SlideShare uma empresa Scribd logo

Talous & Yhteiskunta 4/2015

•
•
Palkansaajien tutkimuslaitos
Palkansaajien tutkimuslaitos

Ammattiyhdistysliike

Governo e ONGs
1 de 68
Baixar para ler offline
Palkansaajien tutkimuslaitos on vuonna 1971 perustettu itsenäinen ja voittoa tavoittelematon kansantalouden asiantuntijayksikkö. Laitoksessa tehdään taloustieteellistä tutkimusta ja laaditaan suhdanne-ennusteita. Lisäksi laitoksen tutkijat toimivat ulkopuolisissa asiantuntijatehtävissä sekä osallistuvat aktiivisesti julkiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Palkansaajien tutkimuslaitoksen toiminnan tavoitteena on tarjota tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun sekä päätöksenteon tueksi. Palkansaajien tutkimuslaitoksessa tehtävän tutkimustyön painopiste on tilastollisiin aineistoihin perustuvassa empiirisessä tutkimuksessa. Sen taustalla on vahva teoreettinen näkemys ja tieteellisten menetelmien asiantuntemus. Pitkänsillanranta 3 A, 6. krs 00530 Helsinki Finland P +358 9 2535 7330 F +358 9 2535 7332 www.labour.fi Vuosikerta 25,00 € Irtonumero 8,00 € ISSN-L 1236-7206 ISSN 1236-7206 (painettu) ISSN 1795-181X (pdf) nro 4 | 2015 | Irtonumero 8,00 Euroa | www.labour.fi << BAS2 - Itella Posti Oy << Itella Green talousjayhteiskuntanro4|2015 Ruotsin palkkamalli Työttömyysvakuutus Sosiaalinen liikkuvuus Yksinasuvien perusturva Sote-uudistus Alkoholi ja työ Tapio Bergholmin haastattelu
Palkansaajien tukimuslaitoksen julkaisuja julkaisija Palkansaajien tutkimuslaitos Pitkänsillanranta 3 A (6.krs) 00530 Helsinki P. 09 - 2535 7330 Fax: 09 - 2535 7332 www.labour.fi toimitus Päätoimittaja Seija Ilmakunnas Toimittaja Heikki Taimio P. 09 - 2535 7349 toimitusneuvosto: Jaakko Haikonen Tuomas Harpf Olli Koski Marjo Ollikainen Jaana Pohja Minna Salminen tilaushinnat Vuosikerta 25,00 Euroa Irtonumero 8,00 Euroa tilaukset Irmeli Honka P. 09 - 2535 7338 irmeli.honka@labour.fi valokuvaus Maarit Kytöharju Kansi ja ulkoasu Niilas Nordenswan, Nordenswan & Siirilä Oy Taitto Irmeli Honka Painopaikka Kirjapaino Jaarli Oy ISSN-L 1236-7206 ISSN 1236-7206 (painettu) ISSN 1795-181X (pdf) Sisällys 4|2015 1 Heikki Taimio Pääkirjoitus 2 Merja Kauhanen Ruotsin palkanmuodostusmalli – keskitetty, liittokohtainen vai hajautettu? 9 Lukuvihje Seija Ilmakunnas Sixten Korkman: Väärää talouspolitiikkaa – talouden kriisit ja opilliset kiistat. 10 Rolle Alho Ammattiliittojen strategiat ja maahanmuutto 16 Ville Kainulainen Neuvottelua vai sanelua? – Luottamusmiesten neuvottelulähtökohdat yksityisellä palvelusektorilla 22 Sanna Pekkarinen Pakollinen työttömyysvakuutus vai kassajärjestelmä? 28 Kolumni Heikki Taimio Pakkolakeja pukkaa – miksi? 43 VUOSIKERTA | 4 NUMEROA VUODESSA vuosikerta 25,00 EUROA | irtonumero 8,00 EUROA www.twitter.com/TYlehti | www.facebook.com/TYlehti T&Y -lehti Talous & Yhteiskunta -lehteä julkaisee Palkansaajien tutkimuslaitos neljä kertaa vuodessa. Lehden tavoitteena on välittää tutkimustietoa, valottaa ajankohtaisen kehityksen taustoja sekä herättää keskustelua kansantaloudellisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Vuosina 1972–1993 lehti ilmestyi nimellä TTT Katsaus. Lehden toimitus p. 09–2535 7349 Tilaukset www-sivujen kautta tai p. 09–2535 7338 Tutkimuksia Tutkimuksia -sarjassa ilmestyvät valmiiden tutkimusten laajat ja perusteelliset loppuraportit. Valmistuvista tutkimuksista lähetetään lehdistötiedotteet, joiden välityksellä tutkimustulok- sia esitellään tiedotusvälineille ja suurelle yleisölle. Julkaistaan laitoksen kotisivuilla. Tilaukset p. 09–2535 7338 Raportteja Raportteja -sarjassa ilmestyy erilaisia laajemmalle yleisölle tarkoitettuja kirjoja ja selvityksiä. Julkaistaan laitoksen kotisivuilla. Tilaukset p. 09–2535 7338 Työpapereita Työpapereita -sarjassa esitellään meneillään olevien tutkimush- ankkeiden väliraportteja sekä kansainväliselle tutkijakunnalle suunnattuja keskustelualoitteita. Työpaperit julkaistaan koko- naisuudessaan laitoksen kotisivuilla. www.labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitoksen kotisivuilla on ajankohtaista tietoa laitoksen henkilökunnasta, tutkimuksista, talousennusteista ja seminaareista. Siellä julkaistaan myös Talous & Yhteiskunta -lehden pääkirjoitus, artikkelit ja haastattelu, laitoksen lehdistötiedotteet sekä kuukausittain vaihtuvia kolumneja. Lisäksi laitoksen tutkijat kommentoivat kotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. Laaja taloustietopaketti sisältää aikasarjoja lukuina ja kuvioina mm. tuotannosta, työmarkkinoista, inflaatiosta, ulkomaankaupasta, koroista ja julkisesta taloudesta. 30 Heta Pöyliö & Jani Erola Suomen lisääntynyt sosiaalinen liikkuvuus harvinaista muualla Euroopassa 36 Susanna Mukkila & Jussi Tervola & Pasi Moisio Perusturvan riittävyys yksinasuvilla 42 Petri Böckerman & Ari Hyytinen & Terhi Maczulskij Ohentaako juominen palkkanauhaa? 48 Juhani Lehto Rakentuuko sotesta kartano vai harakanpesä? 54 Lukuvihje Heikki Taimio Antti Suvanto ym.: Arvio Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämistarpeista EuroThinkTank: Suomen eurovaihtoehdot: jäsenyys euroliittovaltiossa tai Fixit 56 Haastattelu Heikki Taimio Ammattiyhdistysliike historiallisen käänteen edessä? – SAK:n erikoistutkija, dosentti Tapio Bergholmin haastattelu
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 01 mieluinen puoli, että palkansaajat jäävät siinä helpommin alakynteen kuin jos ay-liike osallis- tuu sopimiseen keskus- järjestö- tai liittotasol- la. Juuri siksihän nämä järjestöt on alun perin perustettukin – palkan- saajien neuvotteluvoi- man lisäämiseksi. Suomessa ei oikein ole huomattu, että kansainvä- lisessä taloustieteellisessä tutkimuksessa on viime aikoina tarkasteltu ay-liikkeen neuvotteluvoiman – mitattuna järjestäytymisasteella, lakkoliikehdin- nällä tms. – vaikutusta eriarvoisuuteen. Ohessa on esimerkkinä Suomesta yksi tähän viittaava kuvio, jossa Gini-kerroin mittaa tuloerojen suuruutta. Kuvion herättämät ajatukset on helppo arvata. On hyvä muistaa, että palkkatason lisäksi ay-liikkeellä on muitakin tavoitteita. Sen vaikutuksia pitää arvioida monipuolisesti ja kokonaisuutena. Monet taloustieteilijät tietävät, että vaikka ay-lii- kettä ei olisikaan, niin palkat ja muut työehdot eivät välttämättä joustaisi ”täydellisesti”. Tämä on tuotu esiin ns. tehokkuuspalkkamalleissa, jotka osoittavat, kuinka työnantajille saattaa olla edullista pidättäytyä esimerkiksi palkanalennuksista, koska se voi heiken- tää tuottavuutta, useistakin syistä. Toisaalta nykyään yhä useammat palkansaajat ovat työmarkkinoilla sel- laisten osaajien asemassa, että he voivat kilpailuttaa työnantajia. He muodostavat kasvavan haasteen am- mattiyhdistysliikkeen jäsenhankinnalle. • PÄÄKIRJOITUS HEIKKI TAIMIO Erikoistutkija palkansaajien tutkimuslaitos heikki.taimio@labour.fi 18 20 22 24 26 28 30 32 34 0 1 2 3 4 1966 1971 1976 1981 1986 1991 1996 2001 2006 2011 Milj. päivää Miljoonat TYÖTAISTELUISSA MENETETYT TYÖPÄIVÄT (vas. ast.) GINI-KERROIN (oik. ast.) Ammattiyhdistysliikkeen arvosteleminen on Suo- messa nykyään muotia ja päivittäistä, ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Arvosteluun voi joissakin tapa- uksissa olla aihettakin, mutta jätän sen nyt muille. Vastapuolella eli työnantajilla ja heidän mitä erilai- simmilla lobbareillaan sekä ideologisen herätyksen kokeneilla on käytössään massiiviset resurssit, ja poliittinen tilannekin suosii käymistä ay-liikkeen saavutusten kimppuun. Niitä puolustaessaan se saa helposti änkyrämäisen ”ei-liikkeen” leiman, vaikka niillä olisi hyvät, tutkimustietoon nojaavat perustelut. Eihän ay-liike Suomessa verrattuna muihin maihin mitenkään heikko tai alakynnessä ole. Kuitenkin ihan kansainvälisestikin palkansaajien etuja ajavat liik- keet ovat jostakin 1970-luvulta lähtien yleensä joutu- neet perääntymään. Syyllisiä on varmasti monia. Yksi tärkeimmistä on kärjistävästi nimetty: Deng Xiao- ping, joka avasi Kiinan sadoille miljoonille halpatyö- läisille pääsyn globaaleille markkinoille ulkomaan- kaupan kautta. Länsimaiden ammattiyhdistysliike on kokenut kehittyvien maiden aiheuttaman kilpailun kiristymisen jarruna omille pyrkimyksilleen. Vaikka työnantajat eivät voi realistisesti haaveilla filippiini- läisestä eivätkä edes romanialaisesta palkkatasosta, pyrkimystä ainakin siihen suuntaan löytyy. 1970-luvun jälkeen globalisaatio on edennyt myös vapaissa pääomaliikkeissä ja verokilpailussa. Julkisen talouden säästöt ja sen koon rajoittaminen tapahtu- vat usein myös puhtaasti ideologisista lähtökohdista. Nämäkin ilmiöt ovat nakertaneet ay-liikkeen vaiku- tusvaltaa. Tällaisessa maailmassa omistajille ja työn- antajille syntyy helposti houkutus pyrkiä siirtämään liiketoiminnan riskejä palkansaajien kannettaviksi. Usein tällaista riskien siirtoa markkinoidaan positiivisella retoriikalla puhumalla ”joustojen” lisäämisestä. Esimerkiksi paikallisen sopimisen li- sääminen voidaan esittää palkansaajille edullisena muutoksena, joka säilyttää tai jopa luo työpaikkoja. Vaietaan siitä, että yrityskohtaiset joustot työvoima- kustannuksissa voivat myös merkitä tekohengitys- tä tehottomille yksiköille, mikä hidastaa talouden tarpeellista rakennemuutosta (”luovaa tuhoa”) ja elintason nousua. Paikallisessa sopimisessa – ainakin ilman selviä sääntöjä ja perälautoja – on myös se työnantajille Ammattiyhdistysliikkeellä on yhä voimaa
02 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 merja kauhanen Vt. tutkimusjohtaja palkansaajien tutkimuslaitos merja.kauhanen@labour.fi artikkeli Kuvat maarit kytöharju P ääministeri Juha Sipilän hal- lituksen yhtenä tavoitteena on edistää paikallista sopi- mista työehdoista. Tähän liittyen hallituksen asetta- ma selvitysmies Harri Hietala (2015) antoi selvityksensä paikallisesta sopimi- sesta viime lokakuun puolivälissä. Julki- sessa keskustelussa paikallisen sopimi- sen mallimaana käytetään usein Ruotsia, jossa se on yleistä eikä lailla määrättyä työehtosopimusten yleissitovuutta ole. Ruotsissa kuitenkin työehtosopimukset kattavat liki 90 prosenttia palkansaajista ja palkkahajonta on Euroopan pienimpiä. Minkälainen palkanmuodostusmalli Ruotsissa oikein on1 ja minkälaista Ruot- sin palkkahajonnan kehitys on ollut? RUOTSIN NYKYINEN PALKKAMALLI ON KOORDINOITU JA HAJAUTETTU Ruotsalainen palkanmuodostusmalli on kokenut viimeisten vuosikymmenten aikana useita muutoksia2 . Pidemmän aikavälin kehityssuuntana on ollut palk- kaneuvottelujen hajautuminen ja keskite- tyistä sopimuksista luopuminen. Nykyis- tä mallia voidaan kutsua kaksitasoiseksi palkkamalliksi, jossa palkoista sovitaan sekä liittotasolla että paikallisesti. Ful- tonin (2013) mukaan liittotaso on kes- keisin taso palkkamallissa, vaikka liki 90 prosentille palkansaajista osa palkasta määräytyy paikallisesti. Työehtosopimus- ten kattavuus on myös erittäin korkea, 88 prosenttia koko kansantaloudessa. Yksi- tyisen sektorilla 83 prosenttia ja julkisella sektorilla 100 prosenttia palkansaajista on työehtosopimusten piirissä. Palkoista sovitaan sekä liittotasolla että paikallisesti, ja työehtosopimusten kattavuus on 88 prosenttia. Ruotsin nykyistä mallia on kutsuttu koor- dinoiduksi hajautetuksi palkkamalliksi (Andersen et al. 2015), jossa makro- tason koordinointi yhdistyy mikrotason hajautettuun palkanmuodostukseen. Mallin3 periaatteet luotiin vuoden 1997 Teollisuussopimuksella (Industriavta- let)4 . Mallissa avoimen sektorin vientia- loja edustava Teollisuussopimus toimii ohjeellisen palkankorotuslinjan asettaja- na, jota muiden sopimusalojen odotetaan noudattavan omissa sopimuksissaan. Sopimukseen sisältyy myös neuvotte- lujen käymisen menettelysääntöjä sekä ohjeistuksia neuvottelujen aikatauluista ja työehtokiistojen ratkaisuista. Käytän- nössä Teollisuussopimuksen asettama palkkanormi on koskenut koko ruotsa- laista työmarkkinakenttää, vaikka mitään virallista sopimusta Teollisuussopimuk- sen asettaman normin noudattamisvel- vollisuudesta ei ole. Vientialoja edustava Teollisuussopimus asettaa palkkanormin koko työmarkkinakentälle. Andersenin et al. (2015) mukaan pal- kanmuodostuksen siirtyessä mikrotasolla kohti hajautetumpaa mallia on makrota- son koordinointi Ruotsissa lisääntynyt huomattavasti ja palkkakoordinaation kasvun ohella työehtosopimuksista on samanaikaisesti tullut enenevässä määrin raamisopimuksia palkkojen ja työaikojen suhteen. Se, kuinka suuri merkitys liittotason sopimuksilla on paikallisesti palkoista so- vittaessa, vaihtelee suuresti paikallisten työehtosopimustyyppien mukaan. Me- dlingsinstitutet (2015) luokittelee paikalliset työehtosopimustyypit seitse- mään eri luokkaan sen perusteella, kuin- Ruotsin palkanmuodostusmalli – keskitetty, liittokohtainen vai hajautettu? Ruotsalaista palkanmuodostusmallia on kutsuttu koordinoiduksi hajautetuksi malliksi, jossa vientiteollisuus toimii palkkanormin asettajana. Valtaosalle palkasta osa määräytyy paikallisesti, mutta riippuu paikallisen työehtosopimuksen tyypistä, kuinka paljon pelivaraa paikalliselle sopimiselle jää. Tässä on selviä eroja paitsi sektoreittain niin myös työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevien palkansaajien välillä. Julkisella sektorilla palkanmuodostus on selvästi hajautuneempaa kuin yksityisellä sektorilla.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 03 MERJA KAUHASEN mukaan Ruotsissa palkanmuodostuksen hajautuneisuudessa löytyy selviä aste-eroja yksityisen ja julkisen sektorin välillä.
04 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 ka paljon ne antavat pelivaraa paikalli- selle sopimiselle. Järjestys seuraavassa on hajautuneimmasta keskitetyimpään: 1. Paikallinen palkanmuodostus ilman rajoituksia (nk. sifferlösa avtal). 2. Paikallinen palkanmuodostus, jos- sa on perälauta palkankorotusvaran suuruudesta – jos paikallisesti ei päästä sopuun palkankorotuksen suuruudesta, korotus määräytyy työehtosopimuksessa määritellyn ns. perälaudan mukaisesti. 3. Paikallinen palkanmuodostus, jossa on perälauta palkankorotuksen suuruu- desta ja jonkin tyyppinen yksilöllinen ta- kuu – jos paikallisesti ei päästä sopuun palkankorotuksen suuruudesta, korotus määräytyy työehtosopimuksessa määri- tellyn ns. perälaudan mukaisesti. Sen li- säksi tähän kuuluu määräyksiä jokaiselle taatusta vähimmäiskorotuksesta. 4. Palkkapotti ilman yksilöllistä takuu- ta – työehtosopimus määrittelee palkan- korotusvaran mutta jättää jakamisen pai- kallisille sopijapuolille. 5. Palkkapotti yksilöllisellä takuulla tai vaihtoehtoisesti minimikorotusta koske- valla perälaudalla. 6. Yleiskorotus ja palkkapotti – työeh- tosopimus määrittelee kaikille tulevan yleiskorotuksen ja sen päälle paikallis- ten osapuolien kesken jaettavissa olevan palkkapotin. 7. Yleiskorotus – työehtosopimus mää- rittelee kaikille tulevan yleiskorotuksen tason. Kuvio 1 esittää näiden eri työehtoso- pimustyyppien yleisyyden vuonna 2014 koko kansantaloudessa ja erikseen sekto- reittain. Siitä käy ilmi, että 18 prosentille palkansaajista palkankorotus määräytyi täysin paikallisesti ja 8 prosentille koko- naan yleiskorotuksena ilman paikallista sopimista. 74 prosentille palkanmuodos- tus määräytyi liittotason ja paikallisen sopimisen yhdistelmänä. Yleistä on, että liittotasolla sovitaan palkkapotista, joka jaetaan paikallisesti. ”18 prosentille palkansaajista palkankorotus määräytyi täysin paikallisesti ja 8 prosentille kokonaan yleiskorotuksena.” Sektoreittainen tarkastelu paljastaa, että paikallinen, hajautettu sopiminen on selvästi yleisempää julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Paikallisen sopi- misen merkitys on suurin valtiolla, missä vuonna 2014 palkansaajista 46 prosenttia oli täysin paikallisen sopimisen piirissä ilman rajoituksia ja 54 prosenttia paikal- lisen sopimisen piirissä, jossa korotus määräytyy työehtosopimuksessa mää- ritellyn ns. perälaudan mukaisesti, jos paikallisesti ei päästä sopuun palkanko- rotuksesta. Yksityisellä sektorilla, joka vastaa noin 64 prosentista kaikista palkansaa- jista Ruotsissa, yleiskorotusten piirissä oli puolestaan yhteensä reilu kolmannes palkansaajista (13 prosentilla ainoastaan yleiskorotus ja 22 prosentilla yleiskoro- tus ja palkkapotti) ja pelkästään paikal- lisen sopimisen varassa vain kahdeksan prosenttia. Varsin monessa työehtoso- pimustyypissä paikalliseen sopimiseen yhdistyy myös jonkinlainen perälauta palkankorotuksista ja/tai yksilöllinen takuu vähimmäiskorotuksista. On hyvä huomioida, että paikallisen sopimisen asteessa löytyy varsin mer- kittäviä eroja paitsi sektoreittain myös työntekijä5 - ja toimihenkilöasemassa olevien palkansaajien välillä (tauluk­ko 1). Kuvio 1. Ruotsin työehtosopimustyyppien suhteelliset osuudet sektoreittain vuonna 2014 (osuus palkansaajista), % Lähde: Medlingsinstitutet (2015). Kaikki Yksityinen sektori Valtio Kunnat 1. PAIKALLINEN PALKANMUODOSTUS ILMAN RAJOITUKSIA (NK. SIFFERLÖSA AVTAL) 2. PAIKALLINEN PALKANMUODOSTUS, JOSSA ON PERÄLAUTA PALKANKOROTUSVARAN SUURUUDESTA 3. PAIKALLINEN PALKANMUODOSTUS, JOSSA ON JONKINLAINEN PERÄLAUTA JA JONKINLAINEN YKSILÖTAKUU 4. PALKKAPOTTI ILMAN YKSILÖTAKUUTA 5. PALKKAPOTTI YKSILÖTAKUULLA TAI VAIHTOEHTOISESTI PALKKAPOTTI JA PERÄLAUTA YKSILÖTAKUUSTA 6. YLEISKOROTUS JA PALKKAPOTTI 7. YLEISKOROTUS 18 16 4 25 13 14 8 8 13 6 16 21 22 13 46 54 34 15 50
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 05 TYÖNTEKIJÄT EIVÄT KUULUNEET MILLÄÄN SEKTORILLA TÄYSIN HAJAUTETUN SOPIMISEN PIIRIIN. Kun yksityisen sektorin työntekijöistä liki 60 prosentille palkankorotus määräy- tyi vuonna 2014 yleiskorotuksina (yleis- korotus tai yleiskorotus ja palkkapotti), vastaava osuus toimihenkilöille oli vain yksi prosentti (Medlingsinstitutet 2015). Valtiosektorin työntekijöistä kaik- ki olivat paikallisen sopimisen piirissä, jossa työehtosopimus määrittää perälau- dan (sopimustyyppi 2), ja kaikki kuntien työntekijät olivat sopimustyypin 4 pii- rissä, jossa työehtosopimus määrittelee palkankorotusvaran mutta jättää jakami- sen paikallisille sopijapuolille. Merkille pantavaa on, että Medlingsinstitutetin lukujen mukaan yhdelläkään sektorilla työntekijäasemassa olevat eivät kuulu- neet täysin hajautetun sopimisen piiriin (sopimustyyppi 1). Palkanmuodostus viittaa palkankorotusvaran jakamiseen ja palkanasetanta sen raamien sisällä tapahtuvaan palkankorotusten jakamiseen. Yksityisen sektorin toimihenkilöistä vii- dennes oli vuonna 2014 täysin hajaute- tun sopimisen piirissä. 38 prosenttia oli paikallisen sopimisen piirissä, jossa on perälauta ja yksilöllinen takuu tai pelkkä perälauta. Sen sijaan julkisen sektorin toi- mihenkilöillä täysin hajautettu sopiminen oli yleisempää (osuus 46 prosenttia val- tiosektorilla ja 69 prosenttia kunnissa). Tarkastellaan seuraavaksi, minkälais- ta eri sopimustyyppien suhteellisten osuuk­sien kehitys on ollut viimeisen noin kymmenen vuoden aikana Ruotsis- sa. Tarkastelu on tehty jakamalla edellä esitetyt seitsemän työehtosopimustyyp- piä kahteen ryhmään palkanmuodostuk- sen (lönebildning) ja palkanasetannan (lönesättning) keskittyneisyyden ja ylei- syyden perusteella. Ryhmittely perustuu Medlings­institutetin (2015) teke- mään luokitukseen taulukon 2 mukaisesti. Palkanmuodostuksella tarkoitetaan erilaisia tapoja päättää jaettava pal- kankorotusvara. Päätös voidaan tehdä paikallisesti tai keskitetysti. Palkanase- tanta viittaa erilaisiin tapoihin jakaa palkankorotukset palkansaajille pal- kanmuodostuksen raamien sisällä, ja se voi tapahtua yleisesti tai yksilöllisesti. Työehtosopimustyypeissä 4–7 palkanko- rotusvara lyödään lukkoon keskitetysti liittotason sopimuksilla (minimitaso). Sopimustyypeissä 1–3 palkankorotuk- sista päätetään yksilötasolla, mutta työ- ehtosopimustyyppeihin 2 ja 3 sisältyy perälauta ja sopimustyyppiin 3 sisältyy lisäksi jonkinlainen yksilötakuu. Näiden lisäksi tarkasteluun otetaan mukaan erik- seen sopimustyyppien 1 ja 7 suhteellisten osuuksien kehitys, joka kuvaa toisaalta täysin hajautetun ja toisaalta keskite- tyimmän sopimustyypin kehitystä. Kuviossa 2 on esitetty, kuinka ”ha- jautuneempi” palkanmuodostus on ke- hittynyt suhteessa ”keskitetympään” Työntekijät Toimihenkilöt Yksityinen Valtio Kunnat Yksityinen Valtio Kunnat 1. Paikallinen palkanmuodos- tus ilman rajoituksia 0 0 0 20 49 69 2. Paikallinen palkanmuodos­ tus, jossa on perälauta pal- kankorotusvaran suuruudesta 2 100 0 29 51 31 3. Paikallinen palkanmuodos- tus, jossa on perälauta pal- kankorotuksen suuruudesta ja jonkin tyyppinen yksilöl- linen takuu 4 0 0 9 0 0 4. Palkkapotti ilman yksilöl- listä takuuta 17 0 100 15 0 0 5. Palkkapotti yksilöllisellä takuulla tai vaihtoehtoisesti minimikorotusta koskevalla perälaudalla 18 0 0 25 0 0 6. Yleiskorotus ja palkkapotti 37 0 0 0 0 0 7. Yleiskorotus 21 0 0 1 0 0 Taulukko 1. Eri työehtosopimustyyppien suhteelliset osuudet työntekijöillä ja toimihenkilöillä sektoreittain v. 2014 (osuus palkansaajista), %. Lähde: Medlingsinstitutet (2015). Työntekijäasemassa oleva viittaa työllisiin, jotka ovat jonkun ammatti- järjestö LO:n jäsenliiton sopimuksen piirissä. Palkankorotusten jako Yleisesti Yleisesti & yksilöllisesti Yksilöllisesti Palkankorotusten kiinnittäminen Paikallisesti Työehtosopimu- tyyppi 1 Keskitetysti ja paikallisesti Työehtosopimus- tyyppi 3 Työehtosopimus- tyyppi 2 Keskitetysti Työehtosopimus- tyyppi 7 Työehtosopimus- tyypit 5 ja 6 Työehtosopimus- tyyppi 4 Taulukko 2. Paikallisen ja yksilöllisen vaikuttamisen aste sopimuksissa. Lähde: Medlingsinstitutet (2015).
06 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 Kuvio 2. Eri työehtosopimustyyppien suhteellisten osuuksien kehitys vuosina 2005–2014 (osuus pankansaajista), %. Lähde: Medlingsinstitutet 2006–2015 vuosiraportit. Eri sektorit yhteensä Yksityinen sektori KunnatValtio TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 1. TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 1.-3. TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 4.-7. TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 7. 0 20 40 60 80 100 120 2005200620072008 2009 20102011 2012 2013 2014 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 2005200620072008 20092010 2011 2012 2013 2014 %% % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 200520062007200820092010 2011 2012 2013 2014 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 200520062007200820092010 2011 2012 2013 2014 palkanmuodostukseen Ruotsissa vuo- sina 2005–2014. Kun katsotaan kaikkia sektoreita yhdessä, voidaan havaita, että ”keskitetympien” sopimustyyppien 4–7 piirissä oli vuonna 2014 60 prosent- tia palkansaajista. Osuus on laskenut 2000-luvun puolivälistä mutta pysynyt melko vakaana 2010-luvulla. Selitys muutokselle löytyy kuntasektorilla ta- pahtuneesta kehityksestä. Kuntasektorin kehitys selittää myös pitkälti hajautetun sopimisen osuudessa havaittavan nou- supiikin. Tähän palataan seuraavassa kappaleessa. Sektoreiden välillä on huomattavia eroja sopimustyyppien suhteellisten osuuksien kehityksessä. Valtiosektorilla dominoi paikallisempi ja yksilöllisem- pi sopiminen, ts. työehtosopimustyypit 1–3, koko tarkastelujakson ajan. Kunta- sektorilla on tapahtunut selkein muu- tos hajautuneempien sopimustyyppien merkityksen kasvussa yli ajan. Vuodes- ta 2010 lähtien puolet kuntasektorin palkansaajista on ollut paikallisemman ja yksilöllisemmän sopimisen piirissä (työehtosopimustyypit 1–3), kun ennen vuotta 2009 lähes kaikki olivat sopimus- tyyppien 4 ja 5 piirissä, joissa liittotason sopimus määräsi paikallisesti jaettavan palkkapotin. Kuntasektorilla on havait- tavissa myös selkein täysin hajautetun palkanmuodostuksen merkityksen kasvu vuoden 2010 jälkeen. Siirtymä hajautuneempaan palkanmuodostukseen viimeisen 10 vuoden aikana selittyy sen lisääntymisellä julkisella sektorilla – erityisesti kunnissa. Yksityisellä sektorilla palkanmuodos- tus ei ole ollut niin hajautunutta kuin jul- kisella sektorilla ja työehtosopimustyyp- pien 4–7 yhteenlaskettu osuus on ollut yli 70 prosenttia lähes koko tarkastelujak- son ajan. Yksityisellä sektorilla on myös yleiskorotuksen piiriin (joko yleiskorotus yksinään tai yleiskorotus ja palkkapotti) kuuluvien palkansaajien osuus kasvanut 28 prosentista v. 2005 35 prosenttiin v. 2014. Täysin hajautetun sopimisen mer- kitys ei ole yksityisellä sektorilla kasva- nut, ja sen piirissä olevien palkansaajien osuus on ollut alle 10 prosenttia lukuun ottamatta vuosia 2005 ja 2006. RUOTSISSA PALKKAHAJONTA ON KASVANUT – PALKKAEROT SILTI YHÄ EUROOPAN PIENIMPIÄ Sopimusrakenteen muuttuminen on nä- kynyt ruotsalaisessa palkkarakenteessa palkkahajonnan kasvuna6 , mutta kasvu on ollut kuitenkin maltillista (Vartiai- nen 2008). Erityisesti palkkahajonta on kasvanut toimihenkilöiden keskuudessa, joilla myös palkoista sopiminen on yk- silöllistynyt eniten (Fredriksson ja Topel 2010). Kansainvälisesti verrattuna Ruotsi on edelleen pienten palkkaerojen maa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa (Andersen et al. 2014). Kuvio 3 esittää suhteellisten palkkaerojen kehitystä nel- jässä Pohjoismaassa ja Saksassa kuvattu- na P90/P10-suhdeluvun7 avulla 1980-lu- vun alusta vuoteen 2008 asti. Kuviosta käy ilmi, että palkkaerojen kasvu ajoittui Ruotsissa voimakkaimmin 1990-luvul- le, jonka jälkeen erot ovat pysyneet jo- takuinkin ennallaan tai kasvaneet vain hieman. Vuonna 2008 palkkaero P90/ P10-mittarilla mitattuna oli 2,3-kertai- nen. Toisin sanoen ylimpään palkka- kymmenykseen kuuluva palkansaaja sai keskimäärin 2,3 kertaa enemmän palkkaa kuin alimpaan kymmenykseen kuuluva. Verrattuna muihin Pohjoismaihin (Norjaa lukuun ottamatta) Ruotsin palk- YKSITYISELLÄ SEKTORILLA YLEISKOROTUKSEN (YLEISKOROTUS TAI YLEISKOROTUS + PALKKAPOTTI) PIIRIIN KUULUVIEN PALKANSAAJIEN OSUUS KASVOI 28 PROSENTISTA V. 2005 35 PROSENTTIIN V. 2014.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 07 RUOTSIN PALKANMUODOSTUS ON HAJAUTUNUT ILMAN MERKITTÄVÄÄ LASKUA JÄRJESTÄYTYMISASTEESSA JA TYÖEHTOSOPIMUSTEN KATTAVUUDESSA. kaerot ovat niitäkin pienempiä. Mielen- kiintoisen vertailukohdan muodostaa myös Saksa, jossa neuvottelujärjestelmä on kokenut suuria muutoksia, mukaan lukien yrityskohtaisten palkanmuodos- tuksen yleistymisen (Schulten ja Bis- pinck 2014). Kuvion mukaan Saksassa palkkahajonta on kasvanut selvästi Ruot- sia enemmän.8 Koordinoitu hajautettu palkkamalli on tuottanut matalapalkkaisillekin melko suuria korotuksia ja vain hieman kasvua palkkaeroihin. Teoreettisesta näkökulmasta katsottuna palkanmuodostuksen hajautuminen voi johtaa palkkahajonnan kasvuun, koska paikallisessa sopimisessa yritys- ja yk- silökohtaisilla tekijöillä on suurempi merkitys, kun taas keskitetyssä sopimi- sessa liitot voivat helpommin saavuttaa tasa-arvotavoitteitaan (Dahl et al. 2013). Syy sille, miksi palkanmuodostuk- sen hajautus ei ole kuitenkaan johtanut Ruotsissa palkkahajonnan suurempaan kasvuun, on ollut siinä, että hajautuk- seen on yhdistynyt palkkaneuvottelujen koordinaatio ja työmarkkinajärjestöjen keskeinen rooli palkoista sovittaessa (Kangasniemi ym. 2014). Ruotsalaisen palkanmuodostusmallin vaikutuksia tut- kinut Andreasson (2015) havaitsi, että nykyisen kaltainen koordinoitu hajau- tettu palkkamalli on tuottanut Ruotsissa melko kompressoidun palkkarakenteen, jossa matalapalkkaistenkin saamat koro- tukset ovat melko suuria. POHJOISMAIDEN PALKANMUODOSTUS­ MALLEILLA ON YHTEISIÄ PIIRTEITÄ, JOTKA EROTTAVAT NE MUUSTA EUROOPASTA Kun puhutaan Ruotsin palkanmuodos- tusmallista, on hyvä muistaa, että sillä on eroavuuksista huolimatta myös paljon yhteisiä piirteitä muiden Pohjoismaiden palkanmuodostusmallien kanssa. Yhteis- tä pohjoismaista mallia ei ole, mutta eri Pohjoismaiden palkanmuodostusmal- leilla on selvästi yhteisiä piirteitä, jotka erottavat ne muista Euroopan maista (Andersen et al. 2014). Keskeisimpiä yhdistäviä piirteitä ovat palkansaajien (Norjaa lukuun ottamatta) ja työnantajien korkea järjestäytymisas- te, palkanmuodostuksen koordinaatio ja monitasoisuus sekä työehtosopimusten laaja kattavuus (ks. taulukko 3). Sitovat työehtosopimukset koskevat periaattees- sa kaikkia työntekijäryhmiä työpaikoil- la, ja liittojen harjoittama solidaarinen palkkapolitiikka on nostanut myös alim- pia palkkoja, pitänyt palkkahajonnan ka- peana ja palkkaerot suhteellisen pieninä. Pohjoismaissa työehtosopimukset ovat myös keskeinen osa työmarkkinoita, ja niissä säädellään palkkojen ja työaikojen ohella laajalti myös muita työsuhteen eh- toja. Työmarkkinaosapuolten kesken on Pohjoismaissa sovittu monista tärkeistä työmarkkina-asioista kuten minimipal- koista, jotka muissa maissa on hoidettu lainasäädännöllä. Pohjoismaita yhdis- tävä piirre on myös työehtosopimusten tuoma työrauhavelvoite (Andersen et al. 2014). LOPUKSI Ruotsin koordinoitua hajautettua palk- kamallia voi kutsua organisoiduksi de- sentralisaatioksi. Palkanmuodostus on hajautunut, mutta ilman merkittävää las- kua järjestäytymisasteessa ja työehtoso- pimusten kattavuudessa. Ruotsalaisessa koordinoidussa hajautetussa kaksitasoi- sessa palkanmuodostusmallissa liittota- son työehtosopimukset ovat edelleen avainasemassa, vaikka valtaosalle osa palkasta määräytyy paikallisesti. Täysin hajautetun, paikallistason sopimisen piirissä olevien määrä on edelleen pieni Kuvio 3.Palkkahajonnan kehitys neljässä Pohjoismaassa ja Saksassa 1980–2008. Selite: Palkkahajonnan mittari: P90/P10 -suhdeluku kokoaikasille palkansaajille. Lähde: OECD Earnings Database. Taulukko 3. Työehtosopimusten kattavuus neljäs- sä Pohjoismaassa, %. Lähde: Andersen et al. (2014). Julkinen Yksityinen Kaikki Ruotsi (2011) 100 80 88 Norja (2012) 100 50 67 Suomi (2008) 100 68 73 Tanska (2011) 100 74 83 TANSKA SUOMI RUOTSI NORJA SAKSA 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008
08 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 koko kansantalouden tasolla ja koskee enemmän julkisen sektorin toimihenki- löasemassa olevia. Hajautumisen seura- usten kannalta sillä tuntuu olevan merki- tystä, onko hajautus ns. organisoitua vai disorganisoitua (ks. Eurofound 2015). Palkkahajonnan ja yritysten tuotta- vuuden välisestä suhteesta on suhteel- lisen paljon tutkimuskirjallisuutta (esi- merkiksi Hibbs Jr & Locking 2000, Grund & Westergaard-Nielsen 2008, Lallemand et al. 2004) ja tu- lokset ovat erisuuntaisia. Sen sijaan tut- kimusta, joka katsoisi suoraan neuvot- telujärjestelmän keskittyneisyyden ja yritysten tuottavuuden välistä suhdetta on tehty vähemmän. McGuiness et al. (2010) tutkivat irlantilaisella aineistolla Kirjallisuus Andersen, S.K. & Dolvik, J.E. & Ibsen, C.L. (2014), The Nordic Labour Market Models in Open Markets – Challenges and Perspectives. NordMod2030, Sub-report 9. Andersen, S.K. & Ibsen, C.L. & Alsos, K. & Nergaard, K. and & Sauramo, P. (2015), Changes in Wage Policy and Collective Bargaining in the Nordic Countries – a Comparison of Denmark, Finland, Norway and Sweden, teoksessa Van Gyes, G. and Schulten, T. (Eds.): Wage Bargaining under the New European Economic Governance, Brussels: ETUI, 139–168 Andreasson, H. (2015), The Effect of Decentralized Wage Bargaining on the Structure of Wages and Firm Performance, Ratio Institute, Stockholm, Working Paper 241. Dahl, C.M. & le Maire, D. & Munc, J.R. (2013), Wage Dispersion and Decentralization of Wage Bargaining, Journal of Labor Economics 31, 501–533. Elvander, N. (2002), The New Swedish Regime for Collective Bargaining and Conflict Resolution: A Comparative Perspective, European Journal of Industrial Relations, 8, 197–216. Eurofound (2015), Collective Bargaining in Europe in the 21st Century, Luxembourg: Publications Office of the European Union. Fredriksson, P. & Topel, R. (2010), Wage Determination and Employment in Sweden Since the Early 1990s: Wage Formation in a New Setting, teoksessa Freeman, R. & Swedenborg, B. &. Topel, R. (Eds.): Reforming the Welfare State: Recovery and beyond in Sweden, Chicago, IL: University of Chicago Press, 83–126. http://www.nber.org/chapters/c5360.pdf Fulton, L. (2014), Worker Representation in Europe. www.worker-participation.eu/National-Industrial-Relations/Countries/Sweden Grund, C. & Westergaard-Nielsen, N. (2008), The Dispersion of Employees’ Wage Increases and Firm Performance, Industrial and Labor Relations Review, Vol. 61 No.4: 485–501. Hibbs, D. A. Jr. & Locking, H. (2000), Wage Dispersion and Productive Efficiency: Evidence for Sweden, Journal of Labor Economics, Vol. 18 No. 4: 755–782. Hietala, H. (2015), Paikallista sopimista koskeva selvitys, TEM raportteja 62/2015. Kangasniemi, M. & Sauramo, P. & Yanar, O. (2014), Suomalainen palkkataso EU-vertailussa, Palkansaajien tutkimuslaitos, Raportteja 29. Lallemand, T., Plasman, R., & Rycx, F. (2004), Intra-Firm Wage Dispersion and Firm Performance: Evidence from Linked Employer – Employee Data. Kyklos, 57(4): 533–558. McGuiness, S., Kelly, E. & O Connell, P. (2010), The Impact of Wage Bargaining Regime on Firm-Level Competitiveness and Wage Inequality: The Case of Ireland. Industrial Relations: A Journal of Economy and Society. Vol. 49(4):593–615. Medlingsinstitutet (2006–2015), Avtalsrörelsen och lönebildningen. Medlingsinstitutets årsrapport. Nordström Skans, O. & Edin, P. & Holmlund, B. (2006), Wage Dispersion Between and Within Plants: Sweden 1985–2000, IFAU Working Paper 2006:9. Vartiainen, J. (2008), Ruotsin kokemukset palkanmuodostuksen uudistamisesta, Kansantaloudellinen aikakauskirja, 104, 195–212. palkkaneuvottelujen keskittyneisyyden vaikutusta yksityisen sektorin yritysten kilpailukykyyn käyttäen työvoimakus- tannusten keskimääräistä tasoa kilpai- lukyvyn mittarina. Heidän tulostensa mukaan verrattuna yksilötason sopi- miseen keskitetty palkoista sopiminen pienentää sekä palkkakustannuksia että palkkahajontaa. • Viitteet 1 Tässä artikkelissa keskitytään katsomaan Ruotsin palkanmuodostusmallia vain tiettyjen pääpiirtei- den osalta. 2 Ks. esim. Fredriksson ja Topel (2010) sekä Vartiainen (2008). 3 Mallista on käytetty myös nimitystä ”uusi ruotsa- lainen sopimusjärjestelmä”. 4 Katso tarkemmin Elvander (2002). 5 Työntekijäasemassa oleva viittaa tässä työllisiin, jotka ovat jonkun ammattijärjestö LO:n jäsenliiton sopimuksen piirissä. 6 Palkkahajonta (palkkaerojen tilastollinen mitta- ri) supistui Ruotsissa aina 1980-luvun alkupuolelle saakka, jonka jälkeen se kääntyi kasvuun (Nord- ström Skans et al. 2007). Samaan aikaan Ruot- sissa luovuttiin keskitetyistä tulosopimuksista. 7 P90/P10-suhdeluku kuvaa ylimmän (P90) ja alimman palkkakymmenyksen (P10) palkka- suhteen kehitystä kokoaikaisille palkansaajille. Palkkakymmenykset saadaan asettamalla kaikki palkansaajat järjestykseen heidän palkkatasonsa mukaan ja jakamalla heidät 10 prosentin suuruisiin osiin. 8 Ks. myös Kangasniemi ym. (2014).
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 09 LUKUvihje seija ilmakunnas Johtaja palkansaajien tutkimuslaitos seija.ilmakunnas@labour.fi sixten korkman Väärää talouspolitiikkaa – talouden kriisit ja opilliset kiistat. Otava 2015. 247 s. TOISAALTA VÄÄRÄÄ, TOISAALTA OIKEAA TALOUSPOLITIIKKAA Sixten Korkmanin uusi kirja tarkastelee makrotalouspolitiikkaa kunnianhimoi- sella otteella. Lähtökohdaksi Korkman hakee vastausta kysymykseen, mikä on talouspolitiikan ja taloustieteen suhde. Hän käy tiiviisti läpi myös kilpailevien talousoppien pääideat sekä kuvaa ta- louskriisien anatomiaa ja talouspolitii- kasta kriisiaikoina saatuja kokemuksia. Talouspolitiikan testilaboratorioina ovat niin 1930-luvun ja 1990-luvun lamat kuin myös globaali finanssikriisi ja eurokrii- si. Kriiseihin painottuva näkökulma on perusteltu ja ajankohtainen, sillä poikke- usaikoina talousopit joutuvat erityiselle koetukselle. Viime aikojen keskustelu talouspolitii- kan virkamiesvallasta lisää mielenkiintoa kirjan tematiikkaa kohtaan. Kirjoittajan aiempi työhistoria niin kotimaan kuin eu- roalueenkin talouspolitiikan keskeisenä valmistelijana ja tästä syntyvä sisäpiiri- läisen näkökulma antaa oman lisämaus- teensa. Korkmanin mukaan virkamiehet sitoutuvat ns. ”viralliseen linjaan” usein sitä lainkaan kyseenalaistamatta ja voi- makkaammin kuin virkamiehen asema edellyttäisi. Erityisen pisteliäitä ovat kommentit vahvan markan politiikan jääräpäisiin puolustajiin lukeutuneista nimeltä mainituista Suomen Pankin vir- kamiehistä samoin kuin entisestä valtio- varainministeri Iiro Viinasesta. Korkman ammentaa käsitteistöään Jo- seph Schumpeterilta. Yhtäällä on tieteen vaatimukset täyttävä ja objektiivisuuteen pyrkivä taloudellinen – teoreettinen tai empiirinen – analyysi eli taloustiede. Sitä laajempana käsitteenä ovat talousopit, jotka analyysin ohella sisältävät käsityk- siä talouspolitiikan roolista ja jotka myös ovat sidoksissa eettisiin periaatteisiin ja alttiita etupiirien intressien vaikutteille. Talouspolitiikassa kohtaavat siis ana- lyysi ja arvot. Korkman toteaa, että ta- louspoliittiset käsityksemme ovat sidok- sissa ideologioihin (arvot), taloudellisiin etuihimme (intressit) ja käytettävissä olevaan tietoon (analyysi). Sitä ei voi pel- kistää neutraaliksi laskuharjoitukseksi, ja kirja riisuu sen ympäriltä yhden totuu- den kaapua. Kirjaan sopii myös hyvin presidentti Koiviston sitaatti: ”Talous- politiikkahan on aina väärää, kysymys on vain siitä, kenen kannalta ja miltä kannalta.” Kirja tuo toisaalta esille sen, että mak- rotalouspolitiikka on perinteisesti ja edelleen kiistojen aluetta ja vastaukset moniin sen kysymyksiin hämmentävän- kin epävarmoja. Toisaalta se korostaa politiikan taustalla olevien talousoppi- en hyödyllisyyttä, koska ne helpottavat olennaisten kysymysten tunnistamista ja tuovat parhaimmillaan päätöksille ryhtiä. Tällainen toisaalta ja toisaalta -ajattelu on muutoinkin kirjalle tyypillistä. Suomi on pragmaatikkojen maa, jossa vain harvoin valittua politiikka on pe- rusteltu jäsennetyillä talousopillisilla kannanotoilla. Tämä on tärkeä havainto, joskaan se ei yllätä aiempien analyysien perusteella. Pelkästään kotimaisesta nä- kövinkkelistä katsottuna olisi vaikea löy- tää kytköstä talousoppien ja käytännön politiikan välille. Kansainväliset kokemukset, kuten 1930-luvun suuri lama, tarjoavat kui- tenkin ainekset tarkastella vallitsevien talousoppien, käytännössä harjoitetun politikan ja taloustieteen kehityksen kytkentöjä. Monia laajoja teemoja käsit- televän kirjan suppeus ei anna mahdolli- suutta eri talousoppien tai koulukuntien perinpohjaiseen erittelyyn. Siitä huoli- matta kirjaa voi pitää hyödyllisenä ja kiinnostavana erityisesti ei-ekonomistil- le, joka haluaa ymmärtää (uus)klassisen talousopin ja keynesiläisten näkemysten ristivetoa nykyisessäkin talouspoliittises- sa debatissa. Kirjan ”soveltavissa” osissa muutamat kohdat jäävät askarruttamaan lukijaa. Tarkastellessaan Suomen ja Ruotsin eri- laisia valintoja EMU-jäsenyyden suhteen Korkman pitkälti niputtaa suomalaisten ja ruotsalaisten ekonomistien analyysit todeten ekonomistien kummassakin maassa suhtautuneen yhtä lailla va- rauksellisesti omasta valuutasta luopu- miseen. Näkemysten niputtaminen on tietenkin ongelmallista ylipäätään, mut- ta tässä yhteydessä se voi olla erityisen tulkinnanvaraista. Esimerkiksi Ruotsin EMU-asiantuntijaryhmää johtanut Lars Calmfors (2009) on verrannut suoma- laista ja ruotsalaista taloustieteellistä analyysiä ennen päätöstä rahaliiton jä- senyydestä ja arvioinut, että meillä vähä- teltiin epäsymmetristen shokkien vaaroja ja liioiteltiin matalan inflaation, matalien korkojen ja laajentuvan kaupan hyötyjä. Ulkopuolisella arviolla on painoarvoa Korkmanin luonnehtiessa Suomen euro- jäsenyyttä nykynäkökulmasta vakavaksi talouspoliittiseksi erehdykseksi. Kirja ei valitettavasti pidä sisällään ta- lousopillista tulkintaa ja arviota Suomen talouspolitiikasta nykykriisin aikana. Toivottavasti se saadaan lukea Korkma- nin seuraavasta kirjasta. Kirjallisuus Calmfors, L. (2009), Tutkimuksen ja tutkijoiden rooli talouspolitiikassa: kokemuksiini perustuvaa pohdintaa, Kansantaloudellinen aikakauskirja, 105, 89–97.
10 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 rolle alho Erikoistutkija sosiaalitieteiden laitos turun yliopisto rolle.alho@helsinki.fi artikkeli Kuvat maarit kytöharju M iksi pitäisi tutkia am- mattiliittojen suh- tautumista maahan- muuttoon? Aiheen yhteiskunnallista merkitystä voi perustella useastakin nä- kökulmasta. Ensinnäkin ammattiliittojen suhtautuminen työmarkkinoiden tu- lokkaisiin – tässä tapauksessa maahan- muuttajiin – kertoo siitä, mitä ja keitä ammattiliitot edustavat. Toiseksi ammat- tiliittojen tulevaisuus on riippuvainen siitä, onnistuvatko ne löytämään ratkai- suja maahanmuuttokysymyksiin. Toisin sanoen ammattiliittojen reaktiot kerto- vat niiden kyvystä tai kyvyttömyydestä uudistua globalisoituvassa maailmassa. Kolmanneksi aiheen mielenkiintoisuutta ja tärkeyttä voi perustella yleisen maa- hanmuuttopolitiikan näkökulmasta: Suo- messa ammattiliitoilla on vaikutusvaltaa valtion maahanmuuttopolitiikkaan ja maahanmuuttajien asemaan. Toivottavatko ammattiliitot maahan- muuttajat tervetulleiksi vai pitävätkö ne maahanmuuttoa uhkana? Turvautuvat- ko ammattiliitot protektionismiin, jossa oman kansallisen tai etnisen ryhmän edut asetetaan muiden edelle, vai pyrki- vätkö liitot entistä laajempaan edunval- vontaan kattaen myös maahanmuuttajat? Entä miltä ammattiliitot näyttäytyvät maahan muuttaneiden työntekijöiden silmissä? Ovatko ne toimijoita, jotka he voivat kokea omakseen? Näihin kysymyksiin etsin vastauksia väitöskirjatutkimuksessani (Alho 2015)1 . Keskityin kahteen suomalaiseen ammat- tiliittoon, Rakennusliittoon ja Palvelualo- jen ammattiliittoon (PAM). Valitsin nämä kaksi ammattiliittoa, sillä ne edustavat aloja, joille maahanmuuttajat – ja maassa tilapäisesti työskentelevät ulkomaalaiset – työllistyvät tyypillisesti Suomessa. Suomalaisten ammattiliittojen lisäksi tutkin Viron ammattiyhdistysliikkeen suhtautumista rajat ylittävään työvoiman liikkuvuuteen. Viron tilanteen huomioi- minen on tärkeää, sillä Suomen ja Viron työmarkkinat ovat sidoksissa toisiinsa, josta konkreettisena esimerkkinä ovat Tallinnan ja Helsingin väliä pendelöivät virolaiset rakennustyöntekijät. Tutkimuksessa tarkasteltiin niin ikään työnantajien ja heidän etujärjes- töjensä (EK, EVA, Rakennusteollisuus RT) näkemyksiä maahanmuutosta, sillä niiden toiminta vaikuttaa ammat­ tiliittojen toimintaympäristöön ja -edel- lytyksiin. Haastattelin myös ravintola-, siivous-, ja rakennusalalla työskenteleviä maahanmuuttajia kartoittaen heidän nä- kemyksiään ammattiliitoista ja Suomessa työskentelystä. Näillä aineistoilla vastasin tutkimukse- ni pääkysymykseen eli siihen, mitkä ovat Rakennusliiton ja Palvelualojen ammat- tiliiton maahanmuuttoon liittyvät stra- tegiat. Strategialla tarkoitan suhteellisen Ammattiliittojen strategiat ja maahanmuutto Maahanmuuttajat liittyvät ammattiliittojen jäseniksi enenevässä määrin. Ammattiliitot joutuvat pohtimaan, miten niiden jäsenistön ja suomalaisten työmarkkinoiden monikansallistuminen vaikuttaa edunvalvontaan. Tutkimuksen keskiössä olleiden Rakennusliiton ja Palvelualojen ammattiliiton PAMin tulevaisuuden näkymien kannalta maahanmuuttokysymyksissä onnistuminen on keskeinen kysymys, sillä niiden edustamilla aloilla maahanmuuttajat ja maassa tilapäisesti työskentelevät ulkomaalaiset muodostavat merkittävän osan työvoimasta. Molemmat liitot pyrkivät saamaan maahanmuuttajia jäsenikseen ja turvaamaan heidän työehtojaan. Samaan aikaan ne kuitenkin puolustavat nykyistä lainsäädäntöä, joka asettaa ns. kolmansien maiden kansalaiset heikompaan juridiseen asemaan kuin Suomen ja muiden EU- ja Eta-maiden kansalaiset.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 11 ROLLE ALHON mukaan maahan­ muutto palauttaa ay-liikkeen perimmäisten kysymysten äärelle, kuten: keitä ovat ”me” ja missä kulkevat edunvalvonnan rajat.
12 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 MITKÄ OVAT RAKENNUSLIITON JA PALVELUALOJEN AMMATTILIITON MAAHANMUUTTOON LIITTYVÄT STRATEGIAT? vakiintuneita toiminnan muotoja, jotka liittyvät eri toimijoiden muodostamaan, jatkuvasti muuttuvaan toimintaympäris- töön. Eri toimijoiden edun mukaista on vaikuttaa toimintaympäristöönsä siten, että se vahvistaa niiden asemaa. Hyödynsin tutkimuksessani usei- ta eri aineistoja ja tietolähteitä. Pää­ tutkimusaineistoni koostui 78 laa­ dul­lisesta tutkimushaastattelusta. Haas­tattelin ammattiliittojen edustajia, Suomessa työskenteleviä maahanmuut- tajia, työnantajia ja työsuojeluviranomai- sia. Osallistuin myös ammattiliittojen seminaareihin sekä tilaisuuksiin, joista keräsin havaintoaineistoa. Tutkin myös ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen kannanottoja, joita olivat muun muassa niiden tiedotteet ja ulostulot mediassa. Analysoin aineistot laadullisen sisällön- analyysin menetelmällä. AMMATTILIITTOJEN SUHTAUTUMINEN MAAHANMUUTTOON JA -MUUTTAJIIN Ammattiyhdistysten suhtautumista maahanmuuttoon kuvataan usein kiel- teiseksi, ja tämä pitää osittain paikkansa historiallisesti. Ammattiliitot ovat usein vastustaneet maahanmuuttoa, koska ne ovat katsoneet maahanmuuttajien uh- kaavan jäsenkuntansa asemaa (ks. esim. Penninx ja Roosblad 2000). Histori- assa on myös kansainvälisiä esimerkke- jä siitä, että ammattiliitot ovat ajoittain suhtautuneet jopa rasistisesti maahan- muuttajiin ja etnisiin vähemmistöihin. Asia ei kuitenkaan ole näin yksipuoli- nen. Aikaisempi kansainvälinen tutkimus osoittaa myös, että ammattiliitot ovat parantaneet maahanmuuttajien usein heikkoa työmarkkina-asemaa (Penninx ja Roosblad 2000, Milkman 2010). Monissa tapauksissa ammattiliitot ovat hyväksyneet maahanmuuton rajoitusten höllentämisen, sillä ne ovat katsoneet maahanmuuton hyödyttävän kansanta- loutta. Tietyt ammattiliitot esimerkiksi Yhdysvalloissa ovat nähneet maahan- muuttajat voimavarana, jonka avulla ne ovat yrittäneet vahvistaa heikentynyttä yhteiskunnallista asemaansa. Idealistiset syyt ovat joskus saaneet ammattiliitot kannattamaan liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Joissain mais- sa (esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa) ammattiliitot ovat auttaneet heikossa asemassa olevia paperittomia maahan- muuttajia (Haus 2002, Watts 2002). Maahanmuuttajat ovat lisäksi olleet mu- kana rakentamassa ammattiyhdistyslii- kettä. Tästä esimerkkinä ovat suomalai- set ammattiyhdistysaktiivit 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa. Aihepiirin aiempi tutkimus sijoittuu pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Länsi- Euroopan ns. vanhoihin maahanmuut- tomaihin. Myös Suomen tilannetta on tutkittu jonkin verran. Tiina Ristika- rin väitöskirja vuodelta 2013 käsitteli suomalaisten luottamusmiesten asentei- ta maahanmuuttajia kohtaan. Aiemmin Seppo Paanasen väitöskirja vuodelta 1999 sivusi Rakennusliiton luottamus- miesten suhtautumista rakennusalan ulkomaisiin työntekijöihin. Näiden lisäk- si on toteutettu muutamia suppeampia tutkimuksia. Esimerkiksi Mats Nylun- din (2008) tutkimus valotti sitä, miten Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö lobbasi mediaa hyödyntäen vuosituhan- nen alussa siirtymäaikalain, jonka avulla työperusteista maahanmuuttoa rajoitet- tiin uusista EU-maista vuosien 2004 ja 2006 välillä EU:n laajennuttua vuonna 2004. Ylipäätään EU:n laajentumiset 2004 ja 2007 lisäsivät maahanmuuttokysymysten merkitystä Länsi- ja Pohjois-Euroopan maiden ammattiliittojen kannalta. Van- hojen EU-maiden ammattiliitot kokivat muuttoliikkeen uusista EU-maista on- gelmalliseksi, sillä ne pelkäsivät, että muuttoliike aiheuttaa ”sosiaalista dump- pausta” palkkojen ja muiden työehtojen suhteen, koska muuttoliike suuntautui matalapalkkamaista. Ammattiliitot pel- käsivät, että uusien EU-maiden työnte- kijät hyväksyisivät tai joutuisivat hyväk- symään heikkoja työehtoja. Tämä huoli on ammattiliittojen kannalta edelleen ajankohtainen kuten haastattelemani Rakennusliiton edustajan sitaatti kuvaa: ”Me ei haluta mitään semmoisia halpa- työmarkkinoita Suomeen, rakentami- sen osalta, niin kuin joissakin Euroopan maissa esimerkiksi on.” Ammattiliitot ovat pelänneet, että uusista EU-maista tulleet maahanmuuttajat työskentelisivät heikommin työehdoin kuin kantaväestö. Kaikkiaan aikaisempi suomalainen tutki- mus on osoittanut ammattiyhdistysliik- keen käyttäneen eräänlaista portinvar- tijan roolia vaikuttaessaan valtiolliseen maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä on käytännössä tarkoittanut protektionis- tisen työperusteisen maahanmuutto- politiikan puolustamista ja edistämistä. Esimerkiksi Tapio Bergholmin (2012, 412) mukaan SAK osaltaan myötävai- kutti jo 1970-luvulla siihen, että työpe- rusteinen maahanmuutto Suomeen oli minimaalista, vaikka Suomessa esiintyi työvoimapulaa tietyillä aloilla. Väitöskir- jani mukaan SAK:n (ja sen jäsenliittojen) perustelut ovat edelleen samat kuin tuol- loin: mikäli työvoimapulaa ilmenee, tulee tilanne korjata palkkaamalla työttömiä kotimaasta eikä ulkomailta rekrytoimal- la. Toisaalta liitot perustelevat maahan- On kansainvälisiä esimerkkejä siitä, kuinka ammattiliitot ovat vastustaneet maahan­ muuttoa tai kohentaneet maahanmuuttajien työmarkkina-asemaa.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 13 ”MAAHANMUUTTAJIEN ASEMAN PUOLUSTAMINEN ON AMMATTILIITTOJEN OMASSA INTRESSISSÄ.” muuton rajoituksia nykyään myös sillä, että niiden avulla valtiovalta pystyy kont- rolloimaan työnantajien kykyä noudattaa työehtosopimuksia. Jukka Könönen on maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassaan (2015) kyseenalaistanut rajoitusten hyödyllisyyden työehtojen puolustamisessa. Tässä suhteessa ammattiliittojen stra- tegiat eroavat kansainvälisesti katsottu- na: joissain maissa – ja joillain aloilla – ammattiliitot katsovat, että työehtoja puolustetaan tehokkaimmin kontrolloi- malla työehtoja työpaikkatasolla sen si- jaan, että rajoitetaan työntekijöiden rajat ylittävää liikkuvuutta – kun taas joissain tapauksissa liitot uskovat enemmän työ- voiman maahantulon kontrolloimiseen (ks. Krings 2009). Mainittakoon kuitenkin, että eri am- matillisilla keskusjärjestöillä on ollut osittain erilaiset painotukset: korkeakou- lutettujen ammatillisen keskusjärjestön (Akava) suhtautuminen maahanmuut- toon on ollut liberaalimpaa verrattuna Suomen ammattiliittojen keskusjärjes- töön (SAK). On vaikea antaa yksiselitteis- tä vastausta sille, mistä ero johtuu. Syy liittynee kuitenkin siihen, että akatee- misesti koulutetut työntekijät eivät koe kilpailevansa maahanmuuttajien kanssa työpaikoista samalla tavalla kuin työnte- kijät PAMin, Rakennusliiton ja muiden SAK:hon kuuluvien liittojen jäsenet. Si- säänpääsy Akavan edustamiin ammattei- hin on usein säädellympää kuin SAK:n liittojen edustamiin ammatteihin. Tutkimuksessani havaitsin, että am- mattiliitot käyttävät edelleen portinvarti- jaroolia liittyen työperusteiseen maahan- muuttoon. Erityisesti Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto puolustavat aktiivisesti nykyisiä kolmansien maiden kansalaisia koskevia maahanmuuttora- joituksia. Kolmansilla mailla tarkoitetaan muita kuin EU- ja ETA-maita. Tutkimani liitot katsovat, että nykyi- set työperusteisen maahanmuuton rajoi- tukset ovat työttömien intressissä. Liitot myös esittävät, että ns. saatavuusharkin- nan yhteydessä pystytään jossain määrin kontrolloimaan työnantajien kykyä nou- dattaa suomalaisia työehtosopimuksia. Tutkimani ammattiliitot ovat osaltaan olleet estämässä maahanmuuton rajoi- tusten purkamista. Akateemisesti koulutetut työntekijät eivät koe kilpailevansa maahanmuuttajien kanssa työpaikoista samalla tavalla kuin SAK:hon kuuluvien liittojen jäsenet. Nykyisissä rajoituksissa on haittapuolen- sa maahanmuuttajan kannalta: ne tekevät kolmansien maiden kansalaisten asumi- sesta Suomessa luvanvaraista työ- ja oles- kelulupiin liittyvien vaatimusten takia. Oleskeluluvat ovat joissakin tapauksissa sidoksissa tiettyyn tulotasoon ja siihen, että maahanmuuttaja on töissä. Tämä heikentää maahanmuuttajan neuvotte- luasemaa suhteessa työnantajaan (ks. Könönen 2015). Tästä lähtökohdasta voidaan perustellusti kysyä, ovatko ny- kyiset työperusteiseen maahanmuuttoon liittyvät kontrollit todellakin työehtojen puolustamisen kannalta hyödyllisiä ja maahanmuuttajien intressissä kuten Ra- kennusliito, PAM ja SAK esittävät. Oleskelulupiin liittyvät rajoitukset heikentävät maahanmuuttajan neuvotteluasemaa suhteessa työnantajaan. Suomessa etenkin työnantajajärjestöt ovat vaatineet nykyistä liberaalimpaa työperusteista maahanmuuttopolitiik- kaa, koska niiden näkemyksen mukaan lisääntynyt työvoiman tarjonta parantai- si yritysten toimintamahdollisuuksia ja kansantaloutta. Sekä ammattiliitot että työnantajajärjestöt puolustavat maahan- muuttokantaansa kansallisella intressil- lä syyttäen toisiaan kapeasta oman edun ajamisesta. MONIPUOLINEN KUVA AMMATTI­ LIITTOJEN JA MAAHANMUUTTAJIEN SUHTEESTA Tutkimukseni antaa kaikkiaan aikaisem- paa tutkimusta monipuolisemman kuvan ammattiliittojen toiminnasta. Ammatti- liittojen strategiat eivät nimittäin rajoitu työperusteisen maahanmuuton rajoitus- ten puolustamiseen. Niillä on myös käy- tössään strategioita, jotka puolustavat ja kohentavat maahanmuuttajien työmark- kina-asemaa. Liitot esimerkiksi tiedot- tavat yleisimmillä maahanmuuttajakie- lillä suomalaisista työehtosopimuksista. Lisäksi liitot ovat kohdentaneet suora- markkinointia maahanmuuttajaväestölle saadakseen uusia jäseniä sekä järjestävät säännöllisesti maahanmuuttajille suun- nattuja infotilaisuuksia. Maahanmuuttajajäsenten määrä on- kin kymmenenkertaistunut sekä Ra- kennusliitossa että PAMissa viimeisten 10 vuoden aikana. Sama trendi koskee myös muita suomalaisia ammattiliitto- ja: laskelmani mukaan liittojen maahan- muuttajajäsenten määrä kasvoi – kaikki ammattiliitot mukaan lukien – 71–78 prosenttia vuosien 2006 ja 2011 välillä. Maahanmuuttajien määrä Suomessa kasvoi tänä aikana huomattavasti vä- hemmän. Pidän tätä osoituksena siitä, maahanmuuttajien parissa on tarvetta ammatilliselle edunvalvonnalle. Tämä käsitys saa vahvistusta maahanmuutta- jahaastattelujen perusteella. Jotkut maa- hanmuuttajat olivat esimerkiksi saaneet ammattiliittojen apua maksamattomien palkkojen perinnässä.
14 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 RAKENNUSLIITOLLE TYÖEHTOJEN VALVONTA ON VAIKEAMPAA KUIN PAMILLE MAASSA TILAPÄISESTI TYÖSKENTELEVIEN SUUREN OSUUDEN TAKIA. Maahanmuuttajien aseman puolusta- minen on ammattiliittojen omassa int- ressissä, ja ammattiliitot ovatkin nos- taneet maahanmuuttajien kohtaamia erityisongelmia julkiseen keskusteluun. Ammattiliittojen edun ja valtaresurssien2 mukaista ei ole syntyperäisen väestön ja maahanmuuttajien työehtojen eriytymi- nen tai se, että maahanmuuttajat eivät lii- ty liittojen jäseniksi. Valtaresurssit ovat puolestaan sidoksissa ammattiliittojen neuvotteluvoimaan suhteessa työnanta- jiin ja valtiovaltaan. Toisaalta tällainen kehitys, jossa maa- hanmuuttajat tekevät samoja töitä kuin syntyperäiset suomalaiset, mutta hei- kommin työehdoin, on jo jossain toteu- tunut. Haastattelemani maahanmuuttajat kertoivat, että on yleistä, että maahan- muuttajat tekevät samoja töitä kuin syn- typeräinen väestö heikommin työehdoin. Haastattelemieni työsuojeluviranomais- ten, mutta myös joidenkin työnantajien, näkemykset olivat yhteneväisiä tämän tulkinnan kanssa. Jotkut maahanmuut- tajat myös kertoivat, että rakennus- ja palvelualoilla on työnantajia, jotka suh- tautuvat kielteisesti ammattiliiton jäse- nyyteen. Tutkimani liitot kuvaavat kategorises- ti maahanmuuttajat hyväksikäytetyiksi. Tällä ne tarkoittavat nimenomaan työ- ehtojen polkemista. Maahanmuutta- jahaastattelut antavat kuitenkin mo- nimuotoisemman kuvan tilanteesta. Osa haastatelluista nimittäin vertasi työehtojaan lähtömaan tilanteeseen. Esimerkiksi haastatelluille virolaisille työntekijöille Suomi edusti Viroa työn- tekijäystävällisempää maata, jossa pal- kat ovat korkeammat ja muutkin työ- ehdot paremmat. Ammattiliittojen ja maahanmuuttajien tulkinnat eivät siten ole täysin yhteneväiset. Rakennusliiton ja PAMin kategorinen tapa määritellä maahanmuuttajat hyväksikäytetyiksi tai riistetyiksi ei kaikissa tapauksissa kuvaa maahanmuuttajien omaa määrittelyä tilanteesta. Liittojen vertailukohtana ovat kotimaiset eivätkä ulkomaiset työ- ehtosopimukset. Ts. ne painottavat, että Suomessa pitää noudattaa suomalaista työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia. Maahanmuuttajien näkemys ammatti- liitoista oli käytännönläheinen: he olivat liittyneet jäseniksi silloin kun he olivat katsoneet jäsenyyden tuovan konkreet- tista hyötyä. Tässä mielessä maahan- muuttajien näkemys ammattiliitoista ei poikkea syntyperäisen väestön näkemyk- sistä. Toisaalta haastatellut painottivat, että maahanmuuttajien tieto ammattiliit- tojen roolista Suomessa on usein olema- ton. Kuten eräs suhteellisen varakkaasta perheestä kotoisin oleva intialainen työn- tekijä asian ilmaisi: ”Minun maassani mi- nun yhteiskuntaluokkani ihmisillä ei ole tapana kuulua ammattiliittoon.” Ammattiliitot pitävät heikommin työehdoin työskenteleviä maahan­ muuttajia hyväksikäytetyiksi, mutta joissakin tapauksissa nämä itse näkevät olojensa parantuneen. Tutkimieni ammattiliittojen strategiat maahanmuuttokysymyksissä ilmentävät niiden vahvaa asemaa kolmikantaisessa päätöksentekojärjestelmässä. Esimerkik- si Rakennusliitto on aktiivisesti vaikut- tanut maahanmuuttoon ja ulkomaiseen työvoimaan liittyvään lainsäädäntöön. Molemmat liitot pyrkivät yhdessä SAK:n kanssa vaikuttamaan julkiseen mielipi- teeseen maahanmuuttokysymyksissä. AMMATTILIITTOJEN EROT JA ARVOT Tutkimukseni osoittaa, että eri ammatti- liittojen strategioissa on eroja. Rakennus- liitto on ottanut käyttöön pitkälle vietyjä maahanmuuttajille suunnattuja erityis- strategioita. Se on perustanut toimipis- teen Tallinnaan ja oman ammattiosaston maahanmuuttajille sekä palkannut venä- jänkielisen toimitsijan. PAMin maahan- muuttajille suunnatut erityisstrategiat puolestaan rajoittuvat vieraskieliseen viestintään. Lisäksi maahanmuutto näyttäytyy eri- laisena kysymyksenä eri ammattiliitoille. Rakennusliitolle kansallisten työmark- kinoiden asteittainen avautuminen on ongelma, sillä maassa tilapäisesti työs- kentelevät maahanmuuttajat liittyvät harvoin liiton jäseniksi. Rakennusliiton on myös vaikea valvoa maassa tilapäi- sesti työskentelevien työehtoja, mistä monikansallinen Olkiluodon työmaa on äärimmäinen esimerkki. PAMin edus- tamilla aloilla maahanmuuttajat sen si- jaan asuvat pysyvämmin Suomessa, mikä helpottaa PAMin edunvalvontaa ja jäsen- hankintaa. Vastaavatko strategiat liittojen julki- lausuttuja arvoja? Tasa-arvo on molempi- en liittojen keskeinen julkilausuttu arvo. Mikäli asiaa katsotaan kansallisesta nä- kökulmasta, on perusteltua väittää, että tutkimieni ammattiliittojen strategiat kohentavat maahanmuuttajien syntype- räistä väestöä heikompaa asemaa ja näin edesauttavat tasa-arvoa. Strategioiden ulkopuolelle jäävät kuitenkin kaikista epävarmimmissa tilanteissa olevat maahanmuuttajat, joista ääriesimerkkinä ovat niin sano- tut paperittomat työntekijät. Toisaalta mikäli asiaa tarkastellaan globaalista näkökulmasta, voidaan hyvin perustein väittää, että liittojen strategia estää työ- perusteista maahanmuuttoa EU- ja Eta- alueen ulkopuolelta, merkitsee sitä, että tasa-arvon ihanne ei toteudu globaalilla tasolla. Strategia estää kolmansien mai- den kansalaisten liikkuvuutta Suomeen. Ammattiliitoille maahanmuutto näyt- täytyy ennen kaikkea kysymyksenä työ- ehdoista, ja maahanmuuton merkitys on kasvanut entisestään 2010-luvulla.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 15 Tässä uudessa – ja osittain vaikeassa – tilanteessa liitot ovat onnistuneet ke- hittämään uusia strategioita, joilla ne puolustavat maahanmuuttajien asemaa. Toisaalta liitot puolustavat valtion maa- hanmuuttopoliittista kontrollia, joka rajoittaa kolmansien maiden kansalais- ten liikkuvuutta sekä oikeutta asua ja työskennellä Suomessa. Maahanmuutto näyttäytyy osittain erilaisena ilmiönä eri toimialojen ammattiliitoille. Liitoilla on mahdollisuus tehdä toisistaan poikkea- via valintoja maahanmuuttoon liittyvis- sä kysymyksissä kuten Rakennusliiton ja PAMin vertailu osoittaa. Maahanmuutto vie ay-liikkeen perim- mäisten kysymysten äärelle, kuten kenen etua ajetaan ja keitä ovat ”me”? • Viitteet 1 Väitöskirja hyväksyttiin Turun yliopistossa syyskuussa 2015. 2 Valtaresursseista ks. Korpi (1978, 1998). Kirjallisuus Alho, R. (2015), Inclusion or Exclusion? Trade Union Strategies and Labor Migration. PhD thesis. University of Turku. (http://www.doria.fi/handle/10024/113738) Alho, R. (2013a), Trade Union Responses to Transnational Labour Mobility in the Finnish- Estonian Context, Nordic Journal of Working Life Studies, 3:3, 133–153. (http://rossy.ruc.dk/ojs/index.php/njwls/article/view/3015/1278) Alho, R. (2013b) Trade union responses to labour immigrants: selective solidarity. Yearbook of Finnish Population Research 2013. Haus, L. (2002), Unions, Immigration and Internationalization. New Challenges and Changing Coalitions in the United States and France, New York: Palgrave Macmillan. Korpi, W. (1978), Arbetarklassen i välfärdskapitalismen: arbete, fackförening och politik i Sverige. Bokförlaget Prisma i samarbete med Institutet för social forskning, Tampere: Vastapaino. Korpi, W. (1998), Power Resources Approach vs. Action and Conflict: on Causal and Intentional Explanations in the Study of Power, teoksessa J.S. O’Connor & G.M. Olsen (Eds.): Power Resource Theory and the Welfare State: A Critical Approach, Toronto: Toronto University Press, 37–65. Krings, T. (2009), Organised Labour and Migration in the Global Age: A Comparative Analysis of Trade Union Responses to Migrant Labour in Austria, Germany, Ireland and the UK. PhD thesis, Dublin City University. Könönen, J. (2015), Elämän ja työn rajoilla: Maahanmuutto, matalapalkkaiset työmarkkinat ja prekarisaatio, Ph.D. diss., University of Eastern Finland. Nylund, M. (2008), Erään uhkakuvan anatomia: Virolainen vierastyövoima, uutisvälitys ja SAK, teoksessa Helander, M. (toim.): Going Global. Ay-liikkeen menestysresepti globaalissa ajassa? Helsinki: Minerva kustannus, 189–204. Milkman, R. (2010), Introduction, teoksessa Milkman, R. & Bloom, J. & Narro, V. (Eds.): Working for Justice. The L.A. Model of Organizing and Advocacy, Ithaca: Cornell University Press, 1–19. Paananen, S. (1999), Suomalaisuuden armoilla. Ulkomaalaisten työnhakijoiden luokittelu. [At the mercy of Finnishness: classification of foreign labour market recruits]. PhD thesis, University of Helsinki. Penninx, R. & Roosblad, J. (Eds.) (2000), Trade Unions, Immigration, and Immigrants in Europe 1960–1993, New York: Berghahn Books. Ristikari, T. (2013), Finnish Trade Unions and Immigrant Labour. PhD thesis, University of Tampere. Watts, J. (2002), Immigration Policy and the Challenge of Globalization, Ithaca/London: Cornell University Press.
16 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 artikkeli Kuvat maarit kytöharju ville kainulainen Tohtorikoulutettava helsingin yliopisto ville.kainulainen@helsinki.fi K uluneen syksyn aikana paikallinen sopiminen on ollut poikkeukselli- sen aktiivisen keskus- telun kohteena Suomen hallituksen esittäessä sen edistämistä yhtenä strategisen painopistealueen ”Työllisyys ja kilpailukyky” kärkihank- keena. Paikallisen sopimisen lisäämi- sellä tarkoitetaan käytännössä sitä, että työsuhteen ehdoista kuten työajoista ja palkkauksesta neuvoteltaisiin aiempaa enemmän työpaikoilla. Lokakuun puolessa välissä halli- tuksen asettama selvitysmies Harri Hietala (2015) luovutti paikallisen sopimisen edistämistä käsittelevän raporttinsa oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille. Raportissa koroste- taan paikallisen sopimisen toteutumi- sen kannalta keskeisenä edellytyksenä työntekijöiden ja työnantajan välillä vallitsevaa luottamusta. Paikallista so- pimista edistävinä käytännön toimina Hietala esitti muun muassa työnantajan ja työntekijöiden välisen tiedonkulun parantamista, työpaikkojen koulutus- ja henkilöstösuunnitelmien kehittämistä sekä henkilöstön hallintoedustuksen vahvistamista. Työnantajan kanssa käytävissä neuvot- teluissa työntekijöitä edustavat ensisijai- sesti työpaikan luottamusmiehet, minkä vuoksi on perusteltua olettaa, että pai- kallisen sopimisen lisääntyessä varsinkin pääluottamusmiesten merkitys kasvaa. Luottamusmiesjärjestelmää voidaan pi- tää yhtenä keskeisenä osana suomalaisia työelämän suhteita. Luottamusmiehiin on kuitenkin kohdistettu suomalaisessa työelämän suhteiden tutkimuksessa mel- ko vähän huomiota1 . Tarkastelen tässä kirjoituksessa2 ma- talapalkkaisen ja naisvaltaisen yksityisen palvelusektorin luottamusmiestoimin- nan lähtökohtia työpaikkatason neuvot- telusuhteiden näkökulmasta. Osoitan tutkimusaineistooni tukeutuen, että edellytykset paikallisen sopimisen li- säämiselle ja luottamusmiesten aseman vahvistamiselle vaikuttavat matalapalk- kaisen ja naisvaltaisen yksityisen palve- lusektorin näkökulmasta heikoilta, mikä- li otetaan huomioon ne haasteet, joiden alaisina luottamusmiehet työpaikoillaan toimivat. Tutkimuksen aineisto koostuu viides- sä Palvelualojen ammattiliiton (PAM) luottamusmieskoulutuksessa, kolmella työpaikalla (kauppa, varasto ja hotelli- siivous) sekä yhdessä luottamusmies- tapaamisessa vuosien 2009–2014 aika- na kerätystä havainnointiaineistosta. Aineisto sisältää myös 28 haastattelua ja kaksi ryhmäkeskustelua. Nuorimmat haastateltavat olivat syntyneet 1980-lu- vulla ja vanhimmat 1950-luvulla. PAMin luottamusmiesten sukupuolijakaumaan verrattuna tutkimuksessa mieshaastatel- tavilla (35 prosenttia) on lievä aliedustus, sillä liiton luottamusmiehistä miehiä on 41 prosenttia3 Edellytykset paikallisen sopimisen lisäämiselle näyttävät matalapalkkaisella ja naisvaltaisella yksityisellä palvelusektorilla heikoilta. Neuvottelua vai sanelua? – Luottamusmiesten neuvottelulähtökohdat yksityisellä palvelusektorilla Matalapalkkaisen ja naisvaltaisen yksityisen palvelusektorin luottamusmiehet kohtaavat tehtävässään haasteita niin luottamussuhteiden rakentumisessa kuin henkisessä jaksamisessakin. Paikallisen sopimisen lisääminen edellyttäisi luottamusmiesten toimintamahdollisuuksien, resurssien ja aseman uudelleenarvioimista sekä luottamusmiestoiminnan kokonaisvaltaista kehittämistä. Luottamusmiesten osaamistason kasvattamisella, toimintaedellytysten parantamisella ja ammattiliitolta saadulla tuella kohennetaan heidän asemaansa työpaikoilla, ja sitä kautta edistetään myös paikallisen sopimisen toteutumista.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 17 VILLE KAINULAISEN mielestä paikallista sopimista koskevassa keskustelussa tulisi kiinnittää huomiota luottamusmiesten käytännön neuvotteluedellytyksien toteutumiseen, henkiseen jaksamiseen ja tehtävän kasvavaan vaatimustasoon.
18 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TOIMINTAA HAITTAAVAT KIIRE, ASIOIDEN ETENEMÄTTÖMYYS, KOKOONTUMISONGELMAT, VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUKSIEN PUUTE. Haastateltavien alakohtainen jakautu- minen (taulukko 1) vastaa PAMin luot- tamusmiesten sopimusalajakauman suhteen melko hyvin työmarkkinoiden todellisuutta (kuvio 1). PAMin 1864 luottamusmiehestä4 vajaa puolet työs- kentelee kaupan sopimusaloilla, joihin lukeutuu myös varastoala. Toiseksi suu- rin ryhmä toimii majoitus- ja ravitsemus- toiminnan aloilla. Hyödynnän analyysini tukena myös PAMin ja SAK:n julkaisemia luottamushenkilöselvityksiä sekä SAK:n vuonna 2011 perustaman luottamushen- kilöpaneelin tuloksia (ks. Veirto 2015 ja SAK 2015). YKSITYINEN PALVELUSEKTORI – HAASTEELLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ LUOTTAMUSMIEHILLE Yksityisten palvelualojen merkitys työl- listäjänä ja talouden sektorina on kasva- nut viime vuosikymmeninä voimakkaas- ti. Kansantalouden tilipidon mukaan alojen osuus Suomen kokonaistuotan- nosta oli vuonna 1975 reilu kolmannes, mutta vuonna 2014 osuus oli kohonnut jo puoleen. Yksityisten palvelualojen merkityksen kasvu asettaa ammattiyh- distysliikkeen uudenlaisten haasteiden eteen, sillä niitä on pidetty poikkeukselli- sen vaikeana ammattiyhdistystoiminnan alueena. Matalapalkkaisilla ja naisvaltaisilla yksityisillä palvelualoilla työntekijöiden nopea vaihtuvuus, osa-aikatyön yleisyys, opiskelijoiden ja nuorten korkea määrä, maahanmuuttajien suuri osuus ja alo- jen luonne niin kutsuttuina läpikulku- aloina vaikeuttavat sekä työpaikka- että järjestötason edunvalvontaa. Aloilla on myös poikkeuksellisen paljon pieniä työ- paikkoja, joiden työntekijät ovat suuria työpaikkoja heikommin järjestäytyneitä ja joilla on myös harvemmin luottamus- mies. Monista syistä yksityisillä palvelualoilla ay-toiminta ja edunvalvonta on poikkeuksellisen vaikeaa. Esimerkiksi SAK:n jäsentutkimuk- seen (2015) vastanneista yli 250 hengen työpaikalla työskentelevistä 96 prosent- tia ilmoitti, että heidän työpaikallaan on luottamusmies, mutta alle kymmenen hengen työpaikoilla työskentelevistä näin ilmoitti vain 52 prosenttia. Lisäk- si yksityisellä palvelusektorilla monet isotkin yritykset koostuvat suurelle alueelle jakautuneista pienistä toimipis- teistä, mistä johtuen luottamusmiehet tapaavat tehtävässään vain pienen osan edustamistaan työntekijöistä. Työpaik- kojen jakautuneisuuden voidaan katsoa aiheuttavan haasteita sekä tiedonkululle että luottamussuhteiden rakentumisel- le. PAMin vuoden 2014 luottamushen- kilöraportin5 (Veirto 2015) mukaan luottamushenkilöt kokevat tehtävää haittaavina tekijöinä työpaikoilla erityi- sesti kiireen, asioiden etenemättömyy- den, työntekijöiden kokoontumison- gelmat, työpaikan välinpitämättömän ilmapiirin ja työnantajan välinpitämät- tömyyden6 . SAK:n luottamushenkilöpa- neelin (SAK 2015) tulosten mukaan yk- sityisillä palvelualoilla työskentelevistä luottamushenkilöistä 59 prosenttia koki, että luottamushenkilöillä ei ole ollut mahdollisuuksia vaikuttaa tehtävässä kohdattujen asioiden lopputulokseen. 35 prosenttia vastaajista näki luottamusteh- tävän hoitamisen muuttuneen aiempaa vaikeammaksi, kolmasosa ilmoitti työn- antajan rikkoneen lakia tai sopimuksia ja 30 prosenttia riita-asioiden lisääntyneen työpaikoilla. Naiset Miehet Kaupan ala 12 2 Majoitus- ja ravitsemusala 6 1 Kiinteistöpalveluala 1 2 Varastoala 0 4 Puhelinpalveluala 1 1 Vartiointiala 0 1 Kaikki haastateltavat 20 11 Taulukko 1. Haastateltavat sukupuolen ja alan mukaan. KAUPAN ALA (ml. tukkukauppa ja varasto) MAJOITUS- JA RAVITSEMUSALA KIINTEISTÖPALVELUALA APTEEKKI VARTIJAT ERITYISALAT MUUT Kuvio 1. PAM:in luottamusmiesten sopimusalajakauma.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 19 YKSITYISILLÄ PALVELUALOILLA ON VAIKEA RAKENTAA LUOTTAMUSTA TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VÄLILLE. LUOTTAMUS JA SEN PUUTE PAIKALLISESSA SOPIMISESSA Työpaikkatasolla tapahtuva neuvottelu asettaa luottamusmiehet usein ristirii- taiseen asemaan, jossa heidän tulee yl- läpitää samanaikaisesti hyvä neuvotte- lusuhde työnantajaan ja toisaalta ansaita työntekijöiden luottamus. Aineistossani varsinkin päätoimiset luottamusmiehet puhuivat siitä, miten neuvotteleminen edellyttää hyvää suhdetta työnantajaan. Tämä tulee esille myös erään varasto- alan miespääluottamusmiehen haas- tattelussa, jossa hän toteaa: “...Neuvot- teleminen perustuu tänä päivänä pitkälti kumminkin luottamukseen ja jos sulla ei ole hyviä, luottamuksellisia välejä työn- antajaan, niin sun on kyllä aika vaikea neuvotella henkilöstön puolesta asioita.” Luottamuksen puute tekee työnantajan kanssa neuvottelemisen hankalaksi, sillä toivottuun lopputulokseen pääty- minen edellyttää molempien osapuolten kokemusta jonkinasteisten tavoitteiden täyttymisestä. Tutkimukseni aineisto osoittaa, että yksityisten palvelualojen luonne työ- markkinoiden hierarkioiden pohjalle asetettuina matalapalkkatöinä ja niin kutsuttuina läpikulkualoina vaikeuttaa työntekijöiden ja työnantajan välisen luottamuksen rakentumista. Esimerkik- si luottamusmiesten jatkokurssilla eräs kaupan alan naisluottamusmies totesi: ”Kyllä se on niin määrätyillä aloilla, että ollaan sitä paskasakkia, että tossa on ovi jos ei kiinnosta”. Tätä kirjoitusta valmistellessani kysyin eräältä päätoimiselta kiinteistöpalvelu- alan luottamusmieheltä, millaisia pai- kallisia sopimuksia heidän työpaikallaan on tehty. Luottamusmies vastasi, että he eivät tee mitään paikallisia sopimuksia, koska paikallinen sopiminen on työnan- tajan puolelta ”pikkuovelaa säätämistä”. Näkemystään hän selitti käytännön koke- muksella siitä, miten paikalliset neuvot- telut ovat johtaneet yleensä työntekijän aseman heikentymiseen, vaikka sopimus- ta tehdessä tilanne on vaikuttanut päin- vastaiselta. Lopulta luottamusmies puhui paikallisesta sopimisesta myös ”suurena kusetuksena”. Luottamusmiesten kieltäytyminen paikallisista sopimuksista ei kuitenkaan koske PAMin edustamien alojen koko kenttää. PAMin vuoden 2014 luotta- mushenkilöraportissa (Veirto 2015) 39 prosenttia vastaajista ilmoitti, että hei- dän yrityksessään on ”viimeisen kahden vuoden aikana sovittu toisin työehtoso- pimuksen sallimissa rajoissa”. Selkeästi eniten oli sovittu työajan joustoista (59 prosenttia), seuraavaksi eniten lepoai- kojen pituudesta (29 prosenttia) ja kol- manneksi eniten palkkausjärjestelmään liittyvistä kysymyksistä (19 prosenttia). Paikallisen sopimisen toteutumisen kannalta keskeisenä vaatimuksena on korostettu osapuolten tasapuolisuutta (esim. Työsuojelurahasto 2008). Aineistoni mukaan neuvotteleminen vaikuttaa luottamusmiehistä kuitenkin usein siltä, että työnantaja sanelee ja luottamusmies kuuntelee. Samanlaiset kokemukset näkyvät myös SAK:n luot- tamushenkilöpaneelin (SAK 2015) tulok- sissa, joiden mukaan luottamushenkilöt näkivät suurimmaksi ongelmaksi työn- antajan kanssa käytävissä neuvotteluissa sen, että ”työnantaja sanelee ratkaisut”, toiseksi suurimmaksi sen, että ”työnte- kijöiden edustajan näkemyksiä ei oteta tarpeeksi huomioon” ja kolmanneksi suurimmaksi sen, että ”ratkaisuvaihto- ehtoja ei pohdita yhdessä työnantajien ja työntekijöiden kesken”. ”Neuvotteleminen vaikuttaa luottamus- miehistä usein siltä, että työnantaja sanelee ja luottamusmies kuuntelee.” Havainnoimissani luottamusmies- koulutuksissa käydyissä keskusteluis- sa sekä haastatteluaineistossani piirtyi kuva luottamusmiesten kantamasta huolesta, että hyvien neuvottelusuhtei- den ylläpitäminen työnantajaan saattaa aiheuttaa haasteita luottamusmiesten ja työntekijöiden väliselle luottamussuh- teelle. Neuvotteleminen on usein komp- romissien tekemistä, mutta neuvotte- luissa kohdatut vaihtoehdot tai niiden puute eivät aina välity työntekijöille. Eräs puhelinpalvelualan päätoiminen naisluottamusmies kertoi tästä haastees- ta seuraavasti: Niin kyllähän sitä on aika puun ja kuo- ren välissä aina välillä. Että sitä syytöstä tulee vähän molemminpuolisesti. Ja jou- tuu vääntämään vähän molemminpuoli- sesti. Ja monesti kuulee vähän kautta ran- tain, että ajaisi työnantajan etua. Kun ei ymmärretä, että joissain asioissa on vaan pakko neuvotella ja antaa jotain periksi. Ettei voi vaan vaatia ja odottaa, että saisi vaan kaikki vaatimukset läpi. Sitten kun selittää, että näin tämä asia on. Kun itse tietää lainsäädännön, tai työehtosopimuk- sen ja selittää työntekijälle, että ”kyllä se nyt näin vaan on, ikävä kyllä”. Niin on sel- lainen syntipukki, että se on sun syysi, että työnantaja voi tehdä tällä tavalla. Tutkimusaineistoni mukaan luotta- musmiehet pitävät erityisen tärkeänä asiana sitä, että työntekijät kokevat luot- tamusmiehen edustavan neuvotteluissa työntekijöiden eikä työnantajan intressiä. Monet haastattelemani päätoimiset luot- tamusmiehet kantoivat huolta varsinkin vähän aikaa tehtävässä toimineiden uu- sien luottamusmiesten uhasta ”kääntyä työnantajan puolelle”. Toisaalta myös pidempään tehtävässä toimineet luotta- musmiehet pohtivat neuvotteluista saa- tavia hyötyjä ja arvioivat, miltä ratkaisut vaikuttavat työntekijöiden näkökulmas- ta. Työntekijöiden pettymys työnantajan toimiin saattoi kohdistua luottamusmie- hiin myös sellaisissa tilanteissa, joissa on
20 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 YKSITYISEN PALVELUSEKTORIN LUOTTAMUSMIESKOULUTUKSEEN OSALLISTUU LAAJA ALOJEN KIRJO, JOSSA PIENET ALAT UHKAAVAT JÄÄDÄ ISOJEN VARJOON. toimittu työehtosopimuksen puitteissa, kuten edellä olevasta puhelinpalvelualan luottamusmiehen haastatteluotteesta tu- lee esille. Luottamusmiehet kantavat huolta siitä, ettei heidän koeta edustavan neuvotteluissa työntekijöiden etuja. PAIKALLISEN SOPIMISEN EDISTÄMINEN Paikallinen sopiminen edellyttää luot- tamusmiehiltä monenlaista osaamista, kuten työehtosopimusten ja työlainsää- dännön tuntemusta, neuvottelu- ja vuo- rovaikutustaitoja sekä kykyä artikuloida työntekijöiden intressit konkreettisiksi neuvotteluehdotuksiksi. Paikallisen so- pimisen edellytykset ovat riippuvaisia myös monista käytännön tekijöistä, ku- ten luottamusmiesten vapautusajasta, tiedonsaannista, koulutusmahdollisuuk- sista ja edellytyksistä hyödyntää työpai- kan varaluottamusmiehiä ja yhteyshen- kilöitä. Vuonna 2009 haastattelemani varastoalan miespääluottamusmies ker- toi paikallisen sopimisen edellyttämistä resursseista ja niihin tehdyistä muutok- sista seuraavasti: Meiltä edellytetään enemmässä mää- rin tulevaisuudessa paikallista sopimista sen takia, että yritys pystyisi reagoimaan nopeasti erilaisiin taloustilanteisiin ja yrityksen toiminta helpottuisi, mutta kumminkin samalla ajetaan meidän luot- tamusmieskulttuuria ja meidän luotta- musmiehen etuja ja näitä vapautustunteja alaspäin, eli meidän toimintaa ei haluta kehittää, mutta halutaan kumminkin, että meidän paikallinen sopiminen ja tällainen lisääntyisi. Se on käsittämätöntä, että ne sotii niin totaalisesti toisiaan vastaan. Ammattiliiton järjestämä luottamus- mieskoulutus tarjoaa välineitä moniin luottamusmiestehtävässä kohdattuihin haasteisiin. Koulutuksissa käsitellään luottamusmiestehtävän perusteita, ku- ten toimintaoikeuksia ja -velvollisuuk- sia, lainsäädännön ja työehtosopimusten tuntemusta, neuvottelutaitoja ja jäsen- hankintaa. Luottamusmieskoulutuksia koskevassa havainnointiaineistossa nousi esille, että koulutusten yhdeksi haasteek- si muodostui PAMin edustamien alojen laaja kirjo. Luottamusmiesten perus- ja jatkokursseille osallistuu luottamusmie- hiä kaikilta sopimusaloilta. Tämä alojen kirjo johtaa siihen, että osa luottamus- miehistä ei koe saavansa riittävästi apua oman työpaikkansa ja sopimusalansa kysymyksiin. Lisäksi esimerkiksi luottamusmiesten jatkokurssilla havaitsin eri aloja edusta- vien luottamusmiesten välillä jännitteitä siinä, että suurimmat sopimusalat saavat koulutuksissa enemmän huomiota kuin pienet. Toisaalta alojen kirjo koetaan myös positiiviseksi asiaksi, sillä luotta- musmiesten on mahdollista verkostoitua keskenään alakohtaisten rajojen yli ja sitä myötä jakaa hyväksi huomattuja toimin- tatapoja ja ratkaisumalleja aloilta toisille. Ammattiliiton kouluttajat perustelivat eri sopimusalojen yhteistä luottamus- mieskoulutusta myös sillä, että koulu- tuksissa opetellaan työehtosopimusten ja lainsäädännön yksityiskohtien sijaan tietojen hallitsemisen perustaitoja. Luottamusmiesten toimintaedel- lytysten parantamisessa tulisi edellä mainittujen käytännön tekijöiden ohel- la huomioida myös luottamusmiesten henkinen jaksaminen. Luottamusmies- ten vastauksista välittyy kuva kovien paineiden alaisena toimimisesta ja yk- sinäisestä puurtamisesta. Eräs haas- tattelemani naisluottamusmies puhui siitä, miten hänellä on ollut vuoden aikana viidetkymmenet yhteistoiminta- neuvottelut ja, että hän kokee jäävänsä luottamusmiestehtävässä kohtaamiensa asioiden kanssa usein yksin. Hän kertoi tehtävässä kohtaamistaan ongelmista myös seuraavasti: ”Tossa tehtävässä nä- kee kaiken mitä maailma kantaa päällään. Siellä ihmiset kuolee, ihmiset sortuu kai- ken näköisiin päihteisiin, ihmiset on itse- tuhoisia ja ihmiset varastaa työnantajalta ja asiakkailta. Siellä näkee sellaista, että ei voisi kuvitella omassa työssään koskaan kohtaavansa…”. Monet luottamusmiehet jäävät melko yksin paineiden keskelle. Varsinkin osa päätoimisista luottamus- miehistä koki toimivansa yrityksen ja ammattiliiton välisessä epävarmassa asemassa, jossa he eivät saa riittävää tu- kea kummaltakaan puolelta. Luottamus- miesten katsottiin edustavan yritykselle ammattiliiton ja sen jäsenten ääntä ja ammattiliitolle yrityksen työntekijää, joka saattaa vaihtua seuraavissa vaaleis- sa viimeistään kahden vuoden kuluttua. Eräs haastattelemani naisluottamusmies kiteytti henkisen tuen tarpeen seuraavas- ti: Ei ehkä tarpeeksi huomioida sitä luot- tamusmiesten henkistä jaksamista. Siihen pitäisi löytyä niitä avaimia ja eväitä. Kyl- lä itselläkin on tullut muutaman kerran mieleen, että lyön hanskat naulaan, että hoitakaa hommat... Sitten jotenkinhan sitä on vaan sinnitellyt. Ja sitten jokuhan kysy multa nyt kun mä jään vuorotteluvapaalle, että ”no tota hoidaksä nyt sit kumminkin luottishommia”. Mä olin, että en todel- lakaan, mä en hoida mitään mikä liittyy tähän firmaan. Mä hoidan vaan mun to- maatintaimiani. Päätoimiset luottamusmiehet koros- tivat tuen saamisen kannalta tärkeänä tekijänä luottamusmieskoulutuksissa ja muussa ay-toiminnassa solmimiansa luottamusmieskontakteja. Muilta luot- tamusmiehiltä saatu vertaistuki koettiin tehtävässä jaksamisen kannalta merkit-
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 21 täväksi resurssiksi. Kiireestä, pitkistä välimatkoista ja työpaikkojen ja alojen välisistä eroista johtuen yhteydenotot muihin luottamusmiehiin pysyivät kui- tenkin melko epäsäännöllisinä. JOHTOPÄÄTÖKSET Luottamusmiehet kokevat työnantajan kanssa neuvottelemisen lähtökohdat usein epätasa-arvoisiksi, minkä seu- rauksena neuvotteleminen vaikuttaa vastavuoroisuuden sijaan enemmän työnantajan sanelulta. Neuvottelemi- nen edellyttää luottamusmiehiltä hyvien neuvottelusuhteiden ylläpitämistä työn- antajaan. Läheinen suhde työantajaan saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia luottamusmiehen ja työntekijöiden väli- selle luottamussuhteelle, sillä tehtävässä toimimisen ja siihen valitsemisen kannal- ta on olennaista, että luottamusmiehen koetaan edustavan työntekijöiden int- ressiä. Tehtävässä kohdattu vaihtoehto- jen puute ja kompromissien tekemisen välttämättömyys eivät kuitenkaan aina välity työntekijöille luottamusmiesten toivomalla tavalla. Paikallisen sopimisen yleistyminen lisää luottamusmiesten merkitystä, mutta samalla heihin kohdistuu entistä suurempia vaatimuksia. Paikallinen sopiminen lisää luottamus- miesten merkitystä työpaikoilla, mutta samalla luottamusmiestehtävän vaati- mustaso nousee ja henkinen kuormit- tavuus lisääntyy. Tiedonsaantioikeuk- sien parantamisen ohella tulisi pohtia, millaista osaamista kasvava tietomäärä vaatii. Tehtävässä vaadittavien tietojen ja taitojen kehittämisen ohella luottamus- miesten tulisi saada ammattiliitoista tu- kea myös henkiseen jaksamiseen. Työmarkkinajärjestelmän toimi- vuuden kannalta yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi nousee se, joutuvatko ammattiliittojen luottamusmiehet ris- tiriitaiseen tilanteeseen, jossa paikal- lisen sopimisen yleistyminen yhtäältä lisää luottamusmiesten merkitystä am- matillisessa edunvalvonnassa, mutta toisaalta toimintaympäristössä tapah- tuneet muutokset, kuten ammattiliitto- jen jäsenmäärien lasku ja työntekijöiden heikompi työelämään kiinnittyminen tekevät luottamusmiesten toiminnasta aiempaa vaativampaa. • Viitteet 1 Ks. kuitenkin Vähätalo ja Lilja (1977), Lilja (1983), Alasoini ym. (1994), Heiskanen ja Lavikka (2013), Saari (2013) sekä Kainulainen ja Saari (2014). Kirjallisuus Alasoini, T. & Kauppinen, T. & Ylostalo, P. (1994), Workplace Finland: New Forms of Bargaining and Participation, Economic and Labour Relations Review, 5:1. 62–83. Heiskanen, T. & Lavikka, R. (2013), Flexible Production and Flexible Women – Alice’s Story, teoksessa Ledwith, S. & Hansen, L.-L. (Eds.): Trade Union Diversity, Leadership and Change. Routledge: London, 117–137. Hietala, H. (2015), Paikallista sopimista koskeva selvitys, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu- ja, TEM raportteja 62/2015. Kainulainen, V. & Saari, M. (2014), Nyrkkiä pöytään ja helmat paukkumaan? Luottamusmies- toiminnan sukupuolistavat käytännöt yksityisellä palvelusektorilla, Työelämän tutkimus, 2014:3, 211–226. Lilja, K. (1983), Workers’ Workplace Organizations: Their Conceptual Identification, Historically Specific Conditions and Manifestations, Acta Academiae oeconomicae Helsingiensis A: 39, Helsinki: Helsinki School of Economics. Saari, M. (2013), Promoting Gender Equality without a Gender Perspective: Problem Representations of Equal Pay in Finland, Gender, Work and Organization, 20:1. 36–55. SAK (2015), Luottamushenkilöpaneeli. Viitattu 28.10.2015. https://www.sak.fi/aineistot/tutkimukset/luottamushenkilopaneeli SAK:n jäsentutkimus (2015), Kiinni liikkeessä. Painokarelia Oy. Työsuojelurahasto (2008), Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista – tutkittuja kokemuksia. AKAVA, EK, KiT, SAK, STTK, VTML, Työsuojelurahasto. Veirto, A. (2015), Luottamushenkilöraportti 2014, Palvelualojen ammattiliitto PAM, julkaisuja 1/2015. Vähätalo, K. & Lilja, K. (1977), Ammattiosasto ja luottamusmiehet työpaikalla, Helsingin yliopisto, Sosiaalipolitiikan laitos, Tutkimuksia 1977:3. 2 Kirjoitus pohjautuu Helsingin yliopistossa val- misteilla olevaan väitöstutkimukseeni ”Uuden ajan ammattiyhdistysaktiivit? – Etnografinen tutkimus matalapalkkaisen ja naisvaltaisen yksityisen palve- lusektorin luottamusmiestoiminnasta.” 3 Tiedot luottamusmiesten sukupuolijakaumasta on saatu sähköpostitse PAMista 22.5.2014. 4 Tiedot on saatu PAMista 23.10.2015. Lukuun on laskettu myös varaluottamusmiehet. 5 Sekä PAMin raportissa (Veirto 2015) että SAK:n luottamushenkilöpaneelissa (SAK 2015) vastaajina toimivat luottamusmiesten ohella myös työsuoje- luvaltuutetut. Osa vastaajista toimi molemmissa tehtävissä. 6 Kaksi ensimmäistä haittaavana tekijänä näki lä- hes 80 prosenttia, loput kolme noin 60 prosenttia.
22 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 artikkeli Kuvat maarit kytöharju sanna pekkarinen Neuvotteleva virkamies stm sanna.pekkarinen@stm.fi N ykyisettyöttömyysvakuu- tusjärjestelmät voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, pakolliseen vakuutukseen ja vapaa- ehtoiselle jäsenyydelle perustuvaan kas- sajärjestelmään. Työttömyysvakuutus sai muiden sosiaalivakuutuksen muotojen tavoin alkunsa keskinäisistä kassoista, jotka toimivat yleensä ammattiyhdistys- ten yhteydessä. Työttömyysvakuutuksen kattavuuden parantamiseksi ja työnteki- jöiden itseavun tukemiseksi ammattiyh- distysten työttömyysvakuutusjärjestel- mää alettiin tukea julkisin varoin. Näin sai alkunsa Belgian Gentin kaupungin mukaan nimetty työttömyysvakuutusjär- jestelmä, joka levisi pian muihin Euroo- pan maihin. Se on kuitenkin syrjäytynyt vähitellen pakollisen työttömyysvakuu- tuksen tieltä 1930-luvun lamasta lähtien. Pakollisuutta pidetään yleisesti yh- tenä sosiaalivakuutuksen keskeisistä tunnusmerkeistä: pakollisuus takaa vakuutuksen kattavuuden ja rahoituk- sen riittävyyden sekä estää negatiivista valikoitumista1 . Tänä päivänä vapaaeh- toiseen kassajärjestelmään perustuvaa työttömyysturvajärjestelmää voidaan pitää pohjoismaisena erikoisuutena, sil- lä Suomen lisäksi ainoastaan Tanskassa ja Ruotsissa vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva työttömyysturvajärjestelmä on säilynyt ansiosidonnaisen työttömyystur- van järjestämisen muotona. Suomessa saadakseen ansiosidonnaista työttömyysturvaa henkilön on kuuluttava määräajan työttömyyskassaan. Kassajä- senyydestä riippumatta kaikki työnteki- jät ovat kuitenkin velvollisia maksamaan veroluonteisen työttömyysvakuutusmak- sun, joka määräytyy prosenttiosuutena tuloista. Suomessa työttömyysvakuutusmaksu on pakollinen mutta kuuluminen ansiosidonnaista turvaa jakavaan työttömyyskassaan vapaaehtoista. Sitran vuoden 2015 alussa julkaisemassa keskustelupaperissa Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hii- lamo, kansanedustaja Elina Lepomäki (kok), Valtiontalouden tarkastusviras- ton silloinen pääjohtaja Tuomas Pöys- ti, Osmo Soininvaara (vihr) ja VATTin silloinen ylijohtaja Juhana Vartiainen ehdottivat ansiosidonnaisen työttömyys- turvan ulottamista kaikille palkansaajille yhtäläisin ehdoin (Hiilamo ym. 2015). Ehdotuksen mukaan työttömyyskassan jäsenyys ei olisi jatkossa enää edelly- tyksenä ansiosidonnaisen työttömyys- päivärahan saamiselle. Ansiosidonnai- sen työttömyysturvan laajentaminen kaikkiin työntekijöihin rahoitettaisiin työttömyysturvan enimmäiskeston puolittamisella. Uudistusta perusteltiin työllisyysasteen nostamisella, kestävyys- vajeen pienentämisellä ja oikeudenmu- kaisuuden lisäämisellä. Sitran keskustelupaperin avaus sai kriittistä vastakaikua ammattiyhdistys- liikkeeltä, työttömyyskassoilta ja va- semmistopuolueilta. Sitä pidettiin jopa hyökkäyksenä ammattiyhdistysliikettä vastaan. Työttömyysvakuutuksen muut- taminen pakolliseksi Kelan hoitamaksi sosiaaliturvaksi katsottiin vain lisäävän byrokratiaa ja järjestelmän jäykkyyttä, koska työttömyyskassajärjestelmä tun- tee eri ammattialojen erityispiirteet ja palvelee jäseniään joustavasti. Vaatimus ansiosidonnaisen työttö- myyspäivärahan ulottamisesta kaikkiin työntekijöihin ei ole suinkaan uusi. Pa- kollinen työttömyysvakuutus on ollut koko työttömyysvakuutuksen historian ajan tärkeä institutionaalinen vaihtoehto Pakollinen työttömyysvakuutus vai kassajärjestelmä? • Pakollinen työttömyysvakuutus on ollut koko työttömyysvakuutuksen historian ajan tärkeä institutionaalinen vaihtoehto nykyiselle kassajärjestelmälle, jossa ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin kuuluminen perustuu vapaaehtoiseen kassajäsenyyteen. Pakollisen vakuutuksen puolesta puhuvat perustelut ovat vaihdelleet vakuutuksen kattavuuden ja taloudellisen kantokyvyn turvaamisesta työvoimapoliittisen tarkoituksenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseen. Tähän mennessä muutospaineet eivät kuitenkaan ole pystyneet horjuttamaan vuosikymmenien varrella vakiintunutta järjestelmää eikä pakollinen työttömyysvakuutus ole noussut todelliseksi vaihtoehdoksi nykyiselle työttömyysturvajärjestelmälle.
 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 23 Sanna Pekkarinen korostaa, että punnintaa kassajärjestelmän ja pakollisen työttömyys- vakuutuksen välillä on käyty koko työttömyys- vakuutuksen historian ajan.
24 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 1930-LUVUN LAMAN JÄLKEEN MONET MAAT SIIRTYIVÄT PAKOLLISEEN TYÖTTÖMYYSVAKUUTUKSEEN, MUTTA SUOMESSA SILLE EI OLLUT EDELLYTYKSIÄ. nykyiselle kassajärjestelmälle. Vapaaeh- toisen ja pakollisen vakuutuksen välinen kiista on noussut esille työttömyysvakuu- tuksen murrosvaiheissa, jolloin ulkoiset paineet, erityisesti taloudellinen taan- tuma ja kasvava työttömyys, ovat pa- kottaneet tarkastelemaan järjestelmän perusteita. Vapaaehtoisen ja pakollisen työttömyysvakuutuksen välinen kiista on vanha ja noussut esille erityisesti taantumavaiheissa. Tarkastelen tässä artikkelissa työttö- myysvakuutuksen kehitystä aina 1917 työttömyyskassa-asetuksesta näihin päi- viin keskittyen pakollisen ja vapaaehtoi- sen vakuutuksen väliseen punnintaan. SUOMALAISEN TYÖTTÖMYYS­ VAKUUTUKSEN PITKÄ LINJA Suomalaisen työttömyyskassajärjes- telmän juuret ovat vuoden 1917 työttö- myyskassa-asetuksessa. Nykyisen pe- rusturvasta ja ansioturvasta koostuvan kaksijakoisen työttömyysturvajärjestel- män rakenne puolestaan syntyi 1960-lu- vulla. Työttömyysvakuutus on ollut yksi kiistanalaisimpia ja sen vuoksi monessa maassa yksi viimeisimpiä sosiaalivakuu- tuksen muotoja (Alber 1981). Pakollinen vakuutus sopi viime vuosisadan alussa huonosti työttömyyden vakuuttami- seen, koska työttömyys vaihteli suuresti ammattikunnittain, paikkakunnittain ja ikäluokittain eikä työttömyyden toden- näköisyys ollut tilastoinnin puutteelli- suuden takia laskettavissa. Työttömyyden vakuuttamiselta puuttui siten vakuu- tustekniset edellytykset (Ewald 1986, 213–218). Työttömyysvakuutus oli myös poliittisesti ja taloudellisesti kyseen- alainen, koska sen katsottiin jäykistävän työmarkkinoita, synnyttävän ja ylläpitä- vän työttömyyttä sekä estävän palkkojen mukautumista kysyntään (Carroll 1999, 29). Gentin järjestelmä eli työntekijöiden omaan apuun perustuvien kassojen tu- keminen julkisin varoin tarjosi keskitien pakollisen vakuutuksen ja yksityisvakuu- tuksen välillä ja ratkaisi työttömyysva- kuutuksen järjestämisen ongelmia. Kassajärjestelmässä yksityisvakuu- tukseen periaatteet – oma apu, vastuu, säästäväisyys ja ennalta varautuminen – yhdistyivät yhteiskunnan vastuuseen työttömyydestä. Sen ylläpito tuli valtiolle edulliseksi, koska käytännön järjestelyt jäivät työväen itse perustamien kassojen varaan. Lisäksi järjestelmän etuna oli joustavuus: kassa pystyi säännöissään määräämään vakuutuksen yksityiskoh- dista, erityisesti vakuutusmaksujen ja avustusten suuruudesta, kassan toimin- ta-alalla vallitsevan työttömyysvaaran suuruuden ja luonteen mukaan (Ede- balk 1996). Suomessa työttömyysvakuutus perustuu Gentin järjestelmään, jonka hyvien puolien ansiosta työttömyysvakuutus luotiin maahan varhain ennen monia muita sosiaalivakuutuksen muotoja. Työväen itse hoitaman vakuutuksen avulla voitiin välttää yksi työttömyysva- kuutuksen järjestämisen vaikeimmista esteistä eli miten erottaa oikea työttö- myys vapaaehtoisesta toimettomuudesta. Kun työntekijät osallistuivat vakuutuk- sen kustannuksiin ja sen järjestämiseen, heidän etunsa mukaista oli myös valvoa sen käyttöä. Toisaalta kassajärjestelmää pidettiin myös ammattialan keskinäisen solidaarisuuden osoituksena: työntekijä turvasi oman toimeentulonsa mahdolli- sen työttömyyden varalta osallistuen sa- malla muiden kassan jäsenten työttömyy- den aikaisen toimeentulon turvaamiseen (Edling 2006, 105). Kassajärjestelmän etujen ansiosta Suomi oli yksi harvoista maista, joissa työttömyysvakuutus oli ensimmäisten sosiaalivakuutuslakien joukossa. Työttö- myysvakuutuksen suunnittelu aloitettiin jo vuosisadan ensimmäisellä vuosikym- menellä (KM 1910:11), ja kassajärjes- telmää koskeva asetus tuli Suomessa voimaan vuonna 1917 (Asetuskokoelma 95/1917). Pakollista kattavaa työttömyys- vakuutusta pidettiin lopullisena tavoit- teena, mutta se ei ollut vielä todellinen vaihtoehto, koska teollisuustyöntekijöi- tä oli vähän, maaseudun työttömyyttä ei vielä tunnettu ja kaupunkien työttömyys oli etupäässä säännöllistä jokavuotista talvityöttömyyttä, johon vakuutuspe- riaatteet soveltuivat huonosti (Kuusi 1931, 635). Työttömyyskassa-asetuksen käytännön merkitys oli kuitenkin vaa- timaton eikä uusia kassoja juuri perus- tettu. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen ahtaalle ajettu ammattiyhdistysliike ei kyennyt pyörittämään työttömyyskas- satoimintaa pienin valtion avustuksin. Taloudellisen tilan heikentyessä, työt- tömyyden kasvaessa ja työttömyysjakso- jen pidentyessä 1920-luvulla Euroopassa levinnyt vapaaehtoinen työttömyysva- kuutus osoitti heikkoutensa: työntekijöil- tä perityt vakuutusmaksut ja rajallinen julkinen tuki eivät riittäneet työttömyys- avustusten maksuun suurtyöttömyyden oloissa eikä ammattialoittain jakaantu- nut työttömyysvakuutus tasannut työt- tömyysriskiä alojen kesken. Tehokkaalta vakuutukselta edellytettiin kattavuutta, kantokykyä ja työnantajien rahoitusta, mitä vapaaehtoinen vakuutus ei vielä tarjonnut. 1930-luvun laman horjuttaessa vapaaehtoisen ja tiukalle vakuutusperi- aatteelle rakentuvan työttömyysvakuu- tuksen perusteita monessa maassa ryh- dyttiin Englannin esimerkin mukaisesti
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015
Talous & Yhteiskunta 4/2015

Recomendados

Talous ja Yhteiskunta 4/2013
Talous ja Yhteiskunta 4/2013Talous ja Yhteiskunta 4/2013
Talous ja Yhteiskunta 4/2013Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2014
Talous ja Yhteiskunta 2/2014Talous ja Yhteiskunta 2/2014
Talous ja Yhteiskunta 2/2014Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2014
Talous ja Yhteiskunta 3/2014Talous ja Yhteiskunta 3/2014
Talous ja Yhteiskunta 3/2014Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 2/2016
Talous & Yhteiskunta 2/2016Talous & Yhteiskunta 2/2016
Talous & Yhteiskunta 2/2016Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2013
Talous ja Yhteiskunta 2/2013Talous ja Yhteiskunta 2/2013
Talous ja Yhteiskunta 2/2013Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 2/2017
Talous & Yhteiskunta 2/2017Talous & Yhteiskunta 2/2017
Talous & Yhteiskunta 2/2017Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2013
Talous ja Yhteiskunta 1/2013Talous ja Yhteiskunta 1/2013
Talous ja Yhteiskunta 1/2013Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 3/2015
Talous & Yhteiskunta 3/2015Talous & Yhteiskunta 3/2015
Talous & Yhteiskunta 3/2015Palkansaajien tutkimuslaitos
 

Recomendados

Talous ja Yhteiskunta 4/2013
Talous ja Yhteiskunta 4/2013Talous ja Yhteiskunta 4/2013
Talous ja Yhteiskunta 4/2013Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2014
Talous ja Yhteiskunta 2/2014Talous ja Yhteiskunta 2/2014
Talous ja Yhteiskunta 2/2014Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2014
Talous ja Yhteiskunta 3/2014Talous ja Yhteiskunta 3/2014
Talous ja Yhteiskunta 3/2014Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 2/2016
Talous & Yhteiskunta 2/2016Talous & Yhteiskunta 2/2016
Talous & Yhteiskunta 2/2016Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2013
Talous ja Yhteiskunta 2/2013Talous ja Yhteiskunta 2/2013
Talous ja Yhteiskunta 2/2013Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 2/2017
Talous & Yhteiskunta 2/2017Talous & Yhteiskunta 2/2017
Talous & Yhteiskunta 2/2017Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2013
Talous ja Yhteiskunta 1/2013Talous ja Yhteiskunta 1/2013
Talous ja Yhteiskunta 1/2013Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 3/2015
Talous & Yhteiskunta 3/2015Talous & Yhteiskunta 3/2015
Talous & Yhteiskunta 3/2015Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 1/2017
Talous & Yhteiskunta 1/2017Talous & Yhteiskunta 1/2017
Talous & Yhteiskunta 1/2017Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2014
Talous ja Yhteiskunta 4/2014Talous ja Yhteiskunta 4/2014
Talous ja Yhteiskunta 4/2014Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2012
Talous ja Yhteiskunta 3/2012Talous ja Yhteiskunta 3/2012
Talous ja Yhteiskunta 3/2012Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2011
Talous ja Yhteiskunta 4/2011Talous ja Yhteiskunta 4/2011
Talous ja Yhteiskunta 4/2011Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 1/2016
Talous & Yhteiskunta 1/2016Talous & Yhteiskunta 1/2016
Talous & Yhteiskunta 1/2016Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2014
Talous ja Yhteiskunta 1/2014Talous ja Yhteiskunta 1/2014
Talous ja Yhteiskunta 1/2014Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2012
Talous ja Yhteiskunta 4/2012Talous ja Yhteiskunta 4/2012
Talous ja Yhteiskunta 4/2012Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 4/2016
Talous & Yhteiskunta 4/2016Talous & Yhteiskunta 4/2016
Talous & Yhteiskunta 4/2016Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 3/2017
Talous & Yhteiskunta 3/2017Talous & Yhteiskunta 3/2017
Talous & Yhteiskunta 3/2017Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 4/2017
Talous & Yhteiskunta 4/2017Talous & Yhteiskunta 4/2017
Talous & Yhteiskunta 4/2017Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2011
Talous ja Yhteiskunta 1/2011Talous ja Yhteiskunta 1/2011
Talous ja Yhteiskunta 1/2011Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous & Yhteiskunta 3/2016
Talous & Yhteiskunta 3/2016Talous & Yhteiskunta 3/2016
Talous & Yhteiskunta 3/2016Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2010
Talous ja Yhteiskunta 4/2010Talous ja Yhteiskunta 4/2010
Talous ja Yhteiskunta 4/2010Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2009
Talous ja Yhteiskunta 4/2009Talous ja Yhteiskunta 4/2009
Talous ja Yhteiskunta 4/2009Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2010
Talous ja Yhteiskunta 3/2010Talous ja Yhteiskunta 3/2010
Talous ja Yhteiskunta 3/2010Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2012
Talous ja Yhteiskunta 2/2012Talous ja Yhteiskunta 2/2012
Talous ja Yhteiskunta 2/2012Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2012
Talous ja Yhteiskunta 1/2012Talous ja Yhteiskunta 1/2012
Talous ja Yhteiskunta 1/2012Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2011
Talous ja Yhteiskunta 2/2011Talous ja Yhteiskunta 2/2011
Talous ja Yhteiskunta 2/2011Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2009
Talous ja Yhteiskunta 2/2009Talous ja Yhteiskunta 2/2009
Talous ja Yhteiskunta 2/2009Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2010
Talous ja Yhteiskunta 1/2010Talous ja Yhteiskunta 1/2010
Talous ja Yhteiskunta 1/2010Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Ty32014
Ty32014Ty32014
Ty32014Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Ty42014
Ty42014Ty42014
Ty42014Palkansaajien tutkimuslaitos
 

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Mais procurados (20)

Talous & Yhteiskunta 1/2017
Talous & Yhteiskunta 1/2017Talous & Yhteiskunta 1/2017
Talous & Yhteiskunta 1/2017
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2014
Talous ja Yhteiskunta 4/2014Talous ja Yhteiskunta 4/2014
Talous ja Yhteiskunta 4/2014
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2012
Talous ja Yhteiskunta 3/2012Talous ja Yhteiskunta 3/2012
Talous ja Yhteiskunta 3/2012
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2011
Talous ja Yhteiskunta 4/2011Talous ja Yhteiskunta 4/2011
Talous ja Yhteiskunta 4/2011
 
Talous & Yhteiskunta 1/2016
Talous & Yhteiskunta 1/2016Talous & Yhteiskunta 1/2016
Talous & Yhteiskunta 1/2016
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2014
Talous ja Yhteiskunta 1/2014Talous ja Yhteiskunta 1/2014
Talous ja Yhteiskunta 1/2014
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2012
Talous ja Yhteiskunta 4/2012Talous ja Yhteiskunta 4/2012
Talous ja Yhteiskunta 4/2012
 
Talous & Yhteiskunta 4/2016
Talous & Yhteiskunta 4/2016Talous & Yhteiskunta 4/2016
Talous & Yhteiskunta 4/2016
 
Talous & Yhteiskunta 3/2017
Talous & Yhteiskunta 3/2017Talous & Yhteiskunta 3/2017
Talous & Yhteiskunta 3/2017
 
Talous & Yhteiskunta 4/2017
Talous & Yhteiskunta 4/2017Talous & Yhteiskunta 4/2017
Talous & Yhteiskunta 4/2017
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2011
Talous ja Yhteiskunta 1/2011Talous ja Yhteiskunta 1/2011
Talous ja Yhteiskunta 1/2011
 
Talous & Yhteiskunta 3/2016
Talous & Yhteiskunta 3/2016Talous & Yhteiskunta 3/2016
Talous & Yhteiskunta 3/2016
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2010
Talous ja Yhteiskunta 4/2010Talous ja Yhteiskunta 4/2010
Talous ja Yhteiskunta 4/2010
 
Talous ja Yhteiskunta 4/2009
Talous ja Yhteiskunta 4/2009Talous ja Yhteiskunta 4/2009
Talous ja Yhteiskunta 4/2009
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2010
Talous ja Yhteiskunta 3/2010Talous ja Yhteiskunta 3/2010
Talous ja Yhteiskunta 3/2010
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2012
Talous ja Yhteiskunta 2/2012Talous ja Yhteiskunta 2/2012
Talous ja Yhteiskunta 2/2012
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2012
Talous ja Yhteiskunta 1/2012Talous ja Yhteiskunta 1/2012
Talous ja Yhteiskunta 1/2012
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2011
Talous ja Yhteiskunta 2/2011Talous ja Yhteiskunta 2/2011
Talous ja Yhteiskunta 2/2011
 
Talous ja Yhteiskunta 2/2009
Talous ja Yhteiskunta 2/2009Talous ja Yhteiskunta 2/2009
Talous ja Yhteiskunta 2/2009
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2010
Talous ja Yhteiskunta 1/2010Talous ja Yhteiskunta 1/2010
Talous ja Yhteiskunta 1/2010
 

Semelhante a Talous & Yhteiskunta 4/2015

Semelhante a Talous & Yhteiskunta 4/2015 (20)

Ty32014
Ty32014Ty32014
Ty32014
 
Ty42014
Ty42014Ty42014
Ty42014
 
Ty32010
Ty32010Ty32010
Ty32010
 
Ty42013
Ty42013Ty42013
Ty42013
 
Ty22013
Ty22013Ty22013
Ty22013
 
Talous & Yhteiskunta 4/2018
Talous & Yhteiskunta 4/2018Talous & Yhteiskunta 4/2018
Talous & Yhteiskunta 4/2018
 
Talous & Yhteiskunta 2/2018
Talous & Yhteiskunta 2/2018Talous & Yhteiskunta 2/2018
Talous & Yhteiskunta 2/2018
 
Talous & Yhteiskunta 2/2015
Talous & Yhteiskunta 2/2015Talous & Yhteiskunta 2/2015
Talous & Yhteiskunta 2/2015
 
Talous & Yhteiskunta 1/2018
Talous & Yhteiskunta 1/2018Talous & Yhteiskunta 1/2018
Talous & Yhteiskunta 1/2018
 
Ty32013
Ty32013Ty32013
Ty32013
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2013
Talous ja Yhteiskunta 3/2013Talous ja Yhteiskunta 3/2013
Talous ja Yhteiskunta 3/2013
 
Ty12013
Ty12013Ty12013
Ty12013
 
Talous ja Yhteiskunta 3/2009
Talous ja Yhteiskunta 3/2009Talous ja Yhteiskunta 3/2009
Talous ja Yhteiskunta 3/2009
 
Ty32009
Ty32009Ty32009
Ty32009
 
Ty42010
Ty42010Ty42010
Ty42010
 
Ty12015
Ty12015Ty12015
Ty12015
 
Talous ja Yhteiskunta 1/2009
Talous ja Yhteiskunta 1/2009Talous ja Yhteiskunta 1/2009
Talous ja Yhteiskunta 1/2009
 
Ty12009
Ty12009Ty12009
Ty12009
 
Ty12014
Ty12014Ty12014
Ty12014
 
Ty22014
Ty22014Ty22014
Ty22014
 

Mais de Palkansaajien tutkimuslaitos

The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuitiesThe long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuitiesPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Ensi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimmin
Ensi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimminEnsi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimmin
Ensi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimminPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Talous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaa
Talous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaaTalous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaa
Talous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaaPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussaSuomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussaPalkansaajien tutkimuslaitos
 
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopakettiPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...
Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...
Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittainSopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittainPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseenMakeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseenPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseenVAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseenPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...Palkansaajien tutkimuslaitos
 

Mais de Palkansaajien tutkimuslaitos (20)

Talous & Yhteiskunta 4/2019
Talous & Yhteiskunta 4/2019Talous & Yhteiskunta 4/2019
Talous & Yhteiskunta 4/2019
 
Talous & Yhteiskunta 3/2019
Talous & Yhteiskunta 3/2019Talous & Yhteiskunta 3/2019
Talous & Yhteiskunta 3/2019
 
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuitiesThe long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
 
Ensi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimmin
Ensi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimminEnsi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimmin
Ensi vuonna eläkeläisten ostovoima kasvaa vahvimmin, työttömien heikoimmin
 
Talous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaa
Talous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaaTalous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaa
Talous jäähtyy – työllisyystavoitteen toteutumisen arviointi on vaikeaa
 
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussaSuomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
 
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
 
Talous & Yhteiskunta 2/2019
Talous & Yhteiskunta 2/2019Talous & Yhteiskunta 2/2019
Talous & Yhteiskunta 2/2019
 
Occupational Mobility of Routine Workers
Occupational Mobility of Routine WorkersOccupational Mobility of Routine Workers
Occupational Mobility of Routine Workers
 
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
 
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
 
Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...
Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...
Epävarmuus painaa talouskasvua – Suomi sopeutunut hyvin ammattirakenteiden mu...
 
Tulonjaon kehitys ja välitön verotus
Tulonjaon kehitys ja välitön verotusTulonjaon kehitys ja välitön verotus
Tulonjaon kehitys ja välitön verotus
 
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittainSopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
 
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseenMakeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
 
Talous & Yhteiskunta 1/2019
Talous & Yhteiskunta 1/2019Talous & Yhteiskunta 1/2019
Talous & Yhteiskunta 1/2019
 
Opintotuen tulorajat
Opintotuen tulorajatOpintotuen tulorajat
Opintotuen tulorajat
 
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
 
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseenVAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
 
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
 

Talous & Yhteiskunta 4/2015

  • 1. Palkansaajien tutkimuslaitos on vuonna 1971 perustettu itsenäinen ja voittoa tavoittelematon kansantalouden asiantuntijayksikkö. Laitoksessa tehdään taloustieteellistä tutkimusta ja laaditaan suhdanne-ennusteita. Lisäksi laitoksen tutkijat toimivat ulkopuolisissa asiantuntijatehtävissä sekä osallistuvat aktiivisesti julkiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Palkansaajien tutkimuslaitoksen toiminnan tavoitteena on tarjota tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun sekä päätöksenteon tueksi. Palkansaajien tutkimuslaitoksessa tehtävän tutkimustyön painopiste on tilastollisiin aineistoihin perustuvassa empiirisessä tutkimuksessa. Sen taustalla on vahva teoreettinen näkemys ja tieteellisten menetelmien asiantuntemus. Pitkänsillanranta 3 A, 6. krs 00530 Helsinki Finland P +358 9 2535 7330 F +358 9 2535 7332 www.labour.fi Vuosikerta 25,00 € Irtonumero 8,00 € ISSN-L 1236-7206 ISSN 1236-7206 (painettu) ISSN 1795-181X (pdf) nro 4 | 2015 | Irtonumero 8,00 Euroa | www.labour.fi << BAS2 - Itella Posti Oy << Itella Green talousjayhteiskuntanro4|2015 Ruotsin palkkamalli Työttömyysvakuutus Sosiaalinen liikkuvuus Yksinasuvien perusturva Sote-uudistus Alkoholi ja työ Tapio Bergholmin haastattelu
  • 2. Palkansaajien tukimuslaitoksen julkaisuja julkaisija Palkansaajien tutkimuslaitos Pitkänsillanranta 3 A (6.krs) 00530 Helsinki P. 09 - 2535 7330 Fax: 09 - 2535 7332 www.labour.fi toimitus Päätoimittaja Seija Ilmakunnas Toimittaja Heikki Taimio P. 09 - 2535 7349 toimitusneuvosto: Jaakko Haikonen Tuomas Harpf Olli Koski Marjo Ollikainen Jaana Pohja Minna Salminen tilaushinnat Vuosikerta 25,00 Euroa Irtonumero 8,00 Euroa tilaukset Irmeli Honka P. 09 - 2535 7338 irmeli.honka@labour.fi valokuvaus Maarit Kytöharju Kansi ja ulkoasu Niilas Nordenswan, Nordenswan & Siirilä Oy Taitto Irmeli Honka Painopaikka Kirjapaino Jaarli Oy ISSN-L 1236-7206 ISSN 1236-7206 (painettu) ISSN 1795-181X (pdf) Sisällys 4|2015 1 Heikki Taimio Pääkirjoitus 2 Merja Kauhanen Ruotsin palkanmuodostusmalli – keskitetty, liittokohtainen vai hajautettu? 9 Lukuvihje Seija Ilmakunnas Sixten Korkman: Väärää talouspolitiikkaa – talouden kriisit ja opilliset kiistat. 10 Rolle Alho Ammattiliittojen strategiat ja maahanmuutto 16 Ville Kainulainen Neuvottelua vai sanelua? – Luottamusmiesten neuvottelulähtökohdat yksityisellä palvelusektorilla 22 Sanna Pekkarinen Pakollinen työttömyysvakuutus vai kassajärjestelmä? 28 Kolumni Heikki Taimio Pakkolakeja pukkaa – miksi? 43 VUOSIKERTA | 4 NUMEROA VUODESSA vuosikerta 25,00 EUROA | irtonumero 8,00 EUROA www.twitter.com/TYlehti | www.facebook.com/TYlehti T&Y -lehti Talous & Yhteiskunta -lehteä julkaisee Palkansaajien tutkimuslaitos neljä kertaa vuodessa. Lehden tavoitteena on välittää tutkimustietoa, valottaa ajankohtaisen kehityksen taustoja sekä herättää keskustelua kansantaloudellisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Vuosina 1972–1993 lehti ilmestyi nimellä TTT Katsaus. Lehden toimitus p. 09–2535 7349 Tilaukset www-sivujen kautta tai p. 09–2535 7338 Tutkimuksia Tutkimuksia -sarjassa ilmestyvät valmiiden tutkimusten laajat ja perusteelliset loppuraportit. Valmistuvista tutkimuksista lähetetään lehdistötiedotteet, joiden välityksellä tutkimustulok- sia esitellään tiedotusvälineille ja suurelle yleisölle. Julkaistaan laitoksen kotisivuilla. Tilaukset p. 09–2535 7338 Raportteja Raportteja -sarjassa ilmestyy erilaisia laajemmalle yleisölle tarkoitettuja kirjoja ja selvityksiä. Julkaistaan laitoksen kotisivuilla. Tilaukset p. 09–2535 7338 Työpapereita Työpapereita -sarjassa esitellään meneillään olevien tutkimush- ankkeiden väliraportteja sekä kansainväliselle tutkijakunnalle suunnattuja keskustelualoitteita. Työpaperit julkaistaan koko- naisuudessaan laitoksen kotisivuilla. www.labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitoksen kotisivuilla on ajankohtaista tietoa laitoksen henkilökunnasta, tutkimuksista, talousennusteista ja seminaareista. Siellä julkaistaan myös Talous & Yhteiskunta -lehden pääkirjoitus, artikkelit ja haastattelu, laitoksen lehdistötiedotteet sekä kuukausittain vaihtuvia kolumneja. Lisäksi laitoksen tutkijat kommentoivat kotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. Laaja taloustietopaketti sisältää aikasarjoja lukuina ja kuvioina mm. tuotannosta, työmarkkinoista, inflaatiosta, ulkomaankaupasta, koroista ja julkisesta taloudesta. 30 Heta Pöyliö & Jani Erola Suomen lisääntynyt sosiaalinen liikkuvuus harvinaista muualla Euroopassa 36 Susanna Mukkila & Jussi Tervola & Pasi Moisio Perusturvan riittävyys yksinasuvilla 42 Petri Böckerman & Ari Hyytinen & Terhi Maczulskij Ohentaako juominen palkkanauhaa? 48 Juhani Lehto Rakentuuko sotesta kartano vai harakanpesä? 54 Lukuvihje Heikki Taimio Antti Suvanto ym.: Arvio Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämistarpeista EuroThinkTank: Suomen eurovaihtoehdot: jäsenyys euroliittovaltiossa tai Fixit 56 Haastattelu Heikki Taimio Ammattiyhdistysliike historiallisen käänteen edessä? – SAK:n erikoistutkija, dosentti Tapio Bergholmin haastattelu
  • 3.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 01 mieluinen puoli, että palkansaajat jäävät siinä helpommin alakynteen kuin jos ay-liike osallis- tuu sopimiseen keskus- järjestö- tai liittotasol- la. Juuri siksihän nämä järjestöt on alun perin perustettukin – palkan- saajien neuvotteluvoi- man lisäämiseksi. Suomessa ei oikein ole huomattu, että kansainvä- lisessä taloustieteellisessä tutkimuksessa on viime aikoina tarkasteltu ay-liikkeen neuvotteluvoiman – mitattuna järjestäytymisasteella, lakkoliikehdin- nällä tms. – vaikutusta eriarvoisuuteen. Ohessa on esimerkkinä Suomesta yksi tähän viittaava kuvio, jossa Gini-kerroin mittaa tuloerojen suuruutta. Kuvion herättämät ajatukset on helppo arvata. On hyvä muistaa, että palkkatason lisäksi ay-liikkeellä on muitakin tavoitteita. Sen vaikutuksia pitää arvioida monipuolisesti ja kokonaisuutena. Monet taloustieteilijät tietävät, että vaikka ay-lii- kettä ei olisikaan, niin palkat ja muut työehdot eivät välttämättä joustaisi ”täydellisesti”. Tämä on tuotu esiin ns. tehokkuuspalkkamalleissa, jotka osoittavat, kuinka työnantajille saattaa olla edullista pidättäytyä esimerkiksi palkanalennuksista, koska se voi heiken- tää tuottavuutta, useistakin syistä. Toisaalta nykyään yhä useammat palkansaajat ovat työmarkkinoilla sel- laisten osaajien asemassa, että he voivat kilpailuttaa työnantajia. He muodostavat kasvavan haasteen am- mattiyhdistysliikkeen jäsenhankinnalle. • PÄÄKIRJOITUS HEIKKI TAIMIO Erikoistutkija palkansaajien tutkimuslaitos heikki.taimio@labour.fi 18 20 22 24 26 28 30 32 34 0 1 2 3 4 1966 1971 1976 1981 1986 1991 1996 2001 2006 2011 Milj. päivää Miljoonat TYÖTAISTELUISSA MENETETYT TYÖPÄIVÄT (vas. ast.) GINI-KERROIN (oik. ast.) Ammattiyhdistysliikkeen arvosteleminen on Suo- messa nykyään muotia ja päivittäistä, ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Arvosteluun voi joissakin tapa- uksissa olla aihettakin, mutta jätän sen nyt muille. Vastapuolella eli työnantajilla ja heidän mitä erilai- simmilla lobbareillaan sekä ideologisen herätyksen kokeneilla on käytössään massiiviset resurssit, ja poliittinen tilannekin suosii käymistä ay-liikkeen saavutusten kimppuun. Niitä puolustaessaan se saa helposti änkyrämäisen ”ei-liikkeen” leiman, vaikka niillä olisi hyvät, tutkimustietoon nojaavat perustelut. Eihän ay-liike Suomessa verrattuna muihin maihin mitenkään heikko tai alakynnessä ole. Kuitenkin ihan kansainvälisestikin palkansaajien etuja ajavat liik- keet ovat jostakin 1970-luvulta lähtien yleensä joutu- neet perääntymään. Syyllisiä on varmasti monia. Yksi tärkeimmistä on kärjistävästi nimetty: Deng Xiao- ping, joka avasi Kiinan sadoille miljoonille halpatyö- läisille pääsyn globaaleille markkinoille ulkomaan- kaupan kautta. Länsimaiden ammattiyhdistysliike on kokenut kehittyvien maiden aiheuttaman kilpailun kiristymisen jarruna omille pyrkimyksilleen. Vaikka työnantajat eivät voi realistisesti haaveilla filippiini- läisestä eivätkä edes romanialaisesta palkkatasosta, pyrkimystä ainakin siihen suuntaan löytyy. 1970-luvun jälkeen globalisaatio on edennyt myös vapaissa pääomaliikkeissä ja verokilpailussa. Julkisen talouden säästöt ja sen koon rajoittaminen tapahtu- vat usein myös puhtaasti ideologisista lähtökohdista. Nämäkin ilmiöt ovat nakertaneet ay-liikkeen vaiku- tusvaltaa. Tällaisessa maailmassa omistajille ja työn- antajille syntyy helposti houkutus pyrkiä siirtämään liiketoiminnan riskejä palkansaajien kannettaviksi. Usein tällaista riskien siirtoa markkinoidaan positiivisella retoriikalla puhumalla ”joustojen” lisäämisestä. Esimerkiksi paikallisen sopimisen li- sääminen voidaan esittää palkansaajille edullisena muutoksena, joka säilyttää tai jopa luo työpaikkoja. Vaietaan siitä, että yrityskohtaiset joustot työvoima- kustannuksissa voivat myös merkitä tekohengitys- tä tehottomille yksiköille, mikä hidastaa talouden tarpeellista rakennemuutosta (”luovaa tuhoa”) ja elintason nousua. Paikallisessa sopimisessa – ainakin ilman selviä sääntöjä ja perälautoja – on myös se työnantajille Ammattiyhdistysliikkeellä on yhä voimaa
  • 4. 02 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 merja kauhanen Vt. tutkimusjohtaja palkansaajien tutkimuslaitos merja.kauhanen@labour.fi artikkeli Kuvat maarit kytöharju P ääministeri Juha Sipilän hal- lituksen yhtenä tavoitteena on edistää paikallista sopi- mista työehdoista. Tähän liittyen hallituksen asetta- ma selvitysmies Harri Hietala (2015) antoi selvityksensä paikallisesta sopimi- sesta viime lokakuun puolivälissä. Julki- sessa keskustelussa paikallisen sopimi- sen mallimaana käytetään usein Ruotsia, jossa se on yleistä eikä lailla määrättyä työehtosopimusten yleissitovuutta ole. Ruotsissa kuitenkin työehtosopimukset kattavat liki 90 prosenttia palkansaajista ja palkkahajonta on Euroopan pienimpiä. Minkälainen palkanmuodostusmalli Ruotsissa oikein on1 ja minkälaista Ruot- sin palkkahajonnan kehitys on ollut? RUOTSIN NYKYINEN PALKKAMALLI ON KOORDINOITU JA HAJAUTETTU Ruotsalainen palkanmuodostusmalli on kokenut viimeisten vuosikymmenten aikana useita muutoksia2 . Pidemmän aikavälin kehityssuuntana on ollut palk- kaneuvottelujen hajautuminen ja keskite- tyistä sopimuksista luopuminen. Nykyis- tä mallia voidaan kutsua kaksitasoiseksi palkkamalliksi, jossa palkoista sovitaan sekä liittotasolla että paikallisesti. Ful- tonin (2013) mukaan liittotaso on kes- keisin taso palkkamallissa, vaikka liki 90 prosentille palkansaajista osa palkasta määräytyy paikallisesti. Työehtosopimus- ten kattavuus on myös erittäin korkea, 88 prosenttia koko kansantaloudessa. Yksi- tyisen sektorilla 83 prosenttia ja julkisella sektorilla 100 prosenttia palkansaajista on työehtosopimusten piirissä. Palkoista sovitaan sekä liittotasolla että paikallisesti, ja työehtosopimusten kattavuus on 88 prosenttia. Ruotsin nykyistä mallia on kutsuttu koor- dinoiduksi hajautetuksi palkkamalliksi (Andersen et al. 2015), jossa makro- tason koordinointi yhdistyy mikrotason hajautettuun palkanmuodostukseen. Mallin3 periaatteet luotiin vuoden 1997 Teollisuussopimuksella (Industriavta- let)4 . Mallissa avoimen sektorin vientia- loja edustava Teollisuussopimus toimii ohjeellisen palkankorotuslinjan asettaja- na, jota muiden sopimusalojen odotetaan noudattavan omissa sopimuksissaan. Sopimukseen sisältyy myös neuvotte- lujen käymisen menettelysääntöjä sekä ohjeistuksia neuvottelujen aikatauluista ja työehtokiistojen ratkaisuista. Käytän- nössä Teollisuussopimuksen asettama palkkanormi on koskenut koko ruotsa- laista työmarkkinakenttää, vaikka mitään virallista sopimusta Teollisuussopimuk- sen asettaman normin noudattamisvel- vollisuudesta ei ole. Vientialoja edustava Teollisuussopimus asettaa palkkanormin koko työmarkkinakentälle. Andersenin et al. (2015) mukaan pal- kanmuodostuksen siirtyessä mikrotasolla kohti hajautetumpaa mallia on makrota- son koordinointi Ruotsissa lisääntynyt huomattavasti ja palkkakoordinaation kasvun ohella työehtosopimuksista on samanaikaisesti tullut enenevässä määrin raamisopimuksia palkkojen ja työaikojen suhteen. Se, kuinka suuri merkitys liittotason sopimuksilla on paikallisesti palkoista so- vittaessa, vaihtelee suuresti paikallisten työehtosopimustyyppien mukaan. Me- dlingsinstitutet (2015) luokittelee paikalliset työehtosopimustyypit seitse- mään eri luokkaan sen perusteella, kuin- Ruotsin palkanmuodostusmalli – keskitetty, liittokohtainen vai hajautettu? Ruotsalaista palkanmuodostusmallia on kutsuttu koordinoiduksi hajautetuksi malliksi, jossa vientiteollisuus toimii palkkanormin asettajana. Valtaosalle palkasta osa määräytyy paikallisesti, mutta riippuu paikallisen työehtosopimuksen tyypistä, kuinka paljon pelivaraa paikalliselle sopimiselle jää. Tässä on selviä eroja paitsi sektoreittain niin myös työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevien palkansaajien välillä. Julkisella sektorilla palkanmuodostus on selvästi hajautuneempaa kuin yksityisellä sektorilla.
  • 5.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 03 MERJA KAUHASEN mukaan Ruotsissa palkanmuodostuksen hajautuneisuudessa löytyy selviä aste-eroja yksityisen ja julkisen sektorin välillä.
  • 6. 04 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 ka paljon ne antavat pelivaraa paikalli- selle sopimiselle. Järjestys seuraavassa on hajautuneimmasta keskitetyimpään: 1. Paikallinen palkanmuodostus ilman rajoituksia (nk. sifferlösa avtal). 2. Paikallinen palkanmuodostus, jos- sa on perälauta palkankorotusvaran suuruudesta – jos paikallisesti ei päästä sopuun palkankorotuksen suuruudesta, korotus määräytyy työehtosopimuksessa määritellyn ns. perälaudan mukaisesti. 3. Paikallinen palkanmuodostus, jossa on perälauta palkankorotuksen suuruu- desta ja jonkin tyyppinen yksilöllinen ta- kuu – jos paikallisesti ei päästä sopuun palkankorotuksen suuruudesta, korotus määräytyy työehtosopimuksessa määri- tellyn ns. perälaudan mukaisesti. Sen li- säksi tähän kuuluu määräyksiä jokaiselle taatusta vähimmäiskorotuksesta. 4. Palkkapotti ilman yksilöllistä takuu- ta – työehtosopimus määrittelee palkan- korotusvaran mutta jättää jakamisen pai- kallisille sopijapuolille. 5. Palkkapotti yksilöllisellä takuulla tai vaihtoehtoisesti minimikorotusta koske- valla perälaudalla. 6. Yleiskorotus ja palkkapotti – työeh- tosopimus määrittelee kaikille tulevan yleiskorotuksen ja sen päälle paikallis- ten osapuolien kesken jaettavissa olevan palkkapotin. 7. Yleiskorotus – työehtosopimus mää- rittelee kaikille tulevan yleiskorotuksen tason. Kuvio 1 esittää näiden eri työehtoso- pimustyyppien yleisyyden vuonna 2014 koko kansantaloudessa ja erikseen sekto- reittain. Siitä käy ilmi, että 18 prosentille palkansaajista palkankorotus määräytyi täysin paikallisesti ja 8 prosentille koko- naan yleiskorotuksena ilman paikallista sopimista. 74 prosentille palkanmuodos- tus määräytyi liittotason ja paikallisen sopimisen yhdistelmänä. Yleistä on, että liittotasolla sovitaan palkkapotista, joka jaetaan paikallisesti. ”18 prosentille palkansaajista palkankorotus määräytyi täysin paikallisesti ja 8 prosentille kokonaan yleiskorotuksena.” Sektoreittainen tarkastelu paljastaa, että paikallinen, hajautettu sopiminen on selvästi yleisempää julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Paikallisen sopi- misen merkitys on suurin valtiolla, missä vuonna 2014 palkansaajista 46 prosenttia oli täysin paikallisen sopimisen piirissä ilman rajoituksia ja 54 prosenttia paikal- lisen sopimisen piirissä, jossa korotus määräytyy työehtosopimuksessa mää- ritellyn ns. perälaudan mukaisesti, jos paikallisesti ei päästä sopuun palkanko- rotuksesta. Yksityisellä sektorilla, joka vastaa noin 64 prosentista kaikista palkansaa- jista Ruotsissa, yleiskorotusten piirissä oli puolestaan yhteensä reilu kolmannes palkansaajista (13 prosentilla ainoastaan yleiskorotus ja 22 prosentilla yleiskoro- tus ja palkkapotti) ja pelkästään paikal- lisen sopimisen varassa vain kahdeksan prosenttia. Varsin monessa työehtoso- pimustyypissä paikalliseen sopimiseen yhdistyy myös jonkinlainen perälauta palkankorotuksista ja/tai yksilöllinen takuu vähimmäiskorotuksista. On hyvä huomioida, että paikallisen sopimisen asteessa löytyy varsin mer- kittäviä eroja paitsi sektoreittain myös työntekijä5 - ja toimihenkilöasemassa olevien palkansaajien välillä (tauluk­ko 1). Kuvio 1. Ruotsin työehtosopimustyyppien suhteelliset osuudet sektoreittain vuonna 2014 (osuus palkansaajista), % Lähde: Medlingsinstitutet (2015). Kaikki Yksityinen sektori Valtio Kunnat 1. PAIKALLINEN PALKANMUODOSTUS ILMAN RAJOITUKSIA (NK. SIFFERLÖSA AVTAL) 2. PAIKALLINEN PALKANMUODOSTUS, JOSSA ON PERÄLAUTA PALKANKOROTUSVARAN SUURUUDESTA 3. PAIKALLINEN PALKANMUODOSTUS, JOSSA ON JONKINLAINEN PERÄLAUTA JA JONKINLAINEN YKSILÖTAKUU 4. PALKKAPOTTI ILMAN YKSILÖTAKUUTA 5. PALKKAPOTTI YKSILÖTAKUULLA TAI VAIHTOEHTOISESTI PALKKAPOTTI JA PERÄLAUTA YKSILÖTAKUUSTA 6. YLEISKOROTUS JA PALKKAPOTTI 7. YLEISKOROTUS 18 16 4 25 13 14 8 8 13 6 16 21 22 13 46 54 34 15 50
  • 7.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 05 TYÖNTEKIJÄT EIVÄT KUULUNEET MILLÄÄN SEKTORILLA TÄYSIN HAJAUTETUN SOPIMISEN PIIRIIN. Kun yksityisen sektorin työntekijöistä liki 60 prosentille palkankorotus määräy- tyi vuonna 2014 yleiskorotuksina (yleis- korotus tai yleiskorotus ja palkkapotti), vastaava osuus toimihenkilöille oli vain yksi prosentti (Medlingsinstitutet 2015). Valtiosektorin työntekijöistä kaik- ki olivat paikallisen sopimisen piirissä, jossa työehtosopimus määrittää perälau- dan (sopimustyyppi 2), ja kaikki kuntien työntekijät olivat sopimustyypin 4 pii- rissä, jossa työehtosopimus määrittelee palkankorotusvaran mutta jättää jakami- sen paikallisille sopijapuolille. Merkille pantavaa on, että Medlingsinstitutetin lukujen mukaan yhdelläkään sektorilla työntekijäasemassa olevat eivät kuulu- neet täysin hajautetun sopimisen piiriin (sopimustyyppi 1). Palkanmuodostus viittaa palkankorotusvaran jakamiseen ja palkanasetanta sen raamien sisällä tapahtuvaan palkankorotusten jakamiseen. Yksityisen sektorin toimihenkilöistä vii- dennes oli vuonna 2014 täysin hajaute- tun sopimisen piirissä. 38 prosenttia oli paikallisen sopimisen piirissä, jossa on perälauta ja yksilöllinen takuu tai pelkkä perälauta. Sen sijaan julkisen sektorin toi- mihenkilöillä täysin hajautettu sopiminen oli yleisempää (osuus 46 prosenttia val- tiosektorilla ja 69 prosenttia kunnissa). Tarkastellaan seuraavaksi, minkälais- ta eri sopimustyyppien suhteellisten osuuk­sien kehitys on ollut viimeisen noin kymmenen vuoden aikana Ruotsis- sa. Tarkastelu on tehty jakamalla edellä esitetyt seitsemän työehtosopimustyyp- piä kahteen ryhmään palkanmuodostuk- sen (lönebildning) ja palkanasetannan (lönesättning) keskittyneisyyden ja ylei- syyden perusteella. Ryhmittely perustuu Medlings­institutetin (2015) teke- mään luokitukseen taulukon 2 mukaisesti. Palkanmuodostuksella tarkoitetaan erilaisia tapoja päättää jaettava pal- kankorotusvara. Päätös voidaan tehdä paikallisesti tai keskitetysti. Palkanase- tanta viittaa erilaisiin tapoihin jakaa palkankorotukset palkansaajille pal- kanmuodostuksen raamien sisällä, ja se voi tapahtua yleisesti tai yksilöllisesti. Työehtosopimustyypeissä 4–7 palkanko- rotusvara lyödään lukkoon keskitetysti liittotason sopimuksilla (minimitaso). Sopimustyypeissä 1–3 palkankorotuk- sista päätetään yksilötasolla, mutta työ- ehtosopimustyyppeihin 2 ja 3 sisältyy perälauta ja sopimustyyppiin 3 sisältyy lisäksi jonkinlainen yksilötakuu. Näiden lisäksi tarkasteluun otetaan mukaan erik- seen sopimustyyppien 1 ja 7 suhteellisten osuuksien kehitys, joka kuvaa toisaalta täysin hajautetun ja toisaalta keskite- tyimmän sopimustyypin kehitystä. Kuviossa 2 on esitetty, kuinka ”ha- jautuneempi” palkanmuodostus on ke- hittynyt suhteessa ”keskitetympään” Työntekijät Toimihenkilöt Yksityinen Valtio Kunnat Yksityinen Valtio Kunnat 1. Paikallinen palkanmuodos- tus ilman rajoituksia 0 0 0 20 49 69 2. Paikallinen palkanmuodos­ tus, jossa on perälauta pal- kankorotusvaran suuruudesta 2 100 0 29 51 31 3. Paikallinen palkanmuodos- tus, jossa on perälauta pal- kankorotuksen suuruudesta ja jonkin tyyppinen yksilöl- linen takuu 4 0 0 9 0 0 4. Palkkapotti ilman yksilöl- listä takuuta 17 0 100 15 0 0 5. Palkkapotti yksilöllisellä takuulla tai vaihtoehtoisesti minimikorotusta koskevalla perälaudalla 18 0 0 25 0 0 6. Yleiskorotus ja palkkapotti 37 0 0 0 0 0 7. Yleiskorotus 21 0 0 1 0 0 Taulukko 1. Eri työehtosopimustyyppien suhteelliset osuudet työntekijöillä ja toimihenkilöillä sektoreittain v. 2014 (osuus palkansaajista), %. Lähde: Medlingsinstitutet (2015). Työntekijäasemassa oleva viittaa työllisiin, jotka ovat jonkun ammatti- järjestö LO:n jäsenliiton sopimuksen piirissä. Palkankorotusten jako Yleisesti Yleisesti & yksilöllisesti Yksilöllisesti Palkankorotusten kiinnittäminen Paikallisesti Työehtosopimu- tyyppi 1 Keskitetysti ja paikallisesti Työehtosopimus- tyyppi 3 Työehtosopimus- tyyppi 2 Keskitetysti Työehtosopimus- tyyppi 7 Työehtosopimus- tyypit 5 ja 6 Työehtosopimus- tyyppi 4 Taulukko 2. Paikallisen ja yksilöllisen vaikuttamisen aste sopimuksissa. Lähde: Medlingsinstitutet (2015).
  • 8. 06 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 Kuvio 2. Eri työehtosopimustyyppien suhteellisten osuuksien kehitys vuosina 2005–2014 (osuus pankansaajista), %. Lähde: Medlingsinstitutet 2006–2015 vuosiraportit. Eri sektorit yhteensä Yksityinen sektori KunnatValtio TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 1. TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 1.-3. TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 4.-7. TYÖEHTOSOPIMUSTYYPPI 7. 0 20 40 60 80 100 120 2005200620072008 2009 20102011 2012 2013 2014 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 2005200620072008 20092010 2011 2012 2013 2014 %% % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 200520062007200820092010 2011 2012 2013 2014 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 200520062007200820092010 2011 2012 2013 2014 palkanmuodostukseen Ruotsissa vuo- sina 2005–2014. Kun katsotaan kaikkia sektoreita yhdessä, voidaan havaita, että ”keskitetympien” sopimustyyppien 4–7 piirissä oli vuonna 2014 60 prosent- tia palkansaajista. Osuus on laskenut 2000-luvun puolivälistä mutta pysynyt melko vakaana 2010-luvulla. Selitys muutokselle löytyy kuntasektorilla ta- pahtuneesta kehityksestä. Kuntasektorin kehitys selittää myös pitkälti hajautetun sopimisen osuudessa havaittavan nou- supiikin. Tähän palataan seuraavassa kappaleessa. Sektoreiden välillä on huomattavia eroja sopimustyyppien suhteellisten osuuksien kehityksessä. Valtiosektorilla dominoi paikallisempi ja yksilöllisem- pi sopiminen, ts. työehtosopimustyypit 1–3, koko tarkastelujakson ajan. Kunta- sektorilla on tapahtunut selkein muu- tos hajautuneempien sopimustyyppien merkityksen kasvussa yli ajan. Vuodes- ta 2010 lähtien puolet kuntasektorin palkansaajista on ollut paikallisemman ja yksilöllisemmän sopimisen piirissä (työehtosopimustyypit 1–3), kun ennen vuotta 2009 lähes kaikki olivat sopimus- tyyppien 4 ja 5 piirissä, joissa liittotason sopimus määräsi paikallisesti jaettavan palkkapotin. Kuntasektorilla on havait- tavissa myös selkein täysin hajautetun palkanmuodostuksen merkityksen kasvu vuoden 2010 jälkeen. Siirtymä hajautuneempaan palkanmuodostukseen viimeisen 10 vuoden aikana selittyy sen lisääntymisellä julkisella sektorilla – erityisesti kunnissa. Yksityisellä sektorilla palkanmuodos- tus ei ole ollut niin hajautunutta kuin jul- kisella sektorilla ja työehtosopimustyyp- pien 4–7 yhteenlaskettu osuus on ollut yli 70 prosenttia lähes koko tarkastelujak- son ajan. Yksityisellä sektorilla on myös yleiskorotuksen piiriin (joko yleiskorotus yksinään tai yleiskorotus ja palkkapotti) kuuluvien palkansaajien osuus kasvanut 28 prosentista v. 2005 35 prosenttiin v. 2014. Täysin hajautetun sopimisen mer- kitys ei ole yksityisellä sektorilla kasva- nut, ja sen piirissä olevien palkansaajien osuus on ollut alle 10 prosenttia lukuun ottamatta vuosia 2005 ja 2006. RUOTSISSA PALKKAHAJONTA ON KASVANUT – PALKKAEROT SILTI YHÄ EUROOPAN PIENIMPIÄ Sopimusrakenteen muuttuminen on nä- kynyt ruotsalaisessa palkkarakenteessa palkkahajonnan kasvuna6 , mutta kasvu on ollut kuitenkin maltillista (Vartiai- nen 2008). Erityisesti palkkahajonta on kasvanut toimihenkilöiden keskuudessa, joilla myös palkoista sopiminen on yk- silöllistynyt eniten (Fredriksson ja Topel 2010). Kansainvälisesti verrattuna Ruotsi on edelleen pienten palkkaerojen maa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa (Andersen et al. 2014). Kuvio 3 esittää suhteellisten palkkaerojen kehitystä nel- jässä Pohjoismaassa ja Saksassa kuvattu- na P90/P10-suhdeluvun7 avulla 1980-lu- vun alusta vuoteen 2008 asti. Kuviosta käy ilmi, että palkkaerojen kasvu ajoittui Ruotsissa voimakkaimmin 1990-luvul- le, jonka jälkeen erot ovat pysyneet jo- takuinkin ennallaan tai kasvaneet vain hieman. Vuonna 2008 palkkaero P90/ P10-mittarilla mitattuna oli 2,3-kertai- nen. Toisin sanoen ylimpään palkka- kymmenykseen kuuluva palkansaaja sai keskimäärin 2,3 kertaa enemmän palkkaa kuin alimpaan kymmenykseen kuuluva. Verrattuna muihin Pohjoismaihin (Norjaa lukuun ottamatta) Ruotsin palk- YKSITYISELLÄ SEKTORILLA YLEISKOROTUKSEN (YLEISKOROTUS TAI YLEISKOROTUS + PALKKAPOTTI) PIIRIIN KUULUVIEN PALKANSAAJIEN OSUUS KASVOI 28 PROSENTISTA V. 2005 35 PROSENTTIIN V. 2014.
  • 9.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 07 RUOTSIN PALKANMUODOSTUS ON HAJAUTUNUT ILMAN MERKITTÄVÄÄ LASKUA JÄRJESTÄYTYMISASTEESSA JA TYÖEHTOSOPIMUSTEN KATTAVUUDESSA. kaerot ovat niitäkin pienempiä. Mielen- kiintoisen vertailukohdan muodostaa myös Saksa, jossa neuvottelujärjestelmä on kokenut suuria muutoksia, mukaan lukien yrityskohtaisten palkanmuodos- tuksen yleistymisen (Schulten ja Bis- pinck 2014). Kuvion mukaan Saksassa palkkahajonta on kasvanut selvästi Ruot- sia enemmän.8 Koordinoitu hajautettu palkkamalli on tuottanut matalapalkkaisillekin melko suuria korotuksia ja vain hieman kasvua palkkaeroihin. Teoreettisesta näkökulmasta katsottuna palkanmuodostuksen hajautuminen voi johtaa palkkahajonnan kasvuun, koska paikallisessa sopimisessa yritys- ja yk- silökohtaisilla tekijöillä on suurempi merkitys, kun taas keskitetyssä sopimi- sessa liitot voivat helpommin saavuttaa tasa-arvotavoitteitaan (Dahl et al. 2013). Syy sille, miksi palkanmuodostuk- sen hajautus ei ole kuitenkaan johtanut Ruotsissa palkkahajonnan suurempaan kasvuun, on ollut siinä, että hajautuk- seen on yhdistynyt palkkaneuvottelujen koordinaatio ja työmarkkinajärjestöjen keskeinen rooli palkoista sovittaessa (Kangasniemi ym. 2014). Ruotsalaisen palkanmuodostusmallin vaikutuksia tut- kinut Andreasson (2015) havaitsi, että nykyisen kaltainen koordinoitu hajau- tettu palkkamalli on tuottanut Ruotsissa melko kompressoidun palkkarakenteen, jossa matalapalkkaistenkin saamat koro- tukset ovat melko suuria. POHJOISMAIDEN PALKANMUODOSTUS­ MALLEILLA ON YHTEISIÄ PIIRTEITÄ, JOTKA EROTTAVAT NE MUUSTA EUROOPASTA Kun puhutaan Ruotsin palkanmuodos- tusmallista, on hyvä muistaa, että sillä on eroavuuksista huolimatta myös paljon yhteisiä piirteitä muiden Pohjoismaiden palkanmuodostusmallien kanssa. Yhteis- tä pohjoismaista mallia ei ole, mutta eri Pohjoismaiden palkanmuodostusmal- leilla on selvästi yhteisiä piirteitä, jotka erottavat ne muista Euroopan maista (Andersen et al. 2014). Keskeisimpiä yhdistäviä piirteitä ovat palkansaajien (Norjaa lukuun ottamatta) ja työnantajien korkea järjestäytymisas- te, palkanmuodostuksen koordinaatio ja monitasoisuus sekä työehtosopimusten laaja kattavuus (ks. taulukko 3). Sitovat työehtosopimukset koskevat periaattees- sa kaikkia työntekijäryhmiä työpaikoil- la, ja liittojen harjoittama solidaarinen palkkapolitiikka on nostanut myös alim- pia palkkoja, pitänyt palkkahajonnan ka- peana ja palkkaerot suhteellisen pieninä. Pohjoismaissa työehtosopimukset ovat myös keskeinen osa työmarkkinoita, ja niissä säädellään palkkojen ja työaikojen ohella laajalti myös muita työsuhteen eh- toja. Työmarkkinaosapuolten kesken on Pohjoismaissa sovittu monista tärkeistä työmarkkina-asioista kuten minimipal- koista, jotka muissa maissa on hoidettu lainasäädännöllä. Pohjoismaita yhdis- tävä piirre on myös työehtosopimusten tuoma työrauhavelvoite (Andersen et al. 2014). LOPUKSI Ruotsin koordinoitua hajautettua palk- kamallia voi kutsua organisoiduksi de- sentralisaatioksi. Palkanmuodostus on hajautunut, mutta ilman merkittävää las- kua järjestäytymisasteessa ja työehtoso- pimusten kattavuudessa. Ruotsalaisessa koordinoidussa hajautetussa kaksitasoi- sessa palkanmuodostusmallissa liittota- son työehtosopimukset ovat edelleen avainasemassa, vaikka valtaosalle osa palkasta määräytyy paikallisesti. Täysin hajautetun, paikallistason sopimisen piirissä olevien määrä on edelleen pieni Kuvio 3.Palkkahajonnan kehitys neljässä Pohjoismaassa ja Saksassa 1980–2008. Selite: Palkkahajonnan mittari: P90/P10 -suhdeluku kokoaikasille palkansaajille. Lähde: OECD Earnings Database. Taulukko 3. Työehtosopimusten kattavuus neljäs- sä Pohjoismaassa, %. Lähde: Andersen et al. (2014). Julkinen Yksityinen Kaikki Ruotsi (2011) 100 80 88 Norja (2012) 100 50 67 Suomi (2008) 100 68 73 Tanska (2011) 100 74 83 TANSKA SUOMI RUOTSI NORJA SAKSA 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008
  • 10. 08 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 koko kansantalouden tasolla ja koskee enemmän julkisen sektorin toimihenki- löasemassa olevia. Hajautumisen seura- usten kannalta sillä tuntuu olevan merki- tystä, onko hajautus ns. organisoitua vai disorganisoitua (ks. Eurofound 2015). Palkkahajonnan ja yritysten tuotta- vuuden välisestä suhteesta on suhteel- lisen paljon tutkimuskirjallisuutta (esi- merkiksi Hibbs Jr & Locking 2000, Grund & Westergaard-Nielsen 2008, Lallemand et al. 2004) ja tu- lokset ovat erisuuntaisia. Sen sijaan tut- kimusta, joka katsoisi suoraan neuvot- telujärjestelmän keskittyneisyyden ja yritysten tuottavuuden välistä suhdetta on tehty vähemmän. McGuiness et al. (2010) tutkivat irlantilaisella aineistolla Kirjallisuus Andersen, S.K. & Dolvik, J.E. & Ibsen, C.L. (2014), The Nordic Labour Market Models in Open Markets – Challenges and Perspectives. NordMod2030, Sub-report 9. Andersen, S.K. & Ibsen, C.L. & Alsos, K. & Nergaard, K. and & Sauramo, P. (2015), Changes in Wage Policy and Collective Bargaining in the Nordic Countries – a Comparison of Denmark, Finland, Norway and Sweden, teoksessa Van Gyes, G. and Schulten, T. (Eds.): Wage Bargaining under the New European Economic Governance, Brussels: ETUI, 139–168 Andreasson, H. (2015), The Effect of Decentralized Wage Bargaining on the Structure of Wages and Firm Performance, Ratio Institute, Stockholm, Working Paper 241. Dahl, C.M. & le Maire, D. & Munc, J.R. (2013), Wage Dispersion and Decentralization of Wage Bargaining, Journal of Labor Economics 31, 501–533. Elvander, N. (2002), The New Swedish Regime for Collective Bargaining and Conflict Resolution: A Comparative Perspective, European Journal of Industrial Relations, 8, 197–216. Eurofound (2015), Collective Bargaining in Europe in the 21st Century, Luxembourg: Publications Office of the European Union. Fredriksson, P. & Topel, R. (2010), Wage Determination and Employment in Sweden Since the Early 1990s: Wage Formation in a New Setting, teoksessa Freeman, R. & Swedenborg, B. &. Topel, R. (Eds.): Reforming the Welfare State: Recovery and beyond in Sweden, Chicago, IL: University of Chicago Press, 83–126. http://www.nber.org/chapters/c5360.pdf Fulton, L. (2014), Worker Representation in Europe. www.worker-participation.eu/National-Industrial-Relations/Countries/Sweden Grund, C. & Westergaard-Nielsen, N. (2008), The Dispersion of Employees’ Wage Increases and Firm Performance, Industrial and Labor Relations Review, Vol. 61 No.4: 485–501. Hibbs, D. A. Jr. & Locking, H. (2000), Wage Dispersion and Productive Efficiency: Evidence for Sweden, Journal of Labor Economics, Vol. 18 No. 4: 755–782. Hietala, H. (2015), Paikallista sopimista koskeva selvitys, TEM raportteja 62/2015. Kangasniemi, M. & Sauramo, P. & Yanar, O. (2014), Suomalainen palkkataso EU-vertailussa, Palkansaajien tutkimuslaitos, Raportteja 29. Lallemand, T., Plasman, R., & Rycx, F. (2004), Intra-Firm Wage Dispersion and Firm Performance: Evidence from Linked Employer – Employee Data. Kyklos, 57(4): 533–558. McGuiness, S., Kelly, E. & O Connell, P. (2010), The Impact of Wage Bargaining Regime on Firm-Level Competitiveness and Wage Inequality: The Case of Ireland. Industrial Relations: A Journal of Economy and Society. Vol. 49(4):593–615. Medlingsinstitutet (2006–2015), Avtalsrörelsen och lönebildningen. Medlingsinstitutets årsrapport. Nordström Skans, O. & Edin, P. & Holmlund, B. (2006), Wage Dispersion Between and Within Plants: Sweden 1985–2000, IFAU Working Paper 2006:9. Vartiainen, J. (2008), Ruotsin kokemukset palkanmuodostuksen uudistamisesta, Kansantaloudellinen aikakauskirja, 104, 195–212. palkkaneuvottelujen keskittyneisyyden vaikutusta yksityisen sektorin yritysten kilpailukykyyn käyttäen työvoimakus- tannusten keskimääräistä tasoa kilpai- lukyvyn mittarina. Heidän tulostensa mukaan verrattuna yksilötason sopi- miseen keskitetty palkoista sopiminen pienentää sekä palkkakustannuksia että palkkahajontaa. • Viitteet 1 Tässä artikkelissa keskitytään katsomaan Ruotsin palkanmuodostusmallia vain tiettyjen pääpiirtei- den osalta. 2 Ks. esim. Fredriksson ja Topel (2010) sekä Vartiainen (2008). 3 Mallista on käytetty myös nimitystä ”uusi ruotsa- lainen sopimusjärjestelmä”. 4 Katso tarkemmin Elvander (2002). 5 Työntekijäasemassa oleva viittaa tässä työllisiin, jotka ovat jonkun ammattijärjestö LO:n jäsenliiton sopimuksen piirissä. 6 Palkkahajonta (palkkaerojen tilastollinen mitta- ri) supistui Ruotsissa aina 1980-luvun alkupuolelle saakka, jonka jälkeen se kääntyi kasvuun (Nord- ström Skans et al. 2007). Samaan aikaan Ruot- sissa luovuttiin keskitetyistä tulosopimuksista. 7 P90/P10-suhdeluku kuvaa ylimmän (P90) ja alimman palkkakymmenyksen (P10) palkka- suhteen kehitystä kokoaikaisille palkansaajille. Palkkakymmenykset saadaan asettamalla kaikki palkansaajat järjestykseen heidän palkkatasonsa mukaan ja jakamalla heidät 10 prosentin suuruisiin osiin. 8 Ks. myös Kangasniemi ym. (2014).
  • 11.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 09 LUKUvihje seija ilmakunnas Johtaja palkansaajien tutkimuslaitos seija.ilmakunnas@labour.fi sixten korkman Väärää talouspolitiikkaa – talouden kriisit ja opilliset kiistat. Otava 2015. 247 s. TOISAALTA VÄÄRÄÄ, TOISAALTA OIKEAA TALOUSPOLITIIKKAA Sixten Korkmanin uusi kirja tarkastelee makrotalouspolitiikkaa kunnianhimoi- sella otteella. Lähtökohdaksi Korkman hakee vastausta kysymykseen, mikä on talouspolitiikan ja taloustieteen suhde. Hän käy tiiviisti läpi myös kilpailevien talousoppien pääideat sekä kuvaa ta- louskriisien anatomiaa ja talouspolitii- kasta kriisiaikoina saatuja kokemuksia. Talouspolitiikan testilaboratorioina ovat niin 1930-luvun ja 1990-luvun lamat kuin myös globaali finanssikriisi ja eurokrii- si. Kriiseihin painottuva näkökulma on perusteltu ja ajankohtainen, sillä poikke- usaikoina talousopit joutuvat erityiselle koetukselle. Viime aikojen keskustelu talouspolitii- kan virkamiesvallasta lisää mielenkiintoa kirjan tematiikkaa kohtaan. Kirjoittajan aiempi työhistoria niin kotimaan kuin eu- roalueenkin talouspolitiikan keskeisenä valmistelijana ja tästä syntyvä sisäpiiri- läisen näkökulma antaa oman lisämaus- teensa. Korkmanin mukaan virkamiehet sitoutuvat ns. ”viralliseen linjaan” usein sitä lainkaan kyseenalaistamatta ja voi- makkaammin kuin virkamiehen asema edellyttäisi. Erityisen pisteliäitä ovat kommentit vahvan markan politiikan jääräpäisiin puolustajiin lukeutuneista nimeltä mainituista Suomen Pankin vir- kamiehistä samoin kuin entisestä valtio- varainministeri Iiro Viinasesta. Korkman ammentaa käsitteistöään Jo- seph Schumpeterilta. Yhtäällä on tieteen vaatimukset täyttävä ja objektiivisuuteen pyrkivä taloudellinen – teoreettinen tai empiirinen – analyysi eli taloustiede. Sitä laajempana käsitteenä ovat talousopit, jotka analyysin ohella sisältävät käsityk- siä talouspolitiikan roolista ja jotka myös ovat sidoksissa eettisiin periaatteisiin ja alttiita etupiirien intressien vaikutteille. Talouspolitiikassa kohtaavat siis ana- lyysi ja arvot. Korkman toteaa, että ta- louspoliittiset käsityksemme ovat sidok- sissa ideologioihin (arvot), taloudellisiin etuihimme (intressit) ja käytettävissä olevaan tietoon (analyysi). Sitä ei voi pel- kistää neutraaliksi laskuharjoitukseksi, ja kirja riisuu sen ympäriltä yhden totuu- den kaapua. Kirjaan sopii myös hyvin presidentti Koiviston sitaatti: ”Talous- politiikkahan on aina väärää, kysymys on vain siitä, kenen kannalta ja miltä kannalta.” Kirja tuo toisaalta esille sen, että mak- rotalouspolitiikka on perinteisesti ja edelleen kiistojen aluetta ja vastaukset moniin sen kysymyksiin hämmentävän- kin epävarmoja. Toisaalta se korostaa politiikan taustalla olevien talousoppi- en hyödyllisyyttä, koska ne helpottavat olennaisten kysymysten tunnistamista ja tuovat parhaimmillaan päätöksille ryhtiä. Tällainen toisaalta ja toisaalta -ajattelu on muutoinkin kirjalle tyypillistä. Suomi on pragmaatikkojen maa, jossa vain harvoin valittua politiikka on pe- rusteltu jäsennetyillä talousopillisilla kannanotoilla. Tämä on tärkeä havainto, joskaan se ei yllätä aiempien analyysien perusteella. Pelkästään kotimaisesta nä- kövinkkelistä katsottuna olisi vaikea löy- tää kytköstä talousoppien ja käytännön politiikan välille. Kansainväliset kokemukset, kuten 1930-luvun suuri lama, tarjoavat kui- tenkin ainekset tarkastella vallitsevien talousoppien, käytännössä harjoitetun politikan ja taloustieteen kehityksen kytkentöjä. Monia laajoja teemoja käsit- televän kirjan suppeus ei anna mahdolli- suutta eri talousoppien tai koulukuntien perinpohjaiseen erittelyyn. Siitä huoli- matta kirjaa voi pitää hyödyllisenä ja kiinnostavana erityisesti ei-ekonomistil- le, joka haluaa ymmärtää (uus)klassisen talousopin ja keynesiläisten näkemysten ristivetoa nykyisessäkin talouspoliittises- sa debatissa. Kirjan ”soveltavissa” osissa muutamat kohdat jäävät askarruttamaan lukijaa. Tarkastellessaan Suomen ja Ruotsin eri- laisia valintoja EMU-jäsenyyden suhteen Korkman pitkälti niputtaa suomalaisten ja ruotsalaisten ekonomistien analyysit todeten ekonomistien kummassakin maassa suhtautuneen yhtä lailla va- rauksellisesti omasta valuutasta luopu- miseen. Näkemysten niputtaminen on tietenkin ongelmallista ylipäätään, mut- ta tässä yhteydessä se voi olla erityisen tulkinnanvaraista. Esimerkiksi Ruotsin EMU-asiantuntijaryhmää johtanut Lars Calmfors (2009) on verrannut suoma- laista ja ruotsalaista taloustieteellistä analyysiä ennen päätöstä rahaliiton jä- senyydestä ja arvioinut, että meillä vähä- teltiin epäsymmetristen shokkien vaaroja ja liioiteltiin matalan inflaation, matalien korkojen ja laajentuvan kaupan hyötyjä. Ulkopuolisella arviolla on painoarvoa Korkmanin luonnehtiessa Suomen euro- jäsenyyttä nykynäkökulmasta vakavaksi talouspoliittiseksi erehdykseksi. Kirja ei valitettavasti pidä sisällään ta- lousopillista tulkintaa ja arviota Suomen talouspolitiikasta nykykriisin aikana. Toivottavasti se saadaan lukea Korkma- nin seuraavasta kirjasta. Kirjallisuus Calmfors, L. (2009), Tutkimuksen ja tutkijoiden rooli talouspolitiikassa: kokemuksiini perustuvaa pohdintaa, Kansantaloudellinen aikakauskirja, 105, 89–97.
  • 12. 10 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 rolle alho Erikoistutkija sosiaalitieteiden laitos turun yliopisto rolle.alho@helsinki.fi artikkeli Kuvat maarit kytöharju M iksi pitäisi tutkia am- mattiliittojen suh- tautumista maahan- muuttoon? Aiheen yhteiskunnallista merkitystä voi perustella useastakin nä- kökulmasta. Ensinnäkin ammattiliittojen suhtautuminen työmarkkinoiden tu- lokkaisiin – tässä tapauksessa maahan- muuttajiin – kertoo siitä, mitä ja keitä ammattiliitot edustavat. Toiseksi ammat- tiliittojen tulevaisuus on riippuvainen siitä, onnistuvatko ne löytämään ratkai- suja maahanmuuttokysymyksiin. Toisin sanoen ammattiliittojen reaktiot kerto- vat niiden kyvystä tai kyvyttömyydestä uudistua globalisoituvassa maailmassa. Kolmanneksi aiheen mielenkiintoisuutta ja tärkeyttä voi perustella yleisen maa- hanmuuttopolitiikan näkökulmasta: Suo- messa ammattiliitoilla on vaikutusvaltaa valtion maahanmuuttopolitiikkaan ja maahanmuuttajien asemaan. Toivottavatko ammattiliitot maahan- muuttajat tervetulleiksi vai pitävätkö ne maahanmuuttoa uhkana? Turvautuvat- ko ammattiliitot protektionismiin, jossa oman kansallisen tai etnisen ryhmän edut asetetaan muiden edelle, vai pyrki- vätkö liitot entistä laajempaan edunval- vontaan kattaen myös maahanmuuttajat? Entä miltä ammattiliitot näyttäytyvät maahan muuttaneiden työntekijöiden silmissä? Ovatko ne toimijoita, jotka he voivat kokea omakseen? Näihin kysymyksiin etsin vastauksia väitöskirjatutkimuksessani (Alho 2015)1 . Keskityin kahteen suomalaiseen ammat- tiliittoon, Rakennusliittoon ja Palvelualo- jen ammattiliittoon (PAM). Valitsin nämä kaksi ammattiliittoa, sillä ne edustavat aloja, joille maahanmuuttajat – ja maassa tilapäisesti työskentelevät ulkomaalaiset – työllistyvät tyypillisesti Suomessa. Suomalaisten ammattiliittojen lisäksi tutkin Viron ammattiyhdistysliikkeen suhtautumista rajat ylittävään työvoiman liikkuvuuteen. Viron tilanteen huomioi- minen on tärkeää, sillä Suomen ja Viron työmarkkinat ovat sidoksissa toisiinsa, josta konkreettisena esimerkkinä ovat Tallinnan ja Helsingin väliä pendelöivät virolaiset rakennustyöntekijät. Tutkimuksessa tarkasteltiin niin ikään työnantajien ja heidän etujärjes- töjensä (EK, EVA, Rakennusteollisuus RT) näkemyksiä maahanmuutosta, sillä niiden toiminta vaikuttaa ammat­ tiliittojen toimintaympäristöön ja -edel- lytyksiin. Haastattelin myös ravintola-, siivous-, ja rakennusalalla työskenteleviä maahanmuuttajia kartoittaen heidän nä- kemyksiään ammattiliitoista ja Suomessa työskentelystä. Näillä aineistoilla vastasin tutkimukse- ni pääkysymykseen eli siihen, mitkä ovat Rakennusliiton ja Palvelualojen ammat- tiliiton maahanmuuttoon liittyvät stra- tegiat. Strategialla tarkoitan suhteellisen Ammattiliittojen strategiat ja maahanmuutto Maahanmuuttajat liittyvät ammattiliittojen jäseniksi enenevässä määrin. Ammattiliitot joutuvat pohtimaan, miten niiden jäsenistön ja suomalaisten työmarkkinoiden monikansallistuminen vaikuttaa edunvalvontaan. Tutkimuksen keskiössä olleiden Rakennusliiton ja Palvelualojen ammattiliiton PAMin tulevaisuuden näkymien kannalta maahanmuuttokysymyksissä onnistuminen on keskeinen kysymys, sillä niiden edustamilla aloilla maahanmuuttajat ja maassa tilapäisesti työskentelevät ulkomaalaiset muodostavat merkittävän osan työvoimasta. Molemmat liitot pyrkivät saamaan maahanmuuttajia jäsenikseen ja turvaamaan heidän työehtojaan. Samaan aikaan ne kuitenkin puolustavat nykyistä lainsäädäntöä, joka asettaa ns. kolmansien maiden kansalaiset heikompaan juridiseen asemaan kuin Suomen ja muiden EU- ja Eta-maiden kansalaiset.
  • 13.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 11 ROLLE ALHON mukaan maahan­ muutto palauttaa ay-liikkeen perimmäisten kysymysten äärelle, kuten: keitä ovat ”me” ja missä kulkevat edunvalvonnan rajat.
  • 14. 12 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 MITKÄ OVAT RAKENNUSLIITON JA PALVELUALOJEN AMMATTILIITON MAAHANMUUTTOON LIITTYVÄT STRATEGIAT? vakiintuneita toiminnan muotoja, jotka liittyvät eri toimijoiden muodostamaan, jatkuvasti muuttuvaan toimintaympäris- töön. Eri toimijoiden edun mukaista on vaikuttaa toimintaympäristöönsä siten, että se vahvistaa niiden asemaa. Hyödynsin tutkimuksessani usei- ta eri aineistoja ja tietolähteitä. Pää­ tutkimusaineistoni koostui 78 laa­ dul­lisesta tutkimushaastattelusta. Haas­tattelin ammattiliittojen edustajia, Suomessa työskenteleviä maahanmuut- tajia, työnantajia ja työsuojeluviranomai- sia. Osallistuin myös ammattiliittojen seminaareihin sekä tilaisuuksiin, joista keräsin havaintoaineistoa. Tutkin myös ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen kannanottoja, joita olivat muun muassa niiden tiedotteet ja ulostulot mediassa. Analysoin aineistot laadullisen sisällön- analyysin menetelmällä. AMMATTILIITTOJEN SUHTAUTUMINEN MAAHANMUUTTOON JA -MUUTTAJIIN Ammattiyhdistysten suhtautumista maahanmuuttoon kuvataan usein kiel- teiseksi, ja tämä pitää osittain paikkansa historiallisesti. Ammattiliitot ovat usein vastustaneet maahanmuuttoa, koska ne ovat katsoneet maahanmuuttajien uh- kaavan jäsenkuntansa asemaa (ks. esim. Penninx ja Roosblad 2000). Histori- assa on myös kansainvälisiä esimerkke- jä siitä, että ammattiliitot ovat ajoittain suhtautuneet jopa rasistisesti maahan- muuttajiin ja etnisiin vähemmistöihin. Asia ei kuitenkaan ole näin yksipuoli- nen. Aikaisempi kansainvälinen tutkimus osoittaa myös, että ammattiliitot ovat parantaneet maahanmuuttajien usein heikkoa työmarkkina-asemaa (Penninx ja Roosblad 2000, Milkman 2010). Monissa tapauksissa ammattiliitot ovat hyväksyneet maahanmuuton rajoitusten höllentämisen, sillä ne ovat katsoneet maahanmuuton hyödyttävän kansanta- loutta. Tietyt ammattiliitot esimerkiksi Yhdysvalloissa ovat nähneet maahan- muuttajat voimavarana, jonka avulla ne ovat yrittäneet vahvistaa heikentynyttä yhteiskunnallista asemaansa. Idealistiset syyt ovat joskus saaneet ammattiliitot kannattamaan liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Joissain mais- sa (esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa) ammattiliitot ovat auttaneet heikossa asemassa olevia paperittomia maahan- muuttajia (Haus 2002, Watts 2002). Maahanmuuttajat ovat lisäksi olleet mu- kana rakentamassa ammattiyhdistyslii- kettä. Tästä esimerkkinä ovat suomalai- set ammattiyhdistysaktiivit 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa. Aihepiirin aiempi tutkimus sijoittuu pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Länsi- Euroopan ns. vanhoihin maahanmuut- tomaihin. Myös Suomen tilannetta on tutkittu jonkin verran. Tiina Ristika- rin väitöskirja vuodelta 2013 käsitteli suomalaisten luottamusmiesten asentei- ta maahanmuuttajia kohtaan. Aiemmin Seppo Paanasen väitöskirja vuodelta 1999 sivusi Rakennusliiton luottamus- miesten suhtautumista rakennusalan ulkomaisiin työntekijöihin. Näiden lisäk- si on toteutettu muutamia suppeampia tutkimuksia. Esimerkiksi Mats Nylun- din (2008) tutkimus valotti sitä, miten Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö lobbasi mediaa hyödyntäen vuosituhan- nen alussa siirtymäaikalain, jonka avulla työperusteista maahanmuuttoa rajoitet- tiin uusista EU-maista vuosien 2004 ja 2006 välillä EU:n laajennuttua vuonna 2004. Ylipäätään EU:n laajentumiset 2004 ja 2007 lisäsivät maahanmuuttokysymysten merkitystä Länsi- ja Pohjois-Euroopan maiden ammattiliittojen kannalta. Van- hojen EU-maiden ammattiliitot kokivat muuttoliikkeen uusista EU-maista on- gelmalliseksi, sillä ne pelkäsivät, että muuttoliike aiheuttaa ”sosiaalista dump- pausta” palkkojen ja muiden työehtojen suhteen, koska muuttoliike suuntautui matalapalkkamaista. Ammattiliitot pel- käsivät, että uusien EU-maiden työnte- kijät hyväksyisivät tai joutuisivat hyväk- symään heikkoja työehtoja. Tämä huoli on ammattiliittojen kannalta edelleen ajankohtainen kuten haastattelemani Rakennusliiton edustajan sitaatti kuvaa: ”Me ei haluta mitään semmoisia halpa- työmarkkinoita Suomeen, rakentami- sen osalta, niin kuin joissakin Euroopan maissa esimerkiksi on.” Ammattiliitot ovat pelänneet, että uusista EU-maista tulleet maahanmuuttajat työskentelisivät heikommin työehdoin kuin kantaväestö. Kaikkiaan aikaisempi suomalainen tutki- mus on osoittanut ammattiyhdistysliik- keen käyttäneen eräänlaista portinvar- tijan roolia vaikuttaessaan valtiolliseen maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä on käytännössä tarkoittanut protektionis- tisen työperusteisen maahanmuutto- politiikan puolustamista ja edistämistä. Esimerkiksi Tapio Bergholmin (2012, 412) mukaan SAK osaltaan myötävai- kutti jo 1970-luvulla siihen, että työpe- rusteinen maahanmuutto Suomeen oli minimaalista, vaikka Suomessa esiintyi työvoimapulaa tietyillä aloilla. Väitöskir- jani mukaan SAK:n (ja sen jäsenliittojen) perustelut ovat edelleen samat kuin tuol- loin: mikäli työvoimapulaa ilmenee, tulee tilanne korjata palkkaamalla työttömiä kotimaasta eikä ulkomailta rekrytoimal- la. Toisaalta liitot perustelevat maahan- On kansainvälisiä esimerkkejä siitä, kuinka ammattiliitot ovat vastustaneet maahan­ muuttoa tai kohentaneet maahanmuuttajien työmarkkina-asemaa.
  • 15.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 13 ”MAAHANMUUTTAJIEN ASEMAN PUOLUSTAMINEN ON AMMATTILIITTOJEN OMASSA INTRESSISSÄ.” muuton rajoituksia nykyään myös sillä, että niiden avulla valtiovalta pystyy kont- rolloimaan työnantajien kykyä noudattaa työehtosopimuksia. Jukka Könönen on maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassaan (2015) kyseenalaistanut rajoitusten hyödyllisyyden työehtojen puolustamisessa. Tässä suhteessa ammattiliittojen stra- tegiat eroavat kansainvälisesti katsottu- na: joissain maissa – ja joillain aloilla – ammattiliitot katsovat, että työehtoja puolustetaan tehokkaimmin kontrolloi- malla työehtoja työpaikkatasolla sen si- jaan, että rajoitetaan työntekijöiden rajat ylittävää liikkuvuutta – kun taas joissain tapauksissa liitot uskovat enemmän työ- voiman maahantulon kontrolloimiseen (ks. Krings 2009). Mainittakoon kuitenkin, että eri am- matillisilla keskusjärjestöillä on ollut osittain erilaiset painotukset: korkeakou- lutettujen ammatillisen keskusjärjestön (Akava) suhtautuminen maahanmuut- toon on ollut liberaalimpaa verrattuna Suomen ammattiliittojen keskusjärjes- töön (SAK). On vaikea antaa yksiselitteis- tä vastausta sille, mistä ero johtuu. Syy liittynee kuitenkin siihen, että akatee- misesti koulutetut työntekijät eivät koe kilpailevansa maahanmuuttajien kanssa työpaikoista samalla tavalla kuin työnte- kijät PAMin, Rakennusliiton ja muiden SAK:hon kuuluvien liittojen jäsenet. Si- säänpääsy Akavan edustamiin ammattei- hin on usein säädellympää kuin SAK:n liittojen edustamiin ammatteihin. Tutkimuksessani havaitsin, että am- mattiliitot käyttävät edelleen portinvarti- jaroolia liittyen työperusteiseen maahan- muuttoon. Erityisesti Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto puolustavat aktiivisesti nykyisiä kolmansien maiden kansalaisia koskevia maahanmuuttora- joituksia. Kolmansilla mailla tarkoitetaan muita kuin EU- ja ETA-maita. Tutkimani liitot katsovat, että nykyi- set työperusteisen maahanmuuton rajoi- tukset ovat työttömien intressissä. Liitot myös esittävät, että ns. saatavuusharkin- nan yhteydessä pystytään jossain määrin kontrolloimaan työnantajien kykyä nou- dattaa suomalaisia työehtosopimuksia. Tutkimani ammattiliitot ovat osaltaan olleet estämässä maahanmuuton rajoi- tusten purkamista. Akateemisesti koulutetut työntekijät eivät koe kilpailevansa maahanmuuttajien kanssa työpaikoista samalla tavalla kuin SAK:hon kuuluvien liittojen jäsenet. Nykyisissä rajoituksissa on haittapuolen- sa maahanmuuttajan kannalta: ne tekevät kolmansien maiden kansalaisten asumi- sesta Suomessa luvanvaraista työ- ja oles- kelulupiin liittyvien vaatimusten takia. Oleskeluluvat ovat joissakin tapauksissa sidoksissa tiettyyn tulotasoon ja siihen, että maahanmuuttaja on töissä. Tämä heikentää maahanmuuttajan neuvotte- luasemaa suhteessa työnantajaan (ks. Könönen 2015). Tästä lähtökohdasta voidaan perustellusti kysyä, ovatko ny- kyiset työperusteiseen maahanmuuttoon liittyvät kontrollit todellakin työehtojen puolustamisen kannalta hyödyllisiä ja maahanmuuttajien intressissä kuten Ra- kennusliito, PAM ja SAK esittävät. Oleskelulupiin liittyvät rajoitukset heikentävät maahanmuuttajan neuvotteluasemaa suhteessa työnantajaan. Suomessa etenkin työnantajajärjestöt ovat vaatineet nykyistä liberaalimpaa työperusteista maahanmuuttopolitiik- kaa, koska niiden näkemyksen mukaan lisääntynyt työvoiman tarjonta parantai- si yritysten toimintamahdollisuuksia ja kansantaloutta. Sekä ammattiliitot että työnantajajärjestöt puolustavat maahan- muuttokantaansa kansallisella intressil- lä syyttäen toisiaan kapeasta oman edun ajamisesta. MONIPUOLINEN KUVA AMMATTI­ LIITTOJEN JA MAAHANMUUTTAJIEN SUHTEESTA Tutkimukseni antaa kaikkiaan aikaisem- paa tutkimusta monipuolisemman kuvan ammattiliittojen toiminnasta. Ammatti- liittojen strategiat eivät nimittäin rajoitu työperusteisen maahanmuuton rajoitus- ten puolustamiseen. Niillä on myös käy- tössään strategioita, jotka puolustavat ja kohentavat maahanmuuttajien työmark- kina-asemaa. Liitot esimerkiksi tiedot- tavat yleisimmillä maahanmuuttajakie- lillä suomalaisista työehtosopimuksista. Lisäksi liitot ovat kohdentaneet suora- markkinointia maahanmuuttajaväestölle saadakseen uusia jäseniä sekä järjestävät säännöllisesti maahanmuuttajille suun- nattuja infotilaisuuksia. Maahanmuuttajajäsenten määrä on- kin kymmenenkertaistunut sekä Ra- kennusliitossa että PAMissa viimeisten 10 vuoden aikana. Sama trendi koskee myös muita suomalaisia ammattiliitto- ja: laskelmani mukaan liittojen maahan- muuttajajäsenten määrä kasvoi – kaikki ammattiliitot mukaan lukien – 71–78 prosenttia vuosien 2006 ja 2011 välillä. Maahanmuuttajien määrä Suomessa kasvoi tänä aikana huomattavasti vä- hemmän. Pidän tätä osoituksena siitä, maahanmuuttajien parissa on tarvetta ammatilliselle edunvalvonnalle. Tämä käsitys saa vahvistusta maahanmuutta- jahaastattelujen perusteella. Jotkut maa- hanmuuttajat olivat esimerkiksi saaneet ammattiliittojen apua maksamattomien palkkojen perinnässä.
  • 16. 14 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 RAKENNUSLIITOLLE TYÖEHTOJEN VALVONTA ON VAIKEAMPAA KUIN PAMILLE MAASSA TILAPÄISESTI TYÖSKENTELEVIEN SUUREN OSUUDEN TAKIA. Maahanmuuttajien aseman puolusta- minen on ammattiliittojen omassa int- ressissä, ja ammattiliitot ovatkin nos- taneet maahanmuuttajien kohtaamia erityisongelmia julkiseen keskusteluun. Ammattiliittojen edun ja valtaresurssien2 mukaista ei ole syntyperäisen väestön ja maahanmuuttajien työehtojen eriytymi- nen tai se, että maahanmuuttajat eivät lii- ty liittojen jäseniksi. Valtaresurssit ovat puolestaan sidoksissa ammattiliittojen neuvotteluvoimaan suhteessa työnanta- jiin ja valtiovaltaan. Toisaalta tällainen kehitys, jossa maa- hanmuuttajat tekevät samoja töitä kuin syntyperäiset suomalaiset, mutta hei- kommin työehdoin, on jo jossain toteu- tunut. Haastattelemani maahanmuuttajat kertoivat, että on yleistä, että maahan- muuttajat tekevät samoja töitä kuin syn- typeräinen väestö heikommin työehdoin. Haastattelemieni työsuojeluviranomais- ten, mutta myös joidenkin työnantajien, näkemykset olivat yhteneväisiä tämän tulkinnan kanssa. Jotkut maahanmuut- tajat myös kertoivat, että rakennus- ja palvelualoilla on työnantajia, jotka suh- tautuvat kielteisesti ammattiliiton jäse- nyyteen. Tutkimani liitot kuvaavat kategorises- ti maahanmuuttajat hyväksikäytetyiksi. Tällä ne tarkoittavat nimenomaan työ- ehtojen polkemista. Maahanmuutta- jahaastattelut antavat kuitenkin mo- nimuotoisemman kuvan tilanteesta. Osa haastatelluista nimittäin vertasi työehtojaan lähtömaan tilanteeseen. Esimerkiksi haastatelluille virolaisille työntekijöille Suomi edusti Viroa työn- tekijäystävällisempää maata, jossa pal- kat ovat korkeammat ja muutkin työ- ehdot paremmat. Ammattiliittojen ja maahanmuuttajien tulkinnat eivät siten ole täysin yhteneväiset. Rakennusliiton ja PAMin kategorinen tapa määritellä maahanmuuttajat hyväksikäytetyiksi tai riistetyiksi ei kaikissa tapauksissa kuvaa maahanmuuttajien omaa määrittelyä tilanteesta. Liittojen vertailukohtana ovat kotimaiset eivätkä ulkomaiset työ- ehtosopimukset. Ts. ne painottavat, että Suomessa pitää noudattaa suomalaista työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia. Maahanmuuttajien näkemys ammatti- liitoista oli käytännönläheinen: he olivat liittyneet jäseniksi silloin kun he olivat katsoneet jäsenyyden tuovan konkreet- tista hyötyä. Tässä mielessä maahan- muuttajien näkemys ammattiliitoista ei poikkea syntyperäisen väestön näkemyk- sistä. Toisaalta haastatellut painottivat, että maahanmuuttajien tieto ammattiliit- tojen roolista Suomessa on usein olema- ton. Kuten eräs suhteellisen varakkaasta perheestä kotoisin oleva intialainen työn- tekijä asian ilmaisi: ”Minun maassani mi- nun yhteiskuntaluokkani ihmisillä ei ole tapana kuulua ammattiliittoon.” Ammattiliitot pitävät heikommin työehdoin työskenteleviä maahan­ muuttajia hyväksikäytetyiksi, mutta joissakin tapauksissa nämä itse näkevät olojensa parantuneen. Tutkimieni ammattiliittojen strategiat maahanmuuttokysymyksissä ilmentävät niiden vahvaa asemaa kolmikantaisessa päätöksentekojärjestelmässä. Esimerkik- si Rakennusliitto on aktiivisesti vaikut- tanut maahanmuuttoon ja ulkomaiseen työvoimaan liittyvään lainsäädäntöön. Molemmat liitot pyrkivät yhdessä SAK:n kanssa vaikuttamaan julkiseen mielipi- teeseen maahanmuuttokysymyksissä. AMMATTILIITTOJEN EROT JA ARVOT Tutkimukseni osoittaa, että eri ammatti- liittojen strategioissa on eroja. Rakennus- liitto on ottanut käyttöön pitkälle vietyjä maahanmuuttajille suunnattuja erityis- strategioita. Se on perustanut toimipis- teen Tallinnaan ja oman ammattiosaston maahanmuuttajille sekä palkannut venä- jänkielisen toimitsijan. PAMin maahan- muuttajille suunnatut erityisstrategiat puolestaan rajoittuvat vieraskieliseen viestintään. Lisäksi maahanmuutto näyttäytyy eri- laisena kysymyksenä eri ammattiliitoille. Rakennusliitolle kansallisten työmark- kinoiden asteittainen avautuminen on ongelma, sillä maassa tilapäisesti työs- kentelevät maahanmuuttajat liittyvät harvoin liiton jäseniksi. Rakennusliiton on myös vaikea valvoa maassa tilapäi- sesti työskentelevien työehtoja, mistä monikansallinen Olkiluodon työmaa on äärimmäinen esimerkki. PAMin edus- tamilla aloilla maahanmuuttajat sen si- jaan asuvat pysyvämmin Suomessa, mikä helpottaa PAMin edunvalvontaa ja jäsen- hankintaa. Vastaavatko strategiat liittojen julki- lausuttuja arvoja? Tasa-arvo on molempi- en liittojen keskeinen julkilausuttu arvo. Mikäli asiaa katsotaan kansallisesta nä- kökulmasta, on perusteltua väittää, että tutkimieni ammattiliittojen strategiat kohentavat maahanmuuttajien syntype- räistä väestöä heikompaa asemaa ja näin edesauttavat tasa-arvoa. Strategioiden ulkopuolelle jäävät kuitenkin kaikista epävarmimmissa tilanteissa olevat maahanmuuttajat, joista ääriesimerkkinä ovat niin sano- tut paperittomat työntekijät. Toisaalta mikäli asiaa tarkastellaan globaalista näkökulmasta, voidaan hyvin perustein väittää, että liittojen strategia estää työ- perusteista maahanmuuttoa EU- ja Eta- alueen ulkopuolelta, merkitsee sitä, että tasa-arvon ihanne ei toteudu globaalilla tasolla. Strategia estää kolmansien mai- den kansalaisten liikkuvuutta Suomeen. Ammattiliitoille maahanmuutto näyt- täytyy ennen kaikkea kysymyksenä työ- ehdoista, ja maahanmuuton merkitys on kasvanut entisestään 2010-luvulla.
  • 17.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 15 Tässä uudessa – ja osittain vaikeassa – tilanteessa liitot ovat onnistuneet ke- hittämään uusia strategioita, joilla ne puolustavat maahanmuuttajien asemaa. Toisaalta liitot puolustavat valtion maa- hanmuuttopoliittista kontrollia, joka rajoittaa kolmansien maiden kansalais- ten liikkuvuutta sekä oikeutta asua ja työskennellä Suomessa. Maahanmuutto näyttäytyy osittain erilaisena ilmiönä eri toimialojen ammattiliitoille. Liitoilla on mahdollisuus tehdä toisistaan poikkea- via valintoja maahanmuuttoon liittyvis- sä kysymyksissä kuten Rakennusliiton ja PAMin vertailu osoittaa. Maahanmuutto vie ay-liikkeen perim- mäisten kysymysten äärelle, kuten kenen etua ajetaan ja keitä ovat ”me”? • Viitteet 1 Väitöskirja hyväksyttiin Turun yliopistossa syyskuussa 2015. 2 Valtaresursseista ks. Korpi (1978, 1998). Kirjallisuus Alho, R. (2015), Inclusion or Exclusion? Trade Union Strategies and Labor Migration. PhD thesis. University of Turku. (http://www.doria.fi/handle/10024/113738) Alho, R. (2013a), Trade Union Responses to Transnational Labour Mobility in the Finnish- Estonian Context, Nordic Journal of Working Life Studies, 3:3, 133–153. (http://rossy.ruc.dk/ojs/index.php/njwls/article/view/3015/1278) Alho, R. (2013b) Trade union responses to labour immigrants: selective solidarity. Yearbook of Finnish Population Research 2013. Haus, L. (2002), Unions, Immigration and Internationalization. New Challenges and Changing Coalitions in the United States and France, New York: Palgrave Macmillan. Korpi, W. (1978), Arbetarklassen i välfärdskapitalismen: arbete, fackförening och politik i Sverige. Bokförlaget Prisma i samarbete med Institutet för social forskning, Tampere: Vastapaino. Korpi, W. (1998), Power Resources Approach vs. Action and Conflict: on Causal and Intentional Explanations in the Study of Power, teoksessa J.S. O’Connor & G.M. Olsen (Eds.): Power Resource Theory and the Welfare State: A Critical Approach, Toronto: Toronto University Press, 37–65. Krings, T. (2009), Organised Labour and Migration in the Global Age: A Comparative Analysis of Trade Union Responses to Migrant Labour in Austria, Germany, Ireland and the UK. PhD thesis, Dublin City University. Könönen, J. (2015), Elämän ja työn rajoilla: Maahanmuutto, matalapalkkaiset työmarkkinat ja prekarisaatio, Ph.D. diss., University of Eastern Finland. Nylund, M. (2008), Erään uhkakuvan anatomia: Virolainen vierastyövoima, uutisvälitys ja SAK, teoksessa Helander, M. (toim.): Going Global. Ay-liikkeen menestysresepti globaalissa ajassa? Helsinki: Minerva kustannus, 189–204. Milkman, R. (2010), Introduction, teoksessa Milkman, R. & Bloom, J. & Narro, V. (Eds.): Working for Justice. The L.A. Model of Organizing and Advocacy, Ithaca: Cornell University Press, 1–19. Paananen, S. (1999), Suomalaisuuden armoilla. Ulkomaalaisten työnhakijoiden luokittelu. [At the mercy of Finnishness: classification of foreign labour market recruits]. PhD thesis, University of Helsinki. Penninx, R. & Roosblad, J. (Eds.) (2000), Trade Unions, Immigration, and Immigrants in Europe 1960–1993, New York: Berghahn Books. Ristikari, T. (2013), Finnish Trade Unions and Immigrant Labour. PhD thesis, University of Tampere. Watts, J. (2002), Immigration Policy and the Challenge of Globalization, Ithaca/London: Cornell University Press.
  • 18. 16 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 artikkeli Kuvat maarit kytöharju ville kainulainen Tohtorikoulutettava helsingin yliopisto ville.kainulainen@helsinki.fi K uluneen syksyn aikana paikallinen sopiminen on ollut poikkeukselli- sen aktiivisen keskus- telun kohteena Suomen hallituksen esittäessä sen edistämistä yhtenä strategisen painopistealueen ”Työllisyys ja kilpailukyky” kärkihank- keena. Paikallisen sopimisen lisäämi- sellä tarkoitetaan käytännössä sitä, että työsuhteen ehdoista kuten työajoista ja palkkauksesta neuvoteltaisiin aiempaa enemmän työpaikoilla. Lokakuun puolessa välissä halli- tuksen asettama selvitysmies Harri Hietala (2015) luovutti paikallisen sopimisen edistämistä käsittelevän raporttinsa oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille. Raportissa koroste- taan paikallisen sopimisen toteutumi- sen kannalta keskeisenä edellytyksenä työntekijöiden ja työnantajan välillä vallitsevaa luottamusta. Paikallista so- pimista edistävinä käytännön toimina Hietala esitti muun muassa työnantajan ja työntekijöiden välisen tiedonkulun parantamista, työpaikkojen koulutus- ja henkilöstösuunnitelmien kehittämistä sekä henkilöstön hallintoedustuksen vahvistamista. Työnantajan kanssa käytävissä neuvot- teluissa työntekijöitä edustavat ensisijai- sesti työpaikan luottamusmiehet, minkä vuoksi on perusteltua olettaa, että pai- kallisen sopimisen lisääntyessä varsinkin pääluottamusmiesten merkitys kasvaa. Luottamusmiesjärjestelmää voidaan pi- tää yhtenä keskeisenä osana suomalaisia työelämän suhteita. Luottamusmiehiin on kuitenkin kohdistettu suomalaisessa työelämän suhteiden tutkimuksessa mel- ko vähän huomiota1 . Tarkastelen tässä kirjoituksessa2 ma- talapalkkaisen ja naisvaltaisen yksityisen palvelusektorin luottamusmiestoimin- nan lähtökohtia työpaikkatason neuvot- telusuhteiden näkökulmasta. Osoitan tutkimusaineistooni tukeutuen, että edellytykset paikallisen sopimisen li- säämiselle ja luottamusmiesten aseman vahvistamiselle vaikuttavat matalapalk- kaisen ja naisvaltaisen yksityisen palve- lusektorin näkökulmasta heikoilta, mikä- li otetaan huomioon ne haasteet, joiden alaisina luottamusmiehet työpaikoillaan toimivat. Tutkimuksen aineisto koostuu viides- sä Palvelualojen ammattiliiton (PAM) luottamusmieskoulutuksessa, kolmella työpaikalla (kauppa, varasto ja hotelli- siivous) sekä yhdessä luottamusmies- tapaamisessa vuosien 2009–2014 aika- na kerätystä havainnointiaineistosta. Aineisto sisältää myös 28 haastattelua ja kaksi ryhmäkeskustelua. Nuorimmat haastateltavat olivat syntyneet 1980-lu- vulla ja vanhimmat 1950-luvulla. PAMin luottamusmiesten sukupuolijakaumaan verrattuna tutkimuksessa mieshaastatel- tavilla (35 prosenttia) on lievä aliedustus, sillä liiton luottamusmiehistä miehiä on 41 prosenttia3 Edellytykset paikallisen sopimisen lisäämiselle näyttävät matalapalkkaisella ja naisvaltaisella yksityisellä palvelusektorilla heikoilta. Neuvottelua vai sanelua? – Luottamusmiesten neuvottelulähtökohdat yksityisellä palvelusektorilla Matalapalkkaisen ja naisvaltaisen yksityisen palvelusektorin luottamusmiehet kohtaavat tehtävässään haasteita niin luottamussuhteiden rakentumisessa kuin henkisessä jaksamisessakin. Paikallisen sopimisen lisääminen edellyttäisi luottamusmiesten toimintamahdollisuuksien, resurssien ja aseman uudelleenarvioimista sekä luottamusmiestoiminnan kokonaisvaltaista kehittämistä. Luottamusmiesten osaamistason kasvattamisella, toimintaedellytysten parantamisella ja ammattiliitolta saadulla tuella kohennetaan heidän asemaansa työpaikoilla, ja sitä kautta edistetään myös paikallisen sopimisen toteutumista.
  • 19.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 17 VILLE KAINULAISEN mielestä paikallista sopimista koskevassa keskustelussa tulisi kiinnittää huomiota luottamusmiesten käytännön neuvotteluedellytyksien toteutumiseen, henkiseen jaksamiseen ja tehtävän kasvavaan vaatimustasoon.
  • 20. 18 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TOIMINTAA HAITTAAVAT KIIRE, ASIOIDEN ETENEMÄTTÖMYYS, KOKOONTUMISONGELMAT, VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUKSIEN PUUTE. Haastateltavien alakohtainen jakautu- minen (taulukko 1) vastaa PAMin luot- tamusmiesten sopimusalajakauman suhteen melko hyvin työmarkkinoiden todellisuutta (kuvio 1). PAMin 1864 luottamusmiehestä4 vajaa puolet työs- kentelee kaupan sopimusaloilla, joihin lukeutuu myös varastoala. Toiseksi suu- rin ryhmä toimii majoitus- ja ravitsemus- toiminnan aloilla. Hyödynnän analyysini tukena myös PAMin ja SAK:n julkaisemia luottamushenkilöselvityksiä sekä SAK:n vuonna 2011 perustaman luottamushen- kilöpaneelin tuloksia (ks. Veirto 2015 ja SAK 2015). YKSITYINEN PALVELUSEKTORI – HAASTEELLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ LUOTTAMUSMIEHILLE Yksityisten palvelualojen merkitys työl- listäjänä ja talouden sektorina on kasva- nut viime vuosikymmeninä voimakkaas- ti. Kansantalouden tilipidon mukaan alojen osuus Suomen kokonaistuotan- nosta oli vuonna 1975 reilu kolmannes, mutta vuonna 2014 osuus oli kohonnut jo puoleen. Yksityisten palvelualojen merkityksen kasvu asettaa ammattiyh- distysliikkeen uudenlaisten haasteiden eteen, sillä niitä on pidetty poikkeukselli- sen vaikeana ammattiyhdistystoiminnan alueena. Matalapalkkaisilla ja naisvaltaisilla yksityisillä palvelualoilla työntekijöiden nopea vaihtuvuus, osa-aikatyön yleisyys, opiskelijoiden ja nuorten korkea määrä, maahanmuuttajien suuri osuus ja alo- jen luonne niin kutsuttuina läpikulku- aloina vaikeuttavat sekä työpaikka- että järjestötason edunvalvontaa. Aloilla on myös poikkeuksellisen paljon pieniä työ- paikkoja, joiden työntekijät ovat suuria työpaikkoja heikommin järjestäytyneitä ja joilla on myös harvemmin luottamus- mies. Monista syistä yksityisillä palvelualoilla ay-toiminta ja edunvalvonta on poikkeuksellisen vaikeaa. Esimerkiksi SAK:n jäsentutkimuk- seen (2015) vastanneista yli 250 hengen työpaikalla työskentelevistä 96 prosent- tia ilmoitti, että heidän työpaikallaan on luottamusmies, mutta alle kymmenen hengen työpaikoilla työskentelevistä näin ilmoitti vain 52 prosenttia. Lisäk- si yksityisellä palvelusektorilla monet isotkin yritykset koostuvat suurelle alueelle jakautuneista pienistä toimipis- teistä, mistä johtuen luottamusmiehet tapaavat tehtävässään vain pienen osan edustamistaan työntekijöistä. Työpaik- kojen jakautuneisuuden voidaan katsoa aiheuttavan haasteita sekä tiedonkululle että luottamussuhteiden rakentumisel- le. PAMin vuoden 2014 luottamushen- kilöraportin5 (Veirto 2015) mukaan luottamushenkilöt kokevat tehtävää haittaavina tekijöinä työpaikoilla erityi- sesti kiireen, asioiden etenemättömyy- den, työntekijöiden kokoontumison- gelmat, työpaikan välinpitämättömän ilmapiirin ja työnantajan välinpitämät- tömyyden6 . SAK:n luottamushenkilöpa- neelin (SAK 2015) tulosten mukaan yk- sityisillä palvelualoilla työskentelevistä luottamushenkilöistä 59 prosenttia koki, että luottamushenkilöillä ei ole ollut mahdollisuuksia vaikuttaa tehtävässä kohdattujen asioiden lopputulokseen. 35 prosenttia vastaajista näki luottamusteh- tävän hoitamisen muuttuneen aiempaa vaikeammaksi, kolmasosa ilmoitti työn- antajan rikkoneen lakia tai sopimuksia ja 30 prosenttia riita-asioiden lisääntyneen työpaikoilla. Naiset Miehet Kaupan ala 12 2 Majoitus- ja ravitsemusala 6 1 Kiinteistöpalveluala 1 2 Varastoala 0 4 Puhelinpalveluala 1 1 Vartiointiala 0 1 Kaikki haastateltavat 20 11 Taulukko 1. Haastateltavat sukupuolen ja alan mukaan. KAUPAN ALA (ml. tukkukauppa ja varasto) MAJOITUS- JA RAVITSEMUSALA KIINTEISTÖPALVELUALA APTEEKKI VARTIJAT ERITYISALAT MUUT Kuvio 1. PAM:in luottamusmiesten sopimusalajakauma.
  • 21.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 19 YKSITYISILLÄ PALVELUALOILLA ON VAIKEA RAKENTAA LUOTTAMUSTA TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VÄLILLE. LUOTTAMUS JA SEN PUUTE PAIKALLISESSA SOPIMISESSA Työpaikkatasolla tapahtuva neuvottelu asettaa luottamusmiehet usein ristirii- taiseen asemaan, jossa heidän tulee yl- läpitää samanaikaisesti hyvä neuvotte- lusuhde työnantajaan ja toisaalta ansaita työntekijöiden luottamus. Aineistossani varsinkin päätoimiset luottamusmiehet puhuivat siitä, miten neuvotteleminen edellyttää hyvää suhdetta työnantajaan. Tämä tulee esille myös erään varasto- alan miespääluottamusmiehen haas- tattelussa, jossa hän toteaa: “...Neuvot- teleminen perustuu tänä päivänä pitkälti kumminkin luottamukseen ja jos sulla ei ole hyviä, luottamuksellisia välejä työn- antajaan, niin sun on kyllä aika vaikea neuvotella henkilöstön puolesta asioita.” Luottamuksen puute tekee työnantajan kanssa neuvottelemisen hankalaksi, sillä toivottuun lopputulokseen pääty- minen edellyttää molempien osapuolten kokemusta jonkinasteisten tavoitteiden täyttymisestä. Tutkimukseni aineisto osoittaa, että yksityisten palvelualojen luonne työ- markkinoiden hierarkioiden pohjalle asetettuina matalapalkkatöinä ja niin kutsuttuina läpikulkualoina vaikeuttaa työntekijöiden ja työnantajan välisen luottamuksen rakentumista. Esimerkik- si luottamusmiesten jatkokurssilla eräs kaupan alan naisluottamusmies totesi: ”Kyllä se on niin määrätyillä aloilla, että ollaan sitä paskasakkia, että tossa on ovi jos ei kiinnosta”. Tätä kirjoitusta valmistellessani kysyin eräältä päätoimiselta kiinteistöpalvelu- alan luottamusmieheltä, millaisia pai- kallisia sopimuksia heidän työpaikallaan on tehty. Luottamusmies vastasi, että he eivät tee mitään paikallisia sopimuksia, koska paikallinen sopiminen on työnan- tajan puolelta ”pikkuovelaa säätämistä”. Näkemystään hän selitti käytännön koke- muksella siitä, miten paikalliset neuvot- telut ovat johtaneet yleensä työntekijän aseman heikentymiseen, vaikka sopimus- ta tehdessä tilanne on vaikuttanut päin- vastaiselta. Lopulta luottamusmies puhui paikallisesta sopimisesta myös ”suurena kusetuksena”. Luottamusmiesten kieltäytyminen paikallisista sopimuksista ei kuitenkaan koske PAMin edustamien alojen koko kenttää. PAMin vuoden 2014 luotta- mushenkilöraportissa (Veirto 2015) 39 prosenttia vastaajista ilmoitti, että hei- dän yrityksessään on ”viimeisen kahden vuoden aikana sovittu toisin työehtoso- pimuksen sallimissa rajoissa”. Selkeästi eniten oli sovittu työajan joustoista (59 prosenttia), seuraavaksi eniten lepoai- kojen pituudesta (29 prosenttia) ja kol- manneksi eniten palkkausjärjestelmään liittyvistä kysymyksistä (19 prosenttia). Paikallisen sopimisen toteutumisen kannalta keskeisenä vaatimuksena on korostettu osapuolten tasapuolisuutta (esim. Työsuojelurahasto 2008). Aineistoni mukaan neuvotteleminen vaikuttaa luottamusmiehistä kuitenkin usein siltä, että työnantaja sanelee ja luottamusmies kuuntelee. Samanlaiset kokemukset näkyvät myös SAK:n luot- tamushenkilöpaneelin (SAK 2015) tulok- sissa, joiden mukaan luottamushenkilöt näkivät suurimmaksi ongelmaksi työn- antajan kanssa käytävissä neuvotteluissa sen, että ”työnantaja sanelee ratkaisut”, toiseksi suurimmaksi sen, että ”työnte- kijöiden edustajan näkemyksiä ei oteta tarpeeksi huomioon” ja kolmanneksi suurimmaksi sen, että ”ratkaisuvaihto- ehtoja ei pohdita yhdessä työnantajien ja työntekijöiden kesken”. ”Neuvotteleminen vaikuttaa luottamus- miehistä usein siltä, että työnantaja sanelee ja luottamusmies kuuntelee.” Havainnoimissani luottamusmies- koulutuksissa käydyissä keskusteluis- sa sekä haastatteluaineistossani piirtyi kuva luottamusmiesten kantamasta huolesta, että hyvien neuvottelusuhtei- den ylläpitäminen työnantajaan saattaa aiheuttaa haasteita luottamusmiesten ja työntekijöiden väliselle luottamussuh- teelle. Neuvotteleminen on usein komp- romissien tekemistä, mutta neuvotte- luissa kohdatut vaihtoehdot tai niiden puute eivät aina välity työntekijöille. Eräs puhelinpalvelualan päätoiminen naisluottamusmies kertoi tästä haastees- ta seuraavasti: Niin kyllähän sitä on aika puun ja kuo- ren välissä aina välillä. Että sitä syytöstä tulee vähän molemminpuolisesti. Ja jou- tuu vääntämään vähän molemminpuoli- sesti. Ja monesti kuulee vähän kautta ran- tain, että ajaisi työnantajan etua. Kun ei ymmärretä, että joissain asioissa on vaan pakko neuvotella ja antaa jotain periksi. Ettei voi vaan vaatia ja odottaa, että saisi vaan kaikki vaatimukset läpi. Sitten kun selittää, että näin tämä asia on. Kun itse tietää lainsäädännön, tai työehtosopimuk- sen ja selittää työntekijälle, että ”kyllä se nyt näin vaan on, ikävä kyllä”. Niin on sel- lainen syntipukki, että se on sun syysi, että työnantaja voi tehdä tällä tavalla. Tutkimusaineistoni mukaan luotta- musmiehet pitävät erityisen tärkeänä asiana sitä, että työntekijät kokevat luot- tamusmiehen edustavan neuvotteluissa työntekijöiden eikä työnantajan intressiä. Monet haastattelemani päätoimiset luot- tamusmiehet kantoivat huolta varsinkin vähän aikaa tehtävässä toimineiden uu- sien luottamusmiesten uhasta ”kääntyä työnantajan puolelle”. Toisaalta myös pidempään tehtävässä toimineet luotta- musmiehet pohtivat neuvotteluista saa- tavia hyötyjä ja arvioivat, miltä ratkaisut vaikuttavat työntekijöiden näkökulmas- ta. Työntekijöiden pettymys työnantajan toimiin saattoi kohdistua luottamusmie- hiin myös sellaisissa tilanteissa, joissa on
  • 22. 20 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 YKSITYISEN PALVELUSEKTORIN LUOTTAMUSMIESKOULUTUKSEEN OSALLISTUU LAAJA ALOJEN KIRJO, JOSSA PIENET ALAT UHKAAVAT JÄÄDÄ ISOJEN VARJOON. toimittu työehtosopimuksen puitteissa, kuten edellä olevasta puhelinpalvelualan luottamusmiehen haastatteluotteesta tu- lee esille. Luottamusmiehet kantavat huolta siitä, ettei heidän koeta edustavan neuvotteluissa työntekijöiden etuja. PAIKALLISEN SOPIMISEN EDISTÄMINEN Paikallinen sopiminen edellyttää luot- tamusmiehiltä monenlaista osaamista, kuten työehtosopimusten ja työlainsää- dännön tuntemusta, neuvottelu- ja vuo- rovaikutustaitoja sekä kykyä artikuloida työntekijöiden intressit konkreettisiksi neuvotteluehdotuksiksi. Paikallisen so- pimisen edellytykset ovat riippuvaisia myös monista käytännön tekijöistä, ku- ten luottamusmiesten vapautusajasta, tiedonsaannista, koulutusmahdollisuuk- sista ja edellytyksistä hyödyntää työpai- kan varaluottamusmiehiä ja yhteyshen- kilöitä. Vuonna 2009 haastattelemani varastoalan miespääluottamusmies ker- toi paikallisen sopimisen edellyttämistä resursseista ja niihin tehdyistä muutok- sista seuraavasti: Meiltä edellytetään enemmässä mää- rin tulevaisuudessa paikallista sopimista sen takia, että yritys pystyisi reagoimaan nopeasti erilaisiin taloustilanteisiin ja yrityksen toiminta helpottuisi, mutta kumminkin samalla ajetaan meidän luot- tamusmieskulttuuria ja meidän luotta- musmiehen etuja ja näitä vapautustunteja alaspäin, eli meidän toimintaa ei haluta kehittää, mutta halutaan kumminkin, että meidän paikallinen sopiminen ja tällainen lisääntyisi. Se on käsittämätöntä, että ne sotii niin totaalisesti toisiaan vastaan. Ammattiliiton järjestämä luottamus- mieskoulutus tarjoaa välineitä moniin luottamusmiestehtävässä kohdattuihin haasteisiin. Koulutuksissa käsitellään luottamusmiestehtävän perusteita, ku- ten toimintaoikeuksia ja -velvollisuuk- sia, lainsäädännön ja työehtosopimusten tuntemusta, neuvottelutaitoja ja jäsen- hankintaa. Luottamusmieskoulutuksia koskevassa havainnointiaineistossa nousi esille, että koulutusten yhdeksi haasteek- si muodostui PAMin edustamien alojen laaja kirjo. Luottamusmiesten perus- ja jatkokursseille osallistuu luottamusmie- hiä kaikilta sopimusaloilta. Tämä alojen kirjo johtaa siihen, että osa luottamus- miehistä ei koe saavansa riittävästi apua oman työpaikkansa ja sopimusalansa kysymyksiin. Lisäksi esimerkiksi luottamusmiesten jatkokurssilla havaitsin eri aloja edusta- vien luottamusmiesten välillä jännitteitä siinä, että suurimmat sopimusalat saavat koulutuksissa enemmän huomiota kuin pienet. Toisaalta alojen kirjo koetaan myös positiiviseksi asiaksi, sillä luotta- musmiesten on mahdollista verkostoitua keskenään alakohtaisten rajojen yli ja sitä myötä jakaa hyväksi huomattuja toimin- tatapoja ja ratkaisumalleja aloilta toisille. Ammattiliiton kouluttajat perustelivat eri sopimusalojen yhteistä luottamus- mieskoulutusta myös sillä, että koulu- tuksissa opetellaan työehtosopimusten ja lainsäädännön yksityiskohtien sijaan tietojen hallitsemisen perustaitoja. Luottamusmiesten toimintaedel- lytysten parantamisessa tulisi edellä mainittujen käytännön tekijöiden ohel- la huomioida myös luottamusmiesten henkinen jaksaminen. Luottamusmies- ten vastauksista välittyy kuva kovien paineiden alaisena toimimisesta ja yk- sinäisestä puurtamisesta. Eräs haas- tattelemani naisluottamusmies puhui siitä, miten hänellä on ollut vuoden aikana viidetkymmenet yhteistoiminta- neuvottelut ja, että hän kokee jäävänsä luottamusmiestehtävässä kohtaamiensa asioiden kanssa usein yksin. Hän kertoi tehtävässä kohtaamistaan ongelmista myös seuraavasti: ”Tossa tehtävässä nä- kee kaiken mitä maailma kantaa päällään. Siellä ihmiset kuolee, ihmiset sortuu kai- ken näköisiin päihteisiin, ihmiset on itse- tuhoisia ja ihmiset varastaa työnantajalta ja asiakkailta. Siellä näkee sellaista, että ei voisi kuvitella omassa työssään koskaan kohtaavansa…”. Monet luottamusmiehet jäävät melko yksin paineiden keskelle. Varsinkin osa päätoimisista luottamus- miehistä koki toimivansa yrityksen ja ammattiliiton välisessä epävarmassa asemassa, jossa he eivät saa riittävää tu- kea kummaltakaan puolelta. Luottamus- miesten katsottiin edustavan yritykselle ammattiliiton ja sen jäsenten ääntä ja ammattiliitolle yrityksen työntekijää, joka saattaa vaihtua seuraavissa vaaleis- sa viimeistään kahden vuoden kuluttua. Eräs haastattelemani naisluottamusmies kiteytti henkisen tuen tarpeen seuraavas- ti: Ei ehkä tarpeeksi huomioida sitä luot- tamusmiesten henkistä jaksamista. Siihen pitäisi löytyä niitä avaimia ja eväitä. Kyl- lä itselläkin on tullut muutaman kerran mieleen, että lyön hanskat naulaan, että hoitakaa hommat... Sitten jotenkinhan sitä on vaan sinnitellyt. Ja sitten jokuhan kysy multa nyt kun mä jään vuorotteluvapaalle, että ”no tota hoidaksä nyt sit kumminkin luottishommia”. Mä olin, että en todel- lakaan, mä en hoida mitään mikä liittyy tähän firmaan. Mä hoidan vaan mun to- maatintaimiani. Päätoimiset luottamusmiehet koros- tivat tuen saamisen kannalta tärkeänä tekijänä luottamusmieskoulutuksissa ja muussa ay-toiminnassa solmimiansa luottamusmieskontakteja. Muilta luot- tamusmiehiltä saatu vertaistuki koettiin tehtävässä jaksamisen kannalta merkit-
  • 23.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 21 täväksi resurssiksi. Kiireestä, pitkistä välimatkoista ja työpaikkojen ja alojen välisistä eroista johtuen yhteydenotot muihin luottamusmiehiin pysyivät kui- tenkin melko epäsäännöllisinä. JOHTOPÄÄTÖKSET Luottamusmiehet kokevat työnantajan kanssa neuvottelemisen lähtökohdat usein epätasa-arvoisiksi, minkä seu- rauksena neuvotteleminen vaikuttaa vastavuoroisuuden sijaan enemmän työnantajan sanelulta. Neuvottelemi- nen edellyttää luottamusmiehiltä hyvien neuvottelusuhteiden ylläpitämistä työn- antajaan. Läheinen suhde työantajaan saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia luottamusmiehen ja työntekijöiden väli- selle luottamussuhteelle, sillä tehtävässä toimimisen ja siihen valitsemisen kannal- ta on olennaista, että luottamusmiehen koetaan edustavan työntekijöiden int- ressiä. Tehtävässä kohdattu vaihtoehto- jen puute ja kompromissien tekemisen välttämättömyys eivät kuitenkaan aina välity työntekijöille luottamusmiesten toivomalla tavalla. Paikallisen sopimisen yleistyminen lisää luottamusmiesten merkitystä, mutta samalla heihin kohdistuu entistä suurempia vaatimuksia. Paikallinen sopiminen lisää luottamus- miesten merkitystä työpaikoilla, mutta samalla luottamusmiestehtävän vaati- mustaso nousee ja henkinen kuormit- tavuus lisääntyy. Tiedonsaantioikeuk- sien parantamisen ohella tulisi pohtia, millaista osaamista kasvava tietomäärä vaatii. Tehtävässä vaadittavien tietojen ja taitojen kehittämisen ohella luottamus- miesten tulisi saada ammattiliitoista tu- kea myös henkiseen jaksamiseen. Työmarkkinajärjestelmän toimi- vuuden kannalta yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi nousee se, joutuvatko ammattiliittojen luottamusmiehet ris- tiriitaiseen tilanteeseen, jossa paikal- lisen sopimisen yleistyminen yhtäältä lisää luottamusmiesten merkitystä am- matillisessa edunvalvonnassa, mutta toisaalta toimintaympäristössä tapah- tuneet muutokset, kuten ammattiliitto- jen jäsenmäärien lasku ja työntekijöiden heikompi työelämään kiinnittyminen tekevät luottamusmiesten toiminnasta aiempaa vaativampaa. • Viitteet 1 Ks. kuitenkin Vähätalo ja Lilja (1977), Lilja (1983), Alasoini ym. (1994), Heiskanen ja Lavikka (2013), Saari (2013) sekä Kainulainen ja Saari (2014). Kirjallisuus Alasoini, T. & Kauppinen, T. & Ylostalo, P. (1994), Workplace Finland: New Forms of Bargaining and Participation, Economic and Labour Relations Review, 5:1. 62–83. Heiskanen, T. & Lavikka, R. (2013), Flexible Production and Flexible Women – Alice’s Story, teoksessa Ledwith, S. & Hansen, L.-L. (Eds.): Trade Union Diversity, Leadership and Change. Routledge: London, 117–137. Hietala, H. (2015), Paikallista sopimista koskeva selvitys, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu- ja, TEM raportteja 62/2015. Kainulainen, V. & Saari, M. (2014), Nyrkkiä pöytään ja helmat paukkumaan? Luottamusmies- toiminnan sukupuolistavat käytännöt yksityisellä palvelusektorilla, Työelämän tutkimus, 2014:3, 211–226. Lilja, K. (1983), Workers’ Workplace Organizations: Their Conceptual Identification, Historically Specific Conditions and Manifestations, Acta Academiae oeconomicae Helsingiensis A: 39, Helsinki: Helsinki School of Economics. Saari, M. (2013), Promoting Gender Equality without a Gender Perspective: Problem Representations of Equal Pay in Finland, Gender, Work and Organization, 20:1. 36–55. SAK (2015), Luottamushenkilöpaneeli. Viitattu 28.10.2015. https://www.sak.fi/aineistot/tutkimukset/luottamushenkilopaneeli SAK:n jäsentutkimus (2015), Kiinni liikkeessä. Painokarelia Oy. Työsuojelurahasto (2008), Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista – tutkittuja kokemuksia. AKAVA, EK, KiT, SAK, STTK, VTML, Työsuojelurahasto. Veirto, A. (2015), Luottamushenkilöraportti 2014, Palvelualojen ammattiliitto PAM, julkaisuja 1/2015. Vähätalo, K. & Lilja, K. (1977), Ammattiosasto ja luottamusmiehet työpaikalla, Helsingin yliopisto, Sosiaalipolitiikan laitos, Tutkimuksia 1977:3. 2 Kirjoitus pohjautuu Helsingin yliopistossa val- misteilla olevaan väitöstutkimukseeni ”Uuden ajan ammattiyhdistysaktiivit? – Etnografinen tutkimus matalapalkkaisen ja naisvaltaisen yksityisen palve- lusektorin luottamusmiestoiminnasta.” 3 Tiedot luottamusmiesten sukupuolijakaumasta on saatu sähköpostitse PAMista 22.5.2014. 4 Tiedot on saatu PAMista 23.10.2015. Lukuun on laskettu myös varaluottamusmiehet. 5 Sekä PAMin raportissa (Veirto 2015) että SAK:n luottamushenkilöpaneelissa (SAK 2015) vastaajina toimivat luottamusmiesten ohella myös työsuoje- luvaltuutetut. Osa vastaajista toimi molemmissa tehtävissä. 6 Kaksi ensimmäistä haittaavana tekijänä näki lä- hes 80 prosenttia, loput kolme noin 60 prosenttia.
  • 24. 22 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 artikkeli Kuvat maarit kytöharju sanna pekkarinen Neuvotteleva virkamies stm sanna.pekkarinen@stm.fi N ykyisettyöttömyysvakuu- tusjärjestelmät voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, pakolliseen vakuutukseen ja vapaa- ehtoiselle jäsenyydelle perustuvaan kas- sajärjestelmään. Työttömyysvakuutus sai muiden sosiaalivakuutuksen muotojen tavoin alkunsa keskinäisistä kassoista, jotka toimivat yleensä ammattiyhdistys- ten yhteydessä. Työttömyysvakuutuksen kattavuuden parantamiseksi ja työnteki- jöiden itseavun tukemiseksi ammattiyh- distysten työttömyysvakuutusjärjestel- mää alettiin tukea julkisin varoin. Näin sai alkunsa Belgian Gentin kaupungin mukaan nimetty työttömyysvakuutusjär- jestelmä, joka levisi pian muihin Euroo- pan maihin. Se on kuitenkin syrjäytynyt vähitellen pakollisen työttömyysvakuu- tuksen tieltä 1930-luvun lamasta lähtien. Pakollisuutta pidetään yleisesti yh- tenä sosiaalivakuutuksen keskeisistä tunnusmerkeistä: pakollisuus takaa vakuutuksen kattavuuden ja rahoituk- sen riittävyyden sekä estää negatiivista valikoitumista1 . Tänä päivänä vapaaeh- toiseen kassajärjestelmään perustuvaa työttömyysturvajärjestelmää voidaan pitää pohjoismaisena erikoisuutena, sil- lä Suomen lisäksi ainoastaan Tanskassa ja Ruotsissa vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva työttömyysturvajärjestelmä on säilynyt ansiosidonnaisen työttömyystur- van järjestämisen muotona. Suomessa saadakseen ansiosidonnaista työttömyysturvaa henkilön on kuuluttava määräajan työttömyyskassaan. Kassajä- senyydestä riippumatta kaikki työnteki- jät ovat kuitenkin velvollisia maksamaan veroluonteisen työttömyysvakuutusmak- sun, joka määräytyy prosenttiosuutena tuloista. Suomessa työttömyysvakuutusmaksu on pakollinen mutta kuuluminen ansiosidonnaista turvaa jakavaan työttömyyskassaan vapaaehtoista. Sitran vuoden 2015 alussa julkaisemassa keskustelupaperissa Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hii- lamo, kansanedustaja Elina Lepomäki (kok), Valtiontalouden tarkastusviras- ton silloinen pääjohtaja Tuomas Pöys- ti, Osmo Soininvaara (vihr) ja VATTin silloinen ylijohtaja Juhana Vartiainen ehdottivat ansiosidonnaisen työttömyys- turvan ulottamista kaikille palkansaajille yhtäläisin ehdoin (Hiilamo ym. 2015). Ehdotuksen mukaan työttömyyskassan jäsenyys ei olisi jatkossa enää edelly- tyksenä ansiosidonnaisen työttömyys- päivärahan saamiselle. Ansiosidonnai- sen työttömyysturvan laajentaminen kaikkiin työntekijöihin rahoitettaisiin työttömyysturvan enimmäiskeston puolittamisella. Uudistusta perusteltiin työllisyysasteen nostamisella, kestävyys- vajeen pienentämisellä ja oikeudenmu- kaisuuden lisäämisellä. Sitran keskustelupaperin avaus sai kriittistä vastakaikua ammattiyhdistys- liikkeeltä, työttömyyskassoilta ja va- semmistopuolueilta. Sitä pidettiin jopa hyökkäyksenä ammattiyhdistysliikettä vastaan. Työttömyysvakuutuksen muut- taminen pakolliseksi Kelan hoitamaksi sosiaaliturvaksi katsottiin vain lisäävän byrokratiaa ja järjestelmän jäykkyyttä, koska työttömyyskassajärjestelmä tun- tee eri ammattialojen erityispiirteet ja palvelee jäseniään joustavasti. Vaatimus ansiosidonnaisen työttö- myyspäivärahan ulottamisesta kaikkiin työntekijöihin ei ole suinkaan uusi. Pa- kollinen työttömyysvakuutus on ollut koko työttömyysvakuutuksen historian ajan tärkeä institutionaalinen vaihtoehto Pakollinen työttömyysvakuutus vai kassajärjestelmä? • Pakollinen työttömyysvakuutus on ollut koko työttömyysvakuutuksen historian ajan tärkeä institutionaalinen vaihtoehto nykyiselle kassajärjestelmälle, jossa ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin kuuluminen perustuu vapaaehtoiseen kassajäsenyyteen. Pakollisen vakuutuksen puolesta puhuvat perustelut ovat vaihdelleet vakuutuksen kattavuuden ja taloudellisen kantokyvyn turvaamisesta työvoimapoliittisen tarkoituksenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseen. Tähän mennessä muutospaineet eivät kuitenkaan ole pystyneet horjuttamaan vuosikymmenien varrella vakiintunutta järjestelmää eikä pakollinen työttömyysvakuutus ole noussut todelliseksi vaihtoehdoksi nykyiselle työttömyysturvajärjestelmälle.
  • 25.  T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 23 Sanna Pekkarinen korostaa, että punnintaa kassajärjestelmän ja pakollisen työttömyys- vakuutuksen välillä on käyty koko työttömyys- vakuutuksen historian ajan.
  • 26. 24 T&Y talous ja yhteiskunta 4 | 2015 1930-LUVUN LAMAN JÄLKEEN MONET MAAT SIIRTYIVÄT PAKOLLISEEN TYÖTTÖMYYSVAKUUTUKSEEN, MUTTA SUOMESSA SILLE EI OLLUT EDELLYTYKSIÄ. nykyiselle kassajärjestelmälle. Vapaaeh- toisen ja pakollisen vakuutuksen välinen kiista on noussut esille työttömyysvakuu- tuksen murrosvaiheissa, jolloin ulkoiset paineet, erityisesti taloudellinen taan- tuma ja kasvava työttömyys, ovat pa- kottaneet tarkastelemaan järjestelmän perusteita. Vapaaehtoisen ja pakollisen työttömyysvakuutuksen välinen kiista on vanha ja noussut esille erityisesti taantumavaiheissa. Tarkastelen tässä artikkelissa työttö- myysvakuutuksen kehitystä aina 1917 työttömyyskassa-asetuksesta näihin päi- viin keskittyen pakollisen ja vapaaehtoi- sen vakuutuksen väliseen punnintaan. SUOMALAISEN TYÖTTÖMYYS­ VAKUUTUKSEN PITKÄ LINJA Suomalaisen työttömyyskassajärjes- telmän juuret ovat vuoden 1917 työttö- myyskassa-asetuksessa. Nykyisen pe- rusturvasta ja ansioturvasta koostuvan kaksijakoisen työttömyysturvajärjestel- män rakenne puolestaan syntyi 1960-lu- vulla. Työttömyysvakuutus on ollut yksi kiistanalaisimpia ja sen vuoksi monessa maassa yksi viimeisimpiä sosiaalivakuu- tuksen muotoja (Alber 1981). Pakollinen vakuutus sopi viime vuosisadan alussa huonosti työttömyyden vakuuttami- seen, koska työttömyys vaihteli suuresti ammattikunnittain, paikkakunnittain ja ikäluokittain eikä työttömyyden toden- näköisyys ollut tilastoinnin puutteelli- suuden takia laskettavissa. Työttömyyden vakuuttamiselta puuttui siten vakuu- tustekniset edellytykset (Ewald 1986, 213–218). Työttömyysvakuutus oli myös poliittisesti ja taloudellisesti kyseen- alainen, koska sen katsottiin jäykistävän työmarkkinoita, synnyttävän ja ylläpitä- vän työttömyyttä sekä estävän palkkojen mukautumista kysyntään (Carroll 1999, 29). Gentin järjestelmä eli työntekijöiden omaan apuun perustuvien kassojen tu- keminen julkisin varoin tarjosi keskitien pakollisen vakuutuksen ja yksityisvakuu- tuksen välillä ja ratkaisi työttömyysva- kuutuksen järjestämisen ongelmia. Kassajärjestelmässä yksityisvakuu- tukseen periaatteet – oma apu, vastuu, säästäväisyys ja ennalta varautuminen – yhdistyivät yhteiskunnan vastuuseen työttömyydestä. Sen ylläpito tuli valtiolle edulliseksi, koska käytännön järjestelyt jäivät työväen itse perustamien kassojen varaan. Lisäksi järjestelmän etuna oli joustavuus: kassa pystyi säännöissään määräämään vakuutuksen yksityiskoh- dista, erityisesti vakuutusmaksujen ja avustusten suuruudesta, kassan toimin- ta-alalla vallitsevan työttömyysvaaran suuruuden ja luonteen mukaan (Ede- balk 1996). Suomessa työttömyysvakuutus perustuu Gentin järjestelmään, jonka hyvien puolien ansiosta työttömyysvakuutus luotiin maahan varhain ennen monia muita sosiaalivakuutuksen muotoja. Työväen itse hoitaman vakuutuksen avulla voitiin välttää yksi työttömyysva- kuutuksen järjestämisen vaikeimmista esteistä eli miten erottaa oikea työttö- myys vapaaehtoisesta toimettomuudesta. Kun työntekijät osallistuivat vakuutuk- sen kustannuksiin ja sen järjestämiseen, heidän etunsa mukaista oli myös valvoa sen käyttöä. Toisaalta kassajärjestelmää pidettiin myös ammattialan keskinäisen solidaarisuuden osoituksena: työntekijä turvasi oman toimeentulonsa mahdolli- sen työttömyyden varalta osallistuen sa- malla muiden kassan jäsenten työttömyy- den aikaisen toimeentulon turvaamiseen (Edling 2006, 105). Kassajärjestelmän etujen ansiosta Suomi oli yksi harvoista maista, joissa työttömyysvakuutus oli ensimmäisten sosiaalivakuutuslakien joukossa. Työttö- myysvakuutuksen suunnittelu aloitettiin jo vuosisadan ensimmäisellä vuosikym- menellä (KM 1910:11), ja kassajärjes- telmää koskeva asetus tuli Suomessa voimaan vuonna 1917 (Asetuskokoelma 95/1917). Pakollista kattavaa työttömyys- vakuutusta pidettiin lopullisena tavoit- teena, mutta se ei ollut vielä todellinen vaihtoehto, koska teollisuustyöntekijöi- tä oli vähän, maaseudun työttömyyttä ei vielä tunnettu ja kaupunkien työttömyys oli etupäässä säännöllistä jokavuotista talvityöttömyyttä, johon vakuutuspe- riaatteet soveltuivat huonosti (Kuusi 1931, 635). Työttömyyskassa-asetuksen käytännön merkitys oli kuitenkin vaa- timaton eikä uusia kassoja juuri perus- tettu. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen ahtaalle ajettu ammattiyhdistysliike ei kyennyt pyörittämään työttömyyskas- satoimintaa pienin valtion avustuksin. Taloudellisen tilan heikentyessä, työt- tömyyden kasvaessa ja työttömyysjakso- jen pidentyessä 1920-luvulla Euroopassa levinnyt vapaaehtoinen työttömyysva- kuutus osoitti heikkoutensa: työntekijöil- tä perityt vakuutusmaksut ja rajallinen julkinen tuki eivät riittäneet työttömyys- avustusten maksuun suurtyöttömyyden oloissa eikä ammattialoittain jakaantu- nut työttömyysvakuutus tasannut työt- tömyysriskiä alojen kesken. Tehokkaalta vakuutukselta edellytettiin kattavuutta, kantokykyä ja työnantajien rahoitusta, mitä vapaaehtoinen vakuutus ei vielä tarjonnut. 1930-luvun laman horjuttaessa vapaaehtoisen ja tiukalle vakuutusperi- aatteelle rakentuvan työttömyysvakuu- tuksen perusteita monessa maassa ryh- dyttiin Englannin esimerkin mukaisesti