SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 10
Baixar para ler offline
Miten kasvua elintarvikealalle?
Hallitusneuvottelut 2019
Maatalous- erillispöytä
Toimitusjohtaja Pia Pohja
Elintarviketeollisuusliitto
• Työllistää 38 000 suomalaista, välillinen vaikutus työllisyyteen suurempi
kuin teollisuudessa keskimäärin: Yksi työpaikka elintarvikealalla tuottaa yli
kolme työpaikkaa muualle yhteiskuntaan.
• 1 700 yritystä, joista valtaosa pk-yrityksiä. Elintarviketeollisuutta on
Suomen kaikissa maakunnissa. Vuonna 2017 yritysten yhteenlaskettu
liikevaihto oli 10,8 miljardia euroa ja jalostusarvo 2,5 miljardia euroa.
• Innovatiivinen ja moderni toimiala, joka investoi huippuvuosinaan 500
miljoonalla eurolla. Vuonna 2017 elintarvikkeita vietiin 1,6 miljardilla ja
tuotiin 4,7 miljardilla eurolla.
• Koko ruokaketju antaa työtä Suomessa 340 000:lle eli joka
kahdeksannelle työikäiselle.
Elintarviketeollisuus –
kokoaan merkittävämpi tekijä
2
Elintarviketeollisuuden taloudellinen kokonaiskuva
Elintarviketeollisuuden nykytilanne
3
Kapasiteetin korvaaminen 61 % Kapasiteetin lisääminen 34 %
Rationalisointi 4% Muu tarkoitus 1%
Elintarviketeollisuuden kiinteiden
investointien käyttötarkoitus v. 2019
0
2
4
6
8
10
12
2007 2009 2011 2013 2015 2017
Liikevaihto mrd. € Liikevoitto-%
Jalostusarvo mrd. € Omavaraisuusaste-%
Lähde: Tilastokeskus
0
1000
2000
3000
4000
5000
1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 2017
Tuonti kaikki elintarvikkeet milj. €
Vienti kaikki elintarvikkeet milj. €
Elintarvikkeiden vienti ja tuonti 1985–2017
302 341 396 400 471 420 450
554
323
0
1000
2000
3000
4000
5000
2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018
Elintarviketeollisuuden investoinnit milj. € Koko tehdasteollisuuden investoinnit milj. €
Investoinnit ja investointiarviot 2010-2018
Lähde: Tilastokeskus ja EK:n investointitiedustelut
Lähde: Tilastokeskus ja EK:n investointitiedustelut
Lähde: Tullitilastot
Kuluttajien ostovoima on turvattava
4
186
155
143
124 120 119 118 116
111 110 109 109 106 104 104 100 98 97 96 93 92 90 87 87 87 84 81 77
68 67
61
0
20
40
60
80
100
120
140
160
180
200
Lähde: Tilastokeskus
Ruuan ja alkoholittomien juomien hintataso ja alv-% Euroopassa
0 %
10 %
20 %
30 %
40 %
50 %
60 %
70 %
80 %
90 %
100 %
1960 1970 1980 1990 2000 2010 2016
Ruoka Kaikki kulutus
Ruuan osuus kulutusmenoista 1960-2016
Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito
Lainsäädännöllä ei pidä heikentää
yritysten toimintaedellytyksiä, vaan
vahvistaa suomalaisten yritysten
kilpailukykyä ja kannattavuutta
Kuluttajatieto koko elintarvikeketjun
käyttöön.
Ei valmisteveroja vääristämään kilpailua
ja kilpailukykyä.
Järkevää lainsäädäntöä
5
Elintarvikeviennin kasvu vaatii
• Food from Finland -vientiohjelman
jatkon turvaamista
• viennin viranomaispalveluiden
riittäviä resursseja
Viennistä kasvua koko ketjuun
6
• Työaikalaki mahdollistamaan jaksotyö
koko elintarvikealalla
• Yötyötä koskevat vanhanaikaiset
säännökset päivitettävä
Tuodaan työelämä 2020-luvulle
7
Elintarviketeollisuus ja elintarvikeala ovat
edelläkävijöitä energia- ja materiaali-
tehokkuudessa
Elintarvikeyritykset toimivat jo aktiivisesti
ilmastonmuutoksen torjunnassa
vapaaehtoisesti ilman lain säätämää pakkoa muun
muassa
• parantamalla energiatehokkuutta
• tehostamalla materiaalien käyttöä
• minimoimalla ruokahävikkiä
• vastaamalla pakkausten kierrättämisestä
Tehostetaan kiertotaloutta, torjutaan
ilmastonmuutosta
8
Lyhyesti
9
1. Ei lisäsääntelyä
2. Ei valmisteveroja
3. Kuluttajatieto koko ketjun
käyttöön
4. Työaikalakiin jaksotyö
mahdollisuus
5. Vastataan ilmastonmuutokseen
yhteistyöllä
Kiitos
Lisätietoja
Pia Pohja
puh. 040 545 7285
pia.pohja@etl.fi
www.etl.fi/eduskuntavaalit2019

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso Group
 
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019Metso Group
 
Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018 Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018 Metso Group
 
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...Tilastokeskus
 
Metso 2017 tilinpäätostiedote
Metso 2017 tilinpäätostiedoteMetso 2017 tilinpäätostiedote
Metso 2017 tilinpäätostiedoteMetso Group
 
Metso osavuosikatsaus Q3 2017
Metso osavuosikatsaus Q3 2017Metso osavuosikatsaus Q3 2017
Metso osavuosikatsaus Q3 2017Metso Group
 
Vahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti Paavonen
Vahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti PaavonenVahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti Paavonen
Vahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti PaavonenTilastokeskus
 
Metso Q3 2018 osavuosikatsaus
Metso Q3 2018 osavuosikatsausMetso Q3 2018 osavuosikatsaus
Metso Q3 2018 osavuosikatsausMetso Group
 
Mais procurados (9)

Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
 
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
Metso Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2019
 
Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018 Metson puolivuosikatsaus 2018
Metson puolivuosikatsaus 2018
 
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
Taloudellisen hyvinvoinnin kehitys vaihtoehtoisten mittareiden valossa, Olli ...
 
ETL Kansalaisinfo 18.11.2016
ETL Kansalaisinfo 18.11.2016ETL Kansalaisinfo 18.11.2016
ETL Kansalaisinfo 18.11.2016
 
Metso 2017 tilinpäätostiedote
Metso 2017 tilinpäätostiedoteMetso 2017 tilinpäätostiedote
Metso 2017 tilinpäätostiedote
 
Metso osavuosikatsaus Q3 2017
Metso osavuosikatsaus Q3 2017Metso osavuosikatsaus Q3 2017
Metso osavuosikatsaus Q3 2017
 
Vahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti Paavonen
Vahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti PaavonenVahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti Paavonen
Vahvat palvelut - Vauras Suomi, Matti Paavonen
 
Metso Q3 2018 osavuosikatsaus
Metso Q3 2018 osavuosikatsausMetso Q3 2018 osavuosikatsaus
Metso Q3 2018 osavuosikatsaus
 
Semelhante a Miten kasvua elintarvikealalle? ETL:n kuuleminen 16.05.19

Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset
Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyrityksetPk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset
Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyrityksetElinkeinoelämän keskusliitto
 
Mikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu Hakala
Mikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu HakalaMikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu Hakala
Mikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu HakalaTilastokeskus
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...Suomen Pankki
 
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_Matti Laurila
 
20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esitykset
20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esitykset20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esitykset
20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esityksetMatti Laurila
 
Lääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhön
Lääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhönLääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhön
Lääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhönSitra / Hyvinvointi
 
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esityksetMatti Laurila
 
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esityksetKemianteollisuus ry
 
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019Turun Talouspäivät
 
Olli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talous
Olli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talousOlli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talous
Olli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talousSuomen Pankki
 
Koneteollisuuden kasvuohjelma pres
Koneteollisuuden kasvuohjelma presKoneteollisuuden kasvuohjelma pres
Koneteollisuuden kasvuohjelma presMarkku Sjöstedt
 
Talouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaTalouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaSDP
 
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018
Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018 Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018
Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018 Suominen Corporation
 
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018TechFinland
 
Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018
Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018
Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018Matti Laurila
 
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016Suominen Corporation
 
Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?
Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?
Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?THL
 
Semelhante a Miten kasvua elintarvikealalle? ETL:n kuuleminen 16.05.19 (20)

Huomisen poytää kattamassa
Huomisen poytää kattamassaHuomisen poytää kattamassa
Huomisen poytää kattamassa
 
Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset
Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyrityksetPk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset
Pk-yritysten kansainvälistyminen ja alkuvaiheen vientiyritykset
 
Mikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu Hakala
Mikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu HakalaMikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu Hakala
Mikä nosti Suomen talouden kasvuun vuonna 2016?, Samu Hakala
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kestävä talouskasvu –maailma ja Suomi, hallitusohjelman...
 
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
 
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
20170615 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset_
 
20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esitykset
20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esitykset20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esitykset
20180316 pp kemianteollisuuden_katsausinfo_esitykset
 
Lääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhön
Lääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhönLääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhön
Lääketeollisuus ry:n kommentit kansalliseen genomistrategiatyöhön
 
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
 
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
20161215 kemianteollisuuden katsausinfo_esitykset
 
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
Mikko Spolander Valtiovarainministeriö Turun Talouspäivät 2019
 
Olli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talous
Olli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talousOlli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talous
Olli Rehn: Kestävä rahoitus ja Suomen talous
 
Koneteollisuuden kasvuohjelma pres
Koneteollisuuden kasvuohjelma presKoneteollisuuden kasvuohjelma pres
Koneteollisuuden kasvuohjelma pres
 
Talouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linjaTalouspoliittinen linja
Talouspoliittinen linja
 
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
 
Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018
Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018 Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018
Suominen at Pörssiaamu in Helsinki, Finland, on 1 March 2018
 
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät, toukokuu 2018
 
Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018
Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018
Katsausinfon esitykset mika_aalto_17122018
 
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
 
Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?
Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?
Mitä yksityisellä sektorilla on tarjota?
 
Mais de Elintarviketeollisuusliitto ry

Mais de Elintarviketeollisuusliitto ry (8)

Elintarviketeollisuus Suomessa
Elintarviketeollisuus Suomessa Elintarviketeollisuus Suomessa
Elintarviketeollisuus Suomessa
 
Tackling food waste together – case Finland TedxJohannesburg
Tackling food waste together – case Finland TedxJohannesburg Tackling food waste together – case Finland TedxJohannesburg
Tackling food waste together – case Finland TedxJohannesburg
 
Elintarviketeollisuuden tiekartta vähähiilisyyteen
Elintarviketeollisuuden tiekartta vähähiilisyyteenElintarviketeollisuuden tiekartta vähähiilisyyteen
Elintarviketeollisuuden tiekartta vähähiilisyyteen
 
Miten mitata ja vähentä ruokahävikkiä
Miten mitata ja vähentä ruokahävikkiäMiten mitata ja vähentä ruokahävikkiä
Miten mitata ja vähentä ruokahävikkiä
 
ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017
ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017
ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017
 
Biotalous elintarviketeollisuudessa
Biotalous elintarviketeollisuudessaBiotalous elintarviketeollisuudessa
Biotalous elintarviketeollisuudessa
 
Maista Suomi -infograafit
Maista Suomi -infograafitMaista Suomi -infograafit
Maista Suomi -infograafit
 
Ruokayritysten kokemuksia elintarviketietoasetuksesta
Ruokayritysten kokemuksia elintarviketietoasetuksestaRuokayritysten kokemuksia elintarviketietoasetuksesta
Ruokayritysten kokemuksia elintarviketietoasetuksesta
 
Miten kasvua elintarvikealalle? ETL:n kuuleminen 16.05.19

  • 1. Miten kasvua elintarvikealalle? Hallitusneuvottelut 2019 Maatalous- erillispöytä Toimitusjohtaja Pia Pohja Elintarviketeollisuusliitto
  • 2. • Työllistää 38 000 suomalaista, välillinen vaikutus työllisyyteen suurempi kuin teollisuudessa keskimäärin: Yksi työpaikka elintarvikealalla tuottaa yli kolme työpaikkaa muualle yhteiskuntaan. • 1 700 yritystä, joista valtaosa pk-yrityksiä. Elintarviketeollisuutta on Suomen kaikissa maakunnissa. Vuonna 2017 yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 10,8 miljardia euroa ja jalostusarvo 2,5 miljardia euroa. • Innovatiivinen ja moderni toimiala, joka investoi huippuvuosinaan 500 miljoonalla eurolla. Vuonna 2017 elintarvikkeita vietiin 1,6 miljardilla ja tuotiin 4,7 miljardilla eurolla. • Koko ruokaketju antaa työtä Suomessa 340 000:lle eli joka kahdeksannelle työikäiselle. Elintarviketeollisuus – kokoaan merkittävämpi tekijä 2
  • 3. Elintarviketeollisuuden taloudellinen kokonaiskuva Elintarviketeollisuuden nykytilanne 3 Kapasiteetin korvaaminen 61 % Kapasiteetin lisääminen 34 % Rationalisointi 4% Muu tarkoitus 1% Elintarviketeollisuuden kiinteiden investointien käyttötarkoitus v. 2019 0 2 4 6 8 10 12 2007 2009 2011 2013 2015 2017 Liikevaihto mrd. € Liikevoitto-% Jalostusarvo mrd. € Omavaraisuusaste-% Lähde: Tilastokeskus 0 1000 2000 3000 4000 5000 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015 2017 Tuonti kaikki elintarvikkeet milj. € Vienti kaikki elintarvikkeet milj. € Elintarvikkeiden vienti ja tuonti 1985–2017 302 341 396 400 471 420 450 554 323 0 1000 2000 3000 4000 5000 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Elintarviketeollisuuden investoinnit milj. € Koko tehdasteollisuuden investoinnit milj. € Investoinnit ja investointiarviot 2010-2018 Lähde: Tilastokeskus ja EK:n investointitiedustelut Lähde: Tilastokeskus ja EK:n investointitiedustelut Lähde: Tullitilastot
  • 4. Kuluttajien ostovoima on turvattava 4 186 155 143 124 120 119 118 116 111 110 109 109 106 104 104 100 98 97 96 93 92 90 87 87 87 84 81 77 68 67 61 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 Lähde: Tilastokeskus Ruuan ja alkoholittomien juomien hintataso ja alv-% Euroopassa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2016 Ruoka Kaikki kulutus Ruuan osuus kulutusmenoista 1960-2016 Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito
  • 5. Lainsäädännöllä ei pidä heikentää yritysten toimintaedellytyksiä, vaan vahvistaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta Kuluttajatieto koko elintarvikeketjun käyttöön. Ei valmisteveroja vääristämään kilpailua ja kilpailukykyä. Järkevää lainsäädäntöä 5
  • 6. Elintarvikeviennin kasvu vaatii • Food from Finland -vientiohjelman jatkon turvaamista • viennin viranomaispalveluiden riittäviä resursseja Viennistä kasvua koko ketjuun 6
  • 7. • Työaikalaki mahdollistamaan jaksotyö koko elintarvikealalla • Yötyötä koskevat vanhanaikaiset säännökset päivitettävä Tuodaan työelämä 2020-luvulle 7
  • 8. Elintarviketeollisuus ja elintarvikeala ovat edelläkävijöitä energia- ja materiaali- tehokkuudessa Elintarvikeyritykset toimivat jo aktiivisesti ilmastonmuutoksen torjunnassa vapaaehtoisesti ilman lain säätämää pakkoa muun muassa • parantamalla energiatehokkuutta • tehostamalla materiaalien käyttöä • minimoimalla ruokahävikkiä • vastaamalla pakkausten kierrättämisestä Tehostetaan kiertotaloutta, torjutaan ilmastonmuutosta 8
  • 9. Lyhyesti 9 1. Ei lisäsääntelyä 2. Ei valmisteveroja 3. Kuluttajatieto koko ketjun käyttöön 4. Työaikalakiin jaksotyö mahdollisuus 5. Vastataan ilmastonmuutokseen yhteistyöllä
  • 10. Kiitos Lisätietoja Pia Pohja puh. 040 545 7285 pia.pohja@etl.fi www.etl.fi/eduskuntavaalit2019