1. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010
Järvenpäätalo, Hallintokatu 4, Järvenpää
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON KEHITYSPOLIITTINEN1
STRATEGIA VUOSILLE 2011–20142
3
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous 2009 päätti kehityspoliittisen strategian tekemisestä SYL:lle.4
Strategian tarkoituksena on kuvata SYL:n nykyistä kehitysyhteistoimintaa ja sen toimijoita sekä ohjata SYL:n5
kehitysyhteistyötoimintaa. Strategiassa esitellään SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan ja -politiikan taustalla olevat6
arvot, niihin pohjautuvat tavoitteet sekä linjataan, millaista kehitysyhteistyötä SYL:ssa halutaan tehdä. Lopuksi7
esitellään toiminnan resurssit eli KENKKU (SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta) ja SYL:n8
keskustoimisto sekä ylioppilaskuntien ja kehitysyhteistyöjärjestöjen roolia suhteessa SYL:n tekemään9
kehitysyhteistyötoimintaan. Koska kyseessä on ensimmäinen SYL:n kehityspoliittinen strategia, on sillä myös10
viestinnällinen rooli nykytilanteen kuvaamisessa.11
Strategia tehdään vuosille 2011–2014, joiden aikana sen toteutumista arvioidaan kerran vuodessa. KENKKU12
laatii arvion strategian toteutumisesta ja esittelee sen SYL:n hallitukselle. Vuoden 2013 liittokokouksessa13
päätetään uuden strategian tarpeesta.14
15
1. Arvot16
SYL tekee kehitysyhteistyötä edistääkseen tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, vähentääkseen köyhyyttä ja17
vahvistaakseen kansalaisyhteiskuntaa erityisesti koulutuksen avulla. Toimintaa ohjaa käsitys ihmisten18
yhdenvertaisuudesta, globaali vastuu ja erilaisuuden kunnioittaminen. SYL:n kehitysyhteistyön on19
tuettava seuraavia arvoja:20
-toiminnan kestävyys ja vastuullisuus21
-toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus22
-molemminpuolinen oppiminen ja vuorovaikutus hankekumppanijärjestöjen kanssa23
-hankkeiden omistajuus ja toimijuus kohdealueella24
25
2. SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan tavoitteet26
SYL tukee kehitysyhteistyöhankkeita, joiden käytännön toteuttajina toimivat kansalaisjärjestöt27
kehitysmaissa sekä tekee tiedotustoimintaa Suomessa. Yhteistyön pohjana kehitysmaiden28
kansalaisjärjestöjen kanssa on molemminpuolinen luottamus ja toiminnan ennakoitavuus. Jokaisen29
hankkeen tulee toimia kohdemaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi ja köyhyyden30
vähentämiseksi. Tiedotustoiminnan tulee toimia erityisesti opiskelijoiden tietoisuuden lisäämiseksi31
kehityskysymyksistä. Toiminnan tavoitteiden tulee olla toteutettavissa ja seurattavissa.32
SYL:n lisäarvo kehitysyhteistyössä on toteuttaa koulutukseen ja oppimisen edistämiseen liittyvää33
kehitysyhteistyötä. Koulutuspolitiikka on yksi SYL:n keskeisistä toiminta-alueista. Koulutuksen myötä34
ihmiset saavuttavat tietoja ja taitoja, jotka edesauttavat heitä työskentelemään itse omien35
elinolosuhteidensa parantamiseksi. Hankekumppanien valinnassa SYL selvittää mahdollisuuksia36
vertaisjärjestöjen kanssa toimimiseen. Yhteistyöaloja voivat olla esimerkiksi laadukkaan koulutuksen37
ulottaminen useampien saataville, tasa-arvoisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien38
edistäminen koulutuksen avulla ja opiskelijademokratian edistäminen.39
Kumppanijärjestöjen valintaan ja hankesuunnitteluun on panostettava, ja suunnittelun on oltava40
mahdollisimman tasa-arvoinen prosessi. Hankkeet suunnitellaan yhteistyössä kumppanijärjestön41
kanssa järjestön aloitteesta ja lähtökohdista käsin. Hankkeet on toteutettava maissa, jotka täyttävät42
virallisen kehitysyhteistyön kriteerit (Official Development Assistance), muutoin hankkeiden43
2. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
2/
maantieteellinen sijainti ei ole ratkaiseva tekijä. Hankkeiden yksityiskohtaiset tavoitteet määritellään44
hankesuunnitelmassa.45
Jokaisen tavoitteen jälkeen on alla kuvattu keino tai keinoja sen saavuttamiseksi. Tavoitteet on jaettu46
kahteen osaan: Suomen toiminnan tavoitteisiin sekä tavoitteisiin hanketoiminnan laadun47
takaamiseksi. Kehitysmaissa toteutettavien hankkeiden tarkemmat tavoitteet määritellään kunkin48
hankkeen hankesuunnitelmassa.49
2.1. Tavoitteet Suomessa50
A. Opiskelijoiden tietoisuuden lisääminen kehityskysymyksistä ja omista51
vaikutusmahdollisuuksistaan52
Tiedotustoiminta Suomessa: Ylioppilaslehtien käyttöön kootaan juttupankki, jonka artikkelit53
tarjoavat tuoreita näkökulmia kehityskysymyksiin, monipuolistavat ylioppilaslehtien54
aihevalikoimaa ja tuovat kehityskysymyksiä lähelle opiskelijoita. SYL:n55
kehitysyhteistyöesitteiden ja –julisteiden ulkoasu pidetään ajan tasalla. KENKKUn blogin56
kautta tiedotetaan SYL:n tekemästä kehitysyhteistyöstä jäsenistölle. Näkyvyyttä57
ylioppilaskuntien tekemälle tiedotukselle kehityskysymyksistä parannetaan suunnittelemalla58
valtakunnallisen kehitysyhteistyön teemaviikon konsepti yhteistyössä ylioppilaskuntien59
kanssa ja koordinoimalla teemaviikon toteutumista. Hankkeen ajatuksena on suunnitella ja60
toteuttaa valtakunnallinen teemaviikko, johon mahdollisimman moni ylioppilaskunta61
osallistuu.62
B. Opiskelijoiden mahdollisuuden vahvistaminen osallistua kehitysyhteistyötoimintaan63
SYL:n kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan eli KENKKUn toiminta on opiskelijalähtöistä.64
SYL mahdollistaa KENKKUn toiminnan. SYL tukee ylioppilaskuntien65
kehitysyhteistyötoimintaa neljä kertaa vuodessa järjestettävien kehytapaamisten avulla.66
Tapaamisten suunnittelussa huomioidaan sekä kehitysyhteistyösektorilla vakiintuneempien67
että uudempien ylioppilaskuntien erilaiset tarpeet.68
C. Ylioppilaskuntien ja SYL:n välinen yhteistyö on aikaisempaa tiiviimpää69
kehitysyhteistyökysymyksissä70
Järjestetään ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoimijoille kehytapaamisia. Tapaamisissa71
vahvistetaan yhteistyötä ylioppilaskuntien välillä ja SYL:n kanssa sekä koulutetaan72
ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoimijoita. Toteutetaan yhteistyössä ylioppilaskuntien73
kanssa valtakunnallinen kehitysyhteistyön teemaviikkohanke.74
D. SYL osallistuu kehityspoliittiseen keskusteluun koulutuspolitiikan asiantuntijana75
76
Yhteistyötä ja tiedonkulkua tiivistetään SYL:n kehitysyhteistyö- ja muiden sektoreiden kanssa77
toimistolla, sektoritapaamisissa ja KENKKUn kokouksissa. Tavoitteena on tehdä sekä sellaista78
kehitysyhteistyötoimintaa, joka sekä tukee SYL:n muuta toimintaa että hyödyntää SYL:n79
koulutuspoliittista osaamista kehitysyhteistyösektorilla. Osallistutaan kehityspoliittiseen80
vaikuttamistyöhön esimerkiksi Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kampanjoissa ja Kehys81
ry:n toiminnassa.82
83
3. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
3/
E. SYL:n kehitysyhteistyö on läpinäkyvää ja toiminnasta tiedottaminen on avointa84
KENKKUn kokousten pöytäkirjat julkaistaan, hankeseurantamatkojen raportit julkaistaan ja85
tietoa SYL:n kehitysyhteistyötoiminnasta jaetaan SYL:n nettisivuilla, KENKKUn blogissa ja86
erilaisissa tapahtumissa. Hyödynnetään SYL:n uudistettuja nettisivuja ajantasaisessa87
tiedottamisessa. Ulkoisille nettisivuille päivitetään hankekuulumisia kustakin hankkeesta88
vuosiraporttien pohjalta.89
2.2. Tavoitteet hanketoiminnan laadun takaamiseksi:90
A. Kumppanuutta ja yhteistyötä rakennetaan yhteistoimin91
Kumppanijärjestöjen ja hankkeiden valinnassa huomioidaan SYL:n hanketoimintaa ohjaavat92
arvot. Hankkeita suunnitellessa yhteistyössä kumppanijärjestön kanssa KENKKU on93
aktiivinen toimija. Hankesuunnittelun alkaessa arvioidaan tarve hankeseurantamatkan94
toteuttamiselle.95
B. Toiminta on vaikuttavaa ja kestävää96
Hankkeiden suunnittelussa painotetaan toimintojen vaikuttavuutta, vaikutusten kestävyyttä ja97
pitkäaikaisuutta. Hankesuunnitteluvaiheessa hankkeille mietitään exit-strategia eli hankkeen98
lopettamisvaihetta ja toiminnan tai vaikutusten kestävyyttä hankkeen loppumisen jälkeen.99
C. Hyödynnetään kumppanijärjestön asiantuntijuutta myös Suomessa100
Perehdytään kumppanijärjestön osaamiseen ja tuodaan sitä esille Suomessa esimerkiksi SYL:n101
nettisivuilla ja järjestämällä hankekumppanivierailuja Suomeen.102
D. Yhteistyö kumppanijärjestön kanssa on ennakoitavaa103
Hankkeen käytännön toteutuksesta sovitaan yhteistyössä kumppanijärjestön kanssa.104
Keskinäinen yhteisymmärrys, kumppanuussopimus ja hankesuunnitelma muodostavat105
perustan yhteistyölle. SYL tukee kumppanijärjestöjään hankkeiden toteutuksessa, ja106
muutoksista keskustellaan kumppanijärjestön kanssa ennen niiden toimeenpanoa.107
Hankkeiden seurannassa ja arvioinnissa hyödynnetään SYL:n kehitysyhteistyölle tuotettua108
arviointikäsikirjaa.109
3. Resurssit110
SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita rahoitetaan ulkoasiainministeriön tuella. Nykyään hankkeiden111
rahoituksesta 85 % tulee ulkoasiainministeriöltä, 7,5 % KENKKUn jäsenten tekemästä112
vapaaehtoistyöstä ja 7,5 % ylioppilaskuntien omilta opiskelijoiltaan keräämistä vapaaehtoisista113
kehitysyhteistyömaksuista. Henkilöstöresursseina ovat KENKKUn vapaaehtoistoimijat sekä SYL:n114
keskustoimistossa erityisesti kehitysyhteistyökoordinaattori ja hallituksen kehitysyhteistyöasioista115
vastaava henkilö. Kehitysyhteistyökoordinaattorin palkkaa maksetaan hankkeista. SYL:n nykyiset116
resurssit huomioiden sopiva hankemäärä on yksi tai kaksi hanketta ODA-kelpoisissa maissa ja117
tiedotustoiminta Suomessa.118
3.1. KENKKU119
KENKKUn toiminta on opiskelijalähtöistä ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Toimijat valitaan120
ylioppilaskuntien esityksistä. Kausi on lukuvuoden mittainen ja siitä suoriutuminen edellyttää121
4. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
4/
aktiivista sitoutumista toimintaan. Jatkuvuuden takaamiseksi tavoitteena on, että vähintään neljäsosa122
jokaisen kauden KENKKUlaista jatkaa toiminnassa useamman kauden.123
KENKKUn tehtävät liittyvät hankehallintoon, keskustoimiston ja ylioppilaskuntien kanssa tehtyyn124
yhteistyöhön sekä tiedotukseen. KENKKUn ensisijainen tehtävä on toimia neuvonantajana SYL:n125
kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnossa. SYL:n on tarjottava KENKKUlle riittävät taustatiedot126
kehitysyhteistyötoiminnastaan sekä niistä kehityspoliittisista teemoista, jotka koskevat SYL:a ja127
ylioppilaskuntia.128
A. Hankehallinto ja asiantuntijuus129
Tehtävä: Asiantuntijana toimiminen SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita koskevissa asioissa.130
131
Keino: KENKKUn ja KENKKUn sisäisten maaryhmien kokoukset sekä sähköpostilistalla132
käydyt keskustelut.133
Tehtävä: Lisäarvon tuottaminen SYL:n keskustoimiston työlle toimimalla asiantuntijana134
kehityspoliittisissa kysymyksissä.135
Keino: Taustatiedon tuottaminen kehityspolitiikkaa ja muuta SYL:n toimintaa yhdistävistä136
asioista. Valtakunnalliseen kehityspolitiikkaan liittyvien kannanottoideoiden tuominen SYL:n137
hallitukselle.138
B. Ylioppilaskunnat139
Tehtävä: KENKKUn jäsenten toimiminen linkkinä ylioppilaskuntiin ja niiden välillä140
Keino: Kuulumisten ja hyvien käytänteiden välittäminen puolin ja toisin KENKKUn ja141
ylioppilaskuntien kehyvaliokuntien, -jaostojen ja -kerhojen kokouksissa sekä tarvittaessa myös142
edustajiston ja hallituksen jäsenille.143
C. SYL:n keskustoimisto144
Tehtävä: Yhteisten toimintatapojen etsiminen keskustoimiston kanssa.145
146
Keino: Vierailut ja keskustelut KENKKUn kokouksissa ja SYL:n aamukouluissa (esimerkiksi147
hankeseurantamatkoilta raportointi) tai muutoin järjestetyissä tapaamisissa.148
D. Tiedotustehtävä149
Tehtävä: Kehityskysymyksistä ja SYL:n kehitysyhteistyöhankkeista tiedottaminen150
opiskelijoille ja muille sidosryhmille.151
Keinot: KENKKUlaisten osallistuminen mahdollisuuksien mukaan ylioppilaskuntien152
kehitysyhteistyöviikkoihin ja -päiviin ja muihin tilaisuuksiin sekä juttupankin sisällön153
suunnitteluun. Bloggaaminen KENKKUn blogissa ja sisällön tuottaminen SYL:n nettisivuille.154
Tehtävä: Tiedon jakaminen kehityskysymyksissä ylioppilaskuntien sisällä.155
Keino: Osallistuminen mahdollisuuksien mukaan ylioppilaskunnissa käytyyn keskusteluun156
kehityskysymyksistä.157
158
5. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
5/
3.2. Keskustoimisto159
160
A. Kehitysyhteistyökoordinaattorin työpanos:161
Hankehallinnosta vastaaminen KENKKUn avustuksella sekä SYL:n162
kehitysyhteistyötoiminnan yleinen koordinointi.163
B. Hallitusvastaavan työpanos:164
Kehityskysymysten ylläpitäminen sidosryhmätapaamisissa ja SYL:n poliittisessa165
vaikuttamistyössä ja KENKKUn puheenjohtajana toimiminen.166
C. Koko keskustoimisto:167
Tehtävä: Tarvittaessa toimia asiantuntijana SYL:n kehitysyhteistyötoiminnassa168
Keino: KENKKUn kokoukset ja muut tapaamiset KENKKUn kanssa sekä kehityspolitiikkaan169
liittyvän tiedon välittäminen.170
Tehtävä: Poliittinen vaikuttamistyö SYL:n toimintaa koskevissa kehityspoliittisissa171
ajankohtaisissa asioissa172
Keino: Kehityspoliittisten kysymysten esiin ottaminen tapaamisissa SYL:n sidosryhmien173
kanssa.174
Tehtävä: Lisäarvon tuottaminen SYL:ssa tehtävälle kehitysyhteistyötoiminnalle175
Keino: Yhteistyön tiivistäminen keskustoimistossa tiedonvaihdossa kehitysyhteistyösektorin176
ja muiden sektoreiden välillä.177
178
4. SYL:n ja ylioppilaskuntien välinen yhteistyö179
SYL:n tehtävä: Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoimijoiden välisen yhteistyön tukeminen.180
Keino: Kehytapaamisten järjestäminen, sähköpostilistan ylläpito, valtakunnallisen kehitysyhteistyön181
teemaviikkohankkeen toteuttaminen yhteistyössä ylioppilaskuntien kanssa.182
SYL:n tehtävä: Tukea ylioppilaskuntien mahdollisuutta osallistua SYL:n kehitysyhteistyön183
varainkeruuseen184
Keino: Yliopistojen lukuvuosi-ilmoittautumisen yhteydessä ylioppilaskunta voi antaa opiskelijoilleen185
mahdollisuuden maksaa vapaaehtoinen kehitysyhteistyömaksu, jonka tuotto käytetään SYL:n186
kehitysyhteistyöhankkeiden toteuttamiseen.187
SYL:n tehtävä: Kehitysyhteistyösektorilla vakiintuneempien ja uudempien ylioppilaskuntien188
kehitysyhteistyötoiminnan välisten erojen huomiointi189
Keino: Kehytapaamisissa järjestetään ohjelmaa erilaisiin tarpeisiin ja SYLn190
kehitysyhteistyömateriaalien tuottamisessa huomioidaan se että ne ovat hyödyllisiä erilaisille191
toimijoille.192
6. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
6/
Ylioppilaskuntien tehtävä: Ylioppilaskuntien edustajien osallistuminen SYL:n193
kehitysyhteistyötoimintaan194
Keino: Ylioppilaskunnat rekrytoivat keskuudestaan jäsenehdokkaat KENKKUun.195
196
5. Järjestöyhteistyö197
SYL on Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa), Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen198
(Kehys) sekä Reilun kaupan edistämisyhdistyksen (RKE) jäsen.199
SYL saa näiltä järjestöiltä omaan toimintaansa tukea (koulutukset, neuvonta ja informaatio) sekä200
kanavan osallistua kehityspoliittiseen vaikuttamistyöhön.201
Tulevaisuudessa on hyvä pohtia mahdollista yhteistyön tiivistämistä muiden opiskelijatoimijoiden202
kanssa (esimerkiksi yliopistot ja SAMOK).203
204
205
7. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
7/
LIITE 1: SYL:N KEHITYSYHTEISTYÖTOIMINNAN NYKYTILANTEEN KUVAUS206
207
SYL on tehnyt kehitysyhteistyötä 1950-luvulta lähtien. Kehitysyhteistyö on tärkeä osa SYL:n208
kansainvälistä toimintaa, ja sitä voisikin ajatella yhtenä yleisen kansainvälisyyskasvatuksen muotona.209
Opiskelijoita yhteiskunnassa edustavana järjestönä SYL voi ottaa kantaa myös kestävää yhteiskuntaa210
koskeviin asioihin liittokokouksen hyväksymien POIS:toimintasuunnitelman linjausten mukaisesti.211
On tärkeää, että SYL:n kautta voi levitä viesti siitä, että suomalaiset opiskelijat ajattelevat maailmaa212
kokonaisuutena ja ovat valmiita kantamaan globaalia vastuuta.213
Tällä hetkellä SYL:lla on neljä ulkoasiainministeriön ja opiskelijoiden rahoittamaa hanketta. Niistä214
kolme on kehitysmaissa (Mongolia, Sambia, Guatemala) ja yksi on tiedotushanke, jonka tavoitteena on215
lisätä tietoisuutta kehityskysymyksistä opiskelijoiden keskuudessa Suomessa.216
KENKKU eli kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta on SYL:n hallituksen neuvonantaja217
kehitysyhteistyötoiminnassa. KENKKU käsittelee kehitysyhteistyöhankkeisiin liittyvät asiat. Sen218
jäseninä on noin viisitoista vapaaehtoistoimijaa ylioppilaskunnista. KENKKUn puheenjohtajana toimii219
hallituksen kehitysyhteistyövastaava ja KENKKUn sihteerinä kehitysyhteistyökoordinaattori.220
Koordinaattorin tehtävänä on vastata hankehallinnosta KENKKUn avustuksella sekä esitellä221
kehitysyhteistyöhön liittyvät asiat SYL:n hallitukselle.222
Jokaisessa hankkeessa käydään kahden viikon pituisilla hankeseurantamatkoilla kerran vuodessa, ja223
muutoin hankkeiden etenemistä seurataan neljännesvuosiraporteilla, vuosiraporteilla ja säännöllisellä224
yhteydenpidolla kumppanijärjestöihin. Ulkoasiainministeriö seuraa rahoittamiensa hankkeiden225
tavoitteiden toteutumista, ja KENKKUn tehtäviin kuuluu vuosiraporttien valmistelu yhdessä226
hankekumppanijärjestöjen ja koordinaattorin kanssa.227
Guatemalan nykyinen hanke loppuu vuonna 2010 ja Sambian ja Mongolian hankkeet vuonna 2011.228
Hankkeiden jatko ja uudet hankkeet on syytä suunnitella hyvissä ajoin ennen nykyisten hankkeiden229
päättymistä. SYL:n kehitysyhteistyötoiminta rahoitetaan nykyisin opiskelijoiden vapaaehtoisilla230
kehitysyhteistyömaksuilla sekä ulkoasiainministeriön hanketuella. Ylioppilaskuntien maksamia231
jäsenmaksuja ei käytetä kehitysyhteistyötoimintaan. Kehitysyhteistyökoordinaattori työskentelee osa-232
aikaisesti ja hänen palkkaansa maksetaan kehitysyhteistyöhankkeiden budjeteista.233
234
8. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
8/
LIITE 2: SYL:N KEHITYSHTEISTYÖN HISTORIAA235
Kansainvälisen toiminnan mahdollistaminen oli alun perin vuonna 1921 myös SYL:n perustamisen236
lähtökohta. SYL on ollut myöhemmin mukana perustamassa erilaisia järjestöjä ja toimikuntia, jotka237
ovat yhdessä toimineet kansainvälisten kehityskysymysten parissa. Vuosien varrella osa järjestöistä on238
hävinnyt kentältä ja korvattu myöhemmin uusilla. Samalla myös SYL:n tekemä kehitysyhteistyö on239
muuttunut.240
Kansainvälisen Ylioppilasavun Suomen Toimikunta (KYST) perustettiin toisen maailmansodan241
jälkeen. Tavoite oli saada kansallinen toimielin, joka olisi osa International Student Servicen (ISS)242
toimintaa. ISS:n toiminta yhdistettiin World Student Reliefin (WSR) kanssa, ja vuonna 1952 KYST:sta243
tuli Suomen virallinen toimikunta (FINWUST). Tätä tapahtumaa on pidetty suomalaisten244
opiskelijoiden tekemän kehitysyhteistyön lähtökohtana.245
Vuonna 1961 SYL oli mukana perustamassa Ylioppilaiden Kansainvälistä Apua (YKA). SYL osallistui246
myös International Student Confrencen (ISC) perustamana International University Exchange Fundin247
(IUEF) toimintaan.248
Kansainvälisen järjestötoiminnan lisäksi SYL:n omaa asemaa kehitysyhteistyökentällä alettiin pohtia.249
Vuonna 1968 perustettiin toimikunta selvittämään SYL:n tavoitteita ja toimintatapoja, ja vuonna 1976250
laadittiin säännöt SYL:n oman kehitysyhteistyörahaston perustamiselle. Sitä hoitamaan perustettiin251
oma hallitus, jonka kokoonpano vastasi aluksi pitkälti liiton kulloistakin hallitusta. Pari vuotta252
myöhemmin mukaan saatiin myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Vuonna 1989 perustettiin253
ylioppilaskuntien ehdottamista toimijoista koostuva ryhmä. Toimintaa kesti vain muutaman vuoden,254
ja elin lakkautettiin vuonna 1991. Vuonna 1992 SYL:n kehitysyhteistyörahaston (KYRH) ehdotuksesta255
SYL:n liittokokous lakkautti SYL:n rahaston, ja KYRH:n tilalle perustettiin Kehitysyhteistyöasiain256
neuvottelukunta. KENKKU toimii edelleen, ja sen jäsenet koostuvat ylioppilaskuntien esittämistä257
opiskelijoista.258
SYL:n kehitysyhteistyöprojekteille on kerätty vapaaehtoista kehitysyhteistyömaksua ylioppilaskuntien259
jäsenmaksun yhteydessä vuodesta 1961. Kokonaisuudessaan kehitysyhteistyötoimintaa on leimannut260
rahoituksen epävarmuus ja poliittinen jännite, niin maailmanpoliittisen tilanteen kuin jäsenkunnan261
intressien suhteen. Vuoden 1969 ylimääräisessä liittokokouksessa SYL:n hallitus esitti, että262
ylioppilaskunnat lahjoittaisivat yhden prosentin omasta budjetistaan kehitysyhteistyölle. Osa263
ylioppilaskunnista lähti tavoitteeseen myöhemmin mukaan 0,7-kampanjan hengessä. SYL:n264
keskustoimisto ja jäsenistö on myös osallistunut erinäisiin lipaskeräyksiin. SYL:n265
kehitysyhteistyötoiminnan pitkäjänteisyyttä paransi vuoden 1975 ulkoasianministeriön linjaus alkaa266
tukea kansalaisjärjestöjen tekemää kehitysyhteistyötoimintaa.267
SYL:n kehitysyhteistyökumppanit ovat vaihdelleet vuosikymmenien aikana. Maailmanpolitiikan268
tapahtumilla on ollut omat vaikutuksensa kohteiden valinnassa. Afrikan vapautusliike, Chilen269
vallankaappaus, Vietnamin sota ja Etelä-Afrikan apartheidin kaataminen olivat pitkään toiminnan270
keskiössä.271
SYL:n kehitysyhteistyötoiminta oli aluksi katastrofiapuluonteista, esimerkiksi erilaisten272
luonnonkatastrofien tai poliittisten konfliktien uhrien auttamista. KYST ja SYL olivat mukana273
tukemassa esim. Unkarin kansannousun (1956) pakolaisylioppilaita.274
1970-luvulla toiminnan painopiste muuttui projektiluonteisuudesta suunnitelluksi yhteistyöksi etelän275
kumppanijärjestöjen kanssa. Kansainvälisen toiminnan ohjelma otti lähtökohdakseen276
kumppanijärjestön ehdoilla toimimisen. Aiempaa pitkäjänteisempi toiminnan fokus näkyi myös siinä,277
9. SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 22
FINLANDS STUDENTKÅRERS FÖRBUND (FSF) rf
Liittokokous 19.-20.11.2010 Kehityspoliittinen strategia
__________________________________________________________________________________________
9/
että koulutusalojen ja terveydenhoidon tukemisella haluttiin ennaltaehkäistä ja tukea suunnitellusti278
kehitysyhteistyömaiden yhteiskuntarakenteiden vahvistumista.279
SYL:n kehitysyhteistyön luonnetta kuvastaa edelleen opiskelijalähtöisyys, sillä suurin osa toiminnassa280
mukana olevista on mukana vapaaehtoistyöpohjalta. Miltei kaikissa ylioppilaskunnassa on281
toiminnassa kehitysyhteistyökerho, -jaosto tai -valiokunta, joka kokoaa yhteen paikalliset toimijat.282
SYL:n kehitysyhteistyö on vuosien varrella vaihdellut solidaarisuustoiminnasta hankehallintoon.283
Kaikesta poliittisesta myllerryksestä huolimatta köyhyyden poistaminen sekä284
oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan maailmaan pyrkiminen ovat edelleen se arvopohja,285
johon koko toiminta perustuu.286
287
Lähteet:288
Kehityksen tiellä. SYL:n julkaisu 1985289
Kehityksen karuselli. SYL:n julkaisu 1990290
Näin sen näin. Seija Silventoinen 2001291
292