SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 6
Verohallinnon tarpeet
reaaliaikaiseen ilmoittamiseen
Arto Leinonen
Verohallinto / HeveOky
18.9.2013
Taustaa
• Henkilöverotuksessa ongelmana tiedonkeruun
jälkijättöisyys; sivullisilmoittajien tiedot saadaan
vasta verovuoden päätyttyä vuosi-ilmoituksella
 Verovuoden aikana ennakkoperintä perustuu
vanhojen vuosien tietoihin ja ajantasaiset tiedot
jäävät valtaosin asiakkaan itsensä ilmoitettaviksi
 Lisää asiakkaiden asiointitarvetta (= paljon vero-
korttimuutoksia) ja heikentää ennakkoperinnän
oikeellisuutta yleisesti
19.9.2013
2
Taustaa
• Verohallinnon pidemmän aikavälin kehittämis-
tavoitteena on parantaa verotuksen ajantasaisuutta
ja vähentää asiakkaiden asiointitarvetta
• Tavoitteiden saavuttamiseksi nykyisestä vuosi-
ilmoitusmenettelystä ollaan asteittain luopumassa
kokonaan tai ainakin lähes kokonaan
• Tilalle jatkuvat, periaatteessa aina ajantasaiset
tietovirrat sivullisilmoittajilta Verohallinnolle
19.9.2013
3
Taustaa
• Sivullisilmoittajien tietovirtoja on lukumääräisesti
paljon ja kaikkea ei voida tehdä kerralla, tarvitaan
vaiheistusta
• Siirtymän toteutus pyritään aloittamaan juoksevien
ansiotulojen (palkat, eläkkeet, etuudet)
tiedoista, koska niiden merkitys yksittäisen
henkilöasiakkaan verotuksessa on ylivoimaisesti
suurin
 Tarve reaaliaikaisiin tietovirtoihin on siis olemassa
keskitetystä ansiorekisteristä riippumatta
19.9.2013
4
Hallinnollisen taakan vähentäminen
• Oletuksena on, että yksin Verohallintoa varten
rakennettava reaaliaikainen palkkatietojen
ilmoittaminen lisäisi ilmoittajien hallinnollista
taakkaa kohtuuttomasti
• Alkuvuoden aikana sidosryhmien kanssa käydyt
keskustelut vahvistaneet tätä oletusta entisestään
 Löydettävä ilmoittajien kannalta helpompi ja
hallinnollista taakkaa aidosti vähentävä ratkaisu
19.9.2013
5
Hallinnollisen taakan vähentäminen
• Keskitetty ansiorekisteri mahdollistaisi tietojen
välittymisen kaikille tahoille yhdellä ilmoituksella ja
yksinkertaistaisi tietojen ilmoittamista selvästi
nykytilaan verrattuna
 Keino Verohallinnon tavoitteleman reaaliaikaisen
tiedonkeruun toteuttamiseksi hallinnollista taakkaa
lisäämättä
• Lisäksi ansiorekisteri olisi ilmeisen tehokas uusi
väline harmaan talouden torjunnassa
19.9.2013
6

Mais conteúdo relacionado

Destaque

How To Create B2B Content That Converts
How To Create B2B Content That ConvertsHow To Create B2B Content That Converts
How To Create B2B Content That ConvertsMichael Brenner
 
SharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFW
SharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFWSharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFW
SharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFWGina Montgomery, V-TSP
 
ワンライナーでFreeBSDをインストールする
ワンライナーでFreeBSDをインストールするワンライナーでFreeBSDをインストールする
ワンライナーでFreeBSDをインストールするkunst1080
 
A Theoretical Framework (Modelling) for International Business Management
A Theoretical Framework (Modelling) for International Business ManagementA Theoretical Framework (Modelling) for International Business Management
A Theoretical Framework (Modelling) for International Business ManagementYasmin AbdelAziz
 
Social Media Marketing - An Introduction
Social Media Marketing - An IntroductionSocial Media Marketing - An Introduction
Social Media Marketing - An IntroductionDharamveer Nimiwal
 

Destaque (11)

How to prepare for Global Village
How to prepare for Global VillageHow to prepare for Global Village
How to prepare for Global Village
 
How To Create B2B Content That Converts
How To Create B2B Content That ConvertsHow To Create B2B Content That Converts
How To Create B2B Content That Converts
 
SharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFW
SharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFWSharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFW
SharePoint 2013 Adoption Tactics #SPSDFW
 
The church at Sardis
The church at SardisThe church at Sardis
The church at Sardis
 
ワンライナーでFreeBSDをインストールする
ワンライナーでFreeBSDをインストールするワンライナーでFreeBSDをインストールする
ワンライナーでFreeBSDをインストールする
 
Social Media Marketing
Social Media MarketingSocial Media Marketing
Social Media Marketing
 
A Theoretical Framework (Modelling) for International Business Management
A Theoretical Framework (Modelling) for International Business ManagementA Theoretical Framework (Modelling) for International Business Management
A Theoretical Framework (Modelling) for International Business Management
 
Ethereum whitepaper
Ethereum whitepaperEthereum whitepaper
Ethereum whitepaper
 
Social media marketing
Social media marketingSocial media marketing
Social media marketing
 
8 l2 bu
8 l2 bu8 l2 bu
8 l2 bu
 
Social Media Marketing - An Introduction
Social Media Marketing - An IntroductionSocial Media Marketing - An Introduction
Social Media Marketing - An Introduction
 

Mais de Sitra the Finnish Innovation Fund

Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoilleEsitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoilleSitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaSitra the Finnish Innovation Fund
 
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)Sitra the Finnish Innovation Fund
 

Mais de Sitra the Finnish Innovation Fund (20)

Reilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptxReilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptx
 
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
 
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
 
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
 
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
 
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoilleEsitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
 
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
 
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
 
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
 
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
 
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
 
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
 
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
 
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
 

Verohallinnon tarpeet reaaliaikaiseen ilmoittamiseen

  • 1. Verohallinnon tarpeet reaaliaikaiseen ilmoittamiseen Arto Leinonen Verohallinto / HeveOky 18.9.2013
  • 2. Taustaa • Henkilöverotuksessa ongelmana tiedonkeruun jälkijättöisyys; sivullisilmoittajien tiedot saadaan vasta verovuoden päätyttyä vuosi-ilmoituksella  Verovuoden aikana ennakkoperintä perustuu vanhojen vuosien tietoihin ja ajantasaiset tiedot jäävät valtaosin asiakkaan itsensä ilmoitettaviksi  Lisää asiakkaiden asiointitarvetta (= paljon vero- korttimuutoksia) ja heikentää ennakkoperinnän oikeellisuutta yleisesti 19.9.2013 2
  • 3. Taustaa • Verohallinnon pidemmän aikavälin kehittämis- tavoitteena on parantaa verotuksen ajantasaisuutta ja vähentää asiakkaiden asiointitarvetta • Tavoitteiden saavuttamiseksi nykyisestä vuosi- ilmoitusmenettelystä ollaan asteittain luopumassa kokonaan tai ainakin lähes kokonaan • Tilalle jatkuvat, periaatteessa aina ajantasaiset tietovirrat sivullisilmoittajilta Verohallinnolle 19.9.2013 3
  • 4. Taustaa • Sivullisilmoittajien tietovirtoja on lukumääräisesti paljon ja kaikkea ei voida tehdä kerralla, tarvitaan vaiheistusta • Siirtymän toteutus pyritään aloittamaan juoksevien ansiotulojen (palkat, eläkkeet, etuudet) tiedoista, koska niiden merkitys yksittäisen henkilöasiakkaan verotuksessa on ylivoimaisesti suurin  Tarve reaaliaikaisiin tietovirtoihin on siis olemassa keskitetystä ansiorekisteristä riippumatta 19.9.2013 4
  • 5. Hallinnollisen taakan vähentäminen • Oletuksena on, että yksin Verohallintoa varten rakennettava reaaliaikainen palkkatietojen ilmoittaminen lisäisi ilmoittajien hallinnollista taakkaa kohtuuttomasti • Alkuvuoden aikana sidosryhmien kanssa käydyt keskustelut vahvistaneet tätä oletusta entisestään  Löydettävä ilmoittajien kannalta helpompi ja hallinnollista taakkaa aidosti vähentävä ratkaisu 19.9.2013 5
  • 6. Hallinnollisen taakan vähentäminen • Keskitetty ansiorekisteri mahdollistaisi tietojen välittymisen kaikille tahoille yhdellä ilmoituksella ja yksinkertaistaisi tietojen ilmoittamista selvästi nykytilaan verrattuna  Keino Verohallinnon tavoitteleman reaaliaikaisen tiedonkeruun toteuttamiseksi hallinnollista taakkaa lisäämättä • Lisäksi ansiorekisteri olisi ilmeisen tehokas uusi väline harmaan talouden torjunnassa 19.9.2013 6