SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 12
Baixar para ler offline
Vuosikertomus 2016
Uusinta teknologiaa – vankalla kokemuksella.
Vuosi 2016
 KuntaPron henkilöstömäärä oli vuoden
lopussa 268.
 Konsernin liikevaihto oli 47,7 miljoonaa euroa.
 Konsernin liikevaihto kasvoi 10,7 %.
14.3.2017 vuosikertomus.kuntapro.fi/2016
2
KuntaPron liikevaihdon kasvu, työntekijöiden
määrän lisääntyminen, uudet asiakkuudet ja omat
tuotteet todistavat vahvasti kasvavasta ja
kehittyvästä yhtiöstä.
Vuosi 2016: vahvaa kasvua ja sotesumua
”Voidaan todeta, että olemme onnistuneet työssämme
vähintään kohtuullisesti. Liikevaihtomme on kasvanut yli 10
prosenttia, yhtiö tekee taloudellista tulosta ja olemme
samanaikaisesti onnistuneet alentamaan keskeisten
palveluidemme yksikköhintoja. Lisäksi
asiakastyytyväisyytemme on edelleen nousussa.”
”Myös harmaita pilviä on ollut horisontissa sotesumun
muodossa. Näillä näkymin vuonna 2019 käynnistyvä
soteuudistus vaatii toimiakseen myös tehokkaat ja toimivat
tukipalvelut. Tältä osin vuosi 2016 oli erittäin sotesumea.
Toivottavasti tarvittavat päätökset eri maakunnissa saadaan
tehtyä hyvissä ajoin tämän vuoden aikana.”
Mika Kantola
toimitusjohtaja
14.3.2017 vuosikertomus.kuntapro.fi/2016
3
Vuosi 2016 numeroina
14.3.2017 vuosikertomus.kuntapro.fi/2016
4

5

6

7

8

9

10

11
Puh. 010 616 8181 • kuntapro@kuntapro.fi • www.kuntapro.fi
Sähköinen vuosikertomuksemme löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:
vuosikertomus.kuntapro.fi/2016

Mais conteúdo relacionado

Semelhante a KuntaPro vuosikertomus 2016

Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankki Sparbanken
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016Suominen Corporation
 
SAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissa
SAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissaSAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissa
SAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissaPauli Vento
 
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016Suominen Corporation
 
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso Group
 
Semelhante a KuntaPro vuosikertomus 2016 (20)

Tuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokselta
Tuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokseltaTuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokselta
Tuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokselta
 
Asuinrakennusten korjausrakentaminen ajankohtaiskatsaus taloyhtiöiden näkökul...
Asuinrakennusten korjausrakentaminen ajankohtaiskatsaus taloyhtiöiden näkökul...Asuinrakennusten korjausrakentaminen ajankohtaiskatsaus taloyhtiöiden näkökul...
Asuinrakennusten korjausrakentaminen ajankohtaiskatsaus taloyhtiöiden näkökul...
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
Säästöpankkiryhmän puolivuosikatsaus 1.1 - 30.6.2016
 
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016
Suominen Oyj:n tulosesitys Q4 ja FY2016
 
SAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissa
SAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissaSAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissa
SAK:n Akavan ja STTK:n tavoitteet yhteiskuntasopimusneuvotteluissa
 
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
SAK:n esityksiä valtion vuoden 2007 talousarvioon ja määrärahakehyksiin vuosi...
 
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
Suominen sijoituskohteena, Sijoitus-Invest-messut 2016
 
Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu 2016
Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu  2016Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu  2016
Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu 2016
 
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitysMetso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys
 
KuntaPro vuosikertomus 2016