
1. Hallintoperustainen toimintamalli
H
A
L
L
I
N
T
O
TEKEMINEN: TUOTTAVUUS ja VAIKUTTAVUUS
Asiakkuus ja toiminta
siiloutuvat
• organisaatioon / yksikköön
• profession mukaan
• rajapintojen sisään
• toimittajaloukkuihin
jolloin asiakkuus, toiminta ja
asiakastieto
• pirstaloituu eli asiakas on jokaisen siilon
asiakas erikseen
• hajautuu epäjatkuvuuskohtiin
• asiakastieto ei leviä, ei ole käytettävissä
REAALIVIRTA
RAHAVIRTA
Kunta päättää veroasteen
Kuntalaiset/ yritykset/ yhteisöt veromaksajan roolissa
Asiakas ei maksa tai maksaa vain osan kokonaiskustannuksista
ASIAKASTARVE
Kunta päättää asiakkuudet
Käyttäjäasiakas
hyödyn saajan roolissa
PALVELUTARJOOMA
Kunta päättää palvelut
Käyttäjäasiakas
palvelun valitsijan roolissa
KUNNAN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUDEN HALLINNAN JA
TUOTTAVUUDEN PARANTAMISEN YDIN:
Kunta päättää itsehallinnollisesti sekä
rahavirrastaan että reaalivirrastaan
2. Reaali- ja rahavirta eivät kohtaa toiminnassa
– kaupunki päättää kohdentamisesta
3. Toimintaa ohjataan talous- ja
resurssiohjauksella
MISSIO – VISIO – STRATEGIA
Miksi olemme olemassa? Miten toimintaympäristö ja
oma tilanne vaikuttaa tulevaisuuteen? Missä on
onnistuttava?
TOIMINTA
Resurssiohjaus
Maan-
käyttö/
Tilat
Organi-
saatio
Henki-
löstö
Tieto Tieto-
järjes-
telmät
Tekno-
logia
Kustannus-
vaikut-
tavuus
T
a
l
o
u
s
Tuottavuus
Huomion kiinnittäminen
entistä tehokkaampaan
resurssien
hyödyntämiseen lisää
vain työn määrää!
Modig & co 2013
Sometoimittaja
4. Yksilöllä voi olla ristiriitaisia rooleja
5.11.2015 9
Veronmaksaja
Omistaja
Asiakas, käyttäjä
Työntekijä
Yrittäjä
Päätöksentekijä
Yhteisön jäsen
Innovaatiotoimija
Hallintoalamainen
5. Valtionohjaus voi hajauttaa kuntajohtamista
5.11.2015 10
Kunnan toimintaan vaikuttavat valtionhallinnon sidosryhmät
Kunnan
toimintaan
vaikuttavat
alueelliset ja
muut
sidosryhmät
Toiminnan kannalta
valtion ohjaus
kuntajohtamisen
näkökulmasta
6. Johtamisessa hautaudutaan yksityiskohtiin
5.11.2015 11
7. Toiminta, käsitteet ja työkalut ovat
yhteensopimattomia
5.11.2015 12
Kaupunkien uusien
liiketoimintamallien muutosdriverit
1. Asiakkuusperustaisuuden vahvistaminen
2. Toimintaperustaisuuden vahvistaminen
3. Tietoperustaisuuden vahvistaminen
4. Kehittämisen johtamisen suunnan ja kohteen
muutos
5.11.2015 13
Keinoja juurisyiden
taltuttamiseen, jotta kaupunki
voi toimia digitalisaation
kasvualustana.
Asiakkaat, käyttäjät,
järjestäjät, tuottajat, kehittäjät
palvelut, prosessit, tieto
1. Asiakkuusperustaisuuden vahvistaminen
5.11.2015 14
Johtaminen ja kehittäminen
Asiakkuuksien hallinta
Palvelujen järjestäminen
Palvelutuotanto
Hyvinvointi,
elinvoima,
kilpailukyky,
kestävä talouden
tasapaino
Johtamisen ja organisaation
kyvykkyyksien kehittäminen
liiketoimintamallin viitekehyksen,
JVA:n ja KA:n avulla
MISSIO – VISIO – STRATEGIA
Miksi olemme olemassa? Miten toimintaympäristö ja oma
tilanne vaikuttaa tulevaisuuteen? Missä on onnistuttava?
2. Toimintaperustaisuuden vahvistaminen
TOIMINTA
PROSESSIT ja PALVELUT
Ydin-, ohjaus- ja tukiprosessit
Asiakas-
tarve
Asiakas-
hyöty
TOIMINTAMALLIT
Miten toimimme, mitä teemme itse, mitä ostamme?
Miten kehitämme toimintaa?
LIIKETOIMINTAMALLIT
Miten rahoitamme toimintamme?
Missä palvelutuotannossa olemme mukana?
Resurssit
Maan-
käyttö/
Tilat
Organi-
saatio
Henki-
löstö
Tieto Tieto-
järjes-
telmät
Tekno-
logia
Kustannus-
vaikuttavuus
Tuotta-
vuus
JUPS Heikkilää mukaellen
Organi-
saation
kyvykkyydet
Copyright Päivi Sutinen
3. Tietoperustaisuuden vahvistaminen
• Tarvitaan asiakastietoa ja tietoa asiakkaiden tarpeista
– asiakkaalta saatava tieto (kyselyiden, palautteiden,
mielipiteiden ja käsitysten keräämisen kautta)
– asiakkaista saatava tieto eli ei suoraan asiakkaalta kerättävä
tieto asiakkuudesta (demografiset tiedot, kanta-
asiakasjärjestelmien tieto)
• Tarvitaan asiakasymmärrystä (customer insight) eli
jalostettua ja käyttötilanteeseen kiinnitettyä
asiakastietoa
– tiedon kerääminen yksin ei riitä - tietoa on analysoitava ja
hyödynnettävä ennen kuin siitä tulee asiakasymmärrystä.
• Tarvitaan tiedonhallintaa ja tiedon hyödyntämistä
johtamisessa
5.11.2015 16
Tiedosta
uusi
tuotannon-
tekijä
Johtamisen ja
kehittämisen
johtamisen
muutos
4. Kehittämisen johtamisen suunnan muutos
LIIKETOIMINTA-ALUEET
PROSESSI-
PERUSTAISUUS
LINJAORGANISAATIO-
PERUSTAISUUS
LIIKETOIMINTA-ALUEET
Päivi Sutinen - @PSutinen 1713.2.2013
Toimintamallit
4. Kehittämisen johtamisen kohteen muutos
18
Tulos
Prosessit
Käyttäytyminen
Unless there is behaviour change NOTHING changes.Lähde: McKinsey and Co
Espoon kpk/SOTE Ketterän 27.11.2013 festareiden vieraan
Sarah Fraserin esityksestä sivu 10
Tulos
Prosessit
Käyttäytyminen
Kulttuurimuutos
Prosessien
kehittäminen
Strategia
Nykytilassa Tulevaisuudessa
Kaupunkiko kasvualusta?
Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin
kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana.
Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja
toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan kehityskumppanuuden
digitalisaation hyödyntämiseksi.
Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa
digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat,
avoin osallisuus ja asiakkuus ja avoin data.
19
http://6aika.fi/
6Aika vahvistaa Suomen kilpailukykyä
palvelukehityksen avulla
• Kuusi suurinta kaupunkia kehittävät uusien innovaatioiden kehitys- ja
kokeiluympäristöjä.
• Työtä tehdään yhdessä kuntalaisten, julkisten toimijoiden, tutkimus- ja
kehittämisyhteisöjen, kolmannen sektorin ja yritysten kanssa.
• Syntyy uutta osaamista, liiketoimintaa, työpaikkoja sekä uusia,
asiakaslähtöisiä palveluita.
• Pureudutaan kestävän kaupunkikehittämisen toiminnallisesti ja taloudellisesti
keskeisiin ongelmiin.
• Kolme painopistealuetta: Avoin data, avoimet innovaatioalustat sekä avoin
osallisuus ja asiakkuus
http://6aika.fi/
Liikkeellä kolmella painopistealueella
• Kuudella kaupungilla on kolme yhteistä kärkihanketta.
• Kumppanit voivat hakea rahoitusta pilottihankkeisiin, jotka
tukevat kärkihankkeita.
TOIMINTAMALLIT,
RAKENTEET, STANDARDIT
TESTAUS, PILOTIT,
KOKEILUT
JUURRUTTAMINEN,
LEVITTÄMINEN
http://6aika.fi/
Käyttäjät
KAUPUNKILAISET
Kehittäjät
T&K-
ORGANISAATIOT
Hyödyntäjät
YRITYKSET,
YHTEISÖT
Mahdollistajat
KUUTOSKAUPUNGIT
T&K –hankkeet
Julkiset hankinnat
Yritysten kilpailukyky
PK-yritysten tukeminen
Infrastruktuuri
Palvelujen
mahdollistaminen
Käyttäjälähtöisyyden
kehittäminen,
käyttäjätarpeet ja -arvostukset
Asiakassegmentit,
asiakastieto ja –ymmärrys
palvelujen kehittämisen
lähtökohtana
T&K –hankkeet
Työvoiman koulutus
Kaupallistaminen
Kansainvälistyminen
Yrittäjyys
Muokattu Rönkä ym 2007,
Kehitysalustoilla neloskierteeseen.
S. 60 kuvasta:
Neloskierre eli kehittäjien, hyödyntäjien, hallinnon
ja käyttäjien yhteistyöroolit innovaatioprosessissa
Testialusta uusien ratkaisujen
kehittämiseen ja testaamiseen
Lisäarvoa neloskierteellä
http://6aika.fi/
Kaupunkiko kasvualusta?
Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin
kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana.
Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja
toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan kehityskumppanuuden
digitalisaation hyödyntämiseksi.
Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa
digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat, avoin
osallisuus ja asiakkuus ja avoin data.
5.11.2015 23
Ratkaisuna kehitteillä olevat
kehittämisen työkalut
• Liiketoimintamallinnuksen viitekehys
– johtamisella lisäarvo asiakkaalle
– testauksessa, käyttöön 2017 (6Aika-Espoo)
• Johtamisen viitearkkitehtuuri
– johtamisen tietovirrat ja prosessi-integraatiot
– testauksessa, käyttöön 3/2016 (Kuntatieto-ohjelma,
Espoo)
• Asiakkuuksien hallinnan viitekehys
– asiakashyöty johtamisen keskiössä
– prototypointi vaiheessa (6Aika-Espoo)
• Palvelujen järjestämisen viitekehys
– palvelutarjooman johtaminen
– mallinnus alkaa 6/2016 (Espoo projektoi)
5.11.2015 24
Työkaluja
juurisyiden
taltuttami-
seen, jotta
kaupunki
voi toimia
digitali-
saation
kasvu-
alustana.
Kaupunkikeskukset ja kasvukäytävät
kasvualustana
5.11.2015 25
Kaupunkien toiminta kasvualustana
26
ASIAKAS-
VAIKUTUS
ASIAKAS-
TARVE
Veronmaksaja
(yksilö, yritys, yhteisö)
Palvelun käyttäjä
(yksilö, yritys, yhteisö)
Y1. Asiakkuuksien johtaminen
Y2. Palvelujen järjestämisen
johtaminen
Y3. Palvelutuotannon
johtaminen
Tukiprosessit
Ohjausprosessit
Ydinprosessit
Asiakkuudet
Palveluvalikoima / Palveluverkko
Liiketoimintamalli/ Yhteiset kyvykkyydet
Markkinat ja kysynnän hallinta
Tuotettavat palvelut -salkku
Operating modell/ toimintamalli
liiketoiminta-alueilla ja erityisesti
kyvykkyydet
Palvelut valituille asiakkaille
Copyright Päivi Sutinen
Lisätietoja
Päivi Sutinen
paivi.sutinen@espoo.fi
@ Twitter; LinkedIn; SlideShare; Facebook
27
Kaupungeista tulee
eri toimijoille kasvualusta, johon digitalisaatio
juurtuu toiminnallisesti ja asiakkuusperustaisesti
kaupunkiekosysteemien arkeen
…keventäen julkisella rahoituksella toteutettavan
palvelutuotannon taakkaa ja
… luoden uuttaa yrittäjyyttää ja elinvoimaisuutta.

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Lean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliLean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
Suomen Ekonomit
 
Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013
Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013
Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013
Ritva Asula-Myllynen
 

Mais procurados (19)

Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
 
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluinEspoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
 
Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21
 
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
 
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille? Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
 
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelutDigitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
 
Digitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
Digitalisaatiokartoitus Etela-SavossaDigitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
Digitalisaatiokartoitus Etela-Savossa
 
Digitaalinen helsinki ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
Digitaalinen helsinki   ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw okDigitaalinen helsinki   ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
Digitaalinen helsinki ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
 
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliLean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
 
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksiJouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
 
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaariDigitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
 
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
Jouni Kivikoski& Katja Espo: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseks...
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
 
Digitaalinen Helsinki -ohjelma
Digitaalinen Helsinki  -ohjelmaDigitaalinen Helsinki  -ohjelma
Digitaalinen Helsinki -ohjelma
 
Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013
Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013
Seutuyhteistyö pirkkalan tekla1503_2013
 
Tiina Kähö & Santtu Hulkkonen: Pääkaupunkiseudun Smart & Clean työpaja 10.6.2...
Tiina Kähö & Santtu Hulkkonen: Pääkaupunkiseudun Smart & Clean työpaja 10.6.2...Tiina Kähö & Santtu Hulkkonen: Pääkaupunkiseudun Smart & Clean työpaja 10.6.2...
Tiina Kähö & Santtu Hulkkonen: Pääkaupunkiseudun Smart & Clean työpaja 10.6.2...
 
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
Osy nettikansa kehittäjäyhteisö 14.2.2011
 
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra MaamerkitKuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
Kuntapäättäjien ekoprofilointi_Sitra Maamerkit
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_okDigitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
 

Destaque

Destaque (13)

Tonttimaata
TonttimaataTonttimaata
Tonttimaata
 
Kestävä kehitys, digitalisaatio ja yhdyskuntarakenne
Kestävä kehitys, digitalisaatio ja yhdyskuntarakenneKestävä kehitys, digitalisaatio ja yhdyskuntarakenne
Kestävä kehitys, digitalisaatio ja yhdyskuntarakenne
 
Learning cities laitio
Learning cities laitioLearning cities laitio
Learning cities laitio
 
Nuoruus ei ole ja on
Nuoruus ei ole ja onNuoruus ei ole ja on
Nuoruus ei ole ja on
 
Freedom As an active state
Freedom As an active stateFreedom As an active state
Freedom As an active state
 
Nuorisotyö Helsingissä
Nuorisotyö HelsingissäNuorisotyö Helsingissä
Nuorisotyö Helsingissä
 
Vision and initial feasibility of a recarbonised Finnish energy system for 2050
Vision and initial feasibility of a recarbonised Finnish energy system for 2050Vision and initial feasibility of a recarbonised Finnish energy system for 2050
Vision and initial feasibility of a recarbonised Finnish energy system for 2050
 
Tommi Laitio Miten palveluita tuotetaan porukoille ja porukoiden kanssa
Tommi Laitio  Miten palveluita tuotetaan porukoille ja porukoiden kanssaTommi Laitio  Miten palveluita tuotetaan porukoille ja porukoiden kanssa
Tommi Laitio Miten palveluita tuotetaan porukoille ja porukoiden kanssa
 
Infographics: Key megatrends driving low-carbon business and Future global ma...
Infographics: Key megatrends driving low-carbon business and Future global ma...Infographics: Key megatrends driving low-carbon business and Future global ma...
Infographics: Key megatrends driving low-carbon business and Future global ma...
 
Tilankayttopalvelut loppuraportti
Tilankayttopalvelut loppuraporttiTilankayttopalvelut loppuraportti
Tilankayttopalvelut loppuraportti
 
REHVA: Country reports from benchmark study on European regulations
REHVA: Country reports from benchmark study on European regulationsREHVA: Country reports from benchmark study on European regulations
REHVA: Country reports from benchmark study on European regulations
 
How to Make Awesome SlideShares: Tips & Tricks
How to Make Awesome SlideShares: Tips & TricksHow to Make Awesome SlideShares: Tips & Tricks
How to Make Awesome SlideShares: Tips & Tricks
 
Getting Started With SlideShare
Getting Started With SlideShareGetting Started With SlideShare
Getting Started With SlideShare
 

Semelhante a Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05

Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio
 
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011  ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011  ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta
Liikennerevoluutio
 
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo MelinSUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
Oulu Wellness Institute
 
future of sharing for finlands parliament March 2 2016
future of sharing for finlands parliament March 2 2016future of sharing for finlands parliament March 2 2016
future of sharing for finlands parliament March 2 2016
saryki
 

Semelhante a Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05 (20)

Digitaalisen transformaation perusteesit kunnille
Digitaalisen transformaation perusteesit kunnilleDigitaalisen transformaation perusteesit kunnille
Digitaalisen transformaation perusteesit kunnille
 
Liiketoimintamallien muutos - uhka vai mahdollisuus
Liiketoimintamallien muutos - uhka vai mahdollisuusLiiketoimintamallien muutos - uhka vai mahdollisuus
Liiketoimintamallien muutos - uhka vai mahdollisuus
 
Reilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptxReilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptx
 
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaaliDigi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali
Digi Office, työpaja 3: resurssointi, ennakkomateriaali
 
Suomalainen työ muutoksessa
Suomalainen työ muutoksessaSuomalainen työ muutoksessa
Suomalainen työ muutoksessa
 
Lapin Sote-Savotta: Huomisen SOTE - rajat ylittävä yhteistyö avainasemassa
Lapin Sote-Savotta: Huomisen SOTE - rajat ylittävä yhteistyö avainasemassaLapin Sote-Savotta: Huomisen SOTE - rajat ylittävä yhteistyö avainasemassa
Lapin Sote-Savotta: Huomisen SOTE - rajat ylittävä yhteistyö avainasemassa
 
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
 
Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016
Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016
Johtaminen uudistuvissa sote-palveluissa, Päivi Sillanaukee, 12.5.2016
 
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
 
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011  ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011  ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta
 
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo MelinSUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
SUW Case Palveluseteli, Eija Seppänen ja Tuomo Melin
 
Sosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassa
Sosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassaSosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassa
Sosiaalinen media hyvinvointialan liiketoiminnassa
 
Suomidigin tiivis esittely
Suomidigin tiivis esittelySuomidigin tiivis esittely
Suomidigin tiivis esittely
 
future of sharing for finlands parliament March 2 2016
future of sharing for finlands parliament March 2 2016future of sharing for finlands parliament March 2 2016
future of sharing for finlands parliament March 2 2016
 
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
 
Näkökulmia asumiseen: Kaupunki palkkatyön jälkeen (Ara-päivät)
Näkökulmia asumiseen: Kaupunki palkkatyön jälkeen (Ara-päivät)Näkökulmia asumiseen: Kaupunki palkkatyön jälkeen (Ara-päivät)
Näkökulmia asumiseen: Kaupunki palkkatyön jälkeen (Ara-päivät)
 
Valmistavan pk-teollisuuden kasvun tekijät, Tiina Apilo, Henna Sundqvist-Andb...
Valmistavan pk-teollisuuden kasvun tekijät, Tiina Apilo, Henna Sundqvist-Andb...Valmistavan pk-teollisuuden kasvun tekijät, Tiina Apilo, Henna Sundqvist-Andb...
Valmistavan pk-teollisuuden kasvun tekijät, Tiina Apilo, Henna Sundqvist-Andb...
 
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
 
Uudet digitaaliset liiketoimintamallit
Uudet digitaaliset liiketoimintamallitUudet digitaaliset liiketoimintamallit
Uudet digitaaliset liiketoimintamallit
 
Digi Office, työpaja 2: Toimintamalli
Digi Office, työpaja 2: ToimintamalliDigi Office, työpaja 2: Toimintamalli
Digi Office, työpaja 2: Toimintamalli
 

Mais de Paivi Sutinen

Mais de Paivi Sutinen (14)

Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
 
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
 
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
 
CaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 finalCaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 final
 
City as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, developmentCity as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, development
 
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
 
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaToiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
 
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminenKuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
 
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänäInnovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
 
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessäKokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
 
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisenInnovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
 
Tarinasta Toimintaan
Tarinasta ToimintaanTarinasta Toimintaan
Tarinasta Toimintaan
 
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
 
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemanaJohtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
 

Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05

  • 1. Kaupunki digitalisaation kasvualustana Kiinteistöalan vuosiseminaari 2015 Hotelli Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna 5.11.2015 Päivi Sutinen KT, palvelujen kehittämisjohtaja
  • 2. Kaupunkiko kasvualusta? Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana. Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan kehityskumppanuuden digitalisaation hyödyntämiseksi. Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat, avoin osallisuus ja asiakkuus ja avoin data. 5.11.2015 2
  • 3. 3 Kaupungin asiakkuuksien monet roolit – asiakas voi olla • hyödyn saajana • palvelujen ostajana ja käyttäjänä • kuluttajana • yhteisön jäsenenä • verkostoitujana • veronmaksajana Työn muutos Ammattien muutos Roolien muutos Uudet tavat tehdä työtä Digitalisaatio Robotisaatio Väestömuutos Globalisaatio Talouden niukkuus Ymmärrämmekö muutoksen asiakkaissa, palveluissa, työelämässä ja yhteiskunnassa?
  • 4. Kaupunkiko kasvualusta? Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana. Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan kehityskumppanuuden digitalisaation hyödyntämiseksi. Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat, avoin osallisuus ja asiakkuus ja avoin data. 5.11.2015 4
  • 5. Kaupunkien haasteista ongelmien juurisyiden tunnistamiseen 1. Hallintoperustainen toimintamalli 2. Reaali- ja rahavirta eivät kohtaa toiminnassa 3. Toimintaa ohjataan talous- ja resurssiohjauksella 4. Yksilöllä voi olla ristiriitaisia rooleja 5. Valtionohjaus voi hajauttaa kuntajohtamista 6. Johtamisessa hautaudutaan yksityiskohtiin 7. Toiminta, käsitteet ja työkalut ovat yhteensopimattomia 5.11.2015 5 Juurisyyt taltutettava, jotta kaupunki voi toimia digitalisaation kasvualustana
  • 6. Kriittistä tulevaisuuden kannalta: miten muutetaan • johtaminen ja toiminta hallinnoinnista asiakkuusperustaiseen toiminnan hallintaan ja kehittämiseen • tehtävien ja velvoitteiden hoitaminen professio- perustaisuudesta aitoon asiakaspalveluun 1. Hallintoperustainen toimintamalli H A L L I N T O TEKEMINEN: TUOTTAVUUS ja VAIKUTTAVUUS Asiakkuus ja toiminta siiloutuvat • organisaatioon / yksikköön • profession mukaan • rajapintojen sisään • toimittajaloukkuihin jolloin asiakkuus, toiminta ja asiakastieto • pirstaloituu eli asiakas on jokaisen siilon asiakas erikseen • hajautuu epäjatkuvuuskohtiin • asiakastieto ei leviä, ei ole käytettävissä
  • 7. REAALIVIRTA RAHAVIRTA Kunta päättää veroasteen Kuntalaiset/ yritykset/ yhteisöt veromaksajan roolissa Asiakas ei maksa tai maksaa vain osan kokonaiskustannuksista ASIAKASTARVE Kunta päättää asiakkuudet Käyttäjäasiakas hyödyn saajan roolissa PALVELUTARJOOMA Kunta päättää palvelut Käyttäjäasiakas palvelun valitsijan roolissa KUNNAN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUDEN HALLINNAN JA TUOTTAVUUDEN PARANTAMISEN YDIN: Kunta päättää itsehallinnollisesti sekä rahavirrastaan että reaalivirrastaan 2. Reaali- ja rahavirta eivät kohtaa toiminnassa – kaupunki päättää kohdentamisesta
  • 8. 3. Toimintaa ohjataan talous- ja resurssiohjauksella MISSIO – VISIO – STRATEGIA Miksi olemme olemassa? Miten toimintaympäristö ja oma tilanne vaikuttaa tulevaisuuteen? Missä on onnistuttava? TOIMINTA Resurssiohjaus Maan- käyttö/ Tilat Organi- saatio Henki- löstö Tieto Tieto- järjes- telmät Tekno- logia Kustannus- vaikut- tavuus T a l o u s Tuottavuus Huomion kiinnittäminen entistä tehokkaampaan resurssien hyödyntämiseen lisää vain työn määrää! Modig & co 2013
  • 9. Sometoimittaja 4. Yksilöllä voi olla ristiriitaisia rooleja 5.11.2015 9 Veronmaksaja Omistaja Asiakas, käyttäjä Työntekijä Yrittäjä Päätöksentekijä Yhteisön jäsen Innovaatiotoimija Hallintoalamainen
  • 10. 5. Valtionohjaus voi hajauttaa kuntajohtamista 5.11.2015 10 Kunnan toimintaan vaikuttavat valtionhallinnon sidosryhmät Kunnan toimintaan vaikuttavat alueelliset ja muut sidosryhmät Toiminnan kannalta valtion ohjaus kuntajohtamisen näkökulmasta
  • 11. 6. Johtamisessa hautaudutaan yksityiskohtiin 5.11.2015 11
  • 12. 7. Toiminta, käsitteet ja työkalut ovat yhteensopimattomia 5.11.2015 12
  • 13. Kaupunkien uusien liiketoimintamallien muutosdriverit 1. Asiakkuusperustaisuuden vahvistaminen 2. Toimintaperustaisuuden vahvistaminen 3. Tietoperustaisuuden vahvistaminen 4. Kehittämisen johtamisen suunnan ja kohteen muutos 5.11.2015 13 Keinoja juurisyiden taltuttamiseen, jotta kaupunki voi toimia digitalisaation kasvualustana.
  • 14. Asiakkaat, käyttäjät, järjestäjät, tuottajat, kehittäjät palvelut, prosessit, tieto 1. Asiakkuusperustaisuuden vahvistaminen 5.11.2015 14 Johtaminen ja kehittäminen Asiakkuuksien hallinta Palvelujen järjestäminen Palvelutuotanto Hyvinvointi, elinvoima, kilpailukyky, kestävä talouden tasapaino
  • 15. Johtamisen ja organisaation kyvykkyyksien kehittäminen liiketoimintamallin viitekehyksen, JVA:n ja KA:n avulla MISSIO – VISIO – STRATEGIA Miksi olemme olemassa? Miten toimintaympäristö ja oma tilanne vaikuttaa tulevaisuuteen? Missä on onnistuttava? 2. Toimintaperustaisuuden vahvistaminen TOIMINTA PROSESSIT ja PALVELUT Ydin-, ohjaus- ja tukiprosessit Asiakas- tarve Asiakas- hyöty TOIMINTAMALLIT Miten toimimme, mitä teemme itse, mitä ostamme? Miten kehitämme toimintaa? LIIKETOIMINTAMALLIT Miten rahoitamme toimintamme? Missä palvelutuotannossa olemme mukana? Resurssit Maan- käyttö/ Tilat Organi- saatio Henki- löstö Tieto Tieto- järjes- telmät Tekno- logia Kustannus- vaikuttavuus Tuotta- vuus JUPS Heikkilää mukaellen Organi- saation kyvykkyydet Copyright Päivi Sutinen
  • 16. 3. Tietoperustaisuuden vahvistaminen • Tarvitaan asiakastietoa ja tietoa asiakkaiden tarpeista – asiakkaalta saatava tieto (kyselyiden, palautteiden, mielipiteiden ja käsitysten keräämisen kautta) – asiakkaista saatava tieto eli ei suoraan asiakkaalta kerättävä tieto asiakkuudesta (demografiset tiedot, kanta- asiakasjärjestelmien tieto) • Tarvitaan asiakasymmärrystä (customer insight) eli jalostettua ja käyttötilanteeseen kiinnitettyä asiakastietoa – tiedon kerääminen yksin ei riitä - tietoa on analysoitava ja hyödynnettävä ennen kuin siitä tulee asiakasymmärrystä. • Tarvitaan tiedonhallintaa ja tiedon hyödyntämistä johtamisessa 5.11.2015 16 Tiedosta uusi tuotannon- tekijä
  • 17. Johtamisen ja kehittämisen johtamisen muutos 4. Kehittämisen johtamisen suunnan muutos LIIKETOIMINTA-ALUEET PROSESSI- PERUSTAISUUS LINJAORGANISAATIO- PERUSTAISUUS LIIKETOIMINTA-ALUEET Päivi Sutinen - @PSutinen 1713.2.2013
  • 18. Toimintamallit 4. Kehittämisen johtamisen kohteen muutos 18 Tulos Prosessit Käyttäytyminen Unless there is behaviour change NOTHING changes.Lähde: McKinsey and Co Espoon kpk/SOTE Ketterän 27.11.2013 festareiden vieraan Sarah Fraserin esityksestä sivu 10 Tulos Prosessit Käyttäytyminen Kulttuurimuutos Prosessien kehittäminen Strategia Nykytilassa Tulevaisuudessa
  • 19. Kaupunkiko kasvualusta? Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana. Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan kehityskumppanuuden digitalisaation hyödyntämiseksi. Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat, avoin osallisuus ja asiakkuus ja avoin data. 19 http://6aika.fi/
  • 20. 6Aika vahvistaa Suomen kilpailukykyä palvelukehityksen avulla • Kuusi suurinta kaupunkia kehittävät uusien innovaatioiden kehitys- ja kokeiluympäristöjä. • Työtä tehdään yhdessä kuntalaisten, julkisten toimijoiden, tutkimus- ja kehittämisyhteisöjen, kolmannen sektorin ja yritysten kanssa. • Syntyy uutta osaamista, liiketoimintaa, työpaikkoja sekä uusia, asiakaslähtöisiä palveluita. • Pureudutaan kestävän kaupunkikehittämisen toiminnallisesti ja taloudellisesti keskeisiin ongelmiin. • Kolme painopistealuetta: Avoin data, avoimet innovaatioalustat sekä avoin osallisuus ja asiakkuus http://6aika.fi/
  • 21. Liikkeellä kolmella painopistealueella • Kuudella kaupungilla on kolme yhteistä kärkihanketta. • Kumppanit voivat hakea rahoitusta pilottihankkeisiin, jotka tukevat kärkihankkeita. TOIMINTAMALLIT, RAKENTEET, STANDARDIT TESTAUS, PILOTIT, KOKEILUT JUURRUTTAMINEN, LEVITTÄMINEN http://6aika.fi/
  • 22. Käyttäjät KAUPUNKILAISET Kehittäjät T&K- ORGANISAATIOT Hyödyntäjät YRITYKSET, YHTEISÖT Mahdollistajat KUUTOSKAUPUNGIT T&K –hankkeet Julkiset hankinnat Yritysten kilpailukyky PK-yritysten tukeminen Infrastruktuuri Palvelujen mahdollistaminen Käyttäjälähtöisyyden kehittäminen, käyttäjätarpeet ja -arvostukset Asiakassegmentit, asiakastieto ja –ymmärrys palvelujen kehittämisen lähtökohtana T&K –hankkeet Työvoiman koulutus Kaupallistaminen Kansainvälistyminen Yrittäjyys Muokattu Rönkä ym 2007, Kehitysalustoilla neloskierteeseen. S. 60 kuvasta: Neloskierre eli kehittäjien, hyödyntäjien, hallinnon ja käyttäjien yhteistyöroolit innovaatioprosessissa Testialusta uusien ratkaisujen kehittämiseen ja testaamiseen Lisäarvoa neloskierteellä http://6aika.fi/
  • 23. Kaupunkiko kasvualusta? Kaupunkien uutena roolina on toimia innovaatioekosysteemin kasvualustana, mahdollistajana ja orkesteroijana. Kaupunkien liiketoimintamallin muutos asiakkuus- ja toimintaperustaiseksi mahdollistaa kokeilevan kehityskumppanuuden digitalisaation hyödyntämiseksi. Kuutoskaupunkien 6Aika yhteistyönä synnytetään uutta alustaa digitalisaatiolle: painopistealueina ovat avoimet innovaatioalustat, avoin osallisuus ja asiakkuus ja avoin data. 5.11.2015 23
  • 24. Ratkaisuna kehitteillä olevat kehittämisen työkalut • Liiketoimintamallinnuksen viitekehys – johtamisella lisäarvo asiakkaalle – testauksessa, käyttöön 2017 (6Aika-Espoo) • Johtamisen viitearkkitehtuuri – johtamisen tietovirrat ja prosessi-integraatiot – testauksessa, käyttöön 3/2016 (Kuntatieto-ohjelma, Espoo) • Asiakkuuksien hallinnan viitekehys – asiakashyöty johtamisen keskiössä – prototypointi vaiheessa (6Aika-Espoo) • Palvelujen järjestämisen viitekehys – palvelutarjooman johtaminen – mallinnus alkaa 6/2016 (Espoo projektoi) 5.11.2015 24 Työkaluja juurisyiden taltuttami- seen, jotta kaupunki voi toimia digitali- saation kasvu- alustana.
  • 26. Kaupunkien toiminta kasvualustana 26 ASIAKAS- VAIKUTUS ASIAKAS- TARVE Veronmaksaja (yksilö, yritys, yhteisö) Palvelun käyttäjä (yksilö, yritys, yhteisö) Y1. Asiakkuuksien johtaminen Y2. Palvelujen järjestämisen johtaminen Y3. Palvelutuotannon johtaminen Tukiprosessit Ohjausprosessit Ydinprosessit Asiakkuudet Palveluvalikoima / Palveluverkko Liiketoimintamalli/ Yhteiset kyvykkyydet Markkinat ja kysynnän hallinta Tuotettavat palvelut -salkku Operating modell/ toimintamalli liiketoiminta-alueilla ja erityisesti kyvykkyydet Palvelut valituille asiakkaille Copyright Päivi Sutinen
  • 27. Lisätietoja Päivi Sutinen paivi.sutinen@espoo.fi @ Twitter; LinkedIn; SlideShare; Facebook 27 Kaupungeista tulee eri toimijoille kasvualusta, johon digitalisaatio juurtuu toiminnallisesti ja asiakkuusperustaisesti kaupunkiekosysteemien arkeen …keventäen julkisella rahoituksella toteutettavan palvelutuotannon taakkaa ja … luoden uuttaa yrittäjyyttää ja elinvoimaisuutta.