Kehitä ja kasvata yritystä

Keuda oppisopimuskeskus
Keuda oppisopimuskeskusKeuda oppisopimuskeskus
KEHITÄ JA KASVATA YRITYSTÄSI
7/6/16 oppisopimus.fi 1
7.6.2016 2
Henkilökunnan
kouluttaminen
uusiin tehtäviin.
Tukea
työpaikalla
tapahtuvaan
oppimiseen.
Yli 350 eri
tutkinto-
vaihtoehtoa.
Uuden osaajan
täsmäkouluttaminen
yrityksen
tarpeisiin.
Oman tai
henkilökunnan
ammattiosaamisen
kehittäminen.
Uusi osaaminen
voidaan ottaa osaksi
yrityksen toimintaa jo
koulutuksen
aikana.
Yrityksen
liiketoiminnan
kehittäminen.
Oppisopimuskoulutus
tarjoaa mahdollisuuden
yrityksesi henkilöstön
jatkuvaan kehittämiseen
ja uusien osaajien
rekrytoimiseen erilaisten
räätälöityjen koulutus-
ratkaisujen avulla.
7.6.2016 3
Oppisopimus pähkinänkuoressa
Koulutustarpeen
kartoitus
Oppisopimus
solmitaan
 Koulutuksen kesto on noin 1–3 vuotta sisällöstä riippuen.
 Koulutus tapahtuu pääosin työssä oppien, lähipäiviä noin 1–2 kuukaudessa.
 Opitut asiat voi viedä käytäntöön heti.
 Voi kouluttaa myös ryhmiä.
 Mahdollisuus hakea palkkatukea TE-toimistolta.
 Sopii myös määräaikaisiin tai vähintään 25 työtunnin osa-aikaisiin työsuhteisiin.
 Koulutus on maksuton, lukuun ottamatta 58 euron tutkintomaksua.
Sisällön räätälöinti
Palkkatuenhakeminen
7.6.2016 4
Esimerkkejä yrittäjälle sopivista koulutuksista
Yrittäjän ammattitutkinto
• liiketoiminnan suunnittelu
• tuotteistaminen
• myynti ja markkinointi
• talous
• yritysjuridiikka
Yrittäjän erikoisammattitutkinto
• strategia
• liiketoiminnan kehittäminen
• talous
• kannattavuuden parantaminen
Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto
• innovatiivisten ratkaisujen ja palvelujen tuottaminen
• oman kehitystyön toteutus
• suunnittelu ja projektinhallinta
Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinto
• strategia
• johtaminen
• markkinointiviestintä
• markkinoinnin suunnitelmallinen kehittäminen
KIITOS
7/6/16 oppisopimus.fi 5
Keudan oppisopimuskeskus
Kultasepänkatu 5 B
04240 Kerava
Soita tai tekstaa: 040 174 5627
Oppisopimusinfo joka keskiviikko klo 15.00 (Kultasepänkatu 5 B, 2. krs)
1 de 5

Recomendados

Nuoren oppisopimus por
Nuoren oppisopimusNuoren oppisopimus
Nuoren oppisopimusKeuda oppisopimuskeskus
174 visualizações2 slides
Kehitä ja kasvata yritystäsi por
Kehitä ja kasvata yritystäsiKehitä ja kasvata yritystäsi
Kehitä ja kasvata yritystäsiOppisopimus.fi
145 visualizações15 slides
Oppia ja osaajia Keudasta! por
Oppia ja osaajia Keudasta!Oppia ja osaajia Keudasta!
Oppia ja osaajia Keudasta!Keuda oppisopimuskeskus
177 visualizações1 slide
Yritykset ja nuorisotakuu Kauppakamari por
Yritykset ja nuorisotakuu KauppakamariYritykset ja nuorisotakuu Kauppakamari
Yritykset ja nuorisotakuu KauppakamariKeuda oppisopimuskeskus
198 visualizações5 slides
Laajennettu työssäoppiminen 14.1.2011 pasi kankare por
Laajennettu työssäoppiminen 14.1.2011 pasi kankareLaajennettu työssäoppiminen 14.1.2011 pasi kankare
Laajennettu työssäoppiminen 14.1.2011 pasi kankareSirpa Pursiainen
269 visualizações8 slides
Työpaikkakouluttajan opas por
Työpaikkakouluttajan opasTyöpaikkakouluttajan opas
Työpaikkakouluttajan opasKeuda oppisopimuskeskus
699 visualizações24 slides

Mais conteúdo relacionado

Destaque

Ot Otava por
Ot OtavaOt Otava
Ot OtavaHannu Linturi
284 visualizações17 slides
Ammattitutkintojen ja näyttötutkintojen vertailu por
Ammattitutkintojen ja näyttötutkintojen vertailuAmmattitutkintojen ja näyttötutkintojen vertailu
Ammattitutkintojen ja näyttötutkintojen vertailukhuoltoope
1.4K visualizações12 slides
Oppisopimus koulutusmuotona por
Oppisopimus koulutusmuotonaOppisopimus koulutusmuotona
Oppisopimus koulutusmuotonaSuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
996 visualizações25 slides

Similar a Kehitä ja kasvata yritystä

Koulutusvähennys 26112013 por
Koulutusvähennys 26112013Koulutusvähennys 26112013
Koulutusvähennys 26112013Suomen Ekonomit
1.9K visualizações26 slides
Laajennettu työssäoppiminen por
Laajennettu työssäoppiminenLaajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminenTopLaaja
521 visualizações22 slides
Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013 por
Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013
Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013TuunaaTutkintosiTredu
225 visualizações14 slides
Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus! por
Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus!Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus!
Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus!Suomen Ekonomit
603 visualizações22 slides
12.5.2014 por
12.5.201412.5.2014
12.5.2014omniatopo
453 visualizações10 slides
130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kivioja por
130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kivioja130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kivioja
130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kiviojaNUORI2013
312 visualizações23 slides

Similar a Kehitä ja kasvata yritystä (20)

Koulutusvähennys 26112013 por Suomen Ekonomit
Koulutusvähennys 26112013Koulutusvähennys 26112013
Koulutusvähennys 26112013
Suomen Ekonomit1.9K visualizações
Laajennettu työssäoppiminen por TopLaaja
Laajennettu työssäoppiminenLaajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminen
TopLaaja521 visualizações
Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013 por TuunaaTutkintosiTredu
Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013
Ac osao-triangeli-hanke 19.2.2013
TuunaaTutkintosiTredu225 visualizações
Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus! por Suomen Ekonomit
Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus!Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus!
Uusi koulutusvähennys - hyvä sijoitus!
Suomen Ekonomit603 visualizações
12.5.2014 por omniatopo
12.5.201412.5.2014
12.5.2014
omniatopo453 visualizações
130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kivioja por NUORI2013
130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kivioja130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kivioja
130109 nuori2013 nuorten_tyollistymispolkujen_tukeminen_ek_jp_kivioja
NUORI2013312 visualizações
Laajennettu työssäoppiminen levi teemaseminaari 3 por Nina Eskola-Salin
Laajennettu työssäoppiminen levi  teemaseminaari 3Laajennettu työssäoppiminen levi  teemaseminaari 3
Laajennettu työssäoppiminen levi teemaseminaari 3
Nina Eskola-Salin494 visualizações
Polkuja Työelämään por PeppiTervoHiltula1
Polkuja TyöelämäänPolkuja Työelämään
Polkuja Työelämään
PeppiTervoHiltula1111 visualizações
Oppisopimus por vkrannila
OppisopimusOppisopimus
Oppisopimus
vkrannila616 visualizações
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma por TopLaaja
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelmaLaajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma
Laajennettu työssäoppiminen ja pbl-opetussuunnitelma
TopLaaja295 visualizações
Opso ry:n kevätseminaari 31.3.2016 por Oppisopimus.fi
Opso ry:n kevätseminaari 31.3.2016Opso ry:n kevätseminaari 31.3.2016
Opso ry:n kevätseminaari 31.3.2016
Oppisopimus.fi1.1K visualizações
Laajennettu työssäoppiminen entisessä PAOssa por Nina Eskola-Salin
Laajennettu työssäoppiminen entisessä PAOssaLaajennettu työssäoppiminen entisessä PAOssa
Laajennettu työssäoppiminen entisessä PAOssa
Nina Eskola-Salin593 visualizações
Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina por Nina Eskola-Salin
Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_NinaLaajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina
Laajennettu työssäoppiminen oph 21.8.2012_Nina
Nina Eskola-Salin316 visualizações
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem por Nina Eskola-Salin
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 temLaajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem
Laajennettu työssäoppiminen 17.8.2012 tem
Nina Eskola-Salin297 visualizações

Mais de Keuda oppisopimuskeskus

Oppisopimuksen mahdollisuudet yrityksille por
Oppisopimuksen mahdollisuudet yrityksilleOppisopimuksen mahdollisuudet yrityksille
Oppisopimuksen mahdollisuudet yrityksilleKeuda oppisopimuskeskus
66 visualizações1 slide
Oppisopimuksen mahdollisuudet nuorille por
Oppisopimuksen mahdollisuudet nuorilleOppisopimuksen mahdollisuudet nuorille
Oppisopimuksen mahdollisuudet nuorilleKeuda oppisopimuskeskus
59 visualizações1 slide
Oppisopimuskoulutus pähkinänkuoressa por
Oppisopimuskoulutus pähkinänkuoressaOppisopimuskoulutus pähkinänkuoressa
Oppisopimuskoulutus pähkinänkuoressaKeuda oppisopimuskeskus
86 visualizações1 slide
Ennakkojakso kirje lokakuu_2014 por
Ennakkojakso kirje lokakuu_2014Ennakkojakso kirje lokakuu_2014
Ennakkojakso kirje lokakuu_2014Keuda oppisopimuskeskus
165 visualizações1 slide
Ennakkojakso info kutsu por
Ennakkojakso info kutsuEnnakkojakso info kutsu
Ennakkojakso info kutsuKeuda oppisopimuskeskus
146 visualizações1 slide
Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014 por
Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014
Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014Keuda oppisopimuskeskus
450 visualizações22 slides

Mais de Keuda oppisopimuskeskus(20)

Oppisopimuksen mahdollisuudet yrityksille por Keuda oppisopimuskeskus
Oppisopimuksen mahdollisuudet yrityksilleOppisopimuksen mahdollisuudet yrityksille
Oppisopimuksen mahdollisuudet yrityksille
Keuda oppisopimuskeskus66 visualizações
Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014 por Keuda oppisopimuskeskus
Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014
Miten oppisopimus toimii käytännössä? Kansalaisinfo Pikkuparlamentti 7.10.2014
Keuda oppisopimuskeskus450 visualizações
Nuorten oppisopimuskoulutuksen uudistaminen 2014 por Keuda oppisopimuskeskus
Nuorten oppisopimuskoulutuksen uudistaminen 2014Nuorten oppisopimuskoulutuksen uudistaminen 2014
Nuorten oppisopimuskoulutuksen uudistaminen 2014
Keuda oppisopimuskeskus234 visualizações
Nuorten työntekijöiden koulutuspolku puhdistuspalvelualalla por Keuda oppisopimuskeskus
Nuorten työntekijöiden koulutuspolku puhdistuspalvelualalla Nuorten työntekijöiden koulutuspolku puhdistuspalvelualalla
Nuorten työntekijöiden koulutuspolku puhdistuspalvelualalla
Keuda oppisopimuskeskus235 visualizações
Audiovisuaalisen tuotannon osaajaksi por Keuda oppisopimuskeskus
Audiovisuaalisen tuotannon osaajaksiAudiovisuaalisen tuotannon osaajaksi
Audiovisuaalisen tuotannon osaajaksi
Keuda oppisopimuskeskus152 visualizações
Nuori olet helmi - Keudan oppisopimuskeskuksen nuorisotakuu hankkeet por Keuda oppisopimuskeskus
Nuori olet helmi - Keudan oppisopimuskeskuksen nuorisotakuu hankkeetNuori olet helmi - Keudan oppisopimuskeskuksen nuorisotakuu hankkeet
Nuori olet helmi - Keudan oppisopimuskeskuksen nuorisotakuu hankkeet
Keuda oppisopimuskeskus501 visualizações
Unelmista totta – oppisopimuksella ammattiin por Keuda oppisopimuskeskus
Unelmista totta – oppisopimuksella ammattiinUnelmista totta – oppisopimuksella ammattiin
Unelmista totta – oppisopimuksella ammattiin
Keuda oppisopimuskeskus282 visualizações

Kehitä ja kasvata yritystä

  • 1. KEHITÄ JA KASVATA YRITYSTÄSI 7/6/16 oppisopimus.fi 1
  • 2. 7.6.2016 2 Henkilökunnan kouluttaminen uusiin tehtäviin. Tukea työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen. Yli 350 eri tutkinto- vaihtoehtoa. Uuden osaajan täsmäkouluttaminen yrityksen tarpeisiin. Oman tai henkilökunnan ammattiosaamisen kehittäminen. Uusi osaaminen voidaan ottaa osaksi yrityksen toimintaa jo koulutuksen aikana. Yrityksen liiketoiminnan kehittäminen. Oppisopimuskoulutus tarjoaa mahdollisuuden yrityksesi henkilöstön jatkuvaan kehittämiseen ja uusien osaajien rekrytoimiseen erilaisten räätälöityjen koulutus- ratkaisujen avulla.
  • 3. 7.6.2016 3 Oppisopimus pähkinänkuoressa Koulutustarpeen kartoitus Oppisopimus solmitaan  Koulutuksen kesto on noin 1–3 vuotta sisällöstä riippuen.  Koulutus tapahtuu pääosin työssä oppien, lähipäiviä noin 1–2 kuukaudessa.  Opitut asiat voi viedä käytäntöön heti.  Voi kouluttaa myös ryhmiä.  Mahdollisuus hakea palkkatukea TE-toimistolta.  Sopii myös määräaikaisiin tai vähintään 25 työtunnin osa-aikaisiin työsuhteisiin.  Koulutus on maksuton, lukuun ottamatta 58 euron tutkintomaksua. Sisällön räätälöinti Palkkatuenhakeminen
  • 4. 7.6.2016 4 Esimerkkejä yrittäjälle sopivista koulutuksista Yrittäjän ammattitutkinto • liiketoiminnan suunnittelu • tuotteistaminen • myynti ja markkinointi • talous • yritysjuridiikka Yrittäjän erikoisammattitutkinto • strategia • liiketoiminnan kehittäminen • talous • kannattavuuden parantaminen Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto • innovatiivisten ratkaisujen ja palvelujen tuottaminen • oman kehitystyön toteutus • suunnittelu ja projektinhallinta Markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinto • strategia • johtaminen • markkinointiviestintä • markkinoinnin suunnitelmallinen kehittäminen
  • 5. KIITOS 7/6/16 oppisopimus.fi 5 Keudan oppisopimuskeskus Kultasepänkatu 5 B 04240 Kerava Soita tai tekstaa: 040 174 5627 Oppisopimusinfo joka keskiviikko klo 15.00 (Kultasepänkatu 5 B, 2. krs)