O slideshow foi denunciado.
Utilizamos seu perfil e dados de atividades no LinkedIn para personalizar e exibir anúncios mais relevantes. Altere suas preferências de anúncios quando desejar.

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa.Talveutusopas.

4.811 visualizações

Publicada em

Miten mehiläiset pitäisi talveuttaa, jotta ne parhaiten selviäisivät talvesta? Millaiset tekijät vaikuttavat mehiläisten talvehtimiseen? Miten voi selvitellä syytä pesän talvikuolemaan? Mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälän laatima opas (2013) ohjeistaa mehiläisten talveuttamisen eri puoliin.

  • Seja o primeiro a comentar

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa.Talveutusopas.

  1. 1. 1 Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. Mehiläishoito rytmittyy mehiläisten biologian ja vuodenaikojen mukaan. Kevät on luonnon heräämisen ja pesien väkimäärän kehityksen aikaa. Kesällä kerätään hunajasatoa, ja syksyllä valmistaudutaan talveen, joka on hiljaiseloa jälleen uutta kevättä odotellessa. Suurin osa tarhaajista katsoo kevään puhdistuslennon vuosikierron avauskohdaksi, mutta osa tarhaajista toimii kaukonäköisemmin ja katsoo kunkin vuoden lähtöpisteeksi edellisen elokuun, jolloin pesien valmistautuminen talveen alkaa. Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa Ari Seppälä Suomen 50 000 pesästä keskimäärin 15 % kuolee talven aika- na, eli yhteensä 7 500 kuollutta pesää. Keskimääräinen mene- tetty sato on 39 kg/pesä ja menetettyjen hunajakilojen määrä on 292,5 tonnia. Irtohunajan hinnalla, 4,8 euroa/kg, se tekee yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Mehiläisten talveuttaminen on aliarvostettu, mutta olennainen osa mehiläishoitoa. Yli 95 % me- netetyistä pesistä tulee talvitap- pioiden vuoksi, ja talvitappioiden kautta menetetty rahamäärä on Suomen mehiläistarhaukselle keskimäärin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikki mehiläistarhaajat pyrki- vät minimoimaan talvitappioita. Pesätappioiden nollaaminen ei kuitenkaan ole realistista. Kaik- kiin talveuttamisen riskeihin ei paraskaan hoitaja voi kuitenkaan vaikuttaa. Mehiläishoitajia seu- raamalla on nähty, että monet tarhaajat pystyvät pitämään talvi- tappioiden määrän alle 5 % tasol- la sekä pienissä että suurissakin tarhauksissa. Ei ole mitään syytä miksi tätä ei voisi ottaa tavoite- tasoksi kaikille tarhaajille. Tämä merkitsisi yli 60 % pudotusta nykyisistä keskimääräisistä tap- pioista ja satojen eurojen lisätu- loja jokaiselle tarhaajalle. Tämän oppaan tarkoituksena on kerätä yhteen keskeiset asiat talveutta- misesta ja talvitappioiden mini- moimisesta.
  2. 2. 3 munivalla emolla ja neljällä peittosi- kiökakulla, jotta ne pystyvät kehit- tymään riittävän vahvoiksi. Pesissä tulee olla hyvät siitepölyvarat myös syksyllä, jotta mehiläiset kehittyvät riittävän hyväkuntoisiksi. Talvimehiläiset ovat fysiologi- sesti erilaisia kuin kesän kerää- jämehiläiset. Talvimehiläisillä on suuremmat valkuaisainevarastot takaruumiissaan ja niiden ruoka- mehurauhaset ovat hyväkuntoisia. Talvimehiläisiä alkaa syntyä elo- kuun alusta eteenpäin. Ero kesä- ja talvimehiläisten välillä johtuu ensisijaisesti siitä, että talvime- hiläiset eivät joudu ruokkimaan toukkia nuoruutensa aikana, kos- ka sikiöinnin määrä vähenee syk- syn aikana. Talvimehiläiset eivät myöskään joudu lentämään pal- jon syksyllä. Pesä, jonka talvipallo täyttää pik- kupakkasella ainakin 2/3 osaa yhdes- tä langstroth-laatikosta päältä päin katsottaessa, on hyvä talveutuksen lähtökohta. Mehiläismäärää tutkitta- essa on syytä katsoa pesää sekä pe- sän päältä että alarimojen välistä len- toaukosta katsomalla tai pesää kal- listamalla. Normaaleissa pesissä tal- vipallo ulottuu alarimoihin asti. Ne pe- sät, joiden talvipallo on alle 5 kakku- välissä, ovat suuri riski ulkotalveutuk- sessa. Kovina talvina tällaisista pesis- tä kuolee yli puolet. Pienet pesät pitää joko yhdistää jo alkusyksyllä tai laittaa sisätalveutukseen. Eri mehiläisrotujen välillä on ero- ja talvehtivassa mehiläismäärässä. Pohjoismaisten tummien mehiläis- ten yhteiskunnat ovat syksyisin sel- västi pienimpiä, mutta talvehtivat sii- tä huolimatta hyvin. Italialaiset pe- sät ovat väkimäärältään suurimpia, buckfastit ja krainilaiset jäävät kah- den edellisen välille. Joskus mehiläiset tekevät talvi- pallon huonoon paikkaan. Jos tal- vipallo on syksyllä kaksiosastoisen pesän ylälaatikossa, on turvallisin- ta vaihtaa laatikoiden paikkaa. Jos pallo on muodostunut yksiosastoi- sessa pesässä aivan seinää vas- ten, on parasta siirtää pallo keskel- le ottamalla toisesta reunasta pari ruokakakkua pois ja työntämällä kehiä mehiläisineen keskemmälle. Poistetut kehät palautetaan toiseen reunaan. Pesä, jonka talvipallo ulottuu vain 4 kakkuväliin ja lyhyelle matkalle, on liian pieni kohtaamaan talven ulkona. Pesä, jonka talvipallo täyttää päältä katsoen 2/3 laatikosta, on niin suuri, että kovakaan talvi ei ole sille on- gelma. Tältä pesien pitäisi näyttää lokakuussa. Reunakakuille muodostunut talvipallo on riski, sillä ruoka loppuu ta- vallista helpommin. Talvipallon voi siirtää loppusyksyllä keskemmälle kehiä liuttamalla. Huomaa, että vaiheessa 3 seinällä olevat mehiläiset tiputetaan pohjalle, josta ne ryömivät takaisin palloon. Seinälle jätettyinä osa kylmettyisi sinne. Siirron voi tehdä nollakeleillä ja vaikka oksaaliha- potuksen yhteydessä. Jos pallon ja seinän välissä on yksi täysi ruoka- kakku, siirtoa ei kannata tehdä. 1. 2. 4.3. Talvehtimisen onnistumiseen vaikuttavat tekijät 1. Emo ja mehiläisten laatu, määrä ja sijoittuminen pesässä Talveutettavassa pesässä tulee olla emo, joka pystyy syksyllä muni- maan riittävän määrän mehiläisiä isoa talvipalloa varten. Talven lisäksi emon tulee myös kyetä munimaan alkukesä niin hyvin, että pesä kas- vaa normaaliksi hunajantuotanto- kunnaksi kesäkuun loppuun men- nessä. Käytäntö on osoittanut, että yli kaksi vuotta vanhoja emoja ei kannata jättää talvehtimaan muu- ten kuin siitosemoiksi. Mehiläiset vaihtavat itse merkittävän osan kak- sivuotiaista emoista joko syksyllä tai seuraavana keväänä. Näihin aikoihin tapahtuvista emonvaihdois- ta suuri osa tuottaa pariutumatto- man tai huonosti pariutuneen emon. Kaikki emo-ongelmaiset pesät eivät välttämättä kuole, mutta niistä ei ole normaaleiksi tuotantokunniksikaan. Mitä pienempi talvipallo on, sitä enemmän mehiläiset joutuvat teke- mään lämmitystyötä talven aikana. Leutoina talvina pesät saattavat tal- vehtia pienilläkin mehiläismäärillä, mutta talvea on mahdotonta ennus- taa etukäteen. Siksi kaikkien pesi- en tulisi olla syksyllä riittävän vah- voja kohtaamaan kovakin talvi. Riit- tävän mehiläismäärän saavuttami- seksi emolla tulee olla 10.7. lähtien tarpeeksi munintatilaa, jotta se voi pitää 5–8 kakkua munittuna. Heinä- kuussa tehdyt jaokkeet tulee tehdä Mehiläisten talvehtimisen biologiaa Hunajamehiläisten talvehtimistapa on poikkeuksellista hyönteismaa- ilmassa. Mehiläiset eivät siirry tal- vihorrokseen lämpötilan laskiessa, vaan kasaantuvat talvipalloksi, jon- ka sisällä pidetään +25 C asteen lämpötilaa ulkolämpötilasta riippu- matta. Mehiläiset alkavat muodos- taa talvipalloa, kun ulkolämpötila laskee alle +14 asteen. Aluksi pallo on väljä, mutta lämpötilan laskiessa pallo tiivistyy. Noin +5 asteeseen asti lämmitykseksi riittää mehiläisten perusaineenvaihdunnan tuottama lämpö. Tätä kylmemmässä osa me- hiläisistä alkaa lämmittää palloa su- pistelemalla lentolihaksiaan siipiään liikuttamatta. Tällä tavoin mehiläiset voivat nostaa oman lämpötilansa +35 C:een. Lämmittäjämehiläisiä on tutkittu lämpökameroiden avul- la. Aiemmin luultiin, että mehiläiset vaihtavat paikkaansa ja siirtyvät talvipallon ulkoreunalta sisään läm- mittelemään, mutta näyttää siltä, että tällaista vaihtoa tapahtuu melko vähän. Talvipallon kuoressa mehiläi- set ovat tiiviisti toisiaan vasten 2–5 cm paksuisena kerroksena. Kuoren mehiläiset ovat pää pallon keskus- taa kohti ja peräpää pallosta pois- päin. Pallosta tihkuva lämpö pitää kuoren uloimmaistenkin mehiläisten keskiruumiin lämpötilan +14 asteen paikkeilla. Tässä lämpötilassa mehi- läinen voi vielä aloittaa lämmöntuo- tannon lehtolihastensa avulla, mutta ei enää kylmempänä. Mehiläisten lämmöntuotantokyky on niin hyvä, että normaalikokoinen talvipallo ei koskaan kuole kylmään niin kauan kuin ruokaa on saatavilla. Talvipallo muodostuu normaa- listi syksyllä pesän alaosaan lähel- le lentoaukkoa. Talven aikana mehi- läiset syövät talviruokaa ja siirtyvät taaksepäin/ylös. Mehiläiset käyttä- vät lauhoja jaksoja pallon siirtämi- seen lähemmäksi syömätöntä talvi- ruokaa. Koska lämpö nousee ylös- päin, on ylöspäin siirtyminen help- poa. Kovalla pakkasella alaspäin siirtyminen on mahdotonta, leudol- lakin kelillä hankalaa. Talven aikana mehiläiset eivät käy pesän ulkopuolella. Ravinnok- si käytetään vain pesään jätettyä hunajaa ja syötettyä talviruokaa. Mitä kylmempi sää ja mitä pienem- pi pesä, sitä enemmän yksittäiset mehiläiset joutuvat lämmittämään ja sitä kautta syömään talviruokaa. Terveet mehiläiset eivät normaalis- ti ulosta talven aikana pesän sisälle. Sulamaton ravinto kerääntyy talven aikana peräsuoleen ja täyttää sen kevääseen mennessä niin suurek- si, että se täyttää lähes kokonaan mehiläisen peräpään. Heti ulkoilman lämmettyä tar- peeksi mehiläiset lähtevät lennolle tyhjentämään suolensa. Puhdistus- lento tapahtuu tehokkaasti päivinä, jolloin ilman lämpötila on yli +8 as- tetta, ilma on tyyni ja aurinkoinen. Keskimäärin puhdistuslentopäivä on Etelä-Suomessa maaliskuussa ja Keski-Suomessa huhtikuussa. Ai- kataulu voi vaihdella huomattavas- ti vuosittain. Puhdistuslentoja on ta- pahtunut jo helmikuussakin. Pisim- millään mehiläiset ovat talvipallos- sa lokakuusta huhtikuulle, jopa 7 kk. Suomen olosuhteet ovat talven vuoksi vaativat, ja kaikki mehiläis- rodut tai -kannat eivät pysty talveh- timaan meillä laisinkaan. Ääriesi- merkkinä ovat Afrikkalaiset rodut, jotka eivät osaa muodostaa talvipal- loa. Meillä on myös kokemusta läm- pimämmistä maista tuoduista mehi- läisistä, jotka sikiöivät läpi talven tal- vipalllossa. Tällaiset mehiläiset eivät selviä kunnolla talven yli. Kehäpesien keksijä pastori L.L. Langstroth oli jo 150 vuotta sitten hyvin perillä mehiläisten talveutta- misen edellytyksistä kirjoittaessaan 1859, että mehiläispesän talveutta- misen olennaiset edellytykset ovat vahvat pesät, joilla on riittävästi ruo- kaa, riittävä tuuletus ja pahimmilta tuulilta suojattu lentoaukko. Talvehtimiselle välttämättömät perusedellytykset Talviruoka Terve nuori emo Kaluston lämpöeristys ja tuuletus kunnossa Suojaukset tuholaisia ja tukkeutumista vastaan Paljon talvi- mehiläisiä, jotka muo- dostavat ison talvipallon 2 3
  3. 3. 4. Sopiva kalusto ja talvisuojaus Mehiläishoidon alusta asti tarhaajat ovat pyrkineet luomaan mehiläisil- le pesän, jossa talvehtiminen olisi mahdollisimman helppoa. Luke- mattomia miestyövuosia on mietitty lämmön siirtymistä ja kosteuden poistumista pesästä ja pyritty keksi- mään parempia ratkaisuja. Mehiläi- set ovat kuitenkin hyvin sopeutuvai- sia ja ovat osoittaneet pystyvänsä talvehtimaan hyvin erilaisissa pe- säratkaisuissa. Tarhaajan on syytä pitäytyä selkeissä peruslinjauksissa talveutuskaluston suhteen. Vaikka ylivoimaisesti parasta mahdollista talveutuskalustoa ei ole keksitty, on yrityksen ja erehdysten kautta saatu selkeä tieto siitä mitkä tavat ovat huonoja. Kylmyys sinällään ei ole ongel- ma normaalivahvuisille mehiläispe- sille keskitalvella. Pelkän talvehtimi- sen kannalta pesien ei tarvitse olla huippuhyvin lämmöneristettyjä. Me- hiläiset pitävät lämpöä yllä vain tal- vipallossaan, eivätkä ne yritä läm- mittää koko pesää. Talvea enem- män lämmöneristyksestä on hyö- tyä keväällä sikiöinnin alettua. Läm- möneristystä tärkeämpää talvella on pesän vedottomuus ja ilmavuus. Jokainen syöty talviruokakilo tuot- taa pesän ilmaan 600 g vettä vesi- höyrynä. Kosteus on mehiläisille on- gelma, joten vesihöyrylle täytyy olla poistumisreitti. Eniten käytetyt rat- kaisut ovat kiinteäpohjaiset puupe- sät, jotka tuulettuvat välikaton läpi ylöspäin ja kevytpesät, jotka tuu- lettuvat verkkopohjan läpi alaspäin. Molemmat ratkaisut toimivat, mutta niiden risteytys ei. Jos pesässä on kiinteä pohja, on vesihöyrylle oltava reitti yläpohjan läpi. Toimivia ratkai- suja ovat kolme 10 mm puukuitule- vyä päällekkäin tai yksi levy, jossa on n. 10 * 15 cm reikä keskellä ja levyn päällä 5 cm superlonpala. Vä- Verkkopohjan kautta tuulettuvien kevytpesien lentoaukko on niin kapea, ettei hiirenestintä tarvita. Matalat pesät voivat peittyä kokonaan lumeen, ja lentoaukon suojaksi asetetaan yleensä levy Perinteiseen tapaan tervapaperilla suojattu läpituulettuva pesä, jossa lentoaukon eteen asetettu tuki varmistaa paperin alta tapahtuvan ilmanvaihdon. Käärimisestä on paljolti luovuttu, ja lentoaukon suojaksi asetetaan vain hiirenestin ja levy. Läpituulettuva pesä Alta tuulettuva pesä2. Talviruuan määrä Mehiläiset tarvitsevat ruokaa joka päivä koko vuoden ympäri. Talvehti- misen aikana ruokaa tarvitaan sekä talvipallon lämpimänä pitämiseen että sikiöintiin loppusyksyllä ja al- kukeväällä. Sikiöinti loppuu syksyl- lä loka–joulukuussa. Erot vuosien välillä ovat suuria. Keväällä päivien piteneminen talvipäivän seisauksen jälkeen aloittaa sikiöinnin uudelleen, mutta vasta puhdistuslento nostaa sikiöinnin täyteen vauhtiin. On myös pesiä, jotka sikiöivät läpi talven, mutta tällaiset linjat tulisi poistaa va- linnan kautta Suomen olosuhteisiin sopimattomina. Yksiosastoisille pesille sopiva määrä talviruokaa on 18–20 kg kui- vasokerina laskettuna, kaksiosas- toisille 22–24 kg. Pesään jää soke- rin lisäksi myös hunajaa, ja mehiläi- set voivat myös kerätä sitä, jos syöt- tö alkaa aikaisin. Syöttö on aloitet- tava samana päivänä, kun viimeiset hunajat poistetaan pesistä. Yksikin ruuaton päivä saa mehiläiset pois- tamaan munia ja pikkutoukkia, jois- ta olisi kehittynyt juuri parhaita talvi- mehiläisiä. Jotta mehiläiset ehtivät käsitellä ruuan kunnolla on tavoit- teena se, että puolet talviruoka-an- noksesta on syötettynä elokuun lop- puun mennessä ja toinen puoli on annettu 15.9. mennessä. Talvitappi- oita seurattaessa on nähty, että ruo- kinnan jatkaminen syyskuun lopulle lisää kuolleisuutta. Pesille syötetystä talviruuasta vain kolmannes käytetään loka–hel- mikuussa, kun sikiöinti on vähäistä tai olematonta. Sydäntalvella ruuan puutteeseen kuolevat vain ne pe- sät, jotka ovat sikiöineet ruokansa mehiläisiksi jo syksyllä, tai jotka on ryöstetty tyhjiksi. Pesän ruokatilan- ne on syytä tarkistaa samalla kun pesä avataan oksaalihapotusta var- ten marras–joulukuulla. Ruokatilan- teen näkee pesän päältä kakkuvä- leistä ja silmämääräisen arvion voi varmistaa punnitsemalla pesän. Vä- häruokaisiin pesiin voi nostaa ruo- kakakkuja muista pesistä, tai viedä pesät sisätalveutukseen ja ruokkia siellä tarvittaessa sokeritaikinalla. 3. Terveet mehiläiset Mehiläisten terveydentila on olen- nainen talvehtimistuloksiin vaikut- tava seikka. Sikiötaudit ovat nor- maalisti pieni ongelma talvehtimisen suhteen. Kalkkisikiö ja toukkamätä helpottavat yleensä loppukesällä niin paljon, että niidenkin vaivaamat pesät kehittyvät kohtuukokoisiksi talvehtijoiksi. Sen sijaan puhjennut esikotelomätä voi tuhota helposti niin suuren osan talvimehiläisistä, että pesä ei näe seuraavaa kevät- tä. Toukkatautien tilanne on syytä tarkistaa sikiökakuista heinäkuun lopulla/elokuun alussa, kun talviruo- kintaa ollaan aloittamassa, samalla kun tarkistetaan muutenkin emon kykyä munia riittävä määrä talvime- hiläisiä. Sikiötaudit ovat ongelma vain harvoin, mutta varroa ja siihen liit- tyvät virukset ovat merkittävä tekijä tappioissa. Kokonaistappioista noin kolmannes tulee varroan ja virusten kautta, mutta nämä tappiot eivät ja- kaudu tasaisesti, vaan kohdistuvat niihin tarhaajiin, joiden punkkitorjun- ta on ollut riittämätöntä. Näillä tap- piot ovat suuria ja lähes kokonaan punkkien ja virusten aiheuttamia. Varroapunkit eivät vahingoita me- hiläispesiä suoraan vaan levittämi- ensä virusten kautta. Virukset hei- kentävät mehiläisiä, aiheuttavat sii- pivaurioita ja lyhentävät mehiläisten elinikää. Varroan aiheuttamat ongel- mat lisääntyvät loppukesää kohti ja ongelmallisissa pesissä lähes kaik- ki nuoret mehiläiset kuolevat loppu- kesällä. Kun uusia mehiläisiä ei tule, pesän mehiläismäärä laskee nope- asti ja pesä kuolee lopulta pieneen mehiläismäärään. Lopullinen romahdus on nope- aa, ja sitä on hyvin hankalaa enna- koida etukäteen. Dramaattisimmil- laan elokuun alussa täynnä mehiläi- siä ollut pesä saattaa kutistua muu- tamissa viikoissa tennispallon kokoi- seksi mehiläisryhmäksi. Punkkimää- rien seuranta auttaa, mutta olen- naisinta on varroapunkkien mää- rän pitäminen muutamien satojen kappaleiden tasolla/pesä koko vuo- den ajan. Tehokas varroan torjunta perus- tuu punkkimäärien seurantaan ja kaksivaiheiseen torjuntaan, jota te- hostetaan muilla punkkeja vähentä- villä hoitotoimilla. Kaikkien tarhaaji- en tulee minimoida tulevan vuoden punkkimäärät oksaalihappokäsittelyl- lä (kaasutus tai tiputus). Jos punkki- määrät ovat keväällä tai loppukesäl- lä liian korkeita, tarvitaan lisätorjunto- ja tymolia tai muurahaishappoa haih- duttamalla. Kesän aikana punkki- määrää pidetään kurissa leikkaamal- la kuhnurikennoja pois. Emon vaih- tumisen tai parveilun aiheuttama si- kiöintikatkos vähentää huomattavas- ti punkkien määrää. Sisuspunkkeja tavataan suoma- laisista tarhauksista joka vuosi. Jos pesiä kuolee puhtaille kakuille jo al- kuvuodesta, on syytä tutkia sisus- punkkitilanne, jos varroan torjunnois- sa ei ole käytetty muurahaishappoa, joka tehoaa myös sisuspunkkeihin. syys huhti maalis helmi tammi joulu marras loka ruuan- kulutus 2 6 8 4 Talvehtimisvaiheessa mehiläisten ruuankulutus on hyvin pientä ver- rattuna sikiöinnin aikana tapahtu- vaan kulutukseen. kg/kuukausi Tyypilllinen varroan ja virusten tappama pesä. Hylättyjä, kuol- leita peittosikiöitä ja talvipallo on kutistu- nut nyrkinkokoiseksi. Lopullisen kuoleman on aiheuttanut ruuan puute pallon läheisyy- dessä. 4 5 tuuletus- aukot
  4. 4. MEHILÄINEN  4/2009 Onnistuneen talveuttamisen kalenteri 15.7. Tarkista, että pesässä on normaalisti muniva emo. Jos emo on jo 2 vuotta vanha, vaihda uuteen ennen talvea. Pesässä tai jaokkeessa tulee olla sikiöintiä vähin- tään 4 kakulla ja mehiläiset miehittävät kokonaan vähintään yhden laatikon. Varmistetaan, että pesässä ei ole sikiötauteja. 20.7.–30.8. Ruokinta aloitetaan välittömästi hunajan korjuun jälkeen. Vahvimmat pesät talveutetaan kahdella laatikolla. Tehdään varroan elokuun torjunnat. Tal- viruuasta tulee olla puolet ruokittuna. 1.–15.9. Pesien väkimäärien ja ruokamäärien tarkistus. Heikot pesät yhdistetään toisiin pesiin nostamalla heikompi vahvemman päälle. Osastojen välissä sanomalehtipaperi. Loppuruokinta alkaa. Kaikki talviruoka annettu pesille 15.9. mennessä. 15.10.–15.11. Sisätalveutukseen menevät pesät viedään sisälle. Ensilumien aikaan, tai maan jäätyessä Hiiriverkot asetetaan puisten pesien lentoaukkoihin. Lumensuojalevy laitetaan pesän eteen. Puiset pesät kallistetaan hieman eteenpäin, jotta kondenssivesi valuu pois. Kevytpesillä ei toimenpiteitä. Marras–Joulukuussa Varroan torjunta oksaalihappokäsittelyllä. Tikkaon- gelmien seuraaminen suojaamattomissa kevytpe- sissä. Helmi–Huhtikuussa Sään seuraaminen puhdistuslentopäivän ennakoi- miseksi. Hiiriverkkojen poistaminen ja lentomahdol- lisuuden varmistaminen ennen puhdistuslentoa. Puhdistuslennon jälkeen Pesän ruokavarojen tarkistaminen, ja tarvittaessa syöttö. Juuri ennen pajun kukintaa Sisätalveutetut pesät nostetaan ulos puhdistuslen- toon sopivan päivän aamuna, kun lämpötilaksi en- nustetaan yli +8 astetta sekä tyyntä ja aurinkoista. 3 viikkoa puhdistuslennosta Sikiöinnin tarkistaminen, jos emoton tai pariutuma- ton emo, yhdistetään heikkoon emolliseen. Sisätalveutus Yli 95 % Suomen mehiläispesistä talveutetaan ulkona, mutta sisätalveutus on hyvä lisä, jolla talvitappioita voi pienentää. Sisätalveutuksen suurin hyöty on mahdol- lisuus varmistaa myös heikompien pesien talveutta- mista. Pienissä pesissä mehiläiset joutuvat liian koville lämmittäessään talvipalloa. Jos pikkupesät tuodaan kellariin tai muuhun suojaisaan rakennukseen, piene- nee mehiläisten työtarve ja suurempi osa mehiläisistä säilyy hyväkuntoisina kevääseen. Heikosta pesästä ei saa sisätalveutuksellakaan vahvaa seuraavaksi kesäk- si, mutta se säilyy hengissä. Pesistä, joiden talvipallon on vain 3–4 kakulla, kuolee ulkona leutonakin talvena helposti yli puolet. Sisätalveutuksessa tällaisten pesien kuolleisuus on samaa tasoa kuin vahvoilla pesillä ulko- na, alle 5 %. Alle kolmen kakun pesät ovat liian heikkoja sisätalveutukseenkaan. Sisätalveutukseen voi siirtää myös pesiä, joiden ruokavarat ovat yllättäen huvenneet syötön jälkeen jo alkusyksystä. Lisäruokaa annetaan siirtämällä kakkuja toisista pesistä. Mikään ei estä sisä- talveuttamasta myös vahvoja, hyviä pesiä, mutta siirrot sisälle ja ulos ovat usein työläitä hyötyyn verrattuna. Vaikka ruuan kulutus on vähäisempää, on ero vain n. 2 kg, eli säästyneellä ruualla ei kustanneta siirtotyötä kovin pitkälle. Perinteisesti pesät on sisätalveutettu kellareissa, mutta mikä tahansa rakennus suojaa mehiläisiä terä- vimmiltä pakkasilta. Olennaista sisätalveutuksessa on, että tilan lämpötila ei saa nousta yli +8 asteen ja että paikka on täysin pimeä. Väliaikainen pakkanen ei hait- taa sisätalveutusta. Yli +8 asteen lämpötilassa mehiläi- set alkavat tutkia aluetta pesän ulkopuolella ja lähtevät helposti lentelemään, jos valoa näkyy vähänkin. Kella- ri on lämpötilan ja pimeyden suhteen turvallinen paikka, ja mehiläisiä voi hyvin pitää yhdessä perunoiden ja me- hupullojen kanssa. Lyhytaikainen valon käyttö ei kella- rissa käydessä ole ongelma. Ainoa merkittävä ongel- ma on lattialle lentävät kuolevat mehiläiset. Kun mehi- likaton ja vesikaton välin täytyy olla tuulettuva. Ehjien kuitulevyjen tulee olla puhtaita ja kittaamattomia ollak- seen hengittäviä. Läpituulettuvassa välikatossa ei saa olla muovikalvoa talven aikana. Verkkopohjaisissa pesissä ylös- päin tuulettuminen estetään koko- naan muovikalvon avulla. Hyvin lämpöeristetty katto on heti muovin päällä. Talvipallosta nouseva kos- tea, ympäristöä lämpimämpi ilma nousee katon alle ja leviää pesän reunoille, josta viilennyttyään pai- nuu alas ja poistuu verkkopohjan kautta. Riittävä tuuletus tarvitsee avoi- mena pysyvän lentoaukon tai verk- kopohjan. Puisten pohjien hyvä kor- keus on 30 mm, jotta lentoaukko on riittävän iso talvella. Kokoa tarvi- taan, koska pesän pohjalle kerään- Mehiläispesän tikkasuojaus maanrakennuskankaalla Maanrakennuskankaasta leikataan sopivan kokoinen pala, joka om- mellaan putkeksi. Putki asetetaan pesän päälle ja yläpää taitellaan kattopainon alle. Lentoaukon koh- dalle tehdään viilto ja lentoaukon aukipysyminen varmistetaan joko kiinnittämällä kangas lentoaukon yläreunaan L:n muotoisella muovi- listalla tai nastoilla. Hiiren syömää kakustoa. tyy vanhuuttaan kuolevia mehiläi- siä ja kosteus saattaa jäätyä auk- koa tukkivaksi jääksi. Puisten pesi- en lentoaukko on myös syytä suo- jata pesää vasten kallistetulla levyl- lä, jotta lumi ei tuki sitä. Jos lento- aukko on alle 30 mm, voi tuuletuk- sen riittävyyden varmistaa takanurk- kiin pohjan ja osaston väliin laitetuil- la 4–5 tuuman nauloilla, jotka jättä- vät taakse n. 3–4 mm lisäraon. Talveksi mehiläispesät pitää suo- jata jyrsijöitä ja lintuja vastaan. Hii- riverkot laitetaan kaikkiin puisten pohjien lentoaukkoihin. Osassa ke- vytpesiä lentoaukko on vain 7 mm korkea estäen myyrien ja hiirten tunkeutumisen pesiin ilman erillis- tä estettäkään. Kevytpesien erityi- senä ongelmana ovat puolestaan tikat, jotka hakkaavat pesiin reikiä saadakseen hunajaa ja mehiläisiä talviruuakseen. Tikkaongelmiin täy- tyy puuttua heti ensimmäisten rei- kien ilmettyä. Ongelmatarha ja sen lähellä olevien tarhojen pesät pitää suojata kankailla, verkoilla tai pelli- tyksellä tikkoja vastaan. Puisten pohjien hyvä korkeus on 30 mm, jotta lentoaukko on riittävän iso talvella. Kokoa tarvitaan, koska pesän pohjalle kerääntyy vanhuut- taan kuolevia mehiläisiä ja kosteus saattaa jäätyä aukkoa tukkivaksi jääksi. 6 7
  5. 5. 8 AineistoontuotettuSuomenvaltionjaEU:ntuella. Kuollut pesä ei ole hauska asia keväällä, mutta ennen kakkujen sulattamista on syytä etsiä pe- russyitä miksi pesä on kuollut, jotta samalta vahingolta välty- tään tulevaisuudessa. Varsinkin tauti- tai loisepidemiat on syytä saada kuriin jo alussa. Syiden etsiminen lähtee aina peittosikiö- tilanteen tarkistamisesta, sillä tal- vella kuolleesta pesästä löytyvät peittosikiöt pystyvät kertomaan paljon todennäköisestä kuolin- syystä. Jos peittösikiöitä ei ole, vaa- tii tarkan syyn selvittäminen usein mehiläisnäytteen mikroskooppis- ta tutkimusta noseman tai sisus- punkkien osalta. Jos pesä on jo talveutettaes- sa ollut heikko, on kuolinsyy usein yhteissumma mehiläisten joutu- misesta liian kovaan rasitukseen pienessä talvipallossa ja nose- man puhkeamisesta heikentyneis- sä mehiläisissä. Pesäkuoleman yksinkertaistettu syynetsimiskaavio Oliko kuolleen pesä kakuissa peittosikiöitä? Kyllä Ei Peittosikiöissä ensisijaisesti kuolleita toukkia -> esikotelomätä Peittosikiöissä paljon kuoriutumisvalmiita mehiläisiä -> varroa ja virukset Peittosikiöiden kannet pullollaan ylös Kennoissa kuhnureita -> pariutumaton emo Mehiläisistä suuri osa pää edellä kennoissa -> kuollut nälkään (vaikka osas- sa kakuista olisikin ruokaa) Vähän mehiläisiä, puhtaat kakut ->mahdollinen sisuspunkkion- gelma tai Nosema ceranae Mehiläiset ulostaneet kakuille ->mahdollinen Nosema apis Kuvat: Ari Seppälä, Lauri Ruottinen, Heikki Vartiainen, Tarja Ollikka ja Timo Urmas Piirrokset: Lauri Ruottinen, Taitto: Tarja Ollikka www. mehilaishoitajat.fi läiset vanhenevat, ne lentävät ulos pesästä, jos se vain on mahdollista. On normaalia, että sisätalveutustilan lattialle tulee pesän vahvuudesta riippu- en 1–4 dl kuolleita mehiläisiä/pesä. Kuivalta lattialta mehiläiset on helppo lakaista ajoittain pois. Jos pesiä laitetaan paljon pieneen tilaan, on ilmanvaihtoa tehostettava puhaltimella, koska mehiläiset voivat nostaa jo elintoiminnoillaan talveutus- tilan lämpötilaa liian korkealle. Kymmenkunta pesää menee maakellarissa vielä hyvin ilman koneellista ilmanvaihtoa. Ulko- ja sisätalveutuksen välissä on kokeiltu lukemattomia eri välimuoto- ja. Pesä pidetään paviljongissa tai niitä on suojattu ympäröivillä laatikoilla, olkipaaleilla tai sijoitettu pesät lumitunneleihin. Oikein tehtynä tavat vähen- tävät talvitappioita, mutta työn määrä ei aina vastaa säästöjä. Mitä pohjoi- semmaksi mennään, sitä enemmän lisäsuojauksesta on hyötyä. Mehiläispaviljonki

×