SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 9
Baixar para ler offline
Ikäkaari
       -toimintamalli

Julkisen palvelutoiminnan kehittämisverkosto
                  12.6.2012




                 Kari Hakari
                kehitysjohtaja

            TAMPEREEN   KAUPUNKI
Hankkeen tausta ja idea
•   Lähtökohta: Kotitori-malli on toiminut hyvin
     –   Mallia voidaan kuitenkin kehittää entistäkin asiakaslähtöisemmäksi

•   Ikäihmisten palveluiden sopimus- ja asiakasohjaus on usealla toimijalla, jolloin millään toimijalla ei
    ole ollut kokonaisvastuuta ikäihmisen palveluista koko ikäkaaren kattavasti
     –   Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen tilaajalla on osa sopimusohjauksesta, mutta sen vastuulta
         puuttuvat mm. omalääkäripalvelut ja mielenterveyspalvelut
     –   Asiakasohjauksen näkökulmasta vastuu on jakaantunut ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen
         asiakasohjauksen (kotihoidon asiakasohjaus ml. Kotitori, IKI-SAS, omaishoidon tuki) sekä
         terveyden ja toimintakyvyn edistämisen asiakasohjauksen (mielenterveys- ja päihde ja
         vammaispalvelut) välille.
     –   Kotitoriin on jo koottu suuri osa ikäihmisten kotona asumista tukevista palveluista, mutta siitä
         puuttuu tärkeitä osia kokonaisvaltaisen hoidon edellyttämistä palveluista (mm.
         perusterveydenhuollon lääkäripalvelut, päivätoiminta, kuntoutus/intervallihoitojaksot).
     –   Nykyisellään Kotitori ei myöskään vastaa asumispalveluista, jolloin ikäihmisen ikäkaaren
         palveluketjun saumattomuus ei välttämättä toteudu.

•   Hankkeen idea:
     –   Vastuu ikäihmisen kaikista palveluista keskitetään yhdelle taholle, joka tekee yhdessä asiakkaan
         kanssa pitkäjänteisesti työtä asiakkaan mahdollisimman korkean toimintakyvyn ja alhaisen
         palvelutarpeen saavuttamiseksi
     –   Vastuuta tuetaan vaikuttavuusperusteisella seurantamittaristolla ja hinnoittelumallilla



                                      TAMPEREEN         KAUPUNKI                                             2
Kotitori vaikuttavuusnäkökulmasta
           Kotitorin väestövastuualueen hoidon vaikuttavuus
           vs. muu kaupunki keskimäärin (v. 2010)
                –    Palveluasumiseen siirtymiä 29% vähemmän kuin kaupungin muilla alueilla keskimäärin
                –    Erikoissairaanhoidon kustannukset 30% alhaisemmat
                –    Vuodeosastokäyttöä 15% vähemmän
                –    Päivystyskäyttöä 14% vähemmän

           Kotitori-alueen kotihoidon asiakkaiden hoitoisuus (MAPLE-arvot) ei poikkea olennaisesti muusta kaupungista
           Tulokset perustuvat Kotitorin data-analyysiin.

Väestövastuualueen palveluiden vaikuttavuus                                                                 Toteuma vuositasolla               Säästö / vuosi

                                                                                                      Kotitori                            Ero Kotitori vs.
                                     Määritelmä                                     Ajanjakso         väestövastuu       Muu kaupunki     muu kaupunki Ero %
Palveluasuminen + vanhainkoti        Siirtymiä % keskimääräisestä asiakasmäärästä   Kevät 2011                       8%           11 %                3%     29 %
SHP                                  Asiakkaiden palvelukäyttö EUR*                 2010                           2 826          4 015             1 189    30 %
Vuodeosasto                          Asiakkaiden palvelukäyttö EUR                  Kevät 2011                     3487           4109                622    15 %
Päivystys                            Käyntiä / asiakas / vuosi                      Kevät 2011                      1,45            1,7              0,24    14 %

Kaupungin oman kotihoidon kehittäminen
                                                                                                      Välitön työaika Välitön työaika
                                                                                                      ennen kotitoria nyt                 Muutos
Kaupungin oman kotihoidon lähi/kodinhoitajien välitön työaika                                                     45 %           50 %               5%

*Tiedot vuodelta 2010. Ei sisällä Kotitorin osalta 2010 lokakuussa tapahtunutta väestövastuualueen laajennusosaa

                                                            TAMPEREEN                KAUPUNKI
Ikäkaari-toimintamalli kokoaa ikäihmisten
palveluiden asiakasohjauksen ja tuottajien
sopimusohjauksen yhdelle taholle
                                                 Asiakas
                             • Tarpeiden kuvaus ja tavoitteiden tunnistaminen
                               yhdessä ikäkaaren kanssa


                                               Ikäkaari-toimija
                             • Palvelukokonaisuuden määrittely asiakkaan
                               kanssa
                             • Asiakasohjaus kaikissa ikäihmisten
                               tarvitsemissa sosiaali- ja terveydenhuollon
                               palveluissa
                             • Budjettivastuu / kannustinmalli sekä
                               sopimusohjaus kaikista ikäihmisten käyttämistä
                               palveluista
                             • Sopimusohjaus sisältää tuotannon seurannan ja
                               laadunhallinnan



             Kaupungin rahoittamat palvelut                    Yksityisesti rahoitetut palvelut,
       • Kaupungin / PSHP:n palvelutuottajat             maksuttomat palvelut ja sosiaalinen tuki
       • Yksityiset palveluntuottajat (palveluseteli)   • Yksityiset palveluntuottajat
                                                        • 3. sektori (ml. vapaaehtoistyö)




                                     TAMPEREEN            KAUPUNKI                                  4
Ikäkaari -toimintamallin hyödyt
•   Asiakkaalla yksi tuttu kontakti- ja vastuutaho kaikista hänen tarvitsemistaan
    palveluista
     –   Asiakas saa yksilöllisempää palvelua ja hänen hyvinvoinnistaan ollaan pitkäjänteisesti kiinnostuneita
     –   Tukee asiakkaita ja omaisia palvelukokonaisuuden hallinnassa

•   Korostetaan asiakaskohtaista ja yksilöllistä tavoitteellista ajattelua
     –   Löydetään optimaalisimmat yhdistelmät kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista asiakkaan
         tarpeiden mukaisesti
     –   Vaikuttavuusperusteinen toimintamalli kannustaa ennaltaehkäisevään toimintaan korjaavan hoidon sijaan
     –   Poistetaan eri toimijoiden vastuualueiden väliin jäävät katvealueet ja pullonkaulat (esim. mielenterveys ja
         päihdeasiakkaat)
     –   Hyödynnetään synergiat kotihoidon, mielenterveys- ja päihdepalveluiden, asumispalveluiden,
         päivätoimintojen ja terveydenhuollon välillä

→ Pyritään vähentämään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kysyntää ja
  tehostetaan kustannusten hallintaa
→ Parannetaan asiakkaan päätäntävaltaa omissa asioissa ja itsenäistä toimintakykyä




                                         TAMPEREEN           KAUPUNKI                                                  5
Kunnan järjestämien palveluiden hankinta
ikäkaari-mallissa
                                         Ikäihmisten palvelujen lautakunta
      julkinen                                 Väestövastuuhinnoittelu: e/asukas                                  sisäinen
                       sopimus                                                                    sopimus         osto
      hankinta                                 - vaikuttavuustavoitteet ja mittarit
                                               - bonus/sanktiomalli


         Kotitori-palveluintegraattorI                                                 Sisäinen prosessinomistaja
        kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,                                           kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,
  päivätoiminta, omaishoidon tuki, lyhytaikaiset                                päivätoiminta, omaishoidon tuki, lyhytaikaiset
   hoitojaksot, palveluasuminen, vanhainkoti,                                    hoitojaksot, palveluasuminen, vanhainkoti,
  perusterveydenhuolto, suun terveydenhuolto,                                   perusterveydenhuolto, suun terveydenhuolto,
  avomielenterveyspalvelut, kulttuuri ja vapaa-                                 avomielenterveyspalvelut, kulttuuri ja vapaa-
                        aika                                                                          aika


                                               Suoriteperusteinen hinnoittelu
      ei-julkinen   alihankinta-                                                       julkinen alihankinta-     sisäinen
                                               - laatutavoitteet ja mittarit
      hankinta      sopimukset                                                         hankinta sopimukset       osto
                                               - bonus/sanktiomalli

Kotihoitopalvelu-     Vanhainkoti-         Vuodeosasto-          hl-palvelu-       Lääkäripalvelu-       Päivätoiminta-
    tuottaja(t)     palvelutuottaja(t)    palvelutuottaja(t)      tuottaja(t)        tuottaja(t)          keskukset
        Tukipalvelu-       Mielenterveys-       Palveluasumis-      Liikuntapalvelu-
                                                                                             Kirjastot           Museot
         tuottaja(t)      palvelutuottaja(t)      tuottaja(t)           tuottaja(t)


                                               TAMPEREEN           KAUPUNKI                                                      6
Ikäkaari-hankkeen ydinkehityskohteet ovat
asiakas- ja sopimusohjaus
                 Asiakasohjaus                                               Sopimusohjaus
• Toimintamallin ytimessä on kaikki ikäihmisten palvelut   • Ikäkaari-toimija vastaa kaikista kaupungin
  yhdistävä asiakasohjaus, jossa asiakasohjaajalla on        maksamista ikäihmisten käyttämistä palveluista
  kokonaisvastuu asiakkaasta                                 sopimuksellisesti tai kannustinmallin kautta
• Asiakasohjaajan geriatrisena tukena on geripolin              - Kotihoito, kotihoidon tukipalvelut, päivätoiminta,
  lääkäri                                                         omaishoidon tuki, lyhytaikaiset hoitojaksot,
• Asiakasohjaaja laatii palvelu- ja hoitosuunnitelmat ja          tehostettu palveluasuminen, palveluasuminen,
  asettaa toiminnalliset tavoitteet yhdessä asiakkaan             vanhainkoti
  kanssa                                                        - Ikäihmisten käyttämä perusterveydenhuolto,
• Asiakasohjaaja tekee päätökset asiakkaan sekä                   erikoissairaanhoito (poislukien kalliit ja harvinaiset
  jatkuvista että satunnaisesti tarvittavista julkisista          toimenpiteet), suun terveydenhuolto,
  palveluista sekä seuraa ja toimii linkkinä asiakkaan            avomielenterveyspalvelut ja kulttuuri ja vapaa-
  liikkuessa palvelujärjestelmässä                                aika
• Asiakasohjaaja neuvoo myös yksityisistä ja               • Kaupungin ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen
  kolmannen sektorin vaihtoehtoisista palveluista            tilaajan vastuulle tulee kaikki ikäihmisten käyttämät
• Asiakasohjaajalla on kannustimet vastuullaan olevien       palvelut suoralla sopimuksella kapitaatioperiaatteella
  asiakkaiden toimintakyvyn kehittymisestä ja                (eur / vastuulla oleva asukas) tai kannustinmallilla
  kokonaispalvelunkäytöstä                                 • Kotitorin osalta käytetään kapitaatiohinnoittelua tai
• Viranomaispäätökset tekee kaupungin                        kannustinmallia palvelusta riippuen
  asiakasohjaaja
• Hanke ei muuta Kotitorin nykyistä palvelusopimusta
  vaan Kotitorin yksi palvelupiste säilyy ja Kotitori
  hoitaa pilotissa myös kaupungin alueen ensikontaktit
  nykyiseen tapaan

                                          TAMPEREEN        KAUPUNKI                                                        7
Mikä muuttuu nykytilaan verrattuna?

                                Nykyinen toimintamalli                                 Uusi toimintamalli pilotissa
                     Asiakas-
                      ohjaus




                                Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden                  Erilliset asiakasohjaukset yhdistetään: vastuu
Oma tuotanto




                                asiakasohjaus hajautunut erillisten                        pilottialueella kaikkien ikäihmisten palveluiden
                                asiakasohjausten alle                                      asiakasohjauksesta yhdellä taholla
                     Sopimus-




                                Ikäihmisten palveluiden sopimusohjaus hajautunut           Vastuu kaikkien ikäihmisten palveluiden
                      ohjaus




                                ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ja terveyden        sopimusohjauksesta siirretään pilottialueen osalta
                                ja toimintakyvyn edistämisen tilaajille                    ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen tilaajalle
                     Asiakas-
                      ohjaus
Kotitorin toiminta




                                Asiakasohjausvastuu kotihoidon ja kotihoidon               Asiakasohjausvastuuta laajennetaan kattamaan
                                tukipalveluiden osalta                                     väestövastuualueella kaikki ikäihmisten palvelut


                                Sopimusohjaus säännöllisen kotihoidon ja
                     Sopimus-




                                                                                           Sopimusohjausvastuuta laajennetaan kattamaan
                      ohjaus




                                tukipalveluiden osalta. Muut sosiaalitoimen palvelut
                                                                                           väestövastuualueen piirissä kaikki ikäihmisten
                                ja kaikki terveydenhuollon palvelut
                                                                                           palvelut
                                sopimusohjauksen ulkopuolella


                                                                  TAMPEREEN            KAUPUNKI                                                 9
Asiakasesimerkki – nykyinen vrt. optimaalinen
    toimintamalli
                                                                                            Päihde- ja
                                                                                                                          Psykogeriatrian pkl
                                                                                       mielenterveyspalvelut

                                                                                                            Konsultointiapu
                Nykyinen toimintamalli




                                                 Kaatuminen
                                                                               tk-                                                             tk-                             tehostettu
                                                                                              Hakemis-                                                         Hakemis-
                                              koti             acuta         vuode-                              koti         acuta          vuode-                             palvelu-
                                                                                              prosessi                                                         prosessi
                                                                             osasto                                                          osasto                            asuminen


                                         Toivo saa kotiinsa tukipalveluna                 Toimintakyky       Toivo saa            Muistihäiriöt lisääntyvät ja Toimintakyky heikkenee
                                              siivouspalvelua. Koska                   heikkenee, mutta kotiinsa täydet            toimintakyky heikkenee eikä pärjää enää kotona,
                                         kenelläkään ei kokonaisvastuuta               sijoittumiskriteerit   palvelut            entisestään, Toivo joutuu jonottaa vuodeosastolla
                                           Toivon kotona selviämisestä,                   tehostettuun                                  Acutan kautta                 tehostetun
                                          palvelut eivät kohtaa tarvetta ja         palveluasumiseen eivät                             vuodeosastolle          palveluasumisen paikkaa
                                                  kunto heikkenee                    täyty joten kotiutetaan                                                             3 kk


  Toivo 70v,
  päihde- ja                                                                                   kuntoutus-
                Ikäkaari toimintamalli




                                                     koti                 asiakas                                       asiakas                 koti                asiakas
mielenterveys                                                                                    jakso
                                                                          -ohjaus                                       -ohjaus                                     -ohjaus
   -asiakas
 (masennus-
                                                             Asiakasohjaaja selvittää yhdessä                 Toivolle määritellään                     Toivon toimintakykyä seurataan
    potilas)                                                Toivon kanssa kokonaistilanteen ja          palvelusuunnitelma, joka sisältää                  säännöllisesti ja muutoksiin
                                                             määrittää tavoitteet konsultoiden           keinot asetettujen tavoitteiden                 reagoidaan viiveettä. Toivo on
                                                            geriatria. Asiakasohjaaja järjestää        saavuttamiseen (mm. tukipalvelut,                myös itse tarvittaessa yhteydessä
                                                             Toivolle viikon kuntoutusjakson.                 päiväkeskustoiminta,                      koordinaattoriinsa. Toivo selviää
                                                                                                           päihdeneuvonta ja/tai muut                  kotonaan vielä seuraavat 15 vuotta
                                                                                                                  virikepalvelut)


                                                                               TAMPEREEN                 KAUPUNKI                                                                       10

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttöSitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttöSitra / Hyvinvointi
 
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossaPalveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossaPalveluseteli-hanke
 
Vammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojektiVammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojektiPalveluseteli-hanke
 
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeistaPalvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeistaguestf37bb3
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Palveluseteli-hanke
 
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältöKari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältöTyöterveyslaitos
 
Asiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case OuluAsiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case OuluPalveluseteli-hanke
 
Kysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistä
Kysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistäKysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistä
Kysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistäPalveluseteli-hanke
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....Palveluseteli-hanke
 
Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011
Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011
Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...socom2014
 
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira HelenaKuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira HelenaPalveluseteli-hanke
 
Palveluseteli Uutiskirje 08012010
Palveluseteli Uutiskirje 08012010Palveluseteli Uutiskirje 08012010
Palveluseteli Uutiskirje 08012010Palveluseteli-hanke
 
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotTHL
 

Mais procurados (19)

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttöSitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
 
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossaPalveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
 
Vammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojektiVammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojekti
 
Omaishoitajat markkinatoimijoina
Omaishoitajat markkinatoimijoinaOmaishoitajat markkinatoimijoina
Omaishoitajat markkinatoimijoina
 
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeistaPalvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
 
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia PaloIntegraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
 
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa, Mari Patronen, Kuntatalo 17.3.2011
 
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältöKari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
Kari Haavisto: SOTE-uudistuksen keskeinen sisältö
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
 
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
 
Asiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case OuluAsiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
 
Kysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistä
Kysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistäKysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistä
Kysymyksiä ja vastauksia palvelusetelistä
 
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
VALO- valinnanvapaus Oulussa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 27....
 
Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011
Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011
Terveydenhuollon megatrendit ja nousevat muutostarpeet, FCG-seminaari 19.1.2011
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
 
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira HelenaKuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
 
Palveluseteli Uutiskirje 08012010
Palveluseteli Uutiskirje 08012010Palveluseteli Uutiskirje 08012010
Palveluseteli Uutiskirje 08012010
 
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
 

Destaque

Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaIkäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaSitra / Hyvinvointi
 
Kuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristö
Kuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristöKuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristö
Kuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristöGames for Health Finland
 
Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen
Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen
Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen Mediconsult
 
Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle
Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle  Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle
Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle Mediconsult
 
Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015
Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015
Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015Games for Health Finland
 
Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08
Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08
Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08Mika Martikainen
 
Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...
Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...
Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...THL
 
Mari Patronen: Miten tästä eteenpäin
Mari Patronen: Miten tästä eteenpäinMari Patronen: Miten tästä eteenpäin
Mari Patronen: Miten tästä eteenpäinTHL
 

Destaque (9)

Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaIkäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
 
Kuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristö
Kuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristöKuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristö
Kuopion kaupungin kotihoidon ICT ympäristö
 
Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen
Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen
Mobiilipalvelut ja kotihoito_Mediatri-päivä Kimmo Eklund & Aune Mujunen
 
Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle
Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle  Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle
Kotihoidon toimintamallimuutoksilla enemmän aikaa asiakkaalle
 
Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015
Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015
Kuopion ideaklinikka tavoitetila hankinnalle 012015
 
Sosterin kotihoito
Sosterin kotihoitoSosterin kotihoito
Sosterin kotihoito
 
Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08
Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08
Fyysinen kunto ja hyvinvointi -luento 2013/08
 
Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...
Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...
Alastalo, Vainio, Vilkko, Sarivaara: Iäkkäiden ihmisten kokemus hoidosta ja p...
 
Mari Patronen: Miten tästä eteenpäin
Mari Patronen: Miten tästä eteenpäinMari Patronen: Miten tästä eteenpäin
Mari Patronen: Miten tästä eteenpäin
 

Semelhante a Hakari Kari 12062012

Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Sitra / Hyvinvointi
 
Sitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoittelu
Sitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoitteluSitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoittelu
Sitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoitteluPalveluseteli-hanke
 
Sari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävät
Sari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävätSari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävät
Sari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävätKelan tutkimus / Research at Kela
 
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin TampereellaPalvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin TampereellaSitra / Hyvinvointi
 
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen JyväskylässäPalvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen JyväskylässäPalveluseteli-hanke
 
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoroSatu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoroTHL
 
Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018
Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018
Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018THL
 
Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....
Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....
Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....Palveluseteli-hanke
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponenHenkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponenSamuli Sukkula
 
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?Kolmas Lähde
 
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäUusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäTHL
 
Terveydenhuollon yhteisrahoitus
Terveydenhuollon yhteisrahoitusTerveydenhuollon yhteisrahoitus
Terveydenhuollon yhteisrahoitusKela
 
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Oulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo HeidiOulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo HeidiPalveluseteli-hanke
 
Palvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyöty
Palvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyötyPalvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyöty
Palvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyötySitra / Hyvinvointi
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...THL
 

Semelhante a Hakari Kari 12062012 (20)

Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
 
Sitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoittelu
Sitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoitteluSitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoittelu
Sitran palvelusetelihakkeen vammaispalveluprojekti - sääntökirja ja hinnoittelu
 
Sari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävät
Sari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävätSari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävät
Sari Kehusmaa: Mitä palveluita omaishoidettavat ja hoitotuen saajat käyttävät
 
Kohti huomisen rahoitusmallia
Kohti huomisen rahoitusmalliaKohti huomisen rahoitusmallia
Kohti huomisen rahoitusmallia
 
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin TampereellaPalvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
 
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen JyväskylässäPalvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
 
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
 
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoroSatu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
 
Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018
Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018
Suun terveydenhuollon näkökulma valinnanvapauteen TERVE-SOS 2018
 
Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....
Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....
Terveyspalvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet, Lääkäripalveluyritykset ry....
 
ODA-projekti / Omaolo palvelut
ODA-projekti / Omaolo palvelutODA-projekti / Omaolo palvelut
ODA-projekti / Omaolo palvelut
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponenHenkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
 
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
Taneli Tiilikainen: Tarinoita kuntakumppanuudesta - Yhteistyötä vai kilpailua?
 
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäUusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
 
Terveydenhuollon yhteisrahoitus
Terveydenhuollon yhteisrahoitusTerveydenhuollon yhteisrahoitus
Terveydenhuollon yhteisrahoitus
 
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
 
Oulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo HeidiOulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
Oulun Palveluohjaus / Alatalo Heidi
 
Palvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyöty
Palvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyötyPalvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyöty
Palvelutori - Valinnanvapauden mahdollistajana ja kansantaloudellinen hyöty
 
Huomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöönHuomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöön
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
 

Mais de Palveluinnovaatiokeskus

Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariMirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariPalveluinnovaatiokeskus
 
Jarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Jarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariJarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Jarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariPalveluinnovaatiokeskus
 
Strateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämien
Strateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämienStrateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämien
Strateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämienPalveluinnovaatiokeskus
 

Mais de Palveluinnovaatiokeskus (20)

Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariMirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Mirja Kaarlela 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
 
Jarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Jarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaariJarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
Jarmo Suominen 6.2.2014 Uudistuva palveluyhteiskunta 2040 -seminaari
 
Tienhaara piia 26112013
Tienhaara piia 26112013Tienhaara piia 26112013
Tienhaara piia 26112013
 
Thure kandell henrika-26112013
Thure kandell henrika-26112013Thure kandell henrika-26112013
Thure kandell henrika-26112013
 
Taskinen kirsti 26112013
Taskinen kirsti 26112013Taskinen kirsti 26112013
Taskinen kirsti 26112013
 
Lampi Armi 26112013
Lampi Armi 26112013Lampi Armi 26112013
Lampi Armi 26112013
 
Rannisto Pas-Heikki 26112013
Rannisto Pas-Heikki 26112013Rannisto Pas-Heikki 26112013
Rannisto Pas-Heikki 26112013
 
Kokkinen lauri 26112013
Kokkinen lauri 26112013Kokkinen lauri 26112013
Kokkinen lauri 26112013
 
Tuottavuusloikka-projektin tuloksia
Tuottavuusloikka-projektin tuloksiaTuottavuusloikka-projektin tuloksia
Tuottavuusloikka-projektin tuloksia
 
Week of wicked problems 2.0
Week of wicked problems 2.0Week of wicked problems 2.0
Week of wicked problems 2.0
 
Pasi-Heikki Rannisto 2.5.2013
Pasi-Heikki Rannisto 2.5.2013Pasi-Heikki Rannisto 2.5.2013
Pasi-Heikki Rannisto 2.5.2013
 
Riitta Hjelt 2.5.2013
Riitta Hjelt 2.5.2013Riitta Hjelt 2.5.2013
Riitta Hjelt 2.5.2013
 
Ulla Harala 2.5.2013
Ulla Harala 2.5.2013Ulla Harala 2.5.2013
Ulla Harala 2.5.2013
 
Pöntinen Sanni 2.5.2013
Pöntinen Sanni 2.5.2013Pöntinen Sanni 2.5.2013
Pöntinen Sanni 2.5.2013
 
Terhi Vilkman wicked problems
Terhi Vilkman wicked problemsTerhi Vilkman wicked problems
Terhi Vilkman wicked problems
 
Demola
DemolaDemola
Demola
 
Strateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämien
Strateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämienStrateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämien
Strateginen johtaminen ja innovatiivinen palvelujen kehittämien
 
Maenpaa paivi 12062012
Maenpaa paivi 12062012Maenpaa paivi 12062012
Maenpaa paivi 12062012
 
Komonen vesa 12062012
Komonen vesa 12062012Komonen vesa 12062012
Komonen vesa 12062012
 
Rannisto pasi heikki-12062012
Rannisto pasi heikki-12062012Rannisto pasi heikki-12062012
Rannisto pasi heikki-12062012
 

Hakari Kari 12062012

  • 1. Ikäkaari -toimintamalli Julkisen palvelutoiminnan kehittämisverkosto 12.6.2012 Kari Hakari kehitysjohtaja TAMPEREEN KAUPUNKI
  • 2. Hankkeen tausta ja idea • Lähtökohta: Kotitori-malli on toiminut hyvin – Mallia voidaan kuitenkin kehittää entistäkin asiakaslähtöisemmäksi • Ikäihmisten palveluiden sopimus- ja asiakasohjaus on usealla toimijalla, jolloin millään toimijalla ei ole ollut kokonaisvastuuta ikäihmisen palveluista koko ikäkaaren kattavasti – Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen tilaajalla on osa sopimusohjauksesta, mutta sen vastuulta puuttuvat mm. omalääkäripalvelut ja mielenterveyspalvelut – Asiakasohjauksen näkökulmasta vastuu on jakaantunut ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen asiakasohjauksen (kotihoidon asiakasohjaus ml. Kotitori, IKI-SAS, omaishoidon tuki) sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen asiakasohjauksen (mielenterveys- ja päihde ja vammaispalvelut) välille. – Kotitoriin on jo koottu suuri osa ikäihmisten kotona asumista tukevista palveluista, mutta siitä puuttuu tärkeitä osia kokonaisvaltaisen hoidon edellyttämistä palveluista (mm. perusterveydenhuollon lääkäripalvelut, päivätoiminta, kuntoutus/intervallihoitojaksot). – Nykyisellään Kotitori ei myöskään vastaa asumispalveluista, jolloin ikäihmisen ikäkaaren palveluketjun saumattomuus ei välttämättä toteudu. • Hankkeen idea: – Vastuu ikäihmisen kaikista palveluista keskitetään yhdelle taholle, joka tekee yhdessä asiakkaan kanssa pitkäjänteisesti työtä asiakkaan mahdollisimman korkean toimintakyvyn ja alhaisen palvelutarpeen saavuttamiseksi – Vastuuta tuetaan vaikuttavuusperusteisella seurantamittaristolla ja hinnoittelumallilla TAMPEREEN KAUPUNKI 2
  • 3. Kotitori vaikuttavuusnäkökulmasta Kotitorin väestövastuualueen hoidon vaikuttavuus vs. muu kaupunki keskimäärin (v. 2010) – Palveluasumiseen siirtymiä 29% vähemmän kuin kaupungin muilla alueilla keskimäärin – Erikoissairaanhoidon kustannukset 30% alhaisemmat – Vuodeosastokäyttöä 15% vähemmän – Päivystyskäyttöä 14% vähemmän Kotitori-alueen kotihoidon asiakkaiden hoitoisuus (MAPLE-arvot) ei poikkea olennaisesti muusta kaupungista Tulokset perustuvat Kotitorin data-analyysiin. Väestövastuualueen palveluiden vaikuttavuus Toteuma vuositasolla Säästö / vuosi Kotitori Ero Kotitori vs. Määritelmä Ajanjakso väestövastuu Muu kaupunki muu kaupunki Ero % Palveluasuminen + vanhainkoti Siirtymiä % keskimääräisestä asiakasmäärästä Kevät 2011 8% 11 % 3% 29 % SHP Asiakkaiden palvelukäyttö EUR* 2010 2 826 4 015 1 189 30 % Vuodeosasto Asiakkaiden palvelukäyttö EUR Kevät 2011 3487 4109 622 15 % Päivystys Käyntiä / asiakas / vuosi Kevät 2011 1,45 1,7 0,24 14 % Kaupungin oman kotihoidon kehittäminen Välitön työaika Välitön työaika ennen kotitoria nyt Muutos Kaupungin oman kotihoidon lähi/kodinhoitajien välitön työaika 45 % 50 % 5% *Tiedot vuodelta 2010. Ei sisällä Kotitorin osalta 2010 lokakuussa tapahtunutta väestövastuualueen laajennusosaa TAMPEREEN KAUPUNKI
  • 4. Ikäkaari-toimintamalli kokoaa ikäihmisten palveluiden asiakasohjauksen ja tuottajien sopimusohjauksen yhdelle taholle Asiakas • Tarpeiden kuvaus ja tavoitteiden tunnistaminen yhdessä ikäkaaren kanssa Ikäkaari-toimija • Palvelukokonaisuuden määrittely asiakkaan kanssa • Asiakasohjaus kaikissa ikäihmisten tarvitsemissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa • Budjettivastuu / kannustinmalli sekä sopimusohjaus kaikista ikäihmisten käyttämistä palveluista • Sopimusohjaus sisältää tuotannon seurannan ja laadunhallinnan Kaupungin rahoittamat palvelut Yksityisesti rahoitetut palvelut, • Kaupungin / PSHP:n palvelutuottajat maksuttomat palvelut ja sosiaalinen tuki • Yksityiset palveluntuottajat (palveluseteli) • Yksityiset palveluntuottajat • 3. sektori (ml. vapaaehtoistyö) TAMPEREEN KAUPUNKI 4
  • 5. Ikäkaari -toimintamallin hyödyt • Asiakkaalla yksi tuttu kontakti- ja vastuutaho kaikista hänen tarvitsemistaan palveluista – Asiakas saa yksilöllisempää palvelua ja hänen hyvinvoinnistaan ollaan pitkäjänteisesti kiinnostuneita – Tukee asiakkaita ja omaisia palvelukokonaisuuden hallinnassa • Korostetaan asiakaskohtaista ja yksilöllistä tavoitteellista ajattelua – Löydetään optimaalisimmat yhdistelmät kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista asiakkaan tarpeiden mukaisesti – Vaikuttavuusperusteinen toimintamalli kannustaa ennaltaehkäisevään toimintaan korjaavan hoidon sijaan – Poistetaan eri toimijoiden vastuualueiden väliin jäävät katvealueet ja pullonkaulat (esim. mielenterveys ja päihdeasiakkaat) – Hyödynnetään synergiat kotihoidon, mielenterveys- ja päihdepalveluiden, asumispalveluiden, päivätoimintojen ja terveydenhuollon välillä → Pyritään vähentämään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kysyntää ja tehostetaan kustannusten hallintaa → Parannetaan asiakkaan päätäntävaltaa omissa asioissa ja itsenäistä toimintakykyä TAMPEREEN KAUPUNKI 5
  • 6. Kunnan järjestämien palveluiden hankinta ikäkaari-mallissa Ikäihmisten palvelujen lautakunta julkinen Väestövastuuhinnoittelu: e/asukas sisäinen sopimus sopimus osto hankinta - vaikuttavuustavoitteet ja mittarit - bonus/sanktiomalli Kotitori-palveluintegraattorI Sisäinen prosessinomistaja kotihoito, kotihoidon tukipalvelut, kotihoito, kotihoidon tukipalvelut, päivätoiminta, omaishoidon tuki, lyhytaikaiset päivätoiminta, omaishoidon tuki, lyhytaikaiset hoitojaksot, palveluasuminen, vanhainkoti, hoitojaksot, palveluasuminen, vanhainkoti, perusterveydenhuolto, suun terveydenhuolto, perusterveydenhuolto, suun terveydenhuolto, avomielenterveyspalvelut, kulttuuri ja vapaa- avomielenterveyspalvelut, kulttuuri ja vapaa- aika aika Suoriteperusteinen hinnoittelu ei-julkinen alihankinta- julkinen alihankinta- sisäinen - laatutavoitteet ja mittarit hankinta sopimukset hankinta sopimukset osto - bonus/sanktiomalli Kotihoitopalvelu- Vanhainkoti- Vuodeosasto- hl-palvelu- Lääkäripalvelu- Päivätoiminta- tuottaja(t) palvelutuottaja(t) palvelutuottaja(t) tuottaja(t) tuottaja(t) keskukset Tukipalvelu- Mielenterveys- Palveluasumis- Liikuntapalvelu- Kirjastot Museot tuottaja(t) palvelutuottaja(t) tuottaja(t) tuottaja(t) TAMPEREEN KAUPUNKI 6
  • 7. Ikäkaari-hankkeen ydinkehityskohteet ovat asiakas- ja sopimusohjaus Asiakasohjaus Sopimusohjaus • Toimintamallin ytimessä on kaikki ikäihmisten palvelut • Ikäkaari-toimija vastaa kaikista kaupungin yhdistävä asiakasohjaus, jossa asiakasohjaajalla on maksamista ikäihmisten käyttämistä palveluista kokonaisvastuu asiakkaasta sopimuksellisesti tai kannustinmallin kautta • Asiakasohjaajan geriatrisena tukena on geripolin - Kotihoito, kotihoidon tukipalvelut, päivätoiminta, lääkäri omaishoidon tuki, lyhytaikaiset hoitojaksot, • Asiakasohjaaja laatii palvelu- ja hoitosuunnitelmat ja tehostettu palveluasuminen, palveluasuminen, asettaa toiminnalliset tavoitteet yhdessä asiakkaan vanhainkoti kanssa - Ikäihmisten käyttämä perusterveydenhuolto, • Asiakasohjaaja tekee päätökset asiakkaan sekä erikoissairaanhoito (poislukien kalliit ja harvinaiset jatkuvista että satunnaisesti tarvittavista julkisista toimenpiteet), suun terveydenhuolto, palveluista sekä seuraa ja toimii linkkinä asiakkaan avomielenterveyspalvelut ja kulttuuri ja vapaa- liikkuessa palvelujärjestelmässä aika • Asiakasohjaaja neuvoo myös yksityisistä ja • Kaupungin ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen kolmannen sektorin vaihtoehtoisista palveluista tilaajan vastuulle tulee kaikki ikäihmisten käyttämät • Asiakasohjaajalla on kannustimet vastuullaan olevien palvelut suoralla sopimuksella kapitaatioperiaatteella asiakkaiden toimintakyvyn kehittymisestä ja (eur / vastuulla oleva asukas) tai kannustinmallilla kokonaispalvelunkäytöstä • Kotitorin osalta käytetään kapitaatiohinnoittelua tai • Viranomaispäätökset tekee kaupungin kannustinmallia palvelusta riippuen asiakasohjaaja • Hanke ei muuta Kotitorin nykyistä palvelusopimusta vaan Kotitorin yksi palvelupiste säilyy ja Kotitori hoitaa pilotissa myös kaupungin alueen ensikontaktit nykyiseen tapaan TAMPEREEN KAUPUNKI 7
  • 8. Mikä muuttuu nykytilaan verrattuna? Nykyinen toimintamalli Uusi toimintamalli pilotissa Asiakas- ohjaus Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden Erilliset asiakasohjaukset yhdistetään: vastuu Oma tuotanto asiakasohjaus hajautunut erillisten pilottialueella kaikkien ikäihmisten palveluiden asiakasohjausten alle asiakasohjauksesta yhdellä taholla Sopimus- Ikäihmisten palveluiden sopimusohjaus hajautunut Vastuu kaikkien ikäihmisten palveluiden ohjaus ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ja terveyden sopimusohjauksesta siirretään pilottialueen osalta ja toimintakyvyn edistämisen tilaajille ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen tilaajalle Asiakas- ohjaus Kotitorin toiminta Asiakasohjausvastuu kotihoidon ja kotihoidon Asiakasohjausvastuuta laajennetaan kattamaan tukipalveluiden osalta väestövastuualueella kaikki ikäihmisten palvelut Sopimusohjaus säännöllisen kotihoidon ja Sopimus- Sopimusohjausvastuuta laajennetaan kattamaan ohjaus tukipalveluiden osalta. Muut sosiaalitoimen palvelut väestövastuualueen piirissä kaikki ikäihmisten ja kaikki terveydenhuollon palvelut palvelut sopimusohjauksen ulkopuolella TAMPEREEN KAUPUNKI 9
  • 9. Asiakasesimerkki – nykyinen vrt. optimaalinen toimintamalli Päihde- ja Psykogeriatrian pkl mielenterveyspalvelut Konsultointiapu Nykyinen toimintamalli Kaatuminen tk- tk- tehostettu Hakemis- Hakemis- koti acuta vuode- koti acuta vuode- palvelu- prosessi prosessi osasto osasto asuminen Toivo saa kotiinsa tukipalveluna Toimintakyky Toivo saa Muistihäiriöt lisääntyvät ja Toimintakyky heikkenee siivouspalvelua. Koska heikkenee, mutta kotiinsa täydet toimintakyky heikkenee eikä pärjää enää kotona, kenelläkään ei kokonaisvastuuta sijoittumiskriteerit palvelut entisestään, Toivo joutuu jonottaa vuodeosastolla Toivon kotona selviämisestä, tehostettuun Acutan kautta tehostetun palvelut eivät kohtaa tarvetta ja palveluasumiseen eivät vuodeosastolle palveluasumisen paikkaa kunto heikkenee täyty joten kotiutetaan 3 kk Toivo 70v, päihde- ja kuntoutus- Ikäkaari toimintamalli koti asiakas asiakas koti asiakas mielenterveys jakso -ohjaus -ohjaus -ohjaus -asiakas (masennus- Asiakasohjaaja selvittää yhdessä Toivolle määritellään Toivon toimintakykyä seurataan potilas) Toivon kanssa kokonaistilanteen ja palvelusuunnitelma, joka sisältää säännöllisesti ja muutoksiin määrittää tavoitteet konsultoiden keinot asetettujen tavoitteiden reagoidaan viiveettä. Toivo on geriatria. Asiakasohjaaja järjestää saavuttamiseen (mm. tukipalvelut, myös itse tarvittaessa yhteydessä Toivolle viikon kuntoutusjakson. päiväkeskustoiminta, koordinaattoriinsa. Toivo selviää päihdeneuvonta ja/tai muut kotonaan vielä seuraavat 15 vuotta virikepalvelut) TAMPEREEN KAUPUNKI 10