3. Perustiedot
Lappeenrannan kaupungin voimakkaimmin
kasvavan alueen, Ruoholammen sydämessä
Koulu kasvaa noin 40 oppilaan vuosivauhtia
-1.-6. luokkien koulu
-yleisen ja tehostetun tuen oppilaita 303
-erityisen tuen oppilaita 45
-eskareita 50
-0-5 –vuotiaita 110
Lappeen päiväkotikoulu
4. OPS2016:
Toimintakulttuuria voidaan kehittää ja muuttaa. Se on kokonaisuus,
joka rakentuu
- työtä ohjaavien normien ja toiminnan tavoitteiden tulkinnasta
- johtamisesta sekä työn organisoinnista, suunnittelusta,
toteuttamisesta ja arvioinnista
- yhteisön osaamisesta ja kehittämisestä
- pedagogiikasta ja ammatillisuudesta
- vuorovaikutuksesta, ilmapiiristä, arkikäytännöistä ja
oppimisympäristöistä
5. 1. Toimintakulttuuria voidaan muuttaa
Muutostarve?
Olemassa, mutta nähdäänkö tarvetta ja kun vanhemmatkin ovat olleet
tyytyväisiä…
Uusi opetussuunnitelma ei muuta itsessään toimintakulttuuria
-Yhteisössä saattaa vallita yksilökulttuuri
-Oppilaiden osallisuus saattaa olla vain paperilla
Mistä siis lähteä liikkeelle?
Perusteissa kyllä kerrotaan kasvatuksen ja opetuksen päämääristä,
oppimiskäsityksestä jne. MUTTA ne pitää keskustella auki yhdessä!
6. 2. Toimintakulttuuria täytyy johtaa ja organisoida
Toimintakulttuurin muutosta täytyy johtaa ops -tekstinkin mukaan
Mutta kun… milloin, mistä aika, ketkä?
Rehtori on keskeinen muutoksen tekijä ja hänen tehtävänsä on
johtaa koulun rakenteiden kehittämistä yhdessä opetushenkilöstön
kanssa:
Johtamisrakenteet: vastuut ja valtuudet, työnjako, tiimit
Yhteisen ajan käyttö: kokoustamiseen vai pedagogiseen
kehittämiseen? Voiko kiinnittää työjärjestykseen kaikkia koskevaksi?
Ilman muutosta tukevia rakenteita ei toimintakulttuuri kehity
7. 2. Toimintakulttuuria täytyy johtaa ja organisoida
Esimiehen on tunnistettava, milloin muutoksen oltava kertarysäys ja milloin on
edettävä rauhallisemmin
Toimintakulttuuri muuttuu koko työyhteisötasolla viiveellä, mutta rakenteet
joko edistävät tai hidastavat muutosta
Opettajan autonomian kunnioittaminen JA TOISAALTA joukkuepelaamista,
autetaan toisiamme onnistumaan
Rehtori ei ole kuitenkaan käskyttäjä. Hän korkeintaan linjaa
Opettajia täytyy ”työntää” muutokseen (Fullan)
8. Johtamishaasteet:
- opettajat koostuivat hyvin
määrätietoisista persoonista
- perinteiset opekokoukset
puuduttavia, koska jokaisella
oli vahva mielipide, joka
osittain tai kokonaan kumosi
edellisen
—> jaetun johtamisen malli
käyttöön
2. Toimintakulttuuria täytyy johtaa ja organisoida
11. 3. Toimintakulttuuri koostuu yhteisön osaamisen
kehittämisestä ja jakamisesta
- omat pilotoinnit (yhteisopettajuus, inkluusio, esi-2 –
ryhmät)
- myönteinen puhe
- talon sisäiset ekskursiot, vertaisoppiminen
-työryhmät, materiaalipankki, Facebook-ryhmä
Taitokartoitus, opekesu
suunnitelmallinen osaamisen kehittäminen
12. 4. Pedagoginen kehittäminen ja ammatillisuus
Pedagoginen kehittäminen on haastavaa saada koko
kouluyhteisön tavoitteeksi
Ammatillisuuteen kuuluu oman panoksen antaminen
pedagogiseen kehittämiseen
Lappeessa yt-ajan sidottiin työjärjestykseen kaikkia
koskevaksi 2 tuntia viikossa
Työparien suunnitteluaikaminimi 1 tunti viikossa
Lisäksi pedagogisen teeman pohjalta alustetut
tiimipalaverit kerran viikossa
13. 5. Tavoitteista johdettuja toimintakulttuuria
edistäviä muutoksia Lappeessa
Rakenteet: työjärjestykset, pitkät tunnit,
joustava koulupäivä, suunnitteluaika
Kokeilut, kokeilukulttuurista puhuminen, ”tämä
ei toimi erityisoppilailla” –ajattelu hylättiin
Yhteinen, ratkaisukeskeinen puhe
Toisen auttamisen kulttuuri, jakaminen ,
avoimuus
14. Esimerkkejä
Päiväkotikoulu: leikki, omaan tahtiin kasvaminen, toiminnallisuus
Tiimit, jaettu johtajuus
Tunne- ja vuorovaikutustaidot ykkösasiaksi, yhteiset kasvatuslinjat
Yhteisopettajuus rusettiluistelu-periaatteella
Alkuluokat: esi-2 –ryhmät.
Inklusiivinen opetus:-ei erillisiä erityisen tuen ryhmiä
Myötätuuli -toimintamalli
Joustava koulupäivä: siestat, kerhot
Pitkät työskentelyjaksot: monialaiset oppimiskokonaisuudet
15. Lasten kommentteja (ja aikuistenkin)
koulupäivän uudesta rakenteesta
”Ehdin lepäämään koska alla on 90 minuutin
oppitunti, siestan avulla jaksan
seuraavan 90 minuutin oppitunnin.”
”Siestan jälkeiset oppitunnit ovat leppoisampia,
ei kuulu murinaa lapsilta vaan
jaksaminen ja keskittyminen on hyvää.” – kk-
ohjaaja
”Pitkät tunnit just hyviä, kun silloin myö
saadaan
hyvin tehtyä hommia ja aina ei jää
kesken.”
- Samu ja Topi
”Liian pitkiä, en jaksa
laskea
matikkaa koko aikaa mutta
jos on toimintaa välissä,
niin
sitten jaksan.”
- Henna
”Kerhot ovat olleet kivoja. Olisi hyvä jos joka
vuodelle olisi erilaisia kerhoja niin
ei tylsistyisi.”
”Parasta on vapaa tekeminen! Olisi kiva saada
valita saako olla sisällä vai ulkona.”
16. Esimerkki: JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ
Uudenlaiset toimintamallit osana koulupäivää
mahdollistavat uudenlaisen toimintakulttuurin
syntymisen:
Koulupäivän rakenteen uudelleenorganisointi
-> uudenlainen rakenne (90 min. oppitunnit)
tukevat toiminnallista ja lapsilähtöistä oppimista
Tunnin siesta mahdollistaa kerhotoiminnan
keskellä koulupäivää
17. Kerhotoiminta
Oppiaineiden ulkopuolisen toiminnan
merkitys oppilaiden hyvinvoinnille on
varauksetta positiivista (Lea Pulkkinen):
Parantaa oppilaiden tyytyväisyyttä,
viihtyvyyttä, osallisuutta ja
hyvinvointia -> myönteinen yhteys
koulumenestykseen
18. Miten käytännön toteutus Lappeella?
• Aamukerho viitenä aamuna viikossa klo 7.30-8.00
kyyditysoppilaille / kk –ohjaaja(t)
• Ti/to siesta-aikana oppilailla mahdollisuus valita
tekeminen = vaihtoehtopisteitä sisällä, välkkäritoimintaa
pihalla/salissa, mahdollisuus pitkään ulkoiluun,
ruokalassa yleisvalvojat
• LUM pilotoi neljännen luokan kanssa liikuntakerhon
siesta-aikana (30x). Alkaen 7.10. ja päättyen 1.6.
(sisältää terveystiedon opetusta)
• LUM pitää keskiviikkoisin Tsemppi –liikuntakerhon klo
11.30-12.15 tukimuotona ”liikuntapudokkaille” (30x)
• Kutosilla ulkopuolisen ohjaajan vetämä Taidepaja siesta-
aikana (30x)
19. • Läksyparkki / kk-ohjaajan vetämänä perjantaisin
klo 11.00-11.30. Palvelee koko koulun oppilaita ja
toimii tehostetun ja erityisen tuen tukimuotona.
• Oppilaiden osallistaminen kerhojen pitoon eli
isommat oppilaat pitävät pienemmille kerhoja
siesta- aikana.
• Liikunta yhdistää 2 –hanke (opetus- ja
kulttuuriministeriön rahoittamana): Brasilialaista
jiu-jitsua maanantaisin klo 10.30 – 11.15.
• Iltapäivisin: tiedekerhoa, retkeilykerhoa, METKU-
kuoroa, pesäpallokerhoa, kieliseikkailukerhoa…
20. Kokemuksia pitkistä oppitunneista
Pitkät oppitunnit (90 min.) haastavat pedagogiikan -> toiminnalliset työtavat,
oppimisen merkityksellisyys.
”Toiminta täytyy suunnitella hyvin, jotta lapset
jaksavat opiskella pitkän rupeaman.”
- opettaja
”Pitkät tunnit just hyviä,
kun silloin myö saadaan
hyvin tehtyä hommia ja
aina ei jää kesken.”
- Samu ja Topi
”Liian pitkiä, en jaksa laskea
matikkaa koko aikaa mutta
jos on toimintaa välissä, niin
sitten jaksan.”
- Henna
21. Siestasta ja kerhoista
Lasten kommentteja:
”Siestalla virkistyy uudestaan, jaksaa
sitten loppupäivän paremmin.”
”Saan purettua turhan energiani pois,
jaksan iltapäivällä keskittyä paremmin.”
”Ehdin lepäämään koska alla on 90 minuutin oppitunti, siestan avulla jaksan
seuraavan 90 minuutin oppitunnin.”
”Parasta on vapaa tekeminen! Olisi kiva saada valita saako olla sisällä vai ulkona.”
”Kerhot ovat olleet kivoja. Olisi hyvä jos joka vuodelle olisi erilaisia kerhoja niin
ei tylsistyisi.”
”Siestan jälkeiset oppitunnit ovat leppoisampia, ei kuulu murinaa lapsilta vaan
jaksaminen ja keskittyminen on hyvää.” – kk-ohjaaja
22. Omia havaintoja Joustavasta
koulupäivästä:
• Joustava koulupäivä tarjoaa kaikille lapsille yhtäläisen
mahdollisuuden osallistua kerhoihin (vrt. iltapäivän kerhot)
• Kerhoissa toimitaan ryhmissä -> toiminta tukee
vuorovaikutustaitojen oppimista ja opettamista
• Kerhotoiminta tukee maahanmuuttajataustaisten lasten
kaverisuhteiden rakentumista ja kielitaidon kehittymistä
• Esimerkiksi adhd –lasten fyysinen toiminta keskellä
koulupäivää (siestalla) edesauttaa oppimista iltapäivän
tunneilla
• Kerhotoiminta antaa lisää taitoja oppimismahdollisuuksiin,
tärkeää tarjota monipuolisesti erilaisia kerhoja ja hoitaa niistä
tiedottaminen /markkinoiminen huolella
• Joustava koulupäivä lisää ehdottomasti lasten hyvinvointia,
haastaa pedagogiikan lapsilähtöisemmäksi ja
toiminnallisemmaksi, edesauttaa myös henkilökunnan
jaksamista.
23. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri
www.valteri.fi
Päivän aiheen käsittely jatkuu osoitteessa:
http://valterihub.fi/groups/pedagogiset-nettikahvilat/forum/
Valterin Pedagogisten nettikahviloiden tallenteet ja materiaalit on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Ollaan yhteyksissä!
Valterin
Pedagogiset
Nettikahvilat
2015-2016