SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 8
Baixar para ler offline
Miten julkishallinnon johtamisen
tulisi muuttua?
Organisaatioiden pirulliset ongelmat
julkishallinnon johtamisen haasteena
Juha Lindell
Tohtorikoulutettava
Sosiaali- ja terveyshallintotiede
juli@uva.fi
20.1.2015 Vaasan yliopisto | Yksikkö | Kalvosarjan nimi 2
Pirullinen ongelma
 1970-Luvulla kehitetty konsepti (Wicked
problem)
 Monitulkintaisia
 Keskinäisriippuvaisia
 Jatkuvasti muuttuvia
 Uniikkeja
 Lopullista oikeaa ratkaisua ei ole olemassa
 Ratkaisun paremmuus riippuu katsantokannasta
 PAHENTUVAT MIKÄLI NIITÄ KESYTTÄÄ
3
Pirulliset ongelmat organisaatioiden
muutoksissa
4
 Yksi syy, miksi organisaatioiden muuttaminen on
todella vaikeaa
 Monet ennakoimattomat tekijät todentuvat vasta
kun ongelmaa yritetään ratkaista
Niukkenevien resurssien vuoksi toisen asteen
koulutuksessa, pohditaan ammattikoulun ja lukion
yhdistämistä saman organisaation alle
Pirulliset ongelmat organisaatioiden
muutoksissa
5
 ”On esitetty mallia, joka yhdistäisi maakunnan
kaksi ammatillista oppilaitosta ja mahdollisesti
jopa lukiot. Ennen mallin toteutumista moni
haluaa kuitenkin kuulla kansallisen tason
linjauksen koulutuksen kehittämisestä.”
 ”Näin isoja päätöksiä ei kannattaisi tehdä, ennen
kuin tiedetään, mitä on tulossa.”
 ”Yhdistäminen johtaisi Ruotsin malliin. Siellä on
siirrytty nuorisokoulumalliin, jonka tulokset ovat
olleet tuhoisia.”
 ”Hattulassa ei ole jääty odottelemaan valtiovallan
toimenpiteitä, vaan yhdistettiin lukio seudulliseen
lukioliikelaitokseen.”
Johtaminen kaaoksen reunalla
 Toimitaan mahdollisuuksien rajoilla
 Suuri määrä erilaisia kehityspolkuja
 Organisaation toimintaa vaikeaa hallita
 Toiminta on luontaisesti yllätyksellistä
 Johtaja on mahdollistaja
 Mahdollisuus etsiä uusia tapoja toimia
6
Pirulliset ongelmat haastavat
johtamista
7
Tasapainosta kaaoksen reunalle
 Kaikkitietävästä johtajasta kysymysten kysyjäksi
 Yksinvaltiudesta yhteistyöhön ja moniäänisyyteen
 Organisaation näkeminen keskinäisriippuvaisena
kokonaisuutena
Benjamin Franklin
Tell me and I forget
Teach me and I may
remember
Involve me and I learn
Kuvat: Niklas Lundström
8

Mais conteúdo relacionado

Destaque

Blue Print Success By Shiv Khera
Blue Print Success By Shiv KheraBlue Print Success By Shiv Khera
Blue Print Success By Shiv Khera
Hitesh Baid
 

Destaque (13)

ITIL - mita se on?
ITIL - mita se on?ITIL - mita se on?
ITIL - mita se on?
 
Uuden koulutuksen ideapaja
Uuden koulutuksen ideapajaUuden koulutuksen ideapaja
Uuden koulutuksen ideapaja
 
Käytännön vinkkejä kokeilujen toteuttamiseen
Käytännön vinkkejä kokeilujen toteuttamiseenKäytännön vinkkejä kokeilujen toteuttamiseen
Käytännön vinkkejä kokeilujen toteuttamiseen
 
Tietohallinnon johtamisen ja suunnittelun viitekehykset
Tietohallinnon johtamisen ja suunnittelun viitekehyksetTietohallinnon johtamisen ja suunnittelun viitekehykset
Tietohallinnon johtamisen ja suunnittelun viitekehykset
 
Ilmiöpohjaisen oppimisen viikko
Ilmiöpohjaisen oppimisen viikkoIlmiöpohjaisen oppimisen viikko
Ilmiöpohjaisen oppimisen viikko
 
Uuden johtajan pikaopas 1.0
Uuden johtajan pikaopas 1.0Uuden johtajan pikaopas 1.0
Uuden johtajan pikaopas 1.0
 
Esimiehen työ on palvelua, Tilannejohtaminen
Esimiehen työ on palvelua, TilannejohtaminenEsimiehen työ on palvelua, Tilannejohtaminen
Esimiehen työ on palvelua, Tilannejohtaminen
 
Johtamisen työkaluja 170413
Johtamisen työkaluja 170413Johtamisen työkaluja 170413
Johtamisen työkaluja 170413
 
Strategiakurssi 2011
Strategiakurssi 2011Strategiakurssi 2011
Strategiakurssi 2011
 
Shiv Khera Presentation
Shiv Khera PresentationShiv Khera Presentation
Shiv Khera Presentation
 
Blue Print Success By Shiv Khera
Blue Print Success By Shiv KheraBlue Print Success By Shiv Khera
Blue Print Success By Shiv Khera
 
Implementing Enterprise Risk Management with ISO 31000:2009
Implementing Enterprise Risk Management with ISO 31000:2009Implementing Enterprise Risk Management with ISO 31000:2009
Implementing Enterprise Risk Management with ISO 31000:2009
 
ISO 9001:2015 Revision Overview: part 2
ISO 9001:2015 Revision Overview: part 2ISO 9001:2015 Revision Overview: part 2
ISO 9001:2015 Revision Overview: part 2
 

Mais de Uusi koulutus -foorumi

Mais de Uusi koulutus -foorumi (12)

Millainen toimintakulttuuri mahdollistaa ketterän kokeilemisen? - Sami Honkon...
Millainen toimintakulttuuri mahdollistaa ketterän kokeilemisen? - Sami Honkon...Millainen toimintakulttuuri mahdollistaa ketterän kokeilemisen? - Sami Honkon...
Millainen toimintakulttuuri mahdollistaa ketterän kokeilemisen? - Sami Honkon...
 
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumaUusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
Uusi koulutus -foorumin Rakkaudesta oppimiseen -tapahtuma
 
Marko Synkkäsen esitys Uusi koulutus -foorumin työpajassa 16.4.2015
Marko Synkkäsen esitys Uusi koulutus -foorumin työpajassa 16.4.2015Marko Synkkäsen esitys Uusi koulutus -foorumin työpajassa 16.4.2015
Marko Synkkäsen esitys Uusi koulutus -foorumin työpajassa 16.4.2015
 
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
 
Kirsi Verkka, Helsingin opetusvirasto: "Osallisuus ja yhteisöllisyys perusope...
Kirsi Verkka, Helsingin opetusvirasto: "Osallisuus ja yhteisöllisyys perusope...Kirsi Verkka, Helsingin opetusvirasto: "Osallisuus ja yhteisöllisyys perusope...
Kirsi Verkka, Helsingin opetusvirasto: "Osallisuus ja yhteisöllisyys perusope...
 
Asta Raami, Aalto yliopisto: "Intuitio, oppimisen alihyödynnetty voimavara", ...
Asta Raami, Aalto yliopisto: "Intuitio, oppimisen alihyödynnetty voimavara", ...Asta Raami, Aalto yliopisto: "Intuitio, oppimisen alihyödynnetty voimavara", ...
Asta Raami, Aalto yliopisto: "Intuitio, oppimisen alihyödynnetty voimavara", ...
 
Frans Mäyrä: "Pelaten maailma paremmaksi" Esitys Uusi koulutus -foorumilla 22...
Frans Mäyrä: "Pelaten maailma paremmaksi" Esitys Uusi koulutus -foorumilla 22...Frans Mäyrä: "Pelaten maailma paremmaksi" Esitys Uusi koulutus -foorumilla 22...
Frans Mäyrä: "Pelaten maailma paremmaksi" Esitys Uusi koulutus -foorumilla 22...
 
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
 
Oppimisen tulevaisuus, Hannu Linturi
Oppimisen tulevaisuus, Hannu LinturiOppimisen tulevaisuus, Hannu Linturi
Oppimisen tulevaisuus, Hannu Linturi
 
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, SitraOtteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
Otteita Sitran megatrendeistä, Ernesto Hartikainen, Sitra
 
Koulutusjärjestelmän nykytila ja muutospaineet, Ilkka Turunen, OKM
Koulutusjärjestelmän nykytila ja muutospaineet, Ilkka Turunen, OKMKoulutusjärjestelmän nykytila ja muutospaineet, Ilkka Turunen, OKM
Koulutusjärjestelmän nykytila ja muutospaineet, Ilkka Turunen, OKM
 
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
 

Juha Lindell, Vaasan yliopisto: "Johtamisen pirulliset haasteet", Esitys Uusi koulutus -foorumilla 21.12015

  • 1. Miten julkishallinnon johtamisen tulisi muuttua? Organisaatioiden pirulliset ongelmat julkishallinnon johtamisen haasteena Juha Lindell Tohtorikoulutettava Sosiaali- ja terveyshallintotiede juli@uva.fi
  • 2. 20.1.2015 Vaasan yliopisto | Yksikkö | Kalvosarjan nimi 2
  • 3. Pirullinen ongelma  1970-Luvulla kehitetty konsepti (Wicked problem)  Monitulkintaisia  Keskinäisriippuvaisia  Jatkuvasti muuttuvia  Uniikkeja  Lopullista oikeaa ratkaisua ei ole olemassa  Ratkaisun paremmuus riippuu katsantokannasta  PAHENTUVAT MIKÄLI NIITÄ KESYTTÄÄ 3
  • 4. Pirulliset ongelmat organisaatioiden muutoksissa 4  Yksi syy, miksi organisaatioiden muuttaminen on todella vaikeaa  Monet ennakoimattomat tekijät todentuvat vasta kun ongelmaa yritetään ratkaista Niukkenevien resurssien vuoksi toisen asteen koulutuksessa, pohditaan ammattikoulun ja lukion yhdistämistä saman organisaation alle
  • 5. Pirulliset ongelmat organisaatioiden muutoksissa 5  ”On esitetty mallia, joka yhdistäisi maakunnan kaksi ammatillista oppilaitosta ja mahdollisesti jopa lukiot. Ennen mallin toteutumista moni haluaa kuitenkin kuulla kansallisen tason linjauksen koulutuksen kehittämisestä.”  ”Näin isoja päätöksiä ei kannattaisi tehdä, ennen kuin tiedetään, mitä on tulossa.”  ”Yhdistäminen johtaisi Ruotsin malliin. Siellä on siirrytty nuorisokoulumalliin, jonka tulokset ovat olleet tuhoisia.”  ”Hattulassa ei ole jääty odottelemaan valtiovallan toimenpiteitä, vaan yhdistettiin lukio seudulliseen lukioliikelaitokseen.”
  • 6. Johtaminen kaaoksen reunalla  Toimitaan mahdollisuuksien rajoilla  Suuri määrä erilaisia kehityspolkuja  Organisaation toimintaa vaikeaa hallita  Toiminta on luontaisesti yllätyksellistä  Johtaja on mahdollistaja  Mahdollisuus etsiä uusia tapoja toimia 6
  • 7. Pirulliset ongelmat haastavat johtamista 7 Tasapainosta kaaoksen reunalle  Kaikkitietävästä johtajasta kysymysten kysyjäksi  Yksinvaltiudesta yhteistyöhön ja moniäänisyyteen  Organisaation näkeminen keskinäisriippuvaisena kokonaisuutena
  • 8. Benjamin Franklin Tell me and I forget Teach me and I may remember Involve me and I learn Kuvat: Niklas Lundström 8