2. Jäsentieto
on 10 vuottakehittänyt digitaalisia jäsenpalveluita liitoille,
seuroille, yhdistyksille ja niiden jäsenille.
Asiakkainamme on yli 65 yritystä ja yhteisöä. Palveluamme
käyttävät niiden yli 450 000 jäsentä.
Asiakastyytyväisyytemme on ollut kiitettävä ja
asiakasvaihtuvuutemme vähäinen.
3. Emme kuitenkaantyytyneet tähän…
koska haluamme olla entistäkin asiakaslähtöisempiä.
Siksi uudistimme vuoden 2016 aikana palveluamme,
toimintatapaamme ja ratkaisuamme.
Samalla Jäsentieto -nimi ja brändi muuttui 23.12.2016 alkaen
Hoikaksi.
4. Hoikan synty
Kysyimme vuonna 2016 millaisia haasteita seuroilla ja
liitoilla on nykyisten jäsen- ja it-palveluidensa kanssa.
He kertoivat meille….
5. Tutkimukseen
osallistui
146
kpl
suomalaista
liittoa
ja
seuraa.
Siitä
vastasi
markkinatutkimusyhtiö
Value
Clinic Oy.
Tutkimus
tehtiin
2016.
Liitoilla ja seuroilla on haasteita
jäsenratkaisuidensa kanssa…
Vanhanaikaisia,kankeitajamonimutkaisia
>50%
Vaativat paljon tai melko paljon manuaalistatyötä
4/5
Kokonaisarvosananykyiselletoimittajalle 7+
Uudistamassa tai miettimässä jäsenratkaisujensauudistamista
62%
6. Useat eri IT-järjestelmät
aiheuttavat ongelmia…
Jäsen-, seura-, maksu-ja lisenssitiedot eivät kulje järjestelmistä toiseen.
Tiedot eivät ole ajantasalla ja niiden käsittelyvaatiipaljon manuaalista työtä…
Laskutus
Viestintä
Jäsenrekisterit
Ilmoittautumiset
Lisenssit
v v?
7. Aikaa ja energiaa kuluu toissijaisiin asioihin
Paljonko meillä
on
jäseniä,
ovatkotiedot ajan
tasalla?
Onko jäsenmaksut
maksettuja
tilitetty?
Entä lisenssit?
Miten päästä helposti
käsiksi kaikkiintietoihin,
missä vaan– milloin vain? Miten viestiä digitaalisesti
seuroille,
yhteistyö-‐
kumppaneille ja
jäsenille?
?
Miten tarjota seuroilla
kattava digitaalinen
jäsenpalveluratkaisu?
Miten tuottaa
ajantasaiset raportit
mm.
julkisille toimijoille?
8. Miksi kaikki tieto ei voisiolla
yhdessä paikassa ja palvelussa?
Voisiko olla yksi, yhteinen jäsenpalvelu
liitoille,seuroille ja jäsenille?
Liitot ja seurat esittivät meilletoiveen:
9. Kaikki jäsentieto aina oikein, ajan tasalla ja helposti saatavissa.
Liitot ja seurat voivat keskittyä intohimoonsa.
Me vastasimme heidän toiveisiin.
Syntyi digitaalisten jäsenpalveluiden uusi suunnannäyttäjä.
10. Yksi jäsenpalvelu – kaikki ominaisuudet.
Jäsenten
hallinta LaskutusViestintäIlmoittautuminen
13. Jäsentieto
Jäsenet,
huoltajat,
valmentajat
Kumppanit
Aina
ajan
tasalla
Hallinta
Ilmoittautumiset,
tapahtumat,
kurssit
Lomakkeiden
luonti
Maksut
Raportit
Viestintä
Sähköposti-‐ ja
mobiiliviestintä
Postitukset
Automaattiviestit
Materiaalipankit
Laskutus
Automaattinen
laskujen
luonti
Automaattinen
maksuseuranta
Perintäkumppanit
Seura – Hoikalla hoituu kaikki
14. Liitto – Hoikassa on tieto Tiedot
Jäsenet,
seurat
Kumppanit
Aina
ajan
tasalla
Hallinta
Seurapalveluiden
perustaminen
Lomakkeiden
luonti
Maksut
Viestintä
Jäsenille,
seuroille,
kumppaneille
Sähköposti-‐,
mobiili-‐ ja
suoratyökalut
Materiaalipankki
Raportointi
Kattava
ja
ajantasainen
raportointi
Lisenssit
Hallinnointi
ja
operointi
Kauppa
Koulutukset
Ilmoittautuminen
Hallinta
Laskutus
15. Yksi palvelu – kaikki ominaisuudet
Omat jäsensivut
Jäsenet,
seurat,
kumppanit
Aina ajan tasalla
Jäsentieto
Tapahtumiin
Kursseille
Koulutuksiin
Ilmoittautuminen
Verkkolomakkeet
Tapahtumien,
tuotteiden
luonti sekä hallinnointi
Hallinta
Haltijatiedot
Lisenssien myynti
Kattava ja
ajantasainen
raportointi
Lisenssit
Ilmoittautuminen
Hallinta
Laskutus
Koulutus
Sähköposti,
mobiili,
suorapostituksen työkalut
Materiaalipankki
Viestintä
Kattava ja
ajantasainen
raportointi jäsenistä,
seuroista,
maksuista,
tapahtumista ja
taloudesta
Raportit
Automaattinen laskutus ja
seuranta
Monipuoliset maksupalvelut
Liitäntä taloushallinnan ohjelmiin
Maksut
17. Neljä syytä miksi Hoika:
”Hoikatekee liitoista ja seuroista tehokkaampia ja niiden
digitaalisista jäsenpalveluista helppokäyttöisempiä.”
Yksi palvelu –
kaikki ominaisuudet
Tiedot aina
ajan tasallaja
saatavissa
Suunniteltu ja
tehty liitoille
ja seuroille
Automatisoitu - ei
manuaalistatyötä
18. Hoika Oy
Uusi yritys,jolla on 10 vuoden kokemus
(Jäsentieto, Nepton Oy).
Missiomme: Digitaalisten jäsenpalveluiden
suunnannäyttäjä,jonkaasiakkainaovat
pohjoismaiden merkittävimmät liitot ja seurat.
65
asiakasta
450 000
käyttäjää
10
tuotekehitystä
vuotta
100%
SaaS ”pilvipalvelu” Tyytyväisimmät
asiakkaat
(Value Clinic, 8/2016)