1. 2.6. Ihmisen kehitys: biologisesta evoluutiosta kulttuurievoluutioon
Tähän asiakokonaisuuteen liittyviä asioita on kirjassa selostettu sen verran
perusteellisesti, että tyydyn tässä vain pariin pieneen täydennykseen.
Ihmisen evoluutiota opiskellessasi muista, että se on tapahtunut samaan
aikaan muiden kädellisten evoluution kanssa. Kädellisten evoluutio taas
käynnistyi samaan aikaan kuin muidenkin nisäkäslahkojen esim.
siipijalkaisten (lepakot), petoeläinten, eväjalkaisten (hylkeet) jne. evoluutio.
Tämä tapahtui vasta hirmuliskojen sukupuuton tapahduttua liitukauden
lopussa 65 miljoonaa vuotta sitten. Kädellisten lahkossa ihmisapinoihin
(simpanssi, gorilla, oranki, gibboni, ihminen) johtaneet kehityslinjat erosivat
yhteisestä kantamuodostaan ilmeisesti vasta n. 4-5 miljoonaa vuotta sitten.
Ihmisapinoiden evoluutiota kehysti monista menneistä jääkausista viimeisin.
Sen ydinalue pysytteli pohjoisnavan tuntumassa, mutta ainakin yksi
tuolloisista jäätiköitymiskeskuksista oli Andien vuoristossa. Viimeisin jääkausi
päättyi geologisesti ajatellen eilen, vain n.10 000 vuotta sitten. Monien
tutkijoiden mielestä se ei tosin vieläkään ole oikeasti päättynyt.
Ihminen ei ole kehittynyt apinoista (englannin apes on ihmisapinat eli
hännättömät apinat ja monkeys häntäapinat), vaan apinat ja ihmiset ovat
kehittyneet aikana, jolloin ei ollut sen kummemmin apinoita kuin ihmisiäkään.
Molempien kädellisryhmien kehitys on tapahtunut rinta rinnan yhteisistä
kantamuodoista. Hyvä lähtökohta ihmisevoluution opiskelulle onkin katsaus
nykyisten kädellisten luokitteluun. Sellainen löytyy WSOY:n Elämä-kirjan
sivulta 274 ja tässä alla olevasta kuvasta 15.

2. Kuva 15. Nykyisten kädellisten luokittelu noin öpaut.
Evoluutiotutkijoiden päänvaivana on selvittää, miten tähän tilanteeseen
on päädytty. Tätä kuvaa ei ole tarkoitettu ulkoa päntättäväksi.
Ihminen Hominidae-
heimo
Simpanssit
Gorilla Pongidae- Ihmisapinoiden
heimo yläheimo
Oranki
Gibboni Hylobatidae-
heimo
Apinat
Marakatit
Mikä lie (?) Vanhan
heimo maailman
Paviaanit apinat
Häntäapinoiden
yläheimo
Tamariinit
Kynsiapinoi-
den heimo
Saimirit Uuden
maailman
apinat Kädelliset
Kierteishäntä-
Mölyapina apinoiden
heimo
Makit
Lemuridae
Lorit
Lorisidae
Puoliapinoiden
yläheimo Puoliapinat
Kummitus-
eläin Tarsidae
Sormieläin Taubento-
(Ai-ai) niidae
Indrit Indriidae

3. Kädellisfossiilien luokittelun tekee vaikeaksi juuri se, että usein fossiilit voivat
olla yhtä hyvin gorillan, simpanssin, paviaanin tai makin esi-isä siinä missä
ihmisenkin.
Miten ihmistyminen ilmenee esi-isistämme tallentuneissa
fossiiliaineistoissa?
Alla luettelen joitakin ”ihmistymiseen” viittaavia anatomisia ja henkisiä
tunnuspiirteitä. Koska viittaan tekstissä menneitten esi-isiemme nimistöön
liitän tiedostoomme seuraavaksi kaavion, joka esittää yhtä mahdollista
tulkintaa ihmislajin historiankulun vaiheista (kuva 16).

4. Homo sapiens
sapiens (Cro
H Magnonin ihminen
on Homo sapiensin Homo s. neander-
O varhaisin talensis
M eurooppalainen (→ sukupuutto
I Kuva 16. löytö n. 50 000 vs.) vasta n. 30 000 vs.)
N Hominoidea-yläheimon
O (= ihmisapinoiden) evoluutio.
I Kaikki Australopithecus- ja
Homo-suvun edustajat Homo sapiens Homo s.
D puolestaan kuuluvat ihmisten sapiens (E-Afrikka neandertalensis
E n. 120 000 vs.) (200 – 100 000 vs.)
heimoon Hominidae. Huomaa,
A että Australopithecus-vaiheessa
eli useita rinnakkaisia
Y ihmislajeja. Homo erectus
(Heidelbergin ihminen
L Euroopassa) (1, 5 –
Ä 300 000 vs.)
H
E
I Homo habilis
M
O
Australopithecus Australopithecus Australopithecus boisei Australopithecus ?
robustus africanus (?) (2,5 mvs.) africanus (?) (2,5 mvs.)
Australopithecus
afarensis (=Lucy)
Hylobatidae Pongidae (Gorillojen, Hominidae (Ihmisten
(Gibbonien heimo) simpanssien ja heimo)
orangien heimo)
Puuttuva rengas eli
ihmisapinaheimojen
yhteinen kantamuoto
(n. 5 mvs.).
Niin sanottu
fossiilityhjiö (8 – 3
Ramapithecus (n. 10 mvs.)
mvs.)
Dryomorfit Ramamorfit (= Puoliapinoiden
(= hännällisten hännättömien eli kehityslinja pysynyt
apinoiden esi-isät) ihmisapinoiden esi-isät) pisimpään erillisenä
kädellisten ryhmänä.
n. 30 mvs.
Aegyptopithecus
Lahko kädelliset
(Primates) n. 50 mvs.

5. 1. Atlasnivelen paikan siirtyminen niskasta kallon alapinnalle
Nelijalkaisesti liikkuvilla selkärankaisilla selkäydinkanavan aukko (Foramen
magnum) sijaitsee kallon niskaosassa. Tämä on paikka, johon kiinnittyy
ylimmäinen selkänikama Atlas. Kahdelle jalalle siirryttäessä Atlas-nivelen
paikan täytyi siirtyä kallon alapinnalle. Aukko ei siirtynyt yhtäkkiä, vaan
vähittäin ihmisen esi-isissä Australopithecus africanuksen ja Homo habilis –
vaiheen välisenä aikana.
2. Lantion muuttuminen maljakkomaiseksi
Nelijalkaisilla lajeilla suoliston paine jakautuu tasaisesti vatsaontelon koko
seinämälle. Kahden jalan varaan noustaessa samainen paine kohdistuu
paljon pienemmälle pinta-alalle vatsanpohjan ja peräaukon alueelle. Siksi
lantion luut (suoliluu, istuinluu, häpyluu) ovat ihmisellä kaareutuneet
maljakkoa muistuttavaksi kokonaisuudeksi.
Tyräksi kutsutun sairauden yleisyys ihmisellä on osoitus siitä, että sisäelinten
painojakaumaongelmaa ei lantion rakenteen muutoksista huolimatta ole
onnistuttu tyydyttävästi ratkaisemaan. Tyrä on suolenmutka, joka on
karannut vatsaontelon seinämiä tukevien lihasten lävitse vatsaontelon
ulkopuolelle ihon alle pullistelemaan.
3. Pään suureneminen, synnytyskanavan laajeneminen ja reisiluun
kaulan lyheneminen
Reisiluu niveltyy lantiossa olevaan nivelkuoppaan pallonivelellä. Pallonivelen
tyveä kutsutaan reisiluun kaulaksi. Ihmislapsen suuri pää edellytti muita
kädellisiä laajempaa synnytyskanavaa, siis leveätä lantiota. Tämä taas olisi
merkinnyt sitä, että esi-isänaaraidemme (paradoksaalisesti siis
naaraspuolinen isä!) oikea ja vasen jalka olisivat lähteneet lantiosta hyvin
kaukana toisistaan. Tuloksena olisi ollut leveä askelkuvio ja hölköttävä,
hidas ja epätaloudellinen kävely.
Ihmisen esi-isillä oli kuitenkin vielä Homo erectus –vaiheessa varsin pitkä
reisiluun kaula. Tämä tarjosi mahdollisuuden vähentää haittoja, joita lantion

6. leveneminen muuten olisi aiheuttanut: samalla, kun lantio leveni, reisiluun
kaula lyheni (kuvat 17ja 18).
Alkuperäinen
synnytyskanava Nykyinen
synnytyskanava
Reisiluu
Reisiluun nivelnasta
Kuva 17. Synnytyskanavan laajentumisen ja reisiluun
nivelnastan lyhenemisen välinen yhteys.

7. Kuva 18. Reisiluun kaulan lyheneminen
siirryttäessä Homo erectus –vaiheesta Homo
sapiens –vaiheeseen. H. erectus vasemmalla,
H. sapiens oikealla.
4. Jalkaholvi ja isovarpaan siirtyminen jalkaterän suuntaiseksi
Nelijalkaisilla eläimillä paino jakautuu kahdelle tai kolmelle jalalle. Sen sijaan
ihmisen tapaan kahdella jalalla liikuttaessa koko vartalon paino kohdistuu
ainoastaan yhdelle jalalle kerrallaan. Jotta kävelystä ei olisi tullut köpöttävää,
jalkapohjaan tarvittiin askelta pehmentäviä voimakkaita lihaksia. Näiden
tehtävänä oli vastata siitä, että jalkaholvi säilytti kaarevan muotonsa. Näin
jalkaholvi alkoi toimia litistymistä vastustavana lehtijousena, joka pehmensi
askeleita.
Parhaiten joustaminen onnistui, kun lihakset kiinnittyivät toisesta päästään
kantapäähän ja toisesta päästään varpaiden (erityisesti jalkaterän
suuntaiseksi siirtyneen ukkovarpaan) kärkeen (kuva 19). Edellä kuvatun
rakennemuutoksen tärkeyttä kuvaa se, että ukkovarpaan amputaatio johtaa
aina kävelyn huomattavaan vaikeutumiseen.

8. Kuva 19. Ihmisen jalkaholvin lihaksisto
ulottuu ukkovarmaan kärjestä
kantapäähän asti (katkoviiva).
5. Leukakaaren pyöristyminen
Muilla kädellisillä ja ihmisen kehityslinjan varhaisilla edustajilla suun seutu on
kuonomainen. Ihmisellä kuono on litistynyt kasvoiksi. Tämä on muuttanut
myös leukojen rakennetta. Hampaistomme on edeltäjiämme sirompi,
kulmahampaat ovat pienentyneet lähes olemattomiin ja leukakaaremme
kaartuu tasaisesti vailla kulmahampaiden seudulla olevaa jyrkkää mutkaa
(kuva 20).

9. Kuva 20. Leukakaaren muoto Australopithecus-
vaiheessa (vas.) ja nykyihmisellä (oik.).
6. Symbolifunktio
Katso kuvaa 21. Aurinkohan se siinä! Jos samaa kuvaa näytettäisiin
talitiaiselle tai simpanssille, ne eivät ikimaailmassa erehtyisi luulemaan kuvaa
auringoksi. Korkeintaan ne tokaisisivat, että kyseessä on kuva, joka esittää
aurinkoa.
Kuva 21. Aurinkoko?
Kun aikuinen lukee kuvakirjaa pikkulapselle, hän sanoo: ”Tuolla on auto” tai
”Tuossa on kissa”. Auton ja kissan kuvat ovat niin eläviä symboleja, että

10. symbolin ja todellisuuden eroa ei useimmiten tiedosteta tai ainakaan pidetä
merkittävänä. Ajattelun onnistuminen tuntuu suorastaan edellyttävän
symbolin kokemista todellisena, kykyä asettua symbolin rooliin.
Tämä omituisuus, on ihmisen ominaispiirteistä tärkein. Sen varaan
rakentuvat tiedolliset valmiutemme. Se on oppimisen ja tiedon yhteisöllisen
jakamisen eli kulttuurin perusta.
Nykyihmisen ajattelu perustuu suurelta osin kieleen, puhuttuun tai
kirjoitettuun. Puhutut ja kirjoitetut sanat ovat edellisen kuvaesimerkkien
lähisukulaisia, hieman vain syvemmin abstrahoituja ajattelun välineitä
sanoiksi muuttuneita ”kuvia” auringoista, autoista ja kissoista.
7. Kulttuurievoluutio
Ihmislajin menestys siis perustuu symbolifunktion olemassaoloon.
Symboleihin perustuvan ajattelumme avulla olemme käytännössä
vapautuneet luonnonvalinnan melko mekanistisista lainalaisuuksista ja
käynnistäneet uudenlaisen evoluutioprosessin: kulttuurievoluution.
Luonnossa esiintyy kahdenlaista tietoa:
1) geneettistä (DNA)
2) kulttuurista (ajatukset)
Ihmisen tekee ihmiseksi eivät niinkään geenit , vaan kyky ajatusten eli
kulttuurisen tiedon tuottamiseen ja siirtämiseen.
Seuraavassa on vertailutaulukko tiedon päätyyppien keskeisimmistä
ominaisuuksista:

11. Geneettinen tieto Kulttuuritieto
1) saadaan yhtenä annoksena
1) saadaan koko elämän ajan
tsygoottiin
2) siirtyy vain vanhemmilta 2) siirtyy vapaasti yksilöiden
jälkeläisille välillä
3) hankitut ominaisuudet eivät
3) hankittu tieto siirtyy vapaasti
periydy
4) tieto siirtyy hitaasti 4) siirtyy nopeasti
5) yksilö ei voi vaikuttaa 5) yksilö voi valikoida
saamaansa tietoon omaksumaansa tietoa
Geneettisen tiedon kertymisnopeutta luonnehtii lineaarisuus kun taas
kulttuuritiedon kasautumista eksponentiaalisuus:
Ihmisen evoluutiossa merkityksellisin periytyvä yksikkö on ajatus. Biologisilta
ominaisuuksiltaan mitättöminkin ihminen voi olla ihmiskunnan kehityksen
kannalta arvaamattoman arvokas edellyttäen, että hän saa yhdenkin riittävän
hyödyllisen ajatuksen (esim. miten tuottaa fuusioreaktio tiskikoneessa).
Kulttuuri syntyy leikistä
Koiranpennut ja monet muut eläinlapset ovat uteliaita ja leikkisiä, aikuiset
koirat vain harvoin. Sama koskee lähisukulaisiamme ihmisapinoita. Aikuisten
ihmisapinoiden käyttäytymistä voidaan pitää suorastaan kaavamaisena ja
poroporvarillisena, jos ihmistä käytetään vertailukohteena. Luomiskyky on

12. seurausta lapsenomaisesta ihmettelystä, uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta.
Ihmisellä nämä piirteet säilyvät läpi eliniän.
Lapsekkaiden ominaisuuksien säilymiseen aikuisiässä (ilmiötä kutsutaan
neoteniaksi) on kiinnitetty huomiota myös ihmisen fyysisten ominaisuuksien
kohdalla (suuri pää, heikosti kehittynyt karvapeite, lyhyet ja sopusuhtaiset
raajat, yleinen liikeiden kömpelyys).
On tärkeätä huomata, että juuri henkisesti pitkittynyt lapsuus mahdollistaa
kulttuurin kehittymisen. Kulttuuri on henkisesti neoteenisen ihmisen luomus.
Missä määrin biologinen evoluutio ja kulttuurievoluutio eli kulttuurien kehitys
ovat toisiinsa verrattavia prosesseja? Kulttuuri muuttuu vähitellen aivan niin
kuin luontokin, ja tämä muutos perustuu olemassa oleviin valmiuksiin ja
vaihtoehtoihin, joiden välillä tapahtuu valikoitumista. Kulttuureissa havaittavaa
valikoitumista voidaan verrata eliölajien kehityksessä tapahtuvaan
luonnonvalintaan.
Kulttuureista löytyy organismien geenejä vastaavia valinnan perusyksiköitä,
joiden kohtaloita seuraamalla kulttuurien evoluutiota voidaan tutkia. Näitä
kutsutaan meemeiksi (to meme = matkia). Arkikieleen ja ymmärrykseen
paremmin sopivaa olisi kutsua kulttuurin geenejä yksinkertaisesti ajatuksiksi.
Ajatukset voivat myös aineellistua erilaisiksi esineiksi tai toimintatavoiksi.
Vaikkapa kivikirveet, saviruukut tai henkilöautot ovat tällaisia ruumiillistumia.
Näin ajatukset ovat rinnastettavissa geeneihin ja niiden pohjalta syntyneet
esineet ja toimintatavat proteiineihin eli solujen työkaluihin.
Meemit ”elävät elämäänsä” hyppimällä aivoista aivoihin matkimiseksi
kutsutun luonnonilmiön tuloksena. Lisäksi Richard Dawkinsin mukaan
toisiinsa liittyneet meemiryhmät kehittyvät samantapaisella mekanismilla kuin
toisiinsa kytkeytyneet geeniryhmät (geenien kytkeytymisestä tulee puhetta
bilsan kolmoskurssilla).
Kumpaakin evoluution lajia yhdistää yksilöiden käyttäytymisen sopeutuminen
elinympäristöön. Biologinen sopeutuminen muovautuu peräkkäisissä
sukupolvissa luonnonvalinnan tuottamien perinnöllisten muutosten kautta.
Kulttuurievoluutiossa on puolestaan kysymys oppimisen tuottamista
käyttäytymissopeutumista. Opitut käyttäytymispiirteet siirtyvät yksilöltä toiselle
matkimalla. Kulttuurievoluutio edustaakin näin ollen pikemminkin
lamarckistista (=hankitut ominaisuudet periytyvät) kuin darwinistista
(=hankitut ominaisudet eivät periydy) evoluutiomallia.