SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 11
Baixar para ler offline
4 Oikea mitoitus
tärkeää maalämmössä
7 Halvin ei ole
aina halvin
12 Koko naapurusto
innostui maalämmöstä
LÄMPÖÄ
SUOMALAISILLE
– MAHDOLLISIMMAN
EDULLISESTI
OMAKOTINUMERO
MaalämmölläLÄMPÖÄSSÄN ASIAKASLEHTI
POHJALAISILTA LAKEUKSILTAlöytyy ennakkoluulottomia ja osaavia insinöörejä.
Meille ympäristöystävälliset lämmitysjärjestelmät ovat olleet sydämen asia jo yli
neljäkymmentä vuotta. Nykyään Lämpöässän jälleenmyyjä- ja asentajaverkosto
kattaa koko Suomen.
Edullista ja ympäristöystävällistä lämpöenergiaa tuottava maalämpö on kirinyt
suosituimmaksi uusien pientalojen lämmitystavaksi. Suomen Lämpöpumppuyh-
distys SULPU ry:n tilastojen mukaan viime vuonna asennetusta yli 9 000 maaläm-
pöpumpusta kolmetuhatta tuli uusiin pientaloihin. Maalämpöpumppu asennetaan
nykyään joka toiseen uuteen omakotitaloon. Loput 6 000 maalämpöpumppua
korvasivat vanhoissa pientaloissa öljy- ja sähkölämmitystä sekä jonkin verran myös
kaukolämpöä.
Maalämpöpumpun puolesta puhuvat helppokäyttöisyys, huolettomuus, pieni
tilantarve ja jäähdytysmahdollisuus. Suomalaiset ovat oivaltaneet, että maalämmön
kaltaisella ekologisella lämmöntuotannolla on merkitystä kukkaron lisäksi myös
ympäristölle. Maalämpö on päästötöntä energiaa, joka investointina maksaa itsensä
muutamassa vuodessa takaisin.
Tässä lehdessä esittelemme kohteita, joissa on Lämpöässän avulla ratkaistu
lämmitysongelmat ja lämpimän käyttöveden riittävyys. Toivottavasti lehden sivuilta
löytyy hyödyllisiä vinkkejä ja ratkaisuehdotuksia mahdollisimman monelle. Me läm-
pöässäläiset ja jälleenmyyjämme teemme parhaamme, että voisimme palvella teitä
asiakkaina mahdollisimman hyvin. Tarjoamme kotimaisen laatutuotteen ihmisille,
jotka arvostavat vaivattomuutta ja energiantehokkuutta.
Lämpöässältä löytyvät sopivat ratkaisut joka tarpeeseen. Millainen on sinun
lämmityskohteesi? Ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse taikka kysy chatissa.
Me vastaamme. Laitetaan lämpöä kiertämään.
TimoRaiskinmäki, toimitusjohtaja
Lämpöä suomalaisille
mahdollisimman edullisesti
Tapio Harju valitsi tyttärensä omakotitaloon maalämmön, sillä kokemuksesta
hän tietää sen sekä vaivattomaksi että edulliseksi.
Teksti Dakota Lavento   Kuva Pasi Hakala
V
irroille valmistuu upea
puolitoistakerroksinen
Mammuttikodin hirsi-
talo. Sen 270 millimet-
riä vahvojen hirsiseinien suojiin
muuttaa Tiina Vuori puolisonsa
kanssa.
Tiinan isä Tapio Harju huhkii
timpurin apumiehenä, kun vain
aikaa riittää. Sitä ei ole liikaa,
sillä isän apua kaivataan myös
tilalla, joka on jo siirtynyt hänen
poikansaTomiHarjunvastuulle.
Talon rakentaminen onkin
edennyt rauhallista tahtia. Maa-
lämmön talteen keräävän vaa-
kaputkiston, kaksi 300 metrin
lenkkiä eli yhteensä 600 metriä
keräysputkea, Tapio Harju kai-
voi ja asensi metrin syvyyteen
viljapeltoon jo kolme vuotta sit-
ten. Jo silloin hän oli päättänyt,
Kannattavaa ja vaivatonta
PÄÄKIRJOITUS
SISÄLTÖ
Uusihirsitalo
• Mammuttikoti 175 m2
• Lämpöässä Vmi 17
• Lämmönkeruuputkisto
maassa: 2 x 300 m
• ÄssäSolar-aurinkokeräimet
 Tapio Harju raken-
taa taloa tyttärelleen,
sillä Harjun tila on
jo siirtynyt hänen
poikansa Tomi Harjun
vastuulle. Myös tilan
päärakennus, sikala ja
käyttövedet lämmite-
tään maalämpöpum-
pun avulla.
että tyttären talo lämmitetään
maalämmöllä. Taloon tulee
Lämpöässä Vmi 17.
Syynä päätökseen olivat maa-
lämmöstä ja Lämpöässästä saa-
dut erinomaiset kokemukset.
Harjujen maatilalla siirryt-
tiin vuonna 2011 öljystä maa-
lämpöön. Lämmitettävää tilaa,
päärakennuksessa ja sikalassa,
oli yhteensä tuhat neliömetriä.
Öljyä kului 8 000–10 000 litraa
ja lasku oli noin 10 000 euroa
vuodessa.
– Upotin peltoon neljä 400
metrin putkilenkkiä ja hankin
Lämpöässä T40 -maalämpö-
pumpun sekä 1 500 litran tulis-
tusvaraajan. Sähköön kuluu nyt
3 000euroavuodessa.Investoin-
ti maksoi itsensä takaisin kol-
messa vuodessa, Harju kertoo.
HYVÄT SISÄOLOSUHTEET
Harju ajatteli erityisesti vaivat-
tomuutta ja energiatehokkuut-
ta myös päättäessään tyttären
talon lämmitysjärjestelmästä.
Uusi talo tulee olemaan erittäin
ekologinen, mutta sisäolosuh-
teista tinkimättä.
Hirsitaloissa on jo tunnetusti
hyvä sisäilma. Uudessa talossa
on koneellinen ilmanvaihto ja
tehokas lämmöntalteenotto. Li-
säksi talossa on myös varaava
takka-leivinuuni.
Nykyaikaisissa energiatehok-
kaissa taloissa on lämpenevän
ilmastonmaailmassamahdollis-
ta, että sisäilma ei kesällä pysy
miellyttävällä tasolla. Maaläm-
pö mahdollistaa erittäin edulli-
sen sisäilman viilennyksen.
ÄssäCoolingin tarjoama pas-
siivinen viilennys on edullinen
tapa toteuttaa jäähdytys, sillä
käyttökustannus muodostuu
ainoastaan kiertovesipumpun
ja puhaltimen moottorin käyt-
tämästä sähköstä. Käyttöveden
lämmittämistä varten talon ka-
tollaonkaksikahdenkymmenen
putken ÄssäSolar-aurinkoke-
räintä. 
INVESTOINTI
MAKSOI ITSENSÄ
TAKAISIN KOLMESSA
VUODESSA.
Pääkirjoitus
Kannattavaa ja vaivatonta
lämpöä
Lopulta lämmintä
pakkasellakin
Vaivatonta lämpöä
Väärnin Pappilassa
Älä houkutu halvimmasta
Lämpöässän neljä
vuosikymmentä
Naapuri innosti
maalämpöön
Autoliike säästää
lämmityksessä
Ammattitaito alkaa
palvelusta
Lämpöässämallisto
Tiimiesittelyt
2
3
4
6
7
10
12
14
15
16
18
MAALÄMPÖ ON
PÄÄSTÖTÖNTÄ
ENERGIAA, JOKA
INVESTOINTINA
MAKSAA ITSENSÄ
MUUTAMASSA
VUODESSA TAKAISIN.
Lämpöässän asiakaslehti
OMAKOTINUMERO 2016
JULKAISIJA
Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy
Unikontie 2, 62100 Lapua
p. 06 433 7200
KANSIKUVA
Matti Hautalahti
ULKOASU
I-print | plus
PAINOPAIKKA:
I-print Oy
JOUTSENMERKITTY PAINOLAITOS
lupanumero 4041 0895
Lämpöässän asiakaslehti 32 Lämpöässän asiakaslehti
P
ekka Ylennysmäki ei osannut
arvata ensimmäistä maaläm-
pöpumppuaan ostaessaan,
miten tärkeää järjestelmän
oikea mitoitus on. Nyt hän sen tietää
erittäin hyvin.
Miehen koti 35 kilometrin päässä
Jyväskylästä ei ole ihan tavallinen
asunto. Metsäliiton kahden pomon
asunnoiksi vuonna 1961 valmistunut
rakennus on kooltaan 472-neliöinen.
Alakerran neljän auton autotalli on
parhaillaan muuttumassa kuntosalik-
si. Tontille on noussut uusi, erillinen
autotalli.
– Tätä taloa rakennetaan kuin Iisa-
kin kirkkoa, aina on jokin paikka muu-
toksen kourissa, Ylennysmäki nauraa.
MONENLAISTA
LÄMMITYSTAPAA
Metsäliitonpomojenasuntorakennusta
lämmitettiinalkujaan,ymmärrettäväs-
ti, haloilla. Jossakin vaiheessa raken-
nukseen hankittiin öljykattila. Kun
Ylennysmäki osti talon vuonna 2001,
hän uusi öljykattilan ja polttimon.
Kunrakennuksessaontilaalähes500
neliötä ja kuutioita 1 250 lämmitettä-
vänä, öljyä kului. Ylennysmäki päätti
investoidaympäristöystävälliseenmaa-
lämpöön.
Lopulta
lämmintä
pakkasellakin
Kun maalämpöjärjestelmä
mitoitetaan oikein, suurikin
vanha talo pysyy lämpimänä
myös talvipakkasilla, ja
lämmintä vettä riittää isollekin
saunaporukoille.
Teksti Dakota Lavento   Kuvat Pasi Hakala
– En tiedä, oliko järjestelmän myyjä
ammattitaidoton vai mikä siinä oli, mut-
ta kun ensimmäisenä talvena tuli –10
asteen pakkaset, varpaita alkoi kipristel-
lä. Yli –15 asteessa maalämpöpumppu ei
tuottanut lämpöä enää ollenkaan.
Tuntuiälyttömältäkäyttääöljykattilaa
lämmittämiseen aina, kun ulkona oli vä-
hänkin pakkasta. Tuttu LVI-yrittäjä Esko
Helin K-S LVI-Helin Oy:stä paneutui on-
gelmaan ja totesi, että kymmenen kilo-
watin maalämpöpumppu oli kohteeseen
aivan liian pienitehoinen. Hän laski, että
kohteen lämmöntarve on 24 kilowattia.
OIKEIN MITOITETTU
JÄRJESTELMÄ TILALLE
Syksyllä 2015 Ylennysmäen taloon asen-
nettiinuusi,kohteeseenoikeinmitoitettu
Lämpöässä Emi28 -maalämpöpumppu
ja sinne varta vasten tehty 1 500 litran
tulistusmallinen ovaalivaraaja. Järjes-
telmässä on kaksi lämmönsäätöpiiriä.
Rakennuksen yläkerrassa on patterit ja
alakerrassa vesikiertoinen lattialämmi-
tys.
Edellinenmaalämpöpumppupääsion-
neksi uusiokäyttöön, sillä se lämmittää
nyt pihalle rakennettua uutta satane­‑
liö­i­stä autotallia.
– Siihen sen pitäisi olla ihan passeli,
Ylennysmäki tuumaa.
 Esko Helin lupasi Pekka Ylennysmäelle, että oikein mitoitettu Lämpöässä-maalämpöpumppu
pitää suurenkin talon lämpimänä vaikka minkälaisilla paukkupakkasilla, ja niin se on pitänytkin.
 Lämpöässä Emi28 –maalämpöpumppu läm-
mittää koko 472-neliöisen talon ja myös kaiken
käyttöveden silloin, kun aurinkokeräimiltä ei riitä
lämpöä tarpeeksi käyttöveden lämmittämiseen.
Ylennysmäentalo
• Lämmitettävää tilaa 472 m²
• Lämpöässä Emi 28
• 1 500 litran tulistusmallinen
ovaalivaraaja
• Energiakaivot uudelle EMI 28:lle
220 m ja 240 m, vanhalle
10 kW:lle 180 m
SUURIMMAN OSAN
VUOTTA KÄYTTÖVESI
LÄMPENEE SUORALLA
AURINKOLÄMMÖLLÄ.
Vanhaamaalämpöpumppuavartenpo-
rattiin uusi, 180 metriä syvä energiakai-
vo. Uudelle maalämpöpumpulle entinen
220 metriä syvä energiakaivo ei tieten-
kään olisi mitenkään riittänyt. Tarvittiin
uusi 240 metriä syvä kaivo. Porauksista
vastasi Porausliike Kallioniemi Oy.
Pekka Ylennysmäki on tyytyväinen
mies, sillä talon lämmityksessä ei ole ol-
lut enää ongelmia. Lämmintä vettäkin
piisaa.
– Asensimme katolle myös aurinko-
keräimet, joten suurimman osan vuotta
käyttövesi lämpenee suoralla aurinko-
lämmöllä käytännössä lähes ilmaiseksi,
hän lisää.
Ylennysmäkineuvoomaalämpöjärjes-
telmänhankkimistaharkitseviaolemaan
tarkkana.
– Pyytäkää useampia tarjouksia ver-
tailtavaksi ja kysykää referenssejä vas-
taavista kohteista. Kyllä sitä maallikko
on myyjien armoilla. Halvin ei ole se
paras. 
 Uusi järjestelmä sisältää 1500 litran ovaalin-
muotoisen tulistusvaraajan, joka on helppo
kuljettaa ahtaisiinkin paikkoihin.
 Lämpöässä-maalämpöpumput kuuluvat
parhaisiin energiatehokkuusluokkiin.
Lämpöässän asiakaslehti 54 Lämpöässän asiakaslehti
Maalämpöremontin teettänyt
Kauko Kangas varoittaa, ettei
pidä halvimman tarjouksen
antaa houkuttaa liikaa.
Teksti Kirsi Haapamatti  Kuvat Matti Hautalahti
Älä houkutu
halvimmasta
R
uudulta valitaan painike ko-
tona tai poissa, ja lämmitys
hoitaa itse itsensä.
– Näin helposti se hoituu,
Kauko Kangas sanoo ja näyttää tietoko-
neensa ruudulta selkeää näkymää.
Automatiikka oli yksi peruste sille,
miksi alahärmäläine Kangas valitsi ko-
tiinsa Lämpöässän maalämpöratkaisun
etäkäyttömahdollisuudella. Paljon reis-
saava yrittäjä ei halua poissa ollessaan
murehtia kodin lämmitystä.
V
uonna 1839 rakennettu
Väärnin Pappila on kirjai-
lija Juhani Ahon synnyin-
paikka, nähtävyys, kulttuu-
rikohde ja juhlapaikka. Se on myös
kirjailija Minna Kettusen ja muu-
sikko Jarkka Rissasen työpaikka
ja perheen rakas koti. Kesästä 2016
alkaen Väärnin Pappilaa on lämmit-
tänyt Lämpöässän maalämpö.
Kuusi vuotta kylmillään olleen, jo
hyvin huonoon kuntoon päässeen
rakennuksen hienovaraisesti ja van-
haa kunnioittaen toteutettu kun-
nostaminen nykyiseen asuunsa on
ollutyrittäjäpariskunnaltatodellinen
uroteko. Se on vaatinut näkemystä,
sitkeyttä, suurta sydäntä, vankku-
matonta uskoa tulevaisuuteen ja isoa
pankkilainaa. Eipä kumma, että jos-
sakin jouduttiin tinkimään.
– Maalämpöä suositeltiin meille
kyllä jo peruskorjausvaiheessa, mut-
ta päädyimme taloudellisista syistä
pellettikattilaan, Kettunen kertoo.
Pariskunta osti Pappilan Lapin-
lahden seurakunnalta kymmenen
vuotta sitten. Pappilan pää- ja piha-
rakennuksen korjaussuunnitelmia
tehtiin vuosina 2006–2007 ja työ-
maa käynnistyi toukokuussa 2007.
Lämmöt saatiin päälle marraskuussa
samanavuonna,jaseuraavanvuoden
huhtikuussa valmistuivat asuintilat.
Väärnin Pappila avattiin yleisölle
marraskuussa 2008.
SOPIVA AIKA
ENERGIAREMONTILLE
Väärnin Pappilasta on tullut suosit-
tu vierailukohde. Tähän mennessä
siihen on tutustunut 30 000 kävijää.
Pappilassa järjestetään myös monen-
laisia juhlia ristiäisistä syntymäpäi-
viin.
Huoleton maalämpö on vuosien
mittaan ollut useampaankin ottee-
seen yrittäjäpariskunnan mielessä.
Kesällä 2016 oli lopultakin sopiva
ajankohta siirtää pellettisiilo ja -kat-
tila historiaan.
– Maalämpöpumppu ei edellytä
käyttäjältä minkäänlaisia toimenpi-
teitä. Polttoainetta ei tarvitse muis-
taa tilata eikä käydä lisäämässä,
Kettunen iloitsee. 
Vaivatonta lämpöä
Väärnin Pappilassa
Vaivaton, ekologinen ja energiatehokas
maalämpö on juuri oikea lämmitysmuoto
korvaamattoman arvokkaaseen
kulttuurimiljööseen.
Teksti Dakota Lavento  Kuvat Tapio Tikka
ON MELKOINEN HELPOTUS, ETTEI
LÄMMITYSJÄRJESTELMÄSTÄ
TARVITSE ENÄÄ HUOLEHTIA.
  Väärnin Pappilaa ja piharakennusta
lämmittää Lämpöässä Emi 22. Lisäksi
kohteessa on kaksi 450 litran Lämpöässä
Compact -tulistusvaraajaa.
Minna Kettunen, kirjailija
Lämpöässän asiakaslehti 76 Lämpöässän asiakaslehti
– Tämän huolettomampaa ei voi
ollakaan. Käytännössä en juuri kos-
kaan itse ohjaa lämmityssäätöjä, sillä
ulkolämpötila-anturit säätävät sisä-
lämpötilan aina sopivaksi. Ei tarvitse
kuin asua.
Kankaanjahänenpuolisonsakotion
139 neliöinen yksikerroksinen tiilita-
lo. Vuonna 1978 rakennettu talo läm-
peni vielä kaksi vuotta sitten öljyllä.
– Öljysäiliö oli alkuperäinen. Sen
korjaus olisi tullut pian ajankohtaisek-
si, kuten myös polttimen uusiminen.
Olin haaveillut maalämmöstä jo to-
vin. Öljyn kanssa pelaaminen ei enää
innostanut. Äkkiä öljylle hintaa tulee.
VERTAILE
VAIHTOEHTOJA
Kangas ei ostanut sikaa säkissä. Hän
tutustui maalämpöön ja sen erilaisiin
teknisiin ratkaisuihin hyvin. Hän yl-
lättyi, miten suuria hintaeroja eri yri-
tyksien tarjouksissa on, vaikka kyse
olisi samankokoisista kohteista.
– Halutaan antaa halvin tarjous,
jotta kaupat lyötäisiin lukkoon. Aika
moni myös haksahtaa tähän. En kyllä
suosittele päätöksentekoa pelkän aloi-
tusinvestoinnin perusteella.
Hän tietää tapauksia, joissa maa-
lämpöön siirtyvä on harmitellut suur-
ta sähkölaskua. Tai valitellut kylmää.
– Kaikki maalämpölaitteistot eivät
ole maalämpöä, jotkut ovat sähkö-
lämpöä. Näin käy, jos lämpöpumput
tarvitsevatpaljonsähköätoimiakseen.
Liian alhainen mitoitus laitteissa ja
lämpökaivojen syvyydessä voi sekin
aiheuttaa ikävän yllätyksen, kun läm-
pö ei riitäkään.
Kankaan kotiin asennettiin Vmi 14
kilowatin täystehoinen lämpöpump-
pu, jonka teho riittää lämmittämään
200–300neliöisenkodin.Lämpökaivo
porattiin207metrinsyvyyteen.Varaa-
ja on tilavuudeltaan 480 litraa.
– Halusin ottaa varman päälle. Aloi-
tuskustannuksia toki hieman säästyi-
si, jos vähän alennettaisiin tehoa tai
syvyyttä, mutta ei se pitkän päälle
kannata. Lämpöässän jälleenmyyjän
Rami Syrjäsen kanssa kävimme eri
vaihtoehdot tarkkaan läpi.
KANNATTAA OTTAA SELVÄÄ
ERILAISISTA RATKAISUISTA
JA PYYTÄÄ USEMPIA
TARJOUKSIA.
Kauko Kangas, yrittäjä
Kodin lämpöpatterit ja putket kel-
pasivat maalämmölle sellaisinaan.
Remontti oli ohi muutamassa päiväs-
sä. Öljysäiliö poistettiin omin voimin.
Tekninen tila sijoitettiin vanhaan kat-
tilahuoneeseen.
– Katsopa, miten siistiä työtä, Kan-
gas sanoo ja näyttää teknisen tilan
asennuksia.
– Jukka-Pekka Saarijärvi oli asen-
tajan nimi, siinäpä ammattimies. Kii-
tokset hänelle.
LISÄÄ LÄMPÖÄ
AURINKOPANEELEISTA
Kankaiden kodin katolle asennettiin
saman tien myös aurinkopaneelit. Val-
mius tähän eli aurinkoyhteet ovat VMI
14:ssa valmiiksi.
– Moni luulee, että koko katto pitää
latoa täyteen paneeleja. Mutta näitä-
hän on vain kaksi kennostoa. Kodin
kaikki lämminvesi tulee käytännössä
ilmaiseksi auringon avulla aikaisesta
 Kodin kaikki lämminvesi tulee käytännössä ilmaiseksi
auringon avulla aikaisesta keväästä myöhään syksyyn.
Kankaankoti
• Lämmitettävää tilaa 139 m2
• Vmi 14, jossa 480 litran sisään­
rakennettu varaaja
• ÄssäSolar -aurinkokeräimet
• Energiakaivo 207 m
keväästämyöhäänsyksyyn.Eitarvitse
saunassa vettä säästellä, niin sanon
aina vaimolle.
Toimintahäiriöitä ei Kankaan maa-
ja aurinkolämpöjärjestelmässä ole ol-
lut kertaakaan. Etäohjaus ja -seuranta
tietokoneentaipuhelimenvälityksellä
on saanut olla lähinnä käyttämättä.
– Jos lähden vaikka Lappiin ja tupa
jää pitkäksi aikaa käyttämättä, voisi
lämpötilan laskulle olla syytä. Etäoh-
jaus on hyvä ominaisuus.
Kangas kannustaa kaikkia oma-
kotiasujia maalämpösaneeraukseen,
mutta kehottaa malttiin.
– Kannattaa ottaa selvää erilai-
sista ratkaisuista ja pyytää usempia
tarjouksia. Jos jokin on merkittävästi
muita huokeampi, tutki, mikä siinä
on erilaista. Hyvä olisi myös käydä
kyselemässä jo maalämpöremontin
teettäneiden kokemuksia. Meille voi
aina tulla, kerron ja näytän mielelläni
meidän ratkaisujamme. 
MAALÄMPÖÖN LIITETTY
VIILENNYSOMINAISUUS JA SEN
SISÄYKSIKKÖ ON SIJOITETTUNA
ETEISEEN, MISTÄ SE VIILENTÄÄ
MUKAVASTI KOKO ASUINTILAT.
Lämpöässän asiakaslehti 98 Lämpöässän asiakaslehti
Lämpöässän neljä
vuosikymmentä
Teksti Outi Myllymäki  Kuva Matti Hautalahti ja Lämpöässän kuva-arkisto
LÄMPÖÄSSÄN TARINA
KUVIA LISÄÄ?
KONKURSSI ON parhaimmillaan alku pa-
remmalletulevaisuudelle.Näinkävivuonna
1983, kun Jorma Saksi, Antero Mäkitalo ja
Timo Pihlajamäki perustivat työttömäksi
jäätyään yhteisen Suomen Lämpöpumppu-
tekniikka Oy:n Jorma Saksin autotalliin.
Taustalla oli vankka kokemus lämpöpump-
pujen rakentamisesta ja huoltamisesta sekä
luja usko maalämpöön. Kolmikon tavoittee-
na oli valmistaa tuote, jolla lämmityksen ja
lämpimän veden tuotto tapahtuisi mahdol-
lisimman edullisesti.
HYVÄ KEHITYSVIRE jatkui 1990-luvulla. Vuonna 1991 käynnistyi
vientiVenäjällekalanviljelylaitostenlämpöpumppupakettienmyynnil-
lä kalankasvattajille. Vuotta myöhemmin tapahtui Mäntsälän asunto-
messuilla merkittävä asennemuutos maalämpöä kohtaan: yrittäjätrio
hämmästytti messuvieraita esittelemällä ainutlaatuisella tavalla talon
lämmitystämaalämmöllä.Messuillasolmitutasiakaskontaktitnäkyivät
myös myyntiluvuissa.
Ympäristöarvot korostuivat julkisuudessa 1990-luvun puolivälissä.
Se oli otollista maaperää maalämmölle. Kun teknisestä puolesta ja tuo-
tannosta vahvasti vastannut Timo Pihlajamäki jäi eläkkeelle, Jorman
ja Anteron työpaineet kasvoivat ja töitä tehtiin kellon ympäri. Jorma
vastasi tuotannosta ja Antero myynnistä ja markkinoinnista. Markki-
noille tuli lisää kilpailijoita, joita vastaan taisteltiin tuotekehittelyllä
ja yhteistyöllä tutkimuslaitosten kanssa, muun muassa Lämpöässä
2000 -hankkeella.
Vuonna 1998 yritys oli mukana perustamassa Suomen Lämpöpump-
puyhdistystä(SULPUry),jokaedistäämaalämmönjalämpöpumppujen
myyntiä.Vuonna1999SuomenLämpöpumpputekniikkaOy:ntoimitus-
johtajanaaloittiJuhaniMalkamäkijohtaenpohjalaistenyrittäjämiesten
matkaa vahvasti kohti uutta aikakautta. Tavoitteena oli voimakas
kasvun strategia mittavine muotoilu- ja tuotekehityspro-
jekteineen. Uudessa tehdaskiinteistössä henkilöstö ja
liikevaihto kasvoivat mukavalla vauhdilla, myös
vienti veti lupaavasti.
LÄMPÖÄSSÄLLÄ OTETTIIN 2000-luvulla uusia
kasvuharppauksia. Lämpöä ja selkeyttä viestiväs-
tä oranssista Lämpöässä-nimestä tuli koko yrityksen
keulakuva. Toiminnan voimakas kehittäminen ja valmis-
tuksen siirtäminen alihankkijoille lisäsivät kasvuvauhtia, ja vanha
tehdaskiinteistö jäi pieneksi. Siirtyminen Unikontien 3 300 neliön tuo-
tantotiloihin mahdollisti uuden kasvun ja toiminnan laajentumisen.
Lämpöässä alkoi olla alueen merkittävä työllistäjä suoraan ja alihan-
kintaverkoston kautta. Siitä tuli tunnustusta maakunnallisen yrittä-
jäpalkinnon muodossa. Vuonna 2002 Lapuan kaupunki myönsi Kar-
hunkynnet Antero Mäkitalolle, Jorma Saksille ja Juhani Malkamäelle
Lapuan elinkeinoelämän hyväksi tehdystä työstä.
2010 - LU V U LL A
yrittäjäperheen toi-
nen sukupolvi astui
mukaan tuotekehi-
tystiimiin, joka uu-
distaa maalämpöpump-
pumalleja tasaiseen tahtiin.
Vuonna 2013 yritykselle myönnettiin Sei-
näjoen Teknologiapalkinto maalämpötek-
nologian kehittämisestä. Lapuan tehdas
työllistää vuonna 2016 noin 40 henkilöä,
ja Lämpöässän maalämpöjärjestelmän jäl-
leenmyyjä- ja asentajaverkosto kattaa koko
Suomen. YrityksenperustajistaLämpöässäl-
lä työskentelevät edelleen aluepäällikkönä
Antero Mäkitalo ja tuotantojohtajana Jorma
Saksi. Autotallista tuhansien neliöiden teh-
taaksi kasvaneen yrityksen alkuperäinen
tavoite, muutoksista huolimatta, on ja py-
syy: Yritys tuottaa lämpöä ja lämmintä vettä
suomalaisille – mahdollisimman edullisesti.
Kolmen miehen unelmasta kasvoi merkittä-
vä suomalainen maalämpörakentaja.
2000-LUKU1990-LUKU
1980-LUKU
2010-LUKU
KOLMEN MIEHEN
UNELMASTA KASVOI
MERKITTÄVÄ
SUOMALAINEN
MAALÄMPÖRAKENTAJA.
1983
Suomen Lämpö-
pumpputekniikka Oy
syntyi.
2000
Lämpöässä -nimi
nousee yrityksen
keulakuvaksi.
2016
Lapualla on noin
40 henkilöä työllistävä
laajasti verkostoi­-
tunut yritys.
Alkuvuosien mer-
kittävin kohde oli
Ruhan kyläkoulu, jo-
ka oli Suomen ensim-
mäinen maalämmöllä
toimiva koulutalo. Se
vastaa kooltaan kymmenen
omakotitalon lämmitysjärjestelmää, joten
kolmelle uunituoreelle yrittäjälle projekti
oli merkittävä näyttö osaamisesta. Vuonna
1985tuotantotilojenhaasteellisuudenvuok-
si miehillä oli edessä iso päätös: oman teh-
daskiinteistönrakentaminenSuutalantielle.
Suuri tontti ja 500 neliön tehdas keskellä
Lapuaa toivat uudenlaista painoarvoa ja si-
touttivat yrittäjyyteen entistä vahvemmin.
Oman tehtaan lämmitysmuodoksi valit-
tiin tietysti maalämpö. Suutalantien teh-
daskiinteistö oli ensimmäisiä maaläm-
pöä hyödyntäviä teollisia tiloja.
1980-luvulla yrityksessä elet-
tiinvahvaakehitysvaihetta,
oman tehdashallin myötä
toiminta alkoi näyttää
teolliselta yrittämi-
seltä samaan aikaan,
kun yrittäjämiesten
perheetalkoivatkas-
vaa.
 Tämän autotallin
ovelta kaikki alkoi.
Yrityksen perustajat
Jorma Saksi ja Antero
Mäkitalo ovat yhä
vahvasti toiminnassa
mukana.
Lämpöässän asiakaslehti 1110 Lämpöässän asiakaslehti
P
ohjanmaalla Uuden-
kaarlepyynkaupungin
Jepuan kylässä sijait-
sevan omakotitalon
maalämpöremontti joulukuus-
sa 2012 aloitti tapahtumaket-
jun: samassa naapurustossa
viidessätoista kodissa nauti-
taan nyt maalämmön muka-
vuudesta.
– Lämpökaivon poraami-
nen toi paikalle kiinnostuneen
naapurin, joka kertoi, että oli
harkinnut öljylämmitykses-
tä luopumista. Siitä se sitten
lähti, LVI-alan yrittäjä Jonas
Cederström muistelee tyyty-
väisenä.
Kaikki sittemmin maaläm-
pöön siirtyneet talot sijaitse-
vat lähellä toisiaan aivan Je-
puan keskustassa puolentoista
kilometrin säteellä toisistaan.
Hupaisa sattuma on myös, että
energiaremontit on toteutettu
puolentoista vuoden kuluessa.
Viimeisin valmistui vuonna
2014. Cederström kertoo, että
seuraavasta kohteesta ovat jo
neuvottelut käynnissä.
AINA SOPIVIN
LÄMPÖPUMPPU
Lämpöässän maalämpöpump-
pujen mallistosta löytyy aina
sopivan tehoinen maalämpö-
pumppu jokaiseen kohteeseen
ja kaikenlaisiin tarpeisiin. Ce-
derström painottaa, että jär-
jestelmän mitoittamisessa on
otettava huomioon myös käyt-
tötottumuksetesimerkiksiläm-
pimän käyttöveden suhteen.
– Neljään kohteeseen asen-
nettiin hieman tavanomaista
suurempi Lämpöässä Emi- mal-
li, sillä asukkailla oli käytössä
amme. Halusimme varmistaa,
että käytössä olisi aina riittä-
västi lämmitä vettä ammekyl-
pyjä varten.
Yhdessä remonttikohteista
olivatvalmiinajoaurinkokeräi-
met käyttöveden lämmittämis-
tä varten. Ne voitiin hyödyntää
myösmaalämpöjärjestelmässä.
Lämpöässä Vmi -maalämpö-
pumput voidaan yhdistää au-
rinkojärjestelmään vakioyh-
teillä.
Yhdeksän asunnon rivitalo-
yhtiössä asuntoja ja käyttövet-
tä lämmittämään asennettiin
Naapuri innosti maalämpöön
Jepuan kylässä
saatetaan pitää
ennätystä maa-
lämpöpumppujen
tiheydessä.
43 kiloWatin Lämpöässä Emi
ja kaksi tulistusvaraajaa, joista
tuhatlitrainen on lämmitystä ja
750litrainenkäyttövettävarten.
Noin 180 metrin syvyisiä ener-
giakaivoja porattiin seitsemän.
MAALÄMPÖTIETOA
OIKEAAN OSOITTEESEEN
Firma Håkan Cederström on jo
vuonna 1980- perustettu LVI-
alan yritys, jossa isä Håkanin
lisäksi työtä jatkavat myös hä-
nenpoikansaSebastianjaJonas.
Yrityksen alaa ovat LVI-alan
asennus- ja huoltotyöt.
Lämpöässä-maalämpöjärjes-
telmiä yritys asentaa niin pie-
nempiin kuin suurempiinkin
kohteisiin. Nykyisin ehdotto-
masti suurin osa maalämpöjär-
jestelmistä asennetaan remon-
toitaviin kohteisiin, yleensä
öljy- mutta joskus myös pellet-
tikattilan tilalle.
VIIDESSÄTOISTA
KODISSA NAUTITAAN
NYT MAALÄMMÖN
MUKAVUUDESTA.
SEURAAVASTA
KOHTEESTA OVAT
JO NEUVOTTELUT
KÄYNNISSÄ. Jonas Cederström on toi-
sen polven LVI-ammattilainen.
Firma Håkan Cederströmissä
työskentelevät myös hänen
isänsä ja veljensä.
 Jepuan keskustassa Asematiellä, Keskuksentiellä ja Jepuantiellä
on samassa naapurustossa siirrytty monessa talossa öljystä maaläm-
pöön. Jonas ja Sebastian Cederströmille kadut ovatkin tulleet varsin
tutuiksi.
Jonas Cederström suositte-
lee, että naapurustot miettisivät
maalämpöjärjestelmään siirty-
mistä yhtä aikaa. Kun kalusto
on valmiina paikan päällä, siinä
säästetään kuljetuskustannuk-
sissa, ja säästöstä hyötyvät myös
asiakkaat. Sama koskee tietysti
myös varsinaista järjestelmä-
asennusta.   
Teksti Dakota Lavento
Kuvat Mats Sandström
RAV4-mallin EU-yhdistetty kulutus 4,9-6,7 l/100 km, CO2
-päästöt 115-155
g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12
vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. HSD-akkuturva 10
vuotta/350.000 km.
Uuden RAV4 Hybridin
käänteentekevä voima yhdistää
suorituskyvyn, ajonautinnon ja alhaiset
päästöt. Vakiona saat mm. aktiiviset
Toyota Safety Sense -turvallisuusvarusteet.
Nyt nelivetomallia on vihdoin saatavilla,
joten tule ajamaan uusi RAV4 Hybrid meille!
öt 115-155
197 hv tehoa+CO2 117 g/km+Automaatti+Neliveto
RAV4 HYBRID POWER
UUSI RAV4 HYBRID NELIVETO.
VIHDOIN SAATAVILLA!
Varsinais-Suomen Auto-Center
Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI
avoinna ark. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678,
RAV4 2.0 D FWD Life alkaen
Verotonhinta : 26160 €
Autovero : 6079,56 €
Kokonaishinta : 32239,56 €
Koko kansan autokauppaa
VAASA Myynti
Meijerinkatu 15 B
Puh. 020 777 2107
Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 24%), matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 24%)
PORI Myynti
Hyväntuulentie 2
Puh. 020 777 2306
RAUMA Myynti
Nortamonkatu 17
Puh. 020 777 2752
TERVAJOKI Myynti
Olkitie 7
Puh. 020 777 2010
Jonas Cederström,
LVI-alan yrittäjä
Lämpöässän asiakaslehti 1312 Lämpöässän asiakaslehti
Ammattitaito alkaa palvelusta
Taantuman jälkeen
maalämpöasennusten
määrä on jälleen
nousussa. Järjestelmiä
asennetaan niin
suuriin kohteisiin kuin
omakotitaloihinkin.
Teksti Dakota Lavento   Kuva Ari Peuho
T
urun LVI-Piste on Hanakat-lii-
ke, jonka valikoimiin Läm-
pöässä-maalämpöpumput
ovat kuuluneet jo vuodesta
2005 alkaen. Yrityksen toimintaperi-
aatteena on, että jokaiselle asiakkaalle
annetaan sataprosenttinen huomio.
– Asiakkaalla on yleensä pulma, kun
hän tulee erikoisliikkeen ovesta sisään.
Seeivälttämättäolesuuri,muttaTurun
LVI-pisteessä se ratkaistaan parhaalla
mahdollisella tavalla, toimitusjohtaja
Pasi Tölkkö kertoo.
Näin toimimalla pyritään siihen, et-
tä asiakkaat tulevat takaisin aina uu-
destaan. Vuotavan hanan jälkeen voi-
daan seuraavaksi vaikka hoitaa talon
lämmitysjärjestelmän muutos öljystä
maalämpöön.
Turun LVI-Piste asentaa Lämpöäs-
sä-maalämpöpumppuja niin omakoti-
taloihinkuinrivi-jakerrostaloihinsekä
teollisuushalleihin.
–Uudiskohteitakinjoukossaon,mut-
ta erityisesti pientalopuolella korjaus-
rakentamisenvolyymiontokinykyisel-
lään huomattavasti suurempi.
Syksyllä Turun LVI-Piste toteuttaa
yhden suurimmista kohteistaan, johon
asennetaan kaksi suurten kiinteistö-
jen teholämmittäjää: Lämpöässä ELi
90 maalämpöpumppua.
MONENLAISIA
REMONTTIKOHTEITA
Useimmat Turun LVI-Pisteen remontti-
kohteista ovat kiinteistöjä, joissa maa-
lämpöön siirrytään öljystä, mutta suu-
rempienkiinteistöjenjoukossaonmyös
kaukolämpökohteita. Omakotitaloissa
maalämpöön on helppo siirtyä myös
silloin, kun talossa on sähkölämmit-
teinen varaaja ja vesikiertoinen läm-
mitysjärjestelmä.
Yksi mielenkiintoisimmista kohteis-
ta oli suorasähkölämmitystalo, jossa
lämmönjako maalämpöön siirtymisen
jälkeen toteutettiin puhallinkonvekto-
reilla. Vanhassa kartanorakennukses-
sa on paljon avointa tilaa, johon tämä
ratkaisu soveltui paremmin kuin vesi-
kiertoisen patterijärjestelmän raken-
taminen, lattialämmitysjärjestelmän
toteuttamisesta nyt puhumattakaan.
Uudiskohteissa lähes jokaiseen ta-
loon tulee pakettiratkaisuna myös vii-
lennys. Asiakkaat osaavat sitä jo edel-
lyttää, joten ÄssäCooling ei ole enää
mikään lisävaruste.
– Lämpöässä-maalämpöpumpuissa
on lähdöt jo valmiina, mikä nopeut-
taa asennusta työmaalla melkoisesti,
Tölkkö kehuu.
Hän on ehtinyt kokea, miten talou-
den heilahdukset vaikuttavat maaläm-
pöasennusten määriin.
–Vuodesta2005vuoteen2011oliyh-
tä nousua. Sen jälkeen tultiin alaspäin,
muttanytnäyttääjoparemmalta.Vuosi
2016 on ensimmäistä kertaa edellistä
parempi.
EDELLYTTÄÄ
AMMATTITAITOA
Tulevaisuus näyttää varsin valoisalta.
Tölkkö on kuitenkin huolissaan siitä,
että alalle on eksynyt toimijoita, jot-
ka eivät tunnu osaavan tai välittävän
mitoittaa maalämpöä oikein. Tämä on
koko alalle suuri ongelma.
– Pitäisi ymmärtää, että somejulki-
suuden aikana nämä ikävät tapaukset
eivät jää salaisuuksiksi. Lopulta siitä
kärsii koko ala. Jokainen pettyneen
asiak­kaan tilitystä lukeva ei ymmärrä,
ettei kysymyksessä ollut maalämmön
tai edes kyseisen maalämpöpumpun
ongelma,vaanalimitoitettujärjestelmä.
Hän painottaa, että myös maaläm-
pöpumppujen asentaminen edellyttää
vankkaa ammattitaitoa ja kokemusta.
– Erityisesti remonttikohteissa voi
tulla työmaalla eteen melkoisiakin yl-
lätyksiä, jotka on osattava ratkaista no-
peasti paikan päällä. Ammattitaitoiset
asentajat pystyvät siihen. 
 Turun LVI-Liikkeessä
ratkotaan asiakkaan LVI-alaan
liittyvät ongelmat ammatti-
taidolla ja hymyssä suin, Pasi
Tölkkö lupaa.
RINTA-JOUPIN AUTOLIIKE OY:N Tervajoen myymälä
siirtyi vuonna 2014 maalämpöön lämmityskuluissa sääs-
tääkseen. Investointi maksaa itsensä takaisin viidessä
vuodessa.
– Se on ekologinen ja energiatehokas ratkaisu. Hybri-
diautoja myyvässä autoliikkeessä ekologinen lämmitys-
muotoonmyösimagoasia,varatoimitusjohtajaAkiPuska
huomauttaa.
Päällimmäisin syy toteutetulle energiaremontille oli
kahden alkuperäisen öljykattilan ikä. Rinta-Joupilla
harkittiin myös biopolttoaineeseen siirtymistä, mutta
maalämmön vaivattomuus voitti. Maalämmön puolesta
puhui myös se, että järjestelmä, kaksi Lämpöässä T120
-lämpöpumppua sekä 4 000 litran tulistinvaraaja, pys-
tyttiin asentamaan vanhaan lämpökeskukseen. Lisära-
kennelmia ei tarvittu.
Kiinteistönlämmitysenergiantarveon640000kilowat-
tituntia vuodessa, josta uusilla maalämpöpumpuilla tuo-
tetaan 90 prosenttia. Loput tuotetaan sähkövastuksella.
Lämpökaivotporattiintontillekadunvarteenjamaisemoi-
tiin nurmikon alle. Alun perin suunnitelmissa oli porata
20 kappaletta 200 metriä syviä kaivoja.
– Ensimmäisissä
päästiin kuitenkin
270:een metriin,
joten kaivoja tarvit-
tiin vain 16, Puska
kertoo.
Energiakaivojen
porauksesta sekä ko-
ko maalämpöjärjes-
telmän asennukses-
ta vastasi Lämpö- ja
Poratekniikka Oy. 
Autoliike säästää
lämmityksessä
 Rinta-Joupin Autoliike säästää maalämmön ansiosta
viidessä vuodessa noin 250 000 euroa, joten investointi
tulee kuitattua lyhyessä ajassa.
Rinta-Joupin
autoliikeOy
• 2 kpl Lämpöässä T120
• Ässäcontrol-ohjaus
• 4 000 litran tulistinvaraaja
ja etähallinta (Wlan/3G)
Teksti ja kuva Dakota Lavento
Lämpöässän asiakaslehti 1514 Lämpöässän asiakaslehti
LÄMPÖÄSSÄMALLISTO
VSI-MALLISTO soveltuu kodin
lämmönlähteeksi 80-280 neliöi-
seen kotiin. Kompakti koko, helppo
liikuteltavuus ja suuri tehokkuus
tekevät Lämpöässä Vsi:stä oikean
maalämmön pikkujättiläisen. Äänita-
soltaan hiljaista astianpesukonetta
vastaava maalämpöyksikkö voidaan
tarvittaessa sijoittaa vaikkapa kodin-
hoitohuoneeseen. Maalämpöjärjes-
telmää on mahdollista hyödyntää
myös asuintilojen viilennykseen.
Talvella vastaavasti maalämpö-
pumpulla tuotettua lämmintä vettä
voidaan käyttää myös ulkoa tulevan
raikkaan ilman esilämmitykseen
ilmanvaihtokoneessa. Lämmityksen
ja lämpimän käyttöveden saman-
aikaisen tuoton mahdollistavat
Vsi-mallit tarjoavat kokoluokkansa
suurimman, 230-litraisen varaajan.
Lämmintä vettä riittää isommallekin
saunaseurueelle!
LÄMPÖÄSSÄ VMI:N avulla lämmität, jäähdytät ja
tuotat lämmintä käyttövettä helposti, edullisesti
ja ekologisesti ympäri vuoden. Lämmityksen ja
lämpimän käyttöveden samanaikaisen tuoton
mahdollistava Lämpöässä Vmi soveltuu uusien
ja saneerattavien, 100–400-neliöisten oma-
kotitalojen, rivi- ja paritalojen sekä vapaa-ajan
asuntojen kokonaisvaltaiseksi lämmitysjärjes-
telmäksi. Lämpöässä Vmi-maalämpöpumpun
markkinoiden suurin, 430 litran varaaja tuottaa
lämmintä käyttövettä riittävästi kahta suihkua
käyttävälle suuremmallekin saunaporukalle. Vmi
on oikea ratkaisu talouksiin, joissa on kylpyam-
me. ÄssäCooling-viilennysyhteet ja ÄssäSolar-au-
rinkoyhteet kuuluvat vakiotoimitukseen, joten
niiden asennus myös jälkikäteen on helppoa!
LÄMPÖÄSSÄ ESI -MALLISTO on
ratkaisu monenlaisiin maaener-
giajärjestelmiin. Lämpöässä Esi
-maalämpöpumppu kytketään
erillisvaraajaan. Sen tyypillisiä
käyttökohteita ovat omakotitalot
ja maatilat. Esi mukautuu toiveit-
tesi mukaan ja on oikea ratkaisu,
kun haluat säästää lämmittäes-
säsi uutta tai vanhaa rakennusta,
tekninen tila on ahdas (esimer-
kiksi kellari), oviaukot tai portaat
rajoittavat maalämpöpumpun
kuljetusta, käytät runsaasti
lämmintä käyttövettä, hyödynnät
maalämpöpumpussa jäähdytys-
tä, liität maalämpöpumppuun
aurinkokeräimen tai muun
ulkoisen lämmönlähteen, säilytät
nykyisen lämmitysjärjestelmäsi
maalämmön rinnalla tai haluat
kytkeä maalämpöpumpun ole-
massa olevaan varaajaan.
Parhaan energialuokan
Lämpöässä Vsi
Energiatehokkuuden parasta
luokkaa – Lämpöässä Vmi
Mukautumisen mestari
– Lämpöässä Esi
AHTAISIIN
TILOIHIN!
LÄMPÖÄSSÄ EMI -MALLISTO on ratkaisu mo-
nenlaisiin maaenergiajärjestelmiin. Lämpöässä
Emi -maalämpöpumppu kytketään erillisvaraa-
jaan. Sen tyypillisiä käyttökohteita ovat suuret
omakotitalot (300–600 m2), rivitalot, teollisuus-
kiinteistöt ja maatilat. Emi mukautuu toiveittesi
mukaan. Lämpöässä Emi maalämpöjärjestel-
mää ohjataan markkinoiden älykkäimmällä
ohjausjärjestelmällä. Tarvittaessa etäohjattava
ÄssäControl -ohjausjärjestelmä mahdollistaa
tehontarpeen kasvaessa myös rinnakkain
kytkettyjen maalämpöpumppujen ohjauksen,
sekä maalämpöjärjestelmään liitettyjen ulko-
puolisten lämmönlähteiden, esim. aurinkokeräin,
ohjauksen. Saneerauskohteissa Lämpöässä Emi
voidaan kytkeä olemassa olevaan varaajaan.
Markkinoiden joustavin
maa­lämpöjärjestelmä –
Lämpöässä Emi
Energiatehokas
erillisvaraaja
EMI MUKAUTUU
TOIVEITTESI MUKAAN!
LÄMPÖÄSSÄ-ERILLISVARAAJAT ovat
eristyskyvyltään erinomaisia. Ne ovat mo-
nipuolisesti muokattavissa ja niihin voidaan
kytkeä lämpöpumpun lisäksi myös muita
lämmönlähteitä. Varaajan tilavuus valitaan
kohteen mukaan.
Lämpöässä tulistusvaraajat ovat Läm-
pöässä Esi-, Emi-, ELi- ja T -mallien rinnalle
kehitettyjä energia­varaajia, jotka takaavat
tasaisen lämmityksen ja riittoisan käyttöve-
den tuoton samanaikaisesti. Niihin varataan
vesikiertoisen lattia- ja/tai patterijärjestelmän
lämmitysenergia sekä lämpimän käyttöve-
den energia.
Lämpöässä-perusvaraajat on tarkoitettu
ilman tulistinta olevien Lämpöässä-maa-
lämpöpumppujen rinnalle kohteissa, joissa
lämpimän käyttöveden tarve on erittäin
pieni tai käyttöveden loppukuumennus
halutaan toteuttaa
jollakin muulla
kuin maalämpö-
pumpulla.
ENERGIATEHOKKUUDEN
PIKKUJÄTTILÄINEN!
SUURTEN KOTIEN
TEHOLÄMMITTÄJÄ!
Lue lisää
tuotevalikoimastamme
www.lampoassa.fi
TAKAA TASAISEN
LÄMMITYKSEN
JA RIITTOISAN
KÄYTTÖVEDEN
TUOTON!
TEKNISETTIEDOT
LÄMPÖÄSSÄ	 Vmi 6	 Vmi 9	 Vmi 11	 Vmi 14	 Vmi 17	 Esi 6	 Esi 9	 Esi 11	 Esi 14	 Esi 17	 Emi 22	 Emi 28	 Emi 43
Lämminvesivaraaja	 430 L	 430 L	 430 L	 430 L	 430 L	 500–1000 l	 500–1000 l	 500–1000 l	 500–1000 l	 500–1000 l	 500–1000 l	 1000–1500 l	 2000–3000 l
Mitat (leveys/syvyys/korkeus)	 1020/700/1830 mm	 1020/700/1830 mm	 1020/700/1830 mm	 1020/700/1830 mm	 1020/700/1830 mm	 595/680/1450 mm	 595/680/1450 mm	 595/680/1450 mm	 595/680/1450 mm	 595/680/1450 mm	 920/680/1450 mm	 920/680/1450 mm	 920/680/1450 mm
Paino	 422 kg	 426 kg	 440 kg	 450 kg	 458 kg	 174 kg	 178 kg	 192 kg	 202 kg	 210 kg	 395 kg	 395 kg	 420 kg
Sulake	 3 x 10 (16) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 10 (16) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 25 A	 3 x 25 A	 3 x 50 A
Sähköliitäntä	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~
Lämmitysteho 35/55 °C (EN 14511)	 8,44/7,75 kW	 10,44/9,82 kW	 12,38/11,45 kW	 15,64/14,47 kW	 17,75/16,71 kW	 8,44/7,75 kW	 10,44/9,82 kW	 12,38/11,45 kW	 15,64/14,47 kW	 17,75/16,71 kW	 22,42/20,71 kW	 29,52/26,75 kW	 46,19/42,83 kW
COP 35/55 °C (EN 14511)	 4,96/3,30	 4,84/3,17	 4,97/3,33	 4,88/3,33	 4,84/3,25	 4,96/3,30	 4,84/3,17	 4,97/3,33	 4,88/3,33	 4,84/3,25	 4,49/3,16	 4,56/3,10	 4,50/3,22
SCOP 35/55 °C (EN 14825 kylmä ilmasto-olosuhde)	 5,24/3,88	 5,13/3,83	 5,29/3,99	 5,31/4,02	 5,22/3,69	 5,24/3,88	 5,13/3,83	 5,29/3,99	 5,31/4,02	 5,22/3,69	 4,98/3,83	 5,09/3,66	 5,06/3,88
Energiatehokkuusluokka (järjestelmä, lämm.)	 A+++/A+ 	 A+++/A+ 	 A+++/A+ 	 A+++/A+ 	 A+++/A+ 	 A+++	 A+++	 A+++	 A+++	 A+++	 A+++	 A+++	 A+++
Äänitehon taso dB(A)	 38	 41	 36	 38	 42	 37	37	40	41	41	45	46	49
Lämmitettävä pinta-ala	 100–150 m²	 100–200 m²	 140–240 m²	 200–300 m²	 240–400 m²	 100–150 m²	 100–200 m²	 140–240 m²	 200–300 m²	 240–400 m²	 300–500 m²	 400–600 m²	 400–600 m²
Sijoitus	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila	 khh/tekninen tila	 khh/tekninen tila	 khh/tekninen tila	 khh/tekninen tila	 khh/tekninen tila	 tekninen tila	 tekninen tila	 tekninen tila
LÄMPÖÄSSÄ	 Vsi 6	 Vsi 8	 Vsi 10	 Vsi 12	 Vsi 14
Lämminvesivaraaja	 230 l	 230 l	 230 l	 230 l	 230 l
Mitat (leveys/syvyys/korkeus)	 595 x 680 x 1830 mm	 595 x 680 x 1830 mm	 595 x 680 x 1830 mm	 595 x 680 x 1830 mm	 595 x 680 x 1830 mm
Paino	 330 kg	 332 kg	 334 kg	 338 kg	 340 kg
Sulake	 3 x 10 (16) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A	 3 x 16 (20) A
Sähköliitäntä	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~	 400 V 3N~
Lämmitysteho 35/55 °C (EN 14511)	 6,14/5,50 kW	 8,44/7,75 kW	 10,44/9,82 kW	 11,84/10,83 kW	 15,04/14,02 kW
COP 35/55 °C (EN 14511)	 5,00/3,19	 4,96/3,30	 4,84/3,17	 4,77/3,14	 4,75/3,25
SCOP 35/55 °C (EN 14825 kylmä ilmasto-olosuhde)	 5,14/3,74	 5,24/3,88	 5,13/3,83	 4,89/3,75	 5,08/3,89
Energiatehokkuusluokka (järjestelmä, lämm./käyttöv.)	 A+++/A+ 	 A+++/A+ 	 A+++/A+ 	 A+++/A+ 	 A+++/A+
Äänitehon taso dB(A)	 42	 42	 43	 41	 42
Lämmitettävä pinta-ala	 80 – 150 m²	 100 – 200 m²	 140 – 240 m²	 200 – 260 m²	 220 – 280 m²
Sijoitus	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila	 khh / tekninen tila
Lämpöässän asiakaslehti 1716 Lämpöässän asiakaslehti
TIIMI
Sähkölämmitykseen verrattuna
maksat vain joka neljännestä vuodesta.
Ilmanvaihdon
jälkilämmitys 15 %
25 %
60 %
Ilmais-
energia
maasta
75 %
Sähkö
25 %
Öljy/
sähkö
100 %
Lämpimän
käyttöveden
lämmitys
Talon
lämmitys
Täystehoinen
maalämpöpumppu
Lämmittämisen
energiatarve
Öljy-/
sähkölämmitys
Maalämpö
säästää rahaa
ja luontoa!
Kun laatu ratkaisee
Alfa Laval kuuluu maailman johtaviin laitetoimittajiin
lämmitysjärjestelmien markkinoilla.
Toimitamme ratkaisuja lämpöpumppu-, kattila-,
jäähdytys-, hybridi- ja aurinkoenergiajärjestelmiin.
Tarjoamme laajan valikoiman erilaisia juotettuja
levylämmönvaihtimia, sulajuotostekniikalla valmistettuja
lämmönvaihtimia, putkilämmönvaihtimia, ilmalämmön-
vaihtimia sekä tiivisteellisiä levylämmönvaihtimia.
Alfa Lavalin ratkaisut tunnetaan
korkealuokkaisesta laadusta.
www.alfalaval.com
+30 %
TÄYSTEHO OSATEHO
Sähkövastuksen
ja maaläpö-
pumpun
käyttämä sähkö
Maalämpö-
pumpun
käyttämä
sähkö
Täystehoisella
maalämmöllä
säästät vieläkin
enemmän!
Osatehoiseen verrattuna
joka neljäs vuosi on ilmainen.
TÄYSTEHO KULUTTAA
VÄHEMMÄN
JOKAINEN LÄMPÖÄSSÄ -sopimusjälleenmyyjä ja -asentaja saa
maksuttoman Lämpöässä-koulutuksen. Koulutuksen läpikäynyt
sertifioitu myyjä osaa mitoittaa asiakkaalle optimaalisen laitteis-
ton, jolla lämmitys on mahdollisimman edullista ja lämpöä riittää
kaikissa olosuhteissa. Viiden vuoden tehtaan takuu edellyttää
sertifioidun myyjän/asentajan suorittamaa käyttöönottoa ja käy-
tön opastusta asiakkaalle.
Koulutetut ja sertifioidut
jälleenmyyjät ja asentajat
HUOLTOTIIMI ON PALVELUKSESSASI
YMPÄRI SUOMEN
On the road! Lämpöässä–tehtaan huoltotiimi on palveluk-
sessasi puhelimitse ja myös paikan päällä koko Suomessa.
Nämä miehet tuntevat vuosikymmenten huoltokokemuk-
sella maalämpöpumput kuin omat taskunsa.
RAUTAISEN KOKEMUKSEN
OMAAVA MYYNTITIIMI
Lämpöässän tehtaan myynti- ja markkinointitiimin vuosi-
kymmenten kokemus maalämmöstä on jälleenmyyjien
käytettävissä, ja usein toimistoaikojen ulkopuolellakin. Tii-
min peruspalvelua ovat myynnin tuen lisäksi tekninen tuki
ja jokaiselle jälleenmyyjälle räätälöity markkinointi materi-
aaleineen.
LAATULEIMATUT
LÄMPÖÄSSÄT VALMISTAA
OSAAVA TUOTANTOTIIMI
Avainlipputunnuksella
ja Suomen ensimmäi-
senä EHPA:n (Euroopan
Lämpöpumppuyhdis-
tys) EQ-laatuleimalla
merkityt Lämpöässä –
maalämpöpumput valmistetaan kaikki
Lapuan tehtaalla. Koulutettu ja osaava
henkilöstö läpikäy huolellisesti jokai-
sen Lämpöässä-maalämpöpumpun
eri testausvaiheissa.
LÄMPÖÄSSÄLÄISET
Lapuan tehtaan väellä on oma kutsumanimi – Lämpöässäläiset, tai kuten
meitä kentällä kutsutaan, Lässäläiset. Olemme sitä mieltä, että me valmistam-
me maailman parhaat maalämpöpumput!
Lämpöässän asiakaslehti 1918 Lämpöässän asiakaslehti
Danfoss on kehittänyt useita komponentteja erityisesti lämpöpumpuille, kuten
säätölaitteet, kompressorit ja lämmönsiirtimet.
Energiatehokkaat ja luotettavat komponentit varmistavat lämpöpumpun
optimaalisen ja varman toiminnan ympäri vuoden, ankarissakin olosuhteissa.
Siksi useat lämpöpumppuvalmistajat ovat valinneet nämä vuosien kehitystyön
tuloksena syntyneet Danfoss komponentit omiin tuotteisiinsa.
Vankka tekninen osaaminen, vuosien
kokemus ja moitteeton laatu tekevät
Danfoss komponenteista ihanteelliset
lämpöpumpuille
Lue lisää Danfoss komponenteista lämpöpumpuille:
www.danfoss.fi/kylma

Mais conteúdo relacionado

Mais de LÄMPÖÄSSÄ, Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy

Mais de LÄMPÖÄSSÄ, Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy (11)

MAALÄMPÖ -Suomi 100 vuotta- juhlamalli Lämpöässä VMi100 Limited Edition
MAALÄMPÖ -Suomi 100 vuotta- juhlamalli Lämpöässä VMi100 Limited EditionMAALÄMPÖ -Suomi 100 vuotta- juhlamalli Lämpöässä VMi100 Limited Edition
MAALÄMPÖ -Suomi 100 vuotta- juhlamalli Lämpöässä VMi100 Limited Edition
 
Lämpöässä maalämpöpumput, kotimainen maalämpö, yirtysesittely
Lämpöässä maalämpöpumput, kotimainen maalämpö, yirtysesittelyLämpöässä maalämpöpumput, kotimainen maalämpö, yirtysesittely
Lämpöässä maalämpöpumput, kotimainen maalämpö, yirtysesittely
 
Maalämpö kokemuksia, sähkölämmityksen vaihtaminen maalämpöön
Maalämpö kokemuksia, sähkölämmityksen vaihtaminen maalämpöönMaalämpö kokemuksia, sähkölämmityksen vaihtaminen maalämpöön
Maalämpö kokemuksia, sähkölämmityksen vaihtaminen maalämpöön
 
Maalammon kotitalousvahennys 2017
Maalammon kotitalousvahennys 2017Maalammon kotitalousvahennys 2017
Maalammon kotitalousvahennys 2017
 
Maalämpöpumppu, maalämmön mitoitus ja säästö
Maalämpöpumppu, maalämmön mitoitus ja säästöMaalämpöpumppu, maalämmön mitoitus ja säästö
Maalämpöpumppu, maalämmön mitoitus ja säästö
 
Maalämmön hankinta 2017
Maalämmön hankinta 2017Maalämmön hankinta 2017
Maalämmön hankinta 2017
 
Maalämmön säästöt koulutus ja Lämpöässä lämpöpumpputehtaan esittely
Maalämmön säästöt koulutus ja Lämpöässä lämpöpumpputehtaan esittelyMaalämmön säästöt koulutus ja Lämpöässä lämpöpumpputehtaan esittely
Maalämmön säästöt koulutus ja Lämpöässä lämpöpumpputehtaan esittely
 
Kokemuksia ja referenssejä, kiinteistöjen lämmmitys lämpöpumpulla, maalämmöllä
Kokemuksia ja referenssejä, kiinteistöjen lämmmitys lämpöpumpulla, maalämmölläKokemuksia ja referenssejä, kiinteistöjen lämmmitys lämpöpumpulla, maalämmöllä
Kokemuksia ja referenssejä, kiinteistöjen lämmmitys lämpöpumpulla, maalämmöllä
 
Maalämpö -opas naisille
Maalämpö -opas naisilleMaalämpö -opas naisille
Maalämpö -opas naisille
 
MAALÄMPÖ kannattavin investointi kodin lämmitykseen
MAALÄMPÖ kannattavin investointi kodin lämmitykseenMAALÄMPÖ kannattavin investointi kodin lämmitykseen
MAALÄMPÖ kannattavin investointi kodin lämmitykseen
 
Maalämmöllä lehti, kokemuksia maalämmöstä kiinteistöissä
Maalämmöllä lehti, kokemuksia maalämmöstä kiinteistöissäMaalämmöllä lehti, kokemuksia maalämmöstä kiinteistöissä
Maalämmöllä lehti, kokemuksia maalämmöstä kiinteistöissä
 

Maalämmöllä lehti, kokemuksia maalämmöstä omakotitaloissa

  • 1. 4 Oikea mitoitus tärkeää maalämmössä 7 Halvin ei ole aina halvin 12 Koko naapurusto innostui maalämmöstä LÄMPÖÄ SUOMALAISILLE – MAHDOLLISIMMAN EDULLISESTI OMAKOTINUMERO MaalämmölläLÄMPÖÄSSÄN ASIAKASLEHTI
  • 2. POHJALAISILTA LAKEUKSILTAlöytyy ennakkoluulottomia ja osaavia insinöörejä. Meille ympäristöystävälliset lämmitysjärjestelmät ovat olleet sydämen asia jo yli neljäkymmentä vuotta. Nykyään Lämpöässän jälleenmyyjä- ja asentajaverkosto kattaa koko Suomen. Edullista ja ympäristöystävällistä lämpöenergiaa tuottava maalämpö on kirinyt suosituimmaksi uusien pientalojen lämmitystavaksi. Suomen Lämpöpumppuyh- distys SULPU ry:n tilastojen mukaan viime vuonna asennetusta yli 9 000 maaläm- pöpumpusta kolmetuhatta tuli uusiin pientaloihin. Maalämpöpumppu asennetaan nykyään joka toiseen uuteen omakotitaloon. Loput 6 000 maalämpöpumppua korvasivat vanhoissa pientaloissa öljy- ja sähkölämmitystä sekä jonkin verran myös kaukolämpöä. Maalämpöpumpun puolesta puhuvat helppokäyttöisyys, huolettomuus, pieni tilantarve ja jäähdytysmahdollisuus. Suomalaiset ovat oivaltaneet, että maalämmön kaltaisella ekologisella lämmöntuotannolla on merkitystä kukkaron lisäksi myös ympäristölle. Maalämpö on päästötöntä energiaa, joka investointina maksaa itsensä muutamassa vuodessa takaisin. Tässä lehdessä esittelemme kohteita, joissa on Lämpöässän avulla ratkaistu lämmitysongelmat ja lämpimän käyttöveden riittävyys. Toivottavasti lehden sivuilta löytyy hyödyllisiä vinkkejä ja ratkaisuehdotuksia mahdollisimman monelle. Me läm- pöässäläiset ja jälleenmyyjämme teemme parhaamme, että voisimme palvella teitä asiakkaina mahdollisimman hyvin. Tarjoamme kotimaisen laatutuotteen ihmisille, jotka arvostavat vaivattomuutta ja energiantehokkuutta. Lämpöässältä löytyvät sopivat ratkaisut joka tarpeeseen. Millainen on sinun lämmityskohteesi? Ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse taikka kysy chatissa. Me vastaamme. Laitetaan lämpöä kiertämään. TimoRaiskinmäki, toimitusjohtaja Lämpöä suomalaisille mahdollisimman edullisesti Tapio Harju valitsi tyttärensä omakotitaloon maalämmön, sillä kokemuksesta hän tietää sen sekä vaivattomaksi että edulliseksi. Teksti Dakota Lavento   Kuva Pasi Hakala V irroille valmistuu upea puolitoistakerroksinen Mammuttikodin hirsi- talo. Sen 270 millimet- riä vahvojen hirsiseinien suojiin muuttaa Tiina Vuori puolisonsa kanssa. Tiinan isä Tapio Harju huhkii timpurin apumiehenä, kun vain aikaa riittää. Sitä ei ole liikaa, sillä isän apua kaivataan myös tilalla, joka on jo siirtynyt hänen poikansaTomiHarjunvastuulle. Talon rakentaminen onkin edennyt rauhallista tahtia. Maa- lämmön talteen keräävän vaa- kaputkiston, kaksi 300 metrin lenkkiä eli yhteensä 600 metriä keräysputkea, Tapio Harju kai- voi ja asensi metrin syvyyteen viljapeltoon jo kolme vuotta sit- ten. Jo silloin hän oli päättänyt, Kannattavaa ja vaivatonta PÄÄKIRJOITUS SISÄLTÖ Uusihirsitalo • Mammuttikoti 175 m2 • Lämpöässä Vmi 17 • Lämmönkeruuputkisto maassa: 2 x 300 m • ÄssäSolar-aurinkokeräimet  Tapio Harju raken- taa taloa tyttärelleen, sillä Harjun tila on jo siirtynyt hänen poikansa Tomi Harjun vastuulle. Myös tilan päärakennus, sikala ja käyttövedet lämmite- tään maalämpöpum- pun avulla. että tyttären talo lämmitetään maalämmöllä. Taloon tulee Lämpöässä Vmi 17. Syynä päätökseen olivat maa- lämmöstä ja Lämpöässästä saa- dut erinomaiset kokemukset. Harjujen maatilalla siirryt- tiin vuonna 2011 öljystä maa- lämpöön. Lämmitettävää tilaa, päärakennuksessa ja sikalassa, oli yhteensä tuhat neliömetriä. Öljyä kului 8 000–10 000 litraa ja lasku oli noin 10 000 euroa vuodessa. – Upotin peltoon neljä 400 metrin putkilenkkiä ja hankin Lämpöässä T40 -maalämpö- pumpun sekä 1 500 litran tulis- tusvaraajan. Sähköön kuluu nyt 3 000euroavuodessa.Investoin- ti maksoi itsensä takaisin kol- messa vuodessa, Harju kertoo. HYVÄT SISÄOLOSUHTEET Harju ajatteli erityisesti vaivat- tomuutta ja energiatehokkuut- ta myös päättäessään tyttären talon lämmitysjärjestelmästä. Uusi talo tulee olemaan erittäin ekologinen, mutta sisäolosuh- teista tinkimättä. Hirsitaloissa on jo tunnetusti hyvä sisäilma. Uudessa talossa on koneellinen ilmanvaihto ja tehokas lämmöntalteenotto. Li- säksi talossa on myös varaava takka-leivinuuni. Nykyaikaisissa energiatehok- kaissa taloissa on lämpenevän ilmastonmaailmassamahdollis- ta, että sisäilma ei kesällä pysy miellyttävällä tasolla. Maaläm- pö mahdollistaa erittäin edulli- sen sisäilman viilennyksen. ÄssäCoolingin tarjoama pas- siivinen viilennys on edullinen tapa toteuttaa jäähdytys, sillä käyttökustannus muodostuu ainoastaan kiertovesipumpun ja puhaltimen moottorin käyt- tämästä sähköstä. Käyttöveden lämmittämistä varten talon ka- tollaonkaksikahdenkymmenen putken ÄssäSolar-aurinkoke- räintä.  INVESTOINTI MAKSOI ITSENSÄ TAKAISIN KOLMESSA VUODESSA. Pääkirjoitus Kannattavaa ja vaivatonta lämpöä Lopulta lämmintä pakkasellakin Vaivatonta lämpöä Väärnin Pappilassa Älä houkutu halvimmasta Lämpöässän neljä vuosikymmentä Naapuri innosti maalämpöön Autoliike säästää lämmityksessä Ammattitaito alkaa palvelusta Lämpöässämallisto Tiimiesittelyt 2 3 4 6 7 10 12 14 15 16 18 MAALÄMPÖ ON PÄÄSTÖTÖNTÄ ENERGIAA, JOKA INVESTOINTINA MAKSAA ITSENSÄ MUUTAMASSA VUODESSA TAKAISIN. Lämpöässän asiakaslehti OMAKOTINUMERO 2016 JULKAISIJA Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy Unikontie 2, 62100 Lapua p. 06 433 7200 KANSIKUVA Matti Hautalahti ULKOASU I-print | plus PAINOPAIKKA: I-print Oy JOUTSENMERKITTY PAINOLAITOS lupanumero 4041 0895 Lämpöässän asiakaslehti 32 Lämpöässän asiakaslehti
  • 3. P ekka Ylennysmäki ei osannut arvata ensimmäistä maaläm- pöpumppuaan ostaessaan, miten tärkeää järjestelmän oikea mitoitus on. Nyt hän sen tietää erittäin hyvin. Miehen koti 35 kilometrin päässä Jyväskylästä ei ole ihan tavallinen asunto. Metsäliiton kahden pomon asunnoiksi vuonna 1961 valmistunut rakennus on kooltaan 472-neliöinen. Alakerran neljän auton autotalli on parhaillaan muuttumassa kuntosalik- si. Tontille on noussut uusi, erillinen autotalli. – Tätä taloa rakennetaan kuin Iisa- kin kirkkoa, aina on jokin paikka muu- toksen kourissa, Ylennysmäki nauraa. MONENLAISTA LÄMMITYSTAPAA Metsäliitonpomojenasuntorakennusta lämmitettiinalkujaan,ymmärrettäväs- ti, haloilla. Jossakin vaiheessa raken- nukseen hankittiin öljykattila. Kun Ylennysmäki osti talon vuonna 2001, hän uusi öljykattilan ja polttimon. Kunrakennuksessaontilaalähes500 neliötä ja kuutioita 1 250 lämmitettä- vänä, öljyä kului. Ylennysmäki päätti investoidaympäristöystävälliseenmaa- lämpöön. Lopulta lämmintä pakkasellakin Kun maalämpöjärjestelmä mitoitetaan oikein, suurikin vanha talo pysyy lämpimänä myös talvipakkasilla, ja lämmintä vettä riittää isollekin saunaporukoille. Teksti Dakota Lavento   Kuvat Pasi Hakala – En tiedä, oliko järjestelmän myyjä ammattitaidoton vai mikä siinä oli, mut- ta kun ensimmäisenä talvena tuli –10 asteen pakkaset, varpaita alkoi kipristel- lä. Yli –15 asteessa maalämpöpumppu ei tuottanut lämpöä enää ollenkaan. Tuntuiälyttömältäkäyttääöljykattilaa lämmittämiseen aina, kun ulkona oli vä- hänkin pakkasta. Tuttu LVI-yrittäjä Esko Helin K-S LVI-Helin Oy:stä paneutui on- gelmaan ja totesi, että kymmenen kilo- watin maalämpöpumppu oli kohteeseen aivan liian pienitehoinen. Hän laski, että kohteen lämmöntarve on 24 kilowattia. OIKEIN MITOITETTU JÄRJESTELMÄ TILALLE Syksyllä 2015 Ylennysmäen taloon asen- nettiinuusi,kohteeseenoikeinmitoitettu Lämpöässä Emi28 -maalämpöpumppu ja sinne varta vasten tehty 1 500 litran tulistusmallinen ovaalivaraaja. Järjes- telmässä on kaksi lämmönsäätöpiiriä. Rakennuksen yläkerrassa on patterit ja alakerrassa vesikiertoinen lattialämmi- tys. Edellinenmaalämpöpumppupääsion- neksi uusiokäyttöön, sillä se lämmittää nyt pihalle rakennettua uutta satane­‑ liö­i­stä autotallia. – Siihen sen pitäisi olla ihan passeli, Ylennysmäki tuumaa.  Esko Helin lupasi Pekka Ylennysmäelle, että oikein mitoitettu Lämpöässä-maalämpöpumppu pitää suurenkin talon lämpimänä vaikka minkälaisilla paukkupakkasilla, ja niin se on pitänytkin.  Lämpöässä Emi28 –maalämpöpumppu läm- mittää koko 472-neliöisen talon ja myös kaiken käyttöveden silloin, kun aurinkokeräimiltä ei riitä lämpöä tarpeeksi käyttöveden lämmittämiseen. Ylennysmäentalo • Lämmitettävää tilaa 472 m² • Lämpöässä Emi 28 • 1 500 litran tulistusmallinen ovaalivaraaja • Energiakaivot uudelle EMI 28:lle 220 m ja 240 m, vanhalle 10 kW:lle 180 m SUURIMMAN OSAN VUOTTA KÄYTTÖVESI LÄMPENEE SUORALLA AURINKOLÄMMÖLLÄ. Vanhaamaalämpöpumppuavartenpo- rattiin uusi, 180 metriä syvä energiakai- vo. Uudelle maalämpöpumpulle entinen 220 metriä syvä energiakaivo ei tieten- kään olisi mitenkään riittänyt. Tarvittiin uusi 240 metriä syvä kaivo. Porauksista vastasi Porausliike Kallioniemi Oy. Pekka Ylennysmäki on tyytyväinen mies, sillä talon lämmityksessä ei ole ol- lut enää ongelmia. Lämmintä vettäkin piisaa. – Asensimme katolle myös aurinko- keräimet, joten suurimman osan vuotta käyttövesi lämpenee suoralla aurinko- lämmöllä käytännössä lähes ilmaiseksi, hän lisää. Ylennysmäkineuvoomaalämpöjärjes- telmänhankkimistaharkitseviaolemaan tarkkana. – Pyytäkää useampia tarjouksia ver- tailtavaksi ja kysykää referenssejä vas- taavista kohteista. Kyllä sitä maallikko on myyjien armoilla. Halvin ei ole se paras.   Uusi järjestelmä sisältää 1500 litran ovaalin- muotoisen tulistusvaraajan, joka on helppo kuljettaa ahtaisiinkin paikkoihin.  Lämpöässä-maalämpöpumput kuuluvat parhaisiin energiatehokkuusluokkiin. Lämpöässän asiakaslehti 54 Lämpöässän asiakaslehti
  • 4. Maalämpöremontin teettänyt Kauko Kangas varoittaa, ettei pidä halvimman tarjouksen antaa houkuttaa liikaa. Teksti Kirsi Haapamatti  Kuvat Matti Hautalahti Älä houkutu halvimmasta R uudulta valitaan painike ko- tona tai poissa, ja lämmitys hoitaa itse itsensä. – Näin helposti se hoituu, Kauko Kangas sanoo ja näyttää tietoko- neensa ruudulta selkeää näkymää. Automatiikka oli yksi peruste sille, miksi alahärmäläine Kangas valitsi ko- tiinsa Lämpöässän maalämpöratkaisun etäkäyttömahdollisuudella. Paljon reis- saava yrittäjä ei halua poissa ollessaan murehtia kodin lämmitystä. V uonna 1839 rakennettu Väärnin Pappila on kirjai- lija Juhani Ahon synnyin- paikka, nähtävyys, kulttuu- rikohde ja juhlapaikka. Se on myös kirjailija Minna Kettusen ja muu- sikko Jarkka Rissasen työpaikka ja perheen rakas koti. Kesästä 2016 alkaen Väärnin Pappilaa on lämmit- tänyt Lämpöässän maalämpö. Kuusi vuotta kylmillään olleen, jo hyvin huonoon kuntoon päässeen rakennuksen hienovaraisesti ja van- haa kunnioittaen toteutettu kun- nostaminen nykyiseen asuunsa on ollutyrittäjäpariskunnaltatodellinen uroteko. Se on vaatinut näkemystä, sitkeyttä, suurta sydäntä, vankku- matonta uskoa tulevaisuuteen ja isoa pankkilainaa. Eipä kumma, että jos- sakin jouduttiin tinkimään. – Maalämpöä suositeltiin meille kyllä jo peruskorjausvaiheessa, mut- ta päädyimme taloudellisista syistä pellettikattilaan, Kettunen kertoo. Pariskunta osti Pappilan Lapin- lahden seurakunnalta kymmenen vuotta sitten. Pappilan pää- ja piha- rakennuksen korjaussuunnitelmia tehtiin vuosina 2006–2007 ja työ- maa käynnistyi toukokuussa 2007. Lämmöt saatiin päälle marraskuussa samanavuonna,jaseuraavanvuoden huhtikuussa valmistuivat asuintilat. Väärnin Pappila avattiin yleisölle marraskuussa 2008. SOPIVA AIKA ENERGIAREMONTILLE Väärnin Pappilasta on tullut suosit- tu vierailukohde. Tähän mennessä siihen on tutustunut 30 000 kävijää. Pappilassa järjestetään myös monen- laisia juhlia ristiäisistä syntymäpäi- viin. Huoleton maalämpö on vuosien mittaan ollut useampaankin ottee- seen yrittäjäpariskunnan mielessä. Kesällä 2016 oli lopultakin sopiva ajankohta siirtää pellettisiilo ja -kat- tila historiaan. – Maalämpöpumppu ei edellytä käyttäjältä minkäänlaisia toimenpi- teitä. Polttoainetta ei tarvitse muis- taa tilata eikä käydä lisäämässä, Kettunen iloitsee.  Vaivatonta lämpöä Väärnin Pappilassa Vaivaton, ekologinen ja energiatehokas maalämpö on juuri oikea lämmitysmuoto korvaamattoman arvokkaaseen kulttuurimiljööseen. Teksti Dakota Lavento  Kuvat Tapio Tikka ON MELKOINEN HELPOTUS, ETTEI LÄMMITYSJÄRJESTELMÄSTÄ TARVITSE ENÄÄ HUOLEHTIA.   Väärnin Pappilaa ja piharakennusta lämmittää Lämpöässä Emi 22. Lisäksi kohteessa on kaksi 450 litran Lämpöässä Compact -tulistusvaraajaa. Minna Kettunen, kirjailija Lämpöässän asiakaslehti 76 Lämpöässän asiakaslehti
  • 5. – Tämän huolettomampaa ei voi ollakaan. Käytännössä en juuri kos- kaan itse ohjaa lämmityssäätöjä, sillä ulkolämpötila-anturit säätävät sisä- lämpötilan aina sopivaksi. Ei tarvitse kuin asua. Kankaanjahänenpuolisonsakotion 139 neliöinen yksikerroksinen tiilita- lo. Vuonna 1978 rakennettu talo läm- peni vielä kaksi vuotta sitten öljyllä. – Öljysäiliö oli alkuperäinen. Sen korjaus olisi tullut pian ajankohtaisek- si, kuten myös polttimen uusiminen. Olin haaveillut maalämmöstä jo to- vin. Öljyn kanssa pelaaminen ei enää innostanut. Äkkiä öljylle hintaa tulee. VERTAILE VAIHTOEHTOJA Kangas ei ostanut sikaa säkissä. Hän tutustui maalämpöön ja sen erilaisiin teknisiin ratkaisuihin hyvin. Hän yl- lättyi, miten suuria hintaeroja eri yri- tyksien tarjouksissa on, vaikka kyse olisi samankokoisista kohteista. – Halutaan antaa halvin tarjous, jotta kaupat lyötäisiin lukkoon. Aika moni myös haksahtaa tähän. En kyllä suosittele päätöksentekoa pelkän aloi- tusinvestoinnin perusteella. Hän tietää tapauksia, joissa maa- lämpöön siirtyvä on harmitellut suur- ta sähkölaskua. Tai valitellut kylmää. – Kaikki maalämpölaitteistot eivät ole maalämpöä, jotkut ovat sähkö- lämpöä. Näin käy, jos lämpöpumput tarvitsevatpaljonsähköätoimiakseen. Liian alhainen mitoitus laitteissa ja lämpökaivojen syvyydessä voi sekin aiheuttaa ikävän yllätyksen, kun läm- pö ei riitäkään. Kankaan kotiin asennettiin Vmi 14 kilowatin täystehoinen lämpöpump- pu, jonka teho riittää lämmittämään 200–300neliöisenkodin.Lämpökaivo porattiin207metrinsyvyyteen.Varaa- ja on tilavuudeltaan 480 litraa. – Halusin ottaa varman päälle. Aloi- tuskustannuksia toki hieman säästyi- si, jos vähän alennettaisiin tehoa tai syvyyttä, mutta ei se pitkän päälle kannata. Lämpöässän jälleenmyyjän Rami Syrjäsen kanssa kävimme eri vaihtoehdot tarkkaan läpi. KANNATTAA OTTAA SELVÄÄ ERILAISISTA RATKAISUISTA JA PYYTÄÄ USEMPIA TARJOUKSIA. Kauko Kangas, yrittäjä Kodin lämpöpatterit ja putket kel- pasivat maalämmölle sellaisinaan. Remontti oli ohi muutamassa päiväs- sä. Öljysäiliö poistettiin omin voimin. Tekninen tila sijoitettiin vanhaan kat- tilahuoneeseen. – Katsopa, miten siistiä työtä, Kan- gas sanoo ja näyttää teknisen tilan asennuksia. – Jukka-Pekka Saarijärvi oli asen- tajan nimi, siinäpä ammattimies. Kii- tokset hänelle. LISÄÄ LÄMPÖÄ AURINKOPANEELEISTA Kankaiden kodin katolle asennettiin saman tien myös aurinkopaneelit. Val- mius tähän eli aurinkoyhteet ovat VMI 14:ssa valmiiksi. – Moni luulee, että koko katto pitää latoa täyteen paneeleja. Mutta näitä- hän on vain kaksi kennostoa. Kodin kaikki lämminvesi tulee käytännössä ilmaiseksi auringon avulla aikaisesta  Kodin kaikki lämminvesi tulee käytännössä ilmaiseksi auringon avulla aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Kankaankoti • Lämmitettävää tilaa 139 m2 • Vmi 14, jossa 480 litran sisään­ rakennettu varaaja • ÄssäSolar -aurinkokeräimet • Energiakaivo 207 m keväästämyöhäänsyksyyn.Eitarvitse saunassa vettä säästellä, niin sanon aina vaimolle. Toimintahäiriöitä ei Kankaan maa- ja aurinkolämpöjärjestelmässä ole ol- lut kertaakaan. Etäohjaus ja -seuranta tietokoneentaipuhelimenvälityksellä on saanut olla lähinnä käyttämättä. – Jos lähden vaikka Lappiin ja tupa jää pitkäksi aikaa käyttämättä, voisi lämpötilan laskulle olla syytä. Etäoh- jaus on hyvä ominaisuus. Kangas kannustaa kaikkia oma- kotiasujia maalämpösaneeraukseen, mutta kehottaa malttiin. – Kannattaa ottaa selvää erilai- sista ratkaisuista ja pyytää usempia tarjouksia. Jos jokin on merkittävästi muita huokeampi, tutki, mikä siinä on erilaista. Hyvä olisi myös käydä kyselemässä jo maalämpöremontin teettäneiden kokemuksia. Meille voi aina tulla, kerron ja näytän mielelläni meidän ratkaisujamme.  MAALÄMPÖÖN LIITETTY VIILENNYSOMINAISUUS JA SEN SISÄYKSIKKÖ ON SIJOITETTUNA ETEISEEN, MISTÄ SE VIILENTÄÄ MUKAVASTI KOKO ASUINTILAT. Lämpöässän asiakaslehti 98 Lämpöässän asiakaslehti
  • 6. Lämpöässän neljä vuosikymmentä Teksti Outi Myllymäki  Kuva Matti Hautalahti ja Lämpöässän kuva-arkisto LÄMPÖÄSSÄN TARINA KUVIA LISÄÄ? KONKURSSI ON parhaimmillaan alku pa- remmalletulevaisuudelle.Näinkävivuonna 1983, kun Jorma Saksi, Antero Mäkitalo ja Timo Pihlajamäki perustivat työttömäksi jäätyään yhteisen Suomen Lämpöpumppu- tekniikka Oy:n Jorma Saksin autotalliin. Taustalla oli vankka kokemus lämpöpump- pujen rakentamisesta ja huoltamisesta sekä luja usko maalämpöön. Kolmikon tavoittee- na oli valmistaa tuote, jolla lämmityksen ja lämpimän veden tuotto tapahtuisi mahdol- lisimman edullisesti. HYVÄ KEHITYSVIRE jatkui 1990-luvulla. Vuonna 1991 käynnistyi vientiVenäjällekalanviljelylaitostenlämpöpumppupakettienmyynnil- lä kalankasvattajille. Vuotta myöhemmin tapahtui Mäntsälän asunto- messuilla merkittävä asennemuutos maalämpöä kohtaan: yrittäjätrio hämmästytti messuvieraita esittelemällä ainutlaatuisella tavalla talon lämmitystämaalämmöllä.Messuillasolmitutasiakaskontaktitnäkyivät myös myyntiluvuissa. Ympäristöarvot korostuivat julkisuudessa 1990-luvun puolivälissä. Se oli otollista maaperää maalämmölle. Kun teknisestä puolesta ja tuo- tannosta vahvasti vastannut Timo Pihlajamäki jäi eläkkeelle, Jorman ja Anteron työpaineet kasvoivat ja töitä tehtiin kellon ympäri. Jorma vastasi tuotannosta ja Antero myynnistä ja markkinoinnista. Markki- noille tuli lisää kilpailijoita, joita vastaan taisteltiin tuotekehittelyllä ja yhteistyöllä tutkimuslaitosten kanssa, muun muassa Lämpöässä 2000 -hankkeella. Vuonna 1998 yritys oli mukana perustamassa Suomen Lämpöpump- puyhdistystä(SULPUry),jokaedistäämaalämmönjalämpöpumppujen myyntiä.Vuonna1999SuomenLämpöpumpputekniikkaOy:ntoimitus- johtajanaaloittiJuhaniMalkamäkijohtaenpohjalaistenyrittäjämiesten matkaa vahvasti kohti uutta aikakautta. Tavoitteena oli voimakas kasvun strategia mittavine muotoilu- ja tuotekehityspro- jekteineen. Uudessa tehdaskiinteistössä henkilöstö ja liikevaihto kasvoivat mukavalla vauhdilla, myös vienti veti lupaavasti. LÄMPÖÄSSÄLLÄ OTETTIIN 2000-luvulla uusia kasvuharppauksia. Lämpöä ja selkeyttä viestiväs- tä oranssista Lämpöässä-nimestä tuli koko yrityksen keulakuva. Toiminnan voimakas kehittäminen ja valmis- tuksen siirtäminen alihankkijoille lisäsivät kasvuvauhtia, ja vanha tehdaskiinteistö jäi pieneksi. Siirtyminen Unikontien 3 300 neliön tuo- tantotiloihin mahdollisti uuden kasvun ja toiminnan laajentumisen. Lämpöässä alkoi olla alueen merkittävä työllistäjä suoraan ja alihan- kintaverkoston kautta. Siitä tuli tunnustusta maakunnallisen yrittä- jäpalkinnon muodossa. Vuonna 2002 Lapuan kaupunki myönsi Kar- hunkynnet Antero Mäkitalolle, Jorma Saksille ja Juhani Malkamäelle Lapuan elinkeinoelämän hyväksi tehdystä työstä. 2010 - LU V U LL A yrittäjäperheen toi- nen sukupolvi astui mukaan tuotekehi- tystiimiin, joka uu- distaa maalämpöpump- pumalleja tasaiseen tahtiin. Vuonna 2013 yritykselle myönnettiin Sei- näjoen Teknologiapalkinto maalämpötek- nologian kehittämisestä. Lapuan tehdas työllistää vuonna 2016 noin 40 henkilöä, ja Lämpöässän maalämpöjärjestelmän jäl- leenmyyjä- ja asentajaverkosto kattaa koko Suomen. YrityksenperustajistaLämpöässäl- lä työskentelevät edelleen aluepäällikkönä Antero Mäkitalo ja tuotantojohtajana Jorma Saksi. Autotallista tuhansien neliöiden teh- taaksi kasvaneen yrityksen alkuperäinen tavoite, muutoksista huolimatta, on ja py- syy: Yritys tuottaa lämpöä ja lämmintä vettä suomalaisille – mahdollisimman edullisesti. Kolmen miehen unelmasta kasvoi merkittä- vä suomalainen maalämpörakentaja. 2000-LUKU1990-LUKU 1980-LUKU 2010-LUKU KOLMEN MIEHEN UNELMASTA KASVOI MERKITTÄVÄ SUOMALAINEN MAALÄMPÖRAKENTAJA. 1983 Suomen Lämpö- pumpputekniikka Oy syntyi. 2000 Lämpöässä -nimi nousee yrityksen keulakuvaksi. 2016 Lapualla on noin 40 henkilöä työllistävä laajasti verkostoi­- tunut yritys. Alkuvuosien mer- kittävin kohde oli Ruhan kyläkoulu, jo- ka oli Suomen ensim- mäinen maalämmöllä toimiva koulutalo. Se vastaa kooltaan kymmenen omakotitalon lämmitysjärjestelmää, joten kolmelle uunituoreelle yrittäjälle projekti oli merkittävä näyttö osaamisesta. Vuonna 1985tuotantotilojenhaasteellisuudenvuok- si miehillä oli edessä iso päätös: oman teh- daskiinteistönrakentaminenSuutalantielle. Suuri tontti ja 500 neliön tehdas keskellä Lapuaa toivat uudenlaista painoarvoa ja si- touttivat yrittäjyyteen entistä vahvemmin. Oman tehtaan lämmitysmuodoksi valit- tiin tietysti maalämpö. Suutalantien teh- daskiinteistö oli ensimmäisiä maaläm- pöä hyödyntäviä teollisia tiloja. 1980-luvulla yrityksessä elet- tiinvahvaakehitysvaihetta, oman tehdashallin myötä toiminta alkoi näyttää teolliselta yrittämi- seltä samaan aikaan, kun yrittäjämiesten perheetalkoivatkas- vaa.  Tämän autotallin ovelta kaikki alkoi. Yrityksen perustajat Jorma Saksi ja Antero Mäkitalo ovat yhä vahvasti toiminnassa mukana. Lämpöässän asiakaslehti 1110 Lämpöässän asiakaslehti
  • 7. P ohjanmaalla Uuden- kaarlepyynkaupungin Jepuan kylässä sijait- sevan omakotitalon maalämpöremontti joulukuus- sa 2012 aloitti tapahtumaket- jun: samassa naapurustossa viidessätoista kodissa nauti- taan nyt maalämmön muka- vuudesta. – Lämpökaivon poraami- nen toi paikalle kiinnostuneen naapurin, joka kertoi, että oli harkinnut öljylämmitykses- tä luopumista. Siitä se sitten lähti, LVI-alan yrittäjä Jonas Cederström muistelee tyyty- väisenä. Kaikki sittemmin maaläm- pöön siirtyneet talot sijaitse- vat lähellä toisiaan aivan Je- puan keskustassa puolentoista kilometrin säteellä toisistaan. Hupaisa sattuma on myös, että energiaremontit on toteutettu puolentoista vuoden kuluessa. Viimeisin valmistui vuonna 2014. Cederström kertoo, että seuraavasta kohteesta ovat jo neuvottelut käynnissä. AINA SOPIVIN LÄMPÖPUMPPU Lämpöässän maalämpöpump- pujen mallistosta löytyy aina sopivan tehoinen maalämpö- pumppu jokaiseen kohteeseen ja kaikenlaisiin tarpeisiin. Ce- derström painottaa, että jär- jestelmän mitoittamisessa on otettava huomioon myös käyt- tötottumuksetesimerkiksiläm- pimän käyttöveden suhteen. – Neljään kohteeseen asen- nettiin hieman tavanomaista suurempi Lämpöässä Emi- mal- li, sillä asukkailla oli käytössä amme. Halusimme varmistaa, että käytössä olisi aina riittä- västi lämmitä vettä ammekyl- pyjä varten. Yhdessä remonttikohteista olivatvalmiinajoaurinkokeräi- met käyttöveden lämmittämis- tä varten. Ne voitiin hyödyntää myösmaalämpöjärjestelmässä. Lämpöässä Vmi -maalämpö- pumput voidaan yhdistää au- rinkojärjestelmään vakioyh- teillä. Yhdeksän asunnon rivitalo- yhtiössä asuntoja ja käyttövet- tä lämmittämään asennettiin Naapuri innosti maalämpöön Jepuan kylässä saatetaan pitää ennätystä maa- lämpöpumppujen tiheydessä. 43 kiloWatin Lämpöässä Emi ja kaksi tulistusvaraajaa, joista tuhatlitrainen on lämmitystä ja 750litrainenkäyttövettävarten. Noin 180 metrin syvyisiä ener- giakaivoja porattiin seitsemän. MAALÄMPÖTIETOA OIKEAAN OSOITTEESEEN Firma Håkan Cederström on jo vuonna 1980- perustettu LVI- alan yritys, jossa isä Håkanin lisäksi työtä jatkavat myös hä- nenpoikansaSebastianjaJonas. Yrityksen alaa ovat LVI-alan asennus- ja huoltotyöt. Lämpöässä-maalämpöjärjes- telmiä yritys asentaa niin pie- nempiin kuin suurempiinkin kohteisiin. Nykyisin ehdotto- masti suurin osa maalämpöjär- jestelmistä asennetaan remon- toitaviin kohteisiin, yleensä öljy- mutta joskus myös pellet- tikattilan tilalle. VIIDESSÄTOISTA KODISSA NAUTITAAN NYT MAALÄMMÖN MUKAVUUDESTA. SEURAAVASTA KOHTEESTA OVAT JO NEUVOTTELUT KÄYNNISSÄ. Jonas Cederström on toi- sen polven LVI-ammattilainen. Firma Håkan Cederströmissä työskentelevät myös hänen isänsä ja veljensä.  Jepuan keskustassa Asematiellä, Keskuksentiellä ja Jepuantiellä on samassa naapurustossa siirrytty monessa talossa öljystä maaläm- pöön. Jonas ja Sebastian Cederströmille kadut ovatkin tulleet varsin tutuiksi. Jonas Cederström suositte- lee, että naapurustot miettisivät maalämpöjärjestelmään siirty- mistä yhtä aikaa. Kun kalusto on valmiina paikan päällä, siinä säästetään kuljetuskustannuk- sissa, ja säästöstä hyötyvät myös asiakkaat. Sama koskee tietysti myös varsinaista järjestelmä- asennusta.  Teksti Dakota Lavento Kuvat Mats Sandström RAV4-mallin EU-yhdistetty kulutus 4,9-6,7 l/100 km, CO2 -päästöt 115-155 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. HSD-akkuturva 10 vuotta/350.000 km. Uuden RAV4 Hybridin käänteentekevä voima yhdistää suorituskyvyn, ajonautinnon ja alhaiset päästöt. Vakiona saat mm. aktiiviset Toyota Safety Sense -turvallisuusvarusteet. Nyt nelivetomallia on vihdoin saatavilla, joten tule ajamaan uusi RAV4 Hybrid meille! öt 115-155 197 hv tehoa+CO2 117 g/km+Automaatti+Neliveto RAV4 HYBRID POWER UUSI RAV4 HYBRID NELIVETO. VIHDOIN SAATAVILLA! Varsinais-Suomen Auto-Center Katuosoitexxxxx 12, 00000 KAUPUNKI avoinna ark. X-XX, la X-XX, puhelin 1234 5678, RAV4 2.0 D FWD Life alkaen Verotonhinta : 26160 € Autovero : 6079,56 € Kokonaishinta : 32239,56 € Koko kansan autokauppaa VAASA Myynti Meijerinkatu 15 B Puh. 020 777 2107 Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 24%), matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 24%) PORI Myynti Hyväntuulentie 2 Puh. 020 777 2306 RAUMA Myynti Nortamonkatu 17 Puh. 020 777 2752 TERVAJOKI Myynti Olkitie 7 Puh. 020 777 2010 Jonas Cederström, LVI-alan yrittäjä Lämpöässän asiakaslehti 1312 Lämpöässän asiakaslehti
  • 8. Ammattitaito alkaa palvelusta Taantuman jälkeen maalämpöasennusten määrä on jälleen nousussa. Järjestelmiä asennetaan niin suuriin kohteisiin kuin omakotitaloihinkin. Teksti Dakota Lavento   Kuva Ari Peuho T urun LVI-Piste on Hanakat-lii- ke, jonka valikoimiin Läm- pöässä-maalämpöpumput ovat kuuluneet jo vuodesta 2005 alkaen. Yrityksen toimintaperi- aatteena on, että jokaiselle asiakkaalle annetaan sataprosenttinen huomio. – Asiakkaalla on yleensä pulma, kun hän tulee erikoisliikkeen ovesta sisään. Seeivälttämättäolesuuri,muttaTurun LVI-pisteessä se ratkaistaan parhaalla mahdollisella tavalla, toimitusjohtaja Pasi Tölkkö kertoo. Näin toimimalla pyritään siihen, et- tä asiakkaat tulevat takaisin aina uu- destaan. Vuotavan hanan jälkeen voi- daan seuraavaksi vaikka hoitaa talon lämmitysjärjestelmän muutos öljystä maalämpöön. Turun LVI-Piste asentaa Lämpöäs- sä-maalämpöpumppuja niin omakoti- taloihinkuinrivi-jakerrostaloihinsekä teollisuushalleihin. –Uudiskohteitakinjoukossaon,mut- ta erityisesti pientalopuolella korjaus- rakentamisenvolyymiontokinykyisel- lään huomattavasti suurempi. Syksyllä Turun LVI-Piste toteuttaa yhden suurimmista kohteistaan, johon asennetaan kaksi suurten kiinteistö- jen teholämmittäjää: Lämpöässä ELi 90 maalämpöpumppua. MONENLAISIA REMONTTIKOHTEITA Useimmat Turun LVI-Pisteen remontti- kohteista ovat kiinteistöjä, joissa maa- lämpöön siirrytään öljystä, mutta suu- rempienkiinteistöjenjoukossaonmyös kaukolämpökohteita. Omakotitaloissa maalämpöön on helppo siirtyä myös silloin, kun talossa on sähkölämmit- teinen varaaja ja vesikiertoinen läm- mitysjärjestelmä. Yksi mielenkiintoisimmista kohteis- ta oli suorasähkölämmitystalo, jossa lämmönjako maalämpöön siirtymisen jälkeen toteutettiin puhallinkonvekto- reilla. Vanhassa kartanorakennukses- sa on paljon avointa tilaa, johon tämä ratkaisu soveltui paremmin kuin vesi- kiertoisen patterijärjestelmän raken- taminen, lattialämmitysjärjestelmän toteuttamisesta nyt puhumattakaan. Uudiskohteissa lähes jokaiseen ta- loon tulee pakettiratkaisuna myös vii- lennys. Asiakkaat osaavat sitä jo edel- lyttää, joten ÄssäCooling ei ole enää mikään lisävaruste. – Lämpöässä-maalämpöpumpuissa on lähdöt jo valmiina, mikä nopeut- taa asennusta työmaalla melkoisesti, Tölkkö kehuu. Hän on ehtinyt kokea, miten talou- den heilahdukset vaikuttavat maaläm- pöasennusten määriin. –Vuodesta2005vuoteen2011oliyh- tä nousua. Sen jälkeen tultiin alaspäin, muttanytnäyttääjoparemmalta.Vuosi 2016 on ensimmäistä kertaa edellistä parempi. EDELLYTTÄÄ AMMATTITAITOA Tulevaisuus näyttää varsin valoisalta. Tölkkö on kuitenkin huolissaan siitä, että alalle on eksynyt toimijoita, jot- ka eivät tunnu osaavan tai välittävän mitoittaa maalämpöä oikein. Tämä on koko alalle suuri ongelma. – Pitäisi ymmärtää, että somejulki- suuden aikana nämä ikävät tapaukset eivät jää salaisuuksiksi. Lopulta siitä kärsii koko ala. Jokainen pettyneen asiak­kaan tilitystä lukeva ei ymmärrä, ettei kysymyksessä ollut maalämmön tai edes kyseisen maalämpöpumpun ongelma,vaanalimitoitettujärjestelmä. Hän painottaa, että myös maaläm- pöpumppujen asentaminen edellyttää vankkaa ammattitaitoa ja kokemusta. – Erityisesti remonttikohteissa voi tulla työmaalla eteen melkoisiakin yl- lätyksiä, jotka on osattava ratkaista no- peasti paikan päällä. Ammattitaitoiset asentajat pystyvät siihen.   Turun LVI-Liikkeessä ratkotaan asiakkaan LVI-alaan liittyvät ongelmat ammatti- taidolla ja hymyssä suin, Pasi Tölkkö lupaa. RINTA-JOUPIN AUTOLIIKE OY:N Tervajoen myymälä siirtyi vuonna 2014 maalämpöön lämmityskuluissa sääs- tääkseen. Investointi maksaa itsensä takaisin viidessä vuodessa. – Se on ekologinen ja energiatehokas ratkaisu. Hybri- diautoja myyvässä autoliikkeessä ekologinen lämmitys- muotoonmyösimagoasia,varatoimitusjohtajaAkiPuska huomauttaa. Päällimmäisin syy toteutetulle energiaremontille oli kahden alkuperäisen öljykattilan ikä. Rinta-Joupilla harkittiin myös biopolttoaineeseen siirtymistä, mutta maalämmön vaivattomuus voitti. Maalämmön puolesta puhui myös se, että järjestelmä, kaksi Lämpöässä T120 -lämpöpumppua sekä 4 000 litran tulistinvaraaja, pys- tyttiin asentamaan vanhaan lämpökeskukseen. Lisära- kennelmia ei tarvittu. Kiinteistönlämmitysenergiantarveon640000kilowat- tituntia vuodessa, josta uusilla maalämpöpumpuilla tuo- tetaan 90 prosenttia. Loput tuotetaan sähkövastuksella. Lämpökaivotporattiintontillekadunvarteenjamaisemoi- tiin nurmikon alle. Alun perin suunnitelmissa oli porata 20 kappaletta 200 metriä syviä kaivoja. – Ensimmäisissä päästiin kuitenkin 270:een metriin, joten kaivoja tarvit- tiin vain 16, Puska kertoo. Energiakaivojen porauksesta sekä ko- ko maalämpöjärjes- telmän asennukses- ta vastasi Lämpö- ja Poratekniikka Oy.  Autoliike säästää lämmityksessä  Rinta-Joupin Autoliike säästää maalämmön ansiosta viidessä vuodessa noin 250 000 euroa, joten investointi tulee kuitattua lyhyessä ajassa. Rinta-Joupin autoliikeOy • 2 kpl Lämpöässä T120 • Ässäcontrol-ohjaus • 4 000 litran tulistinvaraaja ja etähallinta (Wlan/3G) Teksti ja kuva Dakota Lavento Lämpöässän asiakaslehti 1514 Lämpöässän asiakaslehti
  • 9. LÄMPÖÄSSÄMALLISTO VSI-MALLISTO soveltuu kodin lämmönlähteeksi 80-280 neliöi- seen kotiin. Kompakti koko, helppo liikuteltavuus ja suuri tehokkuus tekevät Lämpöässä Vsi:stä oikean maalämmön pikkujättiläisen. Äänita- soltaan hiljaista astianpesukonetta vastaava maalämpöyksikkö voidaan tarvittaessa sijoittaa vaikkapa kodin- hoitohuoneeseen. Maalämpöjärjes- telmää on mahdollista hyödyntää myös asuintilojen viilennykseen. Talvella vastaavasti maalämpö- pumpulla tuotettua lämmintä vettä voidaan käyttää myös ulkoa tulevan raikkaan ilman esilämmitykseen ilmanvaihtokoneessa. Lämmityksen ja lämpimän käyttöveden saman- aikaisen tuoton mahdollistavat Vsi-mallit tarjoavat kokoluokkansa suurimman, 230-litraisen varaajan. Lämmintä vettä riittää isommallekin saunaseurueelle! LÄMPÖÄSSÄ VMI:N avulla lämmität, jäähdytät ja tuotat lämmintä käyttövettä helposti, edullisesti ja ekologisesti ympäri vuoden. Lämmityksen ja lämpimän käyttöveden samanaikaisen tuoton mahdollistava Lämpöässä Vmi soveltuu uusien ja saneerattavien, 100–400-neliöisten oma- kotitalojen, rivi- ja paritalojen sekä vapaa-ajan asuntojen kokonaisvaltaiseksi lämmitysjärjes- telmäksi. Lämpöässä Vmi-maalämpöpumpun markkinoiden suurin, 430 litran varaaja tuottaa lämmintä käyttövettä riittävästi kahta suihkua käyttävälle suuremmallekin saunaporukalle. Vmi on oikea ratkaisu talouksiin, joissa on kylpyam- me. ÄssäCooling-viilennysyhteet ja ÄssäSolar-au- rinkoyhteet kuuluvat vakiotoimitukseen, joten niiden asennus myös jälkikäteen on helppoa! LÄMPÖÄSSÄ ESI -MALLISTO on ratkaisu monenlaisiin maaener- giajärjestelmiin. Lämpöässä Esi -maalämpöpumppu kytketään erillisvaraajaan. Sen tyypillisiä käyttökohteita ovat omakotitalot ja maatilat. Esi mukautuu toiveit- tesi mukaan ja on oikea ratkaisu, kun haluat säästää lämmittäes- säsi uutta tai vanhaa rakennusta, tekninen tila on ahdas (esimer- kiksi kellari), oviaukot tai portaat rajoittavat maalämpöpumpun kuljetusta, käytät runsaasti lämmintä käyttövettä, hyödynnät maalämpöpumpussa jäähdytys- tä, liität maalämpöpumppuun aurinkokeräimen tai muun ulkoisen lämmönlähteen, säilytät nykyisen lämmitysjärjestelmäsi maalämmön rinnalla tai haluat kytkeä maalämpöpumpun ole- massa olevaan varaajaan. Parhaan energialuokan Lämpöässä Vsi Energiatehokkuuden parasta luokkaa – Lämpöässä Vmi Mukautumisen mestari – Lämpöässä Esi AHTAISIIN TILOIHIN! LÄMPÖÄSSÄ EMI -MALLISTO on ratkaisu mo- nenlaisiin maaenergiajärjestelmiin. Lämpöässä Emi -maalämpöpumppu kytketään erillisvaraa- jaan. Sen tyypillisiä käyttökohteita ovat suuret omakotitalot (300–600 m2), rivitalot, teollisuus- kiinteistöt ja maatilat. Emi mukautuu toiveittesi mukaan. Lämpöässä Emi maalämpöjärjestel- mää ohjataan markkinoiden älykkäimmällä ohjausjärjestelmällä. Tarvittaessa etäohjattava ÄssäControl -ohjausjärjestelmä mahdollistaa tehontarpeen kasvaessa myös rinnakkain kytkettyjen maalämpöpumppujen ohjauksen, sekä maalämpöjärjestelmään liitettyjen ulko- puolisten lämmönlähteiden, esim. aurinkokeräin, ohjauksen. Saneerauskohteissa Lämpöässä Emi voidaan kytkeä olemassa olevaan varaajaan. Markkinoiden joustavin maa­lämpöjärjestelmä – Lämpöässä Emi Energiatehokas erillisvaraaja EMI MUKAUTUU TOIVEITTESI MUKAAN! LÄMPÖÄSSÄ-ERILLISVARAAJAT ovat eristyskyvyltään erinomaisia. Ne ovat mo- nipuolisesti muokattavissa ja niihin voidaan kytkeä lämpöpumpun lisäksi myös muita lämmönlähteitä. Varaajan tilavuus valitaan kohteen mukaan. Lämpöässä tulistusvaraajat ovat Läm- pöässä Esi-, Emi-, ELi- ja T -mallien rinnalle kehitettyjä energia­varaajia, jotka takaavat tasaisen lämmityksen ja riittoisan käyttöve- den tuoton samanaikaisesti. Niihin varataan vesikiertoisen lattia- ja/tai patterijärjestelmän lämmitysenergia sekä lämpimän käyttöve- den energia. Lämpöässä-perusvaraajat on tarkoitettu ilman tulistinta olevien Lämpöässä-maa- lämpöpumppujen rinnalle kohteissa, joissa lämpimän käyttöveden tarve on erittäin pieni tai käyttöveden loppukuumennus halutaan toteuttaa jollakin muulla kuin maalämpö- pumpulla. ENERGIATEHOKKUUDEN PIKKUJÄTTILÄINEN! SUURTEN KOTIEN TEHOLÄMMITTÄJÄ! Lue lisää tuotevalikoimastamme www.lampoassa.fi TAKAA TASAISEN LÄMMITYKSEN JA RIITTOISAN KÄYTTÖVEDEN TUOTON! TEKNISETTIEDOT LÄMPÖÄSSÄ Vmi 6 Vmi 9 Vmi 11 Vmi 14 Vmi 17 Esi 6 Esi 9 Esi 11 Esi 14 Esi 17 Emi 22 Emi 28 Emi 43 Lämminvesivaraaja 430 L 430 L 430 L 430 L 430 L 500–1000 l 500–1000 l 500–1000 l 500–1000 l 500–1000 l 500–1000 l 1000–1500 l 2000–3000 l Mitat (leveys/syvyys/korkeus) 1020/700/1830 mm 1020/700/1830 mm 1020/700/1830 mm 1020/700/1830 mm 1020/700/1830 mm 595/680/1450 mm 595/680/1450 mm 595/680/1450 mm 595/680/1450 mm 595/680/1450 mm 920/680/1450 mm 920/680/1450 mm 920/680/1450 mm Paino 422 kg 426 kg 440 kg 450 kg 458 kg 174 kg 178 kg 192 kg 202 kg 210 kg 395 kg 395 kg 420 kg Sulake 3 x 10 (16) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 10 (16) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 25 A 3 x 25 A 3 x 50 A Sähköliitäntä 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ Lämmitysteho 35/55 °C (EN 14511) 8,44/7,75 kW 10,44/9,82 kW 12,38/11,45 kW 15,64/14,47 kW 17,75/16,71 kW 8,44/7,75 kW 10,44/9,82 kW 12,38/11,45 kW 15,64/14,47 kW 17,75/16,71 kW 22,42/20,71 kW 29,52/26,75 kW 46,19/42,83 kW COP 35/55 °C (EN 14511) 4,96/3,30 4,84/3,17 4,97/3,33 4,88/3,33 4,84/3,25 4,96/3,30 4,84/3,17 4,97/3,33 4,88/3,33 4,84/3,25 4,49/3,16 4,56/3,10 4,50/3,22 SCOP 35/55 °C (EN 14825 kylmä ilmasto-olosuhde) 5,24/3,88 5,13/3,83 5,29/3,99 5,31/4,02 5,22/3,69 5,24/3,88 5,13/3,83 5,29/3,99 5,31/4,02 5,22/3,69 4,98/3,83 5,09/3,66 5,06/3,88 Energiatehokkuusluokka (järjestelmä, lämm.) A+++/A+ A+++/A+ A+++/A+ A+++/A+ A+++/A+ A+++ A+++ A+++ A+++ A+++ A+++ A+++ A+++ Äänitehon taso dB(A) 38 41 36 38 42 37 37 40 41 41 45 46 49 Lämmitettävä pinta-ala 100–150 m² 100–200 m² 140–240 m² 200–300 m² 240–400 m² 100–150 m² 100–200 m² 140–240 m² 200–300 m² 240–400 m² 300–500 m² 400–600 m² 400–600 m² Sijoitus khh / tekninen tila khh / tekninen tila khh / tekninen tila khh / tekninen tila khh / tekninen tila khh/tekninen tila khh/tekninen tila khh/tekninen tila khh/tekninen tila khh/tekninen tila tekninen tila tekninen tila tekninen tila LÄMPÖÄSSÄ Vsi 6 Vsi 8 Vsi 10 Vsi 12 Vsi 14 Lämminvesivaraaja 230 l 230 l 230 l 230 l 230 l Mitat (leveys/syvyys/korkeus) 595 x 680 x 1830 mm 595 x 680 x 1830 mm 595 x 680 x 1830 mm 595 x 680 x 1830 mm 595 x 680 x 1830 mm Paino 330 kg 332 kg 334 kg 338 kg 340 kg Sulake 3 x 10 (16) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A 3 x 16 (20) A Sähköliitäntä 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ 400 V 3N~ Lämmitysteho 35/55 °C (EN 14511) 6,14/5,50 kW 8,44/7,75 kW 10,44/9,82 kW 11,84/10,83 kW 15,04/14,02 kW COP 35/55 °C (EN 14511) 5,00/3,19 4,96/3,30 4,84/3,17 4,77/3,14 4,75/3,25 SCOP 35/55 °C (EN 14825 kylmä ilmasto-olosuhde) 5,14/3,74 5,24/3,88 5,13/3,83 4,89/3,75 5,08/3,89 Energiatehokkuusluokka (järjestelmä, lämm./käyttöv.) A+++/A+ A+++/A+ A+++/A+ A+++/A+ A+++/A+ Äänitehon taso dB(A) 42 42 43 41 42 Lämmitettävä pinta-ala 80 – 150 m² 100 – 200 m² 140 – 240 m² 200 – 260 m² 220 – 280 m² Sijoitus khh / tekninen tila khh / tekninen tila khh / tekninen tila khh / tekninen tila khh / tekninen tila Lämpöässän asiakaslehti 1716 Lämpöässän asiakaslehti
  • 10. TIIMI Sähkölämmitykseen verrattuna maksat vain joka neljännestä vuodesta. Ilmanvaihdon jälkilämmitys 15 % 25 % 60 % Ilmais- energia maasta 75 % Sähkö 25 % Öljy/ sähkö 100 % Lämpimän käyttöveden lämmitys Talon lämmitys Täystehoinen maalämpöpumppu Lämmittämisen energiatarve Öljy-/ sähkölämmitys Maalämpö säästää rahaa ja luontoa! Kun laatu ratkaisee Alfa Laval kuuluu maailman johtaviin laitetoimittajiin lämmitysjärjestelmien markkinoilla. Toimitamme ratkaisuja lämpöpumppu-, kattila-, jäähdytys-, hybridi- ja aurinkoenergiajärjestelmiin. Tarjoamme laajan valikoiman erilaisia juotettuja levylämmönvaihtimia, sulajuotostekniikalla valmistettuja lämmönvaihtimia, putkilämmönvaihtimia, ilmalämmön- vaihtimia sekä tiivisteellisiä levylämmönvaihtimia. Alfa Lavalin ratkaisut tunnetaan korkealuokkaisesta laadusta. www.alfalaval.com +30 % TÄYSTEHO OSATEHO Sähkövastuksen ja maaläpö- pumpun käyttämä sähkö Maalämpö- pumpun käyttämä sähkö Täystehoisella maalämmöllä säästät vieläkin enemmän! Osatehoiseen verrattuna joka neljäs vuosi on ilmainen. TÄYSTEHO KULUTTAA VÄHEMMÄN JOKAINEN LÄMPÖÄSSÄ -sopimusjälleenmyyjä ja -asentaja saa maksuttoman Lämpöässä-koulutuksen. Koulutuksen läpikäynyt sertifioitu myyjä osaa mitoittaa asiakkaalle optimaalisen laitteis- ton, jolla lämmitys on mahdollisimman edullista ja lämpöä riittää kaikissa olosuhteissa. Viiden vuoden tehtaan takuu edellyttää sertifioidun myyjän/asentajan suorittamaa käyttöönottoa ja käy- tön opastusta asiakkaalle. Koulutetut ja sertifioidut jälleenmyyjät ja asentajat HUOLTOTIIMI ON PALVELUKSESSASI YMPÄRI SUOMEN On the road! Lämpöässä–tehtaan huoltotiimi on palveluk- sessasi puhelimitse ja myös paikan päällä koko Suomessa. Nämä miehet tuntevat vuosikymmenten huoltokokemuk- sella maalämpöpumput kuin omat taskunsa. RAUTAISEN KOKEMUKSEN OMAAVA MYYNTITIIMI Lämpöässän tehtaan myynti- ja markkinointitiimin vuosi- kymmenten kokemus maalämmöstä on jälleenmyyjien käytettävissä, ja usein toimistoaikojen ulkopuolellakin. Tii- min peruspalvelua ovat myynnin tuen lisäksi tekninen tuki ja jokaiselle jälleenmyyjälle räätälöity markkinointi materi- aaleineen. LAATULEIMATUT LÄMPÖÄSSÄT VALMISTAA OSAAVA TUOTANTOTIIMI Avainlipputunnuksella ja Suomen ensimmäi- senä EHPA:n (Euroopan Lämpöpumppuyhdis- tys) EQ-laatuleimalla merkityt Lämpöässä – maalämpöpumput valmistetaan kaikki Lapuan tehtaalla. Koulutettu ja osaava henkilöstö läpikäy huolellisesti jokai- sen Lämpöässä-maalämpöpumpun eri testausvaiheissa. LÄMPÖÄSSÄLÄISET Lapuan tehtaan väellä on oma kutsumanimi – Lämpöässäläiset, tai kuten meitä kentällä kutsutaan, Lässäläiset. Olemme sitä mieltä, että me valmistam- me maailman parhaat maalämpöpumput! Lämpöässän asiakaslehti 1918 Lämpöässän asiakaslehti
  • 11. Danfoss on kehittänyt useita komponentteja erityisesti lämpöpumpuille, kuten säätölaitteet, kompressorit ja lämmönsiirtimet. Energiatehokkaat ja luotettavat komponentit varmistavat lämpöpumpun optimaalisen ja varman toiminnan ympäri vuoden, ankarissakin olosuhteissa. Siksi useat lämpöpumppuvalmistajat ovat valinneet nämä vuosien kehitystyön tuloksena syntyneet Danfoss komponentit omiin tuotteisiinsa. Vankka tekninen osaaminen, vuosien kokemus ja moitteeton laatu tekevät Danfoss komponenteista ihanteelliset lämpöpumpuille Lue lisää Danfoss komponenteista lämpöpumpuille: www.danfoss.fi/kylma