SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 4
Reissu oli mahtava ja
opettava kokemus. Reissu
avarsi maailman kuvaani
korjaamolla ja kaupungilla.
Pääsimme reissulla
näkemään suurkaupungin
sekä pienempiä
kaupunkeja. Reissusta jäi
päällimmäisenä mieleen
ystävälliset ihmiset ja
pyöräily.
Pääsimme myös
tutustumaan
hollantilaiseen kulttuuriin
työkavereidemme
johdosta. Kuukauden
hotellissa asuminen tuntui
hyvin erilaiselta ja oli
mukava päästä loppujen
lopuksi kotiin.
MITÄ JÄI MIELEEN?
Hollantilaisesta
kulttuurista
välittyi minulle
ihmisten
kiireettömyys ja
aito
välittäminen.
Amsterdamissa
pääsimme
jokiristeilylle ja
näimme
suurkaupungin
tunnelmaa.
TYÖSKENTELY TYÖPAIKALLA
Korjaamolla asiat tehtiin hieman eri tavalla,
mutta perus korjaukset tehtiin kuitenkin
samaan tapaan kuin Suomessa. Työilmapiiri
oli hyvä ja siitä kertoo esimerkiksi perjantain
olut perinne. *
Korjaamolla otettiin hyvin huomioon heti
ensimmäisestä päivästä lähtien. Korjaamon
palvelu oli ensiluokkaista verrattuna Suomen
korjaamoihin. Työntekijöistä huomasi, että he
arvostavat enemmän hyvää työ ilmapiiriä,
kuin rahaa.
Opimme paljon uutta työstämme Hollannissa.
Kokemusta emme vaihtaisi mistään hyvästä
pois ja uskomme, että olemme kasvaneet
myös ihmisinä reissun aikana.

Mais conteúdo relacionado

Mais de Vantaa Vocational College varia (10)

10 01-2017
10 01-201710 01-2017
10 01-2017
 
Asiantuntijavaihdossa Skotlannissa
Asiantuntijavaihdossa SkotlannissaAsiantuntijavaihdossa Skotlannissa
Asiantuntijavaihdossa Skotlannissa
 
Tiedote 12 12-16
Tiedote 12 12-16Tiedote 12 12-16
Tiedote 12 12-16
 
Kamerakyna
KamerakynaKamerakyna
Kamerakyna
 
Kv tiedote
Kv tiedoteKv tiedote
Kv tiedote
 
Vantaa Vocational College Varia
Vantaa Vocational College VariaVantaa Vocational College Varia
Vantaa Vocational College Varia
 
Variaoivaa
VariaoivaaVariaoivaa
Variaoivaa
 
Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat Deltionissa
Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat DeltionissaSosiaali- ja terveysalan asiantuntijat Deltionissa
Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat Deltionissa
 
Vantaa vocational college varia
Vantaa vocational college variaVantaa vocational college varia
Vantaa vocational college varia
 
Unkarin matkaraportti 1.5.2014
Unkarin matkaraportti 1.5.2014Unkarin matkaraportti 1.5.2014
Unkarin matkaraportti 1.5.2014
 

Työssäoppiminen zwollessa 2017

  • 1.
  • 2. Reissu oli mahtava ja opettava kokemus. Reissu avarsi maailman kuvaani korjaamolla ja kaupungilla. Pääsimme reissulla näkemään suurkaupungin sekä pienempiä kaupunkeja. Reissusta jäi päällimmäisenä mieleen ystävälliset ihmiset ja pyöräily. Pääsimme myös tutustumaan hollantilaiseen kulttuuriin työkavereidemme johdosta. Kuukauden hotellissa asuminen tuntui hyvin erilaiselta ja oli mukava päästä loppujen lopuksi kotiin. MITÄ JÄI MIELEEN?
  • 4. TYÖSKENTELY TYÖPAIKALLA Korjaamolla asiat tehtiin hieman eri tavalla, mutta perus korjaukset tehtiin kuitenkin samaan tapaan kuin Suomessa. Työilmapiiri oli hyvä ja siitä kertoo esimerkiksi perjantain olut perinne. * Korjaamolla otettiin hyvin huomioon heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Korjaamon palvelu oli ensiluokkaista verrattuna Suomen korjaamoihin. Työntekijöistä huomasi, että he arvostavat enemmän hyvää työ ilmapiiriä, kuin rahaa. Opimme paljon uutta työstämme Hollannissa. Kokemusta emme vaihtaisi mistään hyvästä pois ja uskomme, että olemme kasvaneet myös ihmisinä reissun aikana.