SlideShare a Scribd company logo
1 of 1
Download to read offline
Verkko on yrityksen elinehto
Liiketoiminnan kehittyessä verkkoympäristö moni-
mutkaistuu ja sen rooli muuttuu yhä keskeisemmäksi.
Esimerkiksi päätelaitteiden määrä on kasvanut ja tieto-
turvavaateet lisääntyneet. Verkon tulee joustavasti vastata
näihin muutoksiin. Wihuria Älykkääseen Verkkoon
siirtymiseen motivoi verkon hallinta ja se, että palveluita
pystytään tarjoamaan kaikille verkon käyttäjille.
Älykkäämpää verkon hallintaa
Älykkään verkon avulla Wihuri voi luoda käyttäjäryhmittäin
erilaisia profiileja. Älykäs verkko tunnistaa käyttäjän ja lait-
teen, joten profiilille annetut ohjelmat ja pääsy tarvittaviin
tietokantoihin toimivat joka paikassa verkon alueella.
”Älykkään Verkon myötä voimme myös priorisoida verkon
resursseja. Se on meille ratkaisevan tärkeää, koska
esimerkiksi Metro-pikatukkuketju vaatii jatkuvasti
korkealaatuiset ja toimintavarmat yhteydet”, kertoo tieto-
hallintojohtaja Aisa Aarnio-Wihuri.
Tarve:
Ratkaisu:
Edut:
Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja
Wihuri Oy haki Älykkäästä Verkosta ratkaisua verkon hallintaan ja palveluiden tarjoamiseen työntekijöille. Kun verkon rooli
liiketoiminnassa kasvaa, myös tietoturvavaateet ja verkon resurssien jakaminen korostuvat.
Wihuri on suomalainen monikansallinen perheyritys.
Verkon merkitys korostuu liiketoiminnassa jatkuvasti,
sillä verkkoyhteyttä tarvitaan koko ajan esimerkiksi
yhdistämään Wihurin kymmenet toimipisteet.
Aisa Aarnio-Wihuri, CIO
Sonera Älykäs Verkko on tietoliikenne- ja tietoturva-
palveluita hyödyntävä verkkoratkaisu, joka mahdollis-
taa sovellusten tunnistamisen ja hallinnoinnin
joustavasti.
Wihuri voi priorisoida verkon resursseja niin, että liike-
toiminnan kannalta tärkeimmät sovellukset saavat aina
korkealaatuiset verkkoyhteydet. Käyttäjillä on erilaisia ja
verkon tunnistamia käyttäjäprofiileja, jolloin he pääse-
vät käsiksi tarvitsemiinsa tietoihin sekä sovelluksiin.
Wihuri on suomalainen monialainen perheyritys, jonka
liiketoimintojen skaala kulkee pakkausteollisuudesta
tukkutoimintaan. Suomalaisena perhe- ja monialayri-
tyksenä se alkaa kokoluokassaan olla harvinaisuus.
Tutustu tarkemmin palveluratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30)
blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille
Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysAsiakkaamme kertovat > Älykäs Verkko

More Related Content

Viewers also liked

Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...Sonera
 
Soneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase Sonera
Soneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase SoneraSoneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase Sonera
Soneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase SoneraSonera
 
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - SoneraSuo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - SoneraSonera
 
Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase
Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase
Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase Sonera
 
Perintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - Sonera
Perintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - SoneraPerintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - Sonera
Perintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - SoneraSonera
 
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiinSonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiinSonera
 
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - SoneraVideoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - SoneraSonera
 
Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...
Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...
Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...Sonera
 
Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...
Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...
Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...Sonera
 
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - SoneraTekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - SoneraSonera
 
Kun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascase
Kun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascaseKun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascase
Kun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascaseSonera
 
BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...
BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...
BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...Sonera
 
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascaseFimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascaseSonera
 
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...Sonera
 
Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...
Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...
Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...Sonera
 
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...Sonera
 
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta Sonera
 
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera
 
Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...
Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...
Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...Sonera
 
Maailman puhtaimmat verkot - Sonera
Maailman puhtaimmat verkot - SoneraMaailman puhtaimmat verkot - Sonera
Maailman puhtaimmat verkot - SoneraSonera
 

Viewers also liked (20)

Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
 
Soneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase Sonera
Soneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase SoneraSoneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase Sonera
Soneran M2M-sovellukset turvaavat tuotannon - Sensire asiakascase Sonera
 
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - SoneraSuo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
 
Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase
Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase
Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase
 
Perintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - Sonera
Perintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - SoneraPerintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - Sonera
Perintötila tietoliikenneyhteyden varassa – Laukkalan tila case - Sonera
 
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiinSonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
 
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - SoneraVideoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
 
Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...
Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...
Asiakas saa helposti palvelua myös yöaikaan - Vaasan sairaanhoitopiiri - Sone...
 
Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...
Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...
Tietoturvapalveluiden kehitysnäkymät - Tietoturvaseminaari 2013 - Tapio Ranta...
 
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - SoneraTekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
 
Kun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascase
Kun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascaseKun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascase
Kun asiakas soittaa, aina joku vastaa - Oma Säästöpankki - Sonera asiakascase
 
BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...
BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...
BYOD-politiikan käytännön toteutus verkkoratkaisulla - Jarkko Suominen - Tiet...
 
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascaseFimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
 
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
 
Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...
Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...
Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaus...
 
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
 
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
 
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
 
Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...
Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...
Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiaka...
 
Maailman puhtaimmat verkot - Sonera
Maailman puhtaimmat verkot - SoneraMaailman puhtaimmat verkot - Sonera
Maailman puhtaimmat verkot - Sonera
 

Similar to Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja - Wihuri - asiakascase - Sonera

Pilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo SaloPilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo SaloImmo Salo
 
Cloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Cloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo SaloCloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Cloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo SaloImmo Salo
 
Pilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihin
Pilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihinPilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihin
Pilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihinGlen Koskela
 
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-NebulaEdge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-NebulaTelia Inmics-Nebula
 
Pilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oy
Pilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oyPilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oy
Pilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oyivoriofinland
 
Pilvet ja pilvipalvelut
Pilvet ja pilvipalvelutPilvet ja pilvipalvelut
Pilvet ja pilvipalvelutPete Nieminen
 
Ilmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmalla
Ilmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmallaIlmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmalla
Ilmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmallaGlen Koskela
 
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...Sonera
 
Vimanan esittely
Vimanan esittelyVimanan esittely
Vimanan esittelyVimana Oy
 
Pilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo SaloPilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo SaloImmo Salo
 
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OySähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OyIlkkaMattila
 
Pilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo SaloPilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo SaloImmo Salo
 
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OySähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OyIlkkaMattila
 
Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...
Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...
Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...Nixu Corporation
 
Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018
Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018
Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018Vimana Oy
 
Imatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - Sonera
Imatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - SoneraImatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - Sonera
Imatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - SoneraSonera
 
Liiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise Solutions
Liiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise SolutionsLiiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise Solutions
Liiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise SolutionsAccountor Enterprise Solutions Oy
 

Similar to Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja - Wihuri - asiakascase - Sonera (20)

Pilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo SaloPilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 25.10.2013, Eufris Oy, Immo Salo
 
Cloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Cloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo SaloCloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Cloud computing - palvelut verkossa, Espoo 27.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
 
Pilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihin
Pilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihinPilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihin
Pilvet nyt ja tulevaisuudessa – hypestä hyötyihin
 
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-NebulaEdge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
 
Pilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oy
Pilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oyPilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oy
Pilvipalvelut, IGP esitys 14.05.2014, immo salo, ivorio oy
 
Kauas pilvet karkaavat
Kauas pilvet karkaavatKauas pilvet karkaavat
Kauas pilvet karkaavat
 
Pilvet ja pilvipalvelut
Pilvet ja pilvipalvelutPilvet ja pilvipalvelut
Pilvet ja pilvipalvelut
 
Ilmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmalla
Ilmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmallaIlmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmalla
Ilmavaa infraa, koto-Suomessa ja maailmalla
 
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
 
Vimanan esittely
Vimanan esittelyVimanan esittely
Vimanan esittely
 
Digitalisaatio kuluttajien näkökulmasta
Digitalisaatio kuluttajien näkökulmastaDigitalisaatio kuluttajien näkökulmasta
Digitalisaatio kuluttajien näkökulmasta
 
Pilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo SaloPilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo Salo
Pilvipalvelut, Tampere 13.11.2013, Eufris oy, Immo Salo
 
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OySähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
 
Pilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo SaloPilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
Pilvipalvelut tietoisku, Helsinki 21.11.2013, Eufris Oy, Immo Salo
 
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita OySähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
Sähköisen asioinnin kehittäminen, Ilkka Mattila, Solita Oy
 
Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...
Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...
Verkkopalveluiden tietoturva markkinointi- ja viestintäasiantuntijoille, kevä...
 
Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018
Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018
Vimanan hankinnat ja kilpailutukset – esitys IT-toimittajille 4.4.2018
 
Imatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - Sonera
Imatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - SoneraImatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - Sonera
Imatran kaupunki – paperipinoista tiedolla johtamiseen - Sonera
 
Yksityistietiedon palvelualusta
Yksityistietiedon palvelualustaYksityistietiedon palvelualusta
Yksityistietiedon palvelualusta
 
Liiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise Solutions
Liiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise SolutionsLiiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise Solutions
Liiketoiminta alustat webinaari 21.3.2017 : Accountor Enterprise Solutions
 

More from Sonera

Strafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsStrafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsSonera
 
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsTampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsSonera
 
Telia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsTelia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsSonera
 
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Sonera
 
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016Sonera
 
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenPilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenSonera
 
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera
 
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariMonikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariSonera
 
Yrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetYrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetSonera
 
Esineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaEsineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaSonera
 
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysDigitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysSonera
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSonera
 
Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Sonera
 
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraCreating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraSonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausSonera
 
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSoneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserSonera
 
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseEroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseSonera
 
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Sonera
 
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseYrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseSonera
 

More from Sonera (20)

Strafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsStrafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd Insights
 
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsTampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
 
Telia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsTelia Crowd Insights
Telia Crowd Insights
 
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
 
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
 
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenPilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
 
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
 
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariMonikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
 
Yrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetYrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internet
 
Esineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaEsineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuina
 
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysDigitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
 
Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016
 
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraCreating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
 
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSoneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
 
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseEroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
 
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
 
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseYrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
 

Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja - Wihuri - asiakascase - Sonera

  • 1. Verkko on yrityksen elinehto Liiketoiminnan kehittyessä verkkoympäristö moni- mutkaistuu ja sen rooli muuttuu yhä keskeisemmäksi. Esimerkiksi päätelaitteiden määrä on kasvanut ja tieto- turvavaateet lisääntyneet. Verkon tulee joustavasti vastata näihin muutoksiin. Wihuria Älykkääseen Verkkoon siirtymiseen motivoi verkon hallinta ja se, että palveluita pystytään tarjoamaan kaikille verkon käyttäjille. Älykkäämpää verkon hallintaa Älykkään verkon avulla Wihuri voi luoda käyttäjäryhmittäin erilaisia profiileja. Älykäs verkko tunnistaa käyttäjän ja lait- teen, joten profiilille annetut ohjelmat ja pääsy tarvittaviin tietokantoihin toimivat joka paikassa verkon alueella. ”Älykkään Verkon myötä voimme myös priorisoida verkon resursseja. Se on meille ratkaisevan tärkeää, koska esimerkiksi Metro-pikatukkuketju vaatii jatkuvasti korkealaatuiset ja toimintavarmat yhteydet”, kertoo tieto- hallintojohtaja Aisa Aarnio-Wihuri. Tarve: Ratkaisu: Edut: Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja Wihuri Oy haki Älykkäästä Verkosta ratkaisua verkon hallintaan ja palveluiden tarjoamiseen työntekijöille. Kun verkon rooli liiketoiminnassa kasvaa, myös tietoturvavaateet ja verkon resurssien jakaminen korostuvat. Wihuri on suomalainen monikansallinen perheyritys. Verkon merkitys korostuu liiketoiminnassa jatkuvasti, sillä verkkoyhteyttä tarvitaan koko ajan esimerkiksi yhdistämään Wihurin kymmenet toimipisteet. Aisa Aarnio-Wihuri, CIO Sonera Älykäs Verkko on tietoliikenne- ja tietoturva- palveluita hyödyntävä verkkoratkaisu, joka mahdollis- taa sovellusten tunnistamisen ja hallinnoinnin joustavasti. Wihuri voi priorisoida verkon resursseja niin, että liike- toiminnan kannalta tärkeimmät sovellukset saavat aina korkealaatuiset verkkoyhteydet. Käyttäjillä on erilaisia ja verkon tunnistamia käyttäjäprofiileja, jolloin he pääse- vät käsiksi tarvitsemiinsa tietoihin sekä sovelluksiin. Wihuri on suomalainen monialainen perheyritys, jonka liiketoimintojen skaala kulkee pakkausteollisuudesta tukkutoimintaan. Suomalaisena perhe- ja monialayri- tyksenä se alkaa kokoluokassaan olla harvinaisuus. Tutustu tarkemmin palveluratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30) blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysAsiakkaamme kertovat > Älykäs Verkko