SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 15
Vihreä ICT
Jyrki J.J. Kasvi
@jyrkikasvi
Vanhan ongelman ratkaisussa
usein uuden ongelman siemen
Polttomoottori on pelastanut meidät yhdeltä ympäristökatastrofilta
Vuoden 1894 suuri
hevosenlantakriisi
 1800-luvun lopulla suurkaupungit
olivat hukkumassa hevosenlantaan
ja -raatoihin
 The Times ennusti v 1894, että 50 vuoden
kuluttua Lontoon kadut olisivat hautautuneet
yli 2,5 metriä paksun lantakerroksen alle
 Lannassa ja raadoissa siinneet kärpäset
levittivät lavantautia ja muita sairauksia
 V. 1898 New Yorkissa järjestetty kansainvälinen konferenssi ei löytänyt ongelmaan
ratkaisua, ja kaupunkikulttuurin ennakoitiin kuihtuvan omaan mahdottomuuteensa
 Vain 15 vuotta myöhemmin autot olivat korvanneet hevoset
 … ja me tiedämme, mihin se johti alle 100 vuodessa
 Kun Suomen teitä alettiin 1900-luvun alussa kunnostaa autojen käyttöön,
ensimmäiseksi jouduttiin kuorimaan pois kymmenten senttien pakkaantunut
lantakerros
Digitalisaation ennakoidaan vähentävän
työ- ja ostosmatkoja ja tehostavan logistiikkaa
Mutta myös tietotekniikka kuormittaa ympäristöä
Ekologinen ICT-hankinta on moninainen kysymys
 Raaka-aineiden tuotannon ja IC-tekniikan valmistuksen
ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset
 IC-tekniikan käytön ympäristövaikutukset
 IC-tekniikan energian kulutus läpi elinkaaren
 IC-tekniikan hyödyntäminen ympäristövaikutusten
minimointiin
 IC-tekniikan käyttöikä, päivitettävyys, kierrätettävyys ja
jätehuolto
1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 5
1.11.2017 6
Esim. lypsyrobotti pidentää lehmän elinikää ja vähentää sairastuvuutta,
mikä vähentää antibioottien käyttöä.
Image: Lely
Robottilaiva lisää alusten kuljetuskapasiteettia ja vähentää päästöjä yli 10%
Images: Rolls Royce
Energian kulutusta arvioitava kokonaisuutena
 Keskustelu IC-tekniikan ekologisuudesta keskittyy sähköön
 Pelkkä kryptovaluuttojen louhinta kuluttaa enemmän sähköä kuin
pienet valtiot (Bitcoin: 14.5 TWh/y, Suomi 85.1 TWh/y).
 Luotettavaa arviota ICT:n globaalista energian kulutuksesta ei ole
 Tietokoneen energiankulutuksesta vain viidesosa kuluu käytön
aikana, 4/5 muissa elinkaaren vaiheissa
 Pelkän laitteiden sähkönkulutuksen seuraaminen johtaa harhaan
 IC-tekniikka vähentää energian kulutusta muilla sektoreilla
 Älykäs sähköverkko optimoi energian kulutusta
 Älykäs logistiikka vähentää turhia kuljetuksia
 Ajoavustimet ja automaattiohjaus optimoivat liikennettä
 Älykkäät kodit lämpenevät vain tarvittaessa
1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 8
Älykäs IoT-termostaatti säästää lämmityskuluista yli 10%
1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 9
Image: Zenrobotics
1.11.2017 10
Rakennusjätteen lajittelu kannattaa vain robotilla.
@jyrkikasvi
Raaka-aineista kierrätykseen
 Monet tietotekniikan valmistuksessa tarvittavat materiaalit
ovat hupenemassa, ja tuotanto ongelmallista
 Kiina hallitsee maailman harvinaisten maametallien tuotantoa
 IC-tekniikassa tarvittavia tinaa, tantaalia ja volframia tuotetaan ja
salakuljetetaan Afrikan konfliktialueelta
 Työsuojelu ja työntekijöiden oikeudet usein puutteelliset
etenkin raaka-ainetuotannossa
 Konfliktialueilla kaivostoiminnalla rahoitetaan sotatoimia
 Konfliktialueiden kaivostoiminnan jätevedet ja sivukivet
 Rauhaa seuraa valtava ympäristönpuhdistusurakka
 Elektroniikkaromun keruu ja kierrätys välttämätöntä
 Ei vain ympäristön vaan raaka-aineiden saatavuuden turvaamiseksi
1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 11
Kiina investoi myös Afrikan konfliktialueen mineraaleihin
 Tämän sivun alkujaan Le Monde Diplomatique –lehdessä
julkaistu kuva löytyy netistä mm. tämän opinnäytteen sivulta
91:
http://cedar.wwu.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1352&context=wwuet
1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 12
Le Monde Diplomatique
Ohjelmistot ICT-ekologiassa unohdettu
Hyvät ohjelmointikäytännöt vähentävät energian kulutusta
ja pidentävät laitteiden käyttöikää
1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 13
Vihreän ICT-hankinnan kysymyksiä
 Miten jäljittää ICT-laitteissa käytetyt raaka-aineet?
 Miten arvioida raaka-ainetuotannon ja laitevalmistuksen
työehtoja, työsuojelua ja ympäristövaikutuksia?
 Miten arvioida IC-tekniikan koko elinkaaren energiankulutusta?
 Miten arvioida IC-tekniikan kierrätettävyyttä?
 Miten arvioida ohjelmistojen ekologisuutta?
 Miten ennakoida IC-tekniikan elinkaaren aikaisia muutoksia
esim. viranomaisvaatimusten suhteen
30.9.2010 www.kasvi.org 15
Sukupuolten välinen digikuilu?
Keskustelua
U.S. Army Photo

Mais conteúdo relacionado

Mais de Jyrki Kasvi

Tiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaTiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaJyrki Kasvi
 
Suomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaSuomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaJyrki Kasvi
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRJyrki Kasvi
 
Digiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiDigiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiJyrki Kasvi
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaJyrki Kasvi
 
Tulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäTulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäJyrki Kasvi
 
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Jyrki Kasvi
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaJyrki Kasvi
 
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Jyrki Kasvi
 
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaAlgoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaJyrki Kasvi
 
Urkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaUrkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaJyrki Kasvi
 
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksestaAjatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksestaJyrki Kasvi
 
Avoin big data ja globaali sääntely
Avoin big data ja globaali sääntelyAvoin big data ja globaali sääntely
Avoin big data ja globaali sääntelyJyrki Kasvi
 
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenOhjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenJyrki Kasvi
 
Digitalisaation merkitys turvallisuudelle
Digitalisaation merkitys turvallisuudelleDigitalisaation merkitys turvallisuudelle
Digitalisaation merkitys turvallisuudelleJyrki Kasvi
 
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenOhjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenJyrki Kasvi
 
Paikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikastaPaikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikastaJyrki Kasvi
 
Big data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikkaBig data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikkaJyrki Kasvi
 
Pysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen taustaPysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen taustaJyrki Kasvi
 
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioitaTietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioitaJyrki Kasvi
 

Mais de Jyrki Kasvi (20)

Tiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaTiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedustelua
 
Suomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaSuomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaa
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
 
Digiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiDigiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikki
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikalla
 
Tulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäTulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensä
 
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettava
 
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
 
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaAlgoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
 
Urkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaUrkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettava
 
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksestaAjatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
 
Avoin big data ja globaali sääntely
Avoin big data ja globaali sääntelyAvoin big data ja globaali sääntely
Avoin big data ja globaali sääntely
 
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenOhjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
 
Digitalisaation merkitys turvallisuudelle
Digitalisaation merkitys turvallisuudelleDigitalisaation merkitys turvallisuudelle
Digitalisaation merkitys turvallisuudelle
 
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenOhjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
 
Paikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikastaPaikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikasta
 
Big data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikkaBig data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikka
 
Pysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen taustaPysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen tausta
 
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioitaTietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
 

Green ICT

  • 1. Vihreä ICT Jyrki J.J. Kasvi @jyrkikasvi
  • 2. Vanhan ongelman ratkaisussa usein uuden ongelman siemen Polttomoottori on pelastanut meidät yhdeltä ympäristökatastrofilta
  • 3. Vuoden 1894 suuri hevosenlantakriisi  1800-luvun lopulla suurkaupungit olivat hukkumassa hevosenlantaan ja -raatoihin  The Times ennusti v 1894, että 50 vuoden kuluttua Lontoon kadut olisivat hautautuneet yli 2,5 metriä paksun lantakerroksen alle  Lannassa ja raadoissa siinneet kärpäset levittivät lavantautia ja muita sairauksia  V. 1898 New Yorkissa järjestetty kansainvälinen konferenssi ei löytänyt ongelmaan ratkaisua, ja kaupunkikulttuurin ennakoitiin kuihtuvan omaan mahdottomuuteensa  Vain 15 vuotta myöhemmin autot olivat korvanneet hevoset  … ja me tiedämme, mihin se johti alle 100 vuodessa  Kun Suomen teitä alettiin 1900-luvun alussa kunnostaa autojen käyttöön, ensimmäiseksi jouduttiin kuorimaan pois kymmenten senttien pakkaantunut lantakerros
  • 4. Digitalisaation ennakoidaan vähentävän työ- ja ostosmatkoja ja tehostavan logistiikkaa Mutta myös tietotekniikka kuormittaa ympäristöä
  • 5. Ekologinen ICT-hankinta on moninainen kysymys  Raaka-aineiden tuotannon ja IC-tekniikan valmistuksen ekologiset ja sosiaaliset vaikutukset  IC-tekniikan käytön ympäristövaikutukset  IC-tekniikan energian kulutus läpi elinkaaren  IC-tekniikan hyödyntäminen ympäristövaikutusten minimointiin  IC-tekniikan käyttöikä, päivitettävyys, kierrätettävyys ja jätehuolto 1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 5
  • 6. 1.11.2017 6 Esim. lypsyrobotti pidentää lehmän elinikää ja vähentää sairastuvuutta, mikä vähentää antibioottien käyttöä. Image: Lely
  • 7. Robottilaiva lisää alusten kuljetuskapasiteettia ja vähentää päästöjä yli 10% Images: Rolls Royce
  • 8. Energian kulutusta arvioitava kokonaisuutena  Keskustelu IC-tekniikan ekologisuudesta keskittyy sähköön  Pelkkä kryptovaluuttojen louhinta kuluttaa enemmän sähköä kuin pienet valtiot (Bitcoin: 14.5 TWh/y, Suomi 85.1 TWh/y).  Luotettavaa arviota ICT:n globaalista energian kulutuksesta ei ole  Tietokoneen energiankulutuksesta vain viidesosa kuluu käytön aikana, 4/5 muissa elinkaaren vaiheissa  Pelkän laitteiden sähkönkulutuksen seuraaminen johtaa harhaan  IC-tekniikka vähentää energian kulutusta muilla sektoreilla  Älykäs sähköverkko optimoi energian kulutusta  Älykäs logistiikka vähentää turhia kuljetuksia  Ajoavustimet ja automaattiohjaus optimoivat liikennettä  Älykkäät kodit lämpenevät vain tarvittaessa 1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 8
  • 9. Älykäs IoT-termostaatti säästää lämmityskuluista yli 10% 1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 9
  • 10. Image: Zenrobotics 1.11.2017 10 Rakennusjätteen lajittelu kannattaa vain robotilla. @jyrkikasvi
  • 11. Raaka-aineista kierrätykseen  Monet tietotekniikan valmistuksessa tarvittavat materiaalit ovat hupenemassa, ja tuotanto ongelmallista  Kiina hallitsee maailman harvinaisten maametallien tuotantoa  IC-tekniikassa tarvittavia tinaa, tantaalia ja volframia tuotetaan ja salakuljetetaan Afrikan konfliktialueelta  Työsuojelu ja työntekijöiden oikeudet usein puutteelliset etenkin raaka-ainetuotannossa  Konfliktialueilla kaivostoiminnalla rahoitetaan sotatoimia  Konfliktialueiden kaivostoiminnan jätevedet ja sivukivet  Rauhaa seuraa valtava ympäristönpuhdistusurakka  Elektroniikkaromun keruu ja kierrätys välttämätöntä  Ei vain ympäristön vaan raaka-aineiden saatavuuden turvaamiseksi 1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 11
  • 12. Kiina investoi myös Afrikan konfliktialueen mineraaleihin  Tämän sivun alkujaan Le Monde Diplomatique –lehdessä julkaistu kuva löytyy netistä mm. tämän opinnäytteen sivulta 91: http://cedar.wwu.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1352&context=wwuet 1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 12 Le Monde Diplomatique
  • 13. Ohjelmistot ICT-ekologiassa unohdettu Hyvät ohjelmointikäytännöt vähentävät energian kulutusta ja pidentävät laitteiden käyttöikää 1.11.2017 @jyrkikasvi @tiekery 13
  • 14. Vihreän ICT-hankinnan kysymyksiä  Miten jäljittää ICT-laitteissa käytetyt raaka-aineet?  Miten arvioida raaka-ainetuotannon ja laitevalmistuksen työehtoja, työsuojelua ja ympäristövaikutuksia?  Miten arvioida IC-tekniikan koko elinkaaren energiankulutusta?  Miten arvioida IC-tekniikan kierrätettävyyttä?  Miten arvioida ohjelmistojen ekologisuutta?  Miten ennakoida IC-tekniikan elinkaaren aikaisia muutoksia esim. viranomaisvaatimusten suhteen
  • 15. 30.9.2010 www.kasvi.org 15 Sukupuolten välinen digikuilu? Keskustelua U.S. Army Photo