SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 17
Hankkeen tiedotustilaisuudet
Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa
Huhtikuu 2018
Ari Lamminaho, projektipäällikkö
Vierimetsät kuntoon
Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa
• Kehityshankkeessa testataan Metsäkeskuksen keräämän
metsävaratiedon käyttöä sähkölinjojen vierimetsien kartoituksessa.
Tavoitteena on ennalta ehkäistä maaseudun sähkönjakelun katkoja
kohdistamalla hakkuita linjanvarsien riskikohteille.
• Hanke toteutetaan yhteistyössä Elenia Oy:n ja Savon Voima
Oy:n kanssa.
• Hankkeessa selvitetään, kuinka kaukokartoitusmenetelmällä
kerättyä metsävaratietoa voitaisiin tulkita siten, että aineistosta
löydettäisiin todennäköisimmät riskikohteet.
• Metsäkeskuksen metsävaratiedosta etsitään tuuli- ja lumituhoille
herkimmät vierimetsät, jotta sähkölinjojen varsien hakkuut voidaan
suunnata näille riskikohteille myös ennakoivasti
Vierimetsät kuntoon
• Tavoitteena on parantaa maaseudun sähkönjakeluverkon
toimintavarmuutta.
• Tehostaa vierimetsien käsittelyä ja siten parantaa
metsätalouden ja puunkorjuun kannattavuuta
• Kehittää kaukokartoitettujen puustotietojen tulkintaa ja
hyödyntämistä
Hankkeen tavoitteet
Hankkeen toimenpiteet on jaettu kolmeen osa-alueeseen:
1. Metsävaratiedon jalostamisen pilotointi niin että metsävaratiedon avulla
toimenpiteet voidaan ohjata kriittisiin kohteisiin (sis
tietojärjestelmakehitys).
2. Metsänkäyttöilmoituksiin ja Kemera-hakemuksiin liittyvän
vuorovaikutteinen toimintamallin kehittäminen(sis.
tietojärjestelmäkehitys).
3. Metsänomistajille ja toimijoille kohdistettu tiedotus.
Hanketta rahoittavat Pohjois-Savon ja Keski-Suomen ELY-keskukset sekä
Elenia Oy ja Savon Voima Oy. Hankkeessa tehdään yhteistyötä myös
alueiden maanomistajien ja metsätoimijoiden kanssa.
Hankkeen toimenpiteet
Keilaukset ja sähköyhtiöt
• Vuoden 2016 kaukokartoitushankkeet epäonnistuivat
Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa
• Tulkinnan kehittäminen jouduttiin tekemään vanhemmalle
aineistolle, Kuhmoinen (keilattu 2014) ja Maaninka (2015)
• Keskijänniteverkkoa Kuhmoisissa 490 km ja Maaningalla
2300km.
• Metsäpinta-alat 2030ha ja 6890ha.
Pilottialueet
Hilat, mikrot ja puskurivyöhyke
Aineiston eroavaisuuksia
Hankkeen tuloksia
Vierimetsien puustotulkinta
› Vierimetsien kuviointi, puustotulkinnat ja yksittäiset riskikohteet valmistuneet
kesäkuun 2017 lopussa
Järjestelmäkehitys
• Aarni:
› linjaviivoilla verkkoyhtiön Ahjo ID ja tarkastuskoodi
› Mvr-riskikuviotaso ja riskipuutkohteet toimii määritellysti - pilottialueiden
aineistot Aarnissa
• KantoRiihi
› MKI ja KEMERAn NMH – automaattisesti muodostuvat ”vierimetsäilmoitukset”
› Linjaviivan Id hakee verkkoyhtiön yhteystiedot AHJOsta
› Lähetys AHJOsta toimii automaattisesti sähköpostilla tai IPostina
• Vierimetsäaineistot julkistettu Metsäkeskuksen ArcGIS Onlinessa
• tiedotustilaisuudet käynnissä
Tuloksia osa-alueittain
Tulkinta ja todellisuus
Tulkinta ja todellisuus
Metsäkeskus>palvelut>kartat ja tilastot>vierimetsien
puustotulkinta
› https://www.metsakeskus.fi/vierimetsien-puustotulkinta
ArcGIS Online
Hankkeen jälkeen
Vierimetsäkirje otettavissa valtakunnalliseksi toimintamalliksi
› Edellyttää ajantasaisia, tarkkoja sähkölinja-aineistoja kaikilta
verkkoyhtiöiltä
› Metsäkeskuksen maaomistajatiedoissa puutteita
sähköpostiosoitteissa
Laserkeilausmenetelmä kehittyy lähivuosina huomattavasti
› 2018 tehdään päätökset uudesta menetelmästä ja aikataulusta
› Pistetiheys kasvaa 0,5 /m2  5-10/m2
› Tieto pienistäkin kohteista tarkkenee
Metsäkeskuksen tietojärjestelmät ovat jo nyt valmiudessa
tuleville tiedoille
› Edelleen kehitystäkin tarvitaan
› Riskianalyysit, aineistojen koko
Tulevaisuuden mahdollisuuksia
nyt 0,5 /m2 noin 7/m2
Kiitos
• ASIAKKAAT – HENKILÖSTÖ – KUMPPANIT – YHTEISKUNTA
www.metsäkeskus.fi | www.metsään.fi
www.twitter.com/metsakeskus | www.facebook.com/suomenmetsakeskus
Vierimetsät kuntoon Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Mais procurados (9)

Metsään.fi-palvelun sähköiset kanavat ja avoin metsävaratieto - Veikko Iittainen
Metsään.fi-palvelun sähköiset kanavat ja avoin metsävaratieto - Veikko IittainenMetsään.fi-palvelun sähköiset kanavat ja avoin metsävaratieto - Veikko Iittainen
Metsään.fi-palvelun sähköiset kanavat ja avoin metsävaratieto - Veikko Iittainen
 
Digitaalisuudella tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää metsätaloutta - Jo...
Digitaalisuudella tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää metsätaloutta - Jo...Digitaalisuudella tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää metsätaloutta - Jo...
Digitaalisuudella tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää metsätaloutta - Jo...
 
Keraajafi
KeraajafiKeraajafi
Keraajafi
 
Pöyryn Karin Lepola: Kohti luotettavampaa vesihuoltolaitosten arvonmääritystä
Pöyryn Karin Lepola: Kohti luotettavampaa vesihuoltolaitosten arvonmääritystäPöyryn Karin Lepola: Kohti luotettavampaa vesihuoltolaitosten arvonmääritystä
Pöyryn Karin Lepola: Kohti luotettavampaa vesihuoltolaitosten arvonmääritystä
 
Puuston laatutunnusten mittaus ja mallinnus
Puuston laatutunnusten mittaus ja mallinnus Puuston laatutunnusten mittaus ja mallinnus
Puuston laatutunnusten mittaus ja mallinnus
 
VMI2020 - VMI kehittyy - Kangas, A., Mäkisara, K., Haakana, H., Heikkinen, J....
VMI2020 - VMI kehittyy - Kangas, A., Mäkisara, K., Haakana, H., Heikkinen, J....VMI2020 - VMI kehittyy - Kangas, A., Mäkisara, K., Haakana, H., Heikkinen, J....
VMI2020 - VMI kehittyy - Kangas, A., Mäkisara, K., Haakana, H., Heikkinen, J....
 
03 jyrkila jorma_metsatiedon_palvelualusta_esitys
03 jyrkila jorma_metsatiedon_palvelualusta_esitys03 jyrkila jorma_metsatiedon_palvelualusta_esitys
03 jyrkila jorma_metsatiedon_palvelualusta_esitys
 
4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi
4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi
4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi
 
07 kankaanhuhta ville_ketteryys_m_hssa_app_konseptit06
07 kankaanhuhta ville_ketteryys_m_hssa_app_konseptit0607 kankaanhuhta ville_ketteryys_m_hssa_app_konseptit06
07 kankaanhuhta ville_ketteryys_m_hssa_app_konseptit06
 

Semelhante a Vierimetsät kuntoon Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa -hanke

Semelhante a Vierimetsät kuntoon Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa -hanke (11)

Metsänomistajan sähköiset apuvälineet
Metsänomistajan sähköiset apuvälineetMetsänomistajan sähköiset apuvälineet
Metsänomistajan sähköiset apuvälineet
 
Metsätalouden vesistökuormitus Juvan alueella, Johanna Virtanen, Juva 24.9.2019
Metsätalouden vesistökuormitus Juvan alueella, Johanna Virtanen, Juva 24.9.2019Metsätalouden vesistökuormitus Juvan alueella, Johanna Virtanen, Juva 24.9.2019
Metsätalouden vesistökuormitus Juvan alueella, Johanna Virtanen, Juva 24.9.2019
 
Metsätalouden vesistökuormitus Rantasalmen alueella
Metsätalouden vesistökuormitus Rantasalmen alueellaMetsätalouden vesistökuormitus Rantasalmen alueella
Metsätalouden vesistökuormitus Rantasalmen alueella
 
Metsätalouden vesistökuormitus, Johanna Virtanen, 7.10.2019, Puumala
Metsätalouden vesistökuormitus, Johanna Virtanen, 7.10.2019, PuumalaMetsätalouden vesistökuormitus, Johanna Virtanen, 7.10.2019, Puumala
Metsätalouden vesistökuormitus, Johanna Virtanen, 7.10.2019, Puumala
 
Metsätalouden vesistökuormitus Pieniveden valuma alueella
Metsätalouden vesistökuormitus Pieniveden valuma alueellaMetsätalouden vesistökuormitus Pieniveden valuma alueella
Metsätalouden vesistökuormitus Pieniveden valuma alueella
 
Metsa asiointi tietokoneella ii
Metsa asiointi tietokoneella iiMetsa asiointi tietokoneella ii
Metsa asiointi tietokoneella ii
 
Kemera tiepaivan luentomateriaali
Kemera tiepaivan luentomateriaaliKemera tiepaivan luentomateriaali
Kemera tiepaivan luentomateriaali
 
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
 
Metsatalouden nakokulmia haataja jyrki
Metsatalouden nakokulmia haataja jyrkiMetsatalouden nakokulmia haataja jyrki
Metsatalouden nakokulmia haataja jyrki
 
Hameenkyron tieillan materiaali
Hameenkyron tieillan materiaaliHameenkyron tieillan materiaali
Hameenkyron tieillan materiaali
 
1. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
1. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus1. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
1. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
 

Mais de Suomen metsäkeskus

Mais de Suomen metsäkeskus (20)

4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi
4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi
4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi
 
6. luonnontuotepotentiaali juha vornanen
6. luonnontuotepotentiaali juha vornanen6. luonnontuotepotentiaali juha vornanen
6. luonnontuotepotentiaali juha vornanen
 
5. metsan monimuotoisuus luonnon raaka aineiden keruussa heli-pirinen
5. metsan monimuotoisuus luonnon raaka aineiden keruussa heli-pirinen5. metsan monimuotoisuus luonnon raaka aineiden keruussa heli-pirinen
5. metsan monimuotoisuus luonnon raaka aineiden keruussa heli-pirinen
 
3. luomukeruu johanna honkanen
3. luomukeruu johanna honkanen3. luomukeruu johanna honkanen
3. luomukeruu johanna honkanen
 
2. luomulaatuista raaka ainetta metsaluonnosta anne-annala
2. luomulaatuista raaka ainetta metsaluonnosta anne-annala2. luomulaatuista raaka ainetta metsaluonnosta anne-annala
2. luomulaatuista raaka ainetta metsaluonnosta anne-annala
 
1. luonnonmisen vastaanotto ajan 2020 miia konttinen
1. luonnonmisen vastaanotto ajan 2020 miia konttinen1. luonnonmisen vastaanotto ajan 2020 miia konttinen
1. luonnonmisen vastaanotto ajan 2020 miia konttinen
 
Potentiaalisten metsityskohteiden kartoitus suonpohjilla ja peltoheitoilla
Potentiaalisten metsityskohteiden kartoitus suonpohjilla ja peltoheitoillaPotentiaalisten metsityskohteiden kartoitus suonpohjilla ja peltoheitoilla
Potentiaalisten metsityskohteiden kartoitus suonpohjilla ja peltoheitoilla
 
Korjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuillaKorjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuilla
 
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankintaKiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
 
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankintaEnergiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
 
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
 
Metsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussaMetsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussa
 
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
 
Energiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
Energiapuun käyttö ja näkymät KymenlaaksossaEnergiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
Energiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
 
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-SuomessaHoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
 
Puurakenteiden palosuunnittelu
Puurakenteiden palosuunnitteluPuurakenteiden palosuunnittelu
Puurakenteiden palosuunnittelu
 
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrjaIsokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
 
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemiIsokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
 
Isokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koskiIsokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koski
 
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
 

Vierimetsät kuntoon Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa -hanke

  • 1. Hankkeen tiedotustilaisuudet Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa Huhtikuu 2018 Ari Lamminaho, projektipäällikkö Vierimetsät kuntoon Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa
  • 2. • Kehityshankkeessa testataan Metsäkeskuksen keräämän metsävaratiedon käyttöä sähkölinjojen vierimetsien kartoituksessa. Tavoitteena on ennalta ehkäistä maaseudun sähkönjakelun katkoja kohdistamalla hakkuita linjanvarsien riskikohteille. • Hanke toteutetaan yhteistyössä Elenia Oy:n ja Savon Voima Oy:n kanssa. • Hankkeessa selvitetään, kuinka kaukokartoitusmenetelmällä kerättyä metsävaratietoa voitaisiin tulkita siten, että aineistosta löydettäisiin todennäköisimmät riskikohteet. • Metsäkeskuksen metsävaratiedosta etsitään tuuli- ja lumituhoille herkimmät vierimetsät, jotta sähkölinjojen varsien hakkuut voidaan suunnata näille riskikohteille myös ennakoivasti Vierimetsät kuntoon
  • 3. • Tavoitteena on parantaa maaseudun sähkönjakeluverkon toimintavarmuutta. • Tehostaa vierimetsien käsittelyä ja siten parantaa metsätalouden ja puunkorjuun kannattavuuta • Kehittää kaukokartoitettujen puustotietojen tulkintaa ja hyödyntämistä Hankkeen tavoitteet
  • 4. Hankkeen toimenpiteet on jaettu kolmeen osa-alueeseen: 1. Metsävaratiedon jalostamisen pilotointi niin että metsävaratiedon avulla toimenpiteet voidaan ohjata kriittisiin kohteisiin (sis tietojärjestelmakehitys). 2. Metsänkäyttöilmoituksiin ja Kemera-hakemuksiin liittyvän vuorovaikutteinen toimintamallin kehittäminen(sis. tietojärjestelmäkehitys). 3. Metsänomistajille ja toimijoille kohdistettu tiedotus. Hanketta rahoittavat Pohjois-Savon ja Keski-Suomen ELY-keskukset sekä Elenia Oy ja Savon Voima Oy. Hankkeessa tehdään yhteistyötä myös alueiden maanomistajien ja metsätoimijoiden kanssa. Hankkeen toimenpiteet
  • 6. • Vuoden 2016 kaukokartoitushankkeet epäonnistuivat Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa • Tulkinnan kehittäminen jouduttiin tekemään vanhemmalle aineistolle, Kuhmoinen (keilattu 2014) ja Maaninka (2015) • Keskijänniteverkkoa Kuhmoisissa 490 km ja Maaningalla 2300km. • Metsäpinta-alat 2030ha ja 6890ha. Pilottialueet
  • 7. Hilat, mikrot ja puskurivyöhyke
  • 10. Vierimetsien puustotulkinta › Vierimetsien kuviointi, puustotulkinnat ja yksittäiset riskikohteet valmistuneet kesäkuun 2017 lopussa Järjestelmäkehitys • Aarni: › linjaviivoilla verkkoyhtiön Ahjo ID ja tarkastuskoodi › Mvr-riskikuviotaso ja riskipuutkohteet toimii määritellysti - pilottialueiden aineistot Aarnissa • KantoRiihi › MKI ja KEMERAn NMH – automaattisesti muodostuvat ”vierimetsäilmoitukset” › Linjaviivan Id hakee verkkoyhtiön yhteystiedot AHJOsta › Lähetys AHJOsta toimii automaattisesti sähköpostilla tai IPostina • Vierimetsäaineistot julkistettu Metsäkeskuksen ArcGIS Onlinessa • tiedotustilaisuudet käynnissä Tuloksia osa-alueittain
  • 13. Metsäkeskus>palvelut>kartat ja tilastot>vierimetsien puustotulkinta › https://www.metsakeskus.fi/vierimetsien-puustotulkinta ArcGIS Online
  • 15. Vierimetsäkirje otettavissa valtakunnalliseksi toimintamalliksi › Edellyttää ajantasaisia, tarkkoja sähkölinja-aineistoja kaikilta verkkoyhtiöiltä › Metsäkeskuksen maaomistajatiedoissa puutteita sähköpostiosoitteissa Laserkeilausmenetelmä kehittyy lähivuosina huomattavasti › 2018 tehdään päätökset uudesta menetelmästä ja aikataulusta › Pistetiheys kasvaa 0,5 /m2  5-10/m2 › Tieto pienistäkin kohteista tarkkenee Metsäkeskuksen tietojärjestelmät ovat jo nyt valmiudessa tuleville tiedoille › Edelleen kehitystäkin tarvitaan › Riskianalyysit, aineistojen koko Tulevaisuuden mahdollisuuksia
  • 16. nyt 0,5 /m2 noin 7/m2
  • 17. Kiitos • ASIAKKAAT – HENKILÖSTÖ – KUMPPANIT – YHTEISKUNTA www.metsäkeskus.fi | www.metsään.fi www.twitter.com/metsakeskus | www.facebook.com/suomenmetsakeskus Vierimetsät kuntoon Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa