Duunimentori on Raha-automaattoyhdistyksen rahoittama hanke, jonka tarkoituksena on auttaa työnhakijoita sekä tukea järjestöjä ja yrityksiä nuoren palkkaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Hanke on osa RAY:n Paikka auki -ohjelmaa, jonka erityiskohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret. Hanke kouluttaa ympäri Suomen sosiaalisen median käytöstä työnhaussa sekä järjestöjen omassa toiminnassa ja ylläpitää verkkosivustoa, jossa on lisätietoa työnhausta sekä avoimia työpaikkoja. Syksyn 2014 aikana avattaville sivuille (www.duunimentori.fi) tulee työnhakupeli, joka käy läpi seikkaperäisesti työnhaun vaiheet tänä päivänä. Sivustolta tulee löytymään myös videoita, jotka kertovat erilaisia esimerkkejä työllistymisestä ja työllisyyspoluista. Niiden ohessa on myös opetusmateriaalia, jos videoita halutaan käyttään esimerkiksi kouluissa.