1. LYHYESTÄ
ELÄMÄSTÄ
MONITULOISET
Korkeakouluopiskelijoiden
tulonlähteet ja kokemus
Gaudeamus erilaisissa
toimeentulosta igitur
uudesti suomennettuna
elämäntilanteissa
Janne Mikkonen
Jussi Junni
Elina Lavikainen
Juhani Saari
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö
Otus
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö
Otus
46/2014
40/2013

2. Copyright:
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus
Jussi Junni
Julkaisija:
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus
Lapinrinne 2
00180 HELSINKI
www.otus.fi
ISBN: 978-952-5282-43-6
ISSN: 2341-7307 Otus – julkaisuja

3. LYHYESTÄ
ELÄMÄSTÄ
MONITULOISET
Korkeakouluopiskelijoiden
tulonlähteet ja kokemus
Gaudeamus erilaisissa
toimeentulosta igitur
uudesti suomennettuna
elämäntilanteissa
Janne Mikkonen
Jussi Junni
Elina Lavikainen
Juhani Saari
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö
Otus
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö
Otus
46/2014
40/2013

4. 4

5. Esipuhe
Ylioppilaslaulujen joukosta Elämän lyhyydestä
(De brevitate vitae) eli tutummin Gaudeamus
igitur lienee varmasti tutuin ja rakastetuin. Sen
ilonpirskeinen sävel soi jokaisessa ylioppilasjuhlassa kautta koko valtakunnan ja samalla se
on olennainen osa perinteistä akateemista juhlakulttuuria. Sen asema ei ole vain suomalainen
erikoisuus vaan laulua lauletaan akateemisissa
juhlissa, erityisesti valmistujaisissa ympäri Euroopan. Onpa sen sävelmä Opiskelijoiden kansainvälisen urheiluliiton eli FISU:n (International University Sports Federation / Fédération
internationale du sport universitaire) virallinen
hymni. Johannes Brahms puolestaan on säveltänyt pompööttisen Akateemisen alkusoittonsa
juuri tämän laulun melodialle.
Elämän lyhyydestä kertovan laulun juuret
ulottuvat toisen ja kolmannen säkeistön osalta
keskiajalle, vuoteen 1267 saakka. Laulun nimi
on vielä tätäkin vanhempi. Se on näet sama
kuin nuoremmaksi kutsutun Lucius Annaeus
Senecan (4 eKr.–65 jKr.) ystävälleen Pompeius Paulinukselle vuosien 49–55 välillä kirjoittaman teoksen, jonka opetus on, että mikä
tahansa elämän pituus on riittävä, jos elämä
vain on eletty viisaasti. Ensimmäisen kerran
koko laulu esiintyy kokoonpantuna Christian
Wilhelm Kindlebenin (1748–1785) toimittamassa laulukirjassa Studentenlieder: Aus den
hinterlassenen Papieren eines unglücklichen
Philosophen Florido genannt (Ylioppilaslauluja: Erään onnettoman filosofi Floridon jälkeensäjättämistä papereista nimetty) vuodelta
1781 ilmeisesti toimittajan itsensä viimeistelemänä. Tämän jälkeen laulu on levinnyt yliopistopiireissä halki Euroopan, Suomeenkin ilmeisesti heti 1800-luvulle tultaessa.
Sanoiltaan laulu on satiirinen, elämän lyhyyttä korostava mutta samalla sen iloja ylistävä ja ihmisyhteisöistä kiitollinen. Alun perin
se on ollut juomalaulu – jota se toki on tänäkin
päivänä – ja edelleen sen parodinen sävy kuuluu kirkkaana perusvireenä koko myöhemmässä juomalaulukulttuurissa. Laulun sanallinen
ilmaisu on kuitenkin kaunista ja pehmeää: sen
sanoma on verhottu iloiseen, humoristiseen ja
ylistävään asuun. Poissa on kokonaan monien
uudempien juomalaulujen härskiys ja ruokottomuus. Muutamia vastaavia timantteja ovat
mielestäni 1800-luvun alusta peräisin oleva
Vanhan pojan muistelu (Rückblick eines alten
Burschen) sekä Unto Kupiaisen (1909–1961)
sanoittama Teinilaulu, joka ilmestyi Ylioppilaslehden vappunumerossa vuonna 1935. Näiden
ohella mainitsemisen arvoinen helmi on myös
Ikuisen teekkarin laulu, jonka sanat lienevät
peräisin 1920-luvun alkupuolelta.
Monisäkeisistä lauluista tunnetaan usein
vain muutama säkeistö. Enkelistä taivaan
lauletaan tavallisimmin värssystöt 1, 2 ja 10,
Maamme 11 jakeistosta vain ensimmäinen ja
viimeinen. Tästä tuntemattomuudesta kärsii
myös Lyhyestä elämästä. Sen säkeistöistä kaksi,
nimittäin nuoruuden ilosta puhuva ensimmäinen (Gaudeamus igitur) sekä yliopistolle omistettu neljäs (Vivat academia) ovat yleisimmät
ylioppilasjuhlissa kuullut sanat. Akateemisissa juhlissa tavallisia ovat näiden lisäksi naisia
ylistävä viides säkeistö (Vivant omnes virgines) sekä surun ja pirun karkottava seitsemäs
säkeistö (Pereat tristitia). Vain joskus harvoin
saa kuulla esivanhempien kohtaloa ihmettelevän toisen (Ubi sunt qui ante nos), elämän lyhyydestä varoittavan kolmannen (Vita nostra
5

6. brevis est) tai valtiota kiittävän kuudennen säkeistön (Vivat et res publica). Moni saattaakin
yllättyä tiedosta että laulu jatkuu vielä yhteisen kokoontumisen ihmettelyllä kahdeksannessa (Quis confluxus hodie) sekä toveruuden
ylistämisellä yhdeksännessä säkeistössä (Vivat
nostra societas) ja päättyy kiitokselle yliopiston kasvatuksesta (Alma Mater floreat).
Elämän lyhyydestä jää terävin kärki pois
jos sen sanoja ei ymmärrä. Pro exercitio -kokeen jääminen pois yliopistoista on merkinnyt
sitä, että latinan taitajia on yhä vähemmän ja
sanojen merkitys aina vain enemmän hämärän peitossa. Tässä on haitaksi myös se, ettei
laulusta ennen tätä teosta ole ollut saatavissa
kunnollista suomennosta. Hj. Nortamon
(1860–1931) postuumisti vuonna 1933 julkaistu vanhahtava suomennos on paitsi epätäydellinen myös valitettavasti jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Toivon että käsillä olevan
uuden suomennoksen kohtalo olisi toinen.
Nyt Elämän lyhyydestä ilmestyy ensimmäisen kerran suomen kielelle käännettynä
täydellisenä kaikkien säkeistöjen osalta. Kiitos
tästä kuuluu sekä Helsingin yliopistolle, joka
on minua kouluttanut elävän kuolleen kielen
saloihin, sekä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiölle, joka on ottanut suomennoksen
julkaistavaksi sarjassaan. Siispä kaikki riemuitkaam’, gaudeamus igitur!
Helsingissä tuhkakeskiviikkona maaliskuun 5. päivänä 2014
Jussi Junni
suomentaja
6

7. Sisällysluettelo
Esipuhe 5
1. Johdanto
9
2. Elämän lyhyydestä latinaksi ja suomeksi
11
3. Kommentaari
13
Kirjallisuus 15

8. 8

9. 1. Johdanto
De brevitate vitae eli Elämän lyhyydestä ilmestyi ensimmäisen kerran Christian Wilhelm
Kindlebenin (1748–1785) toimittamassa laulukirjassa Studentenlieder: Aus der hinterlassenen Papieren eines unglücklichen Philosophen
Florido genannt (Ylioppilaslauluja: Erään onnettoman filosofi Floridon jälkeensäjättämistä papereista nimetty) vuodelta 1781. Tuo teos
lienee ensimmäinen painotuote, johon on ylipäätään koottu – ja ilmeisesti varsin kattavasti – siihenastinen lauluperinne. Florido on yksi
kirjailija Kindlebenin nimimerkeistä, mikä kertonee siitä, että Kindlebenin panos suullisen
perinteen ylösmerkitsijänä ja muokkaajana lienee ollut merkittävä.
Köyhästä perheestä kotoisin ollut Kindleben
opiskeli evankelista teologiaa Friedrichin yliopistossa Hallessa. Ammatiltaan hän toimi pappina,
opettajana ja kirjailijana. Hän siirtyi 1770-luvun
lopulla opiskelemaan Wittenbergiin, josta hän
valmistui vuonna 1779. Toimiessaan tämän jälkeen Hallessa dosenttina hän julkaisi vuonna 1781
sekä opiskelijaelämän sanakirjan että jo mainitsemamme laulukokoelman, jonka tekstit hän on
mitä ilmeisimmin toimittanut itse. Kokoelmallaan
Kindleben raivostutti Hallen viranomaiset, minkä
johdosta hänet karkotettiin kaupungista ja hänen
teoksensa takavarikoitiin. Kindlebenin kirjailijanura ei jäänyt järin pitkäksi, sillä hän kuoli vain
37-vuotiaana vuonna 1785 Jenassa.
Elämän lyhyydestä kertovan laulun juuret
varhaisin kerrostuma on peräisin keskiajalta, sillä säkeistöjen esiversiot ovat säilyneet eräässä Pariisin yliopistossa säilytettävässä vuodelta 1267
peräisin olevassa käsikirjoituksessa. Kolmannen
säkeistön alku on tässä jo lähes sanasta sanaan:
Ubi sunt qui ante nos in hoc mundo fuere? Tuolloin käytetyistä sävelistä meillä ei tietenkään ole
mitään tietoa, vaan sävelmä on mitä ilmeisimmin
peräisin 1700-luvun alkupuolelta, jolloin De brevitate vitae lienee kirjoitettu kolmen ensimmäisen
säkeistön osalta.
Laulusta on 1700-luvun puolivälissä ollut liikkeellä useita versioita. Kolme ensimmäistä säkeistöä on lähellä nykymuotoa ollut olemassa muun
muassa vapaaherra Albrecht Ernst Friedrich von
Crailsheimilta peräisin olevassa käsikirjoituksessa, jota säilytetään Berliinissä. Kielissä ja Jenassa
1740-luvulla opiskelleelta Reyher-nimiseltä henkilöltä on jäänyt jäljelle versio, jossa ovat myös
nykyinen neljäs ja viides säkeistö. Tällöin laulu
on ilmeisesti jo ollut opiskelijoiden lauluna, mitä
osoittaa sekin että vuoden 1720 tienoilla muuan
Günther aloitti ylioppilaslaulunsa säkeellä Brüder! lasst uns lustig sein. Seitsemännen säkeistön
tapaamme ensimmäisen kerran Jenan yliopistossa
säilyneessä paperissa vuodelta 1776.
Seitsemän säkeistöä nykymuodossaan ovat
siis peräisin vuodelta 1781. Kindlebenin omasta
kynästä lienee peräisin kuudes säkeistö, joka ylistää valtiota ja sen hallitsijaa. Muita säkeistöjä hän
on toimittanut ja yhtenäistänyt. Näin syntynyt on
syntynyt kokonaisuus, jossa ensimmäiset kolme
säkeistöä kertovat elämän lyhyydestä, seuraavat
kolme ylistävät yliopistoa, naisia ja valtiota ja viimeinen puolestaan keskittyy surun ja vihan karkottamiseen toveruuden keskuudesta. Eurooppalainen versio laulusta päättyy tähän.
Laulu lienee levinnyt varsin nopeasti myös
valtameren ylitse Pohjois-Amerikkaan ja kehittynyt siellä edelleen. Vuonna 1853 julkaistiin Yhdysvaltain ensimmäinen opiskelijalaulukirja Songs of Yale, jossa Elämän lyhyydestä oli saanut
kaksi uutta säkeistöä, nykyisistä kahdeksannen ja
kymmenennen. Nämä lienee kirjoitettu alun perin
jonkinlaista alumnitapaamista varten, sillä niiden
sisältö henkii yhteisen historian kokeneiden ja sittemmin erkaantuneiden toverien yhteenpaluuta.
9

10. 10
Jossakin vaiheessa näiden kahden säkeistön väliin
on kirjoitettu vielä yksi, toveruutta, opinhalua ja
yhteistä totuutta ylistävä yhdeksäs säkeistö. Sen alkuperä näyttää olevan tutkimukselle tuntematon,
mutta sen on syytä olettaa olevan peräisin edelleen
Pohjois-Amerikasta. Nämä kolme viimeistä säkeistöä eivät näet ole käytettyjä Euroopassa, minkä
johdosta kolmikko lienee kokonaisuudessaan kirjoitettu Uudella mantereella. Yale ei kuitenkaan
vaikuta yhdeksännen säkeistön syntypaikalta, sillä säkeistö ei edelleenkään ole osa Yalen yliopiston laulukirjaa.
Sävelmä itsessään lienee peräisin jo 1700-luvun puolelta, viimeistään kuitenkin 1800-luvulta.
Siitäkin on liikkeellä erilaisia versioita, joista meillä Suomessa laulettu on sama kuin John Andrew
Porterin vuodelta 2002 peräisin olevassa neliäänisessä partituurissa. Laulettaessa ensimmäiset
kaksi sävelparia toistetaan ennen kolmanteen ja
neljänteen siirtymistä ja lopuksi vielä viimeinen
säe kerrataan.
Muutaman sanan voisi lausua lauluun Suomessa liittyvästä tapakulttuurista. Useimmiten
laulusta kuulee ylioppilasjuhlissa laulettavat ensimmäisen ja neljännen säkeistön. Akateemisissa
pöytäjuhlissa myös viides ja seitsemäs ovat tavallisia, kuudes on puolestaan jossain määrin harvinaisempi, mutta arvokkaammissa juhlissa sekin
on mukana. Toista ja kolmatta säkeistöä lauletaan
selvästi vähemmän. Olisiko syynä se, että niihin
ei liity erityisiä sisältöä korostavia liikkeitä, kuten neljänteen, viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen säkeistöön? Kolmea viimeistä säkeistöä
ei Suomessa juuri tavata.
Tapana on, että neljännessä, viidennessä ja
kuudennessa säkeistössä noustaan seisomaan ylistettävien kunniaksi. Neljännessä säkeistössä (Vivat academia) perinteisesti yliopiston professorit,
usein myös muuhun opetushenkilökuntaan kuuluvat saavat istua, viidennessä (Vivat omnes virgines) puolestaan kaikki naispuoliset juhlijat. Kuudennessa säkeistössä (Vivat et res publica) taas
valtiovallan edustajat – tasavallan presidentti, ministerit ja kansanedustajat – istuvat kiitettävinä.
Mainittakoon, että tekniikan ylioppilailla ainakin
Otaniemessä neljäs säkeistö on perinteisesti alkanut Vivat polytechnicum.
Omanlaisensa on seitsemäs säkeistö (Pereat
tristitia), joka on omistettu manauksille surullisuutta, vihaa, eripuhaa ja sielunvihollista vastaan.
Viimeisessä säkeessä (atque irrisores) on tapana
kilisyttää kahvikuppia lusikalla riivaajien karkottamiseksi juhlamieltä häiritsemästä.
Seuraavassa esitän oman tulkintani siitä,
miten Elämän lyhyydestä voisi laulaa suomeksi.
Käännösratkaisuja olen perustellut lyhyessä kommentaarissa tämän jälkeen.

11. 2. Elämän lyhyydestä latinaksi ja suomeksi
I
Gaudeamus igitur
Iuvenes dum sumus.
Post iucundam iuventutem
Post molestam senectutem
Nos habebit humus.
1.
Siispä kaikki, riemuitkaam’
nuoruutemme aikana!
Ensin nuoruus iloinen,
sitten vanhuus suruinen,
viimein haltuun meidät multa saa.
II
Ubi sunt qui ante nos
In mundo fuere?
Vadite ad superos
Transite in inferos
Hos si vis videre.
2.
Minne lieneet kulkeneet
ennen meitä eläneet?
Ylös käykää taivaisiin,
alas menkää helvettiin,
jos te heidät nähdä haluatte.
III
Vita nostra brevis est
Brevi finietur.
Venit mors velociter
Rapit nos atrociter
Nemini parcetur.
3.
Elon aika lyhyt on,
äkisti se lopahtaa.
Kuolo saapuu sukkelaan,
meidät kaappaa karmeaan,
siltä säästyä ei kenkään voi.
IV
Vivat academia!
Vivant professores!
Vivat membrum quodlibet;
Vivant membra quaelibet;
Semper sint in flore.
4.
Eläköön akatemia,
eläkööt opettajat!
Eläköön jok’ikinen
jäsen oppilaitoksen!
Vehmasna he olkoot ainiaan!
V
Vivant omnes virgines
Faciles, formosae.
Vivant et mulieres
Tenerae, amabiles,
Bonae, laboriosae.
5.
Eläkööt kaikk’ neitoset,
kernasmielet, suloiset!
Eläkööt myös vaimoset,
lempeät ja herttaiset,
sekä hyvät että uutterat!
VI
Vivat et res publica
et qui illam regit.
Vivat nostra civitas,
Maecenatum caritas
Quae nos hic protegit.
6.
Eläköön myös valtio,
valtias ja hallinto!
Eläköön kotipaikkamme,
laupeus mesenaatteimme,
jotka meitä täällä suojelee!
11

12. VII
Pereat tristitia,
Pereant osores.
Pereat diabolus,
Quivis antiburschius
Atque irrisores.
VIII
Quis confluxus
hodie Academicorum?
E longinquo convenerunt,
Protinusque successerunt
In commune forum.
8.
Mistä tulleet tänne on
nämä akateemikot?
Pitkän matkaa kulkeneet,
kaukaa tänne matkanneet,
yhteen kerran vielä päästäkseen.
IX
Vivat nostra societas,
Vivant studiosi;
Crescat una veritas
Floreat fraternitas
Patriae prosperitas.
12
7.
Kadotkoon pois ikävyys,
kadotkoot vihanpitäjät!
Kadotkoon myös saatana,
toveruuden kaataja,
sekä pilkkaajat ja riivaajat!
9.
Eläköön ain’ toveruus,
eläkööt opinhalukkaat!
Totuus yhteen kasvakoon,
veljeytemme loistakoon,
sekä isänmaamme menestys!
X
Alma Mater floreat,
Quae nos educavit;
Caros et commilitones,
Dissitas in regiones
Sparsos, congregavit
10.
Äiti Armas kukitkaa,
meidät hän sai kasvattaa!
Ystävät pois kaikonneet
muille maille hajanneet,
meidät kerran sai hän yhdistää.

13. 3. Kommentaari
Kuten johdannossa mainitsin, kääntäjän tehtävä ei ollut kielen suhteen helppo. On täytynyt valita sopiva linja 1700-luvun saksalaisten veljeskuntien ja 2000-luvun moniarvoisen
Suomen väliltä. Yhtäältä olen halunnut noudattaa alkutekstin tehokeinoja, toistoja ja sanajärjestystä, mutta toisaalta määrämittaisessa
runoudessa, jota sävelmään sijoitettu laulu on,
täytyy kuunnella sävelmää, välttää lyhyiden tavujen sijoittamista pitkille sävelille sekä asettaa
painolliset tavut niille paikoille, jotka melodia
edellyttää.
Olen valinnut suomennoksessa kohtuullisen
konservatiivisen linjan ollen uskollinen alkutekstin
ympäristölle, sukupuolirooleille, sanavalinnoille ja
rakenteelle. Käännöksessä olen pyrkinyt hyvään
suomen kieleen kuitenkin sellaisella vanhahtavalla otteella, joka mielestäni sopii tällaiseen arvokkaissakin tilaisuuksissa esitettävään parodiseen
lauluun. Toisinaan sävelmän kannalta olisi saattanut olla luontevampaakin korvata monikon 1. persoonan imperatiivi puhekielisellä passiivilla, mutta tämä olisi edellyttänyt kokonaisvaltaista tyylin
vaihtoa. Eräitä ilmaisuja olen sovittanut suomalaiseen kontekstiin, sillä esimerkiksi antiikin manalakäsitykset taikka saksalaiset burschenschaftit eivät
liene suomalaiselle yleisölle kovin tuttuja.
Sävelmä itsessään ei onneksi ole erityisen
monimutkainen, ja sekä suomen että latinan sanat
sopivat siihen kohtuullisen hyvin. Melodian luonnollinen painotus sijoittuu pääasiassa ensi tavulle,
mikä sopii suomen kieleen paremmin kuin hyvin.
Hankaluuksia tässä on tuottanut eläköön-huudon
sovittaminen rytmiin, koska sen ensi tavut edellyttäisivät kahta lyhyttä nuottia säkeen alkuun.
Parempaakaan ilmaisua en löytänyt, sillä en halunnut vaihtaa näitä kansallisia ilmaisuja lainaperäisiin hurraa-huutoihin.
Ensimmäisessä säkeistössä alun ”iloitkaamme siis niin kauan kuin olemme nuoria” osoittautui suomentajan painajaiseksi. Suomessa ei ole
latinan dum-konjuktion kaltaista kätevää temporaalilauseen aloittajaa, minkä johdosta olen tyytynyt korvaamaan sivulauseen lauseenvastikkeella. Nuoruutta ja vanhuutta käsittelevien säkeiden
aloittaminen jälkeen-prepositiolla olisi minusta
ollut kankea vaihtoehto, minkä vuoksi päädyin
ratkaisuun, jossa kaksi elämänvaihetta vain lyhyesti esitetään peräkkäin.
Toisen säkeistön aloitus ”missä ovat he, jotka ennen meitä maan päällä olivat” ei ole ensimmäistä säkeistöä helpompi. Tässäkin sivulauseen
korvaaminen ytimekkäämällä versiolla on osoittautunut tarpeelliseksi. Ennen meitä eläneiden
olinpaikat superi ja inferi periytyvät roomalaiseen maailmankuvaan, jossa maanpään lisäksi
oli sen ylinen (super) ja alinen (infer) maailma.
Lienee syytä olettaa, että säkeistön kirjoitusaikana 1700-luvulla tai edes sen esiversion aikana
1200-luvulla antiikin maailmankuva oli läsnä lähinnä termeissä, jotka epäilemättä tulkittiin kristillisesti. Tämän olen siksi valinnut myös suomennoksen periaatteeksi, vaikka esimerkiksi myös
tuonela olisi ollut ilmaisun ”ad inferos” käännöksenä mahdollinen.
Kolmannessa säkeistössä ei käännösteknisesti ole mitään kummallista. Sen sisältö lienee edellisen säkeistön tapaan laulun varhaisinta ainesta ja
päättää kolmen ensimmäisen säkeistön muodostaman elämän lyhyydestä kertovan ytimen. Tämän
jälkeen siirrytään kiitososioon yliopiston, naisten
ja valtion puolesta.
Kaikkia kolmea seuraavaa säkeistöä sävyttää edellä mainittu eläköön-huudon hankala sovittaminen sävelmään. Hankaluuksia se aiheuttaa
myös siinä, että akatemian tai yliopiston mahduttaminen neljännen säkeistön ensimmäisen säkeen
tavuihin on vaikeaa. Edellisen suomentajan ratkaisu ”yl’opisto” meni jo minunkin kielellisen sietokykyni ylitse. Kolmannessa ja neljännessä säkeistössä mainitut ”jok’ikiset jäsenet” ovat myös
suomentajalle haastavia. Niillä lienee alun perin
tarkoitettu jokaista opiskelijaa sekä näiden muodostamia korporaatioita, kuten veljeskuntia. Näille
on kuitenkin ollut vaikea keksiä järkevää suomennosta. Edellisen suomentajan ”veteraanit, fuksit,
civikset ja beaanit” ovat saaneet jäädä erottelematta alkutekstin mukaisesti. Säkeistön olisi toki
voinut suomentaa myös kokonaan ilman akateemista kontekstia puhumalla esimerkiksi opinahjoista ja sen opettajista. Tämä olisi ehkä ollut kuitenkin liiallista irtautumista laulun alkuperäisestä
kontekstista.
13

14. 14
Viides säkeistö on omistettu naissukupuolelle, mikä postmodernina aikana on sekä ilmaisujen
sopivuuden että koko sukupuolittuneen ajattelun
kannalta kiperä käännöstehtävä. Olisi ollut mahdollista kääntää säkeistön neidot ja vaimot sukupuolineutraalisti nuoriksi ja puolisoiksi, mikä olisi
tuonut laulua enemmän tähän päivään, jossa yliopistoissakin enemmistö on naispuolisia. Toisaalta
näen laulun oman aikansa lapsena ja viidennessä
säkeistössä naiseuden ylistyksen harmittomana
kumpaakin sukupuolta kohtaan. Kääntäjälle erityisesti neitsyet (virgines) on hankala käännettävä
erityisesti kun se asetetaan vastakohtaan vaimojen (mulieres) kanssa. Naimaton nainen ja neitsyt tyypillisesti 1700-luvulla lienevät olleet sama
asia toisin kuin nykyään. Säkeistön suorat adjektiivit ”helpoista ja suloisista” neidoista sekä ”hyvistä ja työteliäistä” vaimoista voidaan myös tulkita loukkaaviksi. Tässä olen pyrkinyt säkeistön
hengen mukaisesti löytämään kohteliaat ja ylistävät ilmaisut leimaavien tilalle. Tulipa sepitettyä
yksi vanhahtavankuuloinen uudissanakin, nimittäin kernasmieli latinan termin facilis vastineeksi.
Kuudes säkeistö päättää kiitossäkeistöjen sarjan valtion ja sen päämiehen ylistykseen. Monarkia kuultaa läpi sanoissa ”eläköön myös valtio ja se
joka sitä hallitsee”. Latinan civitas on termi, jonka
kääntäminen on vaikeaa, koska sillä tarkoitettua
kaupunkivaltiota ei enää ole olemassa. Kooltaan
civitas lienee ollut kuin kaupunki, urbs, hallinnoltaan taas kuin valtio, res publica (yhteinen asia).
Toisaalta myöhempi kehityshistoria osoittaa yhteyden nykykielten kaupunkia tarkoittaviin sanoihin city ja città. Näin sana lienee ymmärretty myös
1700-luvulla, minkä johdosta käänsin sen kotipaikaksi. Tämän jälkeen ylistetään vielä mesenaatteja,
jotka ovat saaneet nimensä runoilija Quintus Horatius Flaccuksen (65 eKr. – 8. jKr.) varakkaasta
tukijasta Gaius Cilnius Maecenaasta (n. 70 eKr. –
8. jKr). Tässä kaksi tulkintaa on mahdollista: yhtäältä voitaneen tarkoittaa yhteiskuntaa tukevia
jalomielisiä lahjoittajia, toisaalta taas niitä, jotka
taloudellisella tuellaan mahdollistavat laulua laulavien opiskelijoiden opinnot ja riennot. Edellisen tulkinnan mukaan laulettaisiin ilmeisestikin
opiskelupaikkakunnasta ja sen tukijoista, joiden
vauraudelle yliopiston toiminta perustuu. Jälkimmäisessä tapauksessa mesenaatit rinnastuisivat
luontevammin opiskelijan omaan kotipaikkaan,
jonka taloudellinen tuki on ollut laulun kirjoitusaikana opiskelijalle välttämätön. Olisihan tämän
voinut opintotueksikin kääntää.
Seitsemännessä säkeistössä, joka päättää laulun eurooppalaisen osan, kehotetaan kaikkia surumielisiä ja ryppyotsaisia heivaamaan kielteiset
tunteensa pois sielunvihollisen ja veljeydenhajottajan eli antiburschiuksen keralla. Näissäkin kääntäjä joutuu tekemään linjauksia. Latinan diabolus,
johtuu kreikan sanasta διάβολος, joka merkitsee
erilleenheittäjää, hajottajaa. Uudesta testamentista alkaen sillä on tarkoitettu paholaista eli Vanhan
testamentin syyttäjää merkitsevää saatanaa. Erityisen uskonnollisessa merkityksessä sana tuskin
tässä laulussa kuitenkaan on, pikemminkin joko
merkitsemässä veijarimaista piruhahmoa tai yleisnimikkeenä erilaisille riidankylväjille, joita voisi
vaikka kutsuakin saatanoiksi. Tämä merkitys sopisi hyvin yhteen toveruuden kaatajaksi nimeämäni
antiburschiuksen kanssa. Tuo sana on sitaattilainana selkeimmin 1700-luvun saksalainen tuontitavara muuten varsin latinalaisiin laulunsäkeisiin.
Viimeiset kolme säkeistöä, kuten todettua,
ovat syntyneet Amerikan mantereella eikä niitä juurikaan tunneta Euroopassa. Niiden sisältö
on alumnihenkinen – ne lienee kirjoitettu juhlaan, jossa hajalleen muuttaneet yliopiston kasvatit (alumnus) ovat kokoontuneet yhteen rakastamansa äitiyliopiston helmoihin. Tätä kuvataan
kahdeksannen säkeistön pitkinä matkoina kohti
yhteistä kokoontumista ja yhdeksännen säkeistön
ylistyksenä aikaiselle opiskelulle sekä toveruudelle.
Yhdeksännen säkeistön ensimmäisen säkeen sana societas on jälleen monitulkintainen.
Se pohjautuu seuralaista, kumppania tai jäsentä
merkitsevään sanaan socius, josta johtuvat myös
seurallista merkitsevä sosiaalinen ja yhteiskuntaa
tarkoittava society. Yhdistysmuotoinen seura olisi
myös yksi societas-termin mahdollinen suomennos. Tässä kuitenkin tarkoitettaneen puhtaasti ihmistenvälistä, sosiaalista yhteyttä, joka yhteisen
historian pohjalta kestää erkaantumisenkin ajat.
Viimeinen eli kymmenes säkeistö päättää laulun kiitokseen Armaalle Äidille (alma mater) eli
lempeälle, kasvattavalle yliopistolle, jonka siipien
suojaan alumnit ovat saaneet kokoontua. Toveruuden yhteinen muisto on yliopistoyhteisön aikaansaannosta ja samalla yliopisto on tarjonnut eväät
itsenäiseen elämään, toiminut eräänlaisena aikuistumisriittinä. Riimin johdosta olen korvannut jussiivisen kukitkoon-ilmaisun vastaavalla tovereihin
kohdistuvalla imperatiivilla, mikä ei toki ole aivan
sama asia kuin se, että Armas Äiti jatkaisi kukkimistaan aivan itsenäisesti.

15. Kirjallisuus
von Fallersleben, Hoffman (1872). Gaudeamus
igitur – Eine Studie. Halle.
Kindleben, Christian W. (1781). Studentenlieder. Aus der hinterlassenen Papieren eines
unglücklichen Philosophen Florido genannt,
gesammlet und verbessert von C. W. K.
Leupold, Hermann (1962). Ubi sunt qui
ante nos in hoc mundo fuere? Urpsrung und
Geschichte des Gaudeamus igitur. Einst und
Jetzt, 7, 5–44.
Porter, John Andrew (2002). Gaudeamus igitur. Chorsatz: John Andrew Porter. Heidelberg.
Randolph, Charles B. (1912). Three Latin Students’s Songs. The Classical Journal, 7:7,
291–305.
Schiff, Judith (2009). For a Song. Yale Alumni
Magazine. Jul/Aug 2009.
Songs of Yale (1853). University of Yale.
Wiesmann, Peter (1972). Ubi iam fuere – Studie zur Entstehungsgeschichte der Akademikerhymne ”Gaudeamus igitur”. Chur. P.
Wiesmann.
15

16. Obissed et eum hitibust que corempe rspiderio mos sa
De brevitate vitae eli Gaudeamus igitur on yksi
explia nullabo. Doloriae pe laborem aut volorrum velit
tunnetuimpia ylioppilaslauluja. Sitä lauletaan erilaisissa
duntibusae pliqui officat officit aquidig endant molessint.
akateemisissa tilaisuuksissa ympäri maailman ja
Ciantion coruptati rerum qui dus delisti dolectas esti
Suomessa se on tunnettu erityisesti ylioppilasjuhlien
omnis ex eumqui optassinimet atio. Udit et explabo
lauluna. Harva kuitenkaan tuntee laulun historiaa tai
rumquibus, et liqui opta volectios moluptate aut pedi
ymmärtää laulun vivahteikkaita sanoja. Tähän mennessä
duntia quam, ut moluptatus, consequi adist, que sinus
Lyhyestä elämästä ei ole ollut saatavilla täydellistä
audit repra quist liquod maximus apitempedios eum sit
suomennosta eikä muutenkaan juuri suomenkielistä
magnis nosam rem aborerume volupti tem voluptam
historiaa ja tapatietoutta. Täyttäessään 25 vuotta
eum dipsustiis et fugitis autat eos incto tem laborrore
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus haluaa
nonsed et laborep erferunt. Omniae explaut assimo tene
edistää laajalle levinneen kulttuuriperinnön tuntemusta
porepedit odigenis reperi omnim re nis dolum fuga.
julkaisemalla suomennoksen tästä parodisesta
juomalaulusta. Alkukielelle uskollinen ja sävelmään
Est eiur magnatem fuga. Lupta sinctus dolupta simet
sopiva käännös on helppo käyttää latinankielisen tekstin
et vitaquos qui bere volorpo reperci endus, inumet ped
rinnalla. Mukana ovat myös aiemmin suomentamattomat
molor sit quistis dolenda di voloria volupta volorum
kolme amerikkalaisperäistä säkeistöä.
earum aut ditias voluptatque ditate nonet officimint liae
commod etur, vellant harumqui qui alignimporia sa qui
Siispä kaikki, riemuitkaam’!
aut officiunt aut aute si omnimendae si occulpa runtiam
vendamust, senduscius senderior as del intusan totae.
ISBN: 978-952-5282-43-6
Nem auteni dollorerum explat.
ISSN: 2341-7307 Otus – julkaisuja
ISBN: 978-952-5282-33-7 | ISSN: 2341-7307
www.otus.fi
www.otus.fi